Isä yrittää pakottaa psykiatriselle osastolle

Lääkärit ei näe edes omien lastensa terveystietoja mistään, eikä puolisonsa.

miten niin muka lääkärit ei voisi hoitaa läheisiään ihmisiä?

Osastolle on vaikea päästä. Syömisongelma on ikävystyttävä, haluaa lopettaa ton sun minäminäminäjankkaamisen.

Vierailija kirjoitti:

Lääkärit ei näe edes omien lastensa terveystietoja mistään, eikä puolisonsa.

Kyllä näkee. Just tein miehelle B-lausunnon erityiskorvattavista lääkkeistä ja lapsen sairaskertomukseen kirjasin todetun korvatulehduksen ja sen hoidon.

Kyllikki kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkärit ei näe edes omien lastensa terveystietoja mistään, eikä puolisonsa.

Kyllä näkee. Just tein miehelle B-lausunnon erityiskorvattavista lääkkeistä ja lapsen sairaskertomukseen kirjasin todetun korvatulehduksen ja sen hoidon.

Kai tarkoitettiin sellaista terveystietojen näkemistä, missä lääkäri ei hoida läheisiään...

Mä en voi ymmärtää, miten monimutkaista nykyään avun saaminen on. On niin monta tahoa ja on vaikea valita itselle se toimivin vaihtoehto. Lisäksi joka paikkaan on niin pitkät jonot.

Vierailija kirjoitti:

Mä en voi ymmärtää, miten monimutkaista nykyään avun saaminen on. On niin monta tahoa ja on vaikea valita itselle se toimivin vaihtoehto. Lisäksi joka paikkaan on niin pitkät jonot.

Tälle pitäisi tehdä jotain. Varsinkin kun huonossa kunnossa oleva ihminen tuskin jaksaa ottaa selvää, mistä ja miten sitä apua saa. Ja terveyskeskuksesta nyt ei saa muuta kuin jotain sairaanhoitajalle juttelua, parhaassa tapauksessa lääkkeitä, mutta psykiatrille tai terapiaan ihan turha toivo päästä. Suomen mielenterveyspalvelut kaipaisivat todella kehitystyötä ja lisää rahaa.

Ap:lla sikäli hyvä tilanne, että pystyy käymään yksityisellä psykologilla. Toivottavasti se psykologi osaa ohjata tarvittaessa eteenpäin, esim kunnolliseen psykoterapiaan, jos ei psykologin käynneistä vaikuta olevan apua.

Mitä sinulla on ap diagnosoitu? Jos ei masennusta eikä syömishäiriötä, niin mitä?

...

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinulla on ap diagnosoitu? Jos ei masennusta eikä syömishäiriötä, niin mitä?

Ei mitään

Vierailija kirjoitti:

Osastolle on vaikea päästä. Syömisongelma on ikävystyttävä, haluaa lopettaa ton sun minäminäminäjankkaamisen.

Minkä minäminäminäjankkaamisen?

Ei mitään diagnoosia eli et edes pääse osastolle

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään diagnoosia eli et edes pääse osastolle

Onko tosiaan niin, että jos ei ole diagnoosia ei pääse osastolle. Eikö ihmisiä pysty auttamaan kuin diagnoosien kautta.

Suosittelen hoitamaan itse masennuksesi. Kaikki lähtee hyvästä ruokavaliosta, urheilemisesta, levosta ja stressittömyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen hoitamaan itse masennuksesi. Kaikki lähtee hyvästä ruokavaliosta, urheilemisesta, levosta ja stressittömyydestä.

Se on totta, että perus elintavoilla pääsee pitkälle. Jotenkin vain masentuneena usein ihmisen itsearvostus on alamaissa ja ei näe kannattavana itsestään huolehtimista. Silloin tulee tunne, että vain ihmisten täysi hyväksyntä ja apu ulkopuolelta voi auttaa. Kuitenkin ihmiset ovat fyysis-psyykkis-sosiaalisia olentoja. Liikunta vapauttaa endorfiineja ja muutenkin muokkaa minäkuvaa paremmaksi. Siten mielen ollessa alamaissa pitäisi liikkua entistä enemmän, vaikka liikkeelle lähtö olisikin vaikeaa. Liikunta myös parantaa ruokahalua, kun aineenvaihdunta toimii.

