Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehille kelpaisi mikä tahansa nainen

Vierailija
17.08.2016 |

Olen nuori nainen ja parisuhteessa, mutta pari vuotta sitten en ollut ja reilun vuoden ajan Tinderiä ja pyörähdin nopeasti Suomi24 treffeissä. Käyn myös paljon ulkona, esimerkiksi musiikkikeikoilla, joten tapasin miehiä luonnossakin (luonnossa tapasin miehenikin lopulta).
.
Osa miehistä joihin tutustuin, olisi kelpuuttanut melkein minkä tahansa naisen. Tämä selvisi hyvin nopeasti puheesta ja käytöksestä. Myös minun kanssani nämä miehet olivat valmiita yrittämään tosissaan, vaikka juttumme ei olisi toiminut mitenkään päin.
Meillä ei ollut välttämättä mitään yhteistä mielenkiinnonkohdetta, huumorintajumme eivät kohdanneet, tulevaisuuden haaveet olivat erilaisia. Silti nämä miehet halusivat aina nähdä uudestaan, pommittivat viesteillä ja olivat valmiita esittelemään minut kavereilleen.
Miehet itsekin tiedostivat ongelmat välillämme, jos minä en nauranut heidän vitseilleen niin eivät hekään minun jne. Kun puhuin harrastuksistani, kuuntelivat kovinkin kiinnostuneina ja kyselivät lisää, mutta seuraavalla tapaamisella olivat unohtaneet lähes kaiken (en tarkoita vain jotain pieniä yksityiskohtia).
.
Nämä ihmissuhteet olivat epämiellyttäviä ja lopulta minä olin se, joka näissä lopetti tapailemisen. Yleensä lopetin siinä vaiheessa kun olisi pitänyt siirtyä seksin harrastamiseen, tein valinnan että olen mieluummin ilman (turha höpöttää pihtaamisesta siksi etten makaa ei-kiinnostavien miesten kanssa, parisuhteessa olen hyvin aktiivinen ja kokeilunhaluinen).
.
En ymmärrä, miten nuo miehet olisivat valmiita suhteeseen lähes kenen tahansa kanssa? Eikö kumppanin pitäisi olla paras ystävä? Minulle olisi vaivaannuttavaa elää sellaisen miehen kanssa, joka on ihan kunnollinen ja hoitaa osuutensa, mutta jonka kanssa ei olisi mitään yhteistä harrastusta, elämäntapaa tai edes molempia huvittavaa komediasarjaa.
Yksi teoriani on, että nämä miehet eivät ole olleet paljoa tekemisissä naisten kanssa tai ovat olleet tekemisissä yhden tyyppisten naisten kanssa. He eivät tiedä, että naisia on paljon erilaisia ja että esim minä en ole heille sopivin. He kenties pitävät naisia yhtenäisenä ryhmänä, ja koska naiset eivät heidän kuvitelmissaan sisällä juurikaan eroja, jokainen ok-näköinen nainen on mahdollinen elämänkumppani?
Toisaalta tuolla tavalla treffeillä käydessään luulisi heidänkin oppivan, että naisia on erilaisia.
Sitten toki se vaihtoehto, että heidän ei ole helppo saada naisia, jolloin yrittävät kynsin hampain aina kun mahdollisuus ilmestyy. Mutta onko ei-niin-kiinnostavan naisen seura parempi kuin yksinäisyys?
.
Vaikka otsikko onkin kärjistävä, en tarkoita kaikkia maailman miehiä. Puhun vain heistä, jotka kuuluvat yllä kirjoittamaani ryhmään.

Kommentit (368)

Vierailija
261/368 |
18.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ainakaan olisi huonossa tai tympeässä suhteessa. Mitä hittoa

Olen ollut elämässäni kahdessa parisuhteessa (toinen jatkuu edelleen) ja näiden ulkopuolella on ollut pitkiä sinkkuaikoja.

No sitä hittoa, että sulle pitkiä aikoja tarkoittaa 2 tuntia ... 5 päivää, ja miehelle 5 vuotta ... 50 vuotta.

Ero sukupuolten välillä on tässä kysymyksessä valtavaa suuruusluokkaa.

Oikeastiko joku kuvittelee noin?

Mä olen nuori, ihan kaunis ja fiksu nainen, joka on todellakin mielummin yksin kuin jonkun "ihan ok"-miehen kanssa.

Täytyy olla oikeasti aika hemmetin hyvä ja juuri minulle sopiva "sielunkumppani", että lähden parisuhteeseen.

