Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Kipupsykologi: Käsittelemättömät tunteet 80-prosenttisesti pitkittyneen kivun taustalla
25.09.2016 |
Mitä ajatuksia otsikko herättää teissä? Minulle tuli heti muutama tuntemani ihminen mieleen jotka ovat alati sairaita ja kivuliaita. Mitähän he todellisuudessa kipuilevat, mitä siellä menneisyydessä on tapahtunut.
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/117732-kipu…
Karjalainen
Kipuspykologi Juha Siiran mukaan meidän pitäisi pysähtyä kuuntelemaan kehomme viestejä etenkin kiireen keskellä.Kipuspykologi Juha Siiran mukaan meidän pitäisi pysähtyä kuuntelemaan kehomme viestejä etenkin kiireen keskellä.
Pohjois-Karjalan keskussairaalan kipupsykologi Juha Siira kohtaa työssään ihmisiä, joiden kipuja lääketieteelliset keinot eivät ole vieneet pois. Kova kipu on pannut elämän uusiksi: ihminen on ehkä joutunut luopumaan työstään, liikuntaharrastuksistaan ja ystävistään.
– Suurin osa asiakkaista kärsii pitkäaikaisista selkäkivuista, usein alaselkäkivuista. Osa pelkää kivun pahenemista niin, ettei uskalla tehdä mitään. Moni ei pysty edes istumaan.
Siira työskentelee asiakkaiden kanssa käsittelemällä ihmisen kehoa ja mieltä kokonaisuutena. Hänen mukaansa käsittelemättömät, kuormittavat tunteet ovat 80-prosenttisesti pitkittyneen kivun taustalla.
– On tärkeää pohtia, miksi juuri tälle ihmiselle on tullut tämä kipu ja mitä elämässä on tapahtunut ennen kipua.
Stressin lisäksi kipua voivat aiheuttaa aiemmin elämässä tapahtuneet traumaattiset kokemukset, uskomukset, tunteet tai ajatukset. Ikävä kokemus koulussa, vanhempien laiminlyönnit lapsuudessa tai avioero voivat johtaa kivun alkulähteille.
Kivun ja kehon kuuntelu vaatii pysähtymistä ja itsetarkkailua.
– Usein kipu helpottuu, kun ihminen hyväksyy tunteensa, ajatuksensa ja kipunsa ja vain päästää irti. Myötätunto omaa itseään kohtaan on erityisen tärkeää.
Erilaiset rentoutus-, hengitys- ja ääniharjoitukset vapauttavat myös kivusta. Esimerkiksi rauhallisen hengityksen avulla voi saada huomion pois kivusta.
Lue lisää sunnuntain Karjalaisesta.
Kommentit (125)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös niin, että jos akuuttia kipua ei hoideta heti kunnolla, keskushermosto voi herkistyä mikä johtaa krooniseen kipuun.
Minut pelasti aivan ihana neuvolalääkäri. Kätilöt ja terveydenhoitajat ohjasivat vaan vähentämään kipulääkkeitä vaikean synnytyksen aiheuttamien vaurioiden jälkeen ja kovasti sitä yritin, mutta se ei onnistunut millään. Lopulta pursiahdin lääkärin vastaanotolla itkuun ja kysyin olenko nyt jotenkin koukussa lääkkeisiin vai mikä minussa on vialla. Lääkäri suorastaan tuohtui "Näin niitä kroonisia kipuja tekemällä tehdään" ja määräsi minut kahdeksi viikoksi suurinmille mahdollisille kipulääkeannoksille ja kielsi vähentämästä lääkkeitä kenenkään käskystä. Kun tapasimme seuraavan kerran, voitiin koko lääkitys purkaa ja olen ollut kivuton siitä asti.
Joskus kipu häviää kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisen tunteesta. Se on osasyy myös moniin turhiin antibioottikuureihin (placebo): potilas kokee olevansa vaivansa kanssa tärkeä, kun ei lähde vastaanotolta "tyhin käsin" vaan reseptin saaneena. Se on tapa tulla kuulluksi.
Kyllä, mutta miten tämä liittyi mielestäsi tuon ihmisen selvästikin vaikeatasoisiin synnytysvaurioiden aiheuttamiin kipuihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin. Mitä siinä avauksessa lainatussa tekstissä sanotaan?:
"Juha Siira kohtaa työssään ihmisiä, joiden kipuja lääketieteelliset keinot eivät ole vieneet pois."
Eli. Sitä lääkintää ON yritetty ihan "oikeaan" fyysiseen sairauteen tai vikaan. Silti monille jää pitkittyneitä (!) kipuja. Ja yksi teoria on että lääkinnästä huolimatta pitkittyneissä kivuissa olisi n.80% kyseessä myös psyykkisiä tekijöitä. Ja miksi ei olisi? Ihminen kun on fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus.
