Miksi väsyn aina kun minulta vaaditaan ja pyydetään jotain?

On helppo ymmärtää, että ilman rajojen asettamista, jatkuvassa pyyntöjen ja valitusten tulvassa uupuu ja menee rikki. Minua kiinnostaisi kuitenkin tietää, miksi vaatimukset rasittavat myös minun kaltaisiani ihmisiä, jotka ovat hyviä asetamaan rajoja muille, eivät jaksa pitää vaativia ihmisiä elämässään eivätkä ole edes mitenkään usein vaatimusten kohteena. Vaatimukset tuntuvat vain lähtökohtaisesti ikäviltä, ja ilmeisesti monille muille ne ovat aika neutraali asia.

Vierailija kirjoitti:

Ap jatkaa. Ja vaatimukset kohdistuu usein myös luonteeseeni ja ajatuksiin. "Ole enemmän sellainen ja sellainen." "Älä ole tuollainen." "Älä ole tuota mieltä." "Sinun tulee olla tätä mieltä." "Jos et sinä nyt suostu tähän, niin…" "Jos et sinä nyt tee niin kuin minä haluan niin en puhu sinulle viikkoon". Tekisi vain mieli huutaa kaikille, että antakaa minun vihdoin olla rauhassa! En käsitä miksi muita häiritsee, jos en ajattele samoin kuin ne.. Ja olen siis jo 40 vuotias.

Tuo on jo aika vakavaa vaatimista. Ajattelin ensin, että sinua vaaditaan vaikkapa kauppa- tai bileseuraksi tms. mutta se, että sinulla ei olisi oikeutta mielipiteisiisikään, on jo aivan liikaa vaadittu.

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myös yli 40, ja erityisesti ärsyynnyn ja ahdistun vanhempieni hokemisesta tulla käymään, tehdä sitä, hae tätä ym.... Äitini käyttäytyy joskus aivan vainohathaisesti, ja luulee että olen kuollut, jos viikkoon ei kuulu mitään. En tiedä miksi ärsyynnyn ja ahdistun niin paljon jo pienistäkin pyynnistä, jos esim.esitetään joululahjasta toiveita. Kuitenkin olen miltei päivittäin surullinen ja ahdistunut kun en ole enemmän tekemisissä ja ovat jo vanhoja. Pelkään joka päivä että heille sattuu jotain. Ehkä tuo saat minut heistä ärtymään, kun elämä ei olekkaan enään suht varmaa :(

Kuulostaa tutulta. Jos en vastaa viesteihin tai puheluihin päivään, niin puhelinvastaajani on täynnä itkuista vuodatusta siitä, että onko minulla kaikki hyvin ja olenhan hengissä. Mitä ihmettä - ei aikuisten ihmisten ole pakko olla tekemisissä vanhempiensa kanssa joka päivä..! Ja tällaista se oli jo silloin kun vanhempani olivat vielä työelämässä. Tai jos en eräälle toiselle perheenjäsenelle vastaa viesteihin tuntiin, koska olen palaverissa, niin tulee vihainen kirosanojen sävyttämä viesti että "miksi sinua ei pe**ele saa kiinni ja sinun tulee heti olla samaa mieltä kuin minä". En tiedä kuka tässä on tulossa hulluksi.. Lähipiirini, vai minä heidän painostamisen seurauksena pian. Ja kuitenkin haluaisin olla heidän kanssaan tekemisissä paljon enemmän, mutta kun en voi koska heitä ei koskaan kiinnosta kuulumiseni vaan vain heidän omat halut ja vaatimukset. Ap.

Eikö sinulle tule huono omatunto siitä, että salit itseäsi kohdeltavan noin? Minun olisi mahdotonta sallia tuollaista, koska siitä tulisi niin voimakas tunne, että teen itseäni kohtaan väärin.

Mielenkiintoinen kommentti, jäin oikein miettimään. Tulee minulle tavallaan huono omatunto, tai pikemminkin vihastun. Mutta kun en edes mielestäni salli kohdeltavan. Aiemmin suutuin suoraan ja pidin pitkiä vihaisia palopuheita siitä että "nyt saa jumank*auta loppua tuo peli". Ei muutosta. Nykyään jätän reagoimatta kokonaan noihin viesteihin. En välttämättä vastaa pariin kuukauteenkaan, ellei tule asiallista viestiä ilman vaatimuksia. Mutta selvästi se vain provosoi lisää ja viestitulvat ja vaatimukset vain kasvaa. En ole vielä keksinyt, miten osoittaisin, että minua ei todellakaan kohdella näin. Ap.