Kuitenkaan ei sovi vähätellä sosiaalista puolta. Jos on ollut kiusattuna, usein itsearvostus laskee ja kokee, ettei ansaitse itsensä hyvinvointia, jolloin liikunnasta ja ruokavaliosta huolehtiminen kärsii. Sitten odottaa, että jostain ulkopuolelta tulee arvostus ja lupa itsestä huolehtimiseen, kun ei näe itseään arvokkaana.

Kaiken kaikkiaan itseensä tulee

panostaa, sillä jos itseensä luottaa ja jaksaa panostaa, niitä voimavaroja kukaan ei pysty ihmiseltä poistamaan. Jos odottaa ihmisiltä täyttä hyväksyntää ja empatiaa, joutuu usein pettymään, sillä maailma on melko itsekäs.

Olenkin varma, että kun löydät voiman itsestäsi, etkä ole niin riippuvainen ulkomaailmasta, jonka myötämielisyydestä ei voi ikinä olla varma, niin löydät myös henkisen tasapainon. Tsemppiä sulle.

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt psykologilla muutaman kuukauden ja olo ei kuitenkaan ole helpottanut. Oireina on syömisongelmat, unettomuus ja masentuneisuus. Lisäksi olen hyvin yksinäinen. Olin nuorempana monta vuotta kiusattu, eikä itsetuntoni ole koskaan tuntunut palautuvan siitä.

Isä työskentelee itse lääkärinä ja nyt yrittää puuttua asioihini. Hänen mielestään minun paikkani olisi psykiatrisella osastolla, koska psykologikäynnit ei ole tuottaneet sen enempää tulosta. Tuntuu, että se ei ymmärrä.

Itsetunto kärsii hirveästi kiusaamisesta. Itsetuntoon vaikuttaa voimakkaasti muiden ihmisten palaute. Mitäpä jos uskaltaisi jättää muiden ajatusten pohtimisen ja keskittyisi oman olon parantamiseen. Ajattelisi esimerkiksi vaatteita ostaessa, että sopiipa paita hyvin päälleni. Auringon paistaessa keskittyisi sen tuomaan hyvään oloon. Tietysti sellaisille ihmisille, jotka eivät saa positiivista palautetta ulkopuolelta, täytyy tehdä enemmän töitä itsetunnon eteen. Täytyy tavallaan sanoa itselleen, että olen hyvä tyyppi ja ei antaa ulkopuolelta tulleen negatiivisen palautteen määritellä itseään.

Voitaisiin sitä kuitenkin yhteiskunnassakin siirtyä malliin, jossa huomioitaisiin muitakin ihmisiä. Joskus pienikin positiivinen palaute voi pelastaa päivän. Nykyisin kaikilla taitaa olla kuitenkin tärkeintä huolehtia omasta selviytymisestä.

Vierailija kirjoitti:

 Itsetunto kärsii hirveästi kiusaamisesta. Itsetuntoon vaikuttaa voimakkaasti muiden ihmisten palaute. Mitäpä jos uskaltaisi jättää muiden ajatusten pohtimisen ja keskittyisi oman olon parantamiseen. Ajattelisi esimerkiksi vaatteita ostaessa, että sopiipa paita hyvin päälleni. Auringon paistaessa keskittyisi sen tuomaan hyvään oloon. Tietysti sellaisille ihmisille, jotka eivät saa positiivista palautetta ulkopuolelta, täytyy tehdä enemmän töitä itsetunnon eteen. Täytyy tavallaan sanoa itselleen, että olen hyvä tyyppi ja ei antaa ulkopuolelta tulleen negatiivisen palautteen määritellä itseään.

Voitaisiin sitä kuitenkin yhteiskunnassakin siirtyä malliin, jossa huomioitaisiin muitakin ihmisiä. Joskus pienikin positiivinen palaute voi pelastaa päivän. Nykyisin kaikilla taitaa olla kuitenkin tärkeintä huolehtia omasta selviytymisestä.

Miten tämä liittyy aloitukseen?

Isä pyysi tänään anteeksi sitä että oli niin jyrkkä aiemmin. Puhuttiin kunnolla ja se jaksoi kuunnella. Lupasi myös että saan jatkaa nykyisellä psykologilla jos haluan.

Up