Ihmisillä on sielu, kuolemaa ei ole

Näin on!

Kuolemaa ei tarvitse pelätä koska kuolleena et tunne mitään. Sielua ei ole. Kuolemanpelko perustuu ylisuureen egoon joka ei halua päästää irti itsestään. Meditoi ja ymmärrä että egoa ei ole, niin kuolemanpelkosi katoaa eikä tarvitse turvautua lohduttaviin satuihin sieluista ja taivaista.

Usko Jeesukseen on tie iankaikkiseen elämään.

Kiitos. Olen samaa mieltä. Tietoisuus kasvakoon lisää.

Tuo kun syytetään sieluun uskojia pelkureiksi jotka uskovat sieluun vain siksi että olisi muka pelottavaa ettei kuoleman jälkeen ole mitään, on todella laiskaa.

Minulla on vaikeaa masennusta ja olen halunnut kuolla pois ja melkein tappanutkin itseni. Olen ajatellut että olisi mahtavaa jos tietoisuus lakkaisi, eikä tarvitsisi kärsiä enää. En jää kaipaamaan yhtään mitään tästä maailmasta joka on kärsimystä täynnä.

Minusta he jotka ovat aivan varmoja ettei kuoleman jälkeen ole mitään, ovat itse pelkureita. Heitä pelottaa ajatus että joutuisi vielä kuolemankin jälkeen jatkamaan taivaltamista, oppimista ja kehittymistä.

Kaikkein kammottavin ajatus tuntuu monille olevan karma ja se että sielunvaelluksen tiimoilta joutuisi oikeasti vastuuseen kaikesta mitä on tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Tuo kun syytetään sieluun uskojia pelkureiksi jotka uskovat sieluun vain siksi että olisi muka pelottavaa ettei kuoleman jälkeen ole mitään, on todella laiskaa.

Minulla on vaikeaa masennusta ja olen halunnut kuolla pois ja melkein tappanutkin itseni. Olen ajatellut että olisi mahtavaa jos tietoisuus lakkaisi, eikä tarvitsisi kärsiä enää. En jää kaipaamaan yhtään mitään tästä maailmasta joka on kärsimystä täynnä.

Minusta he jotka ovat aivan varmoja ettei kuoleman jälkeen ole mitään, ovat itse pelkureita. Heitä pelottaa ajatus että joutuisi vielä kuolemankin jälkeen jatkamaan taivaltamista, oppimista ja kehittymistä.

Kaikkein kammottavin ajatus tuntuu monille olevan karma ja se että sielunvaelluksen tiimoilta joutuisi oikeasti vastuuseen kaikesta mitä on tehnyt.

Laiskaa on nimenomaan uskoa satuihin tuonpuoleisesta, vaikka se on täysin terveen järjen vastaista. Käsitys sielusta perustuu ajatukseen minuuden jatkuvuudesta ruumiillisen olemassaolon jälkeen ja minuus itsessään on fiktio,  jonka ihminen rakentaa itselleen elämän aikana. Kun sinä kuolet, niin materiaalinen olemassaolosi ja se energia joka sinussa on virrannut ei tietenkään mihinkään katoa, vaan muuttaa muotoaan, mutta minuuden fiktio katoaa. Kuolemanjälkeinen elämä onkin ehkä tässä mielessä olemassa jonkinlaisena energian jatkuvuutena, mutta mitään sellaista tietoisuutta ei ole enää olemassa siinä mielessä kuin sinä, Liisa (tai kuka vaan), siellä nyt ajattelet ja tunnet ja koet. Tokihan voi huvikseen kuvitella kaikenlaisia taivaita ja muita todellisuuksia, mutta se on pelkkää fantasiointia joka ei perustu mihinkään järkevään ajatteluun.

Uskon myös näin. Olemme täällä vain käymässä.

Aloitus on harhaoppia. Jeesus on ainoa tie, totuus ja elämä.

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on harhaoppia. Jeesus on ainoa tie, totuus ja elämä.

Kaikki dogmaattiset uskot ovat harhaoppia. Ne on sellaisia järjestelmiä jotka joku muu sinulle iskostaa päähäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kun syytetään sieluun uskojia pelkureiksi jotka uskovat sieluun vain siksi että olisi muka pelottavaa ettei kuoleman jälkeen ole mitään, on todella laiskaa.

Minulla on vaikeaa masennusta ja olen halunnut kuolla pois ja melkein tappanutkin itseni. Olen ajatellut että olisi mahtavaa jos tietoisuus lakkaisi, eikä tarvitsisi kärsiä enää. En jää kaipaamaan yhtään mitään tästä maailmasta joka on kärsimystä täynnä.

Minusta he jotka ovat aivan varmoja ettei kuoleman jälkeen ole mitään, ovat itse pelkureita. Heitä pelottaa ajatus että joutuisi vielä kuolemankin jälkeen jatkamaan taivaltamista, oppimista ja kehittymistä.

Kaikkein kammottavin ajatus tuntuu monille olevan karma ja se että sielunvaelluksen tiimoilta joutuisi oikeasti vastuuseen kaikesta mitä on tehnyt.

Laiskaa on nimenomaan uskoa satuihin tuonpuoleisesta, vaikka se on täysin terveen järjen vastaista. Käsitys sielusta perustuu ajatukseen minuuden jatkuvuudesta ruumiillisen olemassaolon jälkeen ja minuus itsessään on fiktio,  jonka ihminen rakentaa itselleen elämän aikana. Kun sinä kuolet, niin materiaalinen olemassaolosi ja se energia joka sinussa on virrannut ei tietenkään mihinkään katoa, vaan muuttaa muotoaan, mutta minuuden fiktio katoaa. Kuolemanjälkeinen elämä onkin ehkä tässä mielessä olemassa jonkinlaisena energian jatkuvuutena, mutta mitään sellaista tietoisuutta ei ole enää olemassa siinä mielessä kuin sinä, Liisa (tai kuka vaan), siellä nyt ajattelet ja tunnet ja koet. Tokihan voi huvikseen kuvitella kaikenlaisia taivaita ja muita todellisuuksia, mutta se on pelkkää fantasiointia joka ei perustu mihinkään järkevään ajatteluun.

No itsehän uskon että sielu on vähän eri asia kuin minuus.

Minulle on aivan sama mihin sinä uskot. Älä vaivaa päätäsi liian monimutkaisilla asioilla. Sinulle ei boxin ulkopuolinen ajattelu sovi.

Ehkäpä juuri sinulla ei sitä tietoisuutta olekaan. Muilla voi ollakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kun syytetään sieluun uskojia pelkureiksi jotka uskovat sieluun vain siksi että olisi muka pelottavaa ettei kuoleman jälkeen ole mitään, on todella laiskaa.

Minulla on vaikeaa masennusta ja olen halunnut kuolla pois ja melkein tappanutkin itseni. Olen ajatellut että olisi mahtavaa jos tietoisuus lakkaisi, eikä tarvitsisi kärsiä enää. En jää kaipaamaan yhtään mitään tästä maailmasta joka on kärsimystä täynnä.

Minusta he jotka ovat aivan varmoja ettei kuoleman jälkeen ole mitään, ovat itse pelkureita. Heitä pelottaa ajatus että joutuisi vielä kuolemankin jälkeen jatkamaan taivaltamista, oppimista ja kehittymistä.

Kaikkein kammottavin ajatus tuntuu monille olevan karma ja se että sielunvaelluksen tiimoilta joutuisi oikeasti vastuuseen kaikesta mitä on tehnyt.

Laiskaa on nimenomaan uskoa satuihin tuonpuoleisesta, vaikka se on täysin terveen järjen vastaista. Käsitys sielusta perustuu ajatukseen minuuden jatkuvuudesta ruumiillisen olemassaolon jälkeen ja minuus itsessään on fiktio,  jonka ihminen rakentaa itselleen elämän aikana. Kun sinä kuolet, niin materiaalinen olemassaolosi ja se energia joka sinussa on virrannut ei tietenkään mihinkään katoa, vaan muuttaa muotoaan, mutta minuuden fiktio katoaa. Kuolemanjälkeinen elämä onkin ehkä tässä mielessä olemassa jonkinlaisena energian jatkuvuutena, mutta mitään sellaista tietoisuutta ei ole enää olemassa siinä mielessä kuin sinä, Liisa (tai kuka vaan), siellä nyt ajattelet ja tunnet ja koet. Tokihan voi huvikseen kuvitella kaikenlaisia taivaita ja muita todellisuuksia, mutta se on pelkkää fantasiointia joka ei perustu mihinkään järkevään ajatteluun.

Argumentti: Muiden ajattelu on satua, minun ajatteluni järkevää. Siksi koska se vain on niin. Ja koska minä sanon, niin ja koska minä olen järkevä ja muut satuilevat.

Ja sitten olkiukko jostain "taivaasta"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kun syytetään sieluun uskojia pelkureiksi jotka uskovat sieluun vain siksi että olisi muka pelottavaa ettei kuoleman jälkeen ole mitään, on todella laiskaa.

Minulla on vaikeaa masennusta ja olen halunnut kuolla pois ja melkein tappanutkin itseni. Olen ajatellut että olisi mahtavaa jos tietoisuus lakkaisi, eikä tarvitsisi kärsiä enää. En jää kaipaamaan yhtään mitään tästä maailmasta joka on kärsimystä täynnä.

Minusta he jotka ovat aivan varmoja ettei kuoleman jälkeen ole mitään, ovat itse pelkureita. Heitä pelottaa ajatus että joutuisi vielä kuolemankin jälkeen jatkamaan taivaltamista, oppimista ja kehittymistä.

Kaikkein kammottavin ajatus tuntuu monille olevan karma ja se että sielunvaelluksen tiimoilta joutuisi oikeasti vastuuseen kaikesta mitä on tehnyt.

Laiskaa on nimenomaan uskoa satuihin tuonpuoleisesta, vaikka se on täysin terveen järjen vastaista. Käsitys sielusta perustuu ajatukseen minuuden jatkuvuudesta ruumiillisen olemassaolon jälkeen ja minuus itsessään on fiktio,  jonka ihminen rakentaa itselleen elämän aikana. Kun sinä kuolet, niin materiaalinen olemassaolosi ja se energia joka sinussa on virrannut ei tietenkään mihinkään katoa, vaan muuttaa muotoaan, mutta minuuden fiktio katoaa. Kuolemanjälkeinen elämä onkin ehkä tässä mielessä olemassa jonkinlaisena energian jatkuvuutena, mutta mitään sellaista tietoisuutta ei ole enää olemassa siinä mielessä kuin sinä, Liisa (tai kuka vaan), siellä nyt ajattelet ja tunnet ja koet. Tokihan voi huvikseen kuvitella kaikenlaisia taivaita ja muita todellisuuksia, mutta se on pelkkää fantasiointia joka ei perustu mihinkään järkevään ajatteluun.

No itsehän uskon että sielu on vähän eri asia kuin minuus.

Minulle on aivan sama mihin sinä uskot. Älä vaivaa päätäsi liian monimutkaisilla asioilla. Sinulle ei boxin ulkopuolinen ajattelu sovi.

Ehkäpä juuri sinulla ei sitä tietoisuutta olekaan. Muilla voi ollakin.

Argumentum ad hominem. Esitin tuossa juuri perusteluita väitteelleni, joihin et osannut vastata muuta kuin henkilöhyökkäyksellä. Sinulla on vapaus toki uskoa mihin satuihin haluat. Jos "boksin ulkopuolinen" ajattelu tarkoittaa irrationaalisuutta, niin välttelen sellaista jatkossakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kun syytetään sieluun uskojia pelkureiksi jotka uskovat sieluun vain siksi että olisi muka pelottavaa ettei kuoleman jälkeen ole mitään, on todella laiskaa.

Minulla on vaikeaa masennusta ja olen halunnut kuolla pois ja melkein tappanutkin itseni. Olen ajatellut että olisi mahtavaa jos tietoisuus lakkaisi, eikä tarvitsisi kärsiä enää. En jää kaipaamaan yhtään mitään tästä maailmasta joka on kärsimystä täynnä.

Minusta he jotka ovat aivan varmoja ettei kuoleman jälkeen ole mitään, ovat itse pelkureita. Heitä pelottaa ajatus että joutuisi vielä kuolemankin jälkeen jatkamaan taivaltamista, oppimista ja kehittymistä.

Kaikkein kammottavin ajatus tuntuu monille olevan karma ja se että sielunvaelluksen tiimoilta joutuisi oikeasti vastuuseen kaikesta mitä on tehnyt.

Laiskaa on nimenomaan uskoa satuihin tuonpuoleisesta, vaikka se on täysin terveen järjen vastaista. Käsitys sielusta perustuu ajatukseen minuuden jatkuvuudesta ruumiillisen olemassaolon jälkeen ja minuus itsessään on fiktio,  jonka ihminen rakentaa itselleen elämän aikana. Kun sinä kuolet, niin materiaalinen olemassaolosi ja se energia joka sinussa on virrannut ei tietenkään mihinkään katoa, vaan muuttaa muotoaan, mutta minuuden fiktio katoaa. Kuolemanjälkeinen elämä onkin ehkä tässä mielessä olemassa jonkinlaisena energian jatkuvuutena, mutta mitään sellaista tietoisuutta ei ole enää olemassa siinä mielessä kuin sinä, Liisa (tai kuka vaan), siellä nyt ajattelet ja tunnet ja koet. Tokihan voi huvikseen kuvitella kaikenlaisia taivaita ja muita todellisuuksia, mutta se on pelkkää fantasiointia joka ei perustu mihinkään järkevään ajatteluun.

Argumentti: Muiden ajattelu on satua, minun ajatteluni järkevää. Siksi koska se vain on niin. Ja koska minä sanon, niin ja koska minä olen järkevä ja muut satuilevat.

Ja sitten olkiukko jostain "taivaasta"

Energian katoamattomuuden laki on kyllä ihan nykyisen tieteen valossa aika monen muunkin mielestä järkevä ajatus. Sama koskee tuota ajatusta, että minuus on pelkkä konstruktio, jota tukee moni psykologiaan perehtynyt. Ajatus sielusta ja tuonpuoleisesta sen sijaan perustuu tuhansia vuosia vanhoihin paimentolaisten satuihin.

No, oli satua tai ei, uskon tähän.

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on harhaoppia. Jeesus on ainoa tie, totuus ja elämä.

Juuri näin. On väärin kuvitella, että pääsee kuoleman jälkeen taivaaseen, ilman uskoa Jeesukseen ja hänen ristinkuolemaansa. Jeesus on ainoa tie.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on harhaoppia. Jeesus on ainoa tie, totuus ja elämä.

Juuri näin. On väärin kuvitella, että pääsee kuoleman jälkeen taivaaseen, ilman uskoa Jeesukseen ja hänen ristinkuolemaansa. Jeesus on ainoa tie.

Mistä tiedät että on ainoa tie? Mitäs jos on toinenkin tie mikä menee sieltä talon takaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kun syytetään sieluun uskojia pelkureiksi jotka uskovat sieluun vain siksi että olisi muka pelottavaa ettei kuoleman jälkeen ole mitään, on todella laiskaa.

Minulla on vaikeaa masennusta ja olen halunnut kuolla pois ja melkein tappanutkin itseni. Olen ajatellut että olisi mahtavaa jos tietoisuus lakkaisi, eikä tarvitsisi kärsiä enää. En jää kaipaamaan yhtään mitään tästä maailmasta joka on kärsimystä täynnä.

Minusta he jotka ovat aivan varmoja ettei kuoleman jälkeen ole mitään, ovat itse pelkureita. Heitä pelottaa ajatus että joutuisi vielä kuolemankin jälkeen jatkamaan taivaltamista, oppimista ja kehittymistä.

Kaikkein kammottavin ajatus tuntuu monille olevan karma ja se että sielunvaelluksen tiimoilta joutuisi oikeasti vastuuseen kaikesta mitä on tehnyt.

Laiskaa on nimenomaan uskoa satuihin tuonpuoleisesta, vaikka se on täysin terveen järjen vastaista. Käsitys sielusta perustuu ajatukseen minuuden jatkuvuudesta ruumiillisen olemassaolon jälkeen ja minuus itsessään on fiktio,  jonka ihminen rakentaa itselleen elämän aikana. Kun sinä kuolet, niin materiaalinen olemassaolosi ja se energia joka sinussa on virrannut ei tietenkään mihinkään katoa, vaan muuttaa muotoaan, mutta minuuden fiktio katoaa. Kuolemanjälkeinen elämä onkin ehkä tässä mielessä olemassa jonkinlaisena energian jatkuvuutena, mutta mitään sellaista tietoisuutta ei ole enää olemassa siinä mielessä kuin sinä, Liisa (tai kuka vaan), siellä nyt ajattelet ja tunnet ja koet. Tokihan voi huvikseen kuvitella kaikenlaisia taivaita ja muita todellisuuksia, mutta se on pelkkää fantasiointia joka ei perustu mihinkään järkevään ajatteluun.

Argumentti: Muiden ajattelu on satua, minun ajatteluni järkevää. Siksi koska se vain on niin. Ja koska minä sanon, niin ja koska minä olen järkevä ja muut satuilevat.

Ja sitten olkiukko jostain "taivaasta"

Energian katoamattomuuden laki on kyllä ihan nykyisen tieteen valossa aika monen muunkin mielestä järkevä ajatus. Sama koskee tuota ajatusta, että minuus on pelkkä konstruktio, jota tukee moni psykologiaan perehtynyt. Ajatus sielusta ja tuonpuoleisesta sen sijaan perustuu tuhansia vuosia vanhoihin paimentolaisten satuihin.

Eli sielua ei voi olla koska paimentolainen.

En jaksa jankuttaa että sielu ei ole yhtä kuin minuus.

Pitäisi sen verran jokaisen tajuta että en ole vastuussa siitä miten muut sielun käsittävät.

Jos joku muu ajattelee sielusta tavalla x, ei minun tarvitse ajatella samalla tavalla.

Ärsyttävää on kun niputetaan kaikki samaan nippuun ja oletetaan että jokainen ajattelee partaukkoa pilven päällä, jos ei ajattele kuin tiedefanaatikot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo kun syytetään sieluun uskojia pelkureiksi jotka uskovat sieluun vain siksi että olisi muka pelottavaa ettei kuoleman jälkeen ole mitään, on todella laiskaa.

Minulla on vaikeaa masennusta ja olen halunnut kuolla pois ja melkein tappanutkin itseni. Olen ajatellut että olisi mahtavaa jos tietoisuus lakkaisi, eikä tarvitsisi kärsiä enää. En jää kaipaamaan yhtään mitään tästä maailmasta joka on kärsimystä täynnä.

Minusta he jotka ovat aivan varmoja ettei kuoleman jälkeen ole mitään, ovat itse pelkureita. Heitä pelottaa ajatus että joutuisi vielä kuolemankin jälkeen jatkamaan taivaltamista, oppimista ja kehittymistä.

Kaikkein kammottavin ajatus tuntuu monille olevan karma ja se että sielunvaelluksen tiimoilta joutuisi oikeasti vastuuseen kaikesta mitä on tehnyt.

Laiskaa on nimenomaan uskoa satuihin tuonpuoleisesta, vaikka se on täysin terveen järjen vastaista. Käsitys sielusta perustuu ajatukseen minuuden jatkuvuudesta ruumiillisen olemassaolon jälkeen ja minuus itsessään on fiktio,  jonka ihminen rakentaa itselleen elämän aikana. Kun sinä kuolet, niin materiaalinen olemassaolosi ja se energia joka sinussa on virrannut ei tietenkään mihinkään katoa, vaan muuttaa muotoaan, mutta minuuden fiktio katoaa. Kuolemanjälkeinen elämä onkin ehkä tässä mielessä olemassa jonkinlaisena energian jatkuvuutena, mutta mitään sellaista tietoisuutta ei ole enää olemassa siinä mielessä kuin sinä, Liisa (tai kuka vaan), siellä nyt ajattelet ja tunnet ja koet. Tokihan voi huvikseen kuvitella kaikenlaisia taivaita ja muita todellisuuksia, mutta se on pelkkää fantasiointia joka ei perustu mihinkään järkevään ajatteluun.

:) oot jotenkin söpö tossa uskossasi. Ihanaa itsevarmuuta ja uhmaa.   Miksi yhdistät sielun minuuteen? Eihän se sitä ole. Sielu on syy miksi sinä olet.  

Miksi se on mielestäsi terveen järjen vastaista? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on harhaoppia. Jeesus on ainoa tie, totuus ja elämä.

Juuri näin. On väärin kuvitella, että pääsee kuoleman jälkeen taivaaseen, ilman uskoa Jeesukseen ja hänen ristinkuolemaansa. Jeesus on ainoa tie.

Mistä tiedät että on ainoa tie? Mitäs jos on toinenkin tie mikä menee sieltä talon takaa?

No kuule Jumala sen on kertonut. Sanassa se tulee ilmi. Tie talon takaa vie jonnekin muualle. 

En pelkää kuolemaa, ainoastaan kipua ja vammautumista. Olisi ihanaa kuolla nukkuessa.