Lue keskustelun säännöt.
Kumman pelastaisit palavasta talosta?
03.10.2016 |
Vain toisen ehtisit pelastaa, toinen kuolisi varmasti.
Kommentit (821)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koirani
Jos kysyttäisiin niin miten perustelisit sen kuolleen lapsen vanhemmalle että koirasi henki oli tärkeämpi kuin tämän lapsen henki?
Koska lapsi ei ole minun eikä minun vastuullani ole pelastaa toisen lasta. Koirani taas on minun perheenjäseneni enkä missään tapauksessa jättäisi sitä kuolemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AjebdiH kirjoitti:
Lapsen tietenkin. Koira on vain lemmikki ja työväline. Lapsen menetyksestä ei kukaan vanhempi pääse yli.
Noinhan normaali ihminen ajattelis mutta ei kuule suurinta osaa liikuta pätkääkän toisten suuretkaan surut, sairasta. No, sitä saatte mitä tilaatte.
Sairaat nostavat itsensä muiden elollisten yläpuolelle. Sen takia koko maailma paskaantuukin, itsekkäiden kusipäiden takia.
Jokainen eläimenomistaja on itsekäs. Eläin otetaan tasan koska ihminen niin haluaa. Ihan niin kuin koira ei olisi onnellisempi vapaana omassa laumassa jossain lämpimän leudossa maassa. Eläin tuottaa lisäksi huomattavan hiilijalanjäljen.
Minullakin on eläimiä, mutta en nyt sentään kuse itseäni silmään ja pidä itseäni jotenkin epäutsekkäänä tai jalona sen takia.
Ja niin ovat itsekkäitä myös he jotka haluavat lapsia hankkia. Niitä lapsia hankitaan itselleen tuottamaan iloa.
Tietenkin, yleensä lapselliset tämän myöntävät kin. Eläintenomistajat taas haluavat nähdä itsensä jonakin epäitsekkäinä olentoina, jotka hyvää hyvyyttään ottavat koiran jostain rescue paikasta tai ostavat sairaaksijalostetun koiran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm.. Olen itse lääkäri, täytyykin seuraavan kerran miettiä akuuttitilanteessa pelastanut sydänkohtauksen saaneen ihmisen vai alanko elvyttää jonkun koiraa.
Aika lapsellinen kommentti. Sinun lääkärinvalasi velvoittaa sinut pelastamaan sen ihmisen ennen eläintä, eli et oikein pysty miettimään mitä tekisit. Itse en ole lääkäri joten en riko mitään valoja tai periaatteita kun haen ensisijaisesti koirani sieltä liekeistä.
Kuule, Luepa lääkärinvala läpi. Siellä ei ole mitään, mikä estää vaikka vapaa-ajalla pelastamaan tai elvyttämään koiran ennen ihmistä.
En pidä kommenttini lapsellisena. Lapsellista on verrata lapsen ja koiran kuolemaa.
Lapsellista on kuvitella omat lapset toisten lapsia arvokkaammiksi.
Ai, sun koira on siis tullut sun vaginasta ulos.
Vaginako tämänkin asian ratkaisee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Tuolle suruun moraalisena päätöksentekokriteerinä tarttuneelle vielä: Entä jos sattuisit varmuudella tietämään, että lapsen vanhemmat aktiivisesti toivovat lapsensa kuolemaa ja olisivat onnesta ymmyrkäisinä, jos lapsi menehtyisi? (Oletamme myös, että lapsella ei ole muita läheisiä, jotka voisivat häntä jäädä suremaan. )Onko tässäkin tilanteessa siis väärin pelastaa lapsi ja oikein pelastaa se koira, jonka kuolema tulee varmuudella aiheuttamaan surua?
Pelastaisin lapsen jotta tämä voidaan huostaanottaa noin sairailta vanhemmilta.
t. ohis
Niin, mutta tämä moraalisen ajattelun esitaistelija, jolle kysymyksen esitin, sanoi jostakin syystä, että ainoa oikea päätöksentekokriteeri on se, kuinka voimakasta surua omaiset ja muut henkiin jääneet ihmiset kuoleman johdosta kokevat.
