Lue keskustelun säännöt.
Miksi väsyn aina kun minulta vaaditaan ja pyydetään jotain?
05.10.2016 |
Tuntuu, että joku on koko ajan esittämässä vaatimuksia. Pyytämässä minua tekemään sitä tai tätä. Hoitamaan jonkun asian. Auttamaan kolmannessa asiassa. Kuuntelemaan neljättä asiaa. Vaatimuksia sataa joka suunnasta, sähköpostista ja puhelimesta. En tarkoita nyt työssä (siellä saan palkkaa vaatimuksiin vastaamisesta) vaan vapaa-ajalla. En jaksaisi enää yhtään. Ärsyynnyn joka kerta kun tulee taas kerran uusi vaatimusviesti, ja siis joka päivä useampi eri suunnista. Ikääntyviltä vanhemmilta, puolisolta, muilta perheenjäseniltä, sukulaisilta, ystäviltä.. Ja valtava väsymys valtaa minut. Ja asia pitäisi muka hoitaa HETI. itse en vaadi muilta kuin puolisolta oikein ikinä mitään (miksi vaatisin?, hoidan itse omat asiani). En edes ole mikään ylikiltti, joka on aina ollut muiden käytettävissä, vaan pikemminkin minun on helppo vastata että en voi hoitaa asiaa eikä minun maailma lopu siihen jos joku sitten pahastuu. Onko normaalia, että monesta suunnasta sataa vaatimuksia joka päivä? Vai onko lähipiiriini osunut vain tällaisia vaatijoita? Ja miksi väsyn ja ärsyynnyn siitä kun koko ajan vaaditaan? Ehkä siksi, että tilanne ei ole tasapainossa.. Minä kun en odota enkä vaadi muilta mitään. Ajatteleeko joku samoin?
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietipä ap uudelleen kysymystäsi. Sinä kysyit, että miksi väsyt aina kun sinulta vaaditaan ja pyydetään jotain. Sitten kerroit meille että sinua ihmisenä yritetään törkeällä tavalla muuttaa toisenlaiseksi. Minusta sinun ei tarvitse ihmetellä sitä, että miksi väsyt tuosta. Minusta on itsestäänselvää, että tuollainen rajaton käytös on ahdistavaa, väsyttävää ja ties mitä negatiivista. Olennaisin kysymys varmaankin olisi, että Miten saan läheiseni lopettamaan alistamiseni... tai Miten otan etäisyyttä, jos läheiseni eivät pyynnöistäni huolimatta lopeta alistamistani. Katso eteenpäin, ja etsi ratkaisuja joissa sinä voit hyvin. Kaikkea hyvää sinulle. Juuri sellaiselle sinulle, joka Sinä haluat olla.
Kiitos kommentistasi. Mietin uudelleen :) . Olen varmastikin ollut tämän ilmiön kohteena pikkulapsesta saakka, ja siten se on minulle niin arkea, että kutsun sitä vahingossa vaatimiseksi (siis liian miedolla sanalla). Olet oikeassa siinä, että minua yritetään törkeälläkin tavalla muuttaa toisenlaiseksi. Nyt kun mietin, niin jos en olisi koko elämääni elänyt sen kohteena, niin kai sanoisin heti että se on suunnilleen henkistä väkivaltaa, ehkä. Arvostan sanojasi siitä, että ei tarvitse ihmitellä miksi väsyn, että kuka tahansa väsyisi. Se auttaa jo. Mutta minun pitäisi nyt saada oma väsymys pois. Olen jo vuosia sitten tullut siihen tulokseen, että etäisyys on minulle paras ratkaisu, mutta en ole vielä niin pitkälle mennyt, että vaihtaisin puhelinnumeroni ja salaisin sen vaikka en itse yhteyttä oikeastaan pidäkään. Ja joissakin asioissa ei sukulaisiaan pääse pakoon, vaan on pakko olla satunnaisesti yhteydessä. Olen oikeasti miettinyt, että toiseen maahan muuttaminen olisi ainoa, mikä ratkaisisi koko tilanteen, mutta en taas suostu siihen, että joutuisin pakenemaan. Ap.
Minä olen ratkaissut omassa elämässäni tuollaista ongelmaa osittain sillä, että olen ottanut passiivisen välinpitämättömän asenteen. Olen kyllä tekemisissä, mutta en anna vaatimusten upota minuun. Kuvittelen, että ne vaativat ja käskevät sanat ovat vain tuulen huminaa tai vasaran pauketta, johon saatan reagoida neutraalisti, että "joo. nii-in." Visualisoin vaatimusten kuoron vaikkapa hanhen kaakatukseksi. Kuulostaa tylyltä, mutta itsensä suojelemiseksi on pakko keksiä jotain.
