Kipupsykologi: Käsittelemättömät tunteet 80-prosenttisesti pitkittyneen kivun taustalla

Vierailija kirjoitti:

Tämä on nykyaikainen tapa sanoa, että luulottelet vain, haluat huomiota, pistä pääsi kuntoon ja lakkaa tuhlaamasta verorahoja.

On varmaan tällaisiakin tapauksia. Mietin itseäni: kymmenen vuotta sitten jäätyi toinen olkapää, oli n. puoli vuotta todella kipeä, mutta sitten hävisi itsekseen. Vuonna 2018 alkoi sitten toinen olkapää oireilla, eikä se kipu häipynytkään, vaan edelleen tämä olkapää vaivaa. En ole mennyt lääkäriin.  Ehkä mun pitää ajatella, että tartten vaan huomiota ja että nyt on joku tunnetila, mikä vaatisi käsittelyä. Mikähän se olisi? 

Jos se olis se olkapään kiputila? 😁

Kaipaisin kyllä ihan tutkittua tieteellistä tietoa tästä. En usko yhteenkään tyyppiin, edes psykologiin, joka mutuilee.

Vierailija kirjoitti:

Huom! 80% ei 100%

Tämä niille jotka nyt hermostuivat. Oikeat sairaudet on oikeita sairauksia, nehän on tunnistettavia. On niitä jotka ovat "sairaita" vaikkei sitä sairautta löydy isoillakaan tutkimuksilla, nämä pitää lähettää psykiatrille arvioon, eikä potilas voi valita meneekö sinne tai ei. Kaikki hoidot lopetettava jos ei suostuisi myös psykan tutkimuksiin.

Mikä ihme se on että psykiatrista pelätään ja hävetään. Ei mielensairaudet ole sen kummempia kuin muutkaan. Eikö olisi paras potilaan kannalta että saisivat oikeaa hoitoa ja terapiaa ja pääsisivät ongelmistaan tai ne ainakin helpottuisivat.

Itse asiassa erilaisia lihassairauksia on niin monia, että niitä ei edes tunneta vielä kaikkia. Lisäksi monet lihassairauksista on harvinaisia ja vaikeasti diagnosoitavissa. Meilläkin on koko ajan ihmisiä ties millä fibromyalgia-diagnoosilla, vaikka kyseessä on oikeasti jotain ihan muuta. Lähes satavarmasti lihassairausdesta kärsiviä ihmisiä on tuossa psykologin heittämässä 80 prosentissa.

Vierailija kirjoitti:

Tässä oma kokemukseni kroonisesta kivusta, joka alensi elämänlaatuani merkittävästi vuosikausia. Tarinani voi olla silmiäavaava monelle, ja tuo esiin kolmannen näkemyksen krooniseen kipuun "perinteisen" näkemyksen ja aloituksessa esitellyn kiputohtorin näkemyksen rinnalle.

Vuoden 2004 tienoilla minulla oli ahdistava elämäntilanne mm. ihmissuhteiden osalta. Samoihin aikoihin aloin kärsiä jatkuvasta kivusta toisella puolella alavatsaa. Juoksin erilaisilla lääkäreillä ja minulle tehtiin kaikenlaisia tutkimuksia aina ultraäänikuvauksista erilaisiin tähystyksiin ja verinäytteitä otettiin lukemattomia. Mitään poikkeavaa ei ikinä löytynyt.

Kipu vähensi liikkumistani, koska se äityi kävellessä. Olin koko ajan surullinen ja ahdistunut. Aina oli vetämässä joku lääkäriaika ja tutkimus. Kipulääkkeitä kokeilin useita – ei mitään vaikutusta. Pohdin kipua pohtimistani, tunnustelin sitä, laadin siitä yhä tarkempia sanallisia kuvauksia, joilla pystyin välittämään sen laatua erikoislääkäreille.

Vuoden 2008 alussa elämäntilanteessani tapahtui iso murros, mm. erosin pitkäaikaisesta miesystävästäni ja jouduin kokoamaan itseni kasaan järkytyksien jälkeen.

Vuosi 2008 kului loppua kohden, kun eräänä iltana tajusin, etten enää kärsinyt kroonisesta kivustani! Mitä sille oli tapahtunut? Miten se oli poistunut huomaamattani? Ei enää lääkäreitä, ei tutkimuksia, ei ahdistuneita pohdintoja yötä myöten...

