Lue keskustelun säännöt.
Miehille kelpaisi mikä tahansa nainen
17.08.2016 |
Olen nuori nainen ja parisuhteessa, mutta pari vuotta sitten en ollut ja reilun vuoden ajan Tinderiä ja pyörähdin nopeasti Suomi24 treffeissä. Käyn myös paljon ulkona, esimerkiksi musiikkikeikoilla, joten tapasin miehiä luonnossakin (luonnossa tapasin miehenikin lopulta).
.
Osa miehistä joihin tutustuin, olisi kelpuuttanut melkein minkä tahansa naisen. Tämä selvisi hyvin nopeasti puheesta ja käytöksestä. Myös minun kanssani nämä miehet olivat valmiita yrittämään tosissaan, vaikka juttumme ei olisi toiminut mitenkään päin.
Meillä ei ollut välttämättä mitään yhteistä mielenkiinnonkohdetta, huumorintajumme eivät kohdanneet, tulevaisuuden haaveet olivat erilaisia. Silti nämä miehet halusivat aina nähdä uudestaan, pommittivat viesteillä ja olivat valmiita esittelemään minut kavereilleen.
Miehet itsekin tiedostivat ongelmat välillämme, jos minä en nauranut heidän vitseilleen niin eivät hekään minun jne. Kun puhuin harrastuksistani, kuuntelivat kovinkin kiinnostuneina ja kyselivät lisää, mutta seuraavalla tapaamisella olivat unohtaneet lähes kaiken (en tarkoita vain jotain pieniä yksityiskohtia).
.
Nämä ihmissuhteet olivat epämiellyttäviä ja lopulta minä olin se, joka näissä lopetti tapailemisen. Yleensä lopetin siinä vaiheessa kun olisi pitänyt siirtyä seksin harrastamiseen, tein valinnan että olen mieluummin ilman (turha höpöttää pihtaamisesta siksi etten makaa ei-kiinnostavien miesten kanssa, parisuhteessa olen hyvin aktiivinen ja kokeilunhaluinen).
.
En ymmärrä, miten nuo miehet olisivat valmiita suhteeseen lähes kenen tahansa kanssa? Eikö kumppanin pitäisi olla paras ystävä? Minulle olisi vaivaannuttavaa elää sellaisen miehen kanssa, joka on ihan kunnollinen ja hoitaa osuutensa, mutta jonka kanssa ei olisi mitään yhteistä harrastusta, elämäntapaa tai edes molempia huvittavaa komediasarjaa.
Yksi teoriani on, että nämä miehet eivät ole olleet paljoa tekemisissä naisten kanssa tai ovat olleet tekemisissä yhden tyyppisten naisten kanssa. He eivät tiedä, että naisia on paljon erilaisia ja että esim minä en ole heille sopivin. He kenties pitävät naisia yhtenäisenä ryhmänä, ja koska naiset eivät heidän kuvitelmissaan sisällä juurikaan eroja, jokainen ok-näköinen nainen on mahdollinen elämänkumppani?
Toisaalta tuolla tavalla treffeillä käydessään luulisi heidänkin oppivan, että naisia on erilaisia.
Sitten toki se vaihtoehto, että heidän ei ole helppo saada naisia, jolloin yrittävät kynsin hampain aina kun mahdollisuus ilmestyy. Mutta onko ei-niin-kiinnostavan naisen seura parempi kuin yksinäisyys?
.
Vaikka otsikko onkin kärjistävä, en tarkoita kaikkia maailman miehiä. Puhun vain heistä, jotka kuuluvat yllä kirjoittamaani ryhmään.
Kommentit (368)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ainakaan olisi huonossa tai tympeässä suhteessa. Mitä hittoa?
Olen ollut elämässäni kahdessa parisuhteessa (toinen jatkuu edelleen) ja näiden ulkopuolella on ollut pitkiä sinkkuaikoja.
No sitä hittoa, että sulle pitkiä aikoja tarkoittaa 2 tuntia ... 5 päivää, ja miehelle 5 vuotta ... 50 vuotta.
Ero sukupuolten välillä on tässä kysymyksessä valtavaa suuruusluokkaa.
Oikeastiko joku kuvittelee noin?
Mä olen nuori, ihan kaunis ja fiksu nainen, joka on todellakin mielummin yksin kuin jonkun "ihan ok"-miehen kanssa.
Täytyy olla oikeasti aika hemmetin hyvä ja juuri minulle sopiva "sielunkumppani", että lähden parisuhteeseen.
Viihdyn vallan mainiosti myös yksin, eli mitään "tarvetta" ei ole löytää kumppania (no, seksin puolesta olisi tietysti kiva jos olisi kumppani, mutta olen onneksi hiton hyvä masturboimaan ja oma käsi antaa aina ja nopeasti hyvät orkut toisin kuin mies).
Jos tulee oikeasti sopiva vastaan ja tunne on molemminpuolinen, niin sitten voin pariutuakin - muuten en.Nimim. kuusi vuotta sinkkuna
Juuri näin, minä 3-kymppisenä naisena allekirjoitan tämän. Hyvää kannatta odottaa! Itse tapasin 28-vuotiaana nykyisin aviomieheni ja lapsemme isän, joka todellakin on se paras ystäväni ja sielunkumppanini kuten minäkin hänelle. Ennen tätä suhdettamme en ollut seurustellut paria lyhyttä romanssia lukuunottamatta enkä harrastanut yhden yön suhteita. Toki koin välillä surua yksinäisyydestäni ja kaipasin parisuhteen tuomaa läheisyyttä, mutta en kerta kaikkiaan voinut enkä edelleenkään voisi ryhtyä seurustelemaan ihmisen kanssa sen takia, että olisi "vain joku". Jos en olisi tavannut miestäni, niin edelleenkin olisin mieluummin itsekseni kuin kumppanin kanssa, jonka kanssa minulla ei ole mitään yhteistä, koska elämäänsä voi ja pitää hankkia muutakin sisältöä kuin sen parisuhteen. Kyllä sellainen sinkkumieskin on naisen näkökulmasta moninkertaisesti kiinnostavampi ja vetovoimaisempi, jolla on se itsenäinen elämän, omia harrastuksia ja intohimon kohteita verrattuna mieheen, joka vain kiertää epätoivoisena naisen luota toiselle kyselemässä, että "Alkasit sää mun kanssa? Eikö? Entäs sää sitten?"
Kyllä niistä harrastuksistakin saa riitoja aikaiseksi, kun ne kuitenkin naisen mielestä syövät "yhteistä aikaa". Ovat vain juhlapuheissa ok nuo itsenäinen elämä ja harrastukset.
Jos parisuhteessa riidellään puolison harrastuksiin käytetystä ajasta, niin se tarkoittaa, että puoliso on tullut valkattua väärin perustein. Harrastuksethan ovat parhaimmillaan silloin, kun molemmilla on samansuuntaiset kiinnostuksen kohteet ja niiden parissa voi viettää yhteistä aikaa.
Väärin. Harrastuksissa ollaan juuri siksi että saa OMAA aikaa ei siksi että siellä toinen nyhjää vieressä.
Haluatko tahallaan ymmärtää tämän asian väärin?
Ongelma:Ensin itketään, kun ei löydy naista.
Ratkaisuehdotus: ala harrastaa sinua kiinnostavaa juttua, jonka parissa viihdyt ja voit tavata esim. niitä naisia. Jos löydät sieltä harrastuksen parista sen naisen, niin sitten se harrastus toimii jatkossakin parisuhteenne liimana, eli on mukava nauttia siitä yhteisestä mukavasta tekemisestä sen oman rakkaan kanssa.
Jos joudut käyttämään harrastusta alibina sille, että todellisuudessa välttelet puolisoasi, niin toistan: olet valinnut parisuhteen väärän ihmisen kanssa.
Harvemmin tuolta metsistä/kalavesiltä naisia löytyy ja ne harrastukset yleensä on aloitettu jo lapsena. Ja siitähän ne naiset naputtaa, kun sinne "kadotaan" muutamaksi viikoksi/perättäisiksi vkl kerrallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nainen. 30+. Haluaisin tavallisen, mukavan, turvallisen parisuhteen, jossa olisi rakkautta, kunnioitusta ja intohimoakin.
Koko elämäni aikana ei yksikään mies ole ollut kiinnostunut. Ei edes yhdeksi yöksi ole huolittu. Ja kyllä, olen myös miettinyt itsemurhaa tämän takia. Tällä hetkellä tosin kallistun enemmän lemmikin hankkimisen kannalle, koska elämä tuntuu ihan hyvältä näinkin.
En kuitenkaan näinkään epätoivoisissa tunnelmissa lähtisi kenen tahansa miehen matkaan. Koska mitä järkeä olisi aloittaa jotain täysin vääränlaisen ihmisen kanssa? Sehän hajottaisi minua vain yhä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ainakaan olisi huonossa tai tympeässä suhteessa. Mitä hittoa?
Olen ollut elämässäni kahdessa parisuhteessa (toinen jatkuu edelleen) ja näiden ulkopuolella on ollut pitkiä sinkkuaikoja.
No sitä hittoa, että sulle pitkiä aikoja tarkoittaa 2 tuntia ... 5 päivää, ja miehelle 5 vuotta ... 50 vuotta.
Ero sukupuolten välillä on tässä kysymyksessä valtavaa suuruusluokkaa.
Oikeastiko joku kuvittelee noin?
Mä olen nuori, ihan kaunis ja fiksu nainen, joka on todellakin mielummin yksin kuin jonkun "ihan ok"-miehen kanssa.
Täytyy olla oikeasti aika hemmetin hyvä ja juuri minulle sopiva "sielunkumppani", että lähden parisuhteeseen.
Viihdyn vallan mainiosti myös yksin, eli mitään "tarvetta" ei ole löytää kumppania (no, seksin puolesta olisi tietysti kiva jos olisi kumppani, mutta olen onneksi hiton hyvä masturboimaan ja oma käsi antaa aina ja nopeasti hyvät orkut toisin kuin mies).
Jos tulee oikeasti sopiva vastaan ja tunne on molemminpuolinen, niin sitten voin pariutuakin - muuten en.Nimim. kuusi vuotta sinkkuna
Juuri näin, minä 3-kymppisenä naisena allekirjoitan tämän. Hyvää kannatta odottaa! Itse tapasin 28-vuotiaana nykyisin aviomieheni ja lapsemme isän, joka todellakin on se paras ystäväni ja sielunkumppanini kuten minäkin hänelle. Ennen tätä suhdettamme en ollut seurustellut paria lyhyttä romanssia lukuunottamatta enkä harrastanut yhden yön suhteita. Toki koin välillä surua yksinäisyydestäni ja kaipasin parisuhteen tuomaa läheisyyttä, mutta en kerta kaikkiaan voinut enkä edelleenkään voisi ryhtyä seurustelemaan ihmisen kanssa sen takia, että olisi "vain joku". Jos en olisi tavannut miestäni, niin edelleenkin olisin mieluummin itsekseni kuin kumppanin kanssa, jonka kanssa minulla ei ole mitään yhteistä, koska elämäänsä voi ja pitää hankkia muutakin sisältöä kuin sen parisuhteen. Kyllä sellainen sinkkumieskin on naisen näkökulmasta moninkertaisesti kiinnostavampi ja vetovoimaisempi, jolla on se itsenäinen elämän, omia harrastuksia ja intohimon kohteita verrattuna mieheen, joka vain kiertää epätoivoisena naisen luota toiselle kyselemässä, että "Alkasit sää mun kanssa? Eikö? Entäs sää sitten?"
Kyllä niistä harrastuksistakin saa riitoja aikaiseksi, kun ne kuitenkin naisen mielestä syövät "yhteistä aikaa". Ovat vain juhlapuheissa ok nuo itsenäinen elämä ja harrastukset.
Jos parisuhteessa riidellään puolison harrastuksiin käytetystä ajasta, niin se tarkoittaa, että puoliso on tullut valkattua väärin perustein. Harrastuksethan ovat parhaimmillaan silloin, kun molemmilla on samansuuntaiset kiinnostuksen kohteet ja niiden parissa voi viettää yhteistä aikaa.
Väärin. Harrastuksissa ollaan juuri siksi että saa OMAA aikaa ei siksi että siellä toinen nyhjää vieressä.
Haluatko tahallaan ymmärtää tämän asian väärin?
Ongelma:Ensin itketään, kun ei löydy naista.
Ratkaisuehdotus: ala harrastaa sinua kiinnostavaa juttua, jonka parissa viihdyt ja voit tavata esim. niitä naisia. Jos löydät sieltä harrastuksen parista sen naisen, niin sitten se harrastus toimii jatkossakin parisuhteenne liimana, eli on mukava nauttia siitä yhteisestä mukavasta tekemisestä sen oman rakkaan kanssa.
Jos joudut käyttämään harrastusta alibina sille, että todellisuudessa välttelet puolisoasi, niin toistan: olet valinnut parisuhteen väärän ihmisen kanssa.
Harvemmin tuolta metsistä/kalavesiltä naisia löytyy ja ne harrastukset yleensä on aloitettu jo lapsena. Ja siitähän ne naiset naputtaa, kun sinne "kadotaan" muutamaksi viikoksi/perättäisiksi vkl kerrallaan.
Olisit vain vastannut suoraan että "Kyllä, haluan ymmärtää väärin sekä jankata omaa näkemystäni, joten on edelleen muun maailman vika, etten saa naista."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kaunis nainen, joka on saanut valkata kyllä miehensä, mutta työpaikkaansa ei! Minulla on kokemusta olla aktiivinen, lähetellä kosiskeluviestejä yrityksille, yrittää päästä kahville (työhaastatteluun) ja pähkäillä kerta toisensa jälkeen, mikä meni vikaan kun aluksi kiinnostusta tuntui riittävän mutta sitten joku toinen oli parempi. Eli vika on varmasti persoonallisuudessani, koska kai se pätevyys nyt riittää jos haastatteluun asti pääsee.. tätä olen mieltä, vaikka siihen vetoavat että "vaikutit mukavalta, mutta joku toinen oli kokeneempi.." Yritän herättää kiinnostuksen, kokeilla eri tapoja lähestyä, olla kiinnostunut yrityksestä ja minulla on ihan oikea halu kehittyä! Minä todella tarvitsen ja haluan työpaikan joten siedän vähän pompotustakin (tossun alla oloa). Todellakin vastaan vähääkään kaikkiin minulle sopiviin yritysten deittiprofiileihin, eli tajuan loistavasti miesten logiikkaa mitä tulee naisen saamiseen. Mutta kai se yli-innokkuus on turn off työnantajallekin. Työnantajakin haluaa jonkun, joka ei muita työpaikkoja ole koskaan yrittänytkään ja joka on valmis lähes kuolemaan puolestaan. "Olethan kuolematon ja osaat kävellä käsilläsi samalla kun jonglööraat jaloillasi käsikranaateilla joista on irrotettu sokka.." tällaisia yhtäläisiä vaatimuksia näkee naisten deittiprofiileissakin (olen joskus iltani ratoksi lukenut) joissa ei tunnu olevan sijaa inhimillisyydelle eli virheille, miinustekijöille. Kun joku on joskus ylittänyt jonkun riman jossakin tehtävässä jossakin tuolla niin sitä samaa halutaan sitten itsellekin. Tiedän ettei tehtävään voida valita kuin yhtä, mutta raastavaa se on joka kerta, ja itsetunto saa kolauksen. Vahinko kun sitä on niin jääräpäinen että yrittää entistä suuremmalla vimmalla seuraavaa..
En voi muuta sanoa kuin naiset että herätkää nyt vähän päiväuniltanne. Kuka tahansa on kenelle tahansa joku hyvänsä ennen kuin tutustutaan.
Ystävä: ihminen voi elää ilman parisuhdetta, mutta harva voi elää ilman työtä. Ja huonoin syy ihmisuhteen aloittamiseen on sääli. Vertauksesi ontuu.
Ööö, jokainen Suomalainen voi elää ilan työtä. Kutakuinkin jokainen länsimaalainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt ihan mihin tahansa, mutta oot kyllä tavallaan ihan oikeassa, että kun vaihtoehdot on olla yksin tai ottaa edes joku, niin moni kyllä valitsee mielummin ees jonkun. Miehillä on vaan niin paska asema parisuhdemarkkinoilla.
Minä en ainakaan olisi huonossa tai tympeässä suhteessa. Mitä hittoa?
Olen ollut elämässäni kahdessa parisuhteessa (toinen jatkuu edelleen) ja näiden ulkopuolella on ollut pitkiä sinkkuaikoja. Eivät olleet kivoja aikoja, olin mustasukkainen parisuhteessa oleville, välillä itketti kun kaikkialta tuli rakkauslauluja, tv-draamoja, parisuhdeaiheista keskustelua, välillä tunsin itseni aivan kipeäksi ja oli vaikea nähdä sinkkuelämän hyviä puolia, mietin kuinka kaikki olisi parempaa suhteessa.
Tapailin sinkkuaikoinani miehiä ja tosissani halusin löytää parisuhteen, mutta kaikesta tästä huolimatta lopetin ihmissuhteet, joissa en tuntenut paloa miestä kohtaan. Lopulta tapasin miehen, josta ajattelin että ilman häntä en kestä, että hänen jälkeensä kukaan ei voi olla yhtä hyvä. Onneksi tunne oli molemminpuolinen.
Kyllä se vaan teillä naisillakin rima kummasti putoaa, kun alkaa tulla ikää ja varsinkin jos on YH-status. Alkaa kelvata se sama jäbä mikä nuorempana ei kiinnostanut.
Oletko varma, että kyse on riman pudottamisesta? Itse näen niin, että ilman muuta ihminen etsii perheen perustamiseen tai perheen jo perustettuaan erilaista kumppania kuin teininä! Ehkä joidenkin kokemattomien palstamiesten unelmissa se sama 17-vuotias tyttönen olisi ihanne myös nelikymppisen miehen puolisoksi, mutta naiset ovat yleensä realistisempia. Ei kukaan kolmekymppinen haaveile Robinista :-)
Sitä kutsutaan aikuistumiseksi, kehittymiseksi. En todellakaan kolmekymppisenä olisi huolinut enää sitä 17-vuotiasta amisviiksistä autonrassaajapoitsua, jonka kanssa menetin neitsyyteni. Siinä vaiheessa halusin miehen, joka on vastuullinen ja valmis elämään perhe-elämää. Riman laskemisen kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä.
(Toki myös ne autonrassaajat kypsyvät iän myötä ja moni heistä on erittäin hyvä perheenisä 10-15 vuotta myöhemmin. Samalla se autonrassaus vähenee ja mielenkiinnon kohteet vaihtuvat "vakavampiin" asioihin.)
http://s191.photobucket.com/user/Truetin/media/Motivational/twilight-mo…
Haaveileepas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan nuorena sinkkuaikoinani, miten joskus pyöri lähistöllä noita 'mikä tahansa kelpaa'-tyyppejä. Yksin, koska kuka nainen ikinä suostuisi olemaan kuka tahansa, kyllä minuun pitää olla rakastunut, ja haluta juuri minut.
Juuri näin. Luulisi että jokainen kaipaa sitä tunnetta "olen kumppanilleni erityinen, hän haluaa juuri minut ja jos nyt katoaisin hänen elämästään, hän kaipaisi minua". Kuulostaa kenties karulta kirjoitettuna, mutta mielestäni kyseessä on ihan perusedellytys onnelliselle parisuhteelle.
Mutta toisaalta tuo ei ole tae yhtään millekään. Vaikka mies kokisi naisen olevan kuinka ainutlaatuinen hälle, niin se voi myös hyvin helposti alkaa ahdistamaan. Ja toisaalta nää pelimiehet just osaa tuon taidon, että rakentavat sen illuusion naiselle, että olisivat jotain erityistä. Tavismiehelle alkaa vasta vuosien päästä rakentumaan puolisin erityinen merkitys, mutta se onkin sitten sitä rakkautta.
Eli miehelle olisi ihan sama vaikka hänen avioliittonsa olisi vaikka vanhempien järjestämä, koska se rakkaus tulee muutenkin vasta vuosien päästä?
En minä usko, että se rakkaus ihan automaatio ole, mut kärjistettynä vois luulla miehelle tollanen järjestelty avioliitto käyvän paljon paremmin.
Teoriassa, kyllä, mutta käytännössä näiltäkin palstan valittajamiehiltä löytyy todella paljon kriteerejä sitten, kun joku pitäisi kelpuuttaa. Mieluiten he ottaisivat sen hoikan 23-vuotiaan lapsettoman kaunottaren, mutta nekin jotka ovat riittävän realistisia ymmärtääkseen etteivät sellaista saa, tokaisevat kyllä (tässäkin ketjussa) että yh:ta eivät huolisi missään nimessä - ja kuitenkin heillä itselläänkin voi olla ikää jo yli 30 vuotta. Naisella ei myöskään saisi olla kokemuksia useista seksikumppaneista. Tatuoinnin ovat monille kauhistus, ylipainosta puhumattakaan jne. Kriteereitä alkaa löytyä eli yhtäkkiä se järjestetty avioliitto 34-vuotiaan naapurin pyöreän yh-äidin kanssa ei sille 39-vuotiaalle vanhallepojalle kelpaisikaan.
??? Kulttuurit joissa järjestetyt avioliitot ovat normi, ei yh-äitejä juuri naiteta. Oli sitten pyöreä tai ei. Äidillähän oli jo mies. Puhuit ehkä leskistä?
Hyi kamala miten kyynisiä olette. Se varmasti huokuu teistä. En ollenkaan ihmettele, että ette löydä kumppania jonka kanssa tuntea puolin ja toisin syvää rakkautta, intohimoa, huolenpitoa ja välittämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ainakaan olisi huonossa tai tympeässä suhteessa. Mitä hittoa?
Olen ollut elämässäni kahdessa parisuhteessa (toinen jatkuu edelleen) ja näiden ulkopuolella on ollut pitkiä sinkkuaikoja.
No sitä hittoa, että sulle pitkiä aikoja tarkoittaa 2 tuntia ... 5 päivää, ja miehelle 5 vuotta ... 50 vuotta.
Ero sukupuolten välillä on tässä kysymyksessä valtavaa suuruusluokkaa.
Oikeastiko joku kuvittelee noin?
Mä olen nuori, ihan kaunis ja fiksu nainen, joka on todellakin mielummin yksin kuin jonkun "ihan ok"-miehen kanssa.
Täytyy olla oikeasti aika hemmetin hyvä ja juuri minulle sopiva "sielunkumppani", että lähden parisuhteeseen.
Viihdyn vallan mainiosti myös yksin, eli mitään "tarvetta" ei ole löytää kumppania (no, seksin puolesta olisi tietysti kiva jos olisi kumppani, mutta olen onneksi hiton hyvä masturboimaan ja oma käsi antaa aina ja nopeasti hyvät orkut toisin kuin mies).
Jos tulee oikeasti sopiva vastaan ja tunne on molemminpuolinen, niin sitten voin pariutuakin - muuten en.Nimim. kuusi vuotta sinkkuna
Juuri näin, minä 3-kymppisenä naisena allekirjoitan tämän. Hyvää kannatta odottaa! Itse tapasin 28-vuotiaana nykyisin aviomieheni ja lapsemme isän, joka todellakin on se paras ystäväni ja sielunkumppanini kuten minäkin hänelle. Ennen tätä suhdettamme en ollut seurustellut paria lyhyttä romanssia lukuunottamatta enkä harrastanut yhden yön suhteita. Toki koin välillä surua yksinäisyydestäni ja kaipasin parisuhteen tuomaa läheisyyttä, mutta en kerta kaikkiaan voinut enkä edelleenkään voisi ryhtyä seurustelemaan ihmisen kanssa sen takia, että olisi "vain joku". Jos en olisi tavannut miestäni, niin edelleenkin olisin mieluummin itsekseni kuin kumppanin kanssa, jonka kanssa minulla ei ole mitään yhteistä, koska elämäänsä voi ja pitää hankkia muutakin sisältöä kuin sen parisuhteen. Kyllä sellainen sinkkumieskin on naisen näkökulmasta moninkertaisesti kiinnostavampi ja vetovoimaisempi, jolla on se itsenäinen elämän, omia harrastuksia ja intohimon kohteita verrattuna mieheen, joka vain kiertää epätoivoisena naisen luota toiselle kyselemässä, että "Alkasit sää mun kanssa? Eikö? Entäs sää sitten?"
Kyllä niistä harrastuksistakin saa riitoja aikaiseksi, kun ne kuitenkin naisen mielestä syövät "yhteistä aikaa". Ovat vain juhlapuheissa ok nuo itsenäinen elämä ja harrastukset.
Jos parisuhteessa riidellään puolison harrastuksiin käytetystä ajasta, niin se tarkoittaa, että puoliso on tullut valkattua väärin perustein. Harrastuksethan ovat parhaimmillaan silloin, kun molemmilla on samansuuntaiset kiinnostuksen kohteet ja niiden parissa voi viettää yhteistä aikaa.
Väärin. Harrastuksissa ollaan juuri siksi että saa OMAA aikaa ei siksi että siellä toinen nyhjää vieressä.
Haluatko tahallaan ymmärtää tämän asian väärin?
Ongelma:Ensin itketään, kun ei löydy naista.
Ratkaisuehdotus: ala harrastaa sinua kiinnostavaa juttua, jonka parissa viihdyt ja voit tavata esim. niitä naisia. Jos löydät sieltä harrastuksen parista sen naisen, niin sitten se harrastus toimii jatkossakin parisuhteenne liimana, eli on mukava nauttia siitä yhteisestä mukavasta tekemisestä sen oman rakkaan kanssa.
Jos joudut käyttämään harrastusta alibina sille, että todellisuudessa välttelet puolisoasi, niin toistan: olet valinnut parisuhteen väärän ihmisen kanssa.
Harvemmin tuolta metsistä/kalavesiltä naisia löytyy ja ne harrastukset yleensä on aloitettu jo lapsena. Ja siitähän ne naiset naputtaa, kun sinne "kadotaan" muutamaksi viikoksi/perättäisiksi vkl kerrallaan.
No en minä valittaisi, jos mies häipyisi pariksi viikoksi metsästämään ja kalastamaan ja toisi vielä ruokaakin reissultaan. Paljon mieluummin metsälle hirviporukan kanssa kuin ryyppyreissulle Tallinnaan. En siitä ryyppyreissustakaan viitsisi itkeä, jos olisin ihan satavarma uskollisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan nuorena sinkkuaikoinani, miten joskus pyöri lähistöllä noita 'mikä tahansa kelpaa'-tyyppejä. Yksin, koska kuka nainen ikinä suostuisi olemaan kuka tahansa, kyllä minuun pitää olla rakastunut, ja haluta juuri minut.
Juuri näin. Luulisi että jokainen kaipaa sitä tunnetta "olen kumppanilleni erityinen, hän haluaa juuri minut ja jos nyt katoaisin hänen elämästään, hän kaipaisi minua". Kuulostaa kenties karulta kirjoitettuna, mutta mielestäni kyseessä on ihan perusedellytys onnelliselle parisuhteelle.
Mutta toisaalta tuo ei ole tae yhtään millekään. Vaikka mies kokisi naisen olevan kuinka ainutlaatuinen hälle, niin se voi myös hyvin helposti alkaa ahdistamaan. Ja toisaalta nää pelimiehet just osaa tuon taidon, että rakentavat sen illuusion naiselle, että olisivat jotain erityistä. Tavismiehelle alkaa vasta vuosien päästä rakentumaan puolisin erityinen merkitys, mutta se onkin sitten sitä rakkautta.
Eli miehelle olisi ihan sama vaikka hänen avioliittonsa olisi vaikka vanhempien järjestämä, koska se rakkaus tulee muutenkin vasta vuosien päästä?
Miehille sopisi keskimääräisesti sovittu avioliitto hyvin
Järjestettyjen avioliittojen maissa joudutaan puuttumaan sekä naisten että miesten käytökseen paljon hanakammin. Ei saa olla samassa tilassa ilman esiliinaa jne. Koska ei voida luottaa ettei se toinen pettäisi, puolisot kun eivät ole toisiaan valinneet, niin tuppaavat enemmän himoitsemaan ulkopuolisia.
Sitten ei enää saakaan kätellä vastakkaista sukupuolta, koska sekin voi johtaa pettämiseen.
Rakkausavioliitoissa toista ei tarvitse vahtia, koska kukin on saanut valita itse.
Me petämme paljon enemmän kuin he, kyllä meitä rakkaudesta avioituvia pitäisi vahtia myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1)En ymmärrä, miten nuo miehet olisivat valmiita suhteeseen lähes kenen tahansa kanssa?
2) Sitten toki se vaihtoehto, että heidän ei ole helppo saada naisia, jolloin yrittävät kynsin hampain aina kun mahdollisuus ilmestyy.
3) Mutta onko ei-niin-kiinnostavan naisen seura parempi kuin yksinäisyys?
1) siksi ettei miehillä ole parisuhdemarkkinoilla muita vaihtoehtoja kuin toimia juuri noin, tai viettää loppuelämänsä yksin.
2) ei tuo ole mikään vaihtoehto, vaan täyttä todellisuutta 95% kaikista miehistä.
3) 99% miehistä on sitä mieltä että ehdottomasti on parempi kuin yksinäisyys.
1) Melkein kaikki miehet pariutuvat kuitenkin ilman tätä lähestymistapaa.
2) Tämä on ihan totta, joskaan tilanne ei varmaankaan koske 95 % miehistä
3) Tämä on ihan lööperiä.
-20
1) no ei todellakaan pariudu. Miehet pariutuu kusettamalla naista etteivät tuota tapaa käytä, ja yrittämällä kymmeniä samaan aikaan. Tuota jos jaksaa jatkaa vuosikausia, niin jokin tärppää, mutta kaikki miehet eivät vain moista henkisesti jaksa.
2) joo, 95% voi tosiaan olla hieman alakanttiin, mutta suuruusluokka on kyllä oikea.
3) ei ole vaan täyttä todellisuutta miehille. Näkyyhän se erotilastoistakin, etteivät miehet eroa juuri hae, oli suhde sitten miten huono tahansa, koska se on kuitenkin parempi kuin ei suhdetta.
Hei, olen mies, joten tiedän sinun puhuvan paskaa. Tai siis toivon, ettet oikeasti usko kaikkien miesten olevan noin epätoivoisia ja katkeria.
Itse asiassa sinun kannattaisi miettiä lähestymistapasi vaihtamista, jos se ei toimi. Useimmat naiset ja miehet haluavat tuntea olevansa toiselle erityisiä. Jos et pysty sanomaan, miksi juuri teidän kahden kannattaisi seurustella, jätä väliin. -20
Olen eri mies kuin jolle vastasit, mutta naisia vaivaa juurikin tämä halu olla erityinen sille toiselle puoliskolle. En tiedä mistä tämä kumpuaa, onko se biologiaa vai prinsessasatujen vaikutusta. Monella nuorella on luultavasti samanlaisia ajatuksia sielunkumppanista, mutta ellei satu kuulumaan siihen 10-20% miehistä jotka saavat naisseuraa ilman suurempia ongelmia, niin tuo harhakuva karisee melko nopeasti. Seurustelu- ja parisuhteen saaminen vaatii tavismieheltä oikeasti kovaa työtä eikä silloin saa olla nirso. Tai sitten ottaa sen riskin että todennäköisyys parisuhteelle jää pieneksi.
Itse olen eronnut ja kuvittelin, että olimme ne erityiset toisillemme entisen vaimoni kanssa. Eron jälkeen minulle ei ole moisia kuvitelmia vaan uudeksi kumppaniksi käy suurin piirtein samat arvot jakava nainen. Tämäkään ei ole ehdoton vaatimus jos yhteisellä sopimuksella arki saadaan rullaamaan ja kumpikin kunnioittaa toisen mielipidettä.
Sinun kirjoittelustasi paistaa melko vahva idealismi, joten voidaan päätellä että olet onnellisesti ensimmäisessä vakavassa parisuhteessa tai sitten kuulut huippumiehiin joilla on varaa valikoida naisten joukosta siulunkumppaneita. Tai sitten olet nuori romantikko jolla ei ole vielä oikeaa kokemusta naisten käyttäytymisestä parisuhdemarkkinoilla.
Joo, voi vitsi, taidan olla turhan romanttinen idealisti, kun en halua olla vaan sellainen kumppani, johon piti nyt tyytyä kun ei muitakaan saanut.
Mitä helvettiä, kuka ei ole mieluummin yksin kuin sellaisen ihmisen kanssa, joka ei oikeasti tahdo olla juuri sinun kanssasi?Käsittelet asiaa hieman liian mustavalkoisesti kuten naiset yleensä tekevät. Ei suurin osa miehistäkään nyt ketä tahansa ottaisi kotiorjaksi ja selänpesijäksi (hehee). Mutta skaala on toki laajempi kuin naisilla eikä sellaisia kynnyskysymyksiä ole niin paljon kuin naisilla. Siksi voi olla että naisten mielestä miehille kelpaa kuka tahansa. Miehet ovat omien kokemusten perusteella myös valmiimpia kokeilemaan parisuhdetta myös sellaisen naisen kanssa joka ei heti saa aikaan ilotulitusta ja maan järkkymistä, kun taas naiset torppaavat huomattavasti useammin koko ajatuksen suoralta kädeltä.
Missä näitä miehiä sitten on? Olen nainen, myös avoinmielinen erilaisia miehiä kohtaan, mutta saanut läpi elämäni kuulla vain ikäviä kommentteja vastakkaiselta sukupuolelta ja myös tullut torjutuksi, kun olen tehnyt aloitteita. Olen siis yrittänyt. Miehet sanoneet: kiitos, imartelevaa, mutta ei kiitos. Mikä minussa sitten on vikana? Jokin on, kun en sovi siihen naisten enemmistöön, jotka saisivat miehen (kuin miehen?) tuosta noin vaan! Jopa parempitasoisen? Pah. Olen laskenut rimani aika alaskin. Mutta en sitten liene tarpeeksi sievä, edustava, naisellinen, eroottinen tai.. on minulla p*llu, p*erse ja rinnat. Ponnarinkin saa, muttei se alaselkään yllä. Että kelpaisko jollekin miehelle?
Ihanaa, oon miettinyt että onko tää "ihan sama kunhan joku vaan"-ajatusmalli yleinenkin, ja on näköjään! Kuvailit niin täydellisesti just mun tän hetkisen suhteen erääseen tyyppiin. Meillä on seksisuhde ja nähdään kun hän tulee kaupunkiin, mutta nyt hän on vihjaillut että haluaisi nähdä muutenkin, kuin vaan pelkästään seksin merkeissä. Mä en taas nää siinä mitään järkeä, koska meiän jutut ei pitemmällä juttutuokiolla oikeen natsaa yhteen, hän unohtaa seuraavaan kertaan mennessä kaiken mitä oon kertonut ja uskon vakaasti että molemmat meistä vois löytää (ja ainakin minä haluan löytää) aivan erilaisen elämänkumppanin. Hän ei vaan vissiin tajua sitä, että vois löytää niin paljon parempaa. Ja en nyt halveksi itseäni, ymmärätte varmaan pointin :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä tosiaan oli vain yksi esimerkki elämästäni sinkkuna. Samanlaisia episodeja riittää. Suosikkini on se, kun kysyin baarissa eräältä mieheltä klassisen avauskysymyksen: "Moi! Miten on ilta mennyt?" ja vastaamisen sijaan mies loikkasi edessämme olevan pöydän yli ja poistui baarista.
:D
Loistava!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä tosiaan oli vain yksi esimerkki elämästäni sinkkuna. Samanlaisia episodeja riittää. Suosikkini on se, kun kysyin baarissa eräältä mieheltä klassisen avauskysymyksen: "Moi! Miten on ilta mennyt?" ja vastaamisen sijaan mies loikkasi edessämme olevan pöydän yli ja poistui baarista.
:D
Loistava!
Mulle taas kävi niin, että yritin moikata baarissa vähän syrjemmällä nurkassa seisoskellutta miestä. Vastaamisen sijaan hän tuuppasi mut kumoon ja pakeni paikalta... Oli kuin eläin jolla ei muuta pakokeinoa. En mä nyt niin ruma ole, ihan oikeasti!!
Silloin itketti, nyt naurattaa.
T. 30+ ikisinkku
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ymmärrä, mistä ihmeestä tulee sellainen yleinen totuus, että naisen on helppo löytää kumppani kun taas suurelle osalle miehiä se on erittäin haastavaa? Sehän on tilastollisestikin mahdotonta! Naisia ja miehiä on about yhtä paljon, itse asiassa paritumisiästä ylöspäin naisia on enemmän.
En koskaan pariutuisi sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei natsaa täydellisesti.
Arvojen, mielenkiinnon kohteiden ja tulevaisuuden suunnitelmien pitää kohdata omieni kanssa ja muutenkin olla kemiaa. Jos sellaista ei löydy, niin sitten olen mieluusti ilman :-D
Vierailija kirjoitti:
Mutta kerro siis, mikä sinulle on oikea aloite.
Oikea aloite on semmoinen jossa asetetaan itsensä alttiiksi suoralle verbaaliselle torjumiselle, "kiitos mutta ei kiitos". Semmoinen, jossa ei voi teeskennellä etteikö yrittänyt toista. Klassinen avaus one-linerilla tai kuluneellla fraasilla, tai suora kysymys haluaisko toinen tulla kanssasi jonnekkin, siis deitille. Jos toinen erehtyy ja luulee ettei kyse ollut deitistä, aloite tuskin oli oikea.
-Eri
Näin miehenä sanoisin, etten usko että monikaan mies haluaisi suhteeseen kenen tahansa kanssa, mutta moni mies varmasti suostuisi seksiin lähes kenen tahansa edes kohtalaisen näköisen naisen kanssa. Moni noistakin AP:n kertomista miehistä varmasti pääasiassa halusi pillua eikä mitään pitkää ja kestävää parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä, mistä ihmeestä tulee sellainen yleinen totuus, että naisen on helppo löytää kumppani kun taas suurelle osalle miehiä se on erittäin haastavaa? Sehän on tilastollisestikin mahdotonta! Naisia ja miehiä on about yhtä paljon, itse asiassa paritumisiästä ylöspäin naisia on enemmän.