On hauska murskata tällaisia omahyväisiä moraalisia näkemyksiä parilla virkkeellä. Filosofa ei ole niin helppoa kuin useimmat olettavat.
Paitsi että vaikka rakentaisit minkälaisen skenaarion jossa lapsi on orpo, tai sen koko suku vihaa sitä, niin kuitenkin ihmisten kollektiivi surisi uutista kuolleesta lapsesta enemmän kuin kuolleesta koirasta. Ainakin oletan näin. Surua se ventovieraan uutisenlukijankin suru on. Mutta surun määrää on hankala kvantifioida joten se pelkkäänä kriteerinä on aika höpsö.
Pidän kultaista sääntöä hyvänä ohjenuorana tällaisiin moraaliähkyihin. Haluaisinko että joku vieras pelastaisi mieluummin lapseni kuin koiransa. Tai haluaisinki että joku olisi pelastanut mieluummin minut kun olin lapsi vai koirani. Sen perusteella mitä haluan on minun vastavuoroisesti oltava valmis toimimaan pelastajana.
t. ohis
Ajattelussasi on jo pohjaoletuksena, että ihminen on arvokkaampi (kysyt itseltäsi, miltä IHMISESTÄ tuntuisi, tämän ollen sinulle niin itsestään selvää, että koira unohtuu kokonaan), joten olet oikeastaan tehnyt päätöksen jo ennen kuin saat vastauksen kysymykseen.
Totta, pohjaoletus on että pidän lapseni henkeä arvokkaampana kuin vieraan koiran henkeä, sekä myös omaa henkeäni arvokkaampana kuin vieraan koiran henkeä.
Pitääkö tätä alkaa jotenkin perustella? Ja onko jollain eriävä mielipide?
En moittinut pohjaoletustasi, vaan sitä että väitit perustelusi pelastuspäätökseen olevan muualla kuin se oikeasti oli. Jos pidät ihmistä arvokkaampana, toki pelastat sen, ei tuolla "miten toivoisin minulle tehtävän?" -kysymyksellä ole siinä vaiheessa mitään tarkoitusta.
Tää on hyvin mielipiteitä jakava keskustelu. Itseäni häiritsee kuitenkin ajatus siirä, että miksen voisi muka pelastaa molempua? Jos talo on jo niin liekeissä, että aikaa on vain toiseen, luulenpa ettei valintaa tehdä sen mukaan kumman haluaa pelastaa, vaan kumpi sattuu olemaan käden ulottuvilla.
Tämä pisti kuitenkin miettimään seuraavia:
Pelastaisinko oman miehen vai vieraan lapsen?
Oman lapsen vai vieraan vauvan?
Oman äidin vai vieraan teini-ikäisen? Yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yllättävän moni koira on isäntäänsä/emäntäänsä viisaampi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokunennn(eikirjautunut) kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokunennn(eikirjautunut) kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokunennn(eikirjautunut) kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietipä koiransa tässä pelastamisen valitsija, jos siellä oikeasti olisi sinun lapsesi? Miltä tuntuisi, kun se toinen tekisi samoin kuin sä tässä? Pelastaisi koiransa?
Mitä merkitystä sen kuolleen lapsen vanhempien tunteilla on minun päätökseni kanssa?
Olisit voinut pelastaa heidän lapsensa, mutta et tehnyt sitä, vaan jätit kuolemaan. Ihan sitä vaan.
Olen eri henkilö, kuin se jota lainaat, mutta vastaan: Olisin muuten, mutta koska pelastin näistä kahdesta itselleni rakkaamman, eli oman koirani, ei jäänyt aikaa pelastaa enää lasta. Muuten olisin lapsenkin pelastanut.
