Miksi hyvä äitini ei sietänyt minua sellaisena kuin olen?

syytät äitisi hänen heikkouksistaan ja äitisi syytti sinua heikkouksistasi. Ei ole omena kauas puusta pudonnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille tulee tuo vaihe, kun kelataan lapsuutta ja sitä miten vanhemmat teki mitäkin väärin. Kannattaa vain jossain vaiheessa antaa anteeksi ja hyväksyä, että ihmisiä ollaan kaikki ja vajavaisia. Parhaani yritän minäkin nyt äitinä, mutta kyllä minäkin monessa kohtaa epäonnistun.

Miten anteeksianto riittää niihin virheisiin? Ei tässä siitä ole kysymys. Vaikka antaisin anteeksi se ei korjaisi vaurioita, joita äidin käytöksestä on syntynyt, mä syytän häntä niistä. Hänen heikkouksistaan.

Mitä se syyttäminen sitten auttaa? Kukaan ei voi palata ajassa taaksepäin. Voit mennä vain eteenpäin. Jos kulutat nyt aikasi menneiden ajattelemiseen ja äitisi syyttämiseen, et auta itseäsi yhtään ja menetät kaiken lisäksi nykyhetken.

Niinhän sitä sanotaan, että koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia vaikea lapsuus.

Niin, haluan, että äitini kärsisi yhtä paljon omien heikkouksiensa takia, kun hän on pannut minut kärsimään siksi, että minullakin on heikkouksia. Pahinta henkisellä tasolla tai aika pahaa minusta mitä jollekin voi tehdä. Täydellistä rakkaudettomuutta. Mutta nyt on maksun aika. Haluan syyttää äitiä KAIKISTA hänen heikkouksistaan, niin että taju siltä lähtee ja anoo armoa ja luulee kuolevansa, mutta ehkä sit jostain kohtalon oikusta jätänkin henkiin. "Ku sä oot mun äiti. Ni en mä sua henno tappaa." Sit alettais olla tasoissa. Tietäsi, mille tuntuu tulla tuomituksi kun sinussa on heikkouksia eikä sinua siksi hyväksytä ihmisenä.

Tiedän toki etten tähän äidin kanssa pääse, mutta fantasiointi on mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

syytät äitisi hänen heikkouksistaan ja äitisi syytti sinua heikkouksistasi. Ei ole omena kauas puusta pudonnut.

Kyllä. Ja sitten kun HÄN on kärsinyt sen takia YHTÄ PALJON kuin minä, voin levätä.

Äitisi käytökselle on ehkäpä olemassa selitys. Täällä palstallakin on ketju, jossa puidaan narsistista vanhemmuutta. Ihan oma keskustelupalstansa on Narsistien uhrien tuki ry:n sivuilla (muistinkohan nimen täysin oikein). Aiheesta löytyy myös kirjallisuutta, josta voi saada paljon tukea ja apua toipumisessa.

Tutkipa asiaa. Kuulostaa siltä, että sinulla saattaa olla narsistinen äiti. Et ole yksin.

Äh, jokainen saa vaurioita lapsuudesta koska kukaan ei pysty olemaan täydellinen äiti/isä ja toisaalta jokainen lapsikin on erilainen. On mahdotonta tietää mikä olisi täydellistä kasvatusta kenenkin kohdalla. 

Ja tuo siivousesimerkkikin, en yhtään ymmärrä mikä siinä äidin pyynnössä oli niin pahaa. Olisitko kaivannut palkinnon siitä lakaisemisesta vai mitä? Yleensä kyllä lasten odotetan osallistuvan kodin askareisiin ihan ilman palkkioitakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille tulee tuo vaihe, kun kelataan lapsuutta ja sitä miten vanhemmat teki mitäkin väärin. Kannattaa vain jossain vaiheessa antaa anteeksi ja hyväksyä, että ihmisiä ollaan kaikki ja vajavaisia. Parhaani yritän minäkin nyt äitinä, mutta kyllä minäkin monessa kohtaa epäonnistun.

Miten anteeksianto riittää niihin virheisiin? Ei tässä siitä ole kysymys. Vaikka antaisin anteeksi se ei korjaisi vaurioita, joita äidin käytöksestä on syntynyt, mä syytän häntä niistä. Hänen heikkouksistaan.

Mitä se syyttäminen sitten auttaa? Kukaan ei voi palata ajassa taaksepäin. Voit mennä vain eteenpäin. Jos kulutat nyt aikasi menneiden ajattelemiseen ja äitisi syyttämiseen, et auta itseäsi yhtään ja menetät kaiken lisäksi nykyhetken.

Minä haluan maksaa sille potut pottuina. Haluankin, että se kärsii. Nautin siitä, kun saan tuottaa kärsimystä muille. Koska aika harva on minua auttanut.

Vierailija kirjoitti:

Niin, haluan, että äitini kärsisi yhtä paljon omien heikkouksiensa takia, kun hän on pannut minut kärsimään siksi, että minullakin on heikkouksia. Pahinta henkisellä tasolla tai aika pahaa minusta mitä jollekin voi tehdä. Täydellistä rakkaudettomuutta. Mutta nyt on maksun aika. Haluan syyttää äitiä KAIKISTA hänen heikkouksistaan, niin että taju siltä lähtee ja anoo armoa ja luulee kuolevansa, mutta ehkä sit jostain kohtalon oikusta jätänkin henkiin. "Ku sä oot mun äiti. Ni en mä sua henno tappaa." Sit alettais olla tasoissa. Tietäsi, mille tuntuu tulla tuomituksi kun sinussa on heikkouksia eikä sinua siksi hyväksytä ihmisenä.

Tiedän toki etten tähän äidin kanssa pääse, mutta fantasiointi on mukavaa.

Ei fantasiointi tai edes toteuttaminen auttausi sua yhtään, päinvastoin. Olisit vain yhtä kurja kuin äitisi. Olisitte kaksi yhtä kurjaa. Et sinä äitisi mentyä pois myhäilisi tyytyväisenä ja onnellisena. Ei sinun elämäsi muuttuisi yhtään paremmaksi, vaikka tekisit samat pahat teot kuin äitisi on tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Äitisi käytökselle on ehkäpä olemassa selitys. Täällä palstallakin on ketju, jossa puidaan narsistista vanhemmuutta. Ihan oma keskustelupalstansa on Narsistien uhrien tuki ry:n sivuilla (muistinkohan nimen täysin oikein). Aiheesta löytyy myös kirjallisuutta, josta voi saada paljon tukea ja apua toipumisessa.

Tutkipa asiaa. Kuulostaa siltä, että sinulla saattaa olla narsistinen äiti. Et ole yksin.

Joo KIITOS! Niin olen siihen tulokseen itsekin päätynyt (kiitos tämän palstan) ja olen narsistin uhreja ymmärtävässä terapiassa. Ei varmaan kukaan muu kuin narsistinen äiti voi kasvattaa sellaista ihmistä, joka nauttii pahan tuottamisesta muille. Siis en pidä sitä hyvänä asiana ja haluan siitä eroon, mutta en minä sellaisin ajatuksin syntynyt.

Olen siis jo tiedostanut sen, että äidissäni on narsistisuutta. Mutta mua haukutaan itseäni narsistiksi. Ehkä käyttäydynkin niin, (mallista?) mutta haluan kaikesta sellaisesta paskasta aktiivisesti eroon. Milloin näin äitini haluavan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille tulee tuo vaihe, kun kelataan lapsuutta ja sitä miten vanhemmat teki mitäkin väärin. Kannattaa vain jossain vaiheessa antaa anteeksi ja hyväksyä, että ihmisiä ollaan kaikki ja vajavaisia. Parhaani yritän minäkin nyt äitinä, mutta kyllä minäkin monessa kohtaa epäonnistun.

Miten anteeksianto riittää niihin virheisiin? Ei tässä siitä ole kysymys. Vaikka antaisin anteeksi se ei korjaisi vaurioita, joita äidin käytöksestä on syntynyt, mä syytän häntä niistä. Hänen heikkouksistaan.

Mitä se syyttäminen sitten auttaa? Kukaan ei voi palata ajassa taaksepäin. Voit mennä vain eteenpäin. Jos kulutat nyt aikasi menneiden ajattelemiseen ja äitisi syyttämiseen, et auta itseäsi yhtään ja menetät kaiken lisäksi nykyhetken.

Minä haluan maksaa sille potut pottuina. Haluankin, että se kärsii. Nautin siitä, kun saan tuottaa kärsimystä muille. Koska aika harva on minua auttanut.

Nautitko oikeasti?

Kyllä sua monikin auttaisi. Pyydä apua, niin sua autetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, haluan, että äitini kärsisi yhtä paljon omien heikkouksiensa takia, kun hän on pannut minut kärsimään siksi, että minullakin on heikkouksia. Pahinta henkisellä tasolla tai aika pahaa minusta mitä jollekin voi tehdä. Täydellistä rakkaudettomuutta. Mutta nyt on maksun aika. Haluan syyttää äitiä KAIKISTA hänen heikkouksistaan, niin että taju siltä lähtee ja anoo armoa ja luulee kuolevansa, mutta ehkä sit jostain kohtalon oikusta jätänkin henkiin. "Ku sä oot mun äiti. Ni en mä sua henno tappaa." Sit alettais olla tasoissa. Tietäsi, mille tuntuu tulla tuomituksi kun sinussa on heikkouksia eikä sinua siksi hyväksytä ihmisenä.

Tiedän toki etten tähän äidin kanssa pääse, mutta fantasiointi on mukavaa.

Ei fantasiointi tai edes toteuttaminen auttausi sua yhtään, päinvastoin. Olisit vain yhtä kurja kuin äitisi. Olisitte kaksi yhtä kurjaa. Et sinä äitisi mentyä pois myhäilisi tyytyväisenä ja onnellisena. Ei sinun elämäsi muuttuisi yhtään paremmaksi, vaikka tekisit samat pahat teot kuin äitisi on tehnyt.

Fantasiointi auttaa kuitenkin sikäli että pystyn sen avulla nousemaan äitini yläpuolelle. Vaikka siis varmaan parempiakin keinoja olisi. En vain tiedä mitä ne ovat. Mutta siksi terapiassa.

Vierailija kirjoitti:

Kaikille tulee tuo vaihe, kun kelataan lapsuutta ja sitä miten vanhemmat teki mitäkin väärin. Kannattaa vain jossain vaiheessa antaa anteeksi ja hyväksyä, että ihmisiä ollaan kaikki ja vajavaisia. Parhaani yritän minäkin nyt äitinä, mutta kyllä minäkin monessa kohtaa epäonnistun.

Tää ei kyllä pidä paikkaansa, kaikilla ei ole tuollaista vaihetta. Joillakin on ollut hyvät ja rakastavat vanhemmat. Vajavaisia ihmisiä silti ollaan kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nyt lapsia ja äiti sanoi "ymmärrät minua kun sinusta itsestäsi tulee äiti" (ai miten niin kun, sitäpaitsi. Kuvitteliko se, että mun tulee olemaan helppoa tuosta noin vain alkaa äidiksi niillä eväin?)

Kumma vaan ymmärrän koko ajan vain paremmin ja paremmin, MITEN minua on kohdeltu väärin, koska samaa mieheni ei suostu jatkamaan omille lapsillemme "koska". Koska se on kamalaa, hirveää, huonoa, mielenterveyden romahduttavaa jne. kasvatusta.

Ymmärrän koko ajan vain paremmin ja paremmin, miten väärin oli uskoa että minussa on vikaa.

Silloin pari viikkoa sitten oli puhetta, että veisit näitä äitiisi liittyviä keskusteluita mukanasi hoitajalle/psykologille näytille, kun menet käymään terapiassa/psykiatrian palveluissa (missä ikinä käytkään).

Näytitkö näitä äitiisi liittyviä keskusteluja kenellekään hoitajallesi? Onko sinua hoitava taho tietoinen näistä?

Jos tallentaisit sivuhistoriaasi kaikki äitiisi liittyvät aloittamasi keskustelut, huomaat pian miten paljon niitä on kertynyt. Ehkä sitten silmäsi avautuisivat, että taidat tarvita jotain muutakin apua, kuin vain satunnaista juttelua jonkun kanssa?

Et sä halua eroon "sellaisesta paskasta". Kyllä sen huomaa että rakastat rypeä tuskassasi, syyttää kaikesta äitiäsi ja ns. astua elämästäsi sivuun, koska mikään ei ole sinun syytäsi vaan äitisi. Et ota vastuuta itsestäsi, vaan pyörit kuin mielipuoli saman asian ympärillä etkä edes voi vastaanottaa siitä pelastusta. Ei se äitisi voi sinua enää auttaa, vain sinä itse voit. Apu ei löydy myöskään täältä, vaan korviesi välistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille tulee tuo vaihe, kun kelataan lapsuutta ja sitä miten vanhemmat teki mitäkin väärin. Kannattaa vain jossain vaiheessa antaa anteeksi ja hyväksyä, että ihmisiä ollaan kaikki ja vajavaisia. Parhaani yritän minäkin nyt äitinä, mutta kyllä minäkin monessa kohtaa epäonnistun.

Miten anteeksianto riittää niihin virheisiin? Ei tässä siitä ole kysymys. Vaikka antaisin anteeksi se ei korjaisi vaurioita, joita äidin käytöksestä on syntynyt, mä syytän häntä niistä. Hänen heikkouksistaan.

Mitä se syyttäminen sitten auttaa? Kukaan ei voi palata ajassa taaksepäin. Voit mennä vain eteenpäin. Jos kulutat nyt aikasi menneiden ajattelemiseen ja äitisi syyttämiseen, et auta itseäsi yhtään ja menetät kaiken lisäksi nykyhetken.

Minä haluan maksaa sille potut pottuina. Haluankin, että se kärsii. Nautin siitä, kun saan tuottaa kärsimystä muille. Koska aika harva on minua auttanut.

Nautitko oikeasti?

Kyllä sua monikin auttaisi. Pyydä apua, niin sua autetaan.

Kirjoitin tuolla aiemmassa kommentissani lapsuudestani, että avunsaaminen heikkouksiin ei ollut vaihtoehto.

Et ehkä osaa edes kuvitella millaista on kasvaa niin. Jos pyytäisin apua, näyttäisin, etten osaa. Siitä on perinteisesti naurettu, irvailtu tai syytetty, rankaistu jne.

Nautin joo kun muut kärsii tietyissä olosuhteissa. Nauttihan äitinikin minun kiusaamisestani koska kerran harrasti sitä sitkeästi minun vastaanpanemisestani huolimatta. Sen täytyi antaa jotain pervoa tyydytystä hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille tulee tuo vaihe, kun kelataan lapsuutta ja sitä miten vanhemmat teki mitäkin väärin. Kannattaa vain jossain vaiheessa antaa anteeksi ja hyväksyä, että ihmisiä ollaan kaikki ja vajavaisia. Parhaani yritän minäkin nyt äitinä, mutta kyllä minäkin monessa kohtaa epäonnistun.

Tää ei kyllä pidä paikkaansa, kaikilla ei ole tuollaista vaihetta. Joillakin on ollut hyvät ja rakastavat vanhemmat. Vajavaisia ihmisiä silti ollaan kaikki.

Minullakin oli rakastavat ja hyvät vanhemmat, mutta silti on ollut vaiheita, kun olen miettinyt mistä jokin asia johtuu. Miksi käyttäydyn niinkuin käyttäydyn. Miksi jokin asia tuntuu minulle vaikealta. Ja olen etsinyt syitä lapsuudesta ja vanhemmistani. En niin vakavasti, mutta miettinyt kuitenkin. Varmaan kaikille sitten ei tule tällaisia ajatuksia, mutta tiedän että monille tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nyt lapsia ja äiti sanoi "ymmärrät minua kun sinusta itsestäsi tulee äiti" (ai miten niin kun, sitäpaitsi. Kuvitteliko se, että mun tulee olemaan helppoa tuosta noin vain alkaa äidiksi niillä eväin?)

Kumma vaan ymmärrän koko ajan vain paremmin ja paremmin, MITEN minua on kohdeltu väärin, koska samaa mieheni ei suostu jatkamaan omille lapsillemme "koska". Koska se on kamalaa, hirveää, huonoa, mielenterveyden romahduttavaa jne. kasvatusta.

Ymmärrän koko ajan vain paremmin ja paremmin, miten väärin oli uskoa että minussa on vikaa.

