APUA! nyt alkoi ahdistaa! Kotonamme on käynnyt outojajuttuja, mutt luulin sen olevan minun kuvitelmaani kunnes miehenikin sanoi, että...

Vierailija kirjoitti:

LOPPU VIELÄ: Nyt kuitenkin tässä lähiaikoina on ruvennut tapahtumaan vielä epämielyttävimpiä juttuja. Saatan herätä yöllä siihen, että aivan, kuin makkarissamme liikkuisi ihmisiä ja kuuluisi kolistelua. No kerran kävi niin, että mieskin heräsi vähän jälkeeni ja kysyi puoliunessa, että mitä täällä oikein tapahtuu.

Minua on oikeasti ruvennut ahdistamaan tämä.

Nyt on alkannut tapahtumaan jatkuvasti kaikkea. Saatan, vaikka laskea hetkeksi puhelimen laturin keittiön pöydälle ja kääntää selkäni kunnes alan etsiä laturia ja löydän sen lavuaarin lähettyviltä vesihanan päältä.

Olen aivan varma etten ole sitä siihen pistänyt.

Nyt näiden kaiken lisäksi välillä yöllä saatan kuulla aivan, kuin talossa jotkut kuiskailisivat, mutta en saa siitä mitään selvää.

Oon luullu, että kuvittelen kaiken, mutta nyt sitten tapahtui se kaikista ahdistavin juttu. Eilen mieheni kysyi yhtäkkiä, että miten luulisit pärjääväsi jos hän sairastuisi eikä enää pystyisi tekemään mitään. Kysyin hiukan hämmentyneenä, että miten niin, miten muka sairastuisit tai siis täh mitä oikein tarkoitat.

Sitte hän sanoi, että jos hän nyt vaikka sekoaisi ja tulisi seinähulluksi eikä enää tajuaisi pian mitään tästä maailmasta.

Olin juuri kysymässä , että miten niin kunnes meidät keskeytettiin. Ja myöhemmin kysyessä mies oli sanomassa jtn, että, kun jotenkin hänestä nyt tuntuu siltä... mutta keskeytti ja sanoi, että ei mitään sittenkään eikä suostunut kertomaan enää.

Mitä ihmettä pitää tehdä?? Eikö tämä olekkaan kuvitelmaani?? Voiko olla, että mies on huomannut samat asiat??? :0

- Ap

Tästä huomaa provon. Kuvittelitko kysyväsi mieheltä onko huomannut? Kun mites jotenkin meiltä kysyt sen sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n tarina on siinä mielessä mielenkiintoinen, että yleensä kummitus ei samaan aikaan tee useammalla aistilla havaittavaa asiaa. Tavallisesti sitä on joko ovikellon sointi tai tumma hahmo, äärettömän harvoin molmemmat yhdessä. Eikä sillä kummituksella ole mitään syytä soitella sitä kelloa, sehän pääsee kotiinsa muutenkin, siksi en tuohon usko.

Kummitukset eivät tee mitään turhaa. Meillä niin vilisee pitkin taloa iltasella, kuka kulkee vintin portaissa, kuka siirtelee salissa huonekaluja. Öisin ne eivät kuiskuttele vaan pitävät melkoista meteliä, jos ovi on jäänyt laittamatta hakaan. Nämä eivät jostain syystä luota lukkoihin. Ennen keskiyötä voi kuutamoisena iltana matkalla ruokasalista kirjastoon ja edelleen makuuhuoneeseen aistia useammankin läsnäolon, vaikka tietäisi olevansa yksin kotona.

Jos kummitus ei ole eläissään (ollessaan ihmisen hahmossa) tappanut ketään, niin miksi se nyt kävisi minun kimppuuni, kun talossa on asuttu jo yli 250 vuotta.

Oletpa kauan asunut. Oletko 300-vuotias?

Vierailija kirjoitti:

Huoh. Nää on niin rasittavia, kun en itse pätkääkään usko kummituksiin tai mihinkään yliluonnollisiin ilmiöihin.

Ihmisen mieli on erittäin mahtava, se kykenee hallusinaatioihin ja kuvittelemaan vaikka mitä.

Ajatelkaapa vaikkapa skitsofreenikoiden kuulemia ääniharhoja. Kukaan ei oikeasti puhu, mutta silti he aivan aidosti kuulevat jonkun puhuvan heille, monesti useammankin henkilön ja ajoittain erittäin häiritsevästi. He eivät halua kuulla niitä ääniä, mutta kuulevat silti, eikä kuuloaistimus heidän aivoissaan ole epäaito, vaikka kukana MUU ei sitä ääntä kuulekaan!

Yhtään tieteellisesti vahvistettua kummittelua ei ole pystytty maailmassa toteamaan, joten... ja nyt en edes tarkoita sitä, että yliluonnollista "ei voi tieteellisesti todistaa" - kyllä voisi esim. kummituksen ääniä ja hahmoja tallentaa pätevin menetelmin, jos niitä olisi tallennettavissa.