Kiitos, otan tuon. Vaatimukset saavat olla hanhilauman mölinää. Se on hyvä idea. Välinpitämättömyys on yksi ratkaisu, joka on varmasti pakollinen ennen pitkää. Mutta saanko kysyä, oletko onnellinen? Minä nimittäin haen sitä, että olisin myös aika tasapainoisesti onnellinen, ja olen vähän epävarma, että onko välinpitämättömyys lähipiiriä kohtaan oikea tie siihen. Se voi olla, en tiedä vielä. Ap.
Hyvä kysymys. Olen riittävän onnellinen. Ajoittain hyvinkin onnellinen lapsista ja ydinperheestäni. Ystävistäkin olen onnellinen. Onnellisuuteni haen muualta kuin hanhilaumalta. Hanhilaumaltakin saan joskus iloa, mutta sen kaakatuksen iskiessä heitän aivot lepovaihteelle.
Sama minulla. Oli se kyllä surun paikka, kun jouduin hyväksymään ettei minulla ole perhettä, jossa kelpaan itsenäni. 51 ja muita numeroita
Tämä on se vaikea kohta. Minun (ja selvästi sinunkin) arvomaailmassa perhe olisi kuitenkin hyvin tärkeä. Mikä edes on perhe, jossa ei kelpaa omana itsenään? Kulissi? Ap.
Se on näytelmä, jossa juoni määräytyy vanhempien vaillejäämisten ja itsetuntovajeiden pohjalta. Lapset ovat määrätyissä osissa, eikä siitä auta pois pyristellä. Nämä ihmiset eivät ikinä tule menemään itseensä. Niin surullista kuin se onkin. Hyvä ratkaisu on kuitenkin ollut se, että hyväksyn ettei hyväksyntää minulle tule. Se ei tosin johdu minun huonoudestani vaan vanhempieni kyvyttömyydestä hyväksyä erilaisuutta. Nyt minulla on ollut kuitenkin enemmän voimia lapsilleni. Samalla olen löytänyt äitiyden uudella tavalla. 51 jne.
Näin se varmasti on. Minä tosin aion jatkossa ajatella, että se on vain heidän näytelmänsä (heidän jakamat roolit ja juoni heidän tarpeidensa pohjalta, ja minulle he kirjoittivat roolin, joka ei tue minunhyvinvointiani). Tyylilajikin on sellainen, josta en pidä, vuorosanat ikäviä. En voi enää olla osa sitä. Minun täytyy nyt siirtyä sivuun tuosta heidän näytelmästä. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla niin, että laitat läheisillesi rajat, mutta silti et kuitenkaan laita niitä rajoja. Ehkä vähän sekavasti kirjoitettu, en tiedä ymmärsitkö... Ehkä uskottelet itsellesi, että olet laittanut rajat, tai olet yrittänyt laittaa rajat. Tosiasiassa kuitenkin ne raja pitäisi laittaa eri tavalla, voimakkaammin. Tai jollakin toisella tavalla kuin mihin teidän perhekulttuurissanne on totuttu. Jos "ei"-sana on aina tarkoittanut läheisillesi samaa kuin "en halua, mutta suostun kuitenkin lopulta", pitää kehittää jokin muu tapa ilmaista, ratkaista sama asia. Selkeämpi. Tylympi, Jämäkämpi. Yksiselitteisempi. En tiedä millainen, koska en tunne tilannetta käytännössä, mutta kerro ap mitä ajattelet tästä.
Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Voi tosiaan olla, että laitan rajat tavalla, jota he eivät ymmärrä eivätkä osaa lukea. Olen tosiaan kirjoittanut viestein hyvin suoraan, että minua ei kohdella näin. Olen huutanut asian puhelimessa. Olen ollut vastaamatta yhteenkään viestiin kahteen kuukauteen sen jälkeen kun olen sanonut, että jos tyyli ei muutu niin en voi pitää yhteyttä. Mikään näistä ei ole vielä tuonut toivottavaa tulosta, vaan pikemminkin provosoinut lisää. Mutta jään miettimään kommenttiasi. Ehkä keksin vielä uuden tavan asettaa rajat yksiselitteisemmin. Ap.
Provosoituminen on alistumista. Tunteettomalta näyttävä neutraali suhtautuminen voi olla heille tehokkaampaa. Älä anna heille sitä palkintoa, että heidän sanansa herättävät sinussa tunteita.
Minkähän takia melkein kaikki tänne kirjoittaneet on kommentoineet että se on nimenomaan äiti, joka on koko ajan soittelemassa vaatimuksiaan? Kukaan ei ole maininnut erikseen isästään. Onko tässä nyt joku juttu, että äidit ei pääse irti lapsistaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on rajattomuutta. Sinua ei nähdä ja kunnioiteta omatahtoisena yksilönä. On kokemusta. Itse otin etäisyyttä sukuun.
