Ihmisillä on sielu, kuolemaa ei ole

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kun syytetään sieluun uskojia pelkureiksi jotka uskovat sieluun vain siksi että olisi muka pelottavaa ettei kuoleman jälkeen ole mitään, on todella laiskaa.

Minulla on vaikeaa masennusta ja olen halunnut kuolla pois ja melkein tappanutkin itseni. Olen ajatellut että olisi mahtavaa jos tietoisuus lakkaisi, eikä tarvitsisi kärsiä enää. En jää kaipaamaan yhtään mitään tästä maailmasta joka on kärsimystä täynnä.

Minusta he jotka ovat aivan varmoja ettei kuoleman jälkeen ole mitään, ovat itse pelkureita. Heitä pelottaa ajatus että joutuisi vielä kuolemankin jälkeen jatkamaan taivaltamista, oppimista ja kehittymistä.

Kaikkein kammottavin ajatus tuntuu monille olevan karma ja se että sielunvaelluksen tiimoilta joutuisi oikeasti vastuuseen kaikesta mitä on tehnyt.

Laiskaa on nimenomaan uskoa satuihin tuonpuoleisesta, vaikka se on täysin terveen järjen vastaista. Käsitys sielusta perustuu ajatukseen minuuden jatkuvuudesta ruumiillisen olemassaolon jälkeen ja minuus itsessään on fiktio,  jonka ihminen rakentaa itselleen elämän aikana. Kun sinä kuolet, niin materiaalinen olemassaolosi ja se energia joka sinussa on virrannut ei tietenkään mihinkään katoa, vaan muuttaa muotoaan, mutta minuuden fiktio katoaa. Kuolemanjälkeinen elämä onkin ehkä tässä mielessä olemassa jonkinlaisena energian jatkuvuutena, mutta mitään sellaista tietoisuutta ei ole enää olemassa siinä mielessä kuin sinä, Liisa (tai kuka vaan), siellä nyt ajattelet ja tunnet ja koet. Tokihan voi huvikseen kuvitella kaikenlaisia taivaita ja muita todellisuuksia, mutta se on pelkkää fantasiointia joka ei perustu mihinkään järkevään ajatteluun.

:) oot jotenkin söpö tossa uskossasi. Ihanaa itsevarmuuta ja uhmaa.   Miksi yhdistät sielun minuuteen? Eihän se sitä ole. Sielu on syy miksi sinä olet.  

Miksi se on mielestäsi terveen järjen vastaista? 

Koska sielusta ei ole olemassa minkäänlaista kokemusta kenelläkään. Mitä muuta se muka on kuin uskoa siihen että minuudella on jonkinlainen henkinen aineesta riippumaton olomuoto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on harhaoppia. Jeesus on ainoa tie, totuus ja elämä.

Juuri näin. On väärin kuvitella, että pääsee kuoleman jälkeen taivaaseen, ilman uskoa Jeesukseen ja hänen ristinkuolemaansa. Jeesus on ainoa tie.

Mistä tiedät että on ainoa tie? Mitäs jos on toinenkin tie mikä menee sieltä talon takaa?

No kuule Jumala sen on kertonut. Sanassa se tulee ilmi. Tie talon takaa vie jonnekin muualle. 

Kenelle se on kertonut? Sinulleko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kun syytetään sieluun uskojia pelkureiksi jotka uskovat sieluun vain siksi että olisi muka pelottavaa ettei kuoleman jälkeen ole mitään, on todella laiskaa.

Minulla on vaikeaa masennusta ja olen halunnut kuolla pois ja melkein tappanutkin itseni. Olen ajatellut että olisi mahtavaa jos tietoisuus lakkaisi, eikä tarvitsisi kärsiä enää. En jää kaipaamaan yhtään mitään tästä maailmasta joka on kärsimystä täynnä.

Minusta he jotka ovat aivan varmoja ettei kuoleman jälkeen ole mitään, ovat itse pelkureita. Heitä pelottaa ajatus että joutuisi vielä kuolemankin jälkeen jatkamaan taivaltamista, oppimista ja kehittymistä.

Kaikkein kammottavin ajatus tuntuu monille olevan karma ja se että sielunvaelluksen tiimoilta joutuisi oikeasti vastuuseen kaikesta mitä on tehnyt.