Viihdyn vallan mainiosti myös yksin, eli mitään "tarvetta" ei ole löytää kumppania (no, seksin puolesta olisi tietysti kiva jos olisi kumppani, mutta olen onneksi hiton hyvä masturboimaan ja oma käsi antaa aina ja nopeasti hyvät orkut toisin kuin mies).

Jos tulee oikeasti sopiva vastaan ja tunne on molemminpuolinen, niin sitten voin pariutuakin - muuten en.

Nimim. kuusi vuotta sinkkuna

Juuri näin, minä 3-kymppisenä naisena allekirjoitan tämän. Hyvää kannatta odottaa! Itse tapasin 28-vuotiaana nykyisin aviomieheni ja lapsemme isän, joka todellakin on se paras ystäväni ja sielunkumppanini kuten minäkin hänelle. Ennen tätä suhdettamme en ollut seurustellut paria lyhyttä romanssia lukuunottamatta enkä harrastanut yhden yön suhteita. Toki koin välillä surua yksinäisyydestäni ja kaipasin parisuhteen tuomaa läheisyyttä, mutta en kerta kaikkiaan voinut enkä edelleenkään voisi ryhtyä seurustelemaan ihmisen kanssa sen takia, että olisi "vain joku". Jos en olisi tavannut miestäni, niin edelleenkin olisin mieluummin itsekseni kuin kumppanin kanssa, jonka kanssa minulla ei ole mitään yhteistä, koska elämäänsä voi ja pitää hankkia muutakin sisältöä kuin sen parisuhteen. Kyllä sellainen sinkkumieskin on naisen näkökulmasta moninkertaisesti kiinnostavampi ja vetovoimaisempi, jolla on se itsenäinen elämän, omia harrastuksia ja intohimon kohteita verrattuna mieheen, joka vain kiertää epätoivoisena naisen luota toiselle kyselemässä, että "Alkasit sää mun kanssa? Eikö? Entäs sää sitten?"

Kyllä niistä harrastuksistakin saa riitoja aikaiseksi, kun ne kuitenkin naisen mielestä syövät "yhteistä aikaa". Ovat vain juhlapuheissa ok nuo itsenäinen elämä ja harrastukset.

Jos parisuhteessa riidellään puolison harrastuksiin käytetystä ajasta, niin se tarkoittaa, että puoliso on tullut valkattua väärin perustein. Harrastuksethan ovat parhaimmillaan silloin, kun molemmilla on samansuuntaiset kiinnostuksen kohteet ja niiden parissa voi viettää yhteistä aikaa. 

Väärin. Harrastuksissa ollaan juuri siksi että saa OMAA aikaa ei siksi että siellä toinen nyhjää vieressä.

Haluatko tahallaan ymmärtää tämän asian väärin?

Ongelma:Ensin itketään, kun ei löydy naista.

Ratkaisuehdotus: ala harrastaa sinua kiinnostavaa juttua, jonka parissa viihdyt ja voit tavata esim. niitä naisia. Jos löydät sieltä harrastuksen parista sen naisen, niin sitten se harrastus toimii jatkossakin parisuhteenne liimana, eli on mukava nauttia siitä yhteisestä mukavasta tekemisestä sen oman rakkaan kanssa. 

Jos joudut käyttämään harrastusta alibina sille, että todellisuudessa välttelet puolisoasi, niin toistan: olet valinnut parisuhteen väärän ihmisen kanssa.

Harvemmin tuolta metsistä/kalavesiltä naisia löytyy ja ne harrastukset yleensä on aloitettu jo lapsena. Ja siitähän ne naiset naputtaa, kun sinne "kadotaan" muutamaksi viikoksi/perättäisiksi vkl kerrallaan.

Juuri näin. Äärimmäisen harva löytää harrastuksista mitään kumppaneita.

Vierailija
262/368 |
18.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Väärin. Harrastuksissa ollaan juuri siksi että saa OMAA aikaa ei siksi että siellä toinen nyhjää vieressä.

Väärin. Pariskunnilla on monesti yhteisiä harrastuksia (joissa on oikein mukavaa, kun toinen "nyhjää" vieressä), ja toisia harrastuksia, joita harrastetaan omillaan. Ja sitten on pariskuntia, jotka haluavat tehdä kaiken yhdessä, ja viihtyvät mainiosti, ja toisia jotka eivät harrasta juuri mitään yhdessä. Jokainen pari ja harrastuksensa ja mieltymyksensä ovat erilaisia!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
263/368 |
18.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä, mistä ihmeestä tulee sellainen yleinen totuus, että naisen on helppo löytää kumppani kun taas suurelle osalle miehiä se on erittäin haastavaa? Sehän on tilastollisestikin mahdotonta! Naisia ja miehiä on about yhtä paljon, itse asiassa paritumisiästä ylöspäin naisia on enemmän.

No miehiä syntyy suhteessa 108/100. Vasta noin 50-55 iässä tuo tasoittuu, mutta kukapa sitä enää siinä iässä kovin vakavissaan suhdetta/perhettä haluaa. Se aika meni jo.

Vierailija
264/368 |
18.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt ihan mihin tahansa, mutta oot kyllä tavallaan ihan oikeassa, että kun vaihtoehdot on olla yksin tai ottaa edes joku, niin moni kyllä valitsee mielummin ees jonkun. Miehillä on vaan niin paska asema parisuhdemarkkinoilla.

Minä en ainakaan olisi huonossa tai tympeässä suhteessa. Mitä hittoa? 

Olen ollut elämässäni kahdessa parisuhteessa (toinen jatkuu edelleen) ja näiden ulkopuolella on ollut pitkiä sinkkuaikoja. Eivät olleet kivoja aikoja, olin mustasukkainen parisuhteessa oleville, välillä itketti kun kaikkialta tuli rakkauslauluja, tv-draamoja, parisuhdeaiheista keskustelua, välillä tunsin itseni aivan kipeäksi ja oli vaikea nähdä sinkkuelämän hyviä puolia, mietin kuinka kaikki olisi parempaa suhteessa.

Tapailin sinkkuaikoinani miehiä ja tosissani halusin löytää parisuhteen, mutta kaikesta tästä huolimatta lopetin ihmissuhteet, joissa en tuntenut paloa miestä kohtaan. Lopulta tapasin miehen, josta ajattelin että ilman häntä en kestä, että hänen jälkeensä kukaan ei voi olla yhtä hyvä. Onneksi tunne oli molemminpuolinen.

Kyllä se vaan teillä naisillakin rima kummasti putoaa, kun alkaa tulla ikää ja varsinkin jos on YH-status. Alkaa kelvata se sama jäbä mikä nuorempana ei kiinnostanut.

Silloin ei varsinkaan kelpaa kuka vaan, kun on yksinhuoltaja. Pitää miettiä lapsenkin parasta silloin.

Vierailija
265/368 |
18.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei minulle ainakaan. Mutta olenkin ollut aika pitkään yksin.

M38

Vierailija
266/368 |
18.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä varmasti läski av kelpaa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
267/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tavallisen näköisen naisen täytyy kompensoida ulkonäön puutteet hyvällä luonteella ja huumorilla. Jos miettii tuttavapiiriä, niin kyllä niillä muutamalla ylipainoisella on komeita miehiä..kaikkia niitä naisia yhdistää rempseys ja puheliaisuus.

Vierailija
268/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten muka miehillä voi kestää kumppanin löytämisessä keskimäärin viisi vuotta, jos naiset löytävät uuden parisuhteen viidessä päivässä? Keskenäänkö ne naiset pariutuu?

Näiden tiettyjen miesten kirjoitusten perusteella voisi luulla, että 90 prosenttia Suomen väestöstä on miehiä...

90% parisuhdemarkkinoilla olevista ihmisistä on Suomessa miehiä.

Kun on neljä miestä ja neljä naista, ensin nainen A menee naimisiin miehen A kanssa, sitten tulee ero ja nainen B menee naimisiin miehen A kanssa, sitten tulee ero ja nainen C menee naimisiin miehen A kanssa, sitten tulee ero ja nainen D menee naimisiin miehen A kanssa. Lopputuloksena neljä naista neljästä on ollut tai on nyt parisuhteessa eli täydet 100%, mutta miehistä on samana aikavälinä ollut naimisissa vain 1 neljästä eli 25%. Matematiikka ei todellakaan taida olla vahva lajisi, ellet tätäkään käsitä.

Todellisuudessa niitä neljää naista kohti parisuhdemarkkinoilla on kuitenkin 40 miestä, joista keskimäärin 1...2 on ollut tai on parhaillaan naimisissa, joten tilanne on miesten kannalta yllä esitettyä laskelmaa huonompi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
269/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä, mistä ihmeestä tulee sellainen yleinen totuus, että naisen on helppo löytää kumppani kun taas suurelle osalle miehiä se on erittäin haastavaa? Sehän on tilastollisestikin mahdotonta! Naisia ja miehiä on about yhtä paljon, itse asiassa paritumisiästä ylöspäin naisia on enemmän.