Numeroiden blokkaaminen ja yhteydenpidon lopettaminen lienee ainoa vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo on rajattomuutta. Sinua ei nähdä ja kunnioiteta omatahtoisena yksilönä. On kokemusta. Itse otin etäisyyttä sukuun.

Täällä myös yksi auttajana toimimiseen kyllästynyt. Olen samaa mieltä, että kyseessä on juuri tuo, etten asettanut muille rajoja, vaan olin jatkuvasti käytettävissä.

Vuosikaudet sain joiltakin tutuilta erinäisiä pyyntöjä tulla auttamaan heitä. Vastavuoroisuutta ei juuri ollut.

Tänä syksynä sain taas parilta tutulta viestiä. Toinen pyysi muuttoavuksi Jyväskylään (asun itse pääkaupunkiseudulla) ja toinen pyysi talkooavuksi remontin siivoustalkoisiin.

Nyt olen jo oppinut. Laitoin vain viestit takaisin, että tällä kertaa viikonlopuille on muuta suunnitelmaa.

Ap, ovatko nämä sinua hyväksikäyttävät ihmiset lainkaan vastavuoroisia sinua kohtaan?

Kiitos kommentistasi. Nämä vaatimuksia latetelevat ihmiset eivät käyttäydy minua kohtaan yhtään vastavuoroisesti. Tosin, en ole varmaan 20 vuoteen pyytänyt heiltä apua missään, niin… Mutta asia tulee ilmi mm siten, että he eivät koskaan kysy kuulumisiani. Tai muistavat minulle tärkeät minun elämän asiat ihan väärin tai eivät muista ollenkaan. 

Kerroit, että olit jatkuvasti käytettävissä. Sellainen helposti saakin muut kävelemään sinun rajojen yli. Hyvä, että opit laittamaan rajat! Minä taas en ole ollut jatkuvasti käytettävissä, välillä voisin sanoa että pikemminkin päinvastoin. Olen aina ollut hyvä kieltäytymään. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo on rajattomuutta. Sinua ei nähdä ja kunnioiteta omatahtoisena yksilönä. On kokemusta. Itse otin etäisyyttä sukuun.

Olet oikeassa, se tuntuukin juuri rajattomuudelta. Ja ehkä se juuri minua väsyttää, että rajojani pyritään rikkomaan koko ajan ja joudun jotenkin taistelemaan, että saan palautettua muut joka päivä kunnioittamaan rajojani. Mutta asia on sikäli hämmentävä, että olen aina aika vahvasti puolustanut itseäni ja rajojani, kukaan tuttuni ei kuvailisi minua kiltiksi ihmiseksi siinä merkityksessä, että olisin jotenkin alistuvainen tai muita myötäilevä vaan pikemminkin johtajahenkisenä persoonana, jolla on vahva tahto ja uskallus sanoa se. Miksi minua ei nähdä omatahtoisena yksilönä? Tai miksi omatahtoisuuteni ärsyttää lähipiiriäni niin paljon, että he reagoivat siihen toimimalla koko ajan rajattomasti? Ap.

Onko noilla lähipiirisi hankalilla ihmisillä konflikteja elämässään myös muiden kuin sinun kanssasi? Ovatko he jotain todella pahoja pomottajia, joita myös muut karttavat, vai ovatko he valinneet pomotuksensa kohteeksi vain sinut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo on rajattomuutta. Sinua ei nähdä ja kunnioiteta omatahtoisena yksilönä. On kokemusta. Itse otin etäisyyttä sukuun.