Ei mua edes suoraan sanottuna kiinnostais näin vakavassa tilanteessa, mitä jonkun kuolleen lapsen vanhemmat musta mahdollisesti ajattelis, kun pelastin niiden lapsen sijasta oman koirani. Kyllä mulla on kyky tuntea empatiaa jne. ja oisin varmasti surullinen menehtyneen lapsen puolesta, mutta vieraat ihmiset nyt vaan merkitsee mulle vähemmän kuin oma rakas koira, joka on mulle mittaamattoman arvokas.
Eli sinulle vieraan ihmisarvo on lemmikkisi eläinarvoa alhaisempi.
No jos se suomeksi tarkoittaa sitä, että rakastan lemmikkiäni enemmän ja toivon hänen pelastuvan ennen vierasta ihmistä, niin kyllä. Jäävisti katsottuna me kaikki eliöt olemme samanarvoisia, mutta minulle ne omat perheenjäseneni mukaanlukien lemmikki ovat ne kaikista arvokkaimmat ja rakkaimmat.
Jos me kaikki olisimme samanarvoisia kaikkien koirienkin kanssa niin sinä heittäisit arpaa kumman pelastaisit. Pidät koiraasi arvokkaampana eliönä kuin jonkun vieraan lasta.
No ehkä se sitten on niin, mutta siinä tapauksessa lähes kaikki ovat kanssani samaa mieltä. Aika harva varmaan heittäisi arpaa sen suhteen, pelastuuko vieras lapsi vai oma lapsi vaan eiköhän suurin osa sen oman lapsen valitsis vieraan sijasta.
Kyse ei olekaan vieras lapsi oma lapsi vaan vieras lapsi oma koira skenaariosta. Eipä liikutella maalia.
Mulle se on sama asia. Koirani on yhtä arvokas, kuin toisen lapsi hänelle. Tämä pitäisi ensin sisäistää, ennenkuin alkaa kauhistelemaan.
Kyllähän se on selvää tämän ketjun perusteella että noin ajattelee monikin. Se vain on kauhistuttavaa miten moni on noin sekaisin.
Jos et hyväksy totuutta, niin ongelma on sinussa. Minun lapseni on aivan yhtä tärkeä minulle, kuin naapurinkin lapsi. Ensimmäisenä pelastaisin omani, olen sen verta itsekäs.
Kysymys ei ole totuuden hyväksymisestä. Eihän siinä ole mitään epäselvää, totuus on mitä on niin gallupin kuin keskustelunkin perusteella. Totuus on vain mielestäni kauhistuttavaa. Siitä en muuta mieltäni koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan luonnottomaksi mennyt suhde eläimeen tätä nykyä. Koirien pito yksi loistava esimerkki tästä. Lasta ei haluta, mutta eläimestä tehdään kuitenkin joku korvike. Puetaan johonkin helvetin härpäkkeisiin. Koira oli ennen ihmisen kumppani, työkaveri.
Moni rotu jalostettu johonkin tehtävään, mutta nyky-Suomessa nämä eläimet pakotetaan elämään usein hyvinkin passiivista ja aivan täysin luonnotonta elämää pahimmillaan kaupungissa. Päivät yksin ilman laumaansa (kannattaa katsoa youtubesta video siitä, mitä saksanpaimenkoira raukka puuhaa ollessaan yksin päivän), omaa luonnollista viettiään saa harva noudattaa (paimentaa, noutaa, kaivaa). Kaikki vain sen takia että IHMINEN NIIN HALUAA. Puhdasta itsekkyyttä siis. Minä minä minä haluan koiran koska MINÄ IHMINEN LUONNON KRUUNU haluan koiran!
Että turha jeesustella lemmikkien omistajat
Koirani on minulle arvokkaampi, kuin naapurin kakara. En myöskään ymmärrä ihmisiä, jotka pitävät elävää eläintä jonain työkaluna, kuten traktoria. Oli se sitten hevonen tai koira yms.
