Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehille kelpaisi mikä tahansa nainen

Vierailija
17.08.2016 |

Olen nuori nainen ja parisuhteessa, mutta pari vuotta sitten en ollut ja reilun vuoden ajan Tinderiä ja pyörähdin nopeasti Suomi24 treffeissä. Käyn myös paljon ulkona, esimerkiksi musiikkikeikoilla, joten tapasin miehiä luonnossakin (luonnossa tapasin miehenikin lopulta).
.
Osa miehistä joihin tutustuin, olisi kelpuuttanut melkein minkä tahansa naisen. Tämä selvisi hyvin nopeasti puheesta ja käytöksestä. Myös minun kanssani nämä miehet olivat valmiita yrittämään tosissaan, vaikka juttumme ei olisi toiminut mitenkään päin.
Meillä ei ollut välttämättä mitään yhteistä mielenkiinnonkohdetta, huumorintajumme eivät kohdanneet, tulevaisuuden haaveet olivat erilaisia. Silti nämä miehet halusivat aina nähdä uudestaan, pommittivat viesteillä ja olivat valmiita esittelemään minut kavereilleen.
Miehet itsekin tiedostivat ongelmat välillämme, jos minä en nauranut heidän vitseilleen niin eivät hekään minun jne. Kun puhuin harrastuksistani, kuuntelivat kovinkin kiinnostuneina ja kyselivät lisää, mutta seuraavalla tapaamisella olivat unohtaneet lähes kaiken (en tarkoita vain jotain pieniä yksityiskohtia).
.
Nämä ihmissuhteet olivat epämiellyttäviä ja lopulta minä olin se, joka näissä lopetti tapailemisen. Yleensä lopetin siinä vaiheessa kun olisi pitänyt siirtyä seksin harrastamiseen, tein valinnan että olen mieluummin ilman (turha höpöttää pihtaamisesta siksi etten makaa ei-kiinnostavien miesten kanssa, parisuhteessa olen hyvin aktiivinen ja kokeilunhaluinen).
.
En ymmärrä, miten nuo miehet olisivat valmiita suhteeseen lähes kenen tahansa kanssa? Eikö kumppanin pitäisi olla paras ystävä? Minulle olisi vaivaannuttavaa elää sellaisen miehen kanssa, joka on ihan kunnollinen ja hoitaa osuutensa, mutta jonka kanssa ei olisi mitään yhteistä harrastusta, elämäntapaa tai edes molempia huvittavaa komediasarjaa.
Yksi teoriani on, että nämä miehet eivät ole olleet paljoa tekemisissä naisten kanssa tai ovat olleet tekemisissä yhden tyyppisten naisten kanssa. He eivät tiedä, että naisia on paljon erilaisia ja että esim minä en ole heille sopivin. He kenties pitävät naisia yhtenäisenä ryhmänä, ja koska naiset eivät heidän kuvitelmissaan sisällä juurikaan eroja, jokainen ok-näköinen nainen on mahdollinen elämänkumppani?
Toisaalta tuolla tavalla treffeillä käydessään luulisi heidänkin oppivan, että naisia on erilaisia.
Sitten toki se vaihtoehto, että heidän ei ole helppo saada naisia, jolloin yrittävät kynsin hampain aina kun mahdollisuus ilmestyy. Mutta onko ei-niin-kiinnostavan naisen seura parempi kuin yksinäisyys?
.
Vaikka otsikko onkin kärjistävä, en tarkoita kaikkia maailman miehiä. Puhun vain heistä, jotka kuuluvat yllä kirjoittamaani ryhmään.

Kommentit (368)

Vierailija
301/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tämä tosiaan oli vain yksi esimerkki elämästäni sinkkuna. Samanlaisia episodeja riittää. Suosikkini on se, kun kysyin baarissa eräältä mieheltä klassisen avauskysymyksen: "Moi! Miten on ilta mennyt?" ja vastaamisen sijaan mies loikkasi edessämme olevan pöydän yli ja poistui baarista.

:D

Loistava!

Mulle taas kävi niin, että yritin moikata baarissa vähän syrjemmällä nurkassa seisoskellutta miestä. Vastaamisen sijaan hän tuuppasi mut kumoon ja pakeni paikalta... Oli kuin eläin jolla ei muuta pakokeinoa. En mä nyt niin ruma ole, ihan oikeasti!!

Silloin itketti, nyt naurattaa.

T. 30+ ikisinkku

Mä men in kysymään kivan oloiselta mieheltä saanko istua samaan pytään. Sainkin luvan ja istuin, no kohta selvisi että miehen erittäin mustasukkainen avovaimo istuu viereisessä pöydässä ja näin päädyin sitten kissatappeluun... En saanut tilaisuutta edes perääntyä arvokkasti, suoraan kävi päälle. Sen verran noloa, etten enää tee mitään aloituksia. 

Tiiäkkö, kypsä aikuinen ihminen ymmärtäisi, että elämässä vaan sattuu tuollaista ja aina välillä törmää täysiin sekopäihin. Miehillä on paljon pahempia riskejä kun menee iskemään naista: voi tulla turpaan tämän aviomieheltä ja vaikka henki lähteä jos oikein sekopää osuu kohdalle. Silti en ole kuullut kenenkään miehen jättävän tuon takia hommaa sikseen.