Tässä on varmasti perää. Itseasiassa krooninen kipu muodostaa hyvin herkästi noidankehän. Kun sulla on jatkuvia kipuja, et pysty nukkumaan öitäsi kunnolla. Kivut herättävät. Kun et saa nukuttua kunnolla, olet väsynyt. Kun olet väsynyt ja kivuissasi, mutta kuitenkin sun pitää elää ja käyttäytyä kuin et olisi väsynyt etkä kivuissasi, ärsyynnyt kaikesta herkemmin. Ja kun ärsyynnyt, se alkaa vaikuttaa ihmissuhteisiisi. Samoin kaikki ihan tavallisestkin kotityöt vievät enemmän aikaa ja vaativat pidempää lepoa niiden jälkeen. Koska väsymyksesi ja kipusi eivät näy päällepäin, läheisesikin odottavat, että toimit kuin niitä ei olisikaan. Samoin työkaverisi ja esimiehesi. Mä olen monesti ajatellut, että olisi hyvä, jos ihmisellä vaikkapa korvat muuttuisivat vihreän eri sävyisiksi sen mukaan, miten kovat kivut hänellä on. Silloin muutkin ihmiset ymmärtäisivät, että kun korvanlehdet on joulukuusen vihreät, ei voi vaatia samaa kuin jos ne olisivat vaalean vihreät tai eivät vihreät ollenkaan.
Voin kuvitella tämän väri-indikaattorin eräänlaisena tulevaisuuden viestintämuotona.
Kyllä se on vaan niin ettei kipua löydetä kun ei tutkita. Minulla vuosien suun alueen ja kasvon kivut.
Jopa kipupoleilla kävin. Pidettiin hulluna ja psykoosilääkkeitä määrättiin.
Löytyi purennan romahdus ja purentaperäisiä pulpiitteja monia.
On systeemit sairaat. Ei tutkita verikokein tai osata kuunnella potilasta. On kyllä sellaiset tuntemukset montaa lääkäriä kohtaan että en tähän sitä kirjoita.
Niin paljon ammattitaidottomia lääkekauppiaita että hyh hyh. Heille opetettu että ole kuuntelevinasi ja lähetä potilas kotiin. Näille järkyttävät palkat maksetaan ja mistä!? Sadismia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös niin, että jos akuuttia kipua ei hoideta heti kunnolla, keskushermosto voi herkistyä mikä johtaa krooniseen kipuun.
Minut pelasti aivan ihana neuvolalääkäri. Kätilöt ja terveydenhoitajat ohjasivat vaan vähentämään kipulääkkeitä vaikean synnytyksen aiheuttamien vaurioiden jälkeen ja kovasti sitä yritin, mutta se ei onnistunut millään. Lopulta pursiahdin lääkärin vastaanotolla itkuun ja kysyin olenko nyt jotenkin koukussa lääkkeisiin vai mikä minussa on vialla. Lääkäri suorastaan tuohtui "Näin niitä kroonisia kipuja tekemällä tehdään" ja määräsi minut kahdeksi viikoksi suurinmille mahdollisille kipulääkeannoksille ja kielsi vähentämästä lääkkeitä kenenkään käskystä. Kun tapasimme seuraavan kerran, voitiin koko lääkitys purkaa ja olen ollut kivuton siitä asti.
Joskus kipu häviää kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisen tunteesta. Se on osasyy myös moniin turhiin antibioottikuureihin (placebo): potilas kokee olevansa vaivansa kanssa tärkeä, kun ei lähde vastaanotolta "tyhin käsin" vaan reseptin saaneena. Se on tapa tulla kuulluksi.
Kyllä, mutta miten tämä liittyi mielestäsi tuon ihmisen selvästikin vaikeatasoisiin synnytysvaurioiden aiheuttamiin kipuihin?
Oon eri, mutta tarviiko sen niin suoraan liittyä? Siinä sanottiin, että joskus noin voi käydä, kun tulee kuulluksi. Eihän sitä voi tietää oliko noin käynyt juuri tuossa tapauksessa vai ei, mutta joskus niin voi käydä ja ehkä hänelle tuli tuo asia mieleen kyseisestä kommentista tai jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös niin, että jos akuuttia kipua ei hoideta heti kunnolla, keskushermosto voi herkistyä mikä johtaa krooniseen kipuun.
Minut pelasti aivan ihana neuvolalääkäri. Kätilöt ja terveydenhoitajat ohjasivat vaan vähentämään kipulääkkeitä vaikean synnytyksen aiheuttamien vaurioiden jälkeen ja kovasti sitä yritin, mutta se ei onnistunut millään. Lopulta pursiahdin lääkärin vastaanotolla itkuun ja kysyin olenko nyt jotenkin koukussa lääkkeisiin vai mikä minussa on vialla. Lääkäri suorastaan tuohtui "Näin niitä kroonisia kipuja tekemällä tehdään" ja määräsi minut kahdeksi viikoksi suurinmille mahdollisille kipulääkeannoksille ja kielsi vähentämästä lääkkeitä kenenkään käskystä. Kun tapasimme seuraavan kerran, voitiin koko lääkitys purkaa ja olen ollut kivuton siitä asti.