No miehiä syntyy suhteessa 108/100. Vasta noin 50-55 iässä tuo tasoittuu, mutta kukapa sitä enää siinä iässä kovin vakavissaan suhdetta/perhettä haluaa. Se aika meni jo.

Eikä tasoitu. Miehiä on silloinkin enemmistönä parisuhdemarkkinoilla.

Vierailija
270/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä, mistä ihmeestä tulee sellainen yleinen totuus, että naisen on helppo löytää kumppani kun taas suurelle osalle miehiä se on erittäin haastavaa? Sehän on tilastollisestikin mahdotonta! Naisia ja miehiä on about yhtä paljon, itse asiassa paritumisiästä ylöspäin naisia on enemmän.

Kesken jääneen peruskoulun matematiikan voi nykyään suorittaa jälkikäteenkin. Sinulle ratkaisu sopisi hyvin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
271/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen kaunis nainen, joka on saanut valkata kyllä miehensä, mutta työpaikkaansa ei! Minulla on kokemusta olla aktiivinen, lähetellä kosiskeluviestejä yrityksille, yrittää päästä kahville (työhaastatteluun) ja pähkäillä kerta toisensa jälkeen, mikä meni vikaan kun aluksi kiinnostusta tuntui riittävän mutta sitten joku toinen oli parempi. Eli vika on varmasti persoonallisuudessani, koska kai se pätevyys nyt riittää jos haastatteluun asti pääsee.. tätä olen mieltä, vaikka siihen vetoavat että "vaikutit mukavalta, mutta joku toinen oli kokeneempi.." Yritän herättää kiinnostuksen, kokeilla eri tapoja lähestyä, olla kiinnostunut yrityksestä ja minulla on ihan oikea halu kehittyä! Minä todella tarvitsen ja haluan työpaikan joten siedän vähän pompotustakin (tossun alla oloa). Todellakin vastaan vähääkään kaikkiin minulle sopiviin yritysten deittiprofiileihin, eli tajuan loistavasti miesten logiikkaa mitä tulee naisen saamiseen. Mutta kai se yli-innokkuus on turn off työnantajallekin. Työnantajakin haluaa jonkun, joka ei muita työpaikkoja ole koskaan yrittänytkään ja joka on valmis lähes kuolemaan puolestaan. "Olethan kuolematon ja osaat kävellä käsilläsi samalla kun jonglööraat jaloillasi käsikranaateilla joista on irrotettu sokka.." tällaisia yhtäläisiä vaatimuksia näkee naisten deittiprofiileissakin (olen joskus iltani ratoksi lukenut) joissa ei tunnu olevan sijaa inhimillisyydelle eli virheille, miinustekijöille. Kun joku on joskus ylittänyt jonkun riman jossakin tehtävässä jossakin tuolla niin sitä samaa halutaan sitten itsellekin. Tiedän ettei tehtävään voida valita kuin yhtä, mutta raastavaa se on joka kerta, ja itsetunto saa kolauksen. Vahinko kun sitä on niin jääräpäinen että yrittää entistä suuremmalla vimmalla seuraavaa..

En voi muuta sanoa kuin naiset että herätkää nyt vähän päiväuniltanne. Kuka tahansa on kenelle tahansa joku hyvänsä ennen kuin tutustutaan.

Olet poikkeuksellisen fiksu nainen ja erotut sillä joukosta tällä palstalla. Jos jäät joskus leskeksi tai otat eron sinulle löytyy tuhansia miehiä joista valita seuraava puoliso.

Vierailija
272/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä sanoisin, etten usko että monikaan mies haluaisi suhteeseen kenen tahansa kanssa, mutta moni mies varmasti suostuisi seksiin lähes kenen tahansa edes kohtalaisen näköisen naisen kanssa. Moni noistakin AP:n kertomista miehistä varmasti pääasiassa halusi pillua eikä mitään pitkää ja kestävää parisuhdetta.

Näin naisena sanoisin, että et ymmärrä miehistä mitään. Kuinka voisitkaan, olettaen että et itse ole miehiä naisena deittaillut. Enemmistö miehistä on niitä, joille ei missään nimessä kelpaa seksi kohtalaisen näköisen, suhdemielessä epäkiinnostavan naisen kanssa.

Syitä siihen on varmasti yhtä paljon kuin miehiäkin. Mutta on todella typerää väittää että miehet olisivat tuollaisia seksipetoja jotka silmät himosta kiiluen juoksevat joka naisen perässä. Kyllä se vain niin on, että suurimmalle osalle miehistä seksin etsimistä ylivoimaisesti kiinnostavampi vaihtoehto on mennä kaljalle kaverin kanssa tai mennä kotiin katsomaan hyvää tv-ohjelmaa ja syömään voileipää.