Vierailija
302/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta kerro siis, mikä sinulle on oikea aloite.

Oikea aloite on semmoinen jossa asetetaan itsensä alttiiksi suoralle verbaaliselle torjumiselle, "kiitos mutta ei kiitos". Semmoinen, jossa ei voi teeskennellä etteikö yrittänyt toista. Klassinen avaus one-linerilla tai kuluneellla fraasilla, tai suora kysymys haluaisko toinen tulla kanssasi jonnekkin, siis deitille. Jos toinen erehtyy ja luulee ettei kyse ollut deitistä, aloite tuskin oli oikea.

-Eri

Aika surullista, että tuo on käsityksesi oikeasta aloitteesta. Minusta tuntuu, että olet ymmärtänyt ihan väärin deittailun idean. Deittailun tarkoitus on löytää ihminen, jonka kanssa haluaa olla. Sinulle on tärkeää, että jompaa kumpaa mahdollisesti nöyryytetään tai että ainakin sitä joutuu pelkäämään.

Minusta oikea aloite on sellainen ele joka parhaimmillaan johtaa tutustumiseen, ihastumiseen, rakastumiseen ja onnelliseen yhdessäoloon. Minusta se mahdollisuus tulla torjutuksi selkeän lähestymisyrityksen jälkeen ei ole millään tavalla olennaista eikä edes tarpeellista.

Sinä olet väärässä. Alkuperäinen vastaaja oli oikeassa. Aloite on juuri sellainen että kenellekkään ei jää tippaakaan epäselväksi missä mennään ja mitä se toinen haluaa. Se on täysin verbaalista ja selvää asiaa mistä toinen voi kieltäytyä ja suostua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
303/368 |

Okei, no tuollaisia aloitteita en tule jatkossakaan tekemään, jos joskus vielä sinkuksi jään. Miten nimittäin voisin itsekään tietää ihmisen ensi kertaa (esim. baarissa) tavatessani, haluanko lähteä hänen kanssaan treffeille? Ei, mieluummin jutustelen hänen kanssaan niitä-näitä ja siinä samalla molemmat tutkailevat kokemukseni mukaan, onko toisen seurassa kivaa. Jos on, niin sitten kumpi tahansa voi ehdottaa, että jatketaanko juttua toistekin.

Että menisin ja kysyisin jotain miestä kylmiltään treffeille - nevö.

Tässä huomaa se että naiset eivät ole koskaan joutuneet tekemään työtä saadakseen seksiä tai kumppanin kun ne ei ole joutunut ketään edes iskemään tai pyytämään oikeasti treffeille. 

Vaikeuksia luetun ymmärtämisessä?

Vierailija
304/368 |

Ja kuinka hyvällä menestyksellä olet toteuttanut tätä periaatetta elämääsi? Mikä on onnistumisprosentti, kun menee kylmiltään pyytämään ihmistä treffeille?

Vierailija
305/368 |

Jos miehet jättää aloitteet tekemättä niin miehet eivät saa parisuhteita enää ollenkaan.

Vierailija
306/368 |

No 99% miehistä sitä ON TEHNYT KOKO IHMISKUNNAN HISTORIAN joten kerro sinä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
307/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilastotietoja:

"Naimattomina elävien miesten osuus on 10-15 prosentin välillä, mutta naisista hieman alle 10 prosenttia elää naimattomina"

"45-49-vuotiaista lähes 30 prosenttia miehistä ja 20 prosenttia naisista oli naimattomia."

"Suomessa avoliitossa elää 63 prosenttia naisista ja 51 prosenttia miehistä."

Väestöliiton sivujen käppyrä (Tilastokeskus, Perheet 1990 ja 2012) http://www.vaestoliitto.fi/@Bin/3034928/avo-%20tai%20avioliitossa%20el%…

osoittaa kyllä, että naisista vajaat 80 % on avo- tai avioliitossa vain ikäryhmään 40-44 saakka, sen jälkeen heidän osuutensa alkaa pudota vauhdilla toisin kuin miesten. Seurustelusuhteista tämä käppyrä ei kerro mitään.

Väestöntutkimuslaitoksen graafeissa vuodelta 2007 näkyvät myös erillissuhteissa olevat, mutta helpointa sitä on lukea katsomalla yksinelävien määrää.  Tässäkin miehet ovat enemmistössä ikäryhmään 40-44 saakka, mutta sen jälkeen naisten suhteellinen osuus alkaa kasvaa (poikkeuksena 50-54 ikä, kun ollaan suurin piirtein tasoissa).

Luulen, että jos olisi aikaa ja mielenkiintoa tutkia asiaa tarkemmin niin selviäisi, että naiset elävät isomman osan elämästään yksin kuin miehet. Tai ei kai sitä tarvitsisi edes tutkia, eiköhän se ole ihan tiedossakin, että yksinäisyys on nimenomaan vanhojen naisten ongelma.

Mikä ongelma? Tämäkin palsta on täynnä viestejä, joissa ei-enää-niin-nuoret naiset iloitsevat yksineloaan ja hokevat voimaantuneisuuttaan. Ja toisaalta miehet taas kirjoittavat, että naiselta loppui seksihalut heti kun lapset ja talo oli saatu hommattua, ja lopulta ukkokin laitettiin pihalle. Tämä mainitsemasi "ongelma" lienee ihan naisten oma halu.