Joskus kipu häviää kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisen tunteesta. Se on osasyy myös moniin turhiin antibioottikuureihin (placebo): potilas kokee olevansa vaivansa kanssa tärkeä, kun ei lähde vastaanotolta "tyhin käsin" vaan reseptin saaneena. Se on tapa tulla kuulluksi.
Kyllä, mutta miten tämä liittyi mielestäsi tuon ihmisen selvästikin vaikeatasoisiin synnytysvaurioiden aiheuttamiin kipuihin?
Mahdollisesti siten, kun kirjoitin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen yllättynyt, miten moni ajattelee tällaisen lähestymistavan olevan kipujen ja kivusta kärsivien väheksymistä. Mielestäni se on päin vastoin kivun syvällisempää ja laaajempaa ymmärtämistä - tai ainakin askel siihen suuntaan.
Itse uskon ja myös kokemuksieni pohjalta sanon, että ihan fyysisesti todettavien ja diagnosoitavienkin sairauksien taustalla on paljon enemmän emotionaalisia tekijöitä kuin mitä yleisesti ajatellaan tai halutaan myöntää. Eikä kyse ole siitä, että ihmisellä olisi "korvien välissä vikaa", vaan yksinkertaisesti siitä, että tunteet vaikuttavat myös kehossa. Erityisesti käsittelemättömät tunteet varastoituvat kehoon, on sitten kyse peloista, häpeästä, vihasta, katkeruudesta, torjutuksi tulemisesta, turhautumisesta, ihan mistä tahansa ns. normaaliin elämään kuuluvasta normaalista tunteesta.
Sairauksiin vaikuttaa tietysti geeniperimä ja sieltä voi yksilölle tulla tietynlaista kuormaa, elämäntavat voivat kuormittaa, erilaiset saasteet, ympäristömyrkyt, monet käyttämämme kemikaalit samoin. Mutta näiden lisäksi on ainakin myös ns. tunnekuormaa, jolla on oma osuutensa. Meillä kaikilla on sitä, toisilla enemmän, toisilla vähemmän.
Ja ainakin oma kokemukseni on, että mitä laajemmin ymmärtää omien sairauksiensa ja kipujensa mahdollisia syitä, sitä enemmän on myös työkaluja auttaa itseään ja helpottaa oloaan, kenties jopa parantaa kokonaan.
Mä kirjoitin pari kommenttia sitten noidankehästä. Olen sun kanssasi samaa mieltä monesta asiasta. Mulla vaikuttaa erityisesti turhautuminen tosi paljon. Ja aikoinaan myös lääkäreiden taholta torjutuksi tuleminen. Tietynlaista torjutuksi tulemista sekin, että ihmiset loukkaantuivat tai suuttuivat, jos mä en voinutkaan kipujeni ja väsymykseni vuoksi tehdä asioita, joita olin sopinut tekeväni. Ja kuten kerroin, en mä enää sovikaan mitään muiden kuin sellaisten kanssa, jotka ovat itsekin kipukroonikkoja.
Olen tällä hetkellä melko hyvässä tilanteessa, koska lapseni ovat jo aikuisia. Mutta kun olivat vielä pieniä, en mä voinut jättää asioita tekemättäkään siksi, että mulla oli kipuja. Nyt voin, paitsi en työasioita. Onneksi on sentään etätyömahdollisuus eikä esim sellaisina päivinä, kun kävelemisee tarvitsee kyynärsauvat, tarvitse lähteä klenkkaamaan työapikalle. Kipukroonikon lapsista (tyttö ja poika) kyllä kasvoi omatoimisia ja itsenäisiä teinejä, koska kun lasteni ymmärrys alkoi riittää, alkoivat he tehdä kotitöitä varmasti paljon enemmän kuin ikäisensä lapset keskimäärin. Ihan pyytämättäkin.
Olen onnekas siinäkin, että mulla on työterveyslääkäri, joka hoitaa potilaitaan kokonaisuutena. Ortopedilla, reumalääkärillä jne käyn vain silloin, jos käynti ehdottomasti edellyttää erikoislääkäriä. Mulla on useita sairauksia ja osa niistä on sellaisia, jotka itsessään tai joihin käyttämäni lääkkeet rajaavat mulle sopivat kipulääkevaihtoehdot aika minimiin. Olen iloinen työterveyslääkäristäni, jolla on kokonaiskuva musta potilaana. Erikoislääkärit yleensä hoitavat vain oman erikoisalansa vaivaa ja jättävät kokonaan huomiotta kaiken muun. Määräävät jopa lääkkeitä, jotka sitten joudutaan lopettamaan, koska yhdessä toisen lääkkeeni kanssa nostavatkin maksa-arvoja. Työterveyslääkärini myös tietää, että mä en tule hakemaan saikkua enkä valittamaan turhasta. Aikoinaan kitkuttelin 5 viikkoa murtuneen nilkkani kanssa (ja joo, käytin koiran ulkona kolme kertaa päivässä murtuneen nilkkani kanssa) ennenkuin menin lääkäriin pyytämään särkylääkereseptiä. Sillä reissulla röntgenkuvasta selvisi, että ei ollut ensimmäinen kerta, kun mun nilkkani on murtunut. Kun mulla halkesi värttinäluu, en silloinkaan mennyt heti lääkäriin vaan vasta useamman päivän päästä, kun koko käsivarsi oli turvonnut ja sinisen musta ja työnteko muuttui hankalaksi. Silloin tutkittiin vähän enemmän ja todettiin, että mulla on sairaus, jonka vuoksi saan luunmurtumia herkemmin kuin ihmiset yleensä.