Laiskaa on nimenomaan uskoa satuihin tuonpuoleisesta, vaikka se on täysin terveen järjen vastaista. Käsitys sielusta perustuu ajatukseen minuuden jatkuvuudesta ruumiillisen olemassaolon jälkeen ja minuus itsessään on fiktio,  jonka ihminen rakentaa itselleen elämän aikana. Kun sinä kuolet, niin materiaalinen olemassaolosi ja se energia joka sinussa on virrannut ei tietenkään mihinkään katoa, vaan muuttaa muotoaan, mutta minuuden fiktio katoaa. Kuolemanjälkeinen elämä onkin ehkä tässä mielessä olemassa jonkinlaisena energian jatkuvuutena, mutta mitään sellaista tietoisuutta ei ole enää olemassa siinä mielessä kuin sinä, Liisa (tai kuka vaan), siellä nyt ajattelet ja tunnet ja koet. Tokihan voi huvikseen kuvitella kaikenlaisia taivaita ja muita todellisuuksia, mutta se on pelkkää fantasiointia joka ei perustu mihinkään järkevään ajatteluun.

Argumentti: Muiden ajattelu on satua, minun ajatteluni järkevää. Siksi koska se vain on niin. Ja koska minä sanon, niin ja koska minä olen järkevä ja muut satuilevat.

Ja sitten olkiukko jostain "taivaasta"

Energian katoamattomuuden laki on kyllä ihan nykyisen tieteen valossa aika monen muunkin mielestä järkevä ajatus. Sama koskee tuota ajatusta, että minuus on pelkkä konstruktio, jota tukee moni psykologiaan perehtynyt. Ajatus sielusta ja tuonpuoleisesta sen sijaan perustuu tuhansia vuosia vanhoihin paimentolaisten satuihin.

Eli sielua ei voi olla koska paimentolainen.

En jaksa jankuttaa että sielu ei ole yhtä kuin minuus.

Pitäisi sen verran jokaisen tajuta että en ole vastuussa siitä miten muut sielun käsittävät.

Jos joku muu ajattelee sielusta tavalla x, ei minun tarvitse ajatella samalla tavalla.

Ärsyttävää on kun niputetaan kaikki samaan nippuun ja oletetaan että jokainen ajattelee partaukkoa pilven päällä, jos ei ajattele kuin tiedefanaatikot.

Et ole kertonut vielä että millä tavalla sielun käsität, joten on vähän hassua kiukutella, jos muut eivät ymmärrä miten sen käsität.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kun syytetään sieluun uskojia pelkureiksi jotka uskovat sieluun vain siksi että olisi muka pelottavaa ettei kuoleman jälkeen ole mitään, on todella laiskaa.

Minulla on vaikeaa masennusta ja olen halunnut kuolla pois ja melkein tappanutkin itseni. Olen ajatellut että olisi mahtavaa jos tietoisuus lakkaisi, eikä tarvitsisi kärsiä enää. En jää kaipaamaan yhtään mitään tästä maailmasta joka on kärsimystä täynnä.

Minusta he jotka ovat aivan varmoja ettei kuoleman jälkeen ole mitään, ovat itse pelkureita. Heitä pelottaa ajatus että joutuisi vielä kuolemankin jälkeen jatkamaan taivaltamista, oppimista ja kehittymistä.

Kaikkein kammottavin ajatus tuntuu monille olevan karma ja se että sielunvaelluksen tiimoilta joutuisi oikeasti vastuuseen kaikesta mitä on tehnyt.

Laiskaa on nimenomaan uskoa satuihin tuonpuoleisesta, vaikka se on täysin terveen järjen vastaista. Käsitys sielusta perustuu ajatukseen minuuden jatkuvuudesta ruumiillisen olemassaolon jälkeen ja minuus itsessään on fiktio,  jonka ihminen rakentaa itselleen elämän aikana. Kun sinä kuolet, niin materiaalinen olemassaolosi ja se energia joka sinussa on virrannut ei tietenkään mihinkään katoa, vaan muuttaa muotoaan, mutta minuuden fiktio katoaa. Kuolemanjälkeinen elämä onkin ehkä tässä mielessä olemassa jonkinlaisena energian jatkuvuutena, mutta mitään sellaista tietoisuutta ei ole enää olemassa siinä mielessä kuin sinä, Liisa (tai kuka vaan), siellä nyt ajattelet ja tunnet ja koet. Tokihan voi huvikseen kuvitella kaikenlaisia taivaita ja muita todellisuuksia, mutta se on pelkkää fantasiointia joka ei perustu mihinkään järkevään ajatteluun.

Argumentti: Muiden ajattelu on satua, minun ajatteluni järkevää. Siksi koska se vain on niin. Ja koska minä sanon, niin ja koska minä olen järkevä ja muut satuilevat.

