Lue keskustelun säännöt.
Miksi hyvä äitini ei sietänyt minua sellaisena kuin olen?
23.08.2016 |
Minulla oli muka sellaisia heikkouksia, joiden takia ei sietänyt minua. Se vaurioitti minua psyykkisesti, ettei normaalia olemista hyväksytä ja ajatella vain heikkoutena jollaisia on vain pakko sietää, vaan syytettiin minua vikaiseksi. Oma äiti!
Hänhän se on syyllinen minun heikkouksieni aiheuttamiin ongelmiin, koska ylikorosti niiden merkitystä vihattavuudessani ihmisille.
Kommentit (166)
Lapsuus on aina subjektiivinen kokemus. Samassa perheessä asuneet sisaretkin ovat saattaneet elää eri lapsuuden. Näin kävi itselle ja siskolleni. Siskoni kokee että meitä on aina laiminlyöty, kun itse muistan taas vaan hyvän lapsuuden, rakastavan kodin enkä mitään niistä asioista, mitä siskoni muistaa. Hän ei taas muista mitään hyvää. Vaikka näissä tilanteissa (no, lähes koko lapsuuden) oltiin yhdessä samassa paikassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, haluan, että äitini kärsisi yhtä paljon omien heikkouksiensa takia, kun hän on pannut minut kärsimään siksi, että minullakin on heikkouksia. Pahinta henkisellä tasolla tai aika pahaa minusta mitä jollekin voi tehdä. Täydellistä rakkaudettomuutta. Mutta nyt on maksun aika. Haluan syyttää äitiä KAIKISTA hänen heikkouksistaan, niin että taju siltä lähtee ja anoo armoa ja luulee kuolevansa, mutta ehkä sit jostain kohtalon oikusta jätänkin henkiin. "Ku sä oot mun äiti. Ni en mä sua henno tappaa." Sit alettais olla tasoissa. Tietäsi, mille tuntuu tulla tuomituksi kun sinussa on heikkouksia eikä sinua siksi hyväksytä ihmisenä.
Tiedän toki etten tähän äidin kanssa pääse, mutta fantasiointi on mukavaa.Ei fantasiointi tai edes toteuttaminen auttausi sua yhtään, päinvastoin. Olisit vain yhtä kurja kuin äitisi. Olisitte kaksi yhtä kurjaa. Et sinä äitisi mentyä pois myhäilisi tyytyväisenä ja onnellisena. Ei sinun elämäsi muuttuisi yhtään paremmaksi, vaikka tekisit samat pahat teot kuin äitisi on tehnyt.
Fantasiointi auttaa kuitenkin sikäli että pystyn sen avulla nousemaan äitini yläpuolelle. Vaikka siis varmaan parempiakin keinoja olisi. En vain tiedä mitä ne ovat. Mutta siksi terapiassa.
Ymmärrät, että äitisi oli henkisesti sairas ja ymmärrät, että se on vaikuttanut myös sinuun. Äitisi ei ehkä ole edes ymmärtänyt tätä. Henkisesti sairas ei tajua omaa tilaansa. Eikö se ole äitisi yläpuolelle nousemista? Olet hakenut apua. Äitisi ei ymmärtänyt ehkä koskaan hakea sitä. Sinä olet jo äitisi yläpuolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi käytökselle on ehkäpä olemassa selitys. Täällä palstallakin on ketju, jossa puidaan narsistista vanhemmuutta. Ihan oma keskustelupalstansa on Narsistien uhrien tuki ry:n sivuilla (muistinkohan nimen täysin oikein). Aiheesta löytyy myös kirjallisuutta, josta voi saada paljon tukea ja apua toipumisessa.
Tutkipa asiaa. Kuulostaa siltä, että sinulla saattaa olla narsistinen äiti. Et ole yksin.
Joo KIITOS! Niin olen siihen tulokseen itsekin päätynyt (kiitos tämän palstan) ja olen narsistin uhreja ymmärtävässä terapiassa. Ei varmaan kukaan muu kuin narsistinen äiti voi kasvattaa sellaista ihmistä, joka nauttii pahan tuottamisesta muille. Siis en pidä sitä hyvänä asiana ja haluan siitä eroon, mutta en minä sellaisin ajatuksin syntynyt.
