Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kamala, kamala neuvolakokemus

19.10.2016 |

Onko täällä muita äitejä, jotka kokevat että neuvola on pilannut ison osan raskautta?

Me miehemme kanssa hartaasti odotettiin ja suunniteltiin lasta. Itse valmistauduin raskauden olevan elämäni onnellisinta aikaa. Mutta ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen kaikki nuo iloiset ja positiivset tunteet raskaudesta hävisivät.

Neuvolassa meitä on kohdeltu suorastaan törkeällä tavalla. Raskauteen suhaudutaan kuin sairauteen. Olemme monta kertaa maininneet, että emme mielellään kuuntele joka ikisellä tapaamisella kaikkea sitä, mikä voi mennä vikaan. Toiveemme on täysin ignoorattu, vaikka minulla ei ole ollut kerrassaan minkäänlaisia fyysisiä oireita mistään vakavammasta. Neuvolahoitajaa ollaan vaihdettu jo kolme kertaa ja nyt koko neuvolaakin, olemme tehneet yhdestä hoitajasta valituksen, mikä johti siihen että lopulta halusin lopettaa koko neuvolassakäymisen mistä seurasi tietenkin ennakoiva lastensuojeluilmoitus ja nyt kävimme kolmannella hoitajalla, joka oli kamalin kaikista. Hän syytti minua ja miestäni siitä, että olemme hoitajia vaihdelleet, hän sai sen kuulostamaan siltä, että meissä olisi jotain vikaa. Mieheni äidinkieli on englanti, mutta he olivat nyt neuvolan esimiehen kanssa oikein yhteistoimin päättäneet, että meidän kanssa asioidaan vain ja ainoastaan suomeksi väärinkäsitysten välttämiseksi. Mieheni todella haluaa olla lapsen elämässä mukana ja tuntee jo valmiiksi, että hänet ignoorataan täysin, ja hän purskahti itkuun tapaamisessa. Hoitaja ignoorasi mieheni reaktion lähes täysin puhuen minulle kirkkain silmin vain suomea, jolloin mieheni täytyi poistua tapaamisesta.

Neuvolatäti oli erittäin tyly minuakin kohtaan, ei hymyillyt kertaakaan, ei kuunnellut vastauksiani esittämiinsä kysymyksiinsä loppuun, ei kysynyt kertaakaan, onko minulla jotain epäselvyyttä jostain. Kun iloitsin painoni ollessa täysin normaalilukemissa, hän korosti, miten se voi vielä muuttua epänormaaliksi ja miten tärkeää on mittailla ja seurata kaikkea mahdollista. Hän mainitsi raskausmyrkytyksen mahdollisuuden ainakin 3 kertaa tapaamisen aikana, vaikka mitään siihen viittavia oireita minulla ei ole. Muutenkin hän oli hyvin kylmäkiskoinen epämukavan oloinen ihminen, ja käynnistä jäi hyvin pettynyt ja epämukava olo.

Minulla on myös todettu eräs mielenterveyden häiriö, mutta olen oman kokemukseni mukaan parantunut siitä täysin, mutta neuvolan painostuksesta olen kuitenkin käynyt psykiatrisella poliklinikalla säännöllisesti lääkärin seurannassa. Neuvolatäti kuitenkin näki tarpeelliseksi kirjata sen jopa äitiyskorttiin, ja kirjoittaa perään vielä, että käytössäni ei ole lääkitystä (mitä siis en todellakaan enää tarvitse + en uhraisi lapsen terveyttä sillä). Nyt en voi olla miettimättä, saavatko he väärän kuvan synnytyssairaalassa voinnistani jos näytän neuvolakortta tuollaisella informaatiolla mikä siis on hyvin harhaanjohtavaaa ja täysin turhaa.

Tuntuu vahvasti siltä, että neuvolatäti ja neuvolan esimies ovat ihan tarkoituksella päättäneet tehdä tämän raskauden minulle ja miehelleni mahdollisimman vaikeaksi. Heillä ei ole minkäänlaista kunnioitusta minua kohtaan äitinä, saatika sitten lapsen isää. Olen pettynyt tilanteeseen, en voi lopettaakaan neuvolassa käyntiä lastensuojelutoimenpiteiden takia, yksityiseen lääkäriin meillä ei ole varaa.