Naisetkaan eivät usein myönnä tätä, vaikka varmasti todella moni toistelee samoja myyttejä miesten kyltymättömästä seksinhimosta. Edes ajattelematta, että omassa elämässä mikään ei puolla tuota myyttiä. Kyseenalaistaminen on vaikeaa. Olisihan se kiva ajatella, että pelkällä olemassa olollaan saa vastakkaisen sukupuolen edustajat sekaisin eläimellisestä himosta. Mutta todellisuus on hyvin erilainen. Noin suuria tunteita on vain elokuvissa.

Toinen syy miksi naiset eivät uskalla myöntää tätä tosiasiaa miehistä: millainen mielikuva sinulle tulee tämän tekstin kirjoittajasta? Lihava, veteläryhtinen YH-nainen, jolla on pesemätön tukka, tatuointeja ja mauttomat vaatteet? Joka kulkee pitkin seinän vieriä, katse maassa ja katkerana? Pakkohan naisen on olla jotain tuollaista, jos miehet eivät kiinnostu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
273/368 |

Ei, kyllä sä olet pihalla kuin käki. Miksi miehelle ei muka seksi kelpaisi? Testosteronivikaa sellaisessa olisi.

T: Toinen mies.

Vierailija
274/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen nuori nainen ja parisuhteessa, mutta pari vuotta sitten en ollut ja reilun vuoden ajan Tinderiä ja pyörähdin nopeasti Suomi24 treffeissä. Käyn myös paljon ulkona, esimerkiksi musiikkikeikoilla, joten tapasin miehiä luonnossakin (luonnossa tapasin miehenikin lopulta).

.

Osa miehistä joihin tutustuin, olisi kelpuuttanut melkein minkä tahansa naisen. Tämä selvisi hyvin nopeasti puheesta ja käytöksestä. Myös minun kanssani nämä miehet olivat valmiita yrittämään tosissaan, vaikka juttumme ei olisi toiminut mitenkään päin.

Meillä ei ollut välttämättä mitään yhteistä mielenkiinnonkohdetta, huumorintajumme eivät kohdanneet, tulevaisuuden haaveet olivat erilaisia. Silti nämä miehet halusivat aina nähdä uudestaan, pommittivat viesteillä ja olivat valmiita esittelemään minut kavereilleen.

Miehet itsekin tiedostivat ongelmat välillämme, jos minä en nauranut heidän vitseilleen niin eivät hekään minun jne. Kun puhuin harrastuksistani, kuuntelivat kovinkin kiinnostuneina ja kyselivät lisää, mutta seuraavalla tapaamisella olivat unohtaneet lähes kaiken (en tarkoita vain jotain pieniä yksityiskohtia).

.

Nämä ihmissuhteet olivat epämiellyttäviä ja lopulta minä olin se, joka näissä lopetti tapailemisen. Yleensä lopetin siinä vaiheessa kun olisi pitänyt siirtyä seksin harrastamiseen, tein valinnan että olen mieluummin ilman (turha höpöttää pihtaamisesta siksi etten makaa ei-kiinnostavien miesten kanssa, parisuhteessa olen hyvin aktiivinen ja kokeilunhaluinen).

.

En ymmärrä, miten nuo miehet olisivat valmiita suhteeseen lähes kenen tahansa kanssa? Eikö kumppanin pitäisi olla paras ystävä? Minulle olisi vaivaannuttavaa elää sellaisen miehen kanssa, joka on ihan kunnollinen ja hoitaa osuutensa, mutta jonka kanssa ei olisi mitään yhteistä harrastusta, elämäntapaa tai edes molempia huvittavaa komediasarjaa.

Yksi teoriani on, että nämä miehet eivät ole olleet paljoa tekemisissä naisten kanssa tai ovat olleet tekemisissä yhden tyyppisten naisten kanssa. He eivät tiedä, että naisia on paljon erilaisia ja että esim minä en ole heille sopivin. He kenties pitävät naisia yhtenäisenä ryhmänä, ja koska naiset eivät heidän kuvitelmissaan sisällä juurikaan eroja, jokainen ok-näköinen nainen on mahdollinen elämänkumppani?

Toisaalta tuolla tavalla treffeillä käydessään luulisi heidänkin oppivan, että naisia on erilaisia.

Sitten toki se vaihtoehto, että heidän ei ole helppo saada naisia, jolloin yrittävät kynsin hampain aina kun mahdollisuus ilmestyy. Mutta onko ei-niin-kiinnostavan naisen seura parempi kuin yksinäisyys?

