onko kenelläkään ystävää jolla on epävakaa persoonallisuushäiriö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseäni hieman surettaa, että 15 vuotta kestänyt ystävyys erään ilmeisen epävakaan kanssa on kai tullut päätökseen. Kestäisin vielä hänen käytöksensä mutta en kestä sitä miten hän kohtelee minua. Hän ei ole myöskään vuosiin käynyt terapiassa, joten tuntuu että kaikki (negatiiviset) piirteet kohdistuvat läheisiin. Hän ei ota minkäänlaista vastuuta omasta käytöksestään, vaan kaikki on aina muiden (minun) vika.

Hän ei osaa pyytää anteeksi tai ylipäätään kyseenalaistaa omaa käytöstään. Joskus hän saattaa pahoitella tekemisiään mutta keskustelusta tulee tämän tyyppistä:  Hän: "Sori kun en päässytkään tapaamiseen" Minä: " Olihan se vähän tyhmästi tehty mutta ei se mitään!"  Hän: " Ai minä olen tyhmä vai!?  Oi, anteeksi nyt vaan että mulla sattuu olemaan muutakin tekemistä! Ja sinäkö muka et ikinä tee virheitä!?  Todella törkeää alkaa syyttelemään minua ja nimittelemään tyhmäksi, kun on muutenkin vaikeaa!" 

Siis tämän tyyppistä "keskustelua" saan kuulla osakseni aika usein. Hän voi tehdä virheitä mutta ne käännetään aina minun syykseni ja lisäksi vääristelee sanomisia ja loukkaannutaan. 

Kuulostaa vielä aika harmittomalta, itse joudun kuulemaan todella törkeitä solvauksia, haistattelua, huorittelua...

Onhan se ehkä harmitonta, varsinkin sinun kokemaasi verrattuna. Mutta ei näitä voi verrata tai kilpailla kuka on saanut huonompaa käytöstä osakseen. Huono käytös on huonoa käytöstä. Lisäksi toi oli vain pieni osa hänen käytöksestään. Mutta onhan sekin raskasta joutua todella usein selittelemään ja todistelemaan ettei tarkoittanut mitään pahaa. Voisin vielä ymmärtää ja hyväksyä sen, jos kuitenkin kokisin että minua arvostetaan. En nyt tarkoita mitään jalustalle nostamista, vaan ihan normaalia toisen ihmisen kunnioittamista. Mutta sivulauseesta voin usein ymmärtää, että hän pitää minua ilkeänä ihmisenä, juurikin tuollaisten asioiden vääristelyiden ym. takia. Tosiasiassa olen ollut vuosikausia hänen tukenaan.

Ja jos joku minua huorittelisi tai solvaisi niin en olisi tällaisen henkilön kanssa missään tekemisissä.

Miksi epävakaisen on niin vaikeaa kunnioittaa muita? Siis ilman yleistystä. Näitä toisia kunnioittamattomia on ihan liikaa. Älyllistä epärehellisyyttä, itsekkyyttä. Miksi??

Vierailija kirjoitti:

Miksi epävakaisen on niin vaikeaa kunnioittaa muita? Siis ilman yleistystä. Näitä toisia kunnioittamattomia on ihan liikaa. Älyllistä epärehellisyyttä, itsekkyyttä. Miksi??

Yhtäaikaa itsetunto ihan tapissa, ja silti itsekin joskus epäilen, niin kuin tääläkin oli, että olisikin heikko itsetunto. Näistä on tosi vaikea ottaa selvää. Ikinä en ole nähnyt katumuksen merkkejä teki mitä hyvänsä. Itsekkyys on niin syvällä että.

Vierailija kirjoitti:

Miksi epävakaisen on niin vaikeaa kunnioittaa muita? Siis ilman yleistystä. Näitä toisia kunnioittamattomia on ihan liikaa. Älyllistä epärehellisyyttä, itsekkyyttä. Miksi??

Ehkä juuri se mustavalkoinen ajattelu. Kun joku sanoo tai tekee yhdenkin väärän asian niin ihminen muuttuu "pahaksi" epävakaan silmissä. Ainakin omasta kokemuksesta epävakaat vielä usein muistavat kaikki vanhatkin loukkaukset ym. ja niitä muistellaan aina samalla kertaa, jolloin vaikea nähdä henkilössä mitään hyvää.

