Lue keskustelun säännöt.
Miksi te nuoret äidit suostutte vanhemmuuden suorittajiksi?
17.09.2016 |
Minä en todellakaan ala. Esikoinen on jo aikuinen ja siitä tuli erittäin hyvä meikäläisen kasvatuksella. En näe mitään syytä tähän nykyiseen hössötykseen, se on mennyt liian pitkälle, kasvatan nuorimmaiseni samalla tyylillä kuin esikoisenkin, ja varmasti tulee kaksi hyvää miestä mun ja miehen ansiosta.
Nykyäitien pitäisi päästä kaiken järjen mukaan helpommalla kuin ennen, toki nyt on joillakin vähemmän tukiverkkoja, mutta ei niitä kaikilla ollut ennenkään. Miksi pitää keksimällä keksiä että miten vanhemmuudesta saisi vielä vaikeampaa ja lisää stressiä? Eikö voi vain elellä kaikessa rauhassa?
Kommentit (86)
Hyvänä esimerkkinä, ei mulla ollut mitään syytä syyllistellä väsynyttä kamua jolle iso helpotus oli noi vauvasoseet. Vaikka kuinka voisin liihotella tuossa itsetehtyjen soseiden kuningattarena ja piilotella paskuuteni muissa osa-alueissa, niin loppujen lopuksi lapsistamme kasvaa hyvin suurella todennäköisyydellä ihan yhtä terveitä tapauksia. Kai se joillain vähän kuuluu siihen pikkulapsiaikaan, sellaista yksinkertaista sössöttämistähän se on niin alkaa tulla tarve vähän liikaakin keskittyä pikkujuttuihin, etenkin toisten juttuihin kun on menty lukemaan iltiksestä tutkimustulos. :D Onneksi mä opiskelen samalla niin mun suorittamisen energiapiikit suuntaa sinne kouluun päin eikä tarvi koko elämääni suunnata soseasioihin ja tissimaitoihin.
Onneksi aika moni höllää vähän kun tulee enempi lapsia... pahin aika tuntuu olevan se, kun esikoinen on ihan pieni. Kai se vähän kuuluu asiaan niin antaa sössöttää. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos halutaan ihan oikeasti tukea äitejä kasvatustehtävässä, niin lopetetaan puheet "aivojen sulamisesta", "äitimaahan hukkumisesta" ja niin edelleen.
Ihmisnaaras on ohjelmoitu taistelemaan jälkikasvunsa puolesta, kiihkeimpien äitien lapsilla on ollut parhaat edellytykset selviytyä vaaroista. Kun luolaleijonia ei ole, saa tämä ominaisuus erikoisia piirteitä. Äidin into saattaakin kohdistua soseiden tekoon - tai toisten äitien haukkumiseen internetissä. Mutta soseiden teko ei lasta vahingoita, eikä siinä ole mitään pahaa, joten jätetään ne "suorittajaäidit" rauhaan. He ovat hyviä äitejä, ja he osoittavat rakkautta soseuttamalla.
Ja niille, jotka tulevat inttämään "mutta kun ne pitävät itseään meitä muita parempina", sanon että mitäs sitten. Ja etkö muka salaa itse pidä itseäsi heitä parempana.
1970-90 -luvuilla ei ajateltu, etä lapsen koko tulevaisuus on pilalla, jos ei syö tietyllä tavalla tai saa jotain virikkeitä. Silloin oli vielä hyväksyttyä olla tavis ja keskinkertainen. Nythän se on suurin rikos ja tämä näkyy tällä palstalla ja jokaisessa lehdessä. Vain paras ja parhaaseen pyrkiminen on tavoite, ei pidä tyytyä vähempään. Kyse on ihmisten kilpailuttamisesta ja pääsystä voittajien sakkiin jo nuoresta pitäen. Yhteiskunnan individualismiin ja kilpailuun ohjaaminen ja syyllistäminen vääristä valinnoista on ulottunut perheeseen asti. On jokaisen oma vika ja väärä valinta, jos et pärjää tässä oravanpyörässä. En syyllistäisi yksittäisiä vanhempia yhteiskunnan vääristymistä ja sairaasta ajattelumallista. Itse eli lapsuuteni 1970-luvulla eikä traumoja jäänyt, vaikka mitään erityistä virikettä en saanut. Kävimme tosin matkoilla enemmän kuin muut. Olen korkeakoulutettu, pysyvässä virassa ja lapseni olen kasvattanut osaksi antamalla periksi pienissä asioissa mutta suurissa periaatteissa olemalla tiukka. Rakkaus ja rajat, siinä järjestyksessä. MItään hifistelyä en voi sietää omassa elämässäni ja en tosiaankaan lapsen asioissa! Normaali ihminenhän tuosta näyttää tulleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öö..nyt en ihan ymmärtänyt, miten teeveen ja tabletin käytön rajoittaminen pienen lapsen kohdalla voisi olla haitallista? Tai se sokerin väittely? Vauvan tai taaperon ruokien itse tekeminen?
No itsepä paljastit, että et ole paljoa viitsinyt perehtyä tuoreeseen tutkimustietoon. Huoh.
Ja kyllä, niillä itse tehdyillä lastenruoilla on suuri merkitys lapsen suoliston mikrobistoon, mitä puolestaan valmisruoat eivät auta rakentamaan, sillä niistä on säilyvyyden takia tuhottu kaikki tarpeellisetkin mikrobit. Tutustumalla puolestaan esimerkiksi ranskalaisiin lapsen ruokintaohjeisiin pääsee jyvälle siitä, miksi ranskassa on suomalaisia vähemmän allergioita ja suolistoperäisiä aikuisiän sairauksia.
Kuten sanottu, kukin tehköön oman jaksamisensa ja kapasiteettinsa mukaan näitä asioita. Toisilla riittää halua tutustua myös laajemmalti aiheeseen ja toiset edelleen ihmettelevät, että miksi ja missä vaiheessa sokeri on kielletty.
/7
Minun tyttäreni, hoikka, kaunis ja fiksu, ei mitään allergioita, ei juo kahvia eikä alkoholia, pian 22v. opiskelee Ranskassa tämän lukuvuoden, ja hänellä on ranskalainen poikaystävä, ja hän on viettänyt ranskalaisten kanssa koko kesän, ovat poikaystävän kanssa olleet molempien isovanhempien mökeillä ja tietysti poikaystävän vanhempien kotona. Tytär on ranskalaisten ruokailutottumuksista kertonut että siellä ei syödä aamupalaa tai lounasta juurikaan, joku pieni makea pulla tai juustoa, sitten illalla aletaan syömään, koko ilta syödään ja joka välissä juustoja, aluksi ja lopuksi, se juuston puputtaminen on jotain ihan järkyttävää. Vaikka voisi kuvitella että siellä tehdään ihania leivonnaisia, niin kuulemma siellä ei saa kuin esim. omenapiirakkaa jonka pohja on kuin pitsassa, ja kuivaa kuin mikä, tytär leipoi siellä esim. mokkapaloja niille, ja olivat ihan ihmeissään näistä herkuista.
En ole ranskalaisten ruokailutavoista kovinkaan otettu.
ap
Vierailija kirjoitti:
Jos halutaan ihan oikeasti tukea äitejä kasvatustehtävässä, niin lopetetaan puheet "aivojen sulamisesta", "äitimaahan hukkumisesta" ja niin edelleen.
Ihmisnaaras on ohjelmoitu taistelemaan jälkikasvunsa puolesta, kiihkeimpien äitien lapsilla on ollut parhaat edellytykset selviytyä vaaroista. Kun luolaleijonia ei ole, saa tämä ominaisuus erikoisia piirteitä. Äidin into saattaakin kohdistua soseiden tekoon - tai toisten äitien haukkumiseen internetissä. Mutta soseiden teko ei lasta vahingoita, eikä siinä ole mitään pahaa, joten jätetään ne "suorittajaäidit" rauhaan. He ovat hyviä äitejä, ja he osoittavat rakkautta soseuttamalla.
Ja niille, jotka tulevat inttämään "mutta kun ne pitävät itseään meitä muita parempina", sanon että mitäs sitten. Ja etkö muka salaa itse pidä itseäsi heitä parempana.
Ei ole kukaan kieltänyt tekemästä soseita, kunhan se ei vaan ole yksi muitten pakollisten tehtävien joukossa jotka väsyttää äidin totaalisesti, kyllä meillä lapsuuden kotona, ja minä itsekin olen tehnyt niin että kun perheelle keitetään perunoita, sinne sekaan nakataan porkkanoita, ja sitten nuorimmaiselle sössätään haarukalla lautaselle perunaa, porkkanaa ja vähän maitoa sekaan, ja siinähän se sose on valmiina, ei mene enenpää aikaa kuin pilttipurkin lämmittämiseen. Mutta ei niitä eri kasviksia ja muita ostella vain sitä vauvaa varten, ja sekin on jo työlästä että lihoja keitellään, sörssätään ja pakastellaan kuutioihin, joku jaksaa sitä tehdä, kiva, mutta se ei ratkaise lapsen tulevaisuutta millään lailla. Meillä on hyvät valmiit soseet kaupan hyllyltä ostettavissa, kaikissa maissa niin ei ole, yleensä ne on maita joissa äiti on kotiäiti joka käy lasten syntymän jälkeen korkeintaan osa-aikatöissä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Serkkuni, entinen vela sain kaksi vuotta sitten lapsen. Tietenkin toivotun, koska se oli projekti muiden joukossa. Veriseulat kävivät englannissa asti testeissä, ettei nyt vaan sitten tästä ainokaisesta tule downia tai muuten ankeaa ja olivathan he jo nelikymppisiä kun tulivat katumapäälle.
Tätä kedon kukkasta kasvatetaan kyllä sellaisella paneutumisella, että heikompaa hirvittää. Ruokavalio on yksi juttu muiden joukossa, mutta se nyt tietty pistää silmään. Tämä lapsi ei saa mitään makeaa koskaan. Koska on vielä vanhempien valvonnan piirissä tämä homma toimii. Olemme suhtkoht läheisiä, eli käymme meidän serkusten lasten synttäreillä jne. ja tällä lapsukaisella on aina omat maissinaksut mukana. Tietty hänen pikkuserkkunsa, eli meidän muiden lapset ovat 8-15 vuotiaita, joten periaatteessa tämä toimii, koska ei ikinä pääse edes sen tarjoilupöydän lähelle. Muiden syödessä vaikka jätskiä, tämä pienokainen saa niitä iänikuisia maissinaksujaan. Ja yksi näistä nuorista on rytmisen voimistelun maajoukkuevalmennettavissa ja hoikka kuin pajunvitsa, eli herkkujen syöminen ja ylipaino ei oikein toimi tässäkään yhtälössä. Veikkaan, että tämä pikkuserkus on niitä, jotka ekoilla kaverisynttäreillä mättävät sitä makeaa taskuihinkin kun silmä kerrankin välttää.