Mutta hei, en siis väitä ap:ta hulluksi, enkä huijariksi. Todennäköisesti hän itsekin uskoo kuulevansa/näkevänsä jotakin. Ja tokko siitä olisi kenellekään mitään haittaakaan, vaikka kuulisi/näkisi? Mieti ap itse. Jos nuo jutut alkavat oikeasti sinua ahdistaa, hakeudu omalääkärille ja pyydä lähetettä psykiatrille. Osa noista voi olla aivan talon rakenteidenkin synnyttämiä.

Paitsi että jokainen skitso oikeasti kuulee ääniä, koska kuolleet puhuvat heille. Ja pelkotilassaan ihmiset jotka eivät kuule tuomitsevat skitsoksi ja hulluksi.

Vierailija kirjoitti:

Muutimme silloisen avomieheni kanssa vanhaan, jugend-tyyliseen kivitaloon. Tästä on melkein kymmenen vuotta aikaa. Ensi tuntumani uudesta kodistamme oli minusta selittämättömästi hyinen, vaikka asunnossa oli normaali lämpötila.

Jo toisena iltana, kun mieheni oli harkoissa, avasin kylpyhuoneen oven ja sytytin sinne valot: näin vanhan, mustiin pukeutuneen naisen, jolla oli kudottu hartiahuivi ja harmaa tukka nutturalla, kököttävän kylpyammeessa. Sammutin valot ja laitoin oven kiinni.

Kun mies tuli harkoista, odotin hiljaa makuuhuoneessa, mitä tapahtuu hänen mennessään kylpyhuoneeseen. Mitään ei poikkeavaa tapahtunut. Mies rupesi lorottamaan ihan normaalisti.

Ajattelin, että oma mielenterveyteni horjuu, mutta laitoin kaiken stressin piikkiin ja päätin unohtaa näkyni.

Eräänä aamupäivänä olin yksin kotona. Join kahvia pöydän ääressä ajatuksiini uppoutuneena. Yhtäkkiä mies tuli lounastauolla käymään kotona; hän oli unohtanut aamulla kännykkänsä makuuhuoneen yöpöydälle. Hän asteli kiireisin askelin keittiön oviaukon edestä, pysähtyi hetkeksi, sanoi "Aha, päiviä vaan..." ja kännykän noudettuaan kiirehti takaisin töihin.

Jäin ihmettelemään miehen eleitä ja sanoja "Aha, päiviä vaan". Emme ikinä tervehtineet toisiamme niin.

Kun mies alkuillasta tuli töistä kotiin, olin jo unohtanut päivällä tapahtuneen. Kunnes mies kysyi: "Oliko se joku naapurin mummo, joka kävi kahvilla?".

Ota ap mallia tästä. Lyhyt ja hyytävä kertomus ilman turhuuksia.

HÖÖ!

Moar

Minä olen nelikymppinen tervejärkinen töissäkäyvä ihminen ja uskon ap:n tarinaan, koska olen asunut kahdessa asunnossa joissa sattui samantapaisia asioita. Olen asunut lukuisissa asunnoissa joissa ei tapahdu kertakaikkiaan mitään normaalista poikkeavaa.

Lapsuudenkodissa tuntui silloin tällöin vastaavia ilmavirtoja, ovien kahvojen kokeilua, selittämättömiä ääniä.

Toisessa asunnossa selittämätöntä kolinaa ja ääniä jotka antaisivat ymmärtää että joku on siellä vaikkei olekaan. Esim. Suihkun ääni, vaikka kukaan ei ole suihkussa, kävelyäänet portaissa, vaikka kukaan ei kävele, ulko-oven ja askelten ääni, vaikka kukaan ei tule.

Vasta tuosta asunnosta muuttamisen jälkeen mieheni tunnusti kuulleensa nuo äänet myös. Hän on kaikenlaista hömppää ja huuhaata vastaan.

En minäkään mihinkään "usko" mutta olisi kiva tietää järkevä selitys noille asioille.

Rukoile Jeesusta että hän ajaisi ne pois, tai pyydä jotain kristittyä ystävääsi rukoilemaan.

Ne äänet ja hahmot on pahoja henkiä jotka tekeytyvät kummituksiksi.

Sinänsä tuo ilmiö on tosi tavallinen, itsekin olen kokenut kummittelua. Mutta Jumalasta ne eivät ole.

Huii alkaa pelottaa mutta silti pakko lukea :) Miten menee ap?!

Nonniii, olisko kellään sitten vinkkejä miten saisin nukuttua ensi yön?

T. Yksi vainoharhanen vanhassa isossa omakotitalossa

Ap miten sulla menee??

Jep kiva kiitti vaan, taidankin valvoa tämän yön. Olen jo kuulevinani askelia siellä täällä. Ja kiitos etenkin kylppärinmummo -tarinalle, taidan pidätellä koko yön. T. Yksin kotona omakotitalossa.

Kertokaa lisää pelottavia tarinoita!

