Oliko suvussasi enemmän punaisia vai valkoisia vuonna 1918?

Varmaan punaisia, työmiehiä ja pienviljelijöitä. Tosin asuivat Lapissa, eikä siellä vissiin oikein ollu sotatoimia kuten etelän kaupungeissa. Ei ole nosita asioista koskaan puhuttu mitään, ei ehkä ole oikein koskettanut.

Valkoisia molemmilta puolilta. Toisen vanhemman isoisä oli mm. Helsingin valtauksessa, toisen sukutilalla säilytettiin punavankeja. :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovin on iäkästä keskustelijaa tänään mukana kun usealla on ollut ukki/isoisä mukana vuoden 1918 Punakapinassa.

AV-palsta ei ole vain näemmä nuorten palsta... 😊

Jos isän ukki on ollut nuori sata vuotta sitten, ei siihen kirjoittajan tarvitse kovin vanha olla.

Jos pappa on ollut teininä sisällissodassa, saanut neljäkymppisenä pojan , joka on saanut tyttären neljäkymppisenä, niin tytär on syntynyt 80-luvulla.

En ole varma... Äidin puolelta varmaan punaisia ja isän valkoisia. 

Nykyään varmaan valkoisia olisivat kotiäidit ja mamut ja punaisia töissä käyvät, jotka eivät kuppaamista enää jaksa : D

Oma sukuni on molempien puolelta ollut valkoisia niin pitkälle kuin toisen puolelta isoisäni ja toisen puolelta isoäitini muistavat.

Molempien puolelta oli sukuani mukana Suomea puhdistamassa.

Jos pappa on syntynyt v.1900, saanut pojan 45-vuotiaana ja tämä tyttären 45-vuotiaana, niin tytär on syntynyt 90-luvulla ja instagrammailee belfieitä tälläkin hetkellä.

Isän puolelta suku oli umpivalkoisia, äidin puolelta löytyy luultavasti sekä punaisia että valkoisia. 

Vierailija kirjoitti:

Papan veli teloitettiin 14-vuotiaana punaisena. Muista ei mitään tietoa. En tykkää koko aiheesta. Luokkasota ja jotkut vieläkin näkee tässä ylpeilyn aihetta.

Se oli vapaussota.

Minä en seuraa sukuani niin pitkälle. Isoäitini on silloin ollut 14 vuotias mutta ei meille puhuttu sellaisia aikoja olleenkaan. Epäilen valkoisia paikkkakunnan perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Papan veli teloitettiin 14-vuotiaana punaisena. Muista ei mitään tietoa. En tykkää koko aiheesta. Luokkasota ja jotkut vieläkin näkee tässä ylpeilyn aihetta.

Se oli vapaussota.

Terrorismia se oli.

Isän sukulaiset on työläistaustaisia ja äidin suku on maajussitaustaista, ja yhtäkään punikkia ei kummankaan suvusta tiedetä. Joku roti sentään.

Isän isä oli rautateillä töissä, ja silti oli valkoisten kannattaja. Ja sai kyllä kärsiä siitä.

Jos mietitte omien sukulaistenne kohtaloa sodissa, niin googlatkaa Sotasurmat. Sisällissodastakin saa tietoa ihan nimihaulla mm kuolintavasta (jos se on ollut tiedossa).

Sieltä olen löytänyt oman isovaarinikin, mutta kuolinsyy ei ole merkitty. Mummunikin (synt 1918) aina sanoi, että ei tiedä tapettiinko vai kuoliko nälkään. Isovaari oli siis punainen ja kuoli vankileirillä Hämeenlinnassa. Tiedoissa näkyy syntymäaika, ammatti (muonamies) ja lasten lukumäärä (5 kpl).

Muuten, tuolta sotasurmat sivustolta olen löytänyt tämän isovaarin kaksi poikaa (mummuni veljet), jotka kuolivat sitten myöhemmin soissa maata puolustaessaan. Siinä on ollut paljon surua isomummullani elämänsä aikana.