Minäkin olen samoilla linjoilla. Naisilla tuntuu hiipuvan halu olla parisuhteessa lapsien synnyttyä ja enemmän nämä kaveriporukat alkaa kiinnostamaan. Tästähän on aiemmin syytetty miehiä, mut uskoisin naisilla olevan enemmän merkitsevän kaveripiiri ja sen vaikutus elämään. Monestihan naispiireissä käy että kun yks eroaa, niin alkaa muutkin naiset eroamaan miehistään.

Vierailija
308/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta kerro siis, mikä sinulle on oikea aloite.

Oikea aloite on semmoinen jossa asetetaan itsensä alttiiksi suoralle verbaaliselle torjumiselle, "kiitos mutta ei kiitos". Semmoinen, jossa ei voi teeskennellä etteikö yrittänyt toista. Klassinen avaus one-linerilla tai kuluneellla fraasilla, tai suora kysymys haluaisko toinen tulla kanssasi jonnekkin, siis deitille. Jos toinen erehtyy ja luulee ettei kyse ollut deitistä, aloite tuskin oli oikea.

-Eri

Okei, no tuollaisia aloitteita en tule jatkossakaan tekemään, jos joskus vielä sinkuksi jään. Miten nimittäin voisin itsekään tietää ihmisen ensi kertaa (esim. baarissa) tavatessani, haluanko lähteä hänen kanssaan treffeille? Ei, mieluummin jutustelen hänen kanssaan niitä-näitä ja siinä samalla molemmat tutkailevat kokemukseni mukaan, onko toisen seurassa kivaa. Jos on, niin sitten kumpi tahansa voi ehdottaa, että jatketaanko juttua toistekin.

Että menisin ja kysyisin jotain miestä kylmiltään treffeille - nevö.

Tässä huomaa se että naiset eivät ole koskaan joutuneet tekemään työtä saadakseen seksiä tai kumppanin kun ne ei ole joutunut ketään edes iskemään tai pyytämään oikeasti treffeille. 

Ai siis se että ei mene ihan pystymetsästä jotain randomia pyytämään treffeille tarkoittaa ettei ole koskaan joutunut iskemään tai pyytämään treffeille? Onko treffipyyntö vähemmän aito jos sitä edeltää 5-10min keskustelua?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
309/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta kerro siis, mikä sinulle on oikea aloite.

Oikea aloite on semmoinen jossa asetetaan itsensä alttiiksi suoralle verbaaliselle torjumiselle, "kiitos mutta ei kiitos". Semmoinen, jossa ei voi teeskennellä etteikö yrittänyt toista. Klassinen avaus one-linerilla tai kuluneellla fraasilla, tai suora kysymys haluaisko toinen tulla kanssasi jonnekkin, siis deitille. Jos toinen erehtyy ja luulee ettei kyse ollut deitistä, aloite tuskin oli oikea.

-Eri

Aika surullista, että tuo on käsityksesi oikeasta aloitteesta. Minusta tuntuu, että olet ymmärtänyt ihan väärin deittailun idean. Deittailun tarkoitus on löytää ihminen, jonka kanssa haluaa olla. Sinulle on tärkeää, että jompaa kumpaa mahdollisesti nöyryytetään tai että ainakin sitä joutuu pelkäämään.

Minusta oikea aloite on sellainen ele joka parhaimmillaan johtaa tutustumiseen, ihastumiseen, rakastumiseen ja onnelliseen yhdessäoloon. Minusta se mahdollisuus tulla torjutuksi selkeän lähestymisyrityksen jälkeen ei ole millään tavalla olennaista eikä edes tarpeellista.

Sinä olet väärässä. Alkuperäinen vastaaja oli oikeassa. Aloite on juuri sellainen että kenellekkään ei jää tippaakaan epäselväksi missä mennään ja mitä se toinen haluaa. Se on täysin verbaalista ja selvää asiaa mistä toinen voi kieltäytyä ja suostua.

Ja kuinka hyvällä menestyksellä olet toteuttanut tätä periaatetta elämääsi? Mikä on onnistumisprosentti, kun menee kylmiltään pyytämään ihmistä treffeille?

No 99% miehistä sitä ON TEHNYT KOKO IHMISKUNNAN HISTORIAN joten kerro sinä?

Voi vittu näitä teidän elämästä vieraantuneita prosenttejanne ja aatteitanne. Menepä tänä iltana baariin ja katso miten normaalit miehet toimivat. Ei, he eivät hyökkää yhtäkkiä naisen seuraan ja pyydä häntä treffeille. Ei, vaan pariutuminen on eräänlaista tanssia, soidintanssia, johon sisältyy katseita, juttelua, huumoria, välillä mahdollisesti palataan omaan seurueeseen tai jutellaan muiden kanssa, kuitenkin molemmilla on sellainen "kutina" että toivottavasti vielä illan aikana kohdataan ja sitten ehkä kohdataankin. Ehkä jopa päädytään samaan osoitteeseen yöksi ilman että kumpikaan on kysynyt toista treffeille. Ehkä ei, mutta sen sijaan on sovittu tapaamisesta uudestaan - ilman että on kysytty toista treffeille. Ilman että kumpikaan voisi jälkeen päin sanoa, että kumpi oikeastaan teki aloitteen. Se aloite oli sitä molemmin puolista kiinnostusta, jota välitettiin sekä sanattomasti että sanallisesti.