Olet oikeassa, se tuntuukin juuri rajattomuudelta. Ja ehkä se juuri minua väsyttää, että rajojani pyritään rikkomaan koko ajan ja joudun jotenkin taistelemaan, että saan palautettua muut joka päivä kunnioittamaan rajojani. Mutta asia on sikäli hämmentävä, että olen aina aika vahvasti puolustanut itseäni ja rajojani, kukaan tuttuni ei kuvailisi minua kiltiksi ihmiseksi siinä merkityksessä, että olisin jotenkin alistuvainen tai muita myötäilevä vaan pikemminkin johtajahenkisenä persoonana, jolla on vahva tahto ja uskallus sanoa se. Miksi minua ei nähdä omatahtoisena yksilönä? Tai miksi omatahtoisuuteni ärsyttää lähipiiriäni niin paljon, että he reagoivat siihen toimimalla koko ajan rajattomasti? Ap.
Onko noilla lähipiirisi hankalilla ihmisillä konflikteja elämässään myös muiden kuin sinun kanssasi? Ovatko he jotain todella pahoja pomottajia, joita myös muut karttavat, vai ovatko he valinneet pomotuksensa kohteeksi vain sinut?
On heillä hankalia konflikteja, mutta mielestäni he ovat pikemminkin ylikilttejä kuin pomottajia luonteeltaan. Jokin minussa herättää heissä halua vaatia. Ap.
Eli heillä on heikko itsetunto, jota he saisivat pönkitettyä kun huomaavat edes jonkun ihmisen tottelevan heitä?
Saatat olla oikeassa. Naurahdin kuitenkin kommentillesi siksi, että jos tuosta on kyse, niin he ovat kyllä sitten valinneet hankalimman mahdollisen kohteen pomotuspyrkimyksilleen, hakkaavat vain päätään seinään :) .Ap.
Eivät he hakkaa päätään seinään, sillä heidän pomotuksensa tuottaa tulosta. Kyllä he varmaankin huomaavat, että sinä väsyt tai ahdistut heidän pomottamisestaan. He näkevät, että heidän vaatimuksensa ei ole sinulle ilmaa. Sinä reagoit vaatimuksiin. Kenties se reaktio on juuri se mitä he haluavat? Ehkä he saavat siitä jotain sairasta nautintoa?
Joo kyllä he varmasti näkevät, että väsyn tai ahdistun välillä. On totta, että reagoin. Voi hyvin olla, että olen tulkinnut koko tilanteen väärin, ehkä minun ei halutakaan tekevän sitä mitä ääneen vaaditaan, vaan minun halutaan väsyvän ja ahdistuvat. Voi olla, että he saavat siitä (tai tästä kuviosta) jotain sairasta nautintoa, kukapa tietää (tietävätkö he itsekään tietoisella tasolla). Mutta jos näin on, niin kyse on kiusaamisesta. Systemaattisesta sellaisesta. Ap.
Millaisiin elämän kerroksiin nuo vaatimukset liittyvät? Liikutaanko niissä elämänkatsomuksen, arvojen, kenties uskonnon alueella? Ei tarvitse vastata, jos on liian henkilökohtaista.
Vierailija kirjoitti:
Minkähän takia melkein kaikki tänne kirjoittaneet on kommentoineet että se on nimenomaan äiti, joka on koko ajan soittelemassa vaatimuksiaan? Kukaan ei ole maininnut erikseen isästään. Onko tässä nyt joku juttu, että äidit ei pääse irti lapsistaan?
Miesten verbaaliakrobatia ei yleensä ole sillä tasolla, että he harrastaisivat pitkiä puheluita tyttäriensä kanssa. Yleistystä joo, mutta yleensä tuo on äitien synti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten suhtautuisit naapurin Pirjoon, jos naapurin Pirjo kohtelisi sinua samalla tavalla?
Kenties sinä kysytkin nyt itseltäsi: Mistä saan rakkautta kun /jos perheeni hylkää minut?
Onko tämä sinun kysymyksesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostipa minulta. Itse olen nuori ja lapseton, mutta käyn koulussa ja töissä. Minulla on omilla säästöillä ostettu auto ja maksan sitä ja bensoja pienistä rahoistani. Olen aika reipas ja elämä rullaa ihan hyvin. Koti on siisti, raha-asiat kunnossa, opinnot etenevät yms.
Mutta... Minun pitäisi jatkuvasti käydä äidilleni ja perheelliselle siskolleni kaupassa, kuljettaa pikkusiskoa, lainata autoa sukulaisille joiden autot hajoilevat, kuljettaa sukulaisia, naapureita, ystäviä yms. Auto on tuonut elämääni niin paljon passattavia ettei ole tosikaan.