Mutta tarina ei pääty tähän.

Vuodet vierivät ja aloin kiinnostua omien ruumiillisten tarpeitteni kuuntelemisesta ja tiedostamisesta. Harjoitteiden myötä aloin pistää merkille, että minulla oli edelleen se toispuolinen, krooninen alavatsakipu! Se oli edelleen kehossani. En vain enää kärsi siitä, en jotenkin noteeraa sitä arkielämässäni ollenkaan.

Mitä kummaa?

Vaikuttaa siltä, että vaikka krooninen kipu on varmasti elimellistä alkuperää (eikä henkistä, kuten aloituksessa mainittu kiputohtori väittää), se saa erilaista painoarvoa eri elämänvaiheissa. Siis kivulle ja sen elimelliselle syylle ei tapahdu mitään, mutta kokemuksemme siitä muuttuu. Joskus aivomme käsittelevät kipua hyvin aktiivisesti, jolloin se tuntuu intensiivisenä ja alentaa elämänlaatua. Toisinaan aivomme ignooraa sen eikä vastaanota hermoratojen välittämää viestiä kudosvauriosta. Kivun syy on siis reaalinen ja elimellinen, mutta aivot eivät aina käsittele sitä, jolloin sitä ei edes tunne!

Minusta tämä on mielenkiintoinen ilmiö, vaikkakin ymmärrän, ettei ilmiöstä tietäminen olisi paljoa minua lohduttanut niinä vuosina, jolloin kärsin kivusta. Kun kipu tuntuu, niin se tuntuu eikä sille voine mitään (?).

P.s. Nykyään olen melko varma, että kipuni on tukirangasta ja epäsymmetrisestä kuormituksesta johtuvaa. En enää jaksa keskittyä siihen, en enää huomaa sitä.

Veikkaan psoas-syndroomaa.

Vierailija kirjoitti:

Fibromyalgia nyt ainakin on täysin mielikuvitustauti. "Oireet" ovat psykosomaattisia.

Miksi levität väärää tietoa? Eikö sulla ole moraalia?

Sitä paitsi tiesitkö, että psykosomaattiset oireet ovat oikeasti ihan todellisia oireita? Siis ihan oikeita oireita, ei kuviteltuja. Oireet pitää aina tutkia ennen kuin voi sanoa yhtään mitään.

Ei kannattaisi kommentoida yhtään mitään, jos on ihan pihalla kommentoimistaan asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huom! 80% ei 100%

Tämä niille jotka nyt hermostuivat. Oikeat sairaudet on oikeita sairauksia, nehän on tunnistettavia. On niitä jotka ovat "sairaita" vaikkei sitä sairautta löydy isoillakaan tutkimuksilla, nämä pitää lähettää psykiatrille arvioon, eikä potilas voi valita meneekö sinne tai ei. Kaikki hoidot lopetettava jos ei suostuisi myös psykan tutkimuksiin.

Mikä ihme se on että psykiatrista pelätään ja hävetään. Ei mielensairaudet ole sen kummempia kuin muutkaan. Eikö olisi paras potilaan kannalta että saisivat oikeaa hoitoa ja terapiaa ja pääsisivät ongelmistaan tai ne ainakin helpottuisivat.

Itse asiassa erilaisia lihassairauksia on niin monia, että niitä ei edes tunneta vielä kaikkia. Lisäksi monet lihassairauksista on harvinaisia ja vaikeasti diagnosoitavissa. Meilläkin on koko ajan ihmisiä ties millä fibromyalgia-diagnoosilla, vaikka kyseessä on oikeasti jotain ihan muuta. Lähes satavarmasti lihassairausdesta kärsiviä ihmisiä on tuossa psykologin heittämässä 80 prosentissa.

Lihassairaudetkin ovat ehkä psykologisia; mikäpä ei olisi, loppujen lopuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Fibromyalgia nyt ainakin on täysin mielikuvitustauti. "Oireet" ovat psykosomaattisia.

Lääketieteen käsitys tämä ei ole. Lääkäriseura Duodecimin Terveyskirjastosta:

Fibromyalgia on toiminnallinen oireyhtymä, joka johtuu keskushermostoperäisestä kivun säätelyhäiriöstä ja autonomisen hermoston epätasapainosta. Keskushermoston yleistynyt herkistyminen ulkoisille ärsykkeille aiheuttaa fibromyalgiapotilaille voimakkaammat oireet kuin muille henkilöille.