Hän ei tietenkään saa katsoa TV:tä ollenkaan. Saa käyttää tablettia vanhempien kanssa kehittävien musiikki ja värityspelien muodossa. Hänen kanssaan leikitään jatkuvasti, siis jompi kumpi vanhemmista leikkii. Ei osaa leikkiä esim. serkusten kanssa, vaan itkee pienimmästäkin äitiä ja isää leikkimään kanssaan. Ja tietenkin sitten isä tai äiti viettävät vaikka jollain serkun kaverisynttäreillä sen ajan lastenhuoneessa leikkien tämän pienokaisen kanssa. Muut lapset ei tähän leikkiin tietenkään mahdu. Päällimmäisenä fiiliksenä lapsesta on se, että hän itkee ja marisee jatkuvasti ja tarvitsee tauotonta huomiota. Ei siis mihinkään hätään, vaan siihen, että on tottunut saamaan ihan aina ja kaiken ja heti. Meitä serkuksia on siis neljä ja näitä lapsia, eli pikkuserkuksia on yhteensä 7 kpl, eli ei olla lestadiolaisia tai muita holtittomasti lisääntyviä. Tämä nuorimmainen vaan poikkeaa kasvatukseltaan hyvin paljon muista. Kuitenkin kaikki nämä pikkuserkut ovat ihan fiksuja, pärjääviä ja urheilullisia vaikka ovat saaneet syödäkseen asioita ihan tavallisesti, herkkujakin jo pienenä.
Minusta tässä suoritetaan vanhemmuutta ja oikein kunnolla. Onko lopputulos sitten hyvä? Voi ollakin, aika näyttää. Merkit eivät lupaa kauhean hyvää.
No tässä tulikin hyvä esimerkki mitä tarkoitan. Kun tarkoitetaan hyvää mennään jo toiseen ääripäähän, eikä se välttämättä olekaan hyväksi, se vähän kuin mun lapsuudes oli muoti jota jotkut noudatti, eli vapaakasvatus, onneksi silloin ei ollut nettiä, olis vielä enemmänkin niitä vapaita kakaroita ollut, nehän meni siihen ääripäähän että lapsi sai elellä kuin alivuokralainen ilman että vanhemmat puuttuivat yhtään mihinkään, lapsi osasi kyllä itse kasvattaa itsensä.
ap
Jos silloin olisi ollut netti niin ehkä nämä vanhemmat olisivat ymmärtäneet mitä se vapaa kasvatus tarkoittaa. Se ei tarkoita kasvattamatta jättämistä vaikka ihmiset niin yleisesti luulevat. Se on oikeasti vaativa kasvatusmenetelmä joka vaatii vanhemmilta todella paljon.
Vierailija kirjoitti:
1970-90 -luvuilla ei ajateltu, etä lapsen koko tulevaisuus on pilalla, jos ei syö tietyllä tavalla tai saa jotain virikkeitä. Silloin oli vielä hyväksyttyä olla tavis ja keskinkertainen. Nythän se on suurin rikos ja tämä näkyy tällä palstalla ja jokaisessa lehdessä. Vain paras ja parhaaseen pyrkiminen on tavoite, ei pidä tyytyä vähempään. Kyse on ihmisten kilpailuttamisesta ja pääsystä voittajien sakkiin jo nuoresta pitäen. Yhteiskunnan individualismiin ja kilpailuun ohjaaminen ja syyllistäminen vääristä valinnoista on ulottunut perheeseen asti. On jokaisen oma vika ja väärä valinta, jos et pärjää tässä oravanpyörässä. En syyllistäisi yksittäisiä vanhempia yhteiskunnan vääristymistä ja sairaasta ajattelumallista. Itse eli lapsuuteni 1970-luvulla eikä traumoja jäänyt, vaikka mitään erityistä virikettä en saanut. Kävimme tosin matkoilla enemmän kuin muut. Olen korkeakoulutettu, pysyvässä virassa ja lapseni olen kasvattanut osaksi antamalla periksi pienissä asioissa mutta suurissa periaatteissa olemalla tiukka. Rakkaus ja rajat, siinä järjestyksessä. MItään hifistelyä en voi sietää omassa elämässäni ja en tosiaankaan lapsen asioissa! Normaali ihminenhän tuosta näyttää tulleen.
Juuri tämä. Meidän peruskoulujärjestelmääkin on moitittu tasapäistämisestä, sehän tosiaan oli silloin tavoitteena että kaikki saisi tasapuolisen lähtökohdan elämäänsä, kaikilla olisi mahdollisuus pärjätä ihan ok, ei ollut tavoitteena päästä kärkikymmenikköön vaan se että koko porukka pääsee maaliin, jos joku meinaa jäädä jälkeen, häntä autetaan. Totuus on kuitenkin se, että kaikki ei voi olla voittajia. Kyllä ihmiselle pitää riittää se että ei ole ihan viimeinen, keskiluokkaisia on ihmisistä 80% ja siinä massassa voi elää erittäin hyvän ja antoisan elämän.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äideille asetetut vaatimukset ovat nykyään ihan erä sfääreissä kuin aikaisemmin.
Kuka niitä vaatimuksi asettaa?
Miespuolinen työkaveri ihmettelee miten joillain on varaa uuteen autoon. Heillä lasten harrastukset ovat tyyliin jääkiekko ja ratsastus, pakko kuulemma olla ettei lapset syrjäydy? Ei vain käsitä.
Hesarissa oli juttu miten jääkiekkoon sai uppoamaan jopa 90 000 €, kun laskee koko junioriajan makdut yhteen.
Lapsi olisi halunnut pelata pesäpalloa, mutta viikossa oli 4-5 harkat, samoin jalkapallossa. Pesäpalloleireillä olisi mennyt aikuisen koko kesäloma koulun lattialla nukkuessa. Tuon lisäksi vielä kiitettövä määrä talkoita, joista itseään ei olisi voinut ulos maksaa. Molemmat vanhemmat töissä ja tukka putkella sinkoilemassa harrastuskyydeissä.
Järkeistettiin vähän ja nyt ovat sekä laodi että aikuiset tyytyväisiä.Yhteiskunta. Milloinkaan ei ole vanhemmuus ollut näin säänneltyä ja kytättyä. Toisaalta palveluja ei ole, kaikesta saa tapella.
Kuka sinua sääntelee ja kyttää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äideille asetetut vaatimukset ovat nykyään ihan erä sfääreissä kuin aikaisemmin.
Kuka niitä vaatimuksi asettaa?
Miespuolinen työkaveri ihmettelee miten joillain on varaa uuteen autoon. Heillä lasten harrastukset ovat tyyliin jääkiekko ja ratsastus, pakko kuulemma olla ettei lapset syrjäydy? Ei vain käsitä.
Hesarissa oli juttu miten jääkiekkoon sai uppoamaan jopa 90 000 €, kun laskee koko junioriajan makdut yhteen.
Lapsi olisi halunnut pelata pesäpalloa, mutta viikossa oli 4-5 harkat, samoin jalkapallossa. Pesäpalloleireillä olisi mennyt aikuisen koko kesäloma koulun lattialla nukkuessa. Tuon lisäksi vielä kiitettövä määrä talkoita, joista itseään ei olisi voinut ulos maksaa. Molemmat vanhemmat töissä ja tukka putkella sinkoilemassa harrastuskyydeissä.
Järkeistettiin vähän ja nyt ovat sekä laodi että aikuiset tyytyväisiä.Yhteiskunta. Milloinkaan ei ole vanhemmuus ollut näin säänneltyä ja kytättyä. Toisaalta palveluja ei ole, kaikesta saa tapella.
Kuka sinua sääntelee ja kyttää?
Etkö osaa lukea? Yhteiskunta. Lapsia ei ole ikinä tarkkailtu tällä tavoin, kasvun pitää edetä juuri tietyllä käyrällä tai terkan tietokone piippaa, lapset halutaan päivähoitoon jo pienestä ja hyvinkin ahtaaseen muottiin, ei saa olla liian ujo eikä liian vilkas. Kaikelle tuntuu olevan diagnoosi ja kaikesta voi syntyä huoli.
Palveluja ei ole. Ei pääse lääkäriin, ei pääse hammaslääkäriin. Koulut homeessa ja täysin eritasoisia. Kaikesta yritetään nyysiä, oppikirjoja ei riitäkään jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä antaisin taivaspaikkani, jos toi 10kk tenava söisi pilttiä. Vaan ei kelpaa, joten teen sille ruoat itse. Muskarissa ja vauvauinnisakin käydään ja leikkipuistossa joka päivä. Mutta vain siis koska itse pääsen helpomalla, kotona tulee herkemmin kiukku.
Oonko suorittaja?heh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1970-90 -luvuilla ei ajateltu, etä lapsen koko tulevaisuus on pilalla, jos ei syö tietyllä tavalla tai saa jotain virikkeitä. Silloin oli vielä hyväksyttyä olla tavis ja keskinkertainen. Nythän se on suurin rikos ja tämä näkyy tällä palstalla ja jokaisessa lehdessä. Vain paras ja parhaaseen pyrkiminen on tavoite, ei pidä tyytyä vähempään. Kyse on ihmisten kilpailuttamisesta ja pääsystä voittajien sakkiin jo nuoresta pitäen. Yhteiskunnan individualismiin ja kilpailuun ohjaaminen ja syyllistäminen vääristä valinnoista on ulottunut perheeseen asti. On jokaisen oma vika ja väärä valinta, jos et pärjää tässä oravanpyörässä. En syyllistäisi yksittäisiä vanhempia yhteiskunnan vääristymistä ja sairaasta ajattelumallista. Itse eli lapsuuteni 1970-luvulla eikä traumoja jäänyt, vaikka mitään erityistä virikettä en saanut. Kävimme tosin matkoilla enemmän kuin muut. Olen korkeakoulutettu, pysyvässä virassa ja lapseni olen kasvattanut osaksi antamalla periksi pienissä asioissa mutta suurissa periaatteissa olemalla tiukka. Rakkaus ja rajat, siinä järjestyksessä. MItään hifistelyä en voi sietää omassa elämässäni ja en tosiaankaan lapsen asioissa! Normaali ihminenhän tuosta näyttää tulleen.
Juuri tämä. Meidän peruskoulujärjestelmääkin on moitittu tasapäistämisestä, sehän tosiaan oli silloin tavoitteena että kaikki saisi tasapuolisen lähtökohdan elämäänsä, kaikilla olisi mahdollisuus pärjätä ihan ok, ei ollut tavoitteena päästä kärkikymmenikköön vaan se että koko porukka pääsee maaliin, jos joku meinaa jäädä jälkeen, häntä autetaan. Totuus on kuitenkin se, että kaikki ei voi olla voittajia. Kyllä ihmiselle pitää riittää se että ei ole ihan viimeinen, keskiluokkaisia on ihmisistä 80% ja siinä massassa voi elää erittäin hyvän ja antoisan elämän.
ap
Ei se riitä enää. Ei ole mitään virkoja kaikille keskiverroille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Serkkuni, entinen vela sain kaksi vuotta sitten lapsen. Tietenkin toivotun, koska se oli projekti muiden joukossa. Veriseulat kävivät englannissa asti testeissä, ettei nyt vaan sitten tästä ainokaisesta tule downia tai muuten ankeaa ja olivathan he jo nelikymppisiä kun tulivat katumapäälle.
Tätä kedon kukkasta kasvatetaan kyllä sellaisella paneutumisella, että heikompaa hirvittää. Ruokavalio on yksi juttu muiden joukossa, mutta se nyt tietty pistää silmään. Tämä lapsi ei saa mitään makeaa koskaan. Koska on vielä vanhempien valvonnan piirissä tämä homma toimii. Olemme suhtkoht läheisiä, eli käymme meidän serkusten lasten synttäreillä jne. ja tällä lapsukaisella on aina omat maissinaksut mukana. Tietty hänen pikkuserkkunsa, eli meidän muiden lapset ovat 8-15 vuotiaita, joten periaatteessa tämä toimii, koska ei ikinä pääse edes sen tarjoilupöydän lähelle. Muiden syödessä vaikka jätskiä, tämä pienokainen saa niitä iänikuisia maissinaksujaan. Ja yksi näistä nuorista on rytmisen voimistelun maajoukkuevalmennettavissa ja hoikka kuin pajunvitsa, eli herkkujen syöminen ja ylipaino ei oikein toimi tässäkään yhtälössä. Veikkaan, että tämä pikkuserkus on niitä, jotka ekoilla kaverisynttäreillä mättävät sitä makeaa taskuihinkin kun silmä kerrankin välttää.
Hän ei tietenkään saa katsoa TV:tä ollenkaan. Saa käyttää tablettia vanhempien kanssa kehittävien musiikki ja värityspelien muodossa. Hänen kanssaan leikitään jatkuvasti, siis jompi kumpi vanhemmista leikkii. Ei osaa leikkiä esim. serkusten kanssa, vaan itkee pienimmästäkin äitiä ja isää leikkimään kanssaan. Ja tietenkin sitten isä tai äiti viettävät vaikka jollain serkun kaverisynttäreillä sen ajan lastenhuoneessa leikkien tämän pienokaisen kanssa. Muut lapset ei tähän leikkiin tietenkään mahdu. Päällimmäisenä fiiliksenä lapsesta on se, että hän itkee ja marisee jatkuvasti ja tarvitsee tauotonta huomiota. Ei siis mihinkään hätään, vaan siihen, että on tottunut saamaan ihan aina ja kaiken ja heti. Meitä serkuksia on siis neljä ja näitä lapsia, eli pikkuserkuksia on yhteensä 7 kpl, eli ei olla lestadiolaisia tai muita holtittomasti lisääntyviä. Tämä nuorimmainen vaan poikkeaa kasvatukseltaan hyvin paljon muista. Kuitenkin kaikki nämä pikkuserkut ovat ihan fiksuja, pärjääviä ja urheilullisia vaikka ovat saaneet syödäkseen asioita ihan tavallisesti, herkkujakin jo pienenä.
Minusta tässä suoritetaan vanhemmuutta ja oikein kunnolla. Onko lopputulos sitten hyvä? Voi ollakin, aika näyttää. Merkit eivät lupaa kauhean hyvää.
No tässä tulikin hyvä esimerkki mitä tarkoitan. Kun tarkoitetaan hyvää mennään jo toiseen ääripäähän, eikä se välttämättä olekaan hyväksi, se vähän kuin mun lapsuudes oli muoti jota jotkut noudatti, eli vapaakasvatus, onneksi silloin ei ollut nettiä, olis vielä enemmänkin niitä vapaita kakaroita ollut, nehän meni siihen ääripäähän että lapsi sai elellä kuin alivuokralainen ilman että vanhemmat puuttuivat yhtään mihinkään, lapsi osasi kyllä itse kasvattaa itsensä.
ap
Jos silloin olisi ollut netti niin ehkä nämä vanhemmat olisivat ymmärtäneet mitä se vapaa kasvatus tarkoittaa. Se ei tarkoita kasvattamatta jättämistä vaikka ihmiset niin yleisesti luulevat. Se on oikeasti vaativa kasvatusmenetelmä joka vaatii vanhemmilta todella paljon.
Ei vanhemmuuden tarvitse olla mitään sellaista joka vaatii vanhemmilta todella paljon, maalaisjärjen käyttäminen on sallittua, samoin oman elämän eläminen ja parisuhteen hoitaminen, eletään perheenä, ja lapset kasvaa hyvin siinä rinnalla, heille annetaan katto pään päälle, vaatteet, lelut, ruuat ym. ja paljon rakkautta ja tietysti myös rajat. Lapsi tarvitsee myös tilaa kehitykselleen, ja hänen pitää saada itsenäistyä omassa tahdissaan, nykyään vanhemmat kuvittelee että heidän pitää leikittää lasta koko hänen hereilläoloaikansa, toisaalta lapsi pidetään pumpuliin käärittynä, mutta toisaalta lapsen pitäisi osata kaikki todella nuorena, potalle pitää oppia nopeammin kuin muut, mielummin alle vuoden ikäisenä, lukemaan pitää oppia kolmevuotiaana ym. Ei meillä ole mihinkään kiire vaikka yhteiskunta toimii nopeasti nykyään, kyllä lapsen pitää saada olla lapsi kaikessa rauhassa, eikä tavoite pidä olla kasvattaa lapsesta superlasta.
ap
Jännä tuo vanhemmille asetettu vaatimus. Omassa kodissani (vilkas uhmis) piti olla pistorasiat suojattuna ja kaikki muutenkin superturvattuna. Kotini on aina ollut siisti. Lapsioli 10 päivää perheessä jossa johdot olivat pitkin lattioita, rojun määrä oli ällöttävä, haju oli ummehtunut ja baaritiskin takana oli hylly täynnä puolikkaita viinapulloja. Lapsi itki sohvan nurkassa paniikissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1970-90 -luvuilla ei ajateltu, etä lapsen koko tulevaisuus on pilalla, jos ei syö tietyllä tavalla tai saa jotain virikkeitä. Silloin oli vielä hyväksyttyä olla tavis ja keskinkertainen. Nythän se on suurin rikos ja tämä näkyy tällä palstalla ja jokaisessa lehdessä. Vain paras ja parhaaseen pyrkiminen on tavoite, ei pidä tyytyä vähempään. Kyse on ihmisten kilpailuttamisesta ja pääsystä voittajien sakkiin jo nuoresta pitäen. Yhteiskunnan individualismiin ja kilpailuun ohjaaminen ja syyllistäminen vääristä valinnoista on ulottunut perheeseen asti. On jokaisen oma vika ja väärä valinta, jos et pärjää tässä oravanpyörässä. En syyllistäisi yksittäisiä vanhempia yhteiskunnan vääristymistä ja sairaasta ajattelumallista. Itse eli lapsuuteni 1970-luvulla eikä traumoja jäänyt, vaikka mitään erityistä virikettä en saanut. Kävimme tosin matkoilla enemmän kuin muut. Olen korkeakoulutettu, pysyvässä virassa ja lapseni olen kasvattanut osaksi antamalla periksi pienissä asioissa mutta suurissa periaatteissa olemalla tiukka. Rakkaus ja rajat, siinä järjestyksessä. MItään hifistelyä en voi sietää omassa elämässäni ja en tosiaankaan lapsen asioissa! Normaali ihminenhän tuosta näyttää tulleen.
Juuri tämä. Meidän peruskoulujärjestelmääkin on moitittu tasapäistämisestä, sehän tosiaan oli silloin tavoitteena että kaikki saisi tasapuolisen lähtökohdan elämäänsä, kaikilla olisi mahdollisuus pärjätä ihan ok, ei ollut tavoitteena päästä kärkikymmenikköön vaan se että koko porukka pääsee maaliin, jos joku meinaa jäädä jälkeen, häntä autetaan. Totuus on kuitenkin se, että kaikki ei voi olla voittajia. Kyllä ihmiselle pitää riittää se että ei ole ihan viimeinen, keskiluokkaisia on ihmisistä 80% ja siinä massassa voi elää erittäin hyvän ja antoisan elämän.
ap
Ei se riitä enää. Ei ole mitään virkoja kaikille keskiverroille.
1 100 000 työpaikoista Suomessa on niitä joihin tarvitaan vain keskiasteen koulutus, suurinpiirtein puolet työpaikoista siis. Vähiten työpaikkoja on sellaisia joihin ei tarvita kuin peruskoulu ja niitä joihin tarvitaan ylempi korkeakoulutaso. Suuurin osa on sitä keskivertoa, amis tai amk.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1970-90 -luvuilla ei ajateltu, etä lapsen koko tulevaisuus on pilalla, jos ei syö tietyllä tavalla tai saa jotain virikkeitä. Silloin oli vielä hyväksyttyä olla tavis ja keskinkertainen. Nythän se on suurin rikos ja tämä näkyy tällä palstalla ja jokaisessa lehdessä. Vain paras ja parhaaseen pyrkiminen on tavoite, ei pidä tyytyä vähempään. Kyse on ihmisten kilpailuttamisesta ja pääsystä voittajien sakkiin jo nuoresta pitäen. Yhteiskunnan individualismiin ja kilpailuun ohjaaminen ja syyllistäminen vääristä valinnoista on ulottunut perheeseen asti. On jokaisen oma vika ja väärä valinta, jos et pärjää tässä oravanpyörässä. En syyllistäisi yksittäisiä vanhempia yhteiskunnan vääristymistä ja sairaasta ajattelumallista. Itse eli lapsuuteni 1970-luvulla eikä traumoja jäänyt, vaikka mitään erityistä virikettä en saanut. Kävimme tosin matkoilla enemmän kuin muut. Olen korkeakoulutettu, pysyvässä virassa ja lapseni olen kasvattanut osaksi antamalla periksi pienissä asioissa mutta suurissa periaatteissa olemalla tiukka. Rakkaus ja rajat, siinä järjestyksessä. MItään hifistelyä en voi sietää omassa elämässäni ja en tosiaankaan lapsen asioissa! Normaali ihminenhän tuosta näyttää tulleen.
Juuri tämä. Meidän peruskoulujärjestelmääkin on moitittu tasapäistämisestä, sehän tosiaan oli silloin tavoitteena että kaikki saisi tasapuolisen lähtökohdan elämäänsä, kaikilla olisi mahdollisuus pärjätä ihan ok, ei ollut tavoitteena päästä kärkikymmenikköön vaan se että koko porukka pääsee maaliin, jos joku meinaa jäädä jälkeen, häntä autetaan. Totuus on kuitenkin se, että kaikki ei voi olla voittajia. Kyllä ihmiselle pitää riittää se että ei ole ihan viimeinen, keskiluokkaisia on ihmisistä 80% ja siinä massassa voi elää erittäin hyvän ja antoisan elämän.
ap
Ei se riitä enää. Ei ole mitään virkoja kaikille keskiverroille.
1 100 000 työpaikoista Suomessa on niitä joihin tarvitaan vain keskiasteen koulutus, suurinpiirtein puolet työpaikoista siis. Vähiten työpaikkoja on sellaisia joihin ei tarvita kuin peruskoulu ja niitä joihin tarvitaan ylempi korkeakoulutaso. Suuurin osa on sitä keskivertoa, amis tai amk.
ap
Niin. Nyt.
Mun lapset ei ole vielä työelämässä. Kun ovat, tuo tilanne on tyystin erilainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos halutaan ihan oikeasti tukea äitejä kasvatustehtävässä, niin lopetetaan puheet "aivojen sulamisesta", "äitimaahan hukkumisesta" ja niin edelleen.
Ihmisnaaras on ohjelmoitu taistelemaan jälkikasvunsa puolesta, kiihkeimpien äitien lapsilla on ollut parhaat edellytykset selviytyä vaaroista. Kun luolaleijonia ei ole, saa tämä ominaisuus erikoisia piirteitä. Äidin into saattaakin kohdistua soseiden tekoon - tai toisten äitien haukkumiseen internetissä. Mutta soseiden teko ei lasta vahingoita, eikä siinä ole mitään pahaa, joten jätetään ne "suorittajaäidit" rauhaan. He ovat hyviä äitejä, ja he osoittavat rakkautta soseuttamalla.
Ja niille, jotka tulevat inttämään "mutta kun ne pitävät itseään meitä muita parempina", sanon että mitäs sitten. Ja etkö muka salaa itse pidä itseäsi heitä parempana.