.

Vaikka otsikko onkin kärjistävä, en tarkoita kaikkia maailman miehiä. Puhun vain heistä, jotka kuuluvat yllä kirjoittamaani ryhmään.

Tämä johtuu yksinkertaisesti biologiasta. Nisäkäsuros on lähtökohtaisesti valmis parittelemaan naaraan kuin naaraan kanssa, koska elämän tarkoituksena on luoda lisää elämää. Uros pyrkii tämän takia vaistonvaraisesti hedelmöittämään mahdollisimman monta naarasta aina kun siihen on tilaisuus.  Lisääntyminen ei urokselta vaadi suurta panostusta, joten valikoiva ei tarvitse olla. Naaraalta taas se edellyttää raskauden, synnytyksen, imetyksen yms jälkeläisen hoidon, joten naaraat pyrkivät valikoimaan lisääntymiskumppaniksi sellaisen, jolla on mahdollisimman hyvät geenit.

Ihminen on yksi nisäkäslaji, ja tämän tiedostaminen helpottaa huomattavasti ymmärtämään ihmistenkin seksuaalikäyttäytymistä ja parinvalintaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
275/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä sanoisin, etten usko että monikaan mies haluaisi suhteeseen kenen tahansa kanssa, mutta moni mies varmasti suostuisi seksiin lähes kenen tahansa edes kohtalaisen näköisen naisen kanssa. Moni noistakin AP:n kertomista miehistä varmasti pääasiassa halusi pillua eikä mitään pitkää ja kestävää parisuhdetta.

Näin naisena sanoisin, että et ymmärrä miehistä mitään. Kuinka voisitkaan, olettaen että et itse ole miehiä naisena deittaillut. Enemmistö miehistä on niitä, joille ei missään nimessä kelpaa seksi kohtalaisen näköisen, suhdemielessä epäkiinnostavan naisen kanssa.

Syitä siihen on varmasti yhtä paljon kuin miehiäkin. Mutta on todella typerää väittää että miehet olisivat tuollaisia seksipetoja jotka silmät himosta kiiluen juoksevat joka naisen perässä. Kyllä se vain niin on, että suurimmalle osalle miehistä seksin etsimistä ylivoimaisesti kiinnostavampi vaihtoehto on mennä kaljalle kaverin kanssa tai mennä kotiin katsomaan hyvää tv-ohjelmaa ja syömään voileipää.

Naisetkaan eivät usein myönnä tätä, vaikka varmasti todella moni toistelee samoja myyttejä miesten kyltymättömästä seksinhimosta. Edes ajattelematta, että omassa elämässä mikään ei puolla tuota myyttiä. Kyseenalaistaminen on vaikeaa. Olisihan se kiva ajatella, että pelkällä olemassa olollaan saa vastakkaisen sukupuolen edustajat sekaisin eläimellisestä himosta. Mutta todellisuus on hyvin erilainen. Noin suuria tunteita on vain elokuvissa.

Toinen syy miksi naiset eivät uskalla myöntää tätä tosiasiaa miehistä: millainen mielikuva sinulle tulee tämän tekstin kirjoittajasta? Lihava, veteläryhtinen YH-nainen, jolla on pesemätön tukka, tatuointeja ja mauttomat vaatteet? Joka kulkee pitkin seinän vieriä, katse maassa ja katkerana? Pakkohan naisen on olla jotain tuollaista, jos miehet eivät kiinnostu.

Lähes kaikki naiset ajattelee, että miehet on alapäällään ajattelevia seksin perässä juoksevia otuksia, joilla on vaan se yksi asia mielessä. Miten sinä ajattelet ihan päinvastoin? Vai yritätköhän nyt vaan provota, kun ei varmaan kukaan noin ajattele.

Vierailija
276/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta kerro siis, mikä sinulle on oikea aloite.

Oikea aloite on semmoinen jossa asetetaan itsensä alttiiksi suoralle verbaaliselle torjumiselle, "kiitos mutta ei kiitos". Semmoinen, jossa ei voi teeskennellä etteikö yrittänyt toista. Klassinen avaus one-linerilla tai kuluneellla fraasilla, tai suora kysymys haluaisko toinen tulla kanssasi jonnekkin, siis deitille. Jos toinen erehtyy ja luulee ettei kyse ollut deitistä, aloite tuskin oli oikea.