Mutta palatakseni sun kommenttiisi niin olen mäkin hyötynyt keinoista, joilla pystyn elämään tätä elämääni kipujeni kanssa. Mikään psykologinen hoitokeino ei poista eikä edes vähennä mun kipuja, mutta antavat mulle voimaa elää kipujeni kanssa. Tässä ketjussa moni kipupotilas on varmasti tyrmännyt tuon aloituksessa olleen jutun siksi, että korvien välistä vikaa tarjotaan liian usein syyksi kipuihin. Ei edes tutkita kunnolla vaan tehdään tavallisimmat perustutkimukset ja jos niistä ei löydy mitään, pistetään kipujen syy päävian piikkiin. Buranan kanssa kotiin ja hyvää loppuelämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös niin, että jos akuuttia kipua ei hoideta heti kunnolla, keskushermosto voi herkistyä mikä johtaa krooniseen kipuun.
Minut pelasti aivan ihana neuvolalääkäri. Kätilöt ja terveydenhoitajat ohjasivat vaan vähentämään kipulääkkeitä vaikean synnytyksen aiheuttamien vaurioiden jälkeen ja kovasti sitä yritin, mutta se ei onnistunut millään. Lopulta pursiahdin lääkärin vastaanotolla itkuun ja kysyin olenko nyt jotenkin koukussa lääkkeisiin vai mikä minussa on vialla. Lääkäri suorastaan tuohtui "Näin niitä kroonisia kipuja tekemällä tehdään" ja määräsi minut kahdeksi viikoksi suurinmille mahdollisille kipulääkeannoksille ja kielsi vähentämästä lääkkeitä kenenkään käskystä. Kun tapasimme seuraavan kerran, voitiin koko lääkitys purkaa ja olen ollut kivuton siitä asti.
Joskus kipu häviää kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisen tunteesta. Se on osasyy myös moniin turhiin antibioottikuureihin (placebo): potilas kokee olevansa vaivansa kanssa tärkeä, kun ei lähde vastaanotolta "tyhin käsin" vaan reseptin saaneena. Se on tapa tulla kuulluksi.
Kyllä, mutta miten tämä liittyi mielestäsi tuon ihmisen selvästikin vaikeatasoisiin synnytysvaurioiden aiheuttamiin kipuihin?
Oon eri, mutta tarviiko sen niin suoraan liittyä? Siinä sanottiin, että joskus noin voi käydä, kun tulee kuulluksi. Eihän sitä voi tietää oliko noin käynyt juuri tuossa tapauksessa vai ei, mutta joskus niin voi käydä ja ehkä hänelle tuli tuo asia mieleen kyseisestä kommentista tai jotain.
Oikein. Minulle tuli tunne, että potilas itki myös hyväksynnän puutetta. Itkikö hän addiktiotaan, vai itkikö muiden ymmärtämättömyyttä? "Addiktio-epäilyyn hän sai "kahdelle viikolle suurimmat mahdolliset annokset..." mikä varmasti tuntui kädenojennukselta. Hän käyttikin sanoja "pelasti" ja "aivan ihana". Sitä mieltä todennäköisesti jo ko. lääkärin ensimmäisellä vastaanotolla.
Yksityinen voi helpommin tehdä potilaan mieliksi, ei tule niin ristiriitaista hoitoa kun potilas hakeutuu "jatkohoitoon" (mitä en suinkaan paheksu, totean vain).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kipu on sellainen asia, jota on vaikea kuvitella. Omakin kipu unohtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös niin, että jos akuuttia kipua ei hoideta heti kunnolla, keskushermosto voi herkistyä mikä johtaa krooniseen kipuun.
Minut pelasti aivan ihana neuvolalääkäri. Kätilöt ja terveydenhoitajat ohjasivat vaan vähentämään kipulääkkeitä vaikean synnytyksen aiheuttamien vaurioiden jälkeen ja kovasti sitä yritin, mutta se ei onnistunut millään. Lopulta pursiahdin lääkärin vastaanotolla itkuun ja kysyin olenko nyt jotenkin koukussa lääkkeisiin vai mikä minussa on vialla. Lääkäri suorastaan tuohtui "Näin niitä kroonisia kipuja tekemällä tehdään" ja määräsi minut kahdeksi viikoksi suurinmille mahdollisille kipulääkeannoksille ja kielsi vähentämästä lääkkeitä kenenkään käskystä. Kun tapasimme seuraavan kerran, voitiin koko lääkitys purkaa ja olen ollut kivuton siitä asti.