Ei ole kukaan kieltänyt tekemästä soseita, kunhan se ei vaan ole yksi muitten pakollisten tehtävien joukossa jotka väsyttää äidin totaalisesti, kyllä meillä lapsuuden kotona, ja minä itsekin olen tehnyt niin että kun perheelle keitetään perunoita, sinne sekaan nakataan porkkanoita, ja sitten nuorimmaiselle sössätään haarukalla lautaselle perunaa, porkkanaa ja vähän maitoa sekaan, ja siinähän se sose on valmiina, ei mene enenpää aikaa kuin pilttipurkin lämmittämiseen. Mutta ei niitä eri kasviksia ja muita ostella vain sitä vauvaa varten, ja sekin on jo työlästä että lihoja keitellään, sörssätään ja pakastellaan kuutioihin, joku jaksaa sitä tehdä, kiva, mutta se ei ratkaise lapsen tulevaisuutta millään lailla. Meillä on hyvät valmiit soseet kaupan hyllyltä ostettavissa, kaikissa maissa niin ei ole, yleensä ne on maita joissa äiti on kotiäiti joka käy lasten syntymän jälkeen korkeintaan osa-aikatöissä.
ap
Näinpä. Ja lisätään vielä, että myös isommille lapsille ja aikuisille on hyvät valmiit einekset kaupan hyllyltä ostettavissa. Perunoiden keittely on hienoa ja ok, varsinkin kun on vauvan kanssa kotona, mutta silloin se ruoanlaitto alkaa oikeasti lujille ottaa, kun sosevaihe on ohi ja on palattu työelämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äideille asetetut vaatimukset ovat nykyään ihan erä sfääreissä kuin aikaisemmin.
Kuka niitä vaatimuksi asettaa?
Miespuolinen työkaveri ihmettelee miten joillain on varaa uuteen autoon. Heillä lasten harrastukset ovat tyyliin jääkiekko ja ratsastus, pakko kuulemma olla ettei lapset syrjäydy? Ei vain käsitä.
Hesarissa oli juttu miten jääkiekkoon sai uppoamaan jopa 90 000 €, kun laskee koko junioriajan makdut yhteen.
Lapsi olisi halunnut pelata pesäpalloa, mutta viikossa oli 4-5 harkat, samoin jalkapallossa. Pesäpalloleireillä olisi mennyt aikuisen koko kesäloma koulun lattialla nukkuessa. Tuon lisäksi vielä kiitettövä määrä talkoita, joista itseään ei olisi voinut ulos maksaa. Molemmat vanhemmat töissä ja tukka putkella sinkoilemassa harrastuskyydeissä.
Järkeistettiin vähän ja nyt ovat sekä laodi että aikuiset tyytyväisiä.Yhteiskunta. Milloinkaan ei ole vanhemmuus ollut näin säänneltyä ja kytättyä. Toisaalta palveluja ei ole, kaikesta saa tapella.
Kuka sinua sääntelee ja kyttää?
Etkö osaa lukea? Yhteiskunta. Lapsia ei ole ikinä tarkkailtu tällä tavoin, kasvun pitää edetä juuri tietyllä käyrällä tai terkan tietokone piippaa, lapset halutaan päivähoitoon jo pienestä ja hyvinkin ahtaaseen muottiin, ei saa olla liian ujo eikä liian vilkas. Kaikelle tuntuu olevan diagnoosi ja kaikesta voi syntyä huoli.
Palveluja ei ole. Ei pääse lääkäriin, ei pääse hammaslääkäriin. Koulut homeessa ja täysin eritasoisia. Kaikesta yritetään nyysiä, oppikirjoja ei riitäkään jne.
Luojan kiitos noista esim. neuvolan kyttäämisistä voi kieltäytyä. Jo silloin kun esikoiseni oli vauva 90-luvulla, yksi ystävätär oli neuvolassa sanonut että mun lasta ette enää käyrille laita kun siitä ei tule kuin valitusta, ja niillä mentiin, täysin normaali aikuinen tuli siitäkin lapsesta. Vanhempi tietää että lapsi on onnellinen ja kehittyy, niin se on pääasia, kyllä se fokus pitää olla siellä missä oikeasti apua tarvitaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äideille asetetut vaatimukset ovat nykyään ihan erä sfääreissä kuin aikaisemmin.
Kuka niitä vaatimuksi asettaa?
Miespuolinen työkaveri ihmettelee miten joillain on varaa uuteen autoon. Heillä lasten harrastukset ovat tyyliin jääkiekko ja ratsastus, pakko kuulemma olla ettei lapset syrjäydy? Ei vain käsitä.
Hesarissa oli juttu miten jääkiekkoon sai uppoamaan jopa 90 000 €, kun laskee koko junioriajan makdut yhteen.
Lapsi olisi halunnut pelata pesäpalloa, mutta viikossa oli 4-5 harkat, samoin jalkapallossa. Pesäpalloleireillä olisi mennyt aikuisen koko kesäloma koulun lattialla nukkuessa. Tuon lisäksi vielä kiitettövä määrä talkoita, joista itseään ei olisi voinut ulos maksaa. Molemmat vanhemmat töissä ja tukka putkella sinkoilemassa harrastuskyydeissä.
Järkeistettiin vähän ja nyt ovat sekä laodi että aikuiset tyytyväisiä.Yhteiskunta. Milloinkaan ei ole vanhemmuus ollut näin säänneltyä ja kytättyä. Toisaalta palveluja ei ole, kaikesta saa tapella.
Kuka sinua sääntelee ja kyttää?
Etkö osaa lukea? Yhteiskunta. Lapsia ei ole ikinä tarkkailtu tällä tavoin, kasvun pitää edetä juuri tietyllä käyrällä tai terkan tietokone piippaa, lapset halutaan päivähoitoon jo pienestä ja hyvinkin ahtaaseen muottiin, ei saa olla liian ujo eikä liian vilkas. Kaikelle tuntuu olevan diagnoosi ja kaikesta voi syntyä huoli.