^ liittyen... Tunnetaidot on heikot, maailma mustavalkoinen... Joo-o... Älykkään ihmisen pitäisi kuitenkin jo älyllä tajuta jotakin omasta käytöksestä, mutta ei... Itse on hyvä, muut pahoja, niinkö?? Itsessä ei vikaa, syy aina toisissa?? Näidän itsekeskeisyys on ihan omaa luokkaansa!!

Minun epävakaa ystäväni pyrki olemaan "hyvä ihminen" kaikkia kohtaan. Hän olikin minulle erittäin tärkeä ystävä vaikeissa kriiseissä. Olen hänelle paljosta kiitollinen ja kaipaan häntä ja hyviä aikoja usein. Hän kävi terapiassa vuosia ja pohti paljon ongelmiensa syitä. (Tosin koskaan hän ei päässyt kiinni siihen todelliseen syyhyn, miksi hänen kaikki ihmissuhteensa menivät poikki.) Hän myös pystyi ottamaan jonkin verran palautetta vastaan käytöksestään ja ymmärsi hyvin, miksi koin hänet ajoittain raskaaksi ja miksi minun oli vaikea tukea kulloisissakin uusissa projekteissa. Hän oli hyvää keskusteluseuraa, paljon lukenut ja pohtinut ihminen, jolla oli paljon annettavaa toisille.  Hän oli aidosti herkkä ja auttoi paljon toisia ihmisiä ja myös eläimiä.

Mutta epävakaus... Hän aloitti ja jätti jatkuvasti jotakin kesken. Harrastukset, työt, opinnot, parisuhteet kaoottisia  jne. Aina sinänsä uskottava selitys, miksi tämä ei ollutkaan hänen juttunsa. Se tarkoitti myös jatkuvasti ohareita muille ihmisille. Ihmissuhteet katkesivat mitättömien ristiriitojen takia ja sen jälkeen toinen ihminen muuttui hänen silmissään pahaksi. Tosin hän saattoi ottaa saman ihmisen takaisin elämäänsä ja ihannointi ja viha vuorottelivat.  Jossain vaiheessa hän kertoi, että hänelle oli yhden itsemurhayrityksen jälkeen diagnosoitu omasta mielestään täysin perusteetta ja epäreilusti epävakaa persoonallisuus. (Hän saattoi ottaa lääkkeiden yliannostuksen, katui ja hakeutui päivystykseen. Tätä tapahtui muutaman kerran.) Minulle tämä oli ahaa-elämys! Päätin silloin, että jos jossain vaiheessa minä muutun hänen silmissään pahaksi, niin en jatka enää ihmissuhdetta. Siinä vaiheessa koin jo aika usein käveleväni miinakentällä, kuten aiemmin joku mainitsi. Myös jatkuva impulsiivisuuden aiheuttama kaoottisuus oli minulle hyvin raskasta, se tarkoitti hänen loputonta tukemista. 

Siinä kävi kuten olin pelännyt. Hän haukkui ystäväni ja puolisoni minun syntymäpäivillä (ja ihan selvinpäin). Raivari puhkesi aivan käsittämättömästä syystä ja kukaan ei onnistunut häntä millään puheella rauhoittamaan. Käytti kaikki tiedot hyväksi toisten heikkouksista, mitä oli minun kanssa keskusteluissa selvinnyt. Katkaisin välit. Sitten hän haukkui vielä minut tapahtuneen jälkeen lyömällä todella vyön alle. Vieläkin muutaman vuoden jälkeen tapahtuneesta laittaa minulle haukkumaviestejä. Lisäksi hän on kertonut perättömiä juttuja yhteisille tutuille minusta. Koskaan ei ole pyytänyt anteeksi. Tämä kaikki on satuttanut minua hyvin syvästi. Tuskin uskaltaisin enää kokeilla ystävyyttä epävakaan ihmisen kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Minun epävakaa ystäväni pyrki olemaan "hyvä ihminen" kaikkia kohtaan. Hän olikin minulle erittäin tärkeä ystävä vaikeissa kriiseissä. Olen hänelle paljosta kiitollinen ja kaipaan häntä ja hyviä aikoja usein. Hän kävi terapiassa vuosia ja pohti paljon ongelmiensa syitä. (Tosin koskaan hän ei päässyt kiinni siihen todelliseen syyhyn, miksi hänen kaikki ihmissuhteensa menivät poikki.) Hän myös pystyi ottamaan jonkin verran palautetta vastaan käytöksestään ja ymmärsi hyvin, miksi koin hänet ajoittain raskaaksi ja miksi minun oli vaikea tukea kulloisissakin uusissa projekteissa. Hän oli hyvää keskusteluseuraa, paljon lukenut ja pohtinut ihminen, jolla oli paljon annettavaa toisille.  Hän oli aidosti herkkä ja auttoi paljon toisia ihmisiä ja myös eläimiä.

