Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Anoppi suuttui taas
20.09.2016 |
Pidimme sunnuntaina esikoisellemme nimenantojuhlat. Anoppi suuttui ensinnäkin siitä, että emme pitäneet ristiäisiä. Alkoi siis voivottelemaam " voi toista kun ei sitten pääse riparille, nyt jää ne uskon tärkeät opitkin saamatta". Kuulumme miehen kanssa kirkkoon mutta sekin on enemmänkin vain tapa kuin usko.
Toinen asia mikä ei häntä miellyttänyt oli nimi minkä annoimme. Hän oli siis raskauden alussa listannut häntä miellyttäviä nimiä, joista mikään loppuenlopuksi ei miellyttänyt meitä. Ja esitti toiveen, että jos hänen nimensä jollakin tapaa tulisi ilmi lapsemme nimessä jos tyttö vain on. Ja tyttö sieltä tulikin.
Kuitenkin nyt kävi niin, että valitsimme nimen, joka mielytti meitä sekä otimme minun äitini toisen nimen vauvamme toiseksi nimeksi.
En vain ymmärrä miksi suuttui kun anopin toinen nimi ei olisi sopinut lapsemme etunimen kanssa "Sara Päivikki" .
Päädyimme siis nimeen "Sara Sofia"
Kommentit (135)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yks ja hailee, minkä nimen lapsellenne annoitte. Uteliaisuudesta kuitenkin kysäisen, mitä varten Sara Päivikki ei sinun mielestäni ole hyvä. Ihan yhtä hyvin Saraan sopii Päivikki kuin Sofiakin. Miksi ette muuten antaneet kolmea nimeä: Sara Sofia Päivikki ei olisi ollut ollenkaan hassumpi. Olisi anoppikin ollut tyytyväinen. Mutta sitähän sinä et selvästikään halunnut.
Sulle varmasti yks ja hailee mikä ap:n lapselle on annettu nimeksi, lapsen vanhemmille taas asia on tärkeä.
Miksi nimen pitäisi tehdä anoppi tyytyväiseksi? Eikö sen nimen tule miellytää vauvan vanhempia? Sara Sofia Päivikki kuulostaa arvoitukselta "mikä ei kuulu joukkoon". Lisäksi Päivikki ihan karsea nimi...
Mun isä ei aikanaan pahastunut, vaikka meidän kuopus sai toiseksi nimekseen isänisänsä toisen nimen. Nimi-asiaan voi siis suhtautua myös aikuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin reppanat naiset on niitä, jotka alkaa nälviä miehensä äitiä. Ei tervepäiset ihmiset alennu moiseen, vaan ymmärtävät että ihmisiä on erilaisia, ja eri lähtökohdista ponnistaneita. Voisi osoittaa olevansa anopin huonon käytöksen yläpuolella, kun ei lähde ollenkaan mollaamaan häntä. Mutta ei, helpointa on kun haukkuu ja levittää ilkeämielistä soopaa kaikille, ja kaikkialla. Esim. AV:lla.
Kasvatatteko lapsennekin inhoamaan isänsä puoleista sukua?
Kyllä on hyvinkin "erilainen" mun anoppi. Mun anoppi harjoittaa laajamittaisesti henkistä väkivaltaa ja yrittää monella tavalla ottaa vallan meidän perheessä. Olen yrittänyt ymmärtää ja sietää, mutta homma vaan paheni. Kunnes tein siitä lopun. Paljon työtä vaati, mutta nyt on tilanne mun kannalta ok. Anoppi marttyyrinä pahoittanut mielensä, mutta hänen kaltaisen tapauksen kanssa ei ole olemassa ns. kultaista keskitietä. Anopin miellyttämisen sijaan valitsin oman henkisen hyvinvoinnin. Nuo kaksi eivät valitettavasti voi sijaita samassa ulottuvuudessa. Ja ohiksena, ex-anoppi oli ihana ihminen, pojastaan erotessa ikävöin enempi ex-anoppia kuin exää. Vieläkin (erosta 15 vuotta) lähetetään joulukortti, joskus vaihdetaan facessa kuulumisia. Eli lähtökohtaisesti en ole anoppivastainen.
Mulle virtuaalimaailma on yksi harvoja paikkoja, jossa voin anoppini kauheudesta kertoa vapaasti. Mun henkireikä ja vertaistuki. Lohdullista tietää, että muillakin on ihan järkyttäviä anoppeja.
Mun miehen suku on muuten oikein mukavaa, miehen sisarusten kanssa tulen loistavasti toimeen, miehen yksi täti on myös mieluinen juttukumppani. Eli ei, en opeta lapsia inhoamaan mieheni sukua, en puhu edes anopista heille pahaa. Kyllä he aikanaan huomaavat, minkälainen saatana heidän mummunsa on.
Vierailija kirjoitti:
Mä en usko enää näihin anoppitarinoihin, joku tehtailee näitä ihan urakalla.
Kunpa nämä olisivatkin keksittyjä, olis monen ihmisen elämä niin paljon helpompaa ja parempaa! Myös näiden tarinoiden anopin!
Meilläkin anoppi luulee että rahalla saa ostettua kaiken. Antaa liian usein liian paljon lapsille että saavat ostaa itse mitä haluavat. Esim. 100 e 8- vuotiaalle.Silloin tällöin. Sitten kysymys "tulettekos nyt mummilaan". Siellä mummi ja ukki riitelevät koko ajan keskenään. Anoppi kiroilee lapsille ihan uskomattomalla tavalla. Haukkuu kaikki vaatteet ensin lapsille sitten minulle joka olen se ostanut. Asuu naapurissa ja sanoo että pidän kaihtimet heillepäin kiinni niin ettei hän näe sisälle. Niin pidänkin. Hoitoapua en ole häneltä pyydellyt. Haukuttu on siitä kun lapset ei käy hänen luonaan. Lapset saa naapurissa kyllä käydä jos huvittaa puolestani mutta kun sieltä usein itkien tulevat, eivät mielellään mene. Kun olivat pinempiä pöllähti anoppi meille yhtäkkiä ja kaappasi jonkun lapsista minulta kysymättä mukaansa tyyliin "sinä tuletkin nyt mummilaan". Huh huh mikä riita siitä tuli jos sanoin ei. Enpä tiedä olenko itse hirviö, voi olla, mutta anoppi on. Hän on sellainen onneksi ihan kaikille. Arvosteleva ja törkeä. Aluksi kun tutustuin häneen minun kävi sääliksi häntä kun hän oli niin yksinäinen. Pyysin kahville ja yhdessä vaunulenkille ja joihinkin pieniin tapahtumiin. Lopetin kun huomasin että joka tapaamisen jälkeen minut ja sukuni oli arvosteltu ja kaikki oli väärin. Olemme mieheni kanssa molemmat työelämässä ja teemme pitkää päivää. Lapset hoidamme siinä ohella. Miehen vanhemmat ovat jo eläkkeellä. Appiukon kanssa pärjää kyllä ja häntä käy oikeasti sääliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa täällä kyllä hurjia tarinoita. Minun anoppini ei ole ikinä mistään nimestä kehdannut suuttua, mutta muuten on kyllä mennyt sukset ristiin välillä. Meillä oli ihan hyvät välit ennen esikoiseni syntymää, tai oikeastaan ennen raskautta. Kuitenkin kuopuksen kohdalla tilanne oli pahempi. Meillä tosiaan ehkä kaikkien ongelmien taustalla se, että anopilla on aina ollut todella kova tarve tuntea itsensä tarvituksi. Meillä on muun muassa kinuttu vauvaa hoitoon heti laitokselta lähtien, ryöstetty vauvaa äidin sylistä jatkuvasti, ei olla meinattu antaa itkevää vauvaa takaisin, kokoajan kyseenalaistettu meidän vanhempien tavat pukea ja hoitaa lasta, vitsailtu "lapsen ryöstämisellä" (mun mielestä huonoa huumoria) jne. Ristiäiset oli aivan kamalat, kun anoppi päättikin että hän on juhlien emäntä. Yritti vielä komennella kenen syliin vauva menee milloinkin.
Hänellä on aika heikko itsetunto, ja kompensoi tätä yrittämällä kontrolloida lapsiaan, erityisesti miestäni, eli ainoaa poikaansa. Tähän ehkä liittyy vielä jotenkin kummallisesti sukupuoli, eli hän itse jotenkin pitää miehiä vähempiarvoisena ja kategorisoi näitä rajusti. Hänelle on aina ollut omat tyttäret niitä kultatyttöjä, ja poikaansa on saanut hoitaa kuka vaan on halunnut. Nyt kun meidän kuopus oli poika, niin hän jotenkin automaattisesti oletti ettei poika olisi minulle niin tärkeä, ja kuvitteli että saa hoitaa häntä kuin omaansa. No ei ole saanut. Kertoi vielä iloinneensa että kyseessä on poika.
Mulla nämä edellämainitut tapahtumat ovat aiheuttaneet luottamuspulan. En halua antaa lapsiani anopille hoitoon (eikä mieskään), sillä tuntuu ettei hän aidosti ymmärrä että lapset saattavat ikävöidä äitiään yms. Jotenkin sitä ei vaan luota toisen arviointikykyyn, jos hän himoitsee jo pariviikkoista vauvaa itselleen hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Mulla nämä edellämainitut tapahtumat ovat aiheuttaneet luottamuspulan. En halua antaa lapsiani anopille hoitoon (eikä mieskään), sillä tuntuu ettei hän aidosti ymmärrä että lapset saattavat ikävöidä äitiään yms. Jotenkin sitä ei vaan luota toisen arviointikykyyn, jos hän himoitsee jo pariviikkoista vauvaa itselleen hoitoon.
Tähän viimeiseen pakko kommentoida omasta anopista. Hänellä on lapsen huudon erotilanteessa (menty esim miehen kanssa kahdestaan syömään) määrittely riippui lapsesta. Esikoisella huuto tarkoitti aina nälkää, vaikka sekunti sit olis nielaissut viimeiset. Silmät kiiluen odotti, että pääsis syöttämään. Nuorempi taas oli väsynyt. Tottakai, pienempi nukkumaan, saa sitten rauhassa keskittyä siihen hyvään lapsenlapseen, eikä siihen rasittavaan pieneen. Kerran mainitsin hänelle, vauva huutaa mun perään. Hyvin ylimielisellä ja halveksivalla äänellä tuhahti: "ne ei se sun perääs kauaa huuda". Mua huolestutti, ettei sairaanhoitajana itsensä elättänyt useamman lapsen äiti tajunnut, mistä on kyse!
No, enää ei pyydetä. Monesta syystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla nämä edellämainitut tapahtumat ovat aiheuttaneet luottamuspulan. En halua antaa lapsiani anopille hoitoon (eikä mieskään), sillä tuntuu ettei hän aidosti ymmärrä että lapset saattavat ikävöidä äitiään yms. Jotenkin sitä ei vaan luota toisen arviointikykyyn, jos hän himoitsee jo pariviikkoista vauvaa itselleen hoitoon.
Tähän viimeiseen pakko kommentoida omasta anopista. Hänellä on lapsen huudon erotilanteessa (menty esim miehen kanssa kahdestaan syömään) määrittely riippui lapsesta. Esikoisella huuto tarkoitti aina nälkää, vaikka sekunti sit olis nielaissut viimeiset. Silmät kiiluen odotti, että pääsis syöttämään. Nuorempi taas oli väsynyt. Tottakai, pienempi nukkumaan, saa sitten rauhassa keskittyä siihen hyvään lapsenlapseen, eikä siihen rasittavaan pieneen. Kerran mainitsin hänelle, vauva huutaa mun perään. Hyvin ylimielisellä ja halveksivalla äänellä tuhahti: "ne ei se sun perääs kauaa huuda". Mua huolestutti, ettei sairaanhoitajana itsensä elättänyt useamman lapsen äiti tajunnut, mistä on kyse!
No, enää ei pyydetä. Monesta syystä.
Tuo alkoi jo selkäpiitä karmimaan. Mullekin sanottu puolivuotiaan vauvan vierastaessa, että mene pois niin se unohtaa sinut. Tiedän kyllä ettei monetkaan esim. lapsettomat/vanhemman polven ihmiset kiintymyssuhteista sun muista kehityspsykologisista asioista paljoa tiedä tai välitä tietää, mutta luulisi tuon nyt maalaisjärjelläkin ymmärtävän, että idea ei ole se että lapsi unohtaa vanhempansa, vaan se että lapsi muistaa vanhemman ja voi hakea siitä mielikuvasta lohtua. 6kk vauvalle on tosi tärkeää olla äidin lähellä, jos hän vierastaa.
Ehkä eniten sellaisessa asenteessa tökkii kuitenkin se, että toinen kuvittelee olevansa vanhemman veroinen lapselle. Kamalinta esikoisen kanssa oli, jos joku kuvitteli että hänellä on ihan yhtä suuri oikeus minun lapseen kuin minulla, perustuen siihen että ovat sukulaisia. Kauhea tapa ajatella. Ja juuri näistä niitä riitoja ja kylillä itkettäviä marttyyritarinoita syntyy, kun toiset selittävät sitten ettei heidän "lastenhoitotaitoihin" luoteta, kun vanhemmalla ei nappaa jättää pikku taaperoaan heidän hellään huomaan. No ihan vaan empatikykyyn on ihan syystä hankala luottaa, jos ei edes ymmärrä alle vuoden ikäisen tarvetta vanhempiinsa, tai isommankaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin ollut anopin kanssa ongelmia. Henkilönä hän on hyvin vaikea, ja suuttuu jos kaikki eivät tee hänen mielensä mukaan.
Oltiin miehen kanssa päätetty vauva nimi jo ennen syntymää. Parin viikon ikäisenä päätettiin kertoa nimi sukulaisille, että olisi helpompi puhua vauvasta. Nimi on vähän harvinaisempi. Tuli ristiäiset ja virallisen kasteen jälkeen vauva sai anopilta koruliikkeestä ostetun lahjan. Anoppi kuitenkin otti sen itselleen takaisin kun halusi siihen vielä vauvan nimen kaiverruttaa. Ei ollut kuulema uskonut että tätä nimeä vauvalle annettaisiin. Vaikka pari kuukautta oltiin jo vauvaa tällä nimellä kutsuttu:D
Lapsi on nyt reilusti yli vuoden eikä ristiäislahjaa ole vieläkään takaisin saatu. Anoppi kun on suuttunut tässä ajassa jo miljoona kertaa kun ei olla hänen pillinsä mukaan tanssittu:D Eihän siinä, sääli vain lapselle kun ei mummia tunnu kiinnostavan olla sitten yhtään yhteyksissä. Mutta onhan noita muita isovanhempia:)
Vierailija kirjoitti:
Mikä huono? Nimi? Vai provo?
Mielestäni ainoa huono asia on se, että anoppi suuttui asioista, johon hänellä ei muutenkaan ole mikään asteen päätösvaltaa.
Ap
Huono provo. Jos sekä sinä että lapsen isä kuulutte kirkkoon, kuuluu myös lapsi. Ristiäiset eivät tietenkään ole pakolliset, mutta eikö seurakuntaan kuulumiseen liity myös kaste? Toki aikuinenkin voi ottaa kasteen ja käydä rippikoulun, jos tuntee sen tarpeelliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei aihetta suuttua. Eihän nimen antaminen kuulu muille kuin vanhemmille. On meillekin yksi ihminen tyrkyttänyt nimeään, mutta ei laitettu eikä loukkaantunut. Jos ja kun saan joskus lapsenlapsia en kyllä vaadi enkä edes haluaisi, että lapsenlapsille tulisi minun tai mieheni nimiä, ei etu-eikä toisianimiä. Kun ovat vaan niin tylsiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kun oli nostettu tämä vanha ketju (johon itsekin kerroin mummosta joka halusi sanella kummit, nimet yms). Niin kerrottakoon mitä meille kuuluu näin 6v myöhemmin tämän mummon kanssa.
Mummohan ei tunne lasta lainkaan, huolimatta siitä että käydään säännöllisesti kylässä (1*1-3kk), mummoa ei siis kiinnosta lasten kaverit, tekemiset, mielipiteet, lempiasiat tai muutkaan. Kovasti mummo esittää tietävänsä mutta nyt viimeksikin saatiin 2nroa liian pienet vaatteet (toistuvista "kiva kun haluat ostaa vaatetta, mutta kannattaa kysyä kokoa kun eri paikkojen vaatteissa eri mitoituksia" huolimatta) ja luulisi hitaammankin ymmärtävän kun järjestään kaikki vaatteet on aina olleet liian pieniä. Mummohan ennusti myös lapsistamme kasvavan epäsosiaalisia nyhveröitä minun kasvatustapani takia -> lapsemme ovat todella sosiaalisesti taitavia (pohjaan koulun ja päiväkodin ammattilaisten sanoihin), empaattisia, ulospäinsuuntautuneita ja muut huomioivia. Nyt kuluneen vuoden aikana mummo on keskittynyt lähinnä juomaan itseään hengiltä, eli emme juurikaan voi hetken mielijohteesta vierailla ja iltaisin (14->) ei edes etukäteen ilmoittaen koska useamman kerran on mummo ollut niin päissään ettei ole lapsille turvallista seuraa.
Ehkä jokseenkin surullista ihmisen itsensä takia, mutta en voi sanoa että me perheenä olisimme jotain menettäneet - yhtä tyhjän kanssa ollut vuosia (todennäköisesti koska emme tehneet asioita niin kuin mummo sanoi).
Alue: Aihe vapaa
Yks ja hailee, minkä nimen lapsellenne annoitte. Uteliaisuudesta kuitenkin kysäisen, mitä varten Sara Päivikki ei sinun mielestäni ole hyvä. Ihan yhtä hyvin Saraan sopii Päivikki kuin Sofiakin. Miksi ette muuten antaneet kolmea nimeä: Sara Sofia Päivikki ei olisi ollut ollenkaan hassumpi. Olisi anoppikin ollut tyytyväinen. Mutta sitähän sinä et selvästikään halunnut.