Kumman pelastaisit palavasta talosta?

http://www.vauva.fi/keskustelu/2677544/kumman-pelastaisit-palavasta-tal…

Kysymys on siinä mielessä väärin koska ihmisillä on eri arvomaailma esim. velat ei ymmärrä heitä jotka sanoo että lapsen ja toiset ei ymmärrä sitä että joku pelastaisi koiran.

Voin myös sanoa että melkein jokainen pelastaisi oman koiransa koska tilanteessa ei ehdi miettimään pidemälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Tuolle suruun moraalisena päätöksentekokriteerinä tarttuneelle vielä: Entä jos sattuisit varmuudella tietämään, että lapsen vanhemmat aktiivisesti toivovat lapsensa kuolemaa ja olisivat onnesta ymmyrkäisinä, jos lapsi menehtyisi? (Oletamme myös, että lapsella ei ole muita läheisiä, jotka voisivat häntä jäädä suremaan. )Onko tässäkin tilanteessa siis väärin pelastaa lapsi ja oikein pelastaa se koira, jonka kuolema tulee varmuudella aiheuttamaan surua?

Pelastaisin lapsen jotta tämä voidaan huostaanottaa noin sairailta vanhemmilta.

t. ohis

Niin, mutta tämä moraalisen ajattelun esitaistelija, jolle kysymyksen esitin, sanoi jostakin syystä, että ainoa oikea päätöksentekokriteeri on se, kuinka voimakasta surua omaiset ja muut henkiin jääneet ihmiset kuoleman johdosta kokevat.

On hauska murskata tällaisia omahyväisiä moraalisia näkemyksiä parilla virkkeellä. Filosofa ei ole niin helppoa kuin useimmat olettavat.

Paitsi että vaikka rakentaisit minkälaisen skenaarion jossa lapsi on orpo, tai sen koko suku vihaa sitä, niin kuitenkin ihmisten kollektiivi surisi uutista kuolleesta lapsesta enemmän kuin kuolleesta koirasta. Ainakin oletan näin. Surua se ventovieraan uutisenlukijankin suru on. Mutta surun määrää on hankala kvantifioida joten se pelkkäänä kriteerinä on aika höpsö.

Pidän kultaista sääntöä hyvänä ohjenuorana tällaisiin moraaliähkyihin. Haluaisinko että joku vieras pelastaisi mieluummin lapseni kuin koiransa. Tai haluaisinki että joku olisi pelastanut mieluummin minut kun olin lapsi vai koirani. Sen perusteella mitä haluan on minun vastavuoroisesti oltava valmis toimimaan pelastajana.

t. ohis

Ajattelussasi on jo pohjaoletuksena, että ihminen on arvokkaampi (kysyt itseltäsi, miltä IHMISESTÄ tuntuisi, tämän ollen sinulle niin itsestään selvää, että koira unohtuu kokonaan), joten olet oikeastaan tehnyt päätöksen jo ennen kuin saat vastauksen kysymykseen.

Totta, pohjaoletus on että pidän lapseni henkeä arvokkaampana kuin vieraan koiran henkeä, sekä myös omaa henkeäni arvokkaampana kuin vieraan koiran henkeä.

Pitääkö tätä alkaa jotenkin perustella? Ja onko jollain eriävä mielipide?

En moittinut pohjaoletustasi, vaan sitä että väitit perustelusi pelastuspäätökseen olevan muualla kuin se oikeasti oli. Jos pidät ihmistä arvokkaampana, toki pelastat sen, ei tuolla "miten toivoisin minulle tehtävän?" -kysymyksellä ole siinä vaiheessa mitään tarkoitusta.

Et tunnu ymmärtävän kultaista sääntöä; tee toisille niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän.

Toivon että joku vieras pelastaa lapseni eikä koiraansa. Siksi minun tulee olla valmis pelastamaan jonkun lapsi eikä koiraani.

Toivon että joku olisi pelastanut minut jos olisin ollut lapsena tulipalossa, eikä koiraansa. Siksikin minun tulee olla valmis pelastamaan joku lapsi eikä koiraani.

Mitä sitten? Niinhän se koirakin toivoo, että se pelastetaan, vai luuletko että se haluaa jäädä liekkeihin.

Tee koirallesi, kuten haluat itsellesikin tehtävän.