Olet oikeassa, se tuntuukin juuri rajattomuudelta. Ja ehkä se juuri minua väsyttää, että rajojani pyritään rikkomaan koko ajan ja joudun jotenkin taistelemaan, että saan palautettua muut joka päivä kunnioittamaan rajojani. Mutta asia on sikäli hämmentävä, että olen aina aika vahvasti puolustanut itseäni ja rajojani, kukaan tuttuni ei kuvailisi minua kiltiksi ihmiseksi siinä merkityksessä, että olisin jotenkin alistuvainen tai muita myötäilevä vaan pikemminkin johtajahenkisenä persoonana, jolla on vahva tahto ja uskallus sanoa se. Miksi minua ei nähdä omatahtoisena yksilönä? Tai miksi omatahtoisuuteni ärsyttää lähipiiriäni niin paljon, että he reagoivat siihen toimimalla koko ajan rajattomasti? Ap.

Miten lähipiirissäsi suhtaudutaan muihin ihmisiin? Itse tajusin, että koko lapsuudenperheestäni puuttui kunnioitus muita ihmisiä ja heidän erillisyyttään kohtaan. Tämä havainto on auttanut minua tiukemmin pitämään rajojani. Toisaalta suora puhe on auttanut myös.

Tämäkin on mielenkiintoinen ja miettimisen arvoinen kommentti. En ole koskaan pohtinut miten nuo kyseiset henkilöt suhtautuu muihin kuin minuun. Saattaa todellakin olla, että rajattomasti myös muihin. Tai  ainakin sen huomaan, että he antavat itseään kohdella hyvin rajattomasti. Ap.

Jos ei ole omia rajoja, ei osaa kunnioittaa muidenkaan rajoja. Ongelmaa en sinänsä osaa ratkaista, oma ratkaisuni on asiallisen etäiset välit. Jos on itse rajaton, niin toisen asettamat rajat saattaa pelottaa ja aiheuttaa entistä riippuvaisempaa käytöstä. Kuvailemasi käytös kuulostaa läheisriippuvaiselta.

hanska kirjoitti:

On helppo ymmärtää, että ilman rajojen asettamista, jatkuvassa pyyntöjen ja valitusten tulvassa uupuu ja menee rikki. Minua kiinnostaisi kuitenkin tietää, miksi vaatimukset rasittavat myös minun kaltaisiani ihmisiä, jotka ovat hyviä asetamaan rajoja muille, eivät jaksa pitää vaativia ihmisiä elämässään eivätkä ole edes mitenkään usein vaatimusten kohteena. Vaatimukset tuntuvat vain lähtökohtaisesti ikäviltä, ja ilmeisesti monille muille ne ovat aika neutraali asia.

Niin onkin helppo ymmärtää, että ylikiltit alistuvat ihmiset uupuvat, kun heitä hyväksikäytetään. Mutta hyvin mielenkiintoinen kysymys tuo, että miksi vaatimukset rasittavat myös meitä, jotka on hyviä sanomaan ei. Vaatimukset tuntuvat erittäin ikäviltä. Jokin niissä on olennaisesti erilaista kuin pyynnöissä. Ehkä se, että pyyntöön voi sanoa ei ilman, että asiasta seuraa mitään. Mutta jos vaatimukseen sanoo ei, niin siitä seuraa jotain piinaamista tai rasittava tunnereaktio vaatijassa, jonka hän kaataa niskaasi. Tai sitten vastaus on tasapainossa, kun ei itse vaadi mitään muilta niin tuntuu ikävältä että muut kuvittelevat voivansa vaatia sinulta. Tai sitten vastaus löytyy kunnioittamisesta? Pyyntö on kunnioittava mutta vaatimus ei ole. En tiedä. Haluaisin tietää. Ap.

Vierailija kirjoitti:

He ovat tarvitsevia ihmisiä. Ja sinä heitä varten. Piste.

Joskus tällainenkin lause voi auttaa sisuuntumaan ja pitämään entistä tiukemmin kiinni rajoistaan. En tiedä, oliko se sinun viestisi tarkoitus, mutta sellaisena se voi toimia.

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

On helppo ymmärtää, että ilman rajojen asettamista, jatkuvassa pyyntöjen ja valitusten tulvassa uupuu ja menee rikki. Minua kiinnostaisi kuitenkin tietää, miksi vaatimukset rasittavat myös minun kaltaisiani ihmisiä, jotka ovat hyviä asetamaan rajoja muille, eivät jaksa pitää vaativia ihmisiä elämässään eivätkä ole edes mitenkään usein vaatimusten kohteena. Vaatimukset tuntuvat vain lähtökohtaisesti ikäviltä, ja ilmeisesti monille muille ne ovat aika neutraali asia.