Vierailija
310/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tämä tosiaan oli vain yksi esimerkki elämästäni sinkkuna. Samanlaisia episodeja riittää. Suosikkini on se, kun kysyin baarissa eräältä mieheltä klassisen avauskysymyksen: "Moi! Miten on ilta mennyt?" ja vastaamisen sijaan mies loikkasi edessämme olevan pöydän yli ja poistui baarista.

:D

Loistava!

Mulle taas kävi niin, että yritin moikata baarissa vähän syrjemmällä nurkassa seisoskellutta miestä. Vastaamisen sijaan hän tuuppasi mut kumoon ja pakeni paikalta... Oli kuin eläin jolla ei muuta pakokeinoa. En mä nyt niin ruma ole, ihan oikeasti!!

Silloin itketti, nyt naurattaa.

T. 30+ ikisinkku

Mä men in kysymään kivan oloiselta mieheltä saanko istua samaan pytään. Sainkin luvan ja istuin, no kohta selvisi että miehen erittäin mustasukkainen avovaimo istuu viereisessä pöydässä ja näin päädyin sitten kissatappeluun... En saanut tilaisuutta edes perääntyä arvokkasti, suoraan kävi päälle. Sen verran noloa, etten enää tee mitään aloituksia. 

Tiiäkkö, kypsä aikuinen ihminen ymmärtäisi, että elämässä vaan sattuu tuollaista ja aina välillä törmää täysiin sekopäihin. Miehillä on paljon pahempia riskejä kun menee iskemään naista: voi tulla turpaan tämän aviomieheltä ja vaikka henki lähteä jos oikein sekopää osuu kohdalle. Silti en ole kuullut kenenkään miehen jättävän tuon takia hommaa sikseen.

Ai jaa. No totesin, että luonteelleni ei suoraviivainen iskeminen sovi ja päätin laajentaa kaveripiiriä isommaksi. Ja näin olen päässyt tutustumaan moniin miehiin (kavereitten kavereihin) ihan luontevasti niin, ettei ole tarvinnut kylmiltään yrittää iskeä ketään vierasta. Oikeastaan koko iskeminen on jäänyt pois, sillä jossain kaveritapaamisissa sitä tulee juteltua kaikkien kanssa, ilman että on mitään iskemisajatusta takana. En nyt ole varma, olisiko ollut kovin kypsää ja aikuismaista jatkaa miehen etsimistä baareissa, etenkin kuin ilmeisesti tilannetajuni ei aina oikein toimi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
311/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta kerro siis, mikä sinulle on oikea aloite.

Oikea aloite on semmoinen jossa asetetaan itsensä alttiiksi suoralle verbaaliselle torjumiselle, "kiitos mutta ei kiitos". Semmoinen, jossa ei voi teeskennellä etteikö yrittänyt toista. Klassinen avaus one-linerilla tai kuluneellla fraasilla, tai suora kysymys haluaisko toinen tulla kanssasi jonnekkin, siis deitille. Jos toinen erehtyy ja luulee ettei kyse ollut deitistä, aloite tuskin oli oikea.

-Eri

Aika surullista, että tuo on käsityksesi oikeasta aloitteesta. Minusta tuntuu, että olet ymmärtänyt ihan väärin deittailun idean. Deittailun tarkoitus on löytää ihminen, jonka kanssa haluaa olla. Sinulle on tärkeää, että jompaa kumpaa mahdollisesti nöyryytetään tai että ainakin sitä joutuu pelkäämään.

Minusta oikea aloite on sellainen ele joka parhaimmillaan johtaa tutustumiseen, ihastumiseen, rakastumiseen ja onnelliseen yhdessäoloon. Minusta se mahdollisuus tulla torjutuksi selkeän lähestymisyrityksen jälkeen ei ole millään tavalla olennaista eikä edes tarpeellista.

Sinä olet väärässä. Alkuperäinen vastaaja oli oikeassa. Aloite on juuri sellainen että kenellekkään ei jää tippaakaan epäselväksi missä mennään ja mitä se toinen haluaa. Se on täysin verbaalista ja selvää asiaa mistä toinen voi kieltäytyä ja suostua.

Ja kuinka hyvällä menestyksellä olet toteuttanut tätä periaatetta elämääsi? Mikä on onnistumisprosentti, kun menee kylmiltään pyytämään ihmistä treffeille?

No 99% miehistä sitä ON TEHNYT KOKO IHMISKUNNAN HISTORIAN joten kerro sinä?

Voi vittu näitä teidän elämästä vieraantuneita prosenttejanne ja aatteitanne. Menepä tänä iltana baariin ja katso miten normaalit miehet toimivat. Ei, he eivät hyökkää yhtäkkiä naisen seuraan ja pyydä häntä treffeille. Ei, vaan pariutuminen on eräänlaista tanssia, soidintanssia, johon sisältyy katseita, juttelua, huumoria, välillä mahdollisesti palataan omaan seurueeseen tai jutellaan muiden kanssa, kuitenkin molemmilla on sellainen "kutina" että toivottavasti vielä illan aikana kohdataan ja sitten ehkä kohdataankin. Ehkä jopa päädytään samaan osoitteeseen yöksi ilman että kumpikaan on kysynyt toista treffeille. Ehkä ei, mutta sen sijaan on sovittu tapaamisesta uudestaan - ilman että on kysytty toista treffeille. Ilman että kumpikaan voisi jälkeen päin sanoa, että kumpi oikeastaan teki aloitteen. Se aloite oli sitä molemmin puolista kiinnostusta, jota välitettiin sekä sanattomasti että sanallisesti.