Mutta epävakaus... Hän aloitti ja jätti jatkuvasti jotakin kesken. Harrastukset, työt, opinnot, parisuhteet kaoottisia  jne. Aina sinänsä uskottava selitys, miksi tämä ei ollutkaan hänen juttunsa. Se tarkoitti myös jatkuvasti ohareita muille ihmisille. Ihmissuhteet katkesivat mitättömien ristiriitojen takia ja sen jälkeen toinen ihminen muuttui hänen silmissään pahaksi. Tosin hän saattoi ottaa saman ihmisen takaisin elämäänsä ja ihannointi ja viha vuorottelivat.  Jossain vaiheessa hän kertoi, että hänelle oli yhden itsemurhayrityksen jälkeen diagnosoitu omasta mielestään täysin perusteetta ja epäreilusti epävakaa persoonallisuus. (Hän saattoi ottaa lääkkeiden yliannostuksen, katui ja hakeutui päivystykseen. Tätä tapahtui muutaman kerran.) Minulle tämä oli ahaa-elämys! Päätin silloin, että jos jossain vaiheessa minä muutun hänen silmissään pahaksi, niin en jatka enää ihmissuhdetta. Siinä vaiheessa koin jo aika usein käveleväni miinakentällä, kuten aiemmin joku mainitsi. Myös jatkuva impulsiivisuuden aiheuttama kaoottisuus oli minulle hyvin raskasta, se tarkoitti hänen loputonta tukemista. 

Siinä kävi kuten olin pelännyt. Hän haukkui ystäväni ja puolisoni minun syntymäpäivillä (ja ihan selvinpäin). Raivari puhkesi aivan käsittämättömästä syystä ja kukaan ei onnistunut häntä millään puheella rauhoittamaan. Käytti kaikki tiedot hyväksi toisten heikkouksista, mitä oli minun kanssa keskusteluissa selvinnyt. Katkaisin välit. Sitten hän haukkui vielä minut tapahtuneen jälkeen lyömällä todella vyön alle. Vieläkin muutaman vuoden jälkeen tapahtuneesta laittaa minulle haukkumaviestejä. Lisäksi hän on kertonut perättömiä juttuja yhteisille tutuille minusta. Koskaan ei ole pyytänyt anteeksi. Tämä kaikki on satuttanut minua hyvin syvästi. Tuskin uskaltaisin enää kokeilla ystävyyttä epävakaan ihmisen kanssa. 

Otan osaa 😕. Kuulostaa kaksijaoiselta epävakaalta.

On mutta ei ole kauaa. Vttu!! Pyytäis joskus ees anteeksi, mut ei!!

Up

Osaako joku sanoa, että voisiko tämä epävakaaksi oletettu käytösmalli naisessa parantua mikäli parisuhteessa toinen osapuoli olisi riittävän luja ja jämäkkä, vahva mies? Useinhan on niin että ihmiset eivät osaa itse asettaa rajoja jos toinen ei sitä tee, eli liian lepsu mies antaa naisen helposti sitten kävellä yli. Ja jos nainen on jo valmiiksi ns. vaikea ihminen niin vaikeaa tulee olemaan. ;Mutta jos mies onkin luja, ei anna kenenkään kohdella itseään epäkunnioittavasti mutta toimii lämmöllä muuten, luulisi että tällainen aikaisemmin "sekopäisesti" käyttäytynyt nainen rauhoittuisi väistämättä.

