Miksi te nuoret äidit suostutte vanhemmuuden suorittajiksi?

Koska kuten itsekin olet ilmeisesti havainnut, nykyäideillä on huomattavasti enempi paineita ja niitä sataa joka suunnasta. Äitien pitäisi nykyään olla ihan kaikkea ja kaikessa täydellisiä. Yksi iso tekijä on media.

En siis väittäisi, että on todellakaan helpompaa, äitiyttä ei missään muodossa edes arvosteta samalla tavalla kuin menneinä vuosikymmeninä.

Itse "suoritan" oman jaksamisen rajoissa, menen kyllä mistä aita on matalin, jos väsyttää. Silti en voi väittää, etteikö tuo paine olisi yhtään vaikuttanut äitiyteeni. Onneksi ravistelin itsestäni pahimmat pois jo heti alussa tai oikeastaan jo ennen esikoisen syntymää... Se oli ihan viisasta.

Äideille asetetut vaatimukset ovat nykyään ihan erä sfääreissä kuin aikaisemmin.

Määrittele tuo suorittaminen hieman tarkemmin, niin tiedän suoritanko. En tosin enää ole nuori äiti, mutta ehkä joskus olen ollut.

Lapset ja puoliso ovat elämäni tärkeimmät asia. Haluan käyttää heihin aikaa ja vaivaa. Muu (työ, kunnosta huolen pito jne.) tulee siinä sivussa. Ehkä tämä näyttää jostakusta suorittamiselta.

Johonkin ihminen yleensä panostaa, miksi ei perheeseensä?

Olen tässä seurannut yhtä nuorta äitiä ja se on suorastaan järkyttävää.

Voi elämä sitä hössötyksen määrää ja sitä täydellistä äitimaahan katoamista ja uppoutumista.

Jos yrittää vähän neuvoa oikomaan mutkia tulee turpaan, ei kannata.

Mikäs siinä muuten, mutta tämä äiti on aivan väsynyt ja loppu ja lapsi kehittymässä aikamoiseksi keisariksi.

Läheisetkin väsyneitä jo.

Lapsesta pitää välittää, muuten on huono äiti. Mitähän sinä ap jätit tekemättä? Ihmeesti on ainakin varaa haukkua muita. Mitä se sun napaas kaivaa, jos joku ei ole laiska?

Vierailija kirjoitti:

Olen tässä seurannut yhtä nuorta äitiä ja se on suorastaan järkyttävää.

Voi elämä sitä hössötyksen määrää ja sitä täydellistä äitimaahan katoamista ja uppoutumista.

Jos yrittää vähän neuvoa oikomaan mutkia tulee turpaan, ei kannata.

Mikäs siinä muuten, mutta tämä äiti on aivan väsynyt ja loppu ja lapsi kehittymässä aikamoiseksi keisariksi.

Läheisetkin väsyneitä jo.

Osaamattomuus ja paljon viitsiminen ovat kaksi eri asiaa. Laiskakin voi kasvattaa keisarin.

En tiedä, lasketaanko minua suorittajaksi, mutta minä yritän suoriutua äitiydestä mahdollisimman hyvin ja antaa lapselleni parhaimmat mahdolliset lähtökohdat elämään.

Olen kiinnostunut hänen terveydestään, kehityksestään ja hyvinvoinnistaan, joten olen lukenut sekä lasten ravitsemuksesta että kehityksestä paljon. Pyrin olemaan läsnä ja tekemään yhdessä lapsen kanssa asioita, jotka ovat kehittäviä ja kivoja. Olen alusta asti tehnyt esimerkiksi kaikki hänen ruokansa itse, joten meillä ollaan vältytty allergioilta ja sairauksilta, kaikki ruoka maistuu ja kasvu on vauhdikasta. En näe mitään syytä "päästää itseäni helpommalla", sillä minulla riittää henkisiä ja taloudellisia voimavaroja lapsen kasvattamiseen - olenhan työelämässäkin perusteellinen ja menestyvä. Kukin tehkööt omien voimavarojensa mukaan ja lapsen parasta ajatellen.