Ap, olisi mukava kuulla miten kävi

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa lisää pelottavia tarinoita!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n tarina on siinä mielessä mielenkiintoinen, että yleensä kummitus ei samaan aikaan tee useammalla aistilla havaittavaa asiaa. Tavallisesti sitä on joko ovikellon sointi tai tumma hahmo, äärettömän harvoin molmemmat yhdessä. Eikä sillä kummituksella ole mitään syytä soitella sitä kelloa, sehän pääsee kotiinsa muutenkin, siksi en tuohon usko.

Kummitukset eivät tee mitään turhaa. Meillä niin vilisee pitkin taloa iltasella, kuka kulkee vintin portaissa, kuka siirtelee salissa huonekaluja. Öisin ne eivät kuiskuttele vaan pitävät melkoista meteliä, jos ovi on jäänyt laittamatta hakaan. Nämä eivät jostain syystä luota lukkoihin. Ennen keskiyötä voi kuutamoisena iltana matkalla ruokasalista kirjastoon ja edelleen makuuhuoneeseen aistia useammankin läsnäolon, vaikka tietäisi olevansa yksin kotona.

Jos kummitus ei ole eläissään (ollessaan ihmisen hahmossa) tappanut ketään, niin miksi se nyt kävisi minun kimppuuni, kun talossa on asuttu jo yli 250 vuotta.

Oletpa kauan asunut. Oletko 300-vuotias?

"On asuttu" ei tarkoita samaa kuin "olen asunut". Ymmärrätkö yksikön ja monikon ja toisaalta aktiivi- ja passiivimuotojen eron?

Kaikkein parasta näissä keskusteluissa on se että näistä saa aina hyvät naurut kun nää lähtee käsistä :D

Meillä on kotona kuulunut talossamme epämääräistä kuisketta/hälinää josta ei saa mitään selvää. Muista perheenjäsenistä en tiedä ovatko kuulleet koska en ole tohtinut kysyä.

Tavarat tuntuvat välillä olevan aivan jossain muualla kuin mihin ne on järjestetty, siitäkään en tiedä olenko vain vainoharhainen vai onko vaistoni oikeassa että täällä olisi "ylinmääräisiä"

Kertokaa nyt lisää jännätarinoita!

Tämä tapahtui jokin aika sitten suvumme omistuksessa olevalla mökillä. Mökillä ei käy paljoa porukkaa, itse vietän siellä mielelläni aikaa vaikka varsinkin öisin usein minut valtaa käsittämätön ahdistus. Yleensä kaikenlaisten rapinoitten ja muitten äänten lähteeksi on paljastunut jokin eläin. Koiramme käyttäytyvät mökillä eritavalla kuin kotona, mutta olen miettinyt niidenkin vaistoavan metsän eläinten läsnäolon ja siksi pysyvät yökaudetkin valppaina. Eräs yö, kun en saanut nukuttua ja auoin silmiäni vähän väliä, tajusin että molemmat koirat tuijottaa mökin ovea herkeämättä. Mökkireissujen jälkeen koirat ovat normaalia väsyneempiä, varmaan kun vahtaavat yöt päivät.

::::

Itse asiaan. Eräs kaunis kevätpäivä olin 13-vuotiaan lapseni kanssa mökillä. Koirat mukana. Normaalista poiketen saavuttuamme paikalle, koirat eivät rynnänneetkään rannasta veteen vaan kiersivät koko rannan. En ajatellut mitään erikoista siitä, oli kevätpäivä ja vesi kylmää. Jossain vaiheessa päivää innostuttiin lapsen kanssa tekemään kaarnalaivat, lapsi vuoli puukolla puuta ja minä tein koivun kaarnasta jonkun tekeleen. Olin niin ylpeä hienoista laivoistamme, että kun päästettiin ne laiturilta hiljalleen lipumaan eteenpäin, halusin ottaa laivoista kuvia tarkoituksena pistää kuva vaikka Facebookiin tai Instagramiin. Laivat lähtivät lipumaan, ja kuten yleensä, otan useita kuvia peräjälkeen että joku edes onnistuisi hyvin. Samalla katson kännykän näytöstä juuri otettua kuvaa kun taas otan seuraavan, tiedättehän te. Yhtäkkiä näytöllä kuvassa näkyi veden ja laivojen lisäksi veden pinnan alla minua tuijottavat kalpeat kasvot. Säikähdin niin, että lensin pyllylleni laiturille ja huudahdin. Lapsi kysyi, mitä nyt ja katsoin veteen jossa en nähnyt mitään, kun katsoin kuvaa näkyivät kasvot siinä. Lapsenikin näki kuvan ja säikähti (kadutti että näytin sen) siinä. Vedessä ei mitään enää näkynyt, ja vaikka säästin kuvan kännykässäni aikeina näyttää ihmisille sitä, se oli kadonnut seuraavan parin tunnin aikana. En tajua vieläkään tapahtunutta mutta sekä minä että lapseni muistamme tämän varmaan lopun elämäämme.

Ja tämä tarina on oikeasti tosi.