Isä yrittää pakottaa psykiatriselle osastolle

Hali <3

Vierailija kirjoitti:

. ............Eikä niillä välttämättä ole aikaa/halua kuunnella potilaita, muistan elävästi kun oikeasti aika pahassa tilanteessa oleva kanssapotilas itkee hysteerisesti ja sille käsketään että "yritä nyt vaan nukkua" -ja hoitaja pääsee takaisin kahvikupin ääreen juoruamaan työkavereiden kanssa.

Yrittävät myös aika innokkaasti tuputtaa potilaille neuroleptejä vaikka parempia tuloksia saisi myös lääkityksellä joka ei vedä täysin zombiksi. Kun onhan niitä ihmisiä helpompi käsitellä kun ne on turrutettu kunnon lääkekoomaan................

.

Suurin osa suljettujen osastojen potilaista ovat psykoosissa. Psykoosipotilaan kanssa on aivan turha yrittää terapiaa, ensin vain yritetään saada psykoosi hellittämään ja lievennetään oireita lääkkeillä. Silloin hoitajan neuvo hysteerisesti itkevälle potilaalle "yritä nyt vaan nukkua" on ainut mitä voi sanoa. Vai alkaisitko itse harhaisen psykoosipotilaan kanssa keskustelemaan hänen ongelmistaan juurta jaksain? Kun potilas ei tajua mikä maa, mikä valuutta. Potilaan pitää esim. istua kallellaan maan akselin suuntaisesti, muuten maan akseli kääntyy vinoon ja seuraa katastrofi. Miten terapoisit  traumoja tällaisen potilaan kanssa?

Ap:lla on syömishäiriö, isä on aika neuvoton jos lapsi laihtuu ja laihtuu eikä syö. Syömishäiriössä kuolleisuus on suuri, jotain pitää kiireesti tehdä ennenkuin potilaan sydän pettää. Silloin pakkohoidossa saataisiin ainakin ruokittua, ja psyykkistä syytä hoidettua myös. Harmi ettei Suomessa ole erikseen syömishäiriöklinikoita, jossa olisi osaava kokonaisvaltainen hoito näille potilaille.

Käyttäjä365 kirjoitti:

Suurin osa suljettujen osastojen potilaista ovat psykoosissa. Psykoosipotilaan kanssa on aivan turha yrittää terapiaa, ensin vain yritetään saada psykoosi hellittämään ja lievennetään oireita lääkkeillä. Silloin hoitajan neuvo hysteerisesti itkevälle potilaalle "yritä nyt vaan nukkua" on ainut mitä voi sanoa. Vai alkaisitko itse harhaisen psykoosipotilaan kanssa keskustelemaan hänen ongelmistaan juurta jaksain? Kun potilas ei tajua mikä maa, mikä valuutta. Potilaan pitää esim. istua kallellaan maan akselin suuntaisesti, muuten maan akseli kääntyy vinoon ja seuraa katastrofi. Miten terapoisit  traumoja tällaisen potilaan kanssa?

Ap:lla on syömishäiriö, isä on aika neuvoton jos lapsi laihtuu ja laihtuu eikä syö. Syömishäiriössä kuolleisuus on suuri, jotain pitää kiireesti tehdä ennenkuin potilaan sydän pettää. Silloin pakkohoidossa saataisiin ainakin ruokittua, ja psyykkistä syytä hoidettua myös. Harmi ettei Suomessa ole erikseen syömishäiriöklinikoita, jossa olisi osaava kokonaisvaltainen hoito näille potilaille.

Ei välttämättä terapiaa, mutta jotain inhimillisyyttä. Esimerkiksi tilaisuus kertoa pahasta olostaan niin, että joku kuuntelee vieressä ja rauhoittelee esimerkiksi kertomalla, ettei ole mitään hätää.

Isä on neuvoton, joten ensimmäinen idea on työntää osastolle? Pakkohoidossa on se paska puoli, että se auttaa ehkä silloin, kun tosiaan on jo liian laiha, mutta muuten osasto ei ole varmaan kenellekään paras paikka toipua oireista.

Minkä ikäinen olet? Se tässä varmasti on se tärkein kysymys, ei se, onko isäsi lääkäri vai ei. Ja minkä alan lääkäri hän on? Yleislääkäri, ortopedi, sydänlääkäri, jotain muuta? Ei se tee hänestä psykiatria, että hän on "lääkäri" (vai onko hän psykiatri?) ja hän on joka tapauksessa liian lähellä arvioidakseen sinun vointiasi objektiivisesti.

Ei sinne osastolle noin vaan kävellä vaikka haluaisitkin. Toki se, että isäsi tosiaan ON lääkäri, antaa sinulle siihen paremmat mahdollisuudet.

Ap, mikä fiilis?