Minä en ylläpidä mitään äitimyyttiä, vaan oikeasti teen kaiken rakkaudesta ja omasta tahdosta. Oma äitini oli lapsuudessani itsekeskeinen ja kasvatti lapset siinä sivussa, en tahdo samaa omalla lapselleni.

Voitko tarkentaa, että miten siis olet omat lapsesi kasvattanut, ja mikä on turhaa hössötystä?

Mitä tuo konkreettisesti tarkoittaa. Täälläkin puhutaan lapsiraukoista jotka eivät pääse Korkeasaareen ja Lintsille kun vanhemmat eivät vie. Joku kehtaa syöttää eineksiä, arvatkaa mitä näin tänään prismassa? Kiltit lapset näkyvät mutta eivät kuulu, miksi vanhemmat antavat karkkia ja keksejä junassa? Miksi tehdä lapsia jos ei niitä aio suorittaa? Miksi teet toisen tuohon tilanteeseen jos et jaksa suorittaa? Pilaat lastesi elämän!

Serkkuni, entinen vela sain kaksi vuotta sitten lapsen. Tietenkin toivotun, koska se oli projekti muiden joukossa. Veriseulat kävivät englannissa asti testeissä, ettei nyt vaan sitten tästä ainokaisesta tule downia tai muuten ankeaa ja olivathan he jo nelikymppisiä kun tulivat katumapäälle.

Tätä kedon kukkasta kasvatetaan kyllä sellaisella paneutumisella, että heikompaa hirvittää. Ruokavalio on yksi juttu muiden joukossa, mutta se nyt tietty pistää silmään. Tämä lapsi ei saa mitään makeaa koskaan. Koska on vielä vanhempien valvonnan piirissä tämä homma toimii. Olemme suhtkoht läheisiä, eli käymme meidän serkusten lasten synttäreillä jne. ja tällä lapsukaisella on aina omat maissinaksut mukana. Tietty hänen pikkuserkkunsa, eli meidän muiden lapset ovat  8-15 vuotiaita, joten periaatteessa tämä toimii, koska ei ikinä pääse edes sen tarjoilupöydän lähelle.  Muiden syödessä vaikka jätskiä, tämä pienokainen saa niitä iänikuisia maissinaksujaan. Ja yksi näistä nuorista on rytmisen voimistelun maajoukkuevalmennettavissa ja hoikka kuin pajunvitsa, eli herkkujen syöminen ja ylipaino ei oikein toimi tässäkään yhtälössä. Veikkaan, että tämä pikkuserkus on niitä, jotka ekoilla kaverisynttäreillä mättävät sitä makeaa taskuihinkin kun silmä kerrankin välttää.

Hän ei tietenkään saa katsoa TV:tä ollenkaan. Saa käyttää tablettia vanhempien kanssa kehittävien musiikki ja värityspelien muodossa. Hänen kanssaan leikitään jatkuvasti, siis jompi kumpi vanhemmista leikkii.  Ei osaa leikkiä esim. serkusten kanssa, vaan itkee pienimmästäkin äitiä ja isää leikkimään kanssaan. Ja tietenkin sitten isä tai äiti viettävät vaikka jollain serkun kaverisynttäreillä sen ajan lastenhuoneessa leikkien tämän pienokaisen kanssa. Muut lapset ei tähän leikkiin tietenkään mahdu. Päällimmäisenä fiiliksenä lapsesta on se, että hän itkee ja marisee jatkuvasti ja tarvitsee tauotonta huomiota. Ei siis mihinkään hätään, vaan siihen, että on tottunut saamaan ihan aina ja kaiken ja heti. Meitä serkuksia on siis neljä ja näitä lapsia, eli pikkuserkuksia on yhteensä 7 kpl, eli ei olla lestadiolaisia tai muita holtittomasti lisääntyviä. Tämä nuorimmainen vaan poikkeaa kasvatukseltaan hyvin paljon muista. Kuitenkin kaikki nämä pikkuserkut ovat ihan fiksuja, pärjääviä ja urheilullisia vaikka ovat saaneet syödäkseen asioita ihan tavallisesti, herkkujakin jo pienenä.

Minusta tässä suoritetaan vanhemmuutta ja oikein kunnolla. Onko lopputulos sitten hyvä? Voi ollakin, aika näyttää. Merkit eivät lupaa kauhean hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Mikäs siinä muuten, mutta tämä äiti on aivan väsynyt ja loppu ja lapsi kehittymässä aikamoiseksi keisariksi.