Tämän lisäksi pitäisi hoitaa tuttuja lastenhoidossa, kodinhoidossa, kutsua syömään, viedä ruokaa yms yms. Syy koska olen lapseton ja on helppoa elämää. Vaihtaisin monen perheenäidin kanssa paikkoja koska tahansa. Minulla menee hyvin ja vaikutan energiseltä, mutta elämäni ei tosiaankaan ole mitään leppoista. Usein minulla ei ole yhtäkään vapaapäivää viikossa. Arkena työpäiväni saattaa olla yhteensä 15h kun olen ensin koulussa ja sen jälkeen töissä. En ymmärrä mistä nämä vaatimukset tulevat, itse pärjään aika pitkälti yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on rajattomuutta. Sinua ei nähdä ja kunnioiteta omatahtoisena yksilönä. On kokemusta. Itse otin etäisyyttä sukuun.
Olet oikeassa, se tuntuukin juuri rajattomuudelta. Ja ehkä se juuri minua väsyttää, että rajojani pyritään rikkomaan koko ajan ja joudun jotenkin taistelemaan, että saan palautettua muut joka päivä kunnioittamaan rajojani. Mutta asia on sikäli hämmentävä, että olen aina aika vahvasti puolustanut itseäni ja rajojani, kukaan tuttuni ei kuvailisi minua kiltiksi ihmiseksi siinä merkityksessä, että olisin jotenkin alistuvainen tai muita myötäilevä vaan pikemminkin johtajahenkisenä persoonana, jolla on vahva tahto ja uskallus sanoa se. Miksi minua ei nähdä omatahtoisena yksilönä? Tai miksi omatahtoisuuteni ärsyttää lähipiiriäni niin paljon, että he reagoivat siihen toimimalla koko ajan rajattomasti? Ap.
Onko noilla lähipiirisi hankalilla ihmisillä konflikteja elämässään myös muiden kuin sinun kanssasi? Ovatko he jotain todella pahoja pomottajia, joita myös muut karttavat, vai ovatko he valinneet pomotuksensa kohteeksi vain sinut?
On heillä hankalia konflikteja, mutta mielestäni he ovat pikemminkin ylikilttejä kuin pomottajia luonteeltaan. Jokin minussa herättää heissä halua vaatia. Ap.
Eli heillä on heikko itsetunto, jota he saisivat pönkitettyä kun huomaavat edes jonkun ihmisen tottelevan heitä?
Saatat olla oikeassa. Naurahdin kuitenkin kommentillesi siksi, että jos tuosta on kyse, niin he ovat kyllä sitten valinneet hankalimman mahdollisen kohteen pomotuspyrkimyksilleen, hakkaavat vain päätään seinään :) .Ap.
Eivät he hakkaa päätään seinään, sillä heidän pomotuksensa tuottaa tulosta. Kyllä he varmaankin huomaavat, että sinä väsyt tai ahdistut heidän pomottamisestaan. He näkevät, että heidän vaatimuksensa ei ole sinulle ilmaa. Sinä reagoit vaatimuksiin. Kenties se reaktio on juuri se mitä he haluavat? Ehkä he saavat siitä jotain sairasta nautintoa?
Joo kyllä he varmasti näkevät, että väsyn tai ahdistun välillä. On totta, että reagoin. Voi hyvin olla, että olen tulkinnut koko tilanteen väärin, ehkä minun ei halutakaan tekevän sitä mitä ääneen vaaditaan, vaan minun halutaan väsyvän ja ahdistuvat. Voi olla, että he saavat siitä (tai tästä kuviosta) jotain sairasta nautintoa, kukapa tietää (tietävätkö he itsekään tietoisella tasolla). Mutta jos näin on, niin kyse on kiusaamisesta. Systemaattisesta sellaisesta. Ap.
Millaisiin elämän kerroksiin nuo vaatimukset liittyvät? Liikutaanko niissä elämänkatsomuksen, arvojen, kenties uskonnon alueella? Ei tarvitse vastata, jos on liian henkilökohtaista.
Mietin pitkään mitä tähän osaisin vastata. Tuntuu, että vaatimukset kietoutuu kaikkiin elämän kerroksiin, sotkuiseksi vyyhdeksi, jossa ei erotu selkeää punaista lankaa, vaan koko minun tapaan olla ihminen ja elää elämääni, tapaani tehdä arvomaailmastanikin käsin nousevia valintoja ja päätöksiä, tapaani määritellä velvollisuuteni suhteessa muihin, tapaani määritellä rajani ja erillisyyteni ja etäisyyteni, tapaani edellyttää muilta että minua ei pompoteta, tapaani käyttää aikaani, tapaani järjestää perhe-elämäni, tapaani auttaa tai olla auttamatta, tapaani pitää yhteyttä tai olla pitämättä jne. Tekee mieli tiivistää, että siihen kuka olen ja millainen olen. Kuin olisin heidän mielestä väärä, kuin neliö, jota pitää väkisin moukaroida kolmion muotoiseen reikään, ja mitä enemmän neliö pistää vastaan sitä kovempaa sitä yritetään moukaroida :) . Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten suhtautuisit naapurin Pirjoon, jos naapurin Pirjo kohtelisi sinua samalla tavalla?