Vierailija kirjoitti:

Osaako joku sanoa, että voisiko tämä epävakaaksi oletettu käytösmalli naisessa parantua mikäli parisuhteessa toinen osapuoli olisi riittävän luja ja jämäkkä, vahva mies? Useinhan on niin että ihmiset eivät osaa itse asettaa rajoja jos toinen ei sitä tee, eli liian lepsu mies antaa naisen helposti sitten kävellä yli. Ja jos nainen on jo valmiiksi ns. vaikea ihminen niin vaikeaa tulee olemaan. ;Mutta jos mies onkin luja, ei anna kenenkään kohdella itseään epäkunnioittavasti mutta toimii lämmöllä muuten, luulisi että tällainen aikaisemmin "sekopäisesti" käyttäytynyt nainen rauhoittuisi väistämättä.

En usko. Rajat pitää löytyä ihmisestä itsestään. Jos tuota lähdet kokeilemaan, joudut elämään itsesi lisäksi tämän toisen elämää/hänen puolesta/hänen kipupisteistä. Tavallaan tämä voi "onnistua", muttet kyllä saa tasavertaista suhdetta koskaan. Ei riitä, että elät omista kipupisteistäsi. En siis suosittele. Kokemusta on. Mielivallan edessä jokaisella jossain vaiheessa palaa hihat... lopullisesti. Epävakaan tunnetaidot on keskimäärin neljävuotiaan. Mieti, että joutuisit omien tunnetaitojesi lisäksi olemaan sen toisenkin tunnetaidot.

Up

Up

Juu, tiedetään tyyppi. Kostonhaluinen, "minä oon oikeassa ja te muut ette", "anna ukko rahaa", "anna akka pimssiä", tänään jotain uskontoa ja huomenna toista, lyhytnäköinen, pettää, ei osaa suojella lapsiaan, paljon käsittelemätöntä vihaa, väkivaltaa ja hyväksikäyttöä, mairea, ei osaa olla yksin ja siksi noin miljoona lemmikkiä, vaatii ja ottaa, syö energiat, riippuvuuksia, pitää ihmisiä tyhminä, tekee juuri kuten itse haluaa, syyttää muita valehtelusta eikä siedä että itselle "valehdellaan". Kauhea hätä tällaisilla, perimän ja ympäristön "sivutuote". 

Lapsia käy sääliksi kun se jonka pitäisi olla enimmäkseen turvallinen ja ennustettava ei sitä ole ja kaataa vielä ongelmansa lapsensa käsiteltäväksi. Pikku terapeutti...

Niitä eväitä sitten syödään mitä repussa on... Sukupolvelta toiselle.

Samaa homeista leipää:)

Vierailija kirjoitti:

Osaako joku sanoa, että voisiko tämä epävakaaksi oletettu käytösmalli naisessa parantua mikäli parisuhteessa toinen osapuoli olisi riittävän luja ja jämäkkä, vahva mies? Useinhan on niin että ihmiset eivät osaa itse asettaa rajoja jos toinen ei sitä tee, eli liian lepsu mies antaa naisen helposti sitten kävellä yli. Ja jos nainen on jo valmiiksi ns. vaikea ihminen niin vaikeaa tulee olemaan. ;Mutta jos mies onkin luja, ei anna kenenkään kohdella itseään epäkunnioittavasti mutta toimii lämmöllä muuten, luulisi että tällainen aikaisemmin "sekopäisesti" käyttäytynyt nainen rauhoittuisi väistämättä.

Niin, tämähän on vain yksi epävakaan vastuunpakoilu- ja syyllistämiskeino lisää: "Ei tämä ole minun syytäni, tämä on sinun syytäsi kun et asettanut minulle kunnon rajoja. Oikeastaan minä tässä uhri olenkin!" Ja jos jotain rajoja olisi yritetty laittaa, niin sitten epävakaa olisi tuon sijaan itkenyt ja vinkunut siitä, kuin sitä yritetään kontrolloida ja alistaa.

Te ette edes tiedä epävakaudesta mitään. Epävakaa tuntee syyllisyyttä kriisien jälkeen, narsisti ei. Älkää sekottako dorkat

Vierailija kirjoitti:

Te ette edes tiedä epävakaudesta mitään. Epävakaa tuntee syyllisyyttä kriisien jälkeen, narsisti ei. Älkää sekottako dorkat

Ettet nyt sekoittausi häpeää ja syyllisyyttä keskenään? Sen verran mitä tiedän epävakaiden itsekeskeisyydestä, syyllisyyttä se ei ole. Minä minä häpeää sitäkin enemmän. Ymmärsitkö?

Ei enää yhtäkään epävakaata mun elämään. Kiintiö täysi koko loppuