Sain taas pakit. En jaksa tätä enää!
Taas jälleen kerran löydän itseni tästä tilanteesta, että olen tapaillut miestä, ihastunut ja miehen osalta kiinnostus loppuu. Nytkin minulla piti olla treffit erään miehen kanssa, mutta sain viestin ettei hän halua enää nähdä. En minä jaksa tällaista enää. Sinkuksi jäätyäni mun itsetunto on tullut ihan rominalla alas, kun aina käy tämä sama kaava. Olen yrittänyt etsiä itsestäni jotain vikaa miksi näin käy, mutta en ihan oikeasti ymmärrä. Kai olen luonteeltani niin paska ettei minua jaksa muutamaa kuukautta kauempaa. Tai sitten nykyaikana on niin helppo löytää parempaa seuraa. Hitto olen surkimus.
Kommentit (104)
Huono itsetunto on epäviehättävä ominaisuus, jota on vaikea peittää. Luulen, että huono itsetuntosi on ennemminkin syy kuin seuraus. Sinun tulee rakentaa minäkuvasi sellaiseksi, ettei oma arvosi ole kiinni siitä, saatko huomiota vastakkaiselta sukupuolelta vai et. Silloin huomaat, että uusien ihmisten tapaaminenkin on kivaa ja mielenkiintoista, ei jännittämistä ja pettymyksen pelkäämistä.
Mä voisin lähteä treffeille, jos oot likimain 18-35v etkä ole amispölö/humanisti
Vierailija kirjoitti:
Entä jos olisikin toisinpäin, että on olemassa fiksuja kauniita naisia, jotka on vaikkapa niin lytätty lapsena kotonaan, että huolivat miehen tasoaan alempaa? Miten mies reagoi tyylikkääseen itseään paremmin tienaavaan naiseen? Ensin hän on aivan pilvissä, mutta mitä sitten tapahtuu? Mies pelkää jotain, mutta mitä?
Lytätty ihminen ei ole tasokas, joten ei kaunis nainen ole ottanut miestä välttämättä tasoaan alempaa. Kyllä naisenkin henkiset ominaisuudet sentään jotain merkkaavat.
Vierailija kirjoitti:
Tilanne on nykyään vaikea. Miehet eivät tajua, että naiselle ihastuminen on todella paljon raskaampi prosessi kuin miehelle. Aika moni mies ihastuu vaikka joka päivä jos tilanne sen vaan sallii, kun taas useimmille naisille ihastuminen on valtava hormonimyrsky, joka voi todella kestää vuoden tai jopa kaksi. Jokainen mies, joka antaa pakit ihastuneelle naiselle, ottaa tuon naisen pois 'markkinoilta' pitkäksi aikaa, ja tuhoaa kyseisen naisen luottamuksen miessukupuoleen ylipäänsä. Pariutumismarkkinat toimivat nykyään pitkälti miesten biologian ehdoilla. Naiset kärsivät ja monesti jättäytyvät kokonaan pois pelistä, koska sydämensä haluaa särkeä korkeintaan muutaman kerran.
pariutuminen toimii niiden laadukkaiden miesten ehdoilla. Ne saavat niin paljon irtoseksiä, että saa olla erityinen saadakseen kyseisen miehen sitoutumaan. Seksimarkkinat ovat edelleen naisten hallussa ja naiset käytöksellään määrittelee miten paljon miehillä tulee olemaan sitoutumishalua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai sentään annoit pillua että mies sai mitä halusi? Olet fuckzonella, koska yrität itseäsi tasokkaampia miehiä, joille kelpaat vain panoksi.
Juu, liian tasokkaita miehiä minäkin tavoittelen kun lähestyn sitä möhömahaista, rillipäistä ja kasvoistaan tavallisen näköistä duunaria ja saan suorilta käsin pakit :D Olen siis prikulleen samaa tasoa niiden miesten kanssa, joita lähestyn mutta aina käy näin. Hmm, miksiköhän? Olisikohan niin että joillakin miehillä on aivan liian korkeat kriteerit naisen suhteen?
On! Itse voi olla millainen ennenaikojaan vanhentunut, pälvikalju möhömaha, mutta vaaditaan usein nuorta ja hoikkaa naista. Miten monilla miehillä voi olla näin suuret luulot itsestään?