Olen siis jo tiedostanut sen, että äidissäni on narsistisuutta. Mutta mua haukutaan itseäni narsistiksi. Ehkä käyttäydynkin niin, (mallista?) mutta haluan kaikesta sellaisesta paskasta aktiivisesti eroon. Milloin näin äitini haluavan?Pitikin just ehdottaa, että olet luultavasti itse narsisti? Avun tarpeessa olet, ilman muuta. Ja koeta nyt, hyvä ihminen, löytää joku muukin syy noin pahoille traumoille, kuin että jouduit keittiön lattian lakaisemaan. Jessus sentään.
En ole, mutta sinä vaikutat syyllistävältä ja ahdasmieliseltä ihmiseltä. En tarvitse sinunlaisisasi kuin sylkykupiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi käytökselle on ehkäpä olemassa selitys. Täällä palstallakin on ketju, jossa puidaan narsistista vanhemmuutta. Ihan oma keskustelupalstansa on Narsistien uhrien tuki ry:n sivuilla (muistinkohan nimen täysin oikein). Aiheesta löytyy myös kirjallisuutta, josta voi saada paljon tukea ja apua toipumisessa.
Tutkipa asiaa. Kuulostaa siltä, että sinulla saattaa olla narsistinen äiti. Et ole yksin.
Joo KIITOS! Niin olen siihen tulokseen itsekin päätynyt (kiitos tämän palstan) ja olen narsistin uhreja ymmärtävässä terapiassa. Ei varmaan kukaan muu kuin narsistinen äiti voi kasvattaa sellaista ihmistä, joka nauttii pahan tuottamisesta muille. Siis en pidä sitä hyvänä asiana ja haluan siitä eroon, mutta en minä sellaisin ajatuksin syntynyt.
Olen siis jo tiedostanut sen, että äidissäni on narsistisuutta. Mutta mua haukutaan itseäni narsistiksi. Ehkä käyttäydynkin niin, (mallista?) mutta haluan kaikesta sellaisesta paskasta aktiivisesti eroon. Milloin näin äitini haluavan?Pitikin just ehdottaa, että olet luultavasti itse narsisti? Avun tarpeessa olet, ilman muuta. Ja koeta nyt, hyvä ihminen, löytää joku muukin syy noin pahoille traumoille, kuin että jouduit keittiön lattian lakaisemaan. Jessus sentään.
En ole, mutta sinä vaikutat syyllistävältä ja ahdasmieliseltä ihmiseltä. En tarvitse sinunlaisisasi kuin sylkykupiksi.
En ole koskaan ollutkaan vielä sekopään sylkykuppina. Siitä vaan syljeskelemään muita ihmisiä. Nautinnollisia hetkiä narskulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, haluan, että äitini kärsisi yhtä paljon omien heikkouksiensa takia, kun hän on pannut minut kärsimään siksi, että minullakin on heikkouksia. Pahinta henkisellä tasolla tai aika pahaa minusta mitä jollekin voi tehdä. Täydellistä rakkaudettomuutta. Mutta nyt on maksun aika. Haluan syyttää äitiä KAIKISTA hänen heikkouksistaan, niin että taju siltä lähtee ja anoo armoa ja luulee kuolevansa, mutta ehkä sit jostain kohtalon oikusta jätänkin henkiin. "Ku sä oot mun äiti. Ni en mä sua henno tappaa." Sit alettais olla tasoissa. Tietäsi, mille tuntuu tulla tuomituksi kun sinussa on heikkouksia eikä sinua siksi hyväksytä ihmisenä.
Tiedän toki etten tähän äidin kanssa pääse, mutta fantasiointi on mukavaa.Ei ei, älä fantasioi tällaisesta, sairastutat vaan mieltäsi lisää. Fantasioi mieluummin siitä, että kohtelet omia lapsiasi ja myös äitiäsi suurella rakkaudella ja anteeksiannolla ja äitisi pikkuhiljaa huomaa mitä ehkä itse on tehnyt huonommin ja heltyy ja pyytää sinulta anteeksi kun ei ole kohdellut sinua yhtä kauniisti, tai jos ei nyt ihan itke, niin tulet ehkä näkemään hänen silmistään, miten paljon hän sinua arvostaa.
Voi luoja. Ai äitini minua arvostaa? Luuletko, että kiinnostaa paskaakaan tavoitella sitä? Siitä tarpeesta haluta sitä mun pitää nimenomaan päästä eroon lopullisesti. Mun arvo ei saa riippua äitini katseesta mitenkään. Koska sitä en tule saamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi käytökselle on ehkäpä olemassa selitys. Täällä palstallakin on ketju, jossa puidaan narsistista vanhemmuutta. Ihan oma keskustelupalstansa on Narsistien uhrien tuki ry:n sivuilla (muistinkohan nimen täysin oikein). Aiheesta löytyy myös kirjallisuutta, josta voi saada paljon tukea ja apua toipumisessa.
Tutkipa asiaa. Kuulostaa siltä, että sinulla saattaa olla narsistinen äiti. Et ole yksin.
Joo KIITOS! Niin olen siihen tulokseen itsekin päätynyt (kiitos tämän palstan) ja olen narsistin uhreja ymmärtävässä terapiassa. Ei varmaan kukaan muu kuin narsistinen äiti voi kasvattaa sellaista ihmistä, joka nauttii pahan tuottamisesta muille. Siis en pidä sitä hyvänä asiana ja haluan siitä eroon, mutta en minä sellaisin ajatuksin syntynyt.
Olen siis jo tiedostanut sen, että äidissäni on narsistisuutta. Mutta mua haukutaan itseäni narsistiksi. Ehkä käyttäydynkin niin, (mallista?) mutta haluan kaikesta sellaisesta paskasta aktiivisesti eroon. Milloin näin äitini haluavan?Pitikin just ehdottaa, että olet luultavasti itse narsisti? Avun tarpeessa olet, ilman muuta. Ja koeta nyt, hyvä ihminen, löytää joku muukin syy noin pahoille traumoille, kuin että jouduit keittiön lattian lakaisemaan. Jessus sentään.
En ole, mutta sinä vaikutat syyllistävältä ja ahdasmieliseltä ihmiseltä. En tarvitse sinunlaisisasi kuin sylkykupiksi.
En ole koskaan ollutkaan vielä sekopään sylkykuppina. Siitä vaan syljeskelemään muita ihmisiä. Nautinnollisia hetkiä narskulle.
Mutta itse kuvittelet voivasi käyttää minua sylkykuppinasi? Vai mitä se narsistiksi nimitteleminen on?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, haluan, että äitini kärsisi yhtä paljon omien heikkouksiensa takia, kun hän on pannut minut kärsimään siksi, että minullakin on heikkouksia. Pahinta henkisellä tasolla tai aika pahaa minusta mitä jollekin voi tehdä. Täydellistä rakkaudettomuutta. Mutta nyt on maksun aika. Haluan syyttää äitiä KAIKISTA hänen heikkouksistaan, niin että taju siltä lähtee ja anoo armoa ja luulee kuolevansa, mutta ehkä sit jostain kohtalon oikusta jätänkin henkiin. "Ku sä oot mun äiti. Ni en mä sua henno tappaa." Sit alettais olla tasoissa. Tietäsi, mille tuntuu tulla tuomituksi kun sinussa on heikkouksia eikä sinua siksi hyväksytä ihmisenä.
Tiedän toki etten tähän äidin kanssa pääse, mutta fantasiointi on mukavaa.Ei fantasiointi tai edes toteuttaminen auttausi sua yhtään, päinvastoin. Olisit vain yhtä kurja kuin äitisi. Olisitte kaksi yhtä kurjaa. Et sinä äitisi mentyä pois myhäilisi tyytyväisenä ja onnellisena. Ei sinun elämäsi muuttuisi yhtään paremmaksi, vaikka tekisit samat pahat teot kuin äitisi on tehnyt.
Fantasiointi auttaa kuitenkin sikäli että pystyn sen avulla nousemaan äitini yläpuolelle. Vaikka siis varmaan parempiakin keinoja olisi. En vain tiedä mitä ne ovat. Mutta siksi terapiassa.
Ymmärrät, että äitisi oli henkisesti sairas ja ymmärrät, että se on vaikuttanut myös sinuun. Äitisi ei ehkä ole edes ymmärtänyt tätä. Henkisesti sairas ei tajua omaa tilaansa. Eikö se ole äitisi yläpuolelle nousemista? Olet hakenut apua. Äitisi ei ymmärtänyt ehkä koskaan hakea sitä. Sinä olet jo äitisi yläpuolella.