Joskus auttaa, jos on monia ongelmia, että keskittyy ensin niistä yhteen. Esimerkiksi, jos ensin keskittyy syömisongelmaan, voi se vaikuttaa positiivisesti myös masennukseen. Monipuolisella ruokailulla on nimittäin yhteys myös mielenterveyteen.

Käyttäjä365 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

. ............Eikä niillä välttämättä ole aikaa/halua kuunnella potilaita, muistan elävästi kun oikeasti aika pahassa tilanteessa oleva kanssapotilas itkee hysteerisesti ja sille käsketään että "yritä nyt vaan nukkua" -ja hoitaja pääsee takaisin kahvikupin ääreen juoruamaan työkavereiden kanssa.

Yrittävät myös aika innokkaasti tuputtaa potilaille neuroleptejä vaikka parempia tuloksia saisi myös lääkityksellä joka ei vedä täysin zombiksi. Kun onhan niitä ihmisiä helpompi käsitellä kun ne on turrutettu kunnon lääkekoomaan................

.

Suurin osa suljettujen osastojen potilaista ovat psykoosissa. Psykoosipotilaan kanssa on aivan turha yrittää terapiaa, ensin vain yritetään saada psykoosi hellittämään ja lievennetään oireita lääkkeillä. Silloin hoitajan neuvo hysteerisesti itkevälle potilaalle "yritä nyt vaan nukkua" on ainut mitä voi sanoa. Vai alkaisitko itse harhaisen psykoosipotilaan kanssa keskustelemaan hänen ongelmistaan juurta jaksain? Kun potilas ei tajua mikä maa, mikä valuutta. Potilaan pitää esim. istua kallellaan maan akselin suuntaisesti, muuten maan akseli kääntyy vinoon ja seuraa katastrofi. Miten terapoisit  traumoja tällaisen potilaan kanssa?

Joo, muuten ihan hyvä mutta kuvaamani tapahtui avo-kriisiosastolla (kuten siellä viestin alkupuolella kirjoitin) jossa tyypeillä on lähinnä päällä pahaa ahdistuneisuushäiriötä ja masennusta (joko pelkältään tai osana kaksisuuntaista), ei psykooseja. Sitä kuvaamaani tyyppiä jota käskettiin vaan yrittämään nukkua, ei esim. vaivannut huoli maapallon akselista vaan ilmeisesti lähimenneisyydessä tapahtunut raiskaus.

Psykoosipotilaan lääkitseminen neurolepteilla on ehdottomasti erittäin hyvä idea, siihenhän ne on tarkoitettu. Ongelma tulee vastaan lähinnä silloin kun niitä tuputetaan lääkkeenä kaikenlaiseen muuhunkin päävaivaan liialla innolla.

Oletko ap puhunut psykologin kanssa tuosta että isä haluaa sinun menevän osastolle? Mitä mieltä psykologi on siitä? Ehkä hän voisi keskustella isäsi kanssa. 

Mielenterveyden ongelmissa ei voi odottaa mitään nopeaa ihmeparantumista, vaan asioiden työstäminen ja toipuminen on hidasta. Isäsikin pitäisi ymmärtää se. Osastolle meno ei ole mikään taikaratkaisu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt psykologilla muutaman kuukauden ja olo ei kuitenkaan ole helpottanut. Oireina on syömisongelmat, unettomuus ja masentuneisuus. Lisäksi olen hyvin yksinäinen. Olin nuorempana monta vuotta kiusattu, eikä itsetuntoni ole koskaan tuntunut palautuvan siitä.

Isä työskentelee itse lääkärinä ja nyt yrittää puuttua asioihini. Hänen mielestään minun paikkani olisi psykiatrisella osastolla, koska psykologikäynnit ei ole tuottaneet sen enempää tulosta. Tuntuu, että se ei ymmärrä.

No eihän normaalit ihmiset sairasta ymmärräkään. Mene sinne osastolle ja pysy siellä että saa viattomat sivulliset olla rauhassa.

Aika ikävästi sanottu. Mielestäni ihmisen pyrkimys ymmärtää muita ihmisiä kertoo tunneälystä ja empatiasta. Nykyisin taitavat nämä taidot olla monella hukassa, kun kaikki on niin yksilökeskeistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt psykologilla muutaman kuukauden ja olo ei kuitenkaan ole helpottanut. Oireina on syömisongelmat, unettomuus ja masentuneisuus. Lisäksi olen hyvin yksinäinen. Olin nuorempana monta vuotta kiusattu, eikä itsetuntoni ole koskaan tuntunut palautuvan siitä.

Isä työskentelee itse lääkärinä ja nyt yrittää puuttua asioihini. Hänen mielestään minun paikkani olisi psykiatrisella osastolla, koska psykologikäynnit ei ole tuottaneet sen enempää tulosta. Tuntuu, että se ei ymmärrä.

No eihän normaalit ihmiset sairasta ymmärräkään. Mene sinne osastolle ja pysy siellä että saa viattomat sivulliset olla rauhassa.