-Eri

Okei, no tuollaisia aloitteita en tule jatkossakaan tekemään, jos joskus vielä sinkuksi jään. Miten nimittäin voisin itsekään tietää ihmisen ensi kertaa (esim. baarissa) tavatessani, haluanko lähteä hänen kanssaan treffeille? Ei, mieluummin jutustelen hänen kanssaan niitä-näitä ja siinä samalla molemmat tutkailevat kokemukseni mukaan, onko toisen seurassa kivaa. Jos on, niin sitten kumpi tahansa voi ehdottaa, että jatketaanko juttua toistekin.

Että menisin ja kysyisin jotain miestä kylmiltään treffeille - nevö.

Vierailija
277/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin naisena sanoisin, että et ymmärrä miehistä mitään. Kuinka voisitkaan, olettaen että et itse ole miehiä naisena deittaillut. Enemmistö miehistä on niitä, joille ei missään nimessä kelpaa seksi kohtalaisen näköisen, suhdemielessä epäkiinnostavan naisen kanssa.

Syitä siihen on varmasti yhtä paljon kuin miehiäkin. Mutta on todella typerää väittää että miehet olisivat tuollaisia seksipetoja jotka silmät himosta kiiluen juoksevat joka naisen perässä. Kyllä se vain niin on, että suurimmalle osalle miehistä seksin etsimistä ylivoimaisesti kiinnostavampi vaihtoehto on mennä kaljalle kaverin kanssa tai mennä kotiin katsomaan hyvää tv-ohjelmaa ja syömään voileipää.

Ei, kyllä sä olet pihalla kuin käki. Miksi miehelle ei muka seksi kelpaisi? Testosteronivikaa sellaisessa olisi.

T: Toinen mies.

Eli vain testosteronivikainen mies voi olla väsynyt? Huonolla tuulella? Vihainen? Katkera? Masentunut? Vain testosteronivikainen mies voi olla ahdistunut YT-neuvottelujen vuoksi, tai opiskelujen, hankalien kaverisuhteiden? Epävarma itsestään, viehätysvoimastaan, vartalostaan, suorituskyvystään? Vain testosteronivikaisella miehellä voi olla huonoja kokemuksia aiempien seksikertojen vuoksi, erektiohäiriöitä, pelkoa että hän ei osaa, ei ole tarpeeksi hyvä, että nainen nauraakin hänelle, että nainen haukkuu miehen suoritusta muille? Vain testosteronivaikainen mies voi pelätä että koko ei riitä, tai ei pystykään?

Tavallisella miehellä ei siis milloinkaan ole mitään tällaisia ongelmia, vaan seksi kelpaa aina kun sitä tarjotaan? Tavallinen mies on yli-ihminen johon eivät inhimilliset heikkoudet milloinkaan vaikuta, seksikone vain paahtaa väsymättä kohti elämän ainutta päämäärää?

Vierailija
278/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kyllä todellakaan kelpaa kuka tahansa, mutta ihastua kyllä voi keneen tahansa kun sen aika on. Vaikka itse pidän sellaisista henkilöistä, joilla on samat mielenkiinnonkohteet ja samantyyppinen luonne/huumorintaju, menin ja ihastuin täysin päinvastaiseen henkilöön, vaikka siitä ei tullutkaan yhtään mitään. Tosin toisaalta jos katsoo vaan kuoreen ja ajattelee ennakkoluuloisesti, mistä sitä tietää mikä kultakimpale alta löytyy. Mutta jos ei toiseen halua tutustua kuin ulkonäön perusteella niin sama kai se, minkälainen hottentotti tulee vastaan.

Vierailija
279/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä sanoisin, etten usko että monikaan mies haluaisi suhteeseen kenen tahansa kanssa, mutta moni mies varmasti suostuisi seksiin lähes kenen tahansa edes kohtalaisen näköisen naisen kanssa. Moni noistakin AP:n kertomista miehistä varmasti pääasiassa halusi pillua eikä mitään pitkää ja kestävää parisuhdetta.

Näin naisena sanoisin, että et ymmärrä miehistä mitään. Kuinka voisitkaan, olettaen että et itse ole miehiä naisena deittaillut. Enemmistö miehistä on niitä, joille ei missään nimessä kelpaa seksi kohtalaisen näköisen, suhdemielessä epäkiinnostavan naisen kanssa.

Syitä siihen on varmasti yhtä paljon kuin miehiäkin. Mutta on todella typerää väittää että miehet olisivat tuollaisia seksipetoja jotka silmät himosta kiiluen juoksevat joka naisen perässä. Kyllä se vain niin on, että suurimmalle osalle miehistä seksin etsimistä ylivoimaisesti kiinnostavampi vaihtoehto on mennä kaljalle kaverin kanssa tai mennä kotiin katsomaan hyvää tv-ohjelmaa ja syömään voileipää.