Näille ihmisille elämä tuntuu vaativan absoluuttisia totuuksia ja sääntöjä. Ei tätäkään asiaa voi heille tyydyttävästi selittää, vaan aina on kyse harhaisista uneksijaprinsessoista jotka eivät tiedä oikeasta elämästä mitään. Sosiaalisesti vajaata porukkaa joka ei osaa lukea ihmisiä ja tarvitsevat siksi ehdottomia ohjeita joita noudattaa orjallisesti.

Vierailija
312/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä sanoisin, etten usko että monikaan mies haluaisi suhteeseen kenen tahansa kanssa, mutta moni mies varmasti suostuisi seksiin lähes kenen tahansa edes kohtalaisen näköisen naisen kanssa. Moni noistakin AP:n kertomista miehistä varmasti pääasiassa halusi pillua eikä mitään pitkää ja kestävää parisuhdetta.

Näin naisena sanoisin, että et ymmärrä miehistä mitään. Kuinka voisitkaan, olettaen että et itse ole miehiä naisena deittaillut. Enemmistö miehistä on niitä, joille ei missään nimessä kelpaa seksi kohtalaisen näköisen, suhdemielessä epäkiinnostavan naisen kanssa.

Syitä siihen on varmasti yhtä paljon kuin miehiäkin. Mutta on todella typerää väittää että miehet olisivat tuollaisia seksipetoja jotka silmät himosta kiiluen juoksevat joka naisen perässä. Kyllä se vain niin on, että suurimmalle osalle miehistä seksin etsimistä ylivoimaisesti kiinnostavampi vaihtoehto on mennä kaljalle kaverin kanssa tai mennä kotiin katsomaan hyvää tv-ohjelmaa ja syömään voileipää.

Naisetkaan eivät usein myönnä tätä, vaikka varmasti todella moni toistelee samoja myyttejä miesten kyltymättömästä seksinhimosta. Edes ajattelematta, että omassa elämässä mikään ei puolla tuota myyttiä. Kyseenalaistaminen on vaikeaa. Olisihan se kiva ajatella, että pelkällä olemassa olollaan saa vastakkaisen sukupuolen edustajat sekaisin eläimellisestä himosta. Mutta todellisuus on hyvin erilainen. Noin suuria tunteita on vain elokuvissa.

Toinen syy miksi naiset eivät uskalla myöntää tätä tosiasiaa miehistä: millainen mielikuva sinulle tulee tämän tekstin kirjoittajasta? Lihava, veteläryhtinen YH-nainen, jolla on pesemätön tukka, tatuointeja ja mauttomat vaatteet? Joka kulkee pitkin seinän vieriä, katse maassa ja katkerana? Pakkohan naisen on olla jotain tuollaista, jos miehet eivät kiinnostu.

Samaa mieltä. Omana otoksena ovat oman lähipiirini miehet. He ovat orientoituneet aivan muuhun kuin seksikyllästeisyyden maksimointiin. Myyttiä miehistä seksin vonkaajina ylläpitävät ne kovaäänisimmät lähes seksiaddiktit miehet. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
313/368 |

Täh? Miten se lähipiirisi miesten seksistä välittömättömyys edes ilmenee?

Meinaat, että jokainen mies raportoi juuri sulle joka kerta, kun käyvät prostituoidun palveluita käyttämässä? Tai kun pyörivät netissä etsimässä naikkosta? Tai kun ajattelevat sua tai naapurin Pirkkoa sillai? Eihän seksistäkiinnostuneisuus edes näy ulospäin mitenkään, ellet ole itse jatkuvasti kysymässä, että "lähdettäiskö peuhaamaan?", ja mä en usko, että sä olet.

Vierailija
314/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta kerro siis, mikä sinulle on oikea aloite.

Oikea aloite on semmoinen jossa asetetaan itsensä alttiiksi suoralle verbaaliselle torjumiselle, "kiitos mutta ei kiitos". Semmoinen, jossa ei voi teeskennellä etteikö yrittänyt toista. Klassinen avaus one-linerilla tai kuluneellla fraasilla, tai suora kysymys haluaisko toinen tulla kanssasi jonnekkin, siis deitille. Jos toinen erehtyy ja luulee ettei kyse ollut deitistä, aloite tuskin oli oikea.

-Eri

Aika surullista, että tuo on käsityksesi oikeasta aloitteesta. Minusta tuntuu, että olet ymmärtänyt ihan väärin deittailun idean. Deittailun tarkoitus on löytää ihminen, jonka kanssa haluaa olla. Sinulle on tärkeää, että jompaa kumpaa mahdollisesti nöyryytetään tai että ainakin sitä joutuu pelkäämään.

Minusta oikea aloite on sellainen ele joka parhaimmillaan johtaa tutustumiseen, ihastumiseen, rakastumiseen ja onnelliseen yhdessäoloon. Minusta se mahdollisuus tulla torjutuksi selkeän lähestymisyrityksen jälkeen ei ole millään tavalla olennaista eikä edes tarpeellista.