Tässä taitaa olla yksi koiransa rätteihin pukeva täti, jonka koira ylipainoinen pullero. Makaa kaiket päivät sohvalla eikä saa virikkeitä tai liikuntaa. Säälin sun koiraasi, olis varmaan parempi lopettaa rassukka :(
Rättejä on päällä vain kaupan edessä kylmillä keleillä. Älä pelle huoli turhia kun me tehdään 10-20 km pyörälenkkejä n. joka toinen päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AjebdiH kirjoitti:
Lapsen tietenkin. Koira on vain lemmikki ja työväline. Lapsen menetyksestä ei kukaan vanhempi pääse yli.
Noinhan normaali ihminen ajattelis mutta ei kuule suurinta osaa liikuta pätkääkän toisten suuretkaan surut, sairasta. No, sitä saatte mitä tilaatte.
Sairaat nostavat itsensä muiden elollisten yläpuolelle. Sen takia koko maailma paskaantuukin, itsekkäiden kusipäiden takia.
Jokainen eläimenomistaja on itsekäs. Eläin otetaan tasan koska ihminen niin haluaa. Ihan niin kuin koira ei olisi onnellisempi vapaana omassa laumassa jossain lämpimän leudossa maassa. Eläin tuottaa lisäksi huomattavan hiilijalanjäljen.
Minullakin on eläimiä, mutta en nyt sentään kuse itseäni silmään ja pidä itseäni jotenkin epäutsekkäänä tai jalona sen takia.
Ja niin ovat itsekkäitä myös he jotka haluavat lapsia hankkia. Niitä lapsia hankitaan itselleen tuottamaan iloa.
Tietenkin, yleensä lapselliset tämän myöntävät kin. Eläintenomistajat taas haluavat nähdä itsensä jonakin epäitsekkäinä olentoina, jotka hyvää hyvyyttään ottavat koiran jostain rescue paikasta tai ostavat sairaaksijalostetun koiran.
Öö... En itse omista eläimiä tai lapsia, mutta ei mielestäni ole mitenkään virheellistä ajatella, että jos pelastaa jonkun jo olemassa olevan (oli se ihminen tai eläin), on parempi kuin sellainen ihminen, joka pelastamisen sijaan luokin uuden olennon uusine tarpeineen. Eli tosiaankin vain omaksi ilokseen, eikä voi mitenkään sanoa, että antaisi jollekin jotakin mitä tämä tarvitsee, muuta kuin itselleen. (Toki elämän tarjoamista joku voi jo itsessään pitää olemassa olevan tarpeen täyttämisenä, hmm.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm.. Olen itse lääkäri, täytyykin seuraavan kerran miettiä akuuttitilanteessa pelastanut sydänkohtauksen saaneen ihmisen vai alanko elvyttää jonkun koiraa.
Aika lapsellinen kommentti. Sinun lääkärinvalasi velvoittaa sinut pelastamaan sen ihmisen ennen eläintä, eli et oikein pysty miettimään mitä tekisit. Itse en ole lääkäri joten en riko mitään valoja tai periaatteita kun haen ensisijaisesti koirani sieltä liekeistä.
Kuule, Luepa lääkärinvala läpi. Siellä ei ole mitään, mikä estää vaikka vapaa-ajalla pelastamaan tai elvyttämään koiran ennen ihmistä.
En pidä kommenttini lapsellisena. Lapsellista on verrata lapsen ja koiran kuolemaa.
On se lapsellista että sarkastisesti heität lääkärinä että heh heh kummankohan elvyttäisit ensimmäisenä kun me tiedämme että joka kerta valitsisit lapsen sen takia että eettisesti ammattisi puolesta joudut niin joka tapauksessa valitsemaan koska et kestäisi kollegoidesi ja yhteiskunnan paheksuntaa kun heille selviäisi että aloit elvyttämään koiraa ensin.
Tottakai saat vapaa-alla tehdä mitä tahanss, mutta jos kukaan lääkäri niin koskaan tekisi et edes vitsailisi tästä ns. "Valinnasta" lääkärin roolissa.