Silloin pari viikkoa sitten oli puhetta, että veisit näitä äitiisi liittyviä keskusteluita mukanasi hoitajalle/psykologille näytille, kun menet käymään terapiassa/psykiatrian palveluissa (missä ikinä käytkään).

Näytitkö näitä äitiisi liittyviä keskusteluja kenellekään hoitajallesi? Onko sinua hoitava taho tietoinen näistä?

Jos tallentaisit sivuhistoriaasi kaikki äitiisi liittyvät aloittamasi keskustelut, huomaat pian miten paljon niitä on kertynyt. Ehkä sitten silmäsi avautuisivat, että taidat tarvita jotain muutakin apua, kuin vain satunnaista juttelua jonkun kanssa?

No eiköhän hoitava tahoni eli terapeutti ole ilmankin näiden näyttämistä ihan selvillä siitä, että mulla on kohtuuvaikeita ja syviä ongelmia. Ja siis kyllä haluan eroon irti ja parantua näistä.

En edes osaa kuvitella, millaista olisi jos ihmiset tukisivat heikkouksia siis auttaisivat paranemaan niistä, eivät tuomitsisi jne se olisi aivan ihanaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi käytökselle on ehkäpä olemassa selitys. Täällä palstallakin on ketju, jossa puidaan narsistista vanhemmuutta. Ihan oma keskustelupalstansa on Narsistien uhrien tuki ry:n sivuilla (muistinkohan nimen täysin oikein). Aiheesta löytyy myös kirjallisuutta, josta voi saada paljon tukea ja apua toipumisessa.

Tutkipa asiaa. Kuulostaa siltä, että sinulla saattaa olla narsistinen äiti. Et ole yksin.

Joo KIITOS! Niin olen siihen tulokseen itsekin päätynyt (kiitos tämän palstan) ja olen narsistin uhreja ymmärtävässä terapiassa. Ei varmaan kukaan muu kuin narsistinen äiti voi kasvattaa sellaista ihmistä, joka nauttii pahan tuottamisesta muille. Siis en pidä sitä hyvänä asiana ja haluan siitä eroon, mutta en minä sellaisin ajatuksin syntynyt.

Olen siis jo tiedostanut sen, että äidissäni on narsistisuutta. Mutta mua haukutaan itseäni narsistiksi. Ehkä käyttäydynkin niin, (mallista?) mutta haluan kaikesta sellaisesta paskasta aktiivisesti eroon. Milloin näin äitini haluavan?

Pitikin just ehdottaa, että olet luultavasti itse narsisti? Avun tarpeessa olet, ilman muuta. Ja koeta nyt, hyvä ihminen, löytää joku muukin syy noin pahoille traumoille, kuin että jouduit keittiön lattian lakaisemaan. Jessus sentään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille tulee tuo vaihe, kun kelataan lapsuutta ja sitä miten vanhemmat teki mitäkin väärin. Kannattaa vain jossain vaiheessa antaa anteeksi ja hyväksyä, että ihmisiä ollaan kaikki ja vajavaisia. Parhaani yritän minäkin nyt äitinä, mutta kyllä minäkin monessa kohtaa epäonnistun.

Miten anteeksianto riittää niihin virheisiin? Ei tässä siitä ole kysymys. Vaikka antaisin anteeksi se ei korjaisi vaurioita, joita äidin käytöksestä on syntynyt, mä syytän häntä niistä. Hänen heikkouksistaan.

Mitä se syyttäminen sitten auttaa? Kukaan ei voi palata ajassa taaksepäin. Voit mennä vain eteenpäin. Jos kulutat nyt aikasi menneiden ajattelemiseen ja äitisi syyttämiseen, et auta itseäsi yhtään ja menetät kaiken lisäksi nykyhetken.

Minä haluan maksaa sille potut pottuina. Haluankin, että se kärsii. Nautin siitä, kun saan tuottaa kärsimystä muille. Koska aika harva on minua auttanut.

Nautitko oikeasti?

Kyllä sua monikin auttaisi. Pyydä apua, niin sua autetaan.

Ja siis tää pyydä apua niin sua syytetään on mulle paljon tutumpi kuvio ihmisistä.

Ap