Olit pitkässä suhteessa, jossa yhteisiä lapsia. Miksi suhteesi päättyi?

Vierailija kirjoitti:

Varmaan tässä on aika pitkälti kyse siitä, että "ruoho on vihrempää aidan toisella puolella". Itse en ole koskaan pettänyt, vaikka joskus olisi houkuttelevia tilaisuuksia ollutkin, mutta en halua loukata puolisoani, jotka kuitenkin kunnioitan kovasti. Tuo ehdotettu osaittainen "avoin suhde" voisi olla meille (tai minulle) se ratkaisu. Onko tällaisesta joillain muilla kokemuksia? AP

Meillä myös vastaavanlainen tilanne kun ap:llä. Tosin eroa en ole edes miettinyt. Mieheni kanssa olemme puhuneet parinvaihdosta ja luvalla vieraissa käymisestä. Molempia ajatus kiinostaa, mutta ainakaan vielä ei ole tästä sovittu. Aika usein kyllä kiusotellaan toisia, vieraista esim. niin jos näemme  jonkun hyvän näköisen ihmisen, niin kisoittelen miestäni siitä. Tämä antaa kyllä mukavaa sähköä suhteeseen ja herättelee intohimoa. N31

Vierailija kirjoitti:

Mies pahoinpiteli ja petti. Myös henkistä väkivaltaa oli päivittäin.

En ymmärrä naisia jotka nillittävät tasaisesta, turvallisesta arjesta.

Kai se on sitä, kun mikään ei riitä.

Tai sitten joillekin myös tunteet ovat tärkeitä. Joskus ne saa herätettyä uudelleen ja joskus ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies pahoinpiteli ja petti. Myös henkistä väkivaltaa oli päivittäin.

En ymmärrä naisia jotka nillittävät tasaisesta, turvallisesta arjesta.

Kai se on sitä, kun mikään ei riitä.

Tai sitten joillekin myös tunteet ovat tärkeitä. Joskus ne saa herätettyä uudelleen ja joskus ei.

Komppi tälle. Tässä ketjussa aika moni on kyllä väheksynyt tuota tunnepuolta.

Minä ymmärrän, että toiselle riittää tasainen arki, mutta toinen kaipaa intohimoa. Jokainen saa tavoitella haluamaansa elämää.

Mutta toista ihmistä ei saa satuttaa. Hänelle pitää tehdä jo alussa selväksi, että minä sitten lähden, kun kaipaan intohimoa eikä se meiltä enää luonnistu. Kun molemmat tietävät missä mennään, on se ok.

Ne lapset sitten...

Kiitos kommenteista, ne ovat antaneet minulle ajattelun aihetta. Jotenkin alkoi kiinnostamaan tuollainen rajoitettu avoimmuus. Se voisi olla ratkaisu meidän tilanteeseemme. Pitänee ottaa asia miehen kanssa puheeksi. Meilelläni kuulisi vielä kommentteja tästä ja muutenkin aiheeseen liittyvästä. AP

Hävettää tunnustaa, että ollessani vastaavanlaisessa tilanteessa "otin oikeuden omiin käsiini" ja menin pettämään miestäni. Pettäminen (yksi ainut kerta ollessamme tyttöjen reissulla) oli sinäänsä todella jännittävää ja sain sitä mitä hain, mutta sen jälkeinen morkkis, jota kesti vuoden päivätä oli aivan järkyttävä. En ole kertonut asiasta miehelleni, enkä uskalla kertoakkaan. Tuon jälkeen, päätin, etten ikinä enään petä ja nyt kaikki on mennyt hyvin yli 3 vuotta. Tietyllä tavalla olen tyytyväinen (tuntuu kyllä oudolta sanoa näin) siihen, että petin, koska se sai minut tajuamaan, että haluan olla mieheni kanssa lopun ikäni. Joskus ajattelen, että olismpa ollut niin fiksu, että olisin pyytänyt mieheltäni luvan syrjähyppyyn, niin ei olisi tarvinut kantaa sitä morkkista. Jos mieheni haluaa joskus vaihtelua ja kysyy luvan, niin kyllä sen hänelle soisin, elämäni mies kun on. N36

Enkä ollut.

Vierailija kirjoitti:

Enkä ollut.

Olitpas

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista, ne ovat antaneet minulle ajattelun aihetta. Jotenkin alkoi kiinnostamaan tuollainen rajoitettu avoimmuus. Se voisi olla ratkaisu meidän tilanteeseemme. Pitänee ottaa asia miehen kanssa puheeksi. Meilelläni kuulisi vielä kommentteja tästä ja muutenkin aiheeseen liittyvästä. AP

Eipä minulla oikeastaan muuta komentoitvaa ole kuin, että yleensä avoin kesksutelu auttaa. On tärkeeää, että kertoo avoimesti tunteistaan ja haluistaan omalle kumppanilleen. Mielestäni ei kannata pelätä sitä, että mitä kumppani esim. ajattelee siitä, jos kertoo haluavansa vierasta. Jos kumppani tuosta suuttuu ja välit sen vuoksi rikkoontuvat niin silloin suhde ei mielesäni olekkaan jatkamisen arvoinen.