Aika kaksinaismoralistista. Ihan niin kuin ketään muuta ei paheksuttaisi lapsen tulipaloon jättämisestä. En ymmärrä mikä tässä on ongelma? Jos ihmisen ja eläimen henki on samanarvoinen, niin sittenhän ei ole mitään ongelmaa siinä, jos vapaalla valitsen eläimen ihmisen yli. Tämä ei ole millään tavalla ristiriidassa sen kanssa mitä täällä kirjoiteltu. Meneekö luu kurkkuun, helppo uhota että koirani pelastaisin, mutta kun samalla linjalla jatketaan, niin ei sekään hyvä?
Vaikeaa sakkia.
Mutta sinähän itse juuri alkuperäisessä kommentissasi sanot että lääkärille on itsestäänselvyys että elvytät lapsen. Sehän on ajatuksesi ydin eikö ole, vai ymmärsinkö tämän sarkasmiksi vaikka se ei sitä ollut vaan nyt istut siellä oikeasti miettimässä että mitenköhän toimisit tämän pahan paikan tullessa? Tarkoitan minun kommenteillani että se lääkärin toiminnan itseselvyys eettisesti ja normeja myötäillen ei oikeasti kuulu tähän keskusteluun. Jos vapaa-ajallasi elvytät ensin sen koiram et tee sitä silloin lääkärin ominaisuudessa vaan sinuna itsenäsi, ja silloin lääkärikortti on aika turha ottaa mukaan keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Tuolle suruun moraalisena päätöksentekokriteerinä tarttuneelle vielä: Entä jos sattuisit varmuudella tietämään, että lapsen vanhemmat aktiivisesti toivovat lapsensa kuolemaa ja olisivat onnesta ymmyrkäisinä, jos lapsi menehtyisi? (Oletamme myös, että lapsella ei ole muita läheisiä, jotka voisivat häntä jäädä suremaan. )Onko tässäkin tilanteessa siis väärin pelastaa lapsi ja oikein pelastaa se koira, jonka kuolema tulee varmuudella aiheuttamaan surua?
Pelastaisin lapsen jotta tämä voidaan huostaanottaa noin sairailta vanhemmilta.
t. ohis
Niin, mutta tämä moraalisen ajattelun esitaistelija, jolle kysymyksen esitin, sanoi jostakin syystä, että ainoa oikea päätöksentekokriteeri on se, kuinka voimakasta surua omaiset ja muut henkiin jääneet ihmiset kuoleman johdosta kokevat.
On hauska murskata tällaisia omahyväisiä moraalisia näkemyksiä parilla virkkeellä. Filosofa ei ole niin helppoa kuin useimmat olettavat.
Paitsi että vaikka rakentaisit minkälaisen skenaarion jossa lapsi on orpo, tai sen koko suku vihaa sitä, niin kuitenkin ihmisten kollektiivi surisi uutista kuolleesta lapsesta enemmän kuin kuolleesta koirasta. Ainakin oletan näin. Surua se ventovieraan uutisenlukijankin suru on. Mutta surun määrää on hankala kvantifioida joten se pelkkäänä kriteerinä on aika höpsö.
Pidän kultaista sääntöä hyvänä ohjenuorana tällaisiin moraaliähkyihin. Haluaisinko että joku vieras pelastaisi mieluummin lapseni kuin koiransa. Tai haluaisinki että joku olisi pelastanut mieluummin minut kun olin lapsi vai koirani. Sen perusteella mitä haluan on minun vastavuoroisesti oltava valmis toimimaan pelastajana.
t. ohis
Ajattelussasi on jo pohjaoletuksena, että ihminen on arvokkaampi (kysyt itseltäsi, miltä IHMISESTÄ tuntuisi, tämän ollen sinulle niin itsestään selvää, että koira unohtuu kokonaan), joten olet oikeastaan tehnyt päätöksen jo ennen kuin saat vastauksen kysymykseen.
Totta, pohjaoletus on että pidän lapseni henkeä arvokkaampana kuin vieraan koiran henkeä, sekä myös omaa henkeäni arvokkaampana kuin vieraan koiran henkeä.