Tietysti niin, että pitäisin Pirjoa todella ikävänä henkilönä, joka jostain syystä purkaa omaa pahaa oloaan kiusaamalla muita ja jonka kanssa ei voi olla missään tekemisissä eikä yhteyksissä. Ja tekisin hyvin selväksi että Pirjo pysy kaukana minusta. Jos Pirjo ei pysyisi vaan jatkaisi aina vaan pahentuvaa häirintäänsä, tekisin rikosilmoituksen Pirjosta. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietipä ap uudelleen kysymystäsi. Sinä kysyit, että miksi väsyt aina kun sinulta vaaditaan ja pyydetään jotain. Sitten kerroit meille että sinua ihmisenä yritetään törkeällä tavalla muuttaa toisenlaiseksi. Minusta sinun ei tarvitse ihmetellä sitä, että miksi väsyt tuosta. Minusta on itsestäänselvää, että tuollainen rajaton käytös on ahdistavaa, väsyttävää ja ties mitä negatiivista. Olennaisin kysymys varmaankin olisi, että Miten saan läheiseni lopettamaan alistamiseni... tai Miten otan etäisyyttä, jos läheiseni eivät pyynnöistäni huolimatta lopeta alistamistani. Katso eteenpäin, ja etsi ratkaisuja joissa sinä voit hyvin. Kaikkea hyvää sinulle. Juuri sellaiselle sinulle, joka Sinä haluat olla.
Kiitos kommentistasi. Mietin uudelleen :) . Olen varmastikin ollut tämän ilmiön kohteena pikkulapsesta saakka, ja siten se on minulle niin arkea, että kutsun sitä vahingossa vaatimiseksi (siis liian miedolla sanalla). Olet oikeassa siinä, että minua yritetään törkeälläkin tavalla muuttaa toisenlaiseksi. Nyt kun mietin, niin jos en olisi koko elämääni elänyt sen kohteena, niin kai sanoisin heti että se on suunnilleen henkistä väkivaltaa, ehkä. Arvostan sanojasi siitä, että ei tarvitse ihmitellä miksi väsyn, että kuka tahansa väsyisi. Se auttaa jo. Mutta minun pitäisi nyt saada oma väsymys pois. Olen jo vuosia sitten tullut siihen tulokseen, että etäisyys on minulle paras ratkaisu, mutta en ole vielä niin pitkälle mennyt, että vaihtaisin puhelinnumeroni ja salaisin sen vaikka en itse yhteyttä oikeastaan pidäkään. Ja joissakin asioissa ei sukulaisiaan pääse pakoon, vaan on pakko olla satunnaisesti yhteydessä. Olen oikeasti miettinyt, että toiseen maahan muuttaminen olisi ainoa, mikä ratkaisisi koko tilanteen, mutta en taas suostu siihen, että joutuisin pakenemaan. Ap.
Minä olen ratkaissut omassa elämässäni tuollaista ongelmaa osittain sillä, että olen ottanut passiivisen välinpitämättömän asenteen. Olen kyllä tekemisissä, mutta en anna vaatimusten upota minuun. Kuvittelen, että ne vaativat ja käskevät sanat ovat vain tuulen huminaa tai vasaran pauketta, johon saatan reagoida neutraalisti, että "joo. nii-in." Visualisoin vaatimusten kuoron vaikkapa hanhen kaakatukseksi. Kuulostaa tylyltä, mutta itsensä suojelemiseksi on pakko keksiä jotain.
Kiitos, otan tuon. Vaatimukset saavat olla hanhilauman mölinää. Se on hyvä idea. Välinpitämättömyys on yksi ratkaisu, joka on varmasti pakollinen ennen pitkää. Mutta saanko kysyä, oletko onnellinen? Minä nimittäin haen sitä, että olisin myös aika tasapainoisesti onnellinen, ja olen vähän epävarma, että onko välinpitämättömyys lähipiiriä kohtaan oikea tie siihen. Se voi olla, en tiedä vielä. Ap.
Hyvä kysymys. Olen riittävän onnellinen. Ajoittain hyvinkin onnellinen lapsista ja ydinperheestäni. Ystävistäkin olen onnellinen. Onnellisuuteni haen muualta kuin hanhilaumalta. Hanhilaumaltakin saan joskus iloa, mutta sen kaakatuksen iskiessä heitän aivot lepovaihteelle.