Ja sitten olkiukko jostain "taivaasta"

Energian katoamattomuuden laki on kyllä ihan nykyisen tieteen valossa aika monen muunkin mielestä järkevä ajatus. Sama koskee tuota ajatusta, että minuus on pelkkä konstruktio, jota tukee moni psykologiaan perehtynyt. Ajatus sielusta ja tuonpuoleisesta sen sijaan perustuu tuhansia vuosia vanhoihin paimentolaisten satuihin.

Eli sielua ei voi olla koska paimentolainen.

En jaksa jankuttaa että sielu ei ole yhtä kuin minuus.

Pitäisi sen verran jokaisen tajuta että en ole vastuussa siitä miten muut sielun käsittävät.

Jos joku muu ajattelee sielusta tavalla x, ei minun tarvitse ajatella samalla tavalla.

Ärsyttävää on kun niputetaan kaikki samaan nippuun ja oletetaan että jokainen ajattelee partaukkoa pilven päällä, jos ei ajattele kuin tiedefanaatikot.

Et ole kertonut vielä että millä tavalla sielun käsität, joten on vähän hassua kiukutella, jos muut eivät ymmärrä miten sen käsität.

Ei sinulle sitä voi selittää. Sinä ymmärrät asioita omalla tasollasi. Kaikkea ei voi yksinkertaistaa sillä tavalla että saisit sen pureskelematta nieltyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kun syytetään sieluun uskojia pelkureiksi jotka uskovat sieluun vain siksi että olisi muka pelottavaa ettei kuoleman jälkeen ole mitään, on todella laiskaa.

Minulla on vaikeaa masennusta ja olen halunnut kuolla pois ja melkein tappanutkin itseni. Olen ajatellut että olisi mahtavaa jos tietoisuus lakkaisi, eikä tarvitsisi kärsiä enää. En jää kaipaamaan yhtään mitään tästä maailmasta joka on kärsimystä täynnä.

Minusta he jotka ovat aivan varmoja ettei kuoleman jälkeen ole mitään, ovat itse pelkureita. Heitä pelottaa ajatus että joutuisi vielä kuolemankin jälkeen jatkamaan taivaltamista, oppimista ja kehittymistä.

Kaikkein kammottavin ajatus tuntuu monille olevan karma ja se että sielunvaelluksen tiimoilta joutuisi oikeasti vastuuseen kaikesta mitä on tehnyt.

Laiskaa on nimenomaan uskoa satuihin tuonpuoleisesta, vaikka se on täysin terveen järjen vastaista. Käsitys sielusta perustuu ajatukseen minuuden jatkuvuudesta ruumiillisen olemassaolon jälkeen ja minuus itsessään on fiktio,  jonka ihminen rakentaa itselleen elämän aikana. Kun sinä kuolet, niin materiaalinen olemassaolosi ja se energia joka sinussa on virrannut ei tietenkään mihinkään katoa, vaan muuttaa muotoaan, mutta minuuden fiktio katoaa. Kuolemanjälkeinen elämä onkin ehkä tässä mielessä olemassa jonkinlaisena energian jatkuvuutena, mutta mitään sellaista tietoisuutta ei ole enää olemassa siinä mielessä kuin sinä, Liisa (tai kuka vaan), siellä nyt ajattelet ja tunnet ja koet. Tokihan voi huvikseen kuvitella kaikenlaisia taivaita ja muita todellisuuksia, mutta se on pelkkää fantasiointia joka ei perustu mihinkään järkevään ajatteluun.

Argumentti: Muiden ajattelu on satua, minun ajatteluni järkevää. Siksi koska se vain on niin. Ja koska minä sanon, niin ja koska minä olen järkevä ja muut satuilevat.

Ja sitten olkiukko jostain "taivaasta"

Energian katoamattomuuden laki on kyllä ihan nykyisen tieteen valossa aika monen muunkin mielestä järkevä ajatus. Sama koskee tuota ajatusta, että minuus on pelkkä konstruktio, jota tukee moni psykologiaan perehtynyt. Ajatus sielusta ja tuonpuoleisesta sen sijaan perustuu tuhansia vuosia vanhoihin paimentolaisten satuihin.

Eli sielua ei voi olla koska paimentolainen.

En jaksa jankuttaa että sielu ei ole yhtä kuin minuus.

Pitäisi sen verran jokaisen tajuta että en ole vastuussa siitä miten muut sielun käsittävät.