Niin onkin helppo ymmärtää, että ylikiltit alistuvat ihmiset uupuvat, kun heitä hyväksikäytetään. Mutta hyvin mielenkiintoinen kysymys tuo, että miksi vaatimukset rasittavat myös meitä, jotka on hyviä sanomaan ei. Vaatimukset tuntuvat erittäin ikäviltä. Jokin niissä on olennaisesti erilaista kuin pyynnöissä. Ehkä se, että pyyntöön voi sanoa ei ilman, että asiasta seuraa mitään. Mutta jos vaatimukseen sanoo ei, niin siitä seuraa jotain piinaamista tai rasittava tunnereaktio vaatijassa, jonka hän kaataa niskaasi. Tai sitten vastaus on tasapainossa, kun ei itse vaadi mitään muilta niin tuntuu ikävältä että muut kuvittelevat voivansa vaatia sinulta. Tai sitten vastaus löytyy kunnioittamisesta? Pyyntö on kunnioittava mutta vaatimus ei ole. En tiedä. Haluaisin tietää. Ap.

Olet selvästi prosessoinut asiaa, ja sinulla on eväitä prosessoida sitä jatkossakin. Toivotaan, että ketju pysyy ylhäällä, josko saisit tämän kautta erilaisia näkökulmia asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Minultakin aina pyydetään apua johonkin. Tuntuu,että olen omien sisarusten äiti ja äitini äiti.. Kaikkia pitäisi auttaa,ainakin rahallisesti ja muuten ei juurikaan yhteyttä pidetä. Jos kieltäytyy,niin suuttuu ja ite en juuri apua saa

Jokin tässä viestissä kolahti ja oli aika olennaista. Minulla on sama tunne, kuin olisin vanhempieni äiti ja kuin olisin siskoni äiti ja joidenkin sukulaisteni äiti, ja kuin olisin joskus jopa puolisoni äiti. Tai siis, että se on juuri se mitä he minulta koko ajan vaativat. Ja kun kieltäydyn kokoajan olemasta se äiti, niin "lapsi" reagoi joko itkupotkuraivareilla tai vaatimalla yhä vain lisää. 

Mikä siis minussa on sellaista, että minulta vaaditaan tuota äidin roolia? Tai mikä heissä on sellaista, että he tarvitsevat "äitiä". Ja mikä minussa on sellaista, että jopa puolisonikin joskus odottaa sitä minulta (vai onko se vain normaalia, mutta minä taas olen yliherkkä taustani ja sukuni takia sille)?

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo on rajattomuutta. Sinua ei nähdä ja kunnioiteta omatahtoisena yksilönä. On kokemusta. Itse otin etäisyyttä sukuun.

Olet oikeassa, se tuntuukin juuri rajattomuudelta. Ja ehkä se juuri minua väsyttää, että rajojani pyritään rikkomaan koko ajan ja joudun jotenkin taistelemaan, että saan palautettua muut joka päivä kunnioittamaan rajojani. Mutta asia on sikäli hämmentävä, että olen aina aika vahvasti puolustanut itseäni ja rajojani, kukaan tuttuni ei kuvailisi minua kiltiksi ihmiseksi siinä merkityksessä, että olisin jotenkin alistuvainen tai muita myötäilevä vaan pikemminkin johtajahenkisenä persoonana, jolla on vahva tahto ja uskallus sanoa se. Miksi minua ei nähdä omatahtoisena yksilönä? Tai miksi omatahtoisuuteni ärsyttää lähipiiriäni niin paljon, että he reagoivat siihen toimimalla koko ajan rajattomasti? Ap.

Onko noilla lähipiirisi hankalilla ihmisillä konflikteja elämässään myös muiden kuin sinun kanssasi? Ovatko he jotain todella pahoja pomottajia, joita myös muut karttavat, vai ovatko he valinneet pomotuksensa kohteeksi vain sinut?