Miehiä on enemmän kaikissa alle 55v ikäluokissa. Lopettakaa valehtelu tästä asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ainakaan olisi huonossa tai tympeässä suhteessa. Mitä hittoa?
Olen ollut elämässäni kahdessa parisuhteessa (toinen jatkuu edelleen) ja näiden ulkopuolella on ollut pitkiä sinkkuaikoja.
No sitä hittoa, että sulle pitkiä aikoja tarkoittaa 2 tuntia ... 5 päivää, ja miehelle 5 vuotta ... 50 vuotta.
Ero sukupuolten välillä on tässä kysymyksessä valtavaa suuruusluokkaa.
Oikeastiko joku kuvittelee noin?
Mä olen nuori, ihan kaunis ja fiksu nainen, joka on todellakin mielummin yksin kuin jonkun "ihan ok"-miehen kanssa.
Täytyy olla oikeasti aika hemmetin hyvä ja juuri minulle sopiva "sielunkumppani", että lähden parisuhteeseen.
Viihdyn vallan mainiosti myös yksin, eli mitään "tarvetta" ei ole löytää kumppania (no, seksin puolesta olisi tietysti kiva jos olisi kumppani, mutta olen onneksi hiton hyvä masturboimaan ja oma käsi antaa aina ja nopeasti hyvät orkut toisin kuin mies).
Jos tulee oikeasti sopiva vastaan ja tunne on molemminpuolinen, niin sitten voin pariutuakin - muuten en.Nimim. kuusi vuotta sinkkuna
Juuri näin, minä 3-kymppisenä naisena allekirjoitan tämän. Hyvää kannatta odottaa! Itse tapasin 28-vuotiaana nykyisin aviomieheni ja lapsemme isän, joka todellakin on se paras ystäväni ja sielunkumppanini kuten minäkin hänelle. Ennen tätä suhdettamme en ollut seurustellut paria lyhyttä romanssia lukuunottamatta enkä harrastanut yhden yön suhteita. Toki koin välillä surua yksinäisyydestäni ja kaipasin parisuhteen tuomaa läheisyyttä, mutta en kerta kaikkiaan voinut enkä edelleenkään voisi ryhtyä seurustelemaan ihmisen kanssa sen takia, että olisi "vain joku". Jos en olisi tavannut miestäni, niin edelleenkin olisin mieluummin itsekseni kuin kumppanin kanssa, jonka kanssa minulla ei ole mitään yhteistä, koska elämäänsä voi ja pitää hankkia muutakin sisältöä kuin sen parisuhteen. Kyllä sellainen sinkkumieskin on naisen näkökulmasta moninkertaisesti kiinnostavampi ja vetovoimaisempi, jolla on se itsenäinen elämän, omia harrastuksia ja intohimon kohteita verrattuna mieheen, joka vain kiertää epätoivoisena naisen luota toiselle kyselemässä, että "Alkasit sää mun kanssa? Eikö? Entäs sää sitten?"
Kyllä niistä harrastuksistakin saa riitoja aikaiseksi, kun ne kuitenkin naisen mielestä syövät "yhteistä aikaa". Ovat vain juhlapuheissa ok nuo itsenäinen elämä ja harrastukset.
Jos parisuhteessa riidellään puolison harrastuksiin käytetystä ajasta, niin se tarkoittaa, että puoliso on tullut valkattua väärin perustein. Harrastuksethan ovat parhaimmillaan silloin, kun molemmilla on samansuuntaiset kiinnostuksen kohteet ja niiden parissa voi viettää yhteistä aikaa.
Väärin. Harrastuksissa ollaan juuri siksi että saa OMAA aikaa ei siksi että siellä toinen nyhjää vieressä.
Haluatko tahallaan ymmärtää tämän asian väärin?
Ongelma:Ensin itketään, kun ei löydy naista.
Ratkaisuehdotus: ala harrastaa sinua kiinnostavaa juttua, jonka parissa viihdyt ja voit tavata esim. niitä naisia. Jos löydät sieltä harrastuksen parista sen naisen, niin sitten se harrastus toimii jatkossakin parisuhteenne liimana, eli on mukava nauttia siitä yhteisestä mukavasta tekemisestä sen oman rakkaan kanssa.
Jos joudut käyttämään harrastusta alibina sille, että todellisuudessa välttelet puolisoasi, niin toistan: olet valinnut parisuhteen väärän ihmisen kanssa.
Harrastuksista ei oikeastaan koskaan löydy puolisoa.
No minä kyllä lähden siitä, että se keskinäinen rakkaus, luottamus, yhteisymmärrys sekä yhteinen arvomaailma, tavoitteet ja kiinnostukset elämässä ym. puolisoni kanssa ovat sellaisia, joiden varaan luodaan kestävä pohja sillä tulevaisuudelle. Sekoitat "suuret tunteet" johon harlekiiniprinsessafantasiaasi, jossa ollaan aivan helvetin intohimoisen umpirakastuneita 24/7 ja parisuhde on jotain ilotulitusta. Väärin. Todellisuudessa parisuhteen perusta on hyvä yhteinen arki, joka yleensä ihmisillä on kyllä aika tasaista menoa. Minäkin elän mieheni kanssa ihan tavallista lapsiperhe-elämää, mutta sen perustana on meidän keskinäinen tunteemme siitä, että olemme hyvä tiimi ja toistemme parhaat ystävät.
Jos ei ole sitä vahvaa perustaa, eli pistät hynttyyt yhteen vain "jonkun kaa", niin miten kuvittelet 60-70 vuoden avioliiton edes olevan mahdollinen? Minusta minun ajatusmaailmani on paljon terveempi ja kypsempi kuin miltä sinun vastaavasi.