Jos joku muu ajattelee sielusta tavalla x, ei minun tarvitse ajatella samalla tavalla.

Ärsyttävää on kun niputetaan kaikki samaan nippuun ja oletetaan että jokainen ajattelee partaukkoa pilven päällä, jos ei ajattele kuin tiedefanaatikot.

Et ole kertonut vielä että millä tavalla sielun käsität, joten on vähän hassua kiukutella, jos muut eivät ymmärrä miten sen käsität.

Ei sinulle sitä voi selittää. Sinä ymmärrät asioita omalla tasollasi. Kaikkea ei voi yksinkertaistaa sillä tavalla että saisit sen pureskelematta nieltyä.

Eli se on sinulle jonkinlainen epämääräinen fiilis jota et osaa pukea sanoiksi. Eipä ne uskomuspuolen jutut yleensä kestäkään rationaalisempaa analyysia, eli sitä "pureskelemista", josta näkee mitä se uskomus pitää sisällään.

Mikä helvetti noita ateisteja vaivaa ku pitää kokoajan olla haukkumas ja valistamas uskovaisia? Nykyään ateistit on oikeasti PAHEMPIA oman näkemyksensä tuputtajia ku uskovaiset.. Mikä siinä on nii vaikea ymmärtää et jokanen saa uskoa siihen mihin haluaa ja usko on jokasen ihmisen henkilökohtaiseen kokemukseen perustuva, siihen ei voi noi vaa vaikuttaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kun syytetään sieluun uskojia pelkureiksi jotka uskovat sieluun vain siksi että olisi muka pelottavaa ettei kuoleman jälkeen ole mitään, on todella laiskaa.

Minulla on vaikeaa masennusta ja olen halunnut kuolla pois ja melkein tappanutkin itseni. Olen ajatellut että olisi mahtavaa jos tietoisuus lakkaisi, eikä tarvitsisi kärsiä enää. En jää kaipaamaan yhtään mitään tästä maailmasta joka on kärsimystä täynnä.

Minusta he jotka ovat aivan varmoja ettei kuoleman jälkeen ole mitään, ovat itse pelkureita. Heitä pelottaa ajatus että joutuisi vielä kuolemankin jälkeen jatkamaan taivaltamista, oppimista ja kehittymistä.

Kaikkein kammottavin ajatus tuntuu monille olevan karma ja se että sielunvaelluksen tiimoilta joutuisi oikeasti vastuuseen kaikesta mitä on tehnyt.

Laiskaa on nimenomaan uskoa satuihin tuonpuoleisesta, vaikka se on täysin terveen järjen vastaista. Käsitys sielusta perustuu ajatukseen minuuden jatkuvuudesta ruumiillisen olemassaolon jälkeen ja minuus itsessään on fiktio,  jonka ihminen rakentaa itselleen elämän aikana. Kun sinä kuolet, niin materiaalinen olemassaolosi ja se energia joka sinussa on virrannut ei tietenkään mihinkään katoa, vaan muuttaa muotoaan, mutta minuuden fiktio katoaa. Kuolemanjälkeinen elämä onkin ehkä tässä mielessä olemassa jonkinlaisena energian jatkuvuutena, mutta mitään sellaista tietoisuutta ei ole enää olemassa siinä mielessä kuin sinä, Liisa (tai kuka vaan), siellä nyt ajattelet ja tunnet ja koet. Tokihan voi huvikseen kuvitella kaikenlaisia taivaita ja muita todellisuuksia, mutta se on pelkkää fantasiointia joka ei perustu mihinkään järkevään ajatteluun.

:) oot jotenkin söpö tossa uskossasi. Ihanaa itsevarmuuta ja uhmaa.   Miksi yhdistät sielun minuuteen? Eihän se sitä ole. Sielu on syy miksi sinä olet.  

Miksi se on mielestäsi terveen järjen vastaista? 

Koska sielusta ei ole olemassa minkäänlaista kokemusta kenelläkään. Mitä muuta se muka on kuin uskoa siihen että minuudella on jonkinlainen henkinen aineesta riippumaton olomuoto?