On heillä hankalia konflikteja, mutta mielestäni he ovat pikemminkin ylikilttejä kuin pomottajia luonteeltaan. Jokin minussa herättää heissä halua vaatia. Ap. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

On helppo ymmärtää, että ilman rajojen asettamista, jatkuvassa pyyntöjen ja valitusten tulvassa uupuu ja menee rikki. Minua kiinnostaisi kuitenkin tietää, miksi vaatimukset rasittavat myös minun kaltaisiani ihmisiä, jotka ovat hyviä asetamaan rajoja muille, eivät jaksa pitää vaativia ihmisiä elämässään eivätkä ole edes mitenkään usein vaatimusten kohteena. Vaatimukset tuntuvat vain lähtökohtaisesti ikäviltä, ja ilmeisesti monille muille ne ovat aika neutraali asia.

Niin onkin helppo ymmärtää, että ylikiltit alistuvat ihmiset uupuvat, kun heitä hyväksikäytetään. Mutta hyvin mielenkiintoinen kysymys tuo, että miksi vaatimukset rasittavat myös meitä, jotka on hyviä sanomaan ei. Vaatimukset tuntuvat erittäin ikäviltä. Jokin niissä on olennaisesti erilaista kuin pyynnöissä. Ehkä se, että pyyntöön voi sanoa ei ilman, että asiasta seuraa mitään. Mutta jos vaatimukseen sanoo ei, niin siitä seuraa jotain piinaamista tai rasittava tunnereaktio vaatijassa, jonka hän kaataa niskaasi. Tai sitten vastaus on tasapainossa, kun ei itse vaadi mitään muilta niin tuntuu ikävältä että muut kuvittelevat voivansa vaatia sinulta. Tai sitten vastaus löytyy kunnioittamisesta? Pyyntö on kunnioittava mutta vaatimus ei ole. En tiedä. Haluaisin tietää. Ap.

Olet selvästi prosessoinut asiaa, ja sinulla on eväitä prosessoida sitä jatkossakin. Toivotaan, että ketju pysyy ylhäällä, josko saisit tämän kautta erilaisia näkökulmia asiaan.

Kiitos. Olen prosessoinut asiaa paljonkin, mutta en ole löytänyt siihen vielä ratkaisua. Tilanne on kärjistynyt nyt, koska oikeasti uuvun. Ja väsymys haittaa elämääni. Minäkin toivon, että ketju pysyy ylhäällä, koska koen hyötyväni muiden näkökulmista, vaikka ratkaisua ei olisikaan tarjota. Mutta jos on tarjota toinen näkökulma, niin se on arvokas. Ap.

Mietipä ap uudelleen kysymystäsi. Sinä kysyit, että miksi väsyt aina kun sinulta vaaditaan ja pyydetään jotain. Sitten kerroit meille että sinua ihmisenä yritetään törkeällä tavalla muuttaa toisenlaiseksi. Minusta sinun ei tarvitse ihmetellä sitä, että miksi väsyt tuosta. Minusta on itsestäänselvää, että tuollainen rajaton käytös on ahdistavaa, väsyttävää ja ties mitä negatiivista. Olennaisin kysymys varmaankin olisi, että Miten saan läheiseni lopettamaan alistamiseni... tai Miten otan etäisyyttä, jos läheiseni eivät pyynnöistäni huolimatta lopeta alistamistani. Katso eteenpäin, ja etsi ratkaisuja joissa sinä voit hyvin. Kaikkea hyvää sinulle. Juuri sellaiselle sinulle, joka Sinä haluat olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo on rajattomuutta. Sinua ei nähdä ja kunnioiteta omatahtoisena yksilönä. On kokemusta. Itse otin etäisyyttä sukuun.

Olet oikeassa, se tuntuukin juuri rajattomuudelta. Ja ehkä se juuri minua väsyttää, että rajojani pyritään rikkomaan koko ajan ja joudun jotenkin taistelemaan, että saan palautettua muut joka päivä kunnioittamaan rajojani. Mutta asia on sikäli hämmentävä, että olen aina aika vahvasti puolustanut itseäni ja rajojani, kukaan tuttuni ei kuvailisi minua kiltiksi ihmiseksi siinä merkityksessä, että olisin jotenkin alistuvainen tai muita myötäilevä vaan pikemminkin johtajahenkisenä persoonana, jolla on vahva tahto ja uskallus sanoa se. Miksi minua ei nähdä omatahtoisena yksilönä? Tai miksi omatahtoisuuteni ärsyttää lähipiiriäni niin paljon, että he reagoivat siihen toimimalla koko ajan rajattomasti? Ap.