Läheisetkin väsyneitä jo.

Tuon kuvauksen perusteella vanhemmuuta ei ole suoritettu kovin onnistuneesti. Minusta vanhemmuuteen kuuluu mm. opettaa lasta ottamaan muut huomioon ja esim iän mukaan osallistumaan kotitöihin yms. Keisariksi kasvatus ei ole yleensä toiveena.

Jossain vaiheessa olisi ollut helpompaa voidella lasten leivät ja siivota huoneet kuin opettaa/vaatia heitä tekemään nämä itse. Vanhempien kuitenkin"kuuluu" opettaa nämä taidot eikä passata lapsiaan.

3

Vierailija kirjoitti:

Olen tässä seurannut yhtä nuorta äitiä ja se on suorastaan järkyttävää.

Voi elämä sitä hössötyksen määrää ja sitä täydellistä äitimaahan katoamista ja uppoutumista.

Jos yrittää vähän neuvoa oikomaan mutkia tulee turpaan, ei kannata.

Mikäs siinä muuten, mutta tämä äiti on aivan väsynyt ja loppu ja lapsi kehittymässä aikamoiseksi keisariksi.

Läheisetkin väsyneitä jo.

Kiteytit hienosti :) Asun Kiinassa ja täällä, kuten tiedetään, on yhden lapsen politiikka (jota tosin ollaan nyt purkamassa). Täällä on ihan nimi näille ainokaisille poikalapsille - eli poika on se toivottu lapsi. Oletko nähnyt joskus tervettä kiinalaista adoptoitua poikalasta?

Nimitys on siis pikkukeisari. Pikkukeisari saa kaiken mitä tahtoo ja häntä kasvatetaan projektina tähdäten kaikkein parhaimpaan. Ravinto, koulutus, harrastukset. Jos pikkukeisari sattuu olemaan lahjakas vaikka urheilussa tai matematiikassa, niin valmentaja tähän lennätetään vaikka Pekingistä viikonlopuksi yksityiskoneella auttamaan. Kaikki, siis aivan kaikki, panostetaan tämän ainokaisen menestykseen. Ja jos ei menestystä tule, niin se on melkeinpä itsemurhan paikka sille lapselle tai vanhemmalle. Kulttuurissa, jossa "kasvojen menettäminen"  on kauheinta mitä voi tapahtua. Pikkukeisarit puetaan parhaimpiin ja heitä viedään ympäri ja ämpäri. Lattailla makaava kiukutteleva kiinalaislapsi on ihan tavallinen, ainakin Pekingissä ja Shanghaissa.

Riippuu ihan mitä suorittamisella tarkoitetaan. Minulle moni sanoi, että kannattaa ottaa rennommin, kun tein lapsen soseet ja sormiruoat itse. Minusta jotenkin ihan kammottavaa, että valmisruoat ovat nykyään vauvoilla normi! Ja samalla aikuisia, jotka ostavat eineksiä itselleen, paheksutaan...

Yritän välttää liikaa suorittamista ja tehdä niin mikä itsestä tuntuu parhaalle. Tottakai haluan lasteni parasta kuitenkin.

Paineet tulee ulkopuolelta, jo neuvolasta jaetaan lappusia ja opuksia missä on sivukaupalla ohjeita siitä mitä pitää tehdä. Tuijotellaan niitä käyriä, teetetään kyselyitä ja tehtäviä joilla tarkkaillaan onko hoito ja kasvatus edennyt siihen pisteeseen missä sen pitäisi olla.

Tällä aihe vapaa sivulla on jatkuvasti tossa alla noita kolumneja ja haastatteluja esim psykologeilta "tee niin, tee näin jotta lapsestasi kasvaa normaali, älä tee näin, 5 vinkkiä, 10 tarkistuskohtaa" ja plaaplaaplaa.

Lasten ruokavalio,se se vasta varsinainen rubikinkuutio onkin että saa kaikki palat kohdalleen. Yhä enemmän koko ajan tulee sitä sun tätä tutkimusta ja suosituksia esim ihan perusraaka-aineista (esim maitotuotteet) joita yhtäkkiä ei pitäisikään käyttää koska lapsesta voi kasvaa suunnilleen impotentti muuten.

