Lue keskustelun säännöt.
Miksi väsyn aina kun minulta vaaditaan ja pyydetään jotain?
05.10.2016 |
Tuntuu, että joku on koko ajan esittämässä vaatimuksia. Pyytämässä minua tekemään sitä tai tätä. Hoitamaan jonkun asian. Auttamaan kolmannessa asiassa. Kuuntelemaan neljättä asiaa. Vaatimuksia sataa joka suunnasta, sähköpostista ja puhelimesta. En tarkoita nyt työssä (siellä saan palkkaa vaatimuksiin vastaamisesta) vaan vapaa-ajalla. En jaksaisi enää yhtään. Ärsyynnyn joka kerta kun tulee taas kerran uusi vaatimusviesti, ja siis joka päivä useampi eri suunnista. Ikääntyviltä vanhemmilta, puolisolta, muilta perheenjäseniltä, sukulaisilta, ystäviltä.. Ja valtava väsymys valtaa minut. Ja asia pitäisi muka hoitaa HETI. itse en vaadi muilta kuin puolisolta oikein ikinä mitään (miksi vaatisin?, hoidan itse omat asiani). En edes ole mikään ylikiltti, joka on aina ollut muiden käytettävissä, vaan pikemminkin minun on helppo vastata että en voi hoitaa asiaa eikä minun maailma lopu siihen jos joku sitten pahastuu. Onko normaalia, että monesta suunnasta sataa vaatimuksia joka päivä? Vai onko lähipiiriini osunut vain tällaisia vaatijoita? Ja miksi väsyn ja ärsyynnyn siitä kun koko ajan vaaditaan? Ehkä siksi, että tilanne ei ole tasapainossa.. Minä kun en odota enkä vaadi muilta mitään. Ajatteleeko joku samoin?
Kommentit (122)
Mitä sinä Ap saat näistä kertomistasi ihmissuhteista, joissa vaaditaan vaatimisen päälle?
Kuulostaa siltä, että sukunne on hyvin sairas. Siellä on "perittyjä" käytös-, toiminta- ja ajatusmalleja, jotka eivät ole terveitä.
On ihmisiä, jotka eivät muuta haitallista toimintatapaansa, vaikka perusteliset sen 1000 eri kertaa 1000 eri kannalta ja olisit oikeassa.
On hyvin kivuliasta katkaista välit esim. omaan vanhempaan. Välillä ei ole vaan muita vaihtoehtoja. Minä jouduin katkaisemaan suhteen narsistiseen isääni. Tätä edelsi hyvin rajaton käytös koko elämän, henkinen välivalta ja lopulta päälletulon yritys. On muutakin vielä.
Kun päästin irti ja jouduin hyväksymään sen, etten tule koskaan saamaan tervettä, rakastavaa isää, se teki valtavan kipeää. Kun akuutti kriisi alkoi olla ohi, tuntui kuitenkin kuin koko elämän ajan varjostanut tumma pilvi/taakka olisi otettu harteilta pois. Mussa ei ollutkaan vikaa enkä ollut syyllinen. Kelpaan tällaisena kuin on. Alkoi vähitellen paraneminen ja kasvaminen itseksi. Tutkin paljon narsismia ja ymmärsin, kuinka sairas isä lopulta on ja sen, ettei hän tule koskaan muuttumaan, koska "muut on aina syyllisiä eikä hänen toimissaan ole mitään vikaa".
Tsemppiä jatkoon ap ja mieti vakavasti, haluatko mennä hautaan asti tuon kuorman kanssa. Todelliset muutokset omassa hyvinvoinnissa voi vaatia välillä aika rajuja ratkaisuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihminen uupuu,jos se on aina se antava osapuoli