Onko noilla lähipiirisi hankalilla ihmisillä konflikteja elämässään myös muiden kuin sinun kanssasi? Ovatko he jotain todella pahoja pomottajia, joita myös muut karttavat, vai ovatko he valinneet pomotuksensa kohteeksi vain sinut?

On heillä hankalia konflikteja, mutta mielestäni he ovat pikemminkin ylikilttejä kuin pomottajia luonteeltaan. Jokin minussa herättää heissä halua vaatia. Ap. 

Oletko jutellut jonkun pätevän psykologin kanssa tästä kuviosta? Voisit saada eväitä asian käsittelyyn/ratkaisemiseen? (Älä sitten millekään ihan pilipaliterapeutille mene, vaan rautaiselle ammattilaiselle.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo on rajattomuutta. Sinua ei nähdä ja kunnioiteta omatahtoisena yksilönä. On kokemusta. Itse otin etäisyyttä sukuun.

Olet oikeassa, se tuntuukin juuri rajattomuudelta. Ja ehkä se juuri minua väsyttää, että rajojani pyritään rikkomaan koko ajan ja joudun jotenkin taistelemaan, että saan palautettua muut joka päivä kunnioittamaan rajojani. Mutta asia on sikäli hämmentävä, että olen aina aika vahvasti puolustanut itseäni ja rajojani, kukaan tuttuni ei kuvailisi minua kiltiksi ihmiseksi siinä merkityksessä, että olisin jotenkin alistuvainen tai muita myötäilevä vaan pikemminkin johtajahenkisenä persoonana, jolla on vahva tahto ja uskallus sanoa se. Miksi minua ei nähdä omatahtoisena yksilönä? Tai miksi omatahtoisuuteni ärsyttää lähipiiriäni niin paljon, että he reagoivat siihen toimimalla koko ajan rajattomasti? Ap.

Miten lähipiirissäsi suhtaudutaan muihin ihmisiin? Itse tajusin, että koko lapsuudenperheestäni puuttui kunnioitus muita ihmisiä ja heidän erillisyyttään kohtaan. Tämä havainto on auttanut minua tiukemmin pitämään rajojani. Toisaalta suora puhe on auttanut myös.

Tämäkin on mielenkiintoinen ja miettimisen arvoinen kommentti. En ole koskaan pohtinut miten nuo kyseiset henkilöt suhtautuu muihin kuin minuun. Saattaa todellakin olla, että rajattomasti myös muihin. Tai  ainakin sen huomaan, että he antavat itseään kohdella hyvin rajattomasti. Ap.

Jos ei ole omia rajoja, ei osaa kunnioittaa muidenkaan rajoja. Ongelmaa en sinänsä osaa ratkaista, oma ratkaisuni on asiallisen etäiset välit. Jos on itse rajaton, niin toisen asettamat rajat saattaa pelottaa ja aiheuttaa entistä riippuvaisempaa käytöstä. Kuvailemasi käytös kuulostaa läheisriippuvaiselta.

Mielenkiintoinen pointti tuo, että rajatonta ihmistä saattaa pelottaa toisen asettamat rajat, ja aiheuttaa entistä riippuvaisempaa käyttäytymistä. Koska välillä koen olevani suunnilleen jonkun riippuvuuden kohteena. Ja se on minunlaiselle oman tien kulkijalle melkoisen tukahduttava tunne. Jos osaat, niin avaisitko ajatustasi vähän lisää? Olisi kiva kuulla mikä mekanismi tuossa voisi olla takana - miksi toisen rajat provosoivat riippuvuuden pahenemista? Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo on rajattomuutta. Sinua ei nähdä ja kunnioiteta omatahtoisena yksilönä. On kokemusta. Itse otin etäisyyttä sukuun.