Taidat olla aika nuori, kun olet pystynyt elämään elämäsi laput silmillä. Katso aluksi vaikka Faktalta juuri näin aikoina tulevaa ohjelmaa Lapseni aikaisempi elämä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä helvetti noita ateisteja vaivaa ku pitää kokoajan olla haukkumas ja valistamas uskovaisia? Nykyään ateistit on oikeasti PAHEMPIA oman näkemyksensä tuputtajia ku uskovaiset.. Mikä siinä on nii vaikea ymmärtää et jokanen saa uskoa siihen mihin haluaa ja usko on jokasen ihmisen henkilökohtaiseen kokemukseen perustuva, siihen ei voi noi vaa vaikuttaa

Hetkonen, on ap siis ateisti vai mitä hän oikein tuputtaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kun syytetään sieluun uskojia pelkureiksi jotka uskovat sieluun vain siksi että olisi muka pelottavaa ettei kuoleman jälkeen ole mitään, on todella laiskaa.

Minulla on vaikeaa masennusta ja olen halunnut kuolla pois ja melkein tappanutkin itseni. Olen ajatellut että olisi mahtavaa jos tietoisuus lakkaisi, eikä tarvitsisi kärsiä enää. En jää kaipaamaan yhtään mitään tästä maailmasta joka on kärsimystä täynnä.

Minusta he jotka ovat aivan varmoja ettei kuoleman jälkeen ole mitään, ovat itse pelkureita. Heitä pelottaa ajatus että joutuisi vielä kuolemankin jälkeen jatkamaan taivaltamista, oppimista ja kehittymistä.

Kaikkein kammottavin ajatus tuntuu monille olevan karma ja se että sielunvaelluksen tiimoilta joutuisi oikeasti vastuuseen kaikesta mitä on tehnyt.

Laiskaa on nimenomaan uskoa satuihin tuonpuoleisesta, vaikka se on täysin terveen järjen vastaista. Käsitys sielusta perustuu ajatukseen minuuden jatkuvuudesta ruumiillisen olemassaolon jälkeen ja minuus itsessään on fiktio,  jonka ihminen rakentaa itselleen elämän aikana. Kun sinä kuolet, niin materiaalinen olemassaolosi ja se energia joka sinussa on virrannut ei tietenkään mihinkään katoa, vaan muuttaa muotoaan, mutta minuuden fiktio katoaa. Kuolemanjälkeinen elämä onkin ehkä tässä mielessä olemassa jonkinlaisena energian jatkuvuutena, mutta mitään sellaista tietoisuutta ei ole enää olemassa siinä mielessä kuin sinä, Liisa (tai kuka vaan), siellä nyt ajattelet ja tunnet ja koet. Tokihan voi huvikseen kuvitella kaikenlaisia taivaita ja muita todellisuuksia, mutta se on pelkkää fantasiointia joka ei perustu mihinkään järkevään ajatteluun.

:) oot jotenkin söpö tossa uskossasi. Ihanaa itsevarmuuta ja uhmaa.   Miksi yhdistät sielun minuuteen? Eihän se sitä ole. Sielu on syy miksi sinä olet.  

Miksi se on mielestäsi terveen järjen vastaista? 

Koska sielusta ei ole olemassa minkäänlaista kokemusta kenelläkään. Mitä muuta se muka on kuin uskoa siihen että minuudella on jonkinlainen henkinen aineesta riippumaton olomuoto?

Taidat olla aika nuori, kun olet pystynyt elämään elämäsi laput silmillä. Katso aluksi vaikka Faktalta juuri näin aikoina tulevaa ohjelmaa Lapseni aikaisempi elämä.

Taas yksi henkilöhyökkäys kun et kykene järkevään keskusteluun. Olen pettynyt, vaikken yllättynyt. Joskus olisi ihan kivaa käydä keskustelua näistä aiheista.

Väärin, kaikella elävällä on sielu ei vain ihmisellä, ja kyllä synnymme tänne uudestaan, kukaan ei hengaa jeesuksen kanssa taivaassa eikä kukaan pala helvetissä, takaisin tullaan taänne tai jonnekin muualle ja tekojemme seuraukset kannetaan niin hyvässä kuin pahassa.

Olen täysin samaa mieltä uskonnoista. Jeesus ei olekaan uskonto. Hän itse asiassa vastusti uskonnolisuutta. Olen tuon Jeesus-kommentin kirjoittaja, jolle vastasit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on harhaoppia. Jeesus on ainoa tie, totuus ja elämä.

Kaikki dogmaattiset uskot ovat harhaoppia. Ne on sellaisia järjestelmiä jotka joku muu sinulle iskostaa päähäsi.

Vierailija kirjoitti:

Kuolemaa ei pidä pelätä, se on vain sielun kotiinpaluu.

Kuolemaa on turha pelätä mutta kun aivoissa loppuu sähkökemiallinen toiminta niin se on Game Over ja se siitä. Ei ole enää yhtikäs mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuolemaa ei pidä pelätä, se on vain sielun kotiinpaluu.