Aika ikävästi sanottu. Mielestäni ihmisen pyrkimys ymmärtää muita ihmisiä kertoo tunneälystä ja empatiasta. Nykyisin taitavat nämä taidot olla monella hukassa, kun kaikki on niin yksilökeskeistä.

Se on totta, että nyky yhteiskunnassa herkät ihmiset kärsivät eniten. Kaikille ihmisille esimerkiksi vallan ja rahan tavoittelu ei ole tärkeintä. Kuitenkin sitä omaa arvoa tulee peilattua näistä kovan arvon uraohjuksista ja itsetunto laskee. Maailmassa tarvitaan kuitenkin myös herkempiä ihmisiä, jotta elämä jotenkin säilyisi siedettävänä. Ihmisten ei tulisi hävetä herkkyyttään.

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? Se tässä varmasti on se tärkein kysymys, ei se, onko isäsi lääkäri vai ei. Ja minkä alan lääkäri hän on? Yleislääkäri, ortopedi, sydänlääkäri, jotain muuta? Ei se tee hänestä psykiatria, että hän on "lääkäri" (vai onko hän psykiatri?) ja hän on joka tapauksessa liian lähellä arvioidakseen sinun vointiasi objektiivisesti.

Ei sinne osastolle noin vaan kävellä vaikka haluaisitkin. Toki se, että isäsi tosiaan ON lääkäri, antaa sinulle siihen paremmat mahdollisuudet.

Olen yli 20v.

Psykiatri se on. Mitkä paremmat mahdollisuudet? Eihän se edes näe potilastietojani.

Vierailija kirjoitti:

Oletko ap puhunut psykologin kanssa tuosta että isä haluaa sinun menevän osastolle? Mitä mieltä psykologi on siitä? Ehkä hän voisi keskustella isäsi kanssa. 

Mielenterveyden ongelmissa ei voi odottaa mitään nopeaa ihmeparantumista, vaan asioiden työstäminen ja toipuminen on hidasta. Isäsikin pitäisi ymmärtää se. Osastolle meno ei ole mikään taikaratkaisu. 

Mainitsin, että ahdistaa, koska isä on sitä mieltä. Psykologin mielestä käyntejä pitäisi jatkaa, mutta osastohoitoon se ei kommentoinut oikein mitään.

up.......

Onko sinulla syömishäiriödiagnoosi, mikä? Mitä olet syönyt tänään?

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla syömishäiriödiagnoosi, mikä? Mitä olet syönyt tänään?

Ei vielä mikään.

Käyttäjä365 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

. ............Eikä niillä välttämättä ole aikaa/halua kuunnella potilaita, muistan elävästi kun oikeasti aika pahassa tilanteessa oleva kanssapotilas itkee hysteerisesti ja sille käsketään että "yritä nyt vaan nukkua" -ja hoitaja pääsee takaisin kahvikupin ääreen juoruamaan työkavereiden kanssa.

Yrittävät myös aika innokkaasti tuputtaa potilaille neuroleptejä vaikka parempia tuloksia saisi myös lääkityksellä joka ei vedä täysin zombiksi. Kun onhan niitä ihmisiä helpompi käsitellä kun ne on turrutettu kunnon lääkekoomaan................

.

Suurin osa suljettujen osastojen potilaista ovat psykoosissa.

No eikä ole. Kolmeen otteeseen olen ollut suljetulla, ja vain kerran siellä oli yksi potilas, jolla oli psykoottisia oireita.

Ap et ole osastohoidon tarpeessa, mutta tarvitset ehkä nyt psykiatrin kontakteja. Psykologi ei ole nyt oikea taho sinua hoitamaan. Mene terveyskeskuslääkärille ja pyydä lähete psykiatrian poliklinikalle.

Vierailija kirjoitti:

Ap et ole osastohoidon tarpeessa, mutta tarvitset ehkä nyt psykiatrin kontakteja. Psykologi ei ole nyt oikea taho sinua hoitamaan. Mene terveyskeskuslääkärille ja pyydä lähete psykiatrian poliklinikalle.

Millainenkohan jonotusaika sinne psykiatrian polille on?

Ketkä täällä oikein neuvoo? Potilaat, hoitajat, psykiatrit vai kaikkien asioiden luulijat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap et ole osastohoidon tarpeessa, mutta tarvitset ehkä nyt psykiatrin kontakteja. Psykologi ei ole nyt oikea taho sinua hoitamaan. Mene terveyskeskuslääkärille ja pyydä lähete psykiatrian poliklinikalle.

Millainenkohan jonotusaika sinne psykiatrian polille on?

Riippuu ihan paikkakunnasta ja siitä, miten kiireelliseksi lähettävä lääkäri asian arvioi. Mutta ei tässä nyt varmaan osastohoitoa ensisijaisesti tarvita. Ainakin meidän keskussairaalasa on olemassa myös sellainen, kuin syömishäiriöpoliklinikka.