Aivoista kaikki lähtee.

Alkuperäistä lainausta en ymmärtänyt, ensin kiistää ja sitten kuitenkin myöntää?

Vierailija kirjoitti:

Mahtavaa, että viimein myös koululääketieteen harjoittajat alkavat heräämään siihen tosiasiaan, että ihminen on kokonaisuus! Kivun tai sairauden syy ei välttämättä ole kehossa, se voi olla myös mielessä. Vielä tulee aika, että lääkäritkin alkavat oikeasti hoitamaan potilaan sairautta eikä pelkkää oiretta, kuten nykyään on tapana.

Saksassa koululääketieteen rinnalle hyväksytään myös vaihtoehtohoitoja.

Ja kyse on Saksasta! Ei tulis ensimmäisenä mieleen että saksalaiset olisi näin avarakatseisia.

Tuohon väittämään ei saisi suoraan uskoa. Osalla kipuja voi aiheuttaa perussairaus, sairaus tai tila, stressi, levonpuute, se jos ei voi vaikuttaa omaan elämään tai ravinnon laatuun, ravintoaineiden puute, magnesiumin ja raudan puute, sääolosuhteet, lämpötila, valaistus (silmät, hermosto), positiivisten ja negatiivisten ionien määrä vaikuttaa mielialaan, tulehdukset lihaksissa tai nivelissä, ergonomia, tyyny, fyysinen rasitus jne. Ei voi vetää yhtä johtopäätöstä.

Vierailija kirjoitti:

Tässä oma kokemukseni kroonisesta kivusta, joka alensi elämänlaatuani merkittävästi vuosikausia. Tarinani voi olla silmiäavaava monelle, ja tuo esiin kolmannen näkemyksen krooniseen kipuun "perinteisen" näkemyksen ja aloituksessa esitellyn kiputohtorin näkemyksen rinnalle.

Vuoden 2004 tienoilla minulla oli ahdistava elämäntilanne mm. ihmissuhteiden osalta. Samoihin aikoihin aloin kärsiä jatkuvasta kivusta toisella puolella alavatsaa. Juoksin erilaisilla lääkäreillä ja minulle tehtiin kaikenlaisia tutkimuksia aina ultraäänikuvauksista erilaisiin tähystyksiin ja verinäytteitä otettiin lukemattomia. Mitään poikkeavaa ei ikinä löytynyt.

Kipu vähensi liikkumistani, koska se äityi kävellessä. Olin koko ajan surullinen ja ahdistunut. Aina oli vetämässä joku lääkäriaika ja tutkimus. Kipulääkkeitä kokeilin useita – ei mitään vaikutusta. Pohdin kipua pohtimistani, tunnustelin sitä, laadin siitä yhä tarkempia sanallisia kuvauksia, joilla pystyin välittämään sen laatua erikoislääkäreille.

Vuoden 2008 alussa elämäntilanteessani tapahtui iso murros, mm. erosin pitkäaikaisesta miesystävästäni ja jouduin kokoamaan itseni kasaan järkytyksien jälkeen.

Vuosi 2008 kului loppua kohden, kun eräänä iltana tajusin, etten enää kärsinyt kroonisesta kivustani! Mitä sille oli tapahtunut? Miten se oli poistunut huomaamattani? Ei enää lääkäreitä, ei tutkimuksia, ei ahdistuneita pohdintoja yötä myöten...

Mutta tarina ei pääty tähän.

Vuodet vierivät ja aloin kiinnostua omien ruumiillisten tarpeitteni kuuntelemisesta ja tiedostamisesta. Harjoitteiden myötä aloin pistää merkille, että minulla oli edelleen se toispuolinen, krooninen alavatsakipu! Se oli edelleen kehossani. En vain enää kärsi siitä, en jotenkin noteeraa sitä arkielämässäni ollenkaan.

Mitä kummaa?