Joskus kipu häviää kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisen tunteesta. Se on osasyy myös moniin turhiin antibioottikuureihin (placebo): potilas kokee olevansa vaivansa kanssa tärkeä, kun ei lähde vastaanotolta "tyhin käsin" vaan reseptin saaneena. Se on tapa tulla kuulluksi.
Kyllä, mutta miten tämä liittyi mielestäsi tuon ihmisen selvästikin vaikeatasoisiin synnytysvaurioiden aiheuttamiin kipuihin?
Oon eri, mutta tarviiko sen niin suoraan liittyä? Siinä sanottiin, että joskus noin voi käydä, kun tulee kuulluksi. Eihän sitä voi tietää oliko noin käynyt juuri tuossa tapauksessa vai ei, mutta joskus niin voi käydä ja ehkä hänelle tuli tuo asia mieleen kyseisestä kommentista tai jotain.
Oikein. Minulle tuli tunne, että potilas itki myös hyväksynnän puutetta. Itkikö hän addiktiotaan, vai itkikö muiden ymmärtämättömyyttä? "Addiktio-epäilyyn hän sai "kahdelle viikolle suurimmat mahdolliset annokset..." mikä varmasti tuntui kädenojennukselta. Hän käyttikin sanoja "pelasti" ja "aivan ihana". Sitä mieltä todennäköisesti jo ko. lääkärin ensimmäisellä vastaanotolla.
Yksityinen voi helpommin tehdä potilaan mieliksi, ei tule niin ristiriitaista hoitoa kun potilas hakeutuu "jatkohoitoon" (mitä en suinkaan paheksu, totean vain).
Eiköhän huoli addiktiosta sulkeutunut pois sillä, kun hyväksyi huippuvahvat aineet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskivertopalstailijan luetun ymmärtäminen on silmiinpistävän heikkoa.
Muruset, kyllä teillä on oikeus selkeisiin fyysisiin sairauksiinne, nivelrikkoon, reumaan, vammoihin, kulumiin, välilevyongelmiin ja fibromyalgiaankin.
Kukaan ei ole riistämässä näitä teiltä.No mä kirjoitin kommentissani 57, että aloin jo itsekin uskoa, että mulla on päässä vikaa, kun mitään syytä kivuilleni ei löytynyt. Kunnes se syy sitten löytyi. Jos olisin terveyskeskuksen sijasta mennyt psykiatrille, mun kipuni tuskin olisi millään mindfulnesseilläkään muuksi muuttuneet, mutta reuman diagnosointi olisi ainakin viivästynyt ja siten myös hoidon aloitus.
En tiedä mitä "mindfullness|" tarkaalleen ottaen tarkoittaa, mutta jos se on itsensä rakastamista, ei se kellekkään pahitteeksi ole!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin. Mitä siinä avauksessa lainatussa tekstissä sanotaan?:
"Juha Siira kohtaa työssään ihmisiä, joiden kipuja lääketieteelliset keinot eivät ole vieneet pois."
Eli. Sitä lääkintää ON yritetty ihan "oikeaan" fyysiseen sairauteen tai vikaan. Silti monille jää pitkittyneitä (!) kipuja. Ja yksi teoria on että lääkinnästä huolimatta pitkittyneissä kivuissa olisi n.80% kyseessä myös psyykkisiä tekijöitä. Ja miksi ei olisi? Ihminen kun on fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus.
Tässä on varmasti perää. Itseasiassa krooninen kipu muodostaa hyvin herkästi noidankehän. Kun sulla on jatkuvia kipuja, et pysty nukkumaan öitäsi kunnolla. Kivut herättävät. Kun et saa nukuttua kunnolla, olet väsynyt. Kun olet väsynyt ja kivuissasi, mutta kuitenkin sun pitää elää ja käyttäytyä kuin et olisi väsynyt etkä kivuissasi, ärsyynnyt kaikesta herkemmin. Ja kun ärsyynnyt, se alkaa vaikuttaa ihmissuhteisiisi. Samoin kaikki ihan tavallisestkin kotityöt vievät enemmän aikaa ja vaativat pidempää lepoa niiden jälkeen. Koska väsymyksesi ja kipusi eivät näy päällepäin, läheisesikin odottavat, että toimit kuin niitä ei olisikaan. Samoin työkaverisi ja esimiehesi. Mä olen monesti ajatellut, että olisi hyvä, jos ihmisellä vaikkapa korvat muuttuisivat vihreän eri sävyisiksi sen mukaan, miten kovat kivut hänellä on. Silloin muutkin ihmiset ymmärtäisivät, että kun korvanlehdet on joulukuusen vihreät, ei voi vaatia samaa kuin jos ne olisivat vaalean vihreät tai eivät vihreät ollenkaan.