Jonku verran olen jutellut näistä asioista mummujeni kanssa (1907 ja 1918 syntyneet), mutta olivat tuolloin lapsia ja ajan mukaan asioista vaiettiin. Vanhempi mummuni muisti lahtauksia. Sukumme Tampereen seudulta.

Valkoisia kaikki tyynni. Muistan jopa äidin isän isän muistisairauksineen vanhuudenpäivillään vielä puhuneen aseiden kätkemisestä ettei punaiset löydä.

Punaisia ei varmaan jäänyt kertomaan tai lisääntymään, kun kuolivat. Eli kaikilla varmaan sitten valkoiset esi-isät.

Äidin suku valkoisia ja isän suku punaisia.

Isoisänisäni (äidin puolelta) oli kyllä suojeluskunnassa, mutta paikkakunnallamme ei juurikaan ollut mitään varsinaisia taisteluja. Koska talossa oli puhelin (mikä oli melkoinen harvinaisuus maaseutupitäjällä siihen aikaan) talomme oli silloin suojeluskunnan  yhteyspiste, mistä tietoja rintamasta  ja sen liikkeistä välitettiin.  Sen enempää äitini ei ole isoisästään kertonut. Hän oli syntynyt v.1869 ja oli maanviljelijä ja siis ikämies jo vuonna -18 , eikä siis joutunut eikä lähtenyt mukaan mihinkään varsinaisiin rintamatapahtumiin.

Hän kuoli juuri ennen talvisodan alkamista v. -39 (hänen rakentamansa talomme on nyt minulla ja miehelläni).

Sen verran hänen myöhemmistä vaiheista tiedän, että vanhana suojeluskuntamiehenä hän oli vielä Kannaksen linnoitustöiden kesänä (1939) väestösuojelutehtävissä, eli väestösuojien piirustusten kanssa jotain puuhaili.

Oli suht terve loppuun asti, mutta talvisodan ensimmäisessä ilmapommituksessa sai sitten , juuri 70 vuotta jo täytettyään, sydäninfarktin itse suunnittelemansa pommisuojan edessä, johon kuoli ehtimättä mennä sinne sisään. Hänen ainoa poikansakin kuoli sitten jo 1942 jatkosodassa 20 vuotta juuri täytettyään. 

Isoisänisääni ymmärrän tuohon suojeluskuntaan liittymisen kannalta sikäli, että hän oli maanviljelijä, eli tilallinen ja kun työväestö alkoi järjestäytyä punakaarteihin, hän halusi suojella perhettäänja taloaan. Hänellä oli tuolloin nuori vaimo ja sentään jo muutaman vuoden ikäin

Pelättiin että Vuoksen rintama murtuu ja punaiset pääsisivät läpi.

Kyllä siihen aikaan tiedettiin jo, miten ns. 'kulakeille' (eli siis maanviljelijöille) Venäjällä tehtiin ja kaikenlaisia hirmutöitä tapahtui tietysti Suomessakin. Hän siis halusi suojella perhettään ja elinkeinoaan. Voiko sellaisesta pyrkimyksestä ketään nyt jälkiviisaana syyttää ? Ei mielestäni.

Isoäitini puolestaan  valmistui sitten myöhemmin Viipurissa sairaanhoitajaksi ja oli niissä tehtävissä heti nuorena sotasairaanhoitajana.  v.-41 lähtien aina  sodan loppuun asti. Hän oli koko ikänsä varsin epäpoliittinen ihminen, äänesti mutta ei toitottanut kenellekään mitään vakaumusta. 

Piti paljon matkustamisesta ,ystävistään , puutarhan hoidosta ja rakasti elämää. Siinä hänen koko 'ideologiansa'. (Hän muuten arvosti, ja kunnioitti aina kaikkia hyviä työmiehiä ja -naisia. )

"Kaikkia meitä tarvitaan johonkin ja jokainen voi täyttää aina paikkansa jonain ja jossain ja kaikki olemme kuitenkin vain ihmisiä" oli eräs hänen sanonnoistaan ja viisauksistaan ,jotka muistan hänestä.