Kuolemaa on turha pelätä mutta kun aivoissa loppuu sähkökemiallinen toiminta niin se on Game Over ja se siitä. Ei ole enää yhtikäs mitään.

Toki on vielä yhtä sun toista senkin jälkeen, mutta siitä ei ole enää mitään havaintoa, ainakaan siinä mielessä kuin ihmiset havainnon ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kun syytetään sieluun uskojia pelkureiksi jotka uskovat sieluun vain siksi että olisi muka pelottavaa ettei kuoleman jälkeen ole mitään, on todella laiskaa.

Minulla on vaikeaa masennusta ja olen halunnut kuolla pois ja melkein tappanutkin itseni. Olen ajatellut että olisi mahtavaa jos tietoisuus lakkaisi, eikä tarvitsisi kärsiä enää. En jää kaipaamaan yhtään mitään tästä maailmasta joka on kärsimystä täynnä.

Minusta he jotka ovat aivan varmoja ettei kuoleman jälkeen ole mitään, ovat itse pelkureita. Heitä pelottaa ajatus että joutuisi vielä kuolemankin jälkeen jatkamaan taivaltamista, oppimista ja kehittymistä.

Kaikkein kammottavin ajatus tuntuu monille olevan karma ja se että sielunvaelluksen tiimoilta joutuisi oikeasti vastuuseen kaikesta mitä on tehnyt.

Laiskaa on nimenomaan uskoa satuihin tuonpuoleisesta, vaikka se on täysin terveen järjen vastaista. Käsitys sielusta perustuu ajatukseen minuuden jatkuvuudesta ruumiillisen olemassaolon jälkeen ja minuus itsessään on fiktio,  jonka ihminen rakentaa itselleen elämän aikana. Kun sinä kuolet, niin materiaalinen olemassaolosi ja se energia joka sinussa on virrannut ei tietenkään mihinkään katoa, vaan muuttaa muotoaan, mutta minuuden fiktio katoaa. Kuolemanjälkeinen elämä onkin ehkä tässä mielessä olemassa jonkinlaisena energian jatkuvuutena, mutta mitään sellaista tietoisuutta ei ole enää olemassa siinä mielessä kuin sinä, Liisa (tai kuka vaan), siellä nyt ajattelet ja tunnet ja koet. Tokihan voi huvikseen kuvitella kaikenlaisia taivaita ja muita todellisuuksia, mutta se on pelkkää fantasiointia joka ei perustu mihinkään järkevään ajatteluun.

:) oot jotenkin söpö tossa uskossasi. Ihanaa itsevarmuuta ja uhmaa.   Miksi yhdistät sielun minuuteen? Eihän se sitä ole. Sielu on syy miksi sinä olet.  

Miksi se on mielestäsi terveen järjen vastaista? 

Koska sielusta ei ole olemassa minkäänlaista kokemusta kenelläkään. Mitä muuta se muka on kuin uskoa siihen että minuudella on jonkinlainen henkinen aineesta riippumaton olomuoto?

Ai kenelläkään? Puhutko nyt useamman miljardin elävän ja kuolleen ihmisen puolesta suurena totuutena? 

Miks usko sitten on mielestäsi terveen järjen vastaista? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kun syytetään sieluun uskojia pelkureiksi jotka uskovat sieluun vain siksi että olisi muka pelottavaa ettei kuoleman jälkeen ole mitään, on todella laiskaa.

Minulla on vaikeaa masennusta ja olen halunnut kuolla pois ja melkein tappanutkin itseni. Olen ajatellut että olisi mahtavaa jos tietoisuus lakkaisi, eikä tarvitsisi kärsiä enää. En jää kaipaamaan yhtään mitään tästä maailmasta joka on kärsimystä täynnä.

Minusta he jotka ovat aivan varmoja ettei kuoleman jälkeen ole mitään, ovat itse pelkureita. Heitä pelottaa ajatus että joutuisi vielä kuolemankin jälkeen jatkamaan taivaltamista, oppimista ja kehittymistä.

Kaikkein kammottavin ajatus tuntuu monille olevan karma ja se että sielunvaelluksen tiimoilta joutuisi oikeasti vastuuseen kaikesta mitä on tehnyt.

Laiskaa on nimenomaan uskoa satuihin tuonpuoleisesta, vaikka se on täysin terveen järjen vastaista. Käsitys sielusta perustuu ajatukseen minuuden jatkuvuudesta ruumiillisen olemassaolon jälkeen ja minuus itsessään on fiktio,  jonka ihminen rakentaa itselleen elämän aikana. Kun sinä kuolet, niin materiaalinen olemassaolosi ja se energia joka sinussa on virrannut ei tietenkään mihinkään katoa, vaan muuttaa muotoaan, mutta minuuden fiktio katoaa. Kuolemanjälkeinen elämä onkin ehkä tässä mielessä olemassa jonkinlaisena energian jatkuvuutena, mutta mitään sellaista tietoisuutta ei ole enää olemassa siinä mielessä kuin sinä, Liisa (tai kuka vaan), siellä nyt ajattelet ja tunnet ja koet. Tokihan voi huvikseen kuvitella kaikenlaisia taivaita ja muita todellisuuksia, mutta se on pelkkää fantasiointia joka ei perustu mihinkään järkevään ajatteluun.

Argumentti: Muiden ajattelu on satua, minun ajatteluni järkevää. Siksi koska se vain on niin. Ja koska minä sanon, niin ja koska minä olen järkevä ja muut satuilevat.

Ja sitten olkiukko jostain "taivaasta"

Energian katoamattomuuden laki on kyllä ihan nykyisen tieteen valossa aika monen muunkin mielestä järkevä ajatus. Sama koskee tuota ajatusta, että minuus on pelkkä konstruktio, jota tukee moni psykologiaan perehtynyt. Ajatus sielusta ja tuonpuoleisesta sen sijaan perustuu tuhansia vuosia vanhoihin paimentolaisten satuihin.

Eli sielua ei voi olla koska paimentolainen.

En jaksa jankuttaa että sielu ei ole yhtä kuin minuus.

Pitäisi sen verran jokaisen tajuta että en ole vastuussa siitä miten muut sielun käsittävät.

Jos joku muu ajattelee sielusta tavalla x, ei minun tarvitse ajatella samalla tavalla.

Ärsyttävää on kun niputetaan kaikki samaan nippuun ja oletetaan että jokainen ajattelee partaukkoa pilven päällä, jos ei ajattele kuin tiedefanaatikot.

Et ole kertonut vielä että millä tavalla sielun käsität, joten on vähän hassua kiukutella, jos muut eivät ymmärrä miten sen käsität.

Ei sinulle sitä voi selittää. Sinä ymmärrät asioita omalla tasollasi. Kaikkea ei voi yksinkertaistaa sillä tavalla että saisit sen pureskelematta nieltyä.

Eli se on sinulle jonkinlainen epämääräinen fiilis jota et osaa pukea sanoiksi. Eipä ne uskomuspuolen jutut yleensä kestäkään rationaalisempaa analyysia, eli sitä "pureskelemista", josta näkee mitä se uskomus pitää sisällään.

Kieli on aika rajallinen. Samoin on sinun abstraktioiden käsityskyky.

Ajatteletko ja uskotko ihan tosissasi ettei mitään voi olla olemassa, jos sinä et sinun vajaavaisilla kyvyilläsi ymmärrä.

Aika itsekeskeistä kuvitella ja satuilla että todellisuus, dimensiot ja äärettömyys rajoittuu vain siihen mitä ihminen on tieteellisin menetelmin todentanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on harhaoppia. Jeesus on ainoa tie, totuus ja elämä.

Juuri näin. On väärin kuvitella, että pääsee kuoleman jälkeen taivaaseen, ilman uskoa Jeesukseen ja hänen ristinkuolemaansa. Jeesus on ainoa tie.

Mistä tiedät että on ainoa tie? Mitäs jos on toinenkin tie mikä menee sieltä talon takaa?

No kuule Jumala sen on kertonut. Sanassa se tulee ilmi. Tie talon takaa vie jonnekin muualle. 

Kenelle se on kertonut? Sinulleko?

Jep ja kertoo ehkä sullekin jos vaan pyydät sitä kertomaan, tietenkin ihan tosissaan on syytä pyytää.  Jos sulla on jostain syystä paha olo, niin sitten ainakin kannattaa. 

Mun yks tuttu on kuollut 3 kertaa. Oli hyvin pahassa onnettomuudessa ja sydän pysähtyi 3 kertaa. Oli kuolleena kaikkina kertoina monia minuutteja. Ei ollut nähnyt mitään taivasta, jumalaa ja mitään muutakaan hömpän pömppää. Mitäs te uskovaiset siihen sanotte? Vai onko se taivas nähtävissä esim vasta 15 min päästä ja tuttu ei ollut kuolleena tarpeeksi kauan ni ei päässyt näkemään sitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kun syytetään sieluun uskojia pelkureiksi jotka uskovat sieluun vain siksi että olisi muka pelottavaa ettei kuoleman jälkeen ole mitään, on todella laiskaa.