Minusta pettämisessä on pahinta se, että ajattelisin jatkuvasti mitä muut meistä ajattelee kun näkevät minut yhdessä mieheni kanssa jos tietävät, että mies on minua pettänyt, tai toisin päin. Ymmärrän oikein hyvin, että pitkässä suhteessa kummpikin haluaa vaihtelua ja antasin mielelläni miehelleni luvan käydä vieraissa jossain matkoillaan, jos saisin itsekkin sellaisen luva. Mieheni on kuitenkin todella mustasukkainen näissä asioissa, joten ei puhettakaan, että tällaisesta luvasta voitaiiin sopia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erosin kun vuosien kipuilun jälkeen tajusin mieheni olevan väärä minulle. Yhdessä 15 vuotta, lapsia kaksi. Löysin myöhemmin elämäni miehen, nyt yhdessä viitisen vuotta ja suhde aivan eri planeetalta kuin edellinen. Tässä on se mies, jonka kanssa olen valmis tekemään kaikkeni että suhde kestää vaikeatkin ajat. Fyysinen kipinä on uskomaton ja henkinen yhtä lailla. Exän kanssa ei tällaista ollut edes suhteen alussa. Eroprosessi oli tuskallinen mutta kannatti lopulta. Elämä on nyt radikaalilla tavalla parempaa. Joillain käy tuuri ja/tai ovat riittävän fiksuja valitsemaan oikein jo parikymppisenä. Minun piti elää 35-vuotiaaksi että ymmärsin, mitä tarvitsen.

Kiitos kommentista, voisitko vielä avata vähän tarkemmin mikä uudessa mätti ja mikä nykyisessä on parempaa? Kiitos Ap

Vanhan suhteen ongelma oli se, että mies oli minulle väärä. En vain nuorena sitä tajunnut, kun en oikein tuntenut vielä itseänikään kun menimme yhteen. Tämä näkyi monessa asiassa: Meillä onnvarsin erilaiset arvomaailmat, minä esim. kaipaan syvällisiä keskusteluja, ex ei niinkään. Haluan myös tehdä kumppanin kanssa asioita yhdessä, toki myös erillään, mutta minulle myös yhteinen aika on tärkeää. Ex sen sijaan halusi harrastaa yksin, ei ollut kiinnostunut minun harrastuksistani tai ystävistäni, ei halunnut tulla mukaan mihinkään "minun juttuihin", naljaili jopa koulutuksestani ja työpaikastani ("miten noin helpolla saa maisterin paperit"/"miten noin kevyestä työstä maksetaan noin paljon"), ei halunnut tutustua sukulaisiini ja lisäksi käytti liikaa alkoholia minun makuuni. Nykyinen kumppani on enemmän minun henkinen, mistään ei juuri tarvitse vääntää eikä tapella kun ymmärrämme toisiamme niin hyvin. Harrastamme yhdessä ja meillä se harmaa arkikin on kivaa.

Mua aina kiukuttaa, kun eronneita syytetään kyvyttömyydestä sietää arkea, muistutellaan näsäviisaasti, että kyllä se tylsyys koittaa siihen uuteen jännäänkin suhteeseen. Kyllä minä ja varmasti lähes jokainen sen tajuamme! Mutta oikean ihmisen kanssa ne arkiset jututkin tuntuvat hyvältä. Esimerkkinä: kun toisen kanssa on hyvä olla ja helppo hengittää, ei haittaa vaikka viettäisi päivän neljän seinän sisällä molempien ollessa vatsataudin kourissa, siinä missä väärän kumppanin kanssa on tyhjää ja oudolla tavalla ahdistavaa vaikka istuisi näennäisen täydellisellä illallisella hienossa ravintolassa New Yorkissa.

Mulla oli samankaltainen tilanne kuin sulla. Miehen kanssa oltiin todella hyviä ystäviä, meillä oli hauskaa yhdessä, asiat sujui hienosti lasten (2 kpl) kanssa ja kahdestaankin.

Ei ollut pettämistä, väkivaltaa, päihteitä, ei mitään. Tavallista, onnellista arkea.

Kun nuorimmainen täytti 2, tajusin etten ole oikeasti onnellinen. Miehessä ei ollut mitään vikaa, päinvastoin. Mutta hän vain ei ollut oikea minulle.

Monta vuotta kipuilin asian kanssa, keskusteltiin miehen kanssa, käytiin terapiassa. Olisin halunnut rakastaa, mutten rakastanut.