Voin kuvitella tämän väri-indikaattorin eräänlaisena tulevaisuuden viestintämuotona.
Chameleontti-tekniikka, "tulevaisuuden liskot".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskivertopalstailijan luetun ymmärtäminen on silmiinpistävän heikkoa.
Muruset, kyllä teillä on oikeus selkeisiin fyysisiin sairauksiinne, nivelrikkoon, reumaan, vammoihin, kulumiin, välilevyongelmiin ja fibromyalgiaankin.
Kukaan ei ole riistämässä näitä teiltä.No mä kirjoitin kommentissani 57, että aloin jo itsekin uskoa, että mulla on päässä vikaa, kun mitään syytä kivuilleni ei löytynyt. Kunnes se syy sitten löytyi. Jos olisin terveyskeskuksen sijasta mennyt psykiatrille, mun kipuni tuskin olisi millään mindfulnesseilläkään muuksi muuttuneet, mutta reuman diagnosointi olisi ainakin viivästynyt ja siten myös hoidon aloitus.
En tiedä mitä "mindfullness|" tarkaalleen ottaen tarkoittaa, mutta jos se on itsensä rakastamista, ei se kellekkään pahitteeksi ole!
Tarkoittaa läsnäoloa, joka ei myöskään ole pahitteeksi kenellekkään. Sitä vaan sais yleisesti enemmän tarjota ihmisille, eikä vain niille joilla on joku ongelma mihin kaipaa ratkaisua. Se ei nimittäin ole mikään ratkaisu, vaan ihan sellainen olemisen tapa. Jos siltä haluaa jotain tai on joku tavoite miksi sitä tekee, niin se menee hukkaan ja pilalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin. Mitä siinä avauksessa lainatussa tekstissä sanotaan?:
"Juha Siira kohtaa työssään ihmisiä, joiden kipuja lääketieteelliset keinot eivät ole vieneet pois."
Eli. Sitä lääkintää ON yritetty ihan "oikeaan" fyysiseen sairauteen tai vikaan. Silti monille jää pitkittyneitä (!) kipuja. Ja yksi teoria on että lääkinnästä huolimatta pitkittyneissä kivuissa olisi n.80% kyseessä myös psyykkisiä tekijöitä. Ja miksi ei olisi? Ihminen kun on fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus.
Tässä on varmasti perää. Itseasiassa krooninen kipu muodostaa hyvin herkästi noidankehän. Kun sulla on jatkuvia kipuja, et pysty nukkumaan öitäsi kunnolla. Kivut herättävät. Kun et saa nukuttua kunnolla, olet väsynyt. Kun olet väsynyt ja kivuissasi, mutta kuitenkin sun pitää elää ja käyttäytyä kuin et olisi väsynyt etkä kivuissasi, ärsyynnyt kaikesta herkemmin. Ja kun ärsyynnyt, se alkaa vaikuttaa ihmissuhteisiisi. Samoin kaikki ihan tavallisestkin kotityöt vievät enemmän aikaa ja vaativat pidempää lepoa niiden jälkeen. Koska väsymyksesi ja kipusi eivät näy päällepäin, läheisesikin odottavat, että toimit kuin niitä ei olisikaan. Samoin työkaverisi ja esimiehesi. Mä olen monesti ajatellut, että olisi hyvä, jos ihmisellä vaikkapa korvat muuttuisivat vihreän eri sävyisiksi sen mukaan, miten kovat kivut hänellä on. Silloin muutkin ihmiset ymmärtäisivät, että kun korvanlehdet on joulukuusen vihreät, ei voi vaatia samaa kuin jos ne olisivat vaalean vihreät tai eivät vihreät ollenkaan.
Voin kuvitella tämän väri-indikaattorin eräänlaisena tulevaisuuden viestintämuotona.
Chameleontti-tekniikka, "tulevaisuuden liskot".
Kameleontista näkyy kaikki perustunteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen yllättynyt, miten moni ajattelee tällaisen lähestymistavan olevan kipujen ja kivusta kärsivien väheksymistä. Mielestäni se on päin vastoin kivun syvällisempää ja laaajempaa ymmärtämistä - tai ainakin askel siihen suuntaan.
Itse uskon ja myös kokemuksieni pohjalta sanon, että ihan fyysisesti todettavien ja diagnosoitavienkin sairauksien taustalla on paljon enemmän emotionaalisia tekijöitä kuin mitä yleisesti ajatellaan tai halutaan myöntää. Eikä kyse ole siitä, että ihmisellä olisi "korvien välissä vikaa", vaan yksinkertaisesti siitä, että tunteet vaikuttavat myös kehossa. Erityisesti käsittelemättömät tunteet varastoituvat kehoon, on sitten kyse peloista, häpeästä, vihasta, katkeruudesta, torjutuksi tulemisesta, turhautumisesta, ihan mistä tahansa ns. normaaliin elämään kuuluvasta normaalista tunteesta.