Pitääkö tätä alkaa jotenkin perustella? Ja onko jollain eriävä mielipide?
En moittinut pohjaoletustasi, vaan sitä että väitit perustelusi pelastuspäätökseen olevan muualla kuin se oikeasti oli. Jos pidät ihmistä arvokkaampana, toki pelastat sen, ei tuolla "miten toivoisin minulle tehtävän?" -kysymyksellä ole siinä vaiheessa mitään tarkoitusta.
Et tunnu ymmärtävän kultaista sääntöä; tee toisille niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän.
Toivon että joku vieras pelastaa lapseni eikä koiraansa. Siksi minun tulee olla valmis pelastamaan jonkun lapsi eikä koiraani.
Toivon että joku olisi pelastanut minut jos olisin ollut lapsena tulipalossa, eikä koiraansa. Siksikin minun tulee olla valmis pelastamaan joku lapsi eikä koiraani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koirani
Jos kysyttäisiin niin miten perustelisit sen kuolleen lapsen vanhemmalle että koirasi henki oli tärkeämpi kuin tämän lapsen henki?
Ööh,miksi se pitäisi perustella? Sanoisin vaan ruikuttaville vanhemmille,että vittuako jätitte lapsenne palavaan taloon ja että oisitte hakeneet itse mukulanne sieltä veks :D
Just näin. Tietenkin sen lapsen voisi pelastaa koiran jälkeen, jos aikaa olisi, mutta minäkin hakisin ensimmäisenä omani pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan luonnottomaksi mennyt suhde eläimeen tätä nykyä. Koirien pito yksi loistava esimerkki tästä. Lasta ei haluta, mutta eläimestä tehdään kuitenkin joku korvike. Puetaan johonkin helvetin härpäkkeisiin. Koira oli ennen ihmisen kumppani, työkaveri.
Moni rotu jalostettu johonkin tehtävään, mutta nyky-Suomessa nämä eläimet pakotetaan elämään usein hyvinkin passiivista ja aivan täysin luonnotonta elämää pahimmillaan kaupungissa. Päivät yksin ilman laumaansa (kannattaa katsoa youtubesta video siitä, mitä saksanpaimenkoira raukka puuhaa ollessaan yksin päivän), omaa luonnollista viettiään saa harva noudattaa (paimentaa, noutaa, kaivaa). Kaikki vain sen takia että IHMINEN NIIN HALUAA. Puhdasta itsekkyyttä siis. Minä minä minä haluan koiran koska MINÄ IHMINEN LUONNON KRUUNU haluan koiran!
Että turha jeesustella lemmikkien omistajat
Koirani on minulle arvokkaampi, kuin naapurin kakara. En myöskään ymmärrä ihmisiä, jotka pitävät elävää eläintä jonain työkaluna, kuten traktoria. Oli se sitten hevonen tai koira yms.
Tässä taitaa olla yksi koiransa rätteihin pukeva täti, jonka koira ylipainoinen pullero. Makaa kaiket päivät sohvalla eikä saa virikkeitä tai liikuntaa. Säälin sun koiraasi, olis varmaan parempi lopettaa rassukka :(
Rättejä on päällä vain kaupan edessä kylmillä keleillä. Älä pelle huoli turhia kun me tehdään 10-20 km pyörälenkkejä n. joka toinen päivä.
Koira parka. Jätetään yksin kaupan eteen sidottuna. Mun tekee aina mieli laskea vapaaksi jokainen koira jonka näen hylättynä kaupan eteen. Joka päivä min 6 h yksin eikä vain? Ja joka toinen päivä käydään vaan äkkiä pikkupissillä ulkona? Varmaan jalostettu koira, jolla lonkka- ja selkävikaa, rätit päällä voittaa tietenkin johonkin tätikoiraan. Mopsi? Ei pysty hengittää kunnolla? Puudeli? Jalkavikoja. Voivoi :( Kuinkahan kovaa mahdat ajaa sillä pyörällä, perus koiranomistaja, joka ei jaksa muuten liikuttaa mutta sitten päätellen täysillä pyörällä 20 km putkeen ja koira puolitukehtuneena laukkaa siinä perässä. Voivoi :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin yksi lapsi kuin kaikki maailman koirat. Koira on vain koira.