Onko kenelläkään jotain neuvoja/lohduttavia sanoja tähän tilanteeseen?

Kommentit (138)

Vierailija
41/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ymmärrä miten kukaan voi joutua tuollaisiin ongelmiin ja vaihtaa neuvolan terveydenhoitajaa kolmesti! Joka kerralla saa vielä pahemman riivinraudan tilalle. En usko, että tässä on vika pelkästään neuvolassa tai sitten th:t ovat keskenään päättäneet tehdä tilanteen vaikeaksi (mikä olisi todella sairasta toimintaa).

Ainoa mitä voit vielä kokeilla, on vaihtaminen yksityiseen terveydenhoitoon, jos sielläkin tulee heti ongelmia kätilön ja muun henkilökunnan kanssa, voit katsoa peiliin.

Vierailija
42/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Höpöhöpö koko juttu. En millään jaksa uskoa, että tällaisina aikoina neuvola hukkaisi resursseja "jonkun raskauden pilaamiseen". Yksittäisen huonon neukkutätin olisin vielä uskonut,mutta että kolme. Kukaan neuvolantäti ei toimisi tuollatavoin, että pelottelee raskausmyrkytyksellä kolme kertaa saman käynnin aikana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lasten seulonta on mennyt vikojen etsimiseksi. Pieninkin poikkeama ja testeissä ollaan.

Hyvä että testataan. Jos lapsessa on joku "vika", niin onhan se kaikkien etu, että saa asianmukaista apua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Vierailija
44/138 |

Nimenomaan "vika". Ei vika.

Vierailija
45/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei oo kyllä terkan asia ilmoittaa asiakkailleen vaan esimiehen, jos vaihtaa duunia...

Vierailija
46/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikään ei piristä av-mamman päivää yhtä paljon kuin aloittajan haukkuminen 😍

Mulla oli kamala terkka kun odotin ja kukaan ei uskonut paitsi mieheni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei piristä av-mamman päivää yhtä paljon kuin aloittajan haukkuminen 😍

Mulla oli kamala terkka kun odotin ja kukaan ei uskonut paitsi mieheni.

Montako kertaa vauhdoit terkkaria?

Vierailija
48/138 |

Nolla kertaa. Ajattelin että kyllä siitä eroon pääsee kun lapsi syntyy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voin hyvin uskoa, että kolmas terkka oli aika nyreä. Tuskin hän innolla odotti teidän tapaamistanne.

Miten ajattelit selviytyä kaikista vanhemmuuteen liittyvistä ikävistä asioista, kun raskauteen liittyvät riskit ovat liikaa?

Vierailija
50/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tilts kirjoitti:

Onko kenelläkään jotain neuvoja/lohduttavia sanoja tähän tilanteeseen?

Hae apua mt-ongelmiisi nyt heti. Ja miehesi myös voisi tehdä saman homman. Itsenne ja lapsenne takia.

Kiinnostaisi kyllä tietää, minkälaisia odotuksia sinulla on ollut neuvolakäynneistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, olet selvästi herkkä ihminen ja se johtaa tässä yhteiskunnassa vaikeuksiin, jos et kehitä paksumpaa nahkaa. Neuvola on kaksipiippuinen juttu, siellä kuten muissakin julkisissa palveluissa saa tavallaan alistumisella maksaa siitä, että palvelu on huokeampi (=köyhille tarkoitettua). Ota hiljaa vastaan neuvot vaikket aikoisikaan noudattaa niitä, älä tee valituksia kaikista epäkohdista, ja jos tulee oikeasti paha tilanne terveyden kanssa, kerää ne rahat vaikka pseen silmästä ja mene yksityiselle. Tämä on ainoa tyyli, jolla julkisen kyykyttäjien kanssa pärjää. t.jo täti-ihminen

Vierailija
52/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi ap ei tule jatkamaan provoansa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei piristä av-mamman päivää yhtä paljon kuin aloittajan haukkuminen 😍

Mulla oli kamala terkka kun odotin ja kukaan ei uskonut paitsi mieheni.