Minulla on vaikeaa masennusta ja olen halunnut kuolla pois ja melkein tappanutkin itseni. Olen ajatellut että olisi mahtavaa jos tietoisuus lakkaisi, eikä tarvitsisi kärsiä enää. En jää kaipaamaan yhtään mitään tästä maailmasta joka on kärsimystä täynnä.

Minusta he jotka ovat aivan varmoja ettei kuoleman jälkeen ole mitään, ovat itse pelkureita. Heitä pelottaa ajatus että joutuisi vielä kuolemankin jälkeen jatkamaan taivaltamista, oppimista ja kehittymistä.

Kaikkein kammottavin ajatus tuntuu monille olevan karma ja se että sielunvaelluksen tiimoilta joutuisi oikeasti vastuuseen kaikesta mitä on tehnyt.

Laiskaa on nimenomaan uskoa satuihin tuonpuoleisesta, vaikka se on täysin terveen järjen vastaista. Käsitys sielusta perustuu ajatukseen minuuden jatkuvuudesta ruumiillisen olemassaolon jälkeen ja minuus itsessään on fiktio,  jonka ihminen rakentaa itselleen elämän aikana. Kun sinä kuolet, niin materiaalinen olemassaolosi ja se energia joka sinussa on virrannut ei tietenkään mihinkään katoa, vaan muuttaa muotoaan, mutta minuuden fiktio katoaa. Kuolemanjälkeinen elämä onkin ehkä tässä mielessä olemassa jonkinlaisena energian jatkuvuutena, mutta mitään sellaista tietoisuutta ei ole enää olemassa siinä mielessä kuin sinä, Liisa (tai kuka vaan), siellä nyt ajattelet ja tunnet ja koet. Tokihan voi huvikseen kuvitella kaikenlaisia taivaita ja muita todellisuuksia, mutta se on pelkkää fantasiointia joka ei perustu mihinkään järkevään ajatteluun.

:) oot jotenkin söpö tossa uskossasi. Ihanaa itsevarmuuta ja uhmaa.   Miksi yhdistät sielun minuuteen? Eihän se sitä ole. Sielu on syy miksi sinä olet.  

Miksi se on mielestäsi terveen järjen vastaista? 

Koska sielusta ei ole olemassa minkäänlaista kokemusta kenelläkään. Mitä muuta se muka on kuin uskoa siihen että minuudella on jonkinlainen henkinen aineesta riippumaton olomuoto?

Taidat olla aika nuori, kun olet pystynyt elämään elämäsi laput silmillä. Katso aluksi vaikka Faktalta juuri näin aikoina tulevaa ohjelmaa Lapseni aikaisempi elämä.

Taas yksi henkilöhyökkäys kun et kykene järkevään keskusteluun. Olen pettynyt, vaikken yllättynyt. Joskus olisi ihan kivaa käydä keskustelua näistä aiheista.

Niin olin siis ohis teidän keskustelussanne. Kunhan tartuin tuohon yhteen epäkohtaan kirjoituksessasi.

Vierailija kirjoitti:

Mun yks tuttu on kuollut 3 kertaa. Oli hyvin pahassa onnettomuudessa ja sydän pysähtyi 3 kertaa. Oli kuolleena kaikkina kertoina monia minuutteja. Ei ollut nähnyt mitään taivasta, jumalaa ja mitään muutakaan hömpän pömppää. Mitäs te uskovaiset siihen sanotte? Vai onko se taivas nähtävissä esim vasta 15 min päästä ja tuttu ei ollut kuolleena tarpeeksi kauan ni ei päässyt näkemään sitä?

Eihän ollut hänen aikansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun yks tuttu on kuollut 3 kertaa. Oli hyvin pahassa onnettomuudessa ja sydän pysähtyi 3 kertaa. Oli kuolleena kaikkina kertoina monia minuutteja. Ei ollut nähnyt mitään taivasta, jumalaa ja mitään muutakaan hömpän pömppää. Mitäs te uskovaiset siihen sanotte? Vai onko se taivas nähtävissä esim vasta 15 min päästä ja tuttu ei ollut kuolleena tarpeeksi kauan ni ei päässyt näkemään sitä?

Eihän ollut hänen aikansa.

Vai niin.