Eli joo, onhan se hyvä että on tutkimuksia ja suosituksia ja esim neuvolaseurantaa. Mutta pään saa pitää kylmänä, ettei lähde sille liialle suorittamisen tielle missä päämäärä on täydellisyys kaikessa.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan mitä suorittamisella tarkoitetaan. Minulle moni sanoi, että kannattaa ottaa rennommin, kun tein lapsen soseet ja sormiruoat itse. Minusta jotenkin ihan kammottavaa, että valmisruoat ovat nykyään vauvoilla normi! Ja samalla aikuisia, jotka ostavat eineksiä itselleen, paheksutaan...

Etkä edes tiedä mitä vauvasoseet sisällöllisesti ovat, no, siinähän järjestit itsellesi ylimääräistä (ja turhaa) puuhaa.

Mulle ei ole ainakaan tullut minkäänlaisia paineita mistään neuvolasta. Oletteko te sellaiset jotka niitä saatte vähän sellaisia persooniltanne heikkoja ihmisiä, jotka eivät usko itseensä missään asioissa?

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei ole ainakaan tullut minkäänlaisia paineita mistään neuvolasta. Oletteko te sellaiset jotka niitä saatte vähän sellaisia persooniltanne heikkoja ihmisiä, jotka eivät usko itseensä missään asioissa?

Ongelmia tulee siinä vaiheessa jos se lapsi poikkeaa suosituksista ja terkka on virkaintoinen.

Itselleni stressi on tullut koulun kanssa. Kaikki tuntuu olevan ihan kaaoksessa ja koko ajan saa valvoa, missä pihistellään ja mitä mokaillaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapsesta pitää välittää, muuten on huono äiti. Mitähän sinä ap jätit tekemättä? Ihmeesti on ainakin varaa haukkua muita. Mitä se sun napaas kaivaa, jos joku ei ole laiska?

Mä ajattelin ap:n aloituksesta lähinnä näitä nykyään "pakollisia" asioita, eli lapsi pitää saadaharrastamaan suoraan synnäriltä, koska on tärkeää että lapsi pääsee värikylpyyn/vauvauintiin/vauvamuskariin ties mihin muuhun heti, kun se on niin hitsin kehittävää. Ja ruoan pitää olla just itse tehtyä luomua, eikä mitään sinnepäin, kestovaipat takaa terveyden ja tulevaisuuden, puhumattakaan siitä, että pitää olla KIINTYMYSVANHEMPI. Eli pahimpien tulkintojen mukaan antaa lapsen kekkaloida ihan miten päin vaan ilman ruoka- ja nukkuma-aikoja, saati minkäänlaista komentamista tai rankaisemista, koska lapsi nyt vaan on uusi aurinkokuningas, jonka mikä tahansa edellä mainitun laiminlyöminen murentaa kappaleiksi tai vähintään tuhoaa kiintymyssuhteen, luottamuksen ja kaiken muun hyvän.

Kaikkihan on nykykään hifistelyä. Harrastajilla on käytössä huippuvälineet, peruskuntoilijat miettii mikä ois hyvä hetki syyä vuorokauden rasvat. Olisi omituista jos tää ei laajenisi myös lapsiin. Suorittaminen ja optimointi on nyt muotia.

Vierailija kirjoitti:

Serkkuni, entinen vela sain kaksi vuotta sitten lapsen. Tietenkin toivotun, koska se oli projekti muiden joukossa. Veriseulat kävivät englannissa asti testeissä, ettei nyt vaan sitten tästä ainokaisesta tule downia tai muuten ankeaa ja olivathan he jo nelikymppisiä kun tulivat katumapäälle.