Montako kertaa vauhdoit terkkaria?

Nolla kertaa. Ajattelin että kyllä siitä eroon pääsee kun lapsi syntyy.

Niinpä! Kaikkien kanssa ei vaan kemiat kohtaa, mutta sen hankalankin terkkarin kestää, kun tietää ettei hoitosuhde kestä ikuisesti. Tämä on terve suhtautumistapa, ap:n tapa taas ei.

Vierailija
54/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei oo kyllä terkan asia ilmoittaa asiakkailleen vaan esimiehen, jos vaihtaa duunia...

Taisit vastata minulle. Minusta olisi ihan järkevää ja ihmismäistä toimintaa, että jos tiedät lähteväsi pois tuollaisesta paikasta kahden viikon päästä, niin voisit ohjeistaa asiakkaan ottamaan suoraa yhteyttä seuraavaksi sinne neuvolan ajanvarausvaihteeseen, eikä häneen. Muuta tuossa tapauksessa ei olisi tarvinnut sanoa. Neuvolatoiminta on ymmärtääkseni ihmisten terveydestä huolehtimista ja kyllä siinä vaiheessa on inhimillistä käytöstä ohjeistaa täysin uuden asian kanssa (ensimmäinen raskaus) ihmistä eteenpäin jatkotoimissa, jos itse ei aio jatkaa tätä asiakkuussuhdetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä neuvolassa palvelu on suomeksi tai ruotsiksi. Jos haluaa palvelua englanniksi, voi tuoda mukanaan tulkin. Jos ap:n mies haluaa erityispalvelua, hän luonnollisesti itse maksaa siitä. Osa kotoutumista on niinkin haastavaa kuin palvelujen käyttämistä suomeksi, Suomessahan sitä ollaan.

Vierailija
56/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oo kyllä terkan asia ilmoittaa asiakkailleen vaan esimiehen, jos vaihtaa duunia...

Taisit vastata minulle. Minusta olisi ihan järkevää ja ihmismäistä toimintaa, että jos tiedät lähteväsi pois tuollaisesta paikasta kahden viikon päästä, niin voisit ohjeistaa asiakkaan ottamaan suoraa yhteyttä seuraavaksi sinne neuvolan ajanvarausvaihteeseen, eikä häneen. Muuta tuossa tapauksessa ei olisi tarvinnut sanoa. Neuvolatoiminta on ymmärtääkseni ihmisten terveydestä huolehtimista ja kyllä siinä vaiheessa on inhimillistä käytöstä ohjeistaa täysin uuden asian kanssa (ensimmäinen raskaus) ihmistä eteenpäin jatkotoimissa, jos itse ei aio jatkaa tätä asiakkuussuhdetta.

Kun mä kävin neuvolassa, niin joka kerta sovittiin seuraava tapaaminen. Ja toki jonkinlainen oma aktiivisuus on suotavaa. Mutta toki sekin terkkari mokasi, kun ei maininnut poistuvansa muille maille.

Vierailija
57/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän sua ap.

Itselläni oli myös paskat kokemukset neuvolasta. Ensimmäinen vaihdettiin, kun se nuori sijaistyttö oli enemmän pihalla kuin me, eli siis ei osannut kysyttäessä edes kertoa mikä on raskausmyrkytys. Ihan mukava oli, mutta kun hän ei valitettavasti osannut vastata mihinkään kysymyksiin, ei siis tiennyt vastausta.

Tämä toinen olikin sitten aivan omaa luokkaansa. Hirveä saarnaaja ja syyllistäjä. Mua niin ahdisti joka kerran mennä neuvolaan, kun tiesin että siellä taas jurputetaan vain ja ainoastaan siitä minun synnytyspelostani. Vaikka monta kertaa pyysin, että voitasko puhua jostain muusta välillä, niin EI. Tunsin itseni niin tyhmäksi ja että olin jo valmiiksi epäonnistunut. Loppuen lopuksi mieheni ärähti sille haahkalle, oikein kunnolla asiasta, niin saatiin pari viimeistä neuvolaa olla saarnoilta ja syyllistämiseltä rauhassa.