Sama minulla. Oli se kyllä surun paikka, kun jouduin hyväksymään ettei minulla ole perhettä, jossa kelpaan itsenäni. 51 ja muita numeroita
Tämä on se vaikea kohta. Minun (ja selvästi sinunkin) arvomaailmassa perhe olisi kuitenkin hyvin tärkeä. Mikä edes on perhe, jossa ei kelpaa omana itsenään? Kulissi? Ap.
Tässä kohtaa minä heittäydyn hengelliseksi, ja ajattelen että vain Jumalalle kelpaan juuri sellaisena kuin olen. Ihmisille en koskaan kelpaa jos paljastan kaikki vikani ja heikkouteni. Aina pitäisi vähintään jotain kohtaa muuttaa tai miellyttää muita. Kun Jumala rakastaa minua tällaisena, voin itsekin rakastaan itseäni tällaisena. Voin rakastaa itseäni niin paljon, että voin rakastaa muita sellaisina kuin he ovat ja opettaa muita rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta tässä on koko elämä aikaa opetella, eikä valmiiksi silti tulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kenties sinä kysytkin nyt itseltäsi: Mistä saan rakkautta kun /jos perheeni hylkää minut?
Onko tämä sinun kysymyksesi?
Kysyit vaikean kysymyksen. Kun minä itse asiassa en muista, koska olisin saanut heiltä rakkautta. Puolisolta tietysti kyllä, mutta suvulta.. hmm. En muista. Olenko ikinä? Tai ainakaan sitä, jota itse kutsuisin rakkaudeksi? Ap.
Jos olet ennen suostunut kaikkeen (en siis tiedä), he ehkä olettavat että vastaisuudessakin teet heidän eteensä asioita?
Vastustus on pahinta silloin kun he huomaavat, ettet enää tanssikaan heidän pillinsä mukaan.
Ja voit jopa joutua kuulemaan, että miten sinusta tuli noin itsekäs ja muuta sellaista.
Jos ei ole vastavuoroista tämä auttaminen niin ei kukaan voi olettaa että tuosta noin vaan olet valmis aina uhrautumaan toisten eteen.
Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on rajattomuutta. Sinua ei nähdä ja kunnioiteta omatahtoisena yksilönä. On kokemusta. Itse otin etäisyyttä sukuun.
Olet oikeassa, se tuntuukin juuri rajattomuudelta. Ja ehkä se juuri minua väsyttää, että rajojani pyritään rikkomaan koko ajan ja joudun jotenkin taistelemaan, että saan palautettua muut joka päivä kunnioittamaan rajojani. Mutta asia on sikäli hämmentävä, että olen aina aika vahvasti puolustanut itseäni ja rajojani, kukaan tuttuni ei kuvailisi minua kiltiksi ihmiseksi siinä merkityksessä, että olisin jotenkin alistuvainen tai muita myötäilevä vaan pikemminkin johtajahenkisenä persoonana, jolla on vahva tahto ja uskallus sanoa se. Miksi minua ei nähdä omatahtoisena yksilönä? Tai miksi omatahtoisuuteni ärsyttää lähipiiriäni niin paljon, että he reagoivat siihen toimimalla koko ajan rajattomasti? Ap.
Onko noilla lähipiirisi hankalilla ihmisillä konflikteja elämässään myös muiden kuin sinun kanssasi? Ovatko he jotain todella pahoja pomottajia, joita myös muut karttavat, vai ovatko he valinneet pomotuksensa kohteeksi vain sinut?
On heillä hankalia konflikteja, mutta mielestäni he ovat pikemminkin ylikilttejä kuin pomottajia luonteeltaan. Jokin minussa herättää heissä halua vaatia. Ap.
Eli heillä on heikko itsetunto, jota he saisivat pönkitettyä kun huomaavat edes jonkun ihmisen tottelevan heitä?
Saatat olla oikeassa. Naurahdin kuitenkin kommentillesi siksi, että jos tuosta on kyse, niin he ovat kyllä sitten valinneet hankalimman mahdollisen kohteen pomotuspyrkimyksilleen, hakkaavat vain päätään seinään :) .Ap.
Eivät he hakkaa päätään seinään, sillä heidän pomotuksensa tuottaa tulosta. Kyllä he varmaankin huomaavat, että sinä väsyt tai ahdistut heidän pomottamisestaan. He näkevät, että heidän vaatimuksensa ei ole sinulle ilmaa. Sinä reagoit vaatimuksiin. Kenties se reaktio on juuri se mitä he haluavat? Ehkä he saavat siitä jotain sairasta nautintoa?