En ole tarpeeksi, koska kärsin. Ehkä arvon odottaminen itselle äidiltä on syvällä ihmisessä. Olen vielä siinä kiinni. Häpeän myöntää. Heikkous. Koska tässä tapauksessa erittäin vahingollista, koska ilmeisesti äitini sai jotain sairasta tyydytystä sen eväämisestä minulta. Tätä en olekaan aikaisemmin ajatellut näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan itseäni tuosta muiden syyttelystä ja vihafantasioissa vellomisesta. Kyse oli enemmänkin siitä, että se oli tuttua ja turvallista ja kaikki elämässä pelottavat asiat saattoi jättää kohtaamatta ja tekemättä, koska "en vaan kykene, koska olen tällainen". Myös negatiivisten tunteiden panttaaminen ja niiden hallitsematon purkautuminen kuuluivat asiaan. Häpeä ja arvottomuus ja niemenomaan kaikkien muiden syyllistäminen ja päiden vaatiminen vadille kuvasivat ajausmaailmaani. Tässä vellomisessa meni 10 vuotta hukkaan ja lopulta olin ihan nurkkaanajettu ja hengästynyt omaan tunnemylläkkääni.
Terapia auttaa! Katse eteenpäin ja pois sieltä menneisyydestä. Täyttä puppua, etteikö sellaisesta kierteestä pääsisi irti.
Mutta tietenkin mä olen pitänyt sen eväämistä minulta aivan normaalina. En ole koskaan uskaltanut ajatella, että äiti sai jotain sairasta tyydytystä minun arvon eväämisestä minulta....huhhuh...ei varmaan ollut tietoista, mutta nyt kun asiaa ajattelee, niin sellaista se kyllä oli... Varmaan hänellä itsellä sama menneisyys, mutta vituttaa kun äiti on silleen ainakin näennäisesti jaksanut ja pärjännyt elämässä ja itsellä todella vaikeaa. Ilotonta. Jos muistelen lapsuuttani niin äidillä oli paljon enemmän kivaa kuin minulla nyt. Tuntuu todella väärältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos terapeuttien asiakkaat ovat tällaisia niin ei ole heidänkään työ kyllä helppoa...
Miksi edes vitsinä tai v**llaksesi kirjoitat otsikkoon "hyvä"? Ota pääsi pois perseestäsi, koska et tule löytämään sieltä mitään hyvää ja lähde viettämään kaunista syksyistä päivää pihamaalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan itseäni tuosta muiden syyttelystä ja vihafantasioissa vellomisesta. Kyse oli enemmänkin siitä, että se oli tuttua ja turvallista ja kaikki elämässä pelottavat asiat saattoi jättää kohtaamatta ja tekemättä, koska "en vaan kykene, koska olen tällainen". Myös negatiivisten tunteiden panttaaminen ja niiden hallitsematon purkautuminen kuuluivat asiaan. Häpeä ja arvottomuus ja niemenomaan kaikkien muiden syyllistäminen ja päiden vaatiminen vadille kuvasivat ajausmaailmaani. Tässä vellomisessa meni 10 vuotta hukkaan ja lopulta olin ihan nurkkaanajettu ja hengästynyt omaan tunnemylläkkääni.
Terapia auttaa! Katse eteenpäin ja pois sieltä menneisyydestä. Täyttä puppua, etteikö sellaisesta kierteestä pääsisi irti.
Ai vain kymmenen vuotta, sä oot päässyt vähällä. Mulla on mennyt jotain 26 vuotta jo ainakin, tai riippuu mistä laskemisen aloittaa. Mutta tiedän ettei jotkut herää koskaan. He vain voivat pahoin ja that's it.
Vierailija kirjoitti:
Jos terapeuttien asiakkaat ovat tällaisia niin ei ole heidänkään työ kyllä helppoa...
No ootko sit jotenkin kuvitellut niin?
Varpaankynsi katkes, katsotaanpas nyt Reijo, miten me päästää yli tästä pettymyksestä. Tällaiseksiko kuvittelit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, haluan, että äitini kärsisi yhtä paljon omien heikkouksiensa takia, kun hän on pannut minut kärsimään siksi, että minullakin on heikkouksia. Pahinta henkisellä tasolla tai aika pahaa minusta mitä jollekin voi tehdä. Täydellistä rakkaudettomuutta. Mutta nyt on maksun aika. Haluan syyttää äitiä KAIKISTA hänen heikkouksistaan, niin että taju siltä lähtee ja anoo armoa ja luulee kuolevansa, mutta ehkä sit jostain kohtalon oikusta jätänkin henkiin. "Ku sä oot mun äiti. Ni en mä sua henno tappaa." Sit alettais olla tasoissa. Tietäsi, mille tuntuu tulla tuomituksi kun sinussa on heikkouksia eikä sinua siksi hyväksytä ihmisenä.