Mutta sitten kun vauva syntyi, alkoi syyllistäminen ja suoranainen haukkuminen kun meillä ei imetys vaan onnistunut. Kuinkahan monta kertaa kuulin tämän lauseen "sä teet kyllä nyt jotain todella väärin" "sä et nyt vaan noudata ohjeita, kyllä jokaisella äidillä maitoa tulee" Mutta kun minulta  ei vaan maitoa herunut. Reilut pari kuukautta koitin monta kertaa päivässä pumpata, join sitä alkoholitonta olutta ja istuskelin ne kaalinlehdet tissiliiveissä, kaikkia neuvolan ja netin ohjeita noudatin ja kokeilin, mutta muutamaa tippaa enepää ei vaan tullut. =(

Kaikki neuvolan neuvot eivät meillä toimineet muutenkaan, joten tein sitten joitain asioita toisella tavalla, niin siitäkös joka kerta riemu repesi. Esim. lapsella oli vaippaihotumaa, ja sitä hoitaja käski hoitaa paksulla kerroksella pebantenia ja sibicortilla (vai miten nuo nyt kirjoitetaankaan) ja sitä ilmakuivausta.. no, ei auttanut veuvolan ohjeet, joten siirryin käyttämään vain talkkia, jotta se peppu välillä kuivaisi. No, toimepide auttoi kertalaakista ja kerroin neuvolassa että vaippaihottumasta päästiin eroon, kun käytettiin vain talkkia... Jep... sanotaanko näin että EI OLIS KANNATTANUT.

Mutta siinä vaiheessa kun tuli ajankohtaiseksi vastailla taas niihin parisuhde kyselyihin olin jo kasvattanut itsepuolustus taidon. hirveän ärsyyntymisen asteen ja sanoin suoraan, etten minä vastaa hänelle minkään sortin henkilökohtaisiin kysymyksiin, jotka eivät hänelle kuulu. Olen DONE! Ensinäkään hän ei ole mikään parisuhdeterapeutti, joten siitäkään syystä en henkilökohtaisia parisuhdeasioita kerro moiselle amatöörille, että pysyy vaan siellä mihin on koulutettu, punnitsemaan ja mittaamaan vauvaa. Kyllä sillä naama venähti, mutta sen jälkeen on pysynyt hiljaa, vitsi, olis pitänyt alunperinkin ärähtää ja näyttää missä ne rajat menee, eikä vaan kärsiä vittuilusta.

Nykyään sen muutaman kerran kun ollaan jouduttu käymään, hoidamme homman HYVIN jäätävissa tunnelmissa. Ei enää kiinnosta olla kohtelias, enkä ota enää vastaan arvoteluja tai saarnoja, enkä muuten enää neuvojakaan. Olen kuullut monelta että kyseinen hoitaja on aikamoinen natsi, eikä aina niin kiva. Nykyään aivan sama, tehköön vaikka lasun jos ei mun asenteeni häntä miellytä.

Vierailija
58/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole ihan samalla alalla mutta kun työssäni kohtaan "englanninkielisen" ulkomaalaisen miehen (lue: somali tai muu Afrikan suunnalta) ja hänen reippaasti ylipainoisen, negatiivisella asenteella varustetun (raskaushöyryisen) suomirouvansa, osaan jo odottaa ongelmia.