Lapsi on vain lapsi. Montako olet pelastanut Afrikan nälänhädästä? Et yhtään..
Vaikka meillä jokaisella olisi varmaan rahaa pelastaa edes yksi lapsi. Minulle tosin koirat ovat tärkeämpiä, kuin lapset.
Olen tehnyt lahjoituksia, joilla on pelastunut ehkä moniakin lapsia. Koiria tiettävästi en ole pelastanut.
Uskottele itsellesi vain. Montako lasta olet aivan oikeasti pelastanut? Et yhtäkään..
Nämä samat jeesustelijat eivät ole pelastaneet yhtäkään Afrikan lasta. Sen sijaan haluavat laittaa omat kakaransa toisten edelle. (ja ovat laittaneetkin)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm.. Olen itse lääkäri, täytyykin seuraavan kerran miettiä akuuttitilanteessa pelastanut sydänkohtauksen saaneen ihmisen vai alanko elvyttää jonkun koiraa.
Aika lapsellinen kommentti. Sinun lääkärinvalasi velvoittaa sinut pelastamaan sen ihmisen ennen eläintä, eli et oikein pysty miettimään mitä tekisit. Itse en ole lääkäri joten en riko mitään valoja tai periaatteita kun haen ensisijaisesti koirani sieltä liekeistä.
Kuule, Luepa lääkärinvala läpi. Siellä ei ole mitään, mikä estää vaikka vapaa-ajalla pelastamaan tai elvyttämään koiran ennen ihmistä.
En pidä kommenttini lapsellisena. Lapsellista on verrata lapsen ja koiran kuolemaa.
On se lapsellista että sarkastisesti heität lääkärinä että heh heh kummankohan elvyttäisit ensimmäisenä kun me tiedämme että joka kerta valitsisit lapsen sen takia että eettisesti ammattisi puolesta joudut niin joka tapauksessa valitsemaan koska et kestäisi kollegoidesi ja yhteiskunnan paheksuntaa kun heille selviäisi että aloit elvyttämään koiraa ensin.
Tottakai saat vapaa-alla tehdä mitä tahanss, mutta jos kukaan lääkäri niin koskaan tekisi et edes vitsailisi tästä ns. "Valinnasta" lääkärin roolissa.
Aika kaksinaismoralistista. Ihan niin kuin ketään muuta ei paheksuttaisi lapsen tulipaloon jättämisestä. En ymmärrä mikä tässä on ongelma? Jos ihmisen ja eläimen henki on samanarvoinen, niin sittenhän ei ole mitään ongelmaa siinä, jos vapaalla valitsen eläimen ihmisen yli. Tämä ei ole millään tavalla ristiriidassa sen kanssa mitä täällä kirjoiteltu. Meneekö luu kurkkuun, helppo uhota että koirani pelastaisin, mutta kun samalla linjalla jatketaan, niin ei sekään hyvä?
Vaikeaa sakkia.
Mutta sinähän itse juuri alkuperäisessä kommentissasi sanot että lääkärille on itsestäänselvyys että elvytät lapsen. Sehän on ajatuksesi ydin eikö ole, vai ymmärsinkö tämän sarkasmiksi vaikka se ei sitä ollut vaan nyt istut siellä oikeasti miettimässä että mitenköhän toimisit tämän pahan paikan tullessa? Tarkoitan minun kommenteillani että se lääkärin toiminnan itseselvyys eettisesti ja normeja myötäillen ei oikeasti kuulu tähän keskusteluun. Jos vapaa-ajallasi elvytät ensin sen koiram et tee sitä silloin lääkärin ominaisuudessa vaan sinuna itsenäsi, ja silloin lääkärikortti on aika turha ottaa mukaan keskusteluun.