Vierailija kirjoitti:

Onko se jollekulle liikaa, että mulle mun koira on yhtä tärkeä, kuin naapurille omat lapsensa?

Sitäkö te ette kestä, vaan pitäisi ensin pelastaa TEIDÄN lapsenne?

Kyllä, ensin pitää pelastaa lapset. Sitten vasta koirat.

Koiran pelastaminen lapsen hengen kustannuksella on SAIRASTA.

Jokainen elävä olento haluaa palavasta talosta pois. Se koira on aivan samalla viivalla sinun tahtosi kanssa. Vaikka sinä jäisit liekkeihin, niin se vilistäisi korvat luimussa pihalle palavasta talosta. Se on kirjoitettu jokaisen elollisen koodiin.

Jos jätät koiran palavaan taloon, niin sinutkin jätetään palavaan taloon. Eiks jeh! 

Ongelma on siinä, että muutamat nostavat itsensä muiden älyllisten olentojen yläpuolelle, mutta kaikki eivät näin tee. Minulle se koira on aivan yhtä arvokas, kuin naapurin lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm.. Olen itse lääkäri, täytyykin seuraavan kerran miettiä akuuttitilanteessa pelastanut sydänkohtauksen saaneen ihmisen vai alanko elvyttää jonkun koiraa.

Aika lapsellinen kommentti. Sinun lääkärinvalasi velvoittaa sinut pelastamaan sen ihmisen ennen eläintä, eli et oikein pysty miettimään mitä tekisit. Itse en ole lääkäri joten en riko mitään valoja tai periaatteita kun haen ensisijaisesti koirani sieltä liekeistä.

Kuule, Luepa lääkärinvala läpi. Siellä ei ole mitään, mikä estää vaikka vapaa-ajalla pelastamaan tai elvyttämään koiran ennen ihmistä.

En pidä kommenttini lapsellisena. Lapsellista on verrata lapsen ja koiran kuolemaa.

Ohis. Eikös tuo lääkärinvala ole nykyisin vapaaehtoinen juttu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Tuolle suruun moraalisena päätöksentekokriteerinä tarttuneelle vielä: Entä jos sattuisit varmuudella tietämään, että lapsen vanhemmat aktiivisesti toivovat lapsensa kuolemaa ja olisivat onnesta ymmyrkäisinä, jos lapsi menehtyisi? (Oletamme myös, että lapsella ei ole muita läheisiä, jotka voisivat häntä jäädä suremaan. )Onko tässäkin tilanteessa siis väärin pelastaa lapsi ja oikein pelastaa se koira, jonka kuolema tulee varmuudella aiheuttamaan surua?

Pelastaisin lapsen jotta tämä voidaan huostaanottaa noin sairailta vanhemmilta.

t. ohis

Niin, mutta tämä moraalisen ajattelun esitaistelija, jolle kysymyksen esitin, sanoi jostakin syystä, että ainoa oikea päätöksentekokriteeri on se, kuinka voimakasta surua omaiset ja muut henkiin jääneet ihmiset kuoleman johdosta kokevat.

On hauska murskata tällaisia omahyväisiä moraalisia näkemyksiä parilla virkkeellä. Filosofa ei ole niin helppoa kuin useimmat olettavat.

Paitsi että vaikka rakentaisit minkälaisen skenaarion jossa lapsi on orpo, tai sen koko suku vihaa sitä, niin kuitenkin ihmisten kollektiivi surisi uutista kuolleesta lapsesta enemmän kuin kuolleesta koirasta. Ainakin oletan näin. Surua se ventovieraan uutisenlukijankin suru on. Mutta surun määrää on hankala kvantifioida joten se pelkkäänä kriteerinä on aika höpsö.

Pidän kultaista sääntöä hyvänä ohjenuorana tällaisiin moraaliähkyihin. Haluaisinko että joku vieras pelastaisi mieluummin lapseni kuin koiransa. Tai haluaisinki että joku olisi pelastanut mieluummin minut kun olin lapsi vai koirani. Sen perusteella mitä haluan on minun vastavuoroisesti oltava valmis toimimaan pelastajana.

t. ohis

Ajattelussasi on jo pohjaoletuksena, että ihminen on arvokkaampi (kysyt itseltäsi, miltä IHMISESTÄ tuntuisi, tämän ollen sinulle niin itsestään selvää, että koira unohtuu kokonaan), joten olet oikeastaan tehnyt päätöksen jo ennen kuin saat vastauksen kysymykseen.