Sinä olet väärässä. Alkuperäinen vastaaja oli oikeassa. Aloite on juuri sellainen että kenellekkään ei jää tippaakaan epäselväksi missä mennään ja mitä se toinen haluaa. Se on täysin verbaalista ja selvää asiaa mistä toinen voi kieltäytyä ja suostua.

Minä olen oikeassa. Alkuperäinen vastaaja on väärässä.

Miksi olisi niin äärimmäisen tärkeää tietää, mitä toinen haluaa? Ei näissä asioissa ole mitään alusta asti varmaa koskaan. Ensin on epävarmaa onko toinen todella kiinnostunut. Sitten epävarmaa haluaako toinen olla pitkään yhdessä. On epävarmaa onko juttu niin vakava että esitellään kavereille. Sitten on epävarmaa haluaako toinen muuttaa yhteen, naimisiin, lapsia... Nuo asiat selviävät aikanaan ja niistä puhutaan. Mutta faktoja ei ladota tiskiin noin vain ennen kuin asiat ovat edenneet oikeaan vaiheeseen. Mutta silti jotkut ovat vaatimassa sitä kirjallista kosintaa ensitapaamisella, muuten aloite ei ole aloite...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
315/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä sanoisin, etten usko että monikaan mies haluaisi suhteeseen kenen tahansa kanssa, mutta moni mies varmasti suostuisi seksiin lähes kenen tahansa edes kohtalaisen näköisen naisen kanssa. Moni noistakin AP:n kertomista miehistä varmasti pääasiassa halusi pillua eikä mitään pitkää ja kestävää parisuhdetta.

Näin naisena sanoisin, että et ymmärrä miehistä mitään. Kuinka voisitkaan, olettaen että et itse ole miehiä naisena deittaillut. Enemmistö miehistä on niitä, joille ei missään nimessä kelpaa seksi kohtalaisen näköisen, suhdemielessä epäkiinnostavan naisen kanssa.

Syitä siihen on varmasti yhtä paljon kuin miehiäkin. Mutta on todella typerää väittää että miehet olisivat tuollaisia seksipetoja jotka silmät himosta kiiluen juoksevat joka naisen perässä. Kyllä se vain niin on, että suurimmalle osalle miehistä seksin etsimistä ylivoimaisesti kiinnostavampi vaihtoehto on mennä kaljalle kaverin kanssa tai mennä kotiin katsomaan hyvää tv-ohjelmaa ja syömään voileipää.

Naisetkaan eivät usein myönnä tätä, vaikka varmasti todella moni toistelee samoja myyttejä miesten kyltymättömästä seksinhimosta. Edes ajattelematta, että omassa elämässä mikään ei puolla tuota myyttiä. Kyseenalaistaminen on vaikeaa. Olisihan se kiva ajatella, että pelkällä olemassa olollaan saa vastakkaisen sukupuolen edustajat sekaisin eläimellisestä himosta. Mutta todellisuus on hyvin erilainen. Noin suuria tunteita on vain elokuvissa.

Toinen syy miksi naiset eivät uskalla myöntää tätä tosiasiaa miehistä: millainen mielikuva sinulle tulee tämän tekstin kirjoittajasta? Lihava, veteläryhtinen YH-nainen, jolla on pesemätön tukka, tatuointeja ja mauttomat vaatteet? Joka kulkee pitkin seinän vieriä, katse maassa ja katkerana? Pakkohan naisen on olla jotain tuollaista, jos miehet eivät kiinnostu.

Samaa mieltä. Omana otoksena ovat oman lähipiirini miehet. He ovat orientoituneet aivan muuhun kuin seksikyllästeisyyden maksimointiin. Myyttiä miehistä seksin vonkaajina ylläpitävät ne kovaäänisimmät lähes seksiaddiktit miehet. 

Täh? Miten se lähipiirisi miesten seksistä välittömättömyys edes ilmenee?

Meinaat, että jokainen mies raportoi juuri sulle joka kerta, kun käyvät prostituoidun palveluita käyttämässä? Tai kun pyörivät netissä etsimässä naikkosta? Tai kun ajattelevat sua tai naapurin Pirkkoa sillai? Eihän seksistäkiinnostuneisuus edes näy ulospäin mitenkään, ellet ole itse jatkuvasti kysymässä, että "lähdettäiskö peuhaamaan?", ja mä en usko, että sä olet.

No sinä oletat ilman muuta tietäväsi mitä ja miten nuo miehet ajattelevat, vaikka et edes ole heitä tavannut. Kirjoittaja sen sijaan tuntee heidät henkilökohtaisesti. On paljon, paljon todennäköisempää että hänen oletuksensa osuvat oikeaan kuin sinun. Vaikka edustaa samaa sukupuolta, ei kykene lukemaan muiden ajatuksia eikä tiedä toisen aivojen toiminnasta mitään.

Vierailija
316/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet oikeassa aloittaja. Minulle on myös totaalinen turn off, jos miehelle kelpaa kaiken maailman idiootit kumppaneiksi.

Ihan sama vaikka miehellä olisi ollut 10 tyttöystävää ennen minua, kunhan ne tyttöystävät ovat olleet hänen mielestään erityisiä ja hän on heitä rakastanut. Jos on vain hengaillut paremman puutteessa, saa minun puolestani jatkaa sitä jatkossa jonkun muun kuin minun kanssani. 