Joo kyllä he varmasti näkevät, että väsyn tai ahdistun välillä. On totta, että reagoin. Voi hyvin olla, että olen tulkinnut koko tilanteen väärin, ehkä minun ei halutakaan tekevän sitä mitä ääneen vaaditaan, vaan minun halutaan väsyvän ja ahdistuvat. Voi olla, että he saavat siitä (tai tästä kuviosta) jotain sairasta nautintoa, kukapa tietää (tietävätkö he itsekään tietoisella tasolla). Mutta jos näin on, niin kyse on kiusaamisesta. Systemaattisesta sellaisesta. Ap.
Millaisiin elämän kerroksiin nuo vaatimukset liittyvät? Liikutaanko niissä elämänkatsomuksen, arvojen, kenties uskonnon alueella? Ei tarvitse vastata, jos on liian henkilökohtaista.
Mietin pitkään mitä tähän osaisin vastata. Tuntuu, että vaatimukset kietoutuu kaikkiin elämän kerroksiin, sotkuiseksi vyyhdeksi, jossa ei erotu selkeää punaista lankaa, vaan koko minun tapaan olla ihminen ja elää elämääni, tapaani tehdä arvomaailmastanikin käsin nousevia valintoja ja päätöksiä, tapaani määritellä velvollisuuteni suhteessa muihin, tapaani määritellä rajani ja erillisyyteni ja etäisyyteni, tapaani edellyttää muilta että minua ei pompoteta, tapaani käyttää aikaani, tapaani järjestää perhe-elämäni, tapaani auttaa tai olla auttamatta, tapaani pitää yhteyttä tai olla pitämättä jne. Tekee mieli tiivistää, että siihen kuka olen ja millainen olen. Kuin olisin heidän mielestä väärä, kuin neliö, jota pitää väkisin moukaroida kolmion muotoiseen reikään, ja mitä enemmän neliö pistää vastaan sitä kovempaa sitä yritetään moukaroida :) . Ap.
Jos vaatimusten esittäjä on vanhempasi, sinä olet joskus ollut alisteisessa asemassa häntä kohtaan. Nyt et enää ole. Vanhempasi ei ole vielä sisäistänyt tätä.
Niin tuttua... Minun vanhempani eivät tosin vaadi, mutta ex oli vielä eron jälkeenkin varsinainen vaatija. Vaatimukset koskivat niin tekemisiäni, käytöstäni että persoonaani.
Itse olen ihminen, joka ei vaadi, eikä nalkuta. Se on minun arvoni, että jokainen saa elää omannäköistä elämää, eikä kukaan saa siihen puuttua. Vaatimukset tappavat rakkauden. Ihmisellä pitää olla itsemäärämioikeus.
Kun kyse on avosta, on se niiin syvällä minussa, annan sille niin ison merkityksen, että kenenkään vaatimuksia ei voida ohittaa olankohautuksella.
Loppupeleissä se on se tunne, joka uuvuttaa. Jos minä en reagoi vaatimuksiin tunteella, niin se ei uuvuta. Mutta ex osasi herättää minussa syyllisyyden, ja se on tuhoisa tunne. Kun tämän tunteen tajusin, päästi suurin uupumus otteensa.
Täytyy todeta, että lastenkin vaatimukset uuvuttavat. He eivät syyllistä tietenkään, mutta Haluaisin tehdä asiat omassa tahdissani.
N48
Vierailija kirjoitti:
Kuulostipa minulta. Itse olen nuori ja lapseton, mutta käyn koulussa ja töissä. Minulla on omilla säästöillä ostettu auto ja maksan sitä ja bensoja pienistä rahoistani. Olen aika reipas ja elämä rullaa ihan hyvin. Koti on siisti, raha-asiat kunnossa, opinnot etenevät yms.
Mutta... Minun pitäisi jatkuvasti käydä äidilleni ja perheelliselle siskolleni kaupassa, kuljettaa pikkusiskoa, lainata autoa sukulaisille joiden autot hajoilevat, kuljettaa sukulaisia, naapureita, ystäviä yms. Auto on tuonut elämääni niin paljon passattavia ettei ole tosikaan.
Tämän lisäksi pitäisi hoitaa tuttuja lastenhoidossa, kodinhoidossa, kutsua syömään, viedä ruokaa yms yms. Syy koska olen lapseton ja on helppoa elämää. Vaihtaisin monen perheenäidin kanssa paikkoja koska tahansa. Minulla menee hyvin ja vaikutan energiseltä, mutta elämäni ei tosiaankaan ole mitään leppoista. Usein minulla ei ole yhtäkään vapaapäivää viikossa. Arkena työpäiväni saattaa olla yhteensä 15h kun olen ensin koulussa ja sen jälkeen töissä. En ymmärrä mistä nämä vaatimukset tulevat, itse pärjään aika pitkälti yksin.