Tiedän toki etten tähän äidin kanssa pääse, mutta fantasiointi on mukavaa.Ei fantasiointi tai edes toteuttaminen auttausi sua yhtään, päinvastoin. Olisit vain yhtä kurja kuin äitisi. Olisitte kaksi yhtä kurjaa. Et sinä äitisi mentyä pois myhäilisi tyytyväisenä ja onnellisena. Ei sinun elämäsi muuttuisi yhtään paremmaksi, vaikka tekisit samat pahat teot kuin äitisi on tehnyt.
Fantasiointi auttaa kuitenkin sikäli että pystyn sen avulla nousemaan äitini yläpuolelle. Vaikka siis varmaan parempiakin keinoja olisi. En vain tiedä mitä ne ovat. Mutta siksi terapiassa.
Ymmärrät, että äitisi oli henkisesti sairas ja ymmärrät, että se on vaikuttanut myös sinuun. Äitisi ei ehkä ole edes ymmärtänyt tätä. Henkisesti sairas ei tajua omaa tilaansa. Eikö se ole äitisi yläpuolelle nousemista? Olet hakenut apua. Äitisi ei ymmärtänyt ehkä koskaan hakea sitä. Sinä olet jo äitisi yläpuolella.
En ole tarpeeksi, koska kärsin. Ehkä arvon odottaminen itselle äidiltä on syvällä ihmisessä. Olen vielä siinä kiinni. Häpeän myöntää. Heikkous. Koska tässä tapauksessa erittäin vahingollista, koska ilmeisesti äitini sai jotain sairasta tyydytystä sen eväämisestä minulta. Tätä en olekaan aikaisemmin ajatellut näin.
Kyllähän sitä vanhempien hyväksyntää usein hakee vielä aikuisenakin. Hölmöähän se on.
Olet erilainen kuin äitisi. Et mene samoja polkuja, etkä ajattele samoja ajatuksia. Sinulla on erilainen elämä, erilaiset arvot, erilaiset elämänkokemukset. Olet ehkä opiskellut erilaista alaa. Sinulla on erilaiset tiedot ja taidot kuin äidilläsi. Olet monella tapaa etillinen äidistäsi. Onko teillä muuta yhteistä kuin lapsuusaikasi? Koeta tehdä selvä pesäero äitiisi. Koska olet nyt aikuinen ja sinulla on ihan äidistäsi riippumaton, erillinen elämä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi edes vitsinä tai v**llaksesi kirjoitat otsikkoon "hyvä"? Ota pääsi pois perseestäsi, koska et tule löytämään sieltä mitään hyvää ja lähde viettämään kaunista syksyistä päivää pihamaalle.
Miksi hautaisin edelleen tunteeni ja tukahduttaisin reaktioni? Että SULLA ois helpompaa? Saathan sä toivoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, haluan, että äitini kärsisi yhtä paljon omien heikkouksiensa takia, kun hän on pannut minut kärsimään siksi, että minullakin on heikkouksia. Pahinta henkisellä tasolla tai aika pahaa minusta mitä jollekin voi tehdä. Täydellistä rakkaudettomuutta. Mutta nyt on maksun aika. Haluan syyttää äitiä KAIKISTA hänen heikkouksistaan, niin että taju siltä lähtee ja anoo armoa ja luulee kuolevansa, mutta ehkä sit jostain kohtalon oikusta jätänkin henkiin. "Ku sä oot mun äiti. Ni en mä sua henno tappaa." Sit alettais olla tasoissa. Tietäsi, mille tuntuu tulla tuomituksi kun sinussa on heikkouksia eikä sinua siksi hyväksytä ihmisenä.
Tiedän toki etten tähän äidin kanssa pääse, mutta fantasiointi on mukavaa.Ei fantasiointi tai edes toteuttaminen auttausi sua yhtään, päinvastoin. Olisit vain yhtä kurja kuin äitisi. Olisitte kaksi yhtä kurjaa. Et sinä äitisi mentyä pois myhäilisi tyytyväisenä ja onnellisena. Ei sinun elämäsi muuttuisi yhtään paremmaksi, vaikka tekisit samat pahat teot kuin äitisi on tehnyt.