Palveluja ei ole. Ei pääse lääkäriin, ei pääse hammaslääkäriin. Koulut homeessa ja täysin eritasoisia. Kaikesta yritetään nyysiä, oppikirjoja ei riitäkään jne.
Luojan kiitos noista esim. neuvolan kyttäämisistä voi kieltäytyä. Jo silloin kun esikoiseni oli vauva 90-luvulla, yksi ystävätär oli neuvolassa sanonut että mun lasta ette enää käyrille laita kun siitä ei tule kuin valitusta, ja niillä mentiin, täysin normaali aikuinen tuli siitäkin lapsesta. Vanhempi tietää että lapsi on onnellinen ja kehittyy, niin se on pääasia, kyllä se fokus pitää olla siellä missä oikeasti apua tarvitaan.
ap
Tänä päivänä tuosta lähtee lastensuojeluilmoitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1970-90 -luvuilla ei ajateltu, etä lapsen koko tulevaisuus on pilalla, jos ei syö tietyllä tavalla tai saa jotain virikkeitä. Silloin oli vielä hyväksyttyä olla tavis ja keskinkertainen. Nythän se on suurin rikos ja tämä näkyy tällä palstalla ja jokaisessa lehdessä. Vain paras ja parhaaseen pyrkiminen on tavoite, ei pidä tyytyä vähempään. Kyse on ihmisten kilpailuttamisesta ja pääsystä voittajien sakkiin jo nuoresta pitäen. Yhteiskunnan individualismiin ja kilpailuun ohjaaminen ja syyllistäminen vääristä valinnoista on ulottunut perheeseen asti. On jokaisen oma vika ja väärä valinta, jos et pärjää tässä oravanpyörässä. En syyllistäisi yksittäisiä vanhempia yhteiskunnan vääristymistä ja sairaasta ajattelumallista. Itse eli lapsuuteni 1970-luvulla eikä traumoja jäänyt, vaikka mitään erityistä virikettä en saanut. Kävimme tosin matkoilla enemmän kuin muut. Olen korkeakoulutettu, pysyvässä virassa ja lapseni olen kasvattanut osaksi antamalla periksi pienissä asioissa mutta suurissa periaatteissa olemalla tiukka. Rakkaus ja rajat, siinä järjestyksessä. MItään hifistelyä en voi sietää omassa elämässäni ja en tosiaankaan lapsen asioissa! Normaali ihminenhän tuosta näyttää tulleen.
Juuri tämä. Meidän peruskoulujärjestelmääkin on moitittu tasapäistämisestä, sehän tosiaan oli silloin tavoitteena että kaikki saisi tasapuolisen lähtökohdan elämäänsä, kaikilla olisi mahdollisuus pärjätä ihan ok, ei ollut tavoitteena päästä kärkikymmenikköön vaan se että koko porukka pääsee maaliin, jos joku meinaa jäädä jälkeen, häntä autetaan. Totuus on kuitenkin se, että kaikki ei voi olla voittajia. Kyllä ihmiselle pitää riittää se että ei ole ihan viimeinen, keskiluokkaisia on ihmisistä 80% ja siinä massassa voi elää erittäin hyvän ja antoisan elämän.
ap
Ei se riitä enää. Ei ole mitään virkoja kaikille keskiverroille.
1 100 000 työpaikoista Suomessa on niitä joihin tarvitaan vain keskiasteen koulutus, suurinpiirtein puolet työpaikoista siis. Vähiten työpaikkoja on sellaisia joihin ei tarvita kuin peruskoulu ja niitä joihin tarvitaan ylempi korkeakoulutaso. Suuurin osa on sitä keskivertoa, amis tai amk.
ap
Niin. Nyt.
Mun lapset ei ole vielä työelämässä. Kun ovat, tuo tilanne on tyystin erilainen.
Niin, kauhean pitkälle tulevaisuuteen ei tiedä kukaan, mutta ei se auta että lapsesta yritetään tehdä supersuoriutujaa, voi olla että hänestä tulee akateeminen ja hyvän fyysisen kunnon omaava, mutta sitten kun psyykkinen puoli prakaa ei ole mitään eväitä selviytyä. Opiskelu on siitä hauska juttu, että sitten tulevaisuudessa kun pelkkä amis ei riitä tekemään mitään, voi opiskella lisää, niin sitä on aina tehty.
ap
No esimerkiksi sokerin välttely menee niin että sitten kun se lapsi itsenäistyy sen verran että pääsee kavereiden luo ilman äiskää, alkaa se sokerin ahmiminen missä ei ole rajaa ei määrää. Tissimaito on makeaa, ja lapsen ensimmäinen makuaistimus tässä elämässä on makea, ja sitten se otetaan pois, ja kun sen ihanan maun taas tuntee niin menee ihan sekaisin.
Kaikkien ruokien itsetekeminen on lähinnä turhaa vaivaa, sen ajankin voi käyttää johonkin muuhun, ihan vaikka parisuhteen hoitamiseen tai itsensä hemmotteluun rentoutumalla.
Telkkarin ja tabletin katsomisen haitat on myös täysin liioiteltuja, pieni lapsi ei yleensä jaksa määräänsä enenpää keskittyä vaikka piirrettyyn, se on ihan eri asia kuin teinipoika joka pelaa pleikkaa yökaudet eikä jaksa sitten mennä kouluun. Piirretyt ja tabletilla olevat kehittävät pelit on hyvä asia, niistä lapsi oppii yhtä ja toista, esimerkiksi sanavarasto karttuu. Jostain syystä ns. ruutuaika on nyt kokonaan pahasta, kun ensin alettiin puhua että lapset ei saisi pelata väkivaltaisia pelejä, nyt on jo joillekin pikku kakkonenkin liikaa, lapsi häiriintyy kun näkee jotain telkkarista, sen aivoissa kai jotain surisee tai välkkyy, en tiedä.
ap