Vaikuttaa siltä, että vaikka krooninen kipu on varmasti elimellistä alkuperää (eikä henkistä, kuten aloituksessa mainittu kiputohtori väittää), se saa erilaista painoarvoa eri elämänvaiheissa. Siis kivulle ja sen elimelliselle syylle ei tapahdu mitään, mutta kokemuksemme siitä muuttuu. Joskus aivomme käsittelevät kipua hyvin aktiivisesti, jolloin se tuntuu intensiivisenä ja alentaa elämänlaatua. Toisinaan aivomme ignooraa sen eikä vastaanota hermoratojen välittämää viestiä kudosvauriosta. Kivun syy on siis reaalinen ja elimellinen, mutta aivot eivät aina käsittele sitä, jolloin sitä ei edes tunne!

Minusta tämä on mielenkiintoinen ilmiö, vaikkakin ymmärrän, ettei ilmiöstä tietäminen olisi paljoa minua lohduttanut niinä vuosina, jolloin kärsin kivusta. Kun kipu tuntuu, niin se tuntuu eikä sille voine mitään (?).

P.s. Nykyään olen melko varma, että kipuni on tukirangasta ja epäsymmetrisestä kuormituksesta johtuvaa. En enää jaksa keskittyä siihen, en enää huomaa sitä.

En usko selitykseen, mutta hyvin kirjoitettu tarina.

Vierailija kirjoitti:

Tuohon väittämään ei saisi suoraan uskoa. Osalla kipuja voi aiheuttaa perussairaus, sairaus tai tila, stressi, levonpuute, se jos ei voi vaikuttaa omaan elämään tai ravinnon laatuun, ravintoaineiden puute, magnesiumin ja raudan puute, sääolosuhteet, lämpötila, valaistus (silmät, hermosto), positiivisten ja negatiivisten ionien määrä vaikuttaa mielialaan, tulehdukset lihaksissa tai nivelissä, ergonomia, tyyny, fyysinen rasitus jne. Ei voi vetää yhtä johtopäätöstä.

Tuo kaikki kuulostaa raihnaisen orjan elämältä. Mielikin varmaan kärsii, ja sitä kautta kolotukset kroonistuu vaikka jokin yksittäinen tekijä muuttuisikin paremmaksi?

Vierailija kirjoitti:

Mielen tuottama kipu ei ole yhtään sen vähemmän todellista kuin fyysisen vamman (kuten osa kommentoijista tuntuu tullitsevan). Onko niitä edes mielekästä erotella, kun lopulta ihminen on kokonaisuus ja kaikki tietoisuuden saama informaatio samaa hermoston tuottamaa dataa

Kyllä on mielekästä erotella. En voi kuvitella että niihin tehoaisi samat hoidot. Minulla on ollut myös psykosomaattisia kipuja (itse diagnosoitu) ja ne on ollut helppo erottaa muista kivuista.

Vierailija kirjoitti:

Kipupotilaan kannattaa harrastaa ja tehdä sitä mistä tykkää niin menee ajatukset pois kivuista.

Pitää keksiä sijaistekemistä eikä keskittyä kuuntelemaan josko kolottaisi jostain.

Ikävä kyllä ajattelen joistain kipuaan valittavista että onko heillä edes kipuja kun kykenevät tosi rakkaisiin ja raskaisiin harrastuksiin.

Esimerkkinä mainitsen yhden selkävaivaisen tai kaksi jotka korjaa autoja ja pystyy tekemään vaikeissa asennoissa harrasteautojen korjauksia, muttei samaa voi tehdä työkseen. 

H A I S T A

V I T T U

🙂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huom! 80% ei 100%

Tämä niille jotka nyt hermostuivat. Oikeat sairaudet on oikeita sairauksia, nehän on tunnistettavia. On niitä jotka ovat "sairaita" vaikkei sitä sairautta löydy isoillakaan tutkimuksilla, nämä pitää lähettää psykiatrille arvioon, eikä potilas voi valita meneekö sinne tai ei. Kaikki hoidot lopetettava jos ei suostuisi myös psykan tutkimuksiin.

Mikä ihme se on että psykiatrista pelätään ja hävetään. Ei mielensairaudet ole sen kummempia kuin muutkaan. Eikö olisi paras potilaan kannalta että saisivat oikeaa hoitoa ja terapiaa ja pääsisivät ongelmistaan tai ne ainakin helpottuisivat.