Totta, pohjaoletus on että pidän lapseni henkeä arvokkaampana kuin vieraan koiran henkeä, sekä myös omaa henkeäni arvokkaampana kuin vieraan koiran henkeä.

Pitääkö tätä alkaa jotenkin perustella? Ja onko jollain eriävä mielipide?

En moittinut pohjaoletustasi, vaan sitä että väitit perustelusi pelastuspäätökseen olevan muualla kuin se oikeasti oli. Jos pidät ihmistä arvokkaampana, toki pelastat sen, ei tuolla "miten toivoisin minulle tehtävän?" -kysymyksellä ole siinä vaiheessa mitään tarkoitusta.

Et tunnu ymmärtävän kultaista sääntöä; tee toisille niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän.

Toivon että joku vieras pelastaa lapseni eikä koiraansa. Siksi minun tulee olla valmis pelastamaan jonkun lapsi eikä koiraani.

Toivon että joku olisi pelastanut minut jos olisin ollut lapsena tulipalossa, eikä koiraansa. Siksikin minun tulee olla valmis pelastamaan joku lapsi eikä koiraani.

Mitä sitten? Niinhän se koirakin toivoo, että se pelastetaan, vai luuletko että se haluaa jäädä liekkeihin.

Tee koirallesi, kuten haluat itsellesikin tehtävän.

Koska en ole koira vaan ihminen tulkitsen sääntöä ihmisnäkökulmasta, en koiran.  Koska toivon että lapseni pelastetaan mieluummin kuin jonkun koira tai että minut pelastetaan mieluummin kuin koira pelastan myös jonkun toisen lapsen koirani sijaan jos olisi pakko valita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinäkin varmaan pidät lastasi minua tärkeämpänä? Vai pelastaisitko minut ennen lastasi palavasta talosta?

Tottakai jokaisen velvollisuus on yrittää ensisijaisesti pelastaa oma lapsensa. Sitten muita ihmisiä jos pystyy. Ja sitten eläimiä joskus pystyy.

t. ohis

Ei.

Mun koira on mulle yhtä tärkeä, kuin sinulle sun lapsi. Koittakaa nyt ymmärtää tämä.

Ei helvetti taas näitä. Säännöllisesti esiin pulpahtava täysin epärealistinen skenaario, josta sitten riidellään oikeasti ihan suu vaahdossa.

Ensinnäkin on aivan helvetin epätodennäköistä, että jonkun ventovieraan lapsi sattuisi olemaan jostain syystä tullut meille (olisiko lasun paikka jo siinä että päästetään lapsi kulkemaan minne sattuu), ja on vielä epätodennäköisempää, että juuri sen pienen hetken aikana kun tämä lapsi olisi meillä, syttyisi niin nopea ja räjähdysmäinen tulipalo, että en ehtisi pelastaa juuri mitään.

Vieläkin epätodennäköisempää on, että voisin pelastaa vain joko ilmeisesti ihan vieressäni seisoneen lapsen tai pienen 6-kiloisen koirani (kuinka paljon tämä lapsi oikein painaa jos samaan kyytiin ei mahdu koira?). Etenkin kun koirani tulee kun kutsuu, joten se voisi vaikka seurata minua ulos kun kannan poikkeuksellisen suuren kolmevuotiaan (joka ei kai osaisi yhtäkkiä enää kävellä, vaikka oli hetkeä aiemmin lampsinut sisään kutsumatta) pihalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinäkin varmaan pidät lastasi minua tärkeämpänä? Vai pelastaisitko minut ennen lastasi palavasta talosta?

Tottakai jokaisen velvollisuus on yrittää ensisijaisesti pelastaa oma lapsensa. Sitten muita ihmisiä jos pystyy. Ja sitten eläimiä joskus pystyy.

t. ohis

Ei.

Mun koira on mulle yhtä tärkeä, kuin sinulle sun lapsi. Koittakaa nyt ymmärtää tämä.

Kyllä me ymmärrämme että sulla on sairas arvomaailma.

Ihan yhtä kylmästi pelastaisin oman koirani, kuin te olette jättäneet Afrikan lapset nälkäkuolemaan. Ainoastaan erona teihin pystyn rehellisesti kertomaan itsekkäät motiivini.