Tätä kedon kukkasta kasvatetaan kyllä sellaisella paneutumisella, että heikompaa hirvittää. Ruokavalio on yksi juttu muiden joukossa, mutta se nyt tietty pistää silmään. Tämä lapsi ei saa mitään makeaa koskaan. Koska on vielä vanhempien valvonnan piirissä tämä homma toimii. Olemme suhtkoht läheisiä, eli käymme meidän serkusten lasten synttäreillä jne. ja tällä lapsukaisella on aina omat maissinaksut mukana. Tietty hänen pikkuserkkunsa, eli meidän muiden lapset ovat  8-15 vuotiaita, joten periaatteessa tämä toimii, koska ei ikinä pääse edes sen tarjoilupöydän lähelle.  Muiden syödessä vaikka jätskiä, tämä pienokainen saa niitä iänikuisia maissinaksujaan. Ja yksi näistä nuorista on rytmisen voimistelun maajoukkuevalmennettavissa ja hoikka kuin pajunvitsa, eli herkkujen syöminen ja ylipaino ei oikein toimi tässäkään yhtälössä. Veikkaan, että tämä pikkuserkus on niitä, jotka ekoilla kaverisynttäreillä mättävät sitä makeaa taskuihinkin kun silmä kerrankin välttää.

Hän ei tietenkään saa katsoa TV:tä ollenkaan. Saa käyttää tablettia vanhempien kanssa kehittävien musiikki ja värityspelien muodossa. Hänen kanssaan leikitään jatkuvasti, siis jompi kumpi vanhemmista leikkii.  Ei osaa leikkiä esim. serkusten kanssa, vaan itkee pienimmästäkin äitiä ja isää leikkimään kanssaan. Ja tietenkin sitten isä tai äiti viettävät vaikka jollain serkun kaverisynttäreillä sen ajan lastenhuoneessa leikkien tämän pienokaisen kanssa. Muut lapset ei tähän leikkiin tietenkään mahdu. Päällimmäisenä fiiliksenä lapsesta on se, että hän itkee ja marisee jatkuvasti ja tarvitsee tauotonta huomiota. Ei siis mihinkään hätään, vaan siihen, että on tottunut saamaan ihan aina ja kaiken ja heti. Meitä serkuksia on siis neljä ja näitä lapsia, eli pikkuserkuksia on yhteensä 7 kpl, eli ei olla lestadiolaisia tai muita holtittomasti lisääntyviä. Tämä nuorimmainen vaan poikkeaa kasvatukseltaan hyvin paljon muista. Kuitenkin kaikki nämä pikkuserkut ovat ihan fiksuja, pärjääviä ja urheilullisia vaikka ovat saaneet syödäkseen asioita ihan tavallisesti, herkkujakin jo pienenä.

Minusta tässä suoritetaan vanhemmuutta ja oikein kunnolla. Onko lopputulos sitten hyvä? Voi ollakin, aika näyttää. Merkit eivät lupaa kauhean hyvää.

Mä myös tiedän vastaavia tapauksia. Vanhemmat ei vaan tajua miten pahasti ne sabotoi lapsensa elämää, miten vaikeaa tulee olemaan tuollaisella lapsella kun menee päiväkotiin ja kouluun, ja koko maailma ei enää tanssikaan hänen pillinsä mukaan.

Vanhempien mukaan tällainen tapaus on toki tempperamentiltaan vain vaativa, vaikka jokainen läheltä seuraava on nähnyt mikä menee pieleen päivästä 1 lähtien. No joo, siis vauvaahan pitääkin lelluttaa ja huomioida koko ajan, mutta kun taidot kasvaa, pitäisi myös vanhemman ymmärtää päästää lasta vähän irti ja opettaa odottamaa jne.

Nämä on myös niitä, joiden lapsilla esiintyy ihan järkyttävää sisaruskateutta, jos sellainen perheeseen siunaantuu. Mä yhtä tosi läheistä ystävääni yritin opastaa, että kun toinen oli tuloillaan, että alkaisi tosi kivoissa ja rauhallisissa tilanteissa, joissa on voimavaroja hoitaa tilanne nätisti, opettaa sitä superlellittyä ja jatkuvasti 100% huomioitua esikoista siihen, että äiti tekee välillä muita asioita, ja lapsen pitää vaan odottaa hetki jne. No ei tietenkään tehnyt niin ja helvettihän se oli valloillaan kun vauva syntyi, ja tämä tilanne tuli pakosta. Tottakai se esikoinen yhdisti sen 100% huomion menettämisen vauvaan, vaikka asian olisi voinut hoitaa niin paljon fiksumminkin vähän ennakoimalla.