Erosta on nyt neljä vuotta, enkä ole kertaakaan katunut päätöstäni. Olen rehellisesti sanoen onnellisempi kuin koskaan. Vaiheessa eläminen on väärin, ihan kaikkia osapuolia kohtaan.

Lapset olivat ihan pieniä kun mies sairastui psykoosiin ja masennukseen vuosiksi. Oli uhkaava ja sairaudentunnoton. Yritti kahdesti tappaa itsensä. Oli harhainen, muttei päässyt hoitoon kuin pieniksi pätkiksi kerrallaan.

Otin ja lähdin. Hetkeäkään en ole katunut vaikka mies nyt kai ihan ok.

Tästä on 12 vuotta aikaa.

Jätin miehen kun löi minua yhden kerran -viimeisen.

Minut hylättiin yli kymmenen vuoden liiton jälkeen jostain käsittämättömästä syystä. Kaksi lasta on myös ja isä tapaa heitä todella harvoin. Kai löydän jonkun uuden joskus. Olin onnellinen liitossa toinen kai ei kun piti hommata uusi nainen. Tiedä häntä. Ei ollut kummempia ongelmia eikä riitoja. Jotain puhui siitä että aina ei ollut tip top siistiä vaikka yleensä kyllä oli ainakin minun mielestäni.

Vierailija kirjoitti:

Jätin miehen kun löi minua yhden kerran -viimeisen.

Yhden?

Minusta hyvä (pitkä) suhde on tasainen, jossa on perusasiat kunnossa. Joku voisi sanoa sitä ilkeästi "tylsäksi". En mitenkään usko, että millään konstilla pitkään suhteeseen sen osapuolten välille voisi saada samanlaista jännistystä kuin uusissa suhteissa on. Onneksi tuota jännistystä voi muuten kokea. Meillä on miehen kanssa sovittu pelisäännöistä ja meillä toimii hyvin. Emme siis elä varsinaisessa avoimessa suhteessa jossa saisi tehdän mitä vain milloin vain ja missä vain, mutta molemmat voimme silloin tällöin pitää vähän vapaammin hauskaa jos siltä tuntuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista, ne ovat antaneet minulle ajattelun aihetta. Jotenkin alkoi kiinnostamaan tuollainen rajoitettu avoimmuus. Se voisi olla ratkaisu meidän tilanteeseemme. Pitänee ottaa asia miehen kanssa puheeksi. Meilelläni kuulisi vielä kommentteja tästä ja muutenkin aiheeseen liittyvästä. AP

Eipä minulla oikeastaan muuta komentoitvaa ole kuin, että yleensä avoin kesksutelu auttaa. On tärkeeää, että kertoo avoimesti tunteistaan ja haluistaan omalle kumppanilleen. Mielestäni ei kannata pelätä sitä, että mitä kumppani esim. ajattelee siitä, jos kertoo haluavansa vierasta. Jos kumppani tuosta suuttuu ja välit sen vuoksi rikkoontuvat niin silloin suhde ei mielesäni olekkaan jatkamisen arvoinen.

Samaa mieltä. Miksi pitää pahastua siitä jos toinen kertoo kaipaavansa vaihtelua. Eihän tuossa oikeastaan ole edes mitään kertomista. Jokainen pitkässä suhteessa oleva haluaa vierasta, toiset enemmän toiset vähemmän. Mielstäni tästäkin asiasta on hyvä puhua kumppanin kanssa

Ap, minkä ikäisenä aloitit seurustelemaan miehesi kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista, ne ovat antaneet minulle ajattelun aihetta. Jotenkin alkoi kiinnostamaan tuollainen rajoitettu avoimmuus. Se voisi olla ratkaisu meidän tilanteeseemme. Pitänee ottaa asia miehen kanssa puheeksi. Meilelläni kuulisi vielä kommentteja tästä ja muutenkin aiheeseen liittyvästä. AP

Eipä minulla oikeastaan muuta komentoitvaa ole kuin, että yleensä avoin kesksutelu auttaa. On tärkeeää, että kertoo avoimesti tunteistaan ja haluistaan omalle kumppanilleen. Mielestäni ei kannata pelätä sitä, että mitä kumppani esim. ajattelee siitä, jos kertoo haluavansa vierasta. Jos kumppani tuosta suuttuu ja välit sen vuoksi rikkoontuvat niin silloin suhde ei mielesäni olekkaan jatkamisen arvoinen.

Samaa mieltä. Miksi pitää pahastua siitä jos toinen kertoo kaipaavansa vaihtelua. Eihän tuossa oikeastaan ole edes mitään kertomista. Jokainen pitkässä suhteessa oleva haluaa vierasta, toiset enemmän toiset vähemmän. Mielstäni tästäkin asiasta on hyvä puhua kumppanin kanssa

No itse en kestäisi kuulla mieheltäni, että hän haluaa jotain toista naista.