Olet oikeassa, se tuntuukin juuri rajattomuudelta. Ja ehkä se juuri minua väsyttää, että rajojani pyritään rikkomaan koko ajan ja joudun jotenkin taistelemaan, että saan palautettua muut joka päivä kunnioittamaan rajojani. Mutta asia on sikäli hämmentävä, että olen aina aika vahvasti puolustanut itseäni ja rajojani, kukaan tuttuni ei kuvailisi minua kiltiksi ihmiseksi siinä merkityksessä, että olisin jotenkin alistuvainen tai muita myötäilevä vaan pikemminkin johtajahenkisenä persoonana, jolla on vahva tahto ja uskallus sanoa se. Miksi minua ei nähdä omatahtoisena yksilönä? Tai miksi omatahtoisuuteni ärsyttää lähipiiriäni niin paljon, että he reagoivat siihen toimimalla koko ajan rajattomasti? Ap.

Onko noilla lähipiirisi hankalilla ihmisillä konflikteja elämässään myös muiden kuin sinun kanssasi? Ovatko he jotain todella pahoja pomottajia, joita myös muut karttavat, vai ovatko he valinneet pomotuksensa kohteeksi vain sinut?

On heillä hankalia konflikteja, mutta mielestäni he ovat pikemminkin ylikilttejä kuin pomottajia luonteeltaan. Jokin minussa herättää heissä halua vaatia. Ap. 

Eli heillä on heikko itsetunto, jota he saisivat pönkitettyä kun huomaavat edes jonkun ihmisen tottelevan heitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo on rajattomuutta. Sinua ei nähdä ja kunnioiteta omatahtoisena yksilönä. On kokemusta. Itse otin etäisyyttä sukuun.

Olet oikeassa, se tuntuukin juuri rajattomuudelta. Ja ehkä se juuri minua väsyttää, että rajojani pyritään rikkomaan koko ajan ja joudun jotenkin taistelemaan, että saan palautettua muut joka päivä kunnioittamaan rajojani. Mutta asia on sikäli hämmentävä, että olen aina aika vahvasti puolustanut itseäni ja rajojani, kukaan tuttuni ei kuvailisi minua kiltiksi ihmiseksi siinä merkityksessä, että olisin jotenkin alistuvainen tai muita myötäilevä vaan pikemminkin johtajahenkisenä persoonana, jolla on vahva tahto ja uskallus sanoa se. Miksi minua ei nähdä omatahtoisena yksilönä? Tai miksi omatahtoisuuteni ärsyttää lähipiiriäni niin paljon, että he reagoivat siihen toimimalla koko ajan rajattomasti? Ap.

Onko noilla lähipiirisi hankalilla ihmisillä konflikteja elämässään myös muiden kuin sinun kanssasi? Ovatko he jotain todella pahoja pomottajia, joita myös muut karttavat, vai ovatko he valinneet pomotuksensa kohteeksi vain sinut?

On heillä hankalia konflikteja, mutta mielestäni he ovat pikemminkin ylikilttejä kuin pomottajia luonteeltaan. Jokin minussa herättää heissä halua vaatia. Ap. 

Ahaa. Jos he ovat ylikilttejä ja vaativat silti sinulta kaikenlaista, he ehkä kokevat, että olet päässyt liian helpolla, olet itsekeskeinen ja luistelet vastuusta?

En tarkoita, että niin oikeastibolisi, mutta se voisi selittää vaatimisen.

Voisiko olla niin, että laitat läheisillesi rajat, mutta silti et kuitenkaan laita niitä rajoja. Ehkä vähän sekavasti kirjoitettu, en tiedä ymmärsitkö... Ehkä uskottelet itsellesi, että olet laittanut rajat, tai olet yrittänyt laittaa rajat. Tosiasiassa kuitenkin ne raja pitäisi laittaa eri tavalla, voimakkaammin. Tai jollakin toisella tavalla kuin mihin teidän perhekulttuurissanne on totuttu. Jos "ei"-sana on aina tarkoittanut läheisillesi samaa kuin "en halua, mutta suostun kuitenkin lopulta", pitää kehittää jokin muu tapa ilmaista, ratkaista sama asia. Selkeämpi. Tylympi, Jämäkämpi. Yksiselitteisempi. En tiedä millainen, koska en tunne tilannetta käytännössä, mutta kerro ap mitä ajattelet tästä.