Vierailija
317/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta kerro siis, mikä sinulle on oikea aloite.

Oikea aloite on semmoinen jossa asetetaan itsensä alttiiksi suoralle verbaaliselle torjumiselle, "kiitos mutta ei kiitos". Semmoinen, jossa ei voi teeskennellä etteikö yrittänyt toista. Klassinen avaus one-linerilla tai kuluneellla fraasilla, tai suora kysymys haluaisko toinen tulla kanssasi jonnekkin, siis deitille. Jos toinen erehtyy ja luulee ettei kyse ollut deitistä, aloite tuskin oli oikea.

-Eri

Aika surullista, että tuo on käsityksesi oikeasta aloitteesta. Minusta tuntuu, että olet ymmärtänyt ihan väärin deittailun idean. Deittailun tarkoitus on löytää ihminen, jonka kanssa haluaa olla. Sinulle on tärkeää, että jompaa kumpaa mahdollisesti nöyryytetään tai että ainakin sitä joutuu pelkäämään.

Minusta oikea aloite on sellainen ele joka parhaimmillaan johtaa tutustumiseen, ihastumiseen, rakastumiseen ja onnelliseen yhdessäoloon. Minusta se mahdollisuus tulla torjutuksi selkeän lähestymisyrityksen jälkeen ei ole millään tavalla olennaista eikä edes tarpeellista.

Sinä olet väärässä. Alkuperäinen vastaaja oli oikeassa. Aloite on juuri sellainen että kenellekkään ei jää tippaakaan epäselväksi missä mennään ja mitä se toinen haluaa. Se on täysin verbaalista ja selvää asiaa mistä toinen voi kieltäytyä ja suostua.

Ja kuinka hyvällä menestyksellä olet toteuttanut tätä periaatetta elämääsi? Mikä on onnistumisprosentti, kun menee kylmiltään pyytämään ihmistä treffeille?

No 99% miehistä sitä ON TEHNYT KOKO IHMISKUNNAN HISTORIAN joten kerro sinä?

Voi vittu näitä teidän elämästä vieraantuneita prosenttejanne ja aatteitanne. Menepä tänä iltana baariin ja katso miten normaalit miehet toimivat. Ei, he eivät hyökkää yhtäkkiä naisen seuraan ja pyydä häntä treffeille. Ei, vaan pariutuminen on eräänlaista tanssia, soidintanssia, johon sisältyy katseita, juttelua, huumoria, välillä mahdollisesti palataan omaan seurueeseen tai jutellaan muiden kanssa, kuitenkin molemmilla on sellainen "kutina" että toivottavasti vielä illan aikana kohdataan ja sitten ehkä kohdataankin. Ehkä jopa päädytään samaan osoitteeseen yöksi ilman että kumpikaan on kysynyt toista treffeille. Ehkä ei, mutta sen sijaan on sovittu tapaamisesta uudestaan - ilman että on kysytty toista treffeille. Ilman että kumpikaan voisi jälkeen päin sanoa, että kumpi oikeastaan teki aloitteen. Se aloite oli sitä molemmin puolista kiinnostusta, jota välitettiin sekä sanattomasti että sanallisesti.

Come on! 99 % miehistä ei ole mitään kykyä tai käsitystä mistään Bond-leffoista tutuista soidintansseista, vaan kyllä se on hyvin kankeaa ja kömpelöä tutustumista. Joo ehkä jossain kaveriporukassa, mutta silloinkin se homma lähtee yleensä siitä, että mies ottaa sen riskin ja ehdottaa naiselle numerojen vaihtoa tms. Ne miehet, jotka eivät tee näitä aloitteita ovat kyllä miehiä, joille treffit ovat harvinaisempaa herkkua. Jos joku mies ei lähde itse tekemään mitään homman viemiseksi eteenpäin... noh hän on joko niin kovanluokan naistenmies, että hänen ei vain tarvitse tehdä sitä tai sitten hänellä ei ole mitään hajua naisten iskemisestä, vaan luulee että naiset tykkäävät passiivisista nyhveröistä.

Vierailija
318/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olet oikeassa aloittaja. Minulle on myös totaalinen turn off, jos miehelle kelpaa kaiken maailman idiootit kumppaneiksi.

Ihan sama vaikka miehellä olisi ollut 10 tyttöystävää ennen minua, kunhan ne tyttöystävät ovat olleet hänen mielestään erityisiä ja hän on heitä rakastanut. Jos on vain hengaillut paremman puutteessa, saa minun puolestani jatkaa sitä jatkossa jonkun muun kuin minun kanssani. 

No tää että hengaa vaan jonkun kanssa paremman puutteessa ei ole mikään juuri miehille tyypillinen piirre, vaan sitä harrastaa naisetkin ihan samalla tavalla. Se on toki totta, että miehet ihastuu helpommin epäsopiviin ja totaalisen paskoihinkin naisiin, jos ovat epätoivoisia. Mutta se ihastuminen on ihan todellista. Yleensä jos miehen kiinnostavuus nousee esim. parantuneen itsevarmuuden myötä, hän vain myöhemmin päivittelee että "jumalauta millaisista noita-akoista mä silloinkin kiinnostuin".