Fantasiointi auttaa kuitenkin sikäli että pystyn sen avulla nousemaan äitini yläpuolelle. Vaikka siis varmaan parempiakin keinoja olisi. En vain tiedä mitä ne ovat. Mutta siksi terapiassa.
Ymmärrät, että äitisi oli henkisesti sairas ja ymmärrät, että se on vaikuttanut myös sinuun. Äitisi ei ehkä ole edes ymmärtänyt tätä. Henkisesti sairas ei tajua omaa tilaansa. Eikö se ole äitisi yläpuolelle nousemista? Olet hakenut apua. Äitisi ei ymmärtänyt ehkä koskaan hakea sitä. Sinä olet jo äitisi yläpuolella.
En ole tarpeeksi, koska kärsin. Ehkä arvon odottaminen itselle äidiltä on syvällä ihmisessä. Olen vielä siinä kiinni. Häpeän myöntää. Heikkous. Koska tässä tapauksessa erittäin vahingollista, koska ilmeisesti äitini sai jotain sairasta tyydytystä sen eväämisestä minulta. Tätä en olekaan aikaisemmin ajatellut näin.
Kyllähän sitä vanhempien hyväksyntää usein hakee vielä aikuisenakin. Hölmöähän se on.
Olet erilainen kuin äitisi. Et mene samoja polkuja, etkä ajattele samoja ajatuksia. Sinulla on erilainen elämä, erilaiset arvot, erilaiset elämänkokemukset. Olet ehkä opiskellut erilaista alaa. Sinulla on erilaiset tiedot ja taidot kuin äidilläsi. Olet monella tapaa etillinen äidistäsi. Onko teillä muuta yhteistä kuin lapsuusaikasi? Koeta tehdä selvä pesäero äitiisi. Koska olet nyt aikuinen ja sinulla on ihan äidistäsi riippumaton, erillinen elämä.
En minä niinkään ainakan tietoisesti hae äitini hyväksyntää, vaan omaani. Mutta miten mä annan sitä itselleni, jos äiti kerran opetti, ettei mun kuulu antaa sitä itselleni?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos terapeuttien asiakkaat ovat tällaisia niin ei ole heidänkään työ kyllä helppoa...
No ootko sit jotenkin kuvitellut niin?
Varpaankynsi katkes, katsotaanpas nyt Reijo, miten me päästää yli tästä pettymyksestä. Tällaiseksiko kuvittelit?
Juuri tuota tasoahan tämän äitihullun ongelmat ovat. "Äiti pyysi lakaisemaan lattian, yhyyyyy!!!" "Äiti antoi mun Heppahullu-lehdet lainaan, yhyyyyy!!!" "Olen heikko, en voi siivota, koska äiti, yhyyyyyyyyy!!!" :D :D :D
Kirjoitin otikkoon hyvä, koska mulle on sanottu palstalla että äitini on hyvä äiti. Olihan hänessä sitä hyvääkin. En vain tajua miten se korvaa sen, jos äiti ei anna lapsen arvostaa edes itseään?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi edes vitsinä tai v**llaksesi kirjoitat otsikkoon "hyvä"? Ota pääsi pois perseestäsi, koska et tule löytämään sieltä mitään hyvää ja lähde viettämään kaunista syksyistä päivää pihamaalle.
Miksi hautaisin edelleen tunteeni ja tukahduttaisin reaktioni? Että SULLA ois helpompaa? Saathan sä toivoa.
Minä tein niin, että surin. SURIN. Se on prosessi, jossa luovutaan jostain minkä on menettänyt tai mitä ei saanut. Se ei ole olotila, jossa vellotaan vuosikausia tai -kymmeniä. Sen jälkeen moni muukin negatiivinen tunne pieneni ja jopa katosi, ei niitä tarvinnut haudata, koska tilalle nousi ihan itsestään keveyttä, iloa, vapautta, onnea, tasapainoa ja hyvää oloa.
Ei ei, älä fantasioi tällaisesta, sairastutat vaan mieltäsi lisää. Fantasioi mieluummin siitä, että kohtelet omia lapsiasi ja myös äitiäsi suurella rakkaudella ja anteeksiannolla ja äitisi pikkuhiljaa huomaa mitä ehkä itse on tehnyt huonommin ja heltyy ja pyytää sinulta anteeksi kun ei ole kohdellut sinua yhtä kauniisti, tai jos ei nyt ihan itke, niin tulet ehkä näkemään hänen silmistään, miten paljon hän sinua arvostaa.