Naisetkaan eivät usein myönnä tätä, vaikka varmasti todella moni toistelee samoja myyttejä miesten kyltymättömästä seksinhimosta. Edes ajattelematta, että omassa elämässä mikään ei puolla tuota myyttiä. Kyseenalaistaminen on vaikeaa. Olisihan se kiva ajatella, että pelkällä olemassa olollaan saa vastakkaisen sukupuolen edustajat sekaisin eläimellisestä himosta. Mutta todellisuus on hyvin erilainen. Noin suuria tunteita on vain elokuvissa.

Toinen syy miksi naiset eivät uskalla myöntää tätä tosiasiaa miehistä: millainen mielikuva sinulle tulee tämän tekstin kirjoittajasta? Lihava, veteläryhtinen YH-nainen, jolla on pesemätön tukka, tatuointeja ja mauttomat vaatteet? Joka kulkee pitkin seinän vieriä, katse maassa ja katkerana? Pakkohan naisen on olla jotain tuollaista, jos miehet eivät kiinnostu.

Lähes kaikki naiset ajattelee, että miehet on alapäällään ajattelevia seksin perässä juoksevia otuksia, joilla on vaan se yksi asia mielessä. Miten sinä ajattelet ihan päinvastoin? Vai yritätköhän nyt vaan provota, kun ei varmaan kukaan noin ajattele.

No miehiähän nuo kaksi ovat olleet, jotka tässäkin ketjussa ovat sanoneet että ovat seksin perässä juoksevia, alapäällään ajattelevia otuksia. Aikani minäkin vain kuuntelin ja uskoin sen, mitä miehet kertovat itsestään. Sitten minulle alkoi kertyä kokemusta miesten kanssa olemisesta ja huomasin miesten olevan ihmisiä. Kukapa olisi uskonut.

Vierailija
280/368 |
19.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin naisena sanoisin, että et ymmärrä miehistä mitään. Kuinka voisitkaan, olettaen että et itse ole miehiä naisena deittaillut. Enemmistö miehistä on niitä, joille ei missään nimessä kelpaa seksi kohtalaisen näköisen, suhdemielessä epäkiinnostavan naisen kanssa.

Syitä siihen on varmasti yhtä paljon kuin miehiäkin. Mutta on todella typerää väittää että miehet olisivat tuollaisia seksipetoja jotka silmät himosta kiiluen juoksevat joka naisen perässä. Kyllä se vain niin on, että suurimmalle osalle miehistä seksin etsimistä ylivoimaisesti kiinnostavampi vaihtoehto on mennä kaljalle kaverin kanssa tai mennä kotiin katsomaan hyvää tv-ohjelmaa ja syömään voileipää.

Ei, kyllä sä olet pihalla kuin käki. Miksi miehelle ei muka seksi kelpaisi? Testosteronivikaa sellaisessa olisi.

T: Toinen mies.

Eli vain testosteronivikainen mies voi olla väsynyt? Huonolla tuulella? Vihainen? Katkera? Masentunut? Vain testosteronivikainen mies voi olla ahdistunut YT-neuvottelujen vuoksi, tai opiskelujen, hankalien kaverisuhteiden? Epävarma itsestään, viehätysvoimastaan, vartalostaan, suorituskyvystään?

Mitä hittoa sä selität? Yksikään listaamistasi asioista ei millään tavalla liity siihen, haluaako mies seksiä jonkun satunnaisen kanssa vaiko ei. Korkeintaan jossain pitkässä parisuhteessa voi joku väsymys vaikuttaa siihen, että seksiä ei nyt harrasteta (koska sitähän saa myöhemminkin).

Ehkä korkeintaan siinä tapauksessa, että se satunnainen nainen antaa kirjallisen lupauksen miljoonan euron uhkasakolla, että äijä saa vielä aamullakin, ettei nyt tartte baari-illan päätteeksi kännissä ja oksennuksessa alkaa touhuamaan. Muutoin se äijä kyllä on haluamassa seksiä.

Totta helvetissä seksi jonkun uuden naisen kanssa kelpaa lähes aina. Ja ne poikkeukset on juuri jotain et "olis pakko sit touhuta tässä miljoonayleisön edessä" tai "vai juostaiskos tuota tsunamia karkuun". Ne poikkeukset ei todellakaan ole, et "ei nyt jaxa" tai "just oli seksiä viiden muun naisen kanssa".

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme seitsemän