Ei tämä sarkasmia ollut. Tämän ketjun innoittamana olen alkanut kyseenalaistaa oman ammattini merkityksen. Koska niin monen mielestä eläimen ja ihmisen henki on samalla viivalla, minun työni on ehkä jopa turha. Liikaa laitetaan resursseja sairaiden ihmisten hoitoon, vaikka niin monet eläimet kärsivät huonoissa oloissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Tuolle suruun moraalisena päätöksentekokriteerinä tarttuneelle vielä: Entä jos sattuisit varmuudella tietämään, että lapsen vanhemmat aktiivisesti toivovat lapsensa kuolemaa ja olisivat onnesta ymmyrkäisinä, jos lapsi menehtyisi? (Oletamme myös, että lapsella ei ole muita läheisiä, jotka voisivat häntä jäädä suremaan. )Onko tässäkin tilanteessa siis väärin pelastaa lapsi ja oikein pelastaa se koira, jonka kuolema tulee varmuudella aiheuttamaan surua?
Pelastaisin lapsen jotta tämä voidaan huostaanottaa noin sairailta vanhemmilta.
t. ohis
Niin, mutta tämä moraalisen ajattelun esitaistelija, jolle kysymyksen esitin, sanoi jostakin syystä, että ainoa oikea päätöksentekokriteeri on se, kuinka voimakasta surua omaiset ja muut henkiin jääneet ihmiset kuoleman johdosta kokevat.
On hauska murskata tällaisia omahyväisiä moraalisia näkemyksiä parilla virkkeellä. Filosofa ei ole niin helppoa kuin useimmat olettavat.
Paitsi että vaikka rakentaisit minkälaisen skenaarion jossa lapsi on orpo, tai sen koko suku vihaa sitä, niin kuitenkin ihmisten kollektiivi surisi uutista kuolleesta lapsesta enemmän kuin kuolleesta koirasta. Ainakin oletan näin. Surua se ventovieraan uutisenlukijankin suru on. Mutta surun määrää on hankala kvantifioida joten se pelkkäänä kriteerinä on aika höpsö.
Pidän kultaista sääntöä hyvänä ohjenuorana tällaisiin moraaliähkyihin. Haluaisinko että joku vieras pelastaisi mieluummin lapseni kuin koiransa. Tai haluaisinki että joku olisi pelastanut mieluummin minut kun olin lapsi vai koirani. Sen perusteella mitä haluan on minun vastavuoroisesti oltava valmis toimimaan pelastajana.
t. ohis
Ajattelussasi on jo pohjaoletuksena, että ihminen on arvokkaampi (kysyt itseltäsi, miltä IHMISESTÄ tuntuisi, tämän ollen sinulle niin itsestään selvää, että koira unohtuu kokonaan), joten olet oikeastaan tehnyt päätöksen jo ennen kuin saat vastauksen kysymykseen.
Totta, pohjaoletus on että pidän lapseni henkeä arvokkaampana kuin vieraan koiran henkeä, sekä myös omaa henkeäni arvokkaampana kuin vieraan koiran henkeä.
Pitääkö tätä alkaa jotenkin perustella? Ja onko jollain eriävä mielipide?
Hyvä olis perustella tuommoiset aivopierut. Kaikki eivät ajattele kuten sinä. Mulle mun koira on arvokkaampi, kuin sinä.
Koiraa on typerä yrittää pelastaa. Tapattaa vain itsensä. Joko koira pelastaa itse itsensä tai menee jonnekin piiloon.
Tietenkin pelastaisin lapsen. Aina ihmisen.
Sinäkin varmaan pidät lastasi minua tärkeämpänä? Vai pelastaisitko minut ennen lastasi palavasta talosta?
Jos et hyväksy totuutta, niin ongelma on sinussa. Minun lapseni on aivan yhtä tärkeä minulle, kuin naapurinkin lapsi. Ensimmäisenä pelastaisin omani, olen sen verta itsekäs.