Vierailija kirjoitti:

Mietipä ap uudelleen kysymystäsi. Sinä kysyit, että miksi väsyt aina kun sinulta vaaditaan ja pyydetään jotain. Sitten kerroit meille että sinua ihmisenä yritetään törkeällä tavalla muuttaa toisenlaiseksi. Minusta sinun ei tarvitse ihmetellä sitä, että miksi väsyt tuosta. Minusta on itsestäänselvää, että tuollainen rajaton käytös on ahdistavaa, väsyttävää ja ties mitä negatiivista. Olennaisin kysymys varmaankin olisi, että Miten saan läheiseni lopettamaan alistamiseni... tai Miten otan etäisyyttä, jos läheiseni eivät pyynnöistäni huolimatta lopeta alistamistani. Katso eteenpäin, ja etsi ratkaisuja joissa sinä voit hyvin. Kaikkea hyvää sinulle. Juuri sellaiselle sinulle, joka Sinä haluat olla.

Kiitos kommentistasi. Mietin uudelleen :) . Olen varmastikin ollut tämän ilmiön kohteena pikkulapsesta saakka, ja siten se on minulle niin arkea, että kutsun sitä vahingossa vaatimiseksi (siis liian miedolla sanalla). Olet oikeassa siinä, että minua yritetään törkeälläkin tavalla muuttaa toisenlaiseksi. Nyt kun mietin, niin jos en olisi koko elämääni elänyt sen kohteena, niin kai sanoisin heti että se on suunnilleen henkistä väkivaltaa, ehkä. Arvostan sanojasi siitä, että ei tarvitse ihmitellä miksi väsyn, että kuka tahansa väsyisi. Se auttaa jo. Mutta minun pitäisi nyt saada oma väsymys pois. Olen jo vuosia sitten tullut siihen tulokseen, että etäisyys on minulle paras ratkaisu, mutta en ole vielä niin pitkälle mennyt, että vaihtaisin puhelinnumeroni ja salaisin sen vaikka en itse yhteyttä oikeastaan pidäkään. Ja joissakin asioissa ei sukulaisiaan pääse pakoon, vaan on pakko olla satunnaisesti yhteydessä. Olen oikeasti miettinyt, että toiseen maahan muuttaminen olisi ainoa, mikä ratkaisisi koko tilanteen, mutta en taas suostu siihen, että joutuisin pakenemaan. Ap. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo on rajattomuutta. Sinua ei nähdä ja kunnioiteta omatahtoisena yksilönä. On kokemusta. Itse otin etäisyyttä sukuun.

Olet oikeassa, se tuntuukin juuri rajattomuudelta. Ja ehkä se juuri minua väsyttää, että rajojani pyritään rikkomaan koko ajan ja joudun jotenkin taistelemaan, että saan palautettua muut joka päivä kunnioittamaan rajojani. Mutta asia on sikäli hämmentävä, että olen aina aika vahvasti puolustanut itseäni ja rajojani, kukaan tuttuni ei kuvailisi minua kiltiksi ihmiseksi siinä merkityksessä, että olisin jotenkin alistuvainen tai muita myötäilevä vaan pikemminkin johtajahenkisenä persoonana, jolla on vahva tahto ja uskallus sanoa se. Miksi minua ei nähdä omatahtoisena yksilönä? Tai miksi omatahtoisuuteni ärsyttää lähipiiriäni niin paljon, että he reagoivat siihen toimimalla koko ajan rajattomasti? Ap.

Onko noilla lähipiirisi hankalilla ihmisillä konflikteja elämässään myös muiden kuin sinun kanssasi? Ovatko he jotain todella pahoja pomottajia, joita myös muut karttavat, vai ovatko he valinneet pomotuksensa kohteeksi vain sinut?

On heillä hankalia konflikteja, mutta mielestäni he ovat pikemminkin ylikilttejä kuin pomottajia luonteeltaan. Jokin minussa herättää heissä halua vaatia. Ap. 

Eli heillä on heikko itsetunto, jota he saisivat pönkitettyä kun huomaavat edes jonkun ihmisen tottelevan heitä?

Saatat olla oikeassa. Naurahdin kuitenkin kommentillesi siksi, että jos tuosta on kyse, niin he ovat kyllä sitten valinneet hankalimman mahdollisen kohteen pomotuspyrkimyksilleen, hakkaavat vain päätään seinään :) .Ap.