Kuulostaapa piinaavilta vaatimuksilta. Kas kun sinun ei vieläpä pitäisi lahjoittaa rahaa muille, kun kerran tienaat niin hyvin. Jokin yksin pärjäävissä ihmisissä nyppii niitä, jotka eivät pärjää yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenties sinä kysytkin nyt itseltäsi: Mistä saan rakkautta kun /jos perheeni hylkää minut?
Onko tämä sinun kysymyksesi?
Kysyit vaikean kysymyksen. Kun minä itse asiassa en muista, koska olisin saanut heiltä rakkautta. Puolisolta tietysti kyllä, mutta suvulta.. hmm. En muista. Olenko ikinä? Tai ainakaan sitä, jota itse kutsuisin rakkaudeksi? Ap.
Mutta ilmeisesti sinun tarpeistasi on kuitenkin lapsena pidetty huolta? Siis perustarpeista? Sekin on rakkautta. Ehkä pelko irrottautua alistajista on huuto sen rakkauden perään, jota et koe saaneesi? Ehkä et ole oppinut, mitä on rakkaus ja mitä itsensä rakastaminen? Mitä sinun mielestäsi rakkaus on?
76 jatkaa
Luin lisää ketjua. Ap, pahinta on juuri se tunne, että minun pitäisi olla toisenlainen ollakseni hyvä ihminen. On musertavaa kuulla olevansa huono ihminen, huono äiti, huono nainen... Kykenen kyllä sanomaan vastaan, ja tiedän että en ole huono, mutta en silti halua kuulla olevani huono...
N48
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenties sinä kysytkin nyt itseltäsi: Mistä saan rakkautta kun /jos perheeni hylkää minut?
Onko tämä sinun kysymyksesi?
Kysyit vaikean kysymyksen. Kun minä itse asiassa en muista, koska olisin saanut heiltä rakkautta. Puolisolta tietysti kyllä, mutta suvulta.. hmm. En muista. Olenko ikinä? Tai ainakaan sitä, jota itse kutsuisin rakkaudeksi? Ap.
Mutta ilmeisesti sinun tarpeistasi on kuitenkin lapsena pidetty huolta? Siis perustarpeista? Sekin on rakkautta. Ehkä pelko irrottautua alistajista on huuto sen rakkauden perään, jota et koe saaneesi? Ehkä et ole oppinut, mitä on rakkaus ja mitä itsensä rakastaminen? Mitä sinun mielestäsi rakkaus on?
Sinä et päästä minua helpolla :) . Hyviä mutta vaikeita kysymyksiä. Minun mielestä rakkaus (siis yleisemmin kuin parisuhdeasiana) on montaa asiaa, mutta yritän tiivistää sen seuraavien yhdistelmäksi: Rakkaus on toisen ihmisen arvostamista ja kunnioittamista, hyväksyntää ja tärkeänä pitämistä juuri sellaisena kuin hän aidosti on. Sitä, että haluaa sille toiselle onnellisuutta ja nimenomaan sen toisen ihmisen omien arvojen mukaista elämää. Vastavuoroista kohtaamista ja läsnäoloa ilman kulisseja. Sen toisen ajatuksien ja arvojen kunnioittamista ja kiinnostusta niitä kohtaan.. Sitä että tuntee saavansa nuo samat asiat vastavuoroisesti takaisin. Avoimuutta sille, että toinen muuttuu ja kiinnostusta sille että millaiseksi se muuttuu. Tunnetta siitä, että se toinen pitää sinua itseäsi takaisin tärkeänä ja arvokkaana sellaisena kuin olet. Halua sitoutua vuorovaikutukseen sen toisen ihmisen kanssa. Ilahtumista siitä, että toinen onnistuu ja saavuttaa tavoitteensa ja halua auttaa siinä. Välittämistä ja lämpöä ja toisen huomioimista. Jakamista ja halua jakaa juuri kyseisen ihmisen kanssa. Tunnetta siitä, että elämä on huimasti onnellisempaa, jos jaatte osan siitä yhdessä. Ap.
Se on näytelmä, jossa juoni määräytyy vanhempien vaillejäämisten ja itsetuntovajeiden pohjalta. Lapset ovat määrätyissä osissa, eikä siitä auta pois pyristellä. Nämä ihmiset eivät ikinä tule menemään itseensä. Niin surullista kuin se onkin. Hyvä ratkaisu on kuitenkin ollut se, että hyväksyn ettei hyväksyntää minulle tule. Se ei tosin johdu minun huonoudestani vaan vanhempieni kyvyttömyydestä hyväksyä erilaisuutta. Nyt minulla on ollut kuitenkin enemmän voimia lapsilleni. Samalla olen löytänyt äitiyden uudella tavalla. 51 jne.