Vierailija
319/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä sanoisin, etten usko että monikaan mies haluaisi suhteeseen kenen tahansa kanssa, mutta moni mies varmasti suostuisi seksiin lähes kenen tahansa edes kohtalaisen näköisen naisen kanssa. Moni noistakin AP:n kertomista miehistä varmasti pääasiassa halusi pillua eikä mitään pitkää ja kestävää parisuhdetta.

Näin naisena sanoisin, että et ymmärrä miehistä mitään. Kuinka voisitkaan, olettaen että et itse ole miehiä naisena deittaillut. Enemmistö miehistä on niitä, joille ei missään nimessä kelpaa seksi kohtalaisen näköisen, suhdemielessä epäkiinnostavan naisen kanssa.

Syitä siihen on varmasti yhtä paljon kuin miehiäkin. Mutta on todella typerää väittää että miehet olisivat tuollaisia seksipetoja jotka silmät himosta kiiluen juoksevat joka naisen perässä. Kyllä se vain niin on, että suurimmalle osalle miehistä seksin etsimistä ylivoimaisesti kiinnostavampi vaihtoehto on mennä kaljalle kaverin kanssa tai mennä kotiin katsomaan hyvää tv-ohjelmaa ja syömään voileipää.

Naisetkaan eivät usein myönnä tätä, vaikka varmasti todella moni toistelee samoja myyttejä miesten kyltymättömästä seksinhimosta. Edes ajattelematta, että omassa elämässä mikään ei puolla tuota myyttiä. Kyseenalaistaminen on vaikeaa. Olisihan se kiva ajatella, että pelkällä olemassa olollaan saa vastakkaisen sukupuolen edustajat sekaisin eläimellisestä himosta. Mutta todellisuus on hyvin erilainen. Noin suuria tunteita on vain elokuvissa.

Toinen syy miksi naiset eivät uskalla myöntää tätä tosiasiaa miehistä: millainen mielikuva sinulle tulee tämän tekstin kirjoittajasta? Lihava, veteläryhtinen YH-nainen, jolla on pesemätön tukka, tatuointeja ja mauttomat vaatteet? Joka kulkee pitkin seinän vieriä, katse maassa ja katkerana? Pakkohan naisen on olla jotain tuollaista, jos miehet eivät kiinnostu.

Lähes kaikki naiset ajattelee, että miehet on alapäällään ajattelevia seksin perässä juoksevia otuksia, joilla on vaan se yksi asia mielessä. Miten sinä ajattelet ihan päinvastoin? Vai yritätköhän nyt vaan provota, kun ei varmaan kukaan noin ajattele.

No miehiähän nuo kaksi ovat olleet, jotka tässäkin ketjussa ovat sanoneet että ovat seksin perässä juoksevia, alapäällään ajattelevia otuksia. Aikani minäkin vain kuuntelin ja uskoin sen, mitä miehet kertovat itsestään. Sitten minulle alkoi kertyä kokemusta miesten kanssa olemisesta ja huomasin miesten olevan ihmisiä. Kukapa olisi uskonut.

Enpä vaan ole koskaan kuullut tollasia kenenkään miehen puhuvan, kyllä ne on naiset noita puheita kertoneet. Tuntus kovin vieraalta ajatukselta, et joku mies sanois ajattelevan mulkullaan. Tosi oudolta.

No annan esimerkin. Töissä kaksi myyntitykkiä jutteli keskenään, kaksi 3-kymppistä miestä. Tiedätte tyypin: pitkiä, treenattuja, puvut päällä. Siis olin itsekin töissä samassa paikassa ja kuulin keskustelun. Toinen kannusti toista lähtemään erään asiakkaan luo myymään tulostimen. Toinen totesi että ei hän pysty myymään mitään tuolla naisasiakkaalle kun haluaa vain panna tätä. Sitten röhönaurua, vähän kommentteja kyseisen asiakkaan vartalosta.

Niin, ronskia äijähuumoriahan tuo vain oli ja seliseli... Nuo miehet tiesivät että muut kuulevat nuo puheet. En tiedä miten mies voisi selvemmin sanoa ajattelevansa mulkullaan ja olevansa siitä niin ylpeä että kaikki saavat sen tietää.

Ja sitten toisenlaisia työpaikkoja: joka seinä tapetoitu naisten pornokuvilla. Niitä on joka paikassa: työpisteellä, keittiössä, vessoissa, varastohalleissa. Joka. Paikassa. Kyllä minusta tuo tarkoittaa että nuo miehet haluavat tehdä hyvin, hyvin selväksi kaikille lähistöllä oleville, että vain yksi asia on mielessä.

Vierailija
320/368 |

Yritäpä edes ajatella sieltä oman naisboksin ulkopuolelta. Niin, miehet saattavat pitää kaunista naista niin seksuaalisesti viehättävänä, että eivät pysty keskittymään. Se ei tarkoita sitä, etteikö olisi mitään muuta mielessä. Pystyisitkö itse myymään tuotteen hermoilematta jollekin hyvin seksikkäänä pitämällesi julkkismiehelle? Naiset viehättyvät huomattavasti pienemmästä joukosta miehiä, mutta heidän suhteensa he ovat ihan samanlaisia elukoita kuin miehetkin. Luepa vaikka jonkun suositun muusikon haastattelu, jossa tämä kertoo naisfaneista. Yleensä sanovat että tultuaan kuuluisiksi hämmästyivät, miten suorasukaisen härskejä naiset voivat olla.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi kaksi