Rakastan omaa koiraani, en juurikaan välitä muiden lapsista.

Jos sinun lapsesi olisi kuolemassa Afrikassa nälkään kiiruhtaisit sinne perunasäkkien kanssa apuun hyvin nopeasti. Sen takia minäkin pelastaisin koirani.

Vierailija kirjoitti:

Ihan yhtä kylmästi pelastaisin oman koirani, kuin te olette jättäneet Afrikan lapset nälkäkuolemaan. Ainoastaan erona teihin pystyn rehellisesti kertomaan itsekkäät motiivini.

Me kaikki jotka maksamme veroja autamme myös Afrikan lapsi kehitysavun kautta. Moni tekee myös muita lahjoituksia.

Mene töihin.

Lapsia voi tehä lisää, koirat ovat ainutkertaisia yksilöitä.

Vierailija kirjoitti:

Kun ajan täysperävaunuyhdistelmää ja tielle pomppii orava niin väistän sitä ohjaamalla päin vastaantulevaa bussilastillista AVmammoja koska oravan ja tienpenkan kukkasten elämä on tärkeämpi.

t. autokuski

Outoa logiikkaa. Jos joku hyppää tielle, niin se on aivan oma vika. Mahdollisuuksien mukaan väistetään, mutta ei niin että vahingoitetaan sivullisia.

Vierailija kirjoitti:

Lapsia voi tehä lisää, koirat ovat ainutkertaisia yksilöitä.

Joo pentutehtaasta ostamasi musti on tosi ainutkertainen yksilö.

Minäkään en aja lapsesi yli, jos koira juoksee tielle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan luonnottomaksi mennyt suhde eläimeen tätä nykyä. Koirien pito yksi loistava esimerkki tästä. Lasta ei haluta, mutta eläimestä tehdään kuitenkin joku korvike. Puetaan johonkin helvetin härpäkkeisiin. Koira oli ennen ihmisen kumppani, työkaveri.

Moni rotu jalostettu johonkin tehtävään, mutta nyky-Suomessa nämä eläimet pakotetaan elämään usein hyvinkin passiivista ja aivan täysin luonnotonta elämää pahimmillaan kaupungissa. Päivät yksin ilman laumaansa (kannattaa katsoa youtubesta video siitä, mitä saksanpaimenkoira raukka puuhaa ollessaan yksin päivän), omaa luonnollista viettiään saa harva noudattaa (paimentaa, noutaa, kaivaa). Kaikki vain sen takia että IHMINEN NIIN HALUAA. Puhdasta itsekkyyttä siis. Minä minä minä haluan koiran koska MINÄ IHMINEN LUONNON KRUUNU haluan koiran!

Että turha jeesustella lemmikkien omistajat

Koirani on minulle arvokkaampi, kuin naapurin kakara. En myöskään ymmärrä ihmisiä, jotka pitävät elävää eläintä jonain työkaluna, kuten traktoria. Oli se sitten hevonen tai koira yms.

Tässä taitaa olla yksi koiransa rätteihin pukeva täti, jonka koira ylipainoinen pullero. Makaa kaiket päivät sohvalla eikä saa virikkeitä tai liikuntaa. Säälin sun koiraasi, olis varmaan parempi lopettaa rassukka :(

Rättejä on päällä vain kaupan edessä kylmillä keleillä. Älä pelle huoli turhia kun me tehdään 10-20 km pyörälenkkejä n. joka toinen päivä.

Koira parka. Jätetään yksin kaupan eteen sidottuna. Mun tekee aina mieli laskea vapaaksi jokainen koira jonka näen hylättynä kaupan eteen. Joka päivä min 6 h yksin eikä vain? Ja joka toinen päivä käydään vaan äkkiä pikkupissillä ulkona? Varmaan jalostettu koira, jolla lonkka- ja selkävikaa, rätit päällä voittaa tietenkin johonkin tätikoiraan. Mopsi? Ei pysty hengittää kunnolla? Puudeli? Jalkavikoja. Voivoi :( Kuinkahan kovaa mahdat ajaa sillä pyörällä, perus koiranomistaja, joka ei jaksa muuten liikuttaa mutta sitten päätellen täysillä pyörällä 20 km putkeen ja koira puolitukehtuneena laukkaa siinä perässä. Voivoi :(

Vedä pelle ittes jojoon.