Itse asiassa erilaisia lihassairauksia on niin monia, että niitä ei edes tunneta vielä kaikkia. Lisäksi monet lihassairauksista on harvinaisia ja vaikeasti diagnosoitavissa. Meilläkin on koko ajan ihmisiä ties millä fibromyalgia-diagnoosilla, vaikka kyseessä on oikeasti jotain ihan muuta. Lähes satavarmasti lihassairausdesta kärsiviä ihmisiä on tuossa psykologin heittämässä 80 prosentissa.

Lihassairaudetkin ovat ehkä psykologisia; mikäpä ei olisi, loppujen lopuksi.

Oikea sana lienee psyykkisiä, ei psykologisia.

Aha, hyvä tietää! Minunkin polvieni nivelrikot (rtg-kuvassa näkyvät) ovat siis vain psyykkisiä vaivoja. Jopa loppui säryt ja kivut niissä, kun nyt sain tietää vaivan syyn.

Tässä "80% syy on psyykkinen"-oletuksessa on yleistyessään se vaara, että lääkärit jättävät tutkimatta pitkäaikaisen kivun syitä kunnolla. Lääkärithän tunnetusti nojaavat diagnoosia tehdessään voimakkaasti yleisiin todennäköisyyksiin sen sijaan, että tutkisivat potilaan yksilöllistä oire- ja sairaushistoriaa.

Vierailija kirjoitti:

Huom! 80% ei 100%

Tämä niille jotka nyt hermostuivat. Oikeat sairaudet on oikeita sairauksia, nehän on tunnistettavia. On niitä jotka ovat "sairaita" vaikkei sitä sairautta löydy isoillakaan tutkimuksilla, nämä pitää lähettää psykiatrille arvioon, eikä potilas voi valita meneekö sinne tai ei. Kaikki hoidot lopetettava jos ei suostuisi myös psykan tutkimuksiin.

Mikä ihme se on että psykiatrista pelätään ja hävetään. Ei mielensairaudet ole sen kummempia kuin muutkaan. Eikö olisi paras potilaan kannalta että saisivat oikeaa hoitoa ja terapiaa ja pääsisivät ongelmistaan tai ne ainakin helpottuisivat.

Mä juoksin aikoinaan vuoden verran eri lääkäreillä nivelkipujen vuoksi. Mitään vikaa ei löytynyt. Lopulta päätin mennä ihan vain terveyskeskukseen kysymään lääkäriltä, mikä määrä kipuja on normaalia 30-vuotiaalla ihmisellä. Koska tosiaan aloin itsekin jo ajatella, että mulla on varmaan päässä vikaa ja kokemani kivut onkin ihan normaalia, jolloin seuraava osoite olisi ollut psykiatri. Tällä kertaa verikokeissa reuma-arvot olivatkin jo niin korkealla, että sain lähetteen reumalääkärille ja reumaa alettiin hoitaa. 

Keskivertopalstailijan luetun ymmärtäminen on silmiinpistävän heikkoa.

Muruset, kyllä teillä on oikeus selkeisiin fyysisiin sairauksiinne, nivelrikkoon, reumaan, vammoihin, kulumiin, välilevyongelmiin ja fibromyalgiaankin.

Kukaan ei ole riistämässä näitä teiltä.

Vierailija kirjoitti:

Aha, hyvä tietää! Minunkin polvieni nivelrikot (rtg-kuvassa näkyvät) ovat siis vain psyykkisiä vaivoja. Jopa loppui säryt ja kivut niissä, kun nyt sain tietää vaivan syyn.

Älä nyt höpötä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon, että kipupsykologi saa rajun kortisonikuurin syöpähoitona, turpoaa törkeästi ja tuntee myöhemmin kortisonin vähentämisen aiheuttamat kovat nivelkivut monien kuukausien ajan.

Toivon myös ystävällisesti, että hän saa kokea vyöruusun aiheuttamat pitkittyvät hermokivut. 

Syöpäkin on kenties perimmiltään psykosomaattinen ilmiö. Eli psyykkinen tuska kenties sitäkin kautta manifestoituu, ympäristötekijöiden provosoimana. (Äärimmäinen provosoija = karsinogeeni.)

Tämä nauratti vaikka sattuu niin pirusti. Käsittämätöntä.

Toivottavasti Helvetti on olemassa. Se on varma paikka sinun kaltaisille ihmisille.