Minua on syytetty rasistiksi kun ehdotan perheelle tukitoimia, esim. lapsen kielitaito on vaillinaista kun kuulee vain sitä rallienglantia kotonaan. Minua on syytetty vainosta kun soitan kolmatta kertaa varatakseni perheelle aikaa esim. perheneuvolaan. Minua on haukuttu tiukkapipoksi kun en suostu odottamaan myöhästelevää perhettä koko iltapäivää, vaan siirryn muihin työtehtäviin, ihan sama onko Afrikassa erilainen aikakäsitys. Nämä muutamat esimerkit mainitakseni.. ja niin, en osaa englantia hirveän hyvin, pärjään ulkomailla mutta mielestäni vaatimukset puhua virastossa kielellä jota ei hallitse, on hasardia. Puolisolle voi myös tulkata.. ja vaikkei sitä tulkkia tarvitse makkarissa pitää, voi sellaisen palkata. Ihmettelen myös miten Suomessa 8 vuotta asunut ei osaa edes alkeellista kommunikoitia maan valtakielellä.

Vierailija
59/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muuten hyvä mutta neuvolassa käynti on vapaaehtoista. Ei siitä lasua tule jos ei käy.

No, jos neuvolatätiä vaihtaa useamman kerran ja on kovin vakuuttunut siitä, että koko neuvolahenkilökunta on ottanut missioksi pilata juuri hänen raskautensa... ja isäkin lähtee itkien paikalta kun ei saa palvelua englanniksi, kun kokee tulleensa ignooratuksi. Mt-ongelmaa on, mutta lääkkeitä ei syö kun omasta mielestä ei ole ongelmaa. Kyllä tuo lasun paikka on, ihan selkeästi. Turha syyttää neuvolaa.

Vierailija
60/138 |
19.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En ole ihan samalla alalla mutta kun työssäni kohtaan "englanninkielisen" ulkomaalaisen miehen (lue: somali tai muu Afrikan suunnalta) ja hänen reippaasti ylipainoisen, negatiivisella asenteella varustetun (raskaushöyryisen) suomirouvansa, osaan jo odottaa ongelmia.

Minua on syytetty rasistiksi kun ehdotan perheelle tukitoimia, esim. lapsen kielitaito on vaillinaista kun kuulee vain sitä rallienglantia kotonaan. Minua on syytetty vainosta kun soitan kolmatta kertaa varatakseni perheelle aikaa esim. perheneuvolaan. Minua on haukuttu tiukkapipoksi kun en suostu odottamaan myöhästelevää perhettä koko iltapäivää, vaan siirryn muihin työtehtäviin, ihan sama onko Afrikassa erilainen aikakäsitys. Nämä muutamat esimerkit mainitakseni.. ja niin, en osaa englantia hirveän hyvin, pärjään ulkomailla mutta mielestäni vaatimukset puhua virastossa kielellä jota ei hallitse, on hasardia. Puolisolle voi myös tulkata.. ja vaikkei sitä tulkkia tarvitse makkarissa pitää, voi sellaisen palkata. Ihmettelen myös miten Suomessa 8 vuotta asunut ei osaa edes alkeellista kommunikoitia maan valtakielellä.

Nää myöhästelijät on kyllä melkoinen riesa. Neuvola-aikoja annetaan päivälle 2-8 riippuen siitä, mitä muita töitä ko. päivälle osuu (meillä tehdään mm. kotikäyntejä ja ollaan osa-aikaisesti perheneuvolan (entinen ehkäisyneuvola) puolella). Pyrin aina antamaan tietynlaiselle perheelle päivän viimeisen ajan, jotta muiden perheiden aikataulut eivät menisi sekaisin. Todella usein käy niin, että kun annettu aika on 13.00, perhe ja osa sukua saapuu paikalle 15.00. Odotushuoneessa ei odotella, vastaanottotilan ovi tempaistaan auki ja halutaan palvelua. Minulla voi tuohon aikaan olla puhelintunti, joten paikalla ei ole asiakkaita, koska he ovat kaikki puhelimen toisessa päässä. Se ei haittaa, kaksi tuntia myöhässä saapuva perhe olettaa, että nyt saa palvelua. Ja kun ei saa, alkaa hirveä valitus siitä, miten olen rasisti. Siitä huolimatta tyhjennän huoneen, annan uuden ajan ja muistutan, että tämä on Suomi, ei Afrikka.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yhdeksän kahdeksan