Sairauksiin vaikuttaa tietysti geeniperimä ja sieltä voi yksilölle tulla tietynlaista kuormaa, elämäntavat voivat kuormittaa, erilaiset saasteet, ympäristömyrkyt, monet käyttämämme kemikaalit samoin. Mutta näiden lisäksi on ainakin myös ns. tunnekuormaa, jolla on oma osuutensa. Meillä kaikilla on sitä, toisilla enemmän, toisilla vähemmän.
Ja ainakin oma kokemukseni on, että mitä laajemmin ymmärtää omien sairauksiensa ja kipujensa mahdollisia syitä, sitä enemmän on myös työkaluja auttaa itseään ja helpottaa oloaan, kenties jopa parantaa kokonaan.
Olet yllättynyt? Olet yllättynyt siitä, että ihmiset jotka ovat kokeneet sanoinkuvaamattoman h*lvetin kun fyysiset sairaudet on väännetty terveydenhuollossa ensin psyykkisiksi vaivoiksi (tämähän on se tavallisin tarina) reagoivat voimakkaasti ärtymyksellä ja ties millä? Oukkidoukki. Muutoinhan tekstissäsi ei ollut kipupotilaille mitään uutta, niin se menee että krooninen kipu joko tuhoaa tai kasvattaa mielettömät mielenhallintakeinot.
Nämä on aina vähän vaarallisia lausuntoja, kun aletaan väittämään ihmisen kokemaa fyysistä kipua joksikin muuksi. Mitäpä jos tuollekin sanottaisiin hammaskivun viedessä välillä tajuntaa, että käsittele nyt vain tunteesi niin kyllä se kipu siitä sitten poistuu sen myötä.
Nyt vähän naurattaa, eikö, että no eihän nyt hammassärky siihen kuuluisi, tietenkään! Mutta jos mennään sanomaan että kipu johtuu käsittelemättömistä tunteista, niin miten voidaan sanoa että tuo kipu johtuu mutta tämä ei? Ja se oma kipu on aina sitten sanojastaan todellinen, mutta muiden kivut päästä keksittyjä, eiköstä vaan.
Kohtapa ei kipua tarvitse enää hoitaakaan, kun aina voidaan sanoa sen johtuvan psyykkisistä syistä.
Vaarallista, hyvin vaarallista.
Sen sijaan masennus ja muu ikävä pahentaa kivun tunnetta, sen tiedän kokemuksesta itsekin. Jos oikein on väsynyt, tai vaikeassa elämäntilanteessa, niin selkäkipu on voimakkaampaa. Tunteet eivät kuitenkaan ole tehneet minulle näitä välilevynpullistumia selkään ja niskaan.
Vierailija kirjoitti:
Nämä on aina vähän vaarallisia lausuntoja, kun aletaan väittämään ihmisen kokemaa fyysistä kipua joksikin muuksi. Mitäpä jos tuollekin sanottaisiin hammaskivun viedessä välillä tajuntaa, että käsittele nyt vain tunteesi niin kyllä se kipu siitä sitten poistuu sen myötä.
Nyt vähän naurattaa, eikö, että no eihän nyt hammassärky siihen kuuluisi, tietenkään! Mutta jos mennään sanomaan että kipu johtuu käsittelemättömistä tunteista, niin miten voidaan sanoa että tuo kipu johtuu mutta tämä ei? Ja se oma kipu on aina sitten sanojastaan todellinen, mutta muiden kivut päästä keksittyjä, eiköstä vaan.
Kohtapa ei kipua tarvitse enää hoitaakaan, kun aina voidaan sanoa sen johtuvan psyykkisistä syistä.
Vaarallista, hyvin vaarallista.
Sen sijaan masennus ja muu ikävä pahentaa kivun tunnetta, sen tiedän kokemuksesta itsekin. Jos oikein on väsynyt, tai vaikeassa elämäntilanteessa, niin selkäkipu on voimakkaampaa. Tunteet eivät kuitenkaan ole tehneet minulle näitä välilevynpullistumia selkään ja niskaan.
Hyvä kommentti. Muutama vuosi sitten olin hammaslääkärissä. Tehtiin juurihoito. Ilman puudutusta. Hammaslääkäri homman aloittaessaan sanoi, että nosta oikea käsi ylös aina, kun haluat puudutusta. En nostanut kertaakaan koko toimenpiteen aikana. Kun homma oli tehty, hammaslääkäri sanoi, että olen hänen pitkän uransa ensimmäinen potilas, jolle on tehnyt juurihoidon täysin ilman puudutusta. Totesin siihen vaan, että eihän homma kestänyt edes tuntia ja mulla on tuota kovempia kipuja monta kertaa viikossa useiden tuntien, jopa vuorokausien ajan. On ollut jo vuosikymmeniä. Joten jos olisin ilkeä, voisin sanoa, että ei kukaan tarvitse juurihoitoon puudutusta. Päässä vikaa, jos ei kestä sen vertaa kipua.
Vierailija kirjoitti:
Nämä on aina vähän vaarallisia lausuntoja, kun aletaan väittämään ihmisen kokemaa fyysistä kipua joksikin muuksi. Mitäpä jos tuollekin sanottaisiin hammaskivun viedessä välillä tajuntaa, että käsittele nyt vain tunteesi niin kyllä se kipu siitä sitten poistuu sen myötä.
Nyt vähän naurattaa, eikö, että no eihän nyt hammassärky siihen kuuluisi, tietenkään! Mutta jos mennään sanomaan että kipu johtuu käsittelemättömistä tunteista, niin miten voidaan sanoa että tuo kipu johtuu mutta tämä ei? Ja se oma kipu on aina sitten sanojastaan todellinen, mutta muiden kivut päästä keksittyjä, eiköstä vaan.
Kohtapa ei kipua tarvitse enää hoitaakaan, kun aina voidaan sanoa sen johtuvan psyykkisistä syistä.
Vaarallista, hyvin vaarallista.
Sen sijaan masennus ja muu ikävä pahentaa kivun tunnetta, sen tiedän kokemuksesta itsekin. Jos oikein on väsynyt, tai vaikeassa elämäntilanteessa, niin selkäkipu on voimakkaampaa. Tunteet eivät kuitenkaan ole tehneet minulle näitä välilevynpullistumia selkään ja niskaan.
Väitetäänkö ihmisen kokemaa fyysistä kipua joksikin muuksi?
Vierailija kirjoitti:
Huom! 80% ei 100%
Tämä niille jotka nyt hermostuivat. Oikeat sairaudet on oikeita sairauksia, nehän on tunnistettavia. On niitä jotka ovat "sairaita" vaikkei sitä sairautta löydy isoillakaan tutkimuksilla, nämä pitää lähettää psykiatrille arvioon, eikä potilas voi valita meneekö sinne tai ei. Kaikki hoidot lopetettava jos ei suostuisi myös psykan tutkimuksiin.
Mikä ihme se on että psykiatrista pelätään ja hävetään. Ei mielensairaudet ole sen kummempia kuin muutkaan. Eikö olisi paras potilaan kannalta että saisivat oikeaa hoitoa ja terapiaa ja pääsisivät ongelmistaan tai ne ainakin helpottuisivat.
No tottakai sinne jätetään 20% varaa, että voidaan siirrellä potilaita sen mukaan noiden välillä mitä niistä satutaan löytämään.
Kuinka tyhmä oikein olet, kun luulet että lääketiede on nyt tullut tiensä päähän, ja kaikki olemassa olevat sairaudet tunnistetaan? Ei taida edes terapia sinua auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä on aina vähän vaarallisia lausuntoja, kun aletaan väittämään ihmisen kokemaa fyysistä kipua joksikin muuksi. Mitäpä jos tuollekin sanottaisiin hammaskivun viedessä välillä tajuntaa, että käsittele nyt vain tunteesi niin kyllä se kipu siitä sitten poistuu sen myötä.
Nyt vähän naurattaa, eikö, että no eihän nyt hammassärky siihen kuuluisi, tietenkään! Mutta jos mennään sanomaan että kipu johtuu käsittelemättömistä tunteista, niin miten voidaan sanoa että tuo kipu johtuu mutta tämä ei? Ja se oma kipu on aina sitten sanojastaan todellinen, mutta muiden kivut päästä keksittyjä, eiköstä vaan.
Kohtapa ei kipua tarvitse enää hoitaakaan, kun aina voidaan sanoa sen johtuvan psyykkisistä syistä.
Vaarallista, hyvin vaarallista.
Sen sijaan masennus ja muu ikävä pahentaa kivun tunnetta, sen tiedän kokemuksesta itsekin. Jos oikein on väsynyt, tai vaikeassa elämäntilanteessa, niin selkäkipu on voimakkaampaa. Tunteet eivät kuitenkaan ole tehneet minulle näitä välilevynpullistumia selkään ja niskaan.
Väitetäänkö ihmisen kokemaa fyysistä kipua joksikin muuksi?
Valitettavan usein väitetään. Varsinkin julkisella puolella. Jos verikokeissa ja röntgenkuvissa ei näy mitään, vika on potilaan korvien välissä. Moni sairaus - kuten vaikka nivelreuma - alkaa oireilla kivuilla jo kauan ennenkuin verikokeissa tai röntgenkuvissa näkyy yhtään mitään.
Olen kuullut potilaiden sanovan juuri ennen vastaanottoaan (ihmeissään, ilahtuneena ja helpottuneena), että pitkään kestänyt kipu yhtäkkiä katosi - juuri kun olisi viimein pääsemässä lääkärille.