Miehillä on keskimäärin parempi itsetunto kuin naisilla. Miehet eivät tapaa kysellä naisilta lupaa siihen, minkälaisista naisista me saamme olla kiinnostuneita.
Itsevarma käyttäytyminen on yleisesti ottaen viehättävä ominaisuus, ja naiset arvioivat miehen viehättävyyttä ensisijaisesti käyttäytymisen perusteella, joten tästä seuraa, että monet miehet onnistuvat sellaistenkin naisten kanssa, joihin miehellä ei muiden naisten mielestä pitäisi olla mitään palaa. Realismista on harvoin haittaa, mutta rakkausasioissa onni suosii rohkeaa.
Nainen ei milloinkaan päätä, ovatko miehen kriteerit "liian korkeat" vai eivät.

Joko puhut paskaa tai olet muuten vain sekaisin. Miksi kukaan lähestyisi miestä jota pitää epämiellyttävän näköisenä?
Tuo on täysin odotettavaa käyttäytymistä ihmiseltä, jolla on tavattoman huono itsetunto.
hanska kirjoitti:

Johtuu siitä että naisia arvostellaan enemmän ulkonäön ja miehiä statuksen mukaan. Treffeillä nainen miettii olenko tarpeeksi kaunis ja mies olenko tarpeeksi korkeastatuksinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään jaksanut enää niitä ainaisia pakkeja. Ikisinkkuna 25-vuotiaana lopulta luovutin kun miehiltä tuli ainaista "oot niin kaunis/älykäs/mukava nainen, mutta en vaan tunne sua kohtaan mitään ja varmasti löydät arvoisesi miehen joskus" -mantraa. Hah!
Kummasti kun luovutti parisuhdehaaveiden suhteen koko elämänlaatuni on parantunut. Suoriudun töissä loistavasti kun ei ole sydänsuruja murehdittavana, ehdin harrastamaan enemmän omia juttuja, nauttimaan muista ihmissuhteista sekä keskittymään omaan hyvinvointiini :)
Sinä ja minä molemmat toivomme, että tuo mitä kirjoitit olisi totta. Mutta me molemmat myös tiedämme, että se ei ole totta.
Kerroin avoimesti kokemuksistani ja nykyisestä elämästäni, sinulla on halutessasi tietysti vapaus olla uskomatta minua :)
Minä kyllä annoin lopulta kenkää muka hyvällä itsetunnolla varustetulle miehelle, joka oli oikeasti koko ajan kiinnostunut ihan huippunaisista, vaikka itse oli joka tavalla luuseri. Itse olisin ollut hänen tasoaan, mutta prinssiharhoissaan elävä sisäinen pikkupoika ei vaan tajunnut millään. On nykyisin yksin, koska jos itse kuuluu alimpaan 10 prosenttiin, on aika turha haaveilla naisten parhaasta 10 prosentista.
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai sentään annoit pillua että mies sai mitä halusi? Olet fuckzonella, koska yrität itseäsi tasokkaampia miehiä, joille kelpaat vain panoksi.
Juu, liian tasokkaita miehiä minäkin tavoittelen kun lähestyn sitä möhömahaista, rillipäistä ja kasvoistaan tavallisen näköistä duunaria ja saan suorilta käsin pakit :D Olen siis prikulleen samaa tasoa niiden miesten kanssa, joita lähestyn mutta aina käy näin. Hmm, miksiköhän? Olisikohan niin että joillakin miehillä on aivan liian korkeat kriteerit naisen suhteen?
On! Itse voi olla millainen ennenaikojaan vanhentunut, pälvikalju möhömaha, mutta vaaditaan usein nuorta ja hoikkaa naista. Miten monilla miehillä voi olla näin suuret luulot itsestään?
Miehillä on keskimäärin parempi itsetunto kuin naisilla. Miehet eivät tapaa kysellä naisilta lupaa siihen, minkälaisista naisista me saamme olla kiinnostuneita.
Itsevarma käyttäytyminen on yleisesti ottaen viehättävä ominaisuus, ja naiset arvioivat miehen viehättävyyttä ensisijaisesti käyttäytymisen perusteella, joten tästä seuraa, että monet miehet onnistuvat sellaistenkin naisten kanssa, joihin miehellä ei muiden naisten mielestä pitäisi olla mitään palaa. Realismista on harvoin haittaa, mutta rakkausasioissa onni suosii rohkeaa.
Nainen ei milloinkaan päätä, ovatko miehen kriteerit "liian korkeat" vai eivät.
Johtuu siitä että naisia arvostellaan enemmän ulkonäön ja miehiä statuksen mukaan. Treffeillä nainen miettii olenko tarpeeksi kaunis ja mies olenko tarpeeksi korkeastatuksinen.
Hyvin karkeasti yleistäen asia on näin. Mutta tämä vaatii pari tarkennusta: ulkonäkö ei suinkaan ole naisen ainoa merkitsevä ominaisuus, ja miehen status on ennen kaikkea käyttäytymisen piirre. Mies on naisen silmissä korkeaa statusta, kun hänen kehonkielensä, puhe- ja keskustelutapansa, ulkoasunsa ja ajattelunsa viestivät korkeaa statusta.
Tämä ei tarkoita Bemarin avainten laskemista pöydälle samalle naiseen silmiin tuijottaen.
Se tarkoitaa sitä, että on sinut itsensä kanssa, tietää mitä elämältä ja ihmissuhteilta haluaa, toimii arvojensa ja periaatteidensa mukaisesti epämiellyttävistä tunteista huolimatta, luottaa kykyynsä selvitä vastoinkäymisitä ja kohtelee muita jämäkästi ja ystävällisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai sentään annoit pillua että mies sai mitä halusi? Olet fuckzonella, koska yrität itseäsi tasokkaampia miehiä, joille kelpaat vain panoksi.
Kerrohan vielä, miten fuckzonelta pääsee parisuhdetasolle, niin minä kerron sinulle, miten pääset pois sieltä friendzonelta.
Et mitenkään. Katsele sinä vaan niitä omantasoisiasi miehiä äläkä haaveile jännämiesten kesyttämisestä, vaikka lukemasi roskafiktio on pullollaan näitä tarinoita jossa nainen kesyttää rakkaudellaan jännämiehen.
Ja siinähän tulikin samalla itsellesi ja muille samanlaisille hyvä neuvo friedzonelta pääsemiseen! :DD
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä annoin lopulta kenkää muka hyvällä itsetunnolla varustetulle miehelle, joka oli oikeasti koko ajan kiinnostunut ihan huippunaisista, vaikka itse oli joka tavalla luuseri. Itse olisin ollut hänen tasoaan, mutta prinssiharhoissaan elävä sisäinen pikkupoika ei vaan tajunnut millään. On nykyisin yksin, koska jos itse kuuluu alimpaan 10 prosenttiin, on aika turha haaveilla naisten parhaasta 10 prosentista.
Katkeruus on myös hyvin epäviehättävä ominaisuus, ja sen peittäminen on vielä vaikeampaa kuin huonon itsetunnon.
Sama täällä. Pettymyksiä jaksaa tiettyyn pisteeseen asti, ja sitten on parempi vain luovuttaa. Elämäni on nykyään uskomattoman paljon parempaa, kun en enää edes haaveile parisuhteesta. Aikaa ja energiaa riittää moniin muihin itselle tärkeisiin asioihin.
Ja ennen minäkin ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä, jos ei voi saada ja antaa rakkautta ja nimenomaan parisuhteessa. Sitten totesin, etten voi elämänhaluani perustaa tuollaisen varaan, vaan luovuin siitä kokonaan.
Eivät naisetkaan tapaa kysellä moisia, mutta miehet kyllä kertovat mielipiteensä siitä millaisista miehistä naisten sopii kiinnostua ihan kysymättäkin. Tästä esimerkkinä kaikki jännämies- ja tasokeskustelut niin tällä palstalla kuin tosielämässäkin.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuntuu, että etsimällä löytää vain toisia etsijöitä. Elämällä ja luottamalla siihen, että ihmiset yhä kohtaavat, voi löytää jotain mitä ei osaisi edes etsiä.
Vähän turhan kliseisesti sanottua, joo. Mutta yllättävän totta.
Jotkut kovasti etsivät alkavat vaikuttaa... no, epätoivoisilta. Ja se on ehkä isoin turnoff.
En usko,että meillä olisi joku yksi 'oikea' jossain. Mutta uskon,että meillä on oikeita hetkiä kohdata toinen toisemme. Minä kohtasin nykyisen mieheni monta vuotta aiemmin ennen kuin aloimme seurustella. Silloin ensin hän ei herättänyt minussa oikeastaan mitään tunteita. Välillämme ei ollut siis yhtään mitään. Tapasimme sattumalta muutaman vuoden jälkeen ja se oli menoa siitä hetkestä lähtien. Kuukauden päästä asuimme jo saman katon alla.
Emme kumpikaan etsineet aktiivisesti ketään vaan molemmat elimme aika kiireistä aikaa (opintojen loppua/uran alkuvaiheita).
Ja yksinkin voi elää hyvää elämää! Mieluummin niin kuin ahtaassa ja ahdistavassa parisuhteessa.
Olet väärä kommentoimaan tähän, kun olet parisuhteessa. Katsos, kun on meitä sinkkuja, jotka olemme riittävän kauan eläneet yksin ja se voi ajoittain ahdistaa myös. Vaikka olisi suhteessa, on siinäkin omaa tilaa ja mahdollista olla yksin. Sinkulla ei sitä valintaa taasen ole.
Poistin Tinderin ja vietän lauantain yksin. Kaveri pyysi baariin, mutta en ole lähdössä. Ei kiinnosta enää. Vähän tyhjä olo kyllä. Ap
Joo, ei toimi mullakaan. Tänä vuonna ollut kaksi juttua. Toinen mies 20kg ylipainoa ja aika karskin näköinen. Luonne mukava kuitenkin. Toinen aika komea, varakas, hiukan pullukka, hidas ajatuskulku. Sellainen ihan kiva kuitenkin. Eka ei halunnut jatkaa, kun joku juttu puuttui ja toiseen kilahdin täysin, kun ei pitänyt lupauksiaan.
Olen pieni, hoikka nätiksi sanottu, koulutustaso (näitä) miehiä parempi. Kun ei kerran toiminut, niin olkoon. Vihaan kaikkea vedätystä.
Nyt en halua tavata ketään, kirjoitella voin anonyymina nettideiteillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai sentään annoit pillua että mies sai mitä halusi? Olet fuckzonella, koska yrität itseäsi tasokkaampia miehiä, joille kelpaat vain panoksi.
Juu, liian tasokkaita miehiä minäkin tavoittelen kun lähestyn sitä möhömahaista, rillipäistä ja kasvoistaan tavallisen näköistä duunaria ja saan suorilta käsin pakit :D Olen siis prikulleen samaa tasoa niiden miesten kanssa, joita lähestyn mutta aina käy näin. Hmm, miksiköhän? Olisikohan niin että joillakin miehillä on aivan liian korkeat kriteerit naisen suhteen?
Joko puhut paskaa tai olet muuten vain sekaisin. Miksi kukaan lähestyisi miestä jota pitää epämiellyttävän näköisenä?
Mikä tekee silmälaseja käytävästä ja tavallisen näköisestä miehestä epämiellyttävän näköisen? Sitä paitsi tavallisen näköisen naisen kannattaa ainoastaan lähestyä niitä tavallisen näköisiä miehiä, toki niiltäkin saa usein perusvedätystä osakseen. Ne ei tosiaan ole mitään naistennaurattaja-alfoja jotka kusettaa seksiä saadakseen. Olisikin niin koko ongelma olisi helposti vältettävissä ja kierrettävissä.
Ja ap, tiedän niin tuon tunteen ja itse päätin puolisen vuotta sitten että antaa olla. Siitä asti olen keskittynyt ainoastaan itseeni, omaan hyvinvointiini ja treenaamiseen enkä ole koskaan ollut onnellisempi. Tuo miesten treffailuun käytetty aika on harvinaisen hukkaan heitettyä eikä sitä saa ikinä takaisin.
N39
Entäs ei-tomera, ystävällinen ja vähän hiljainen 44-vuotias nainen. Alkaa tuntua, että kaikki toivo on menetettyä parisuhderintamalla. Toki olen lihava, kasvojani on sanottu kauniiksi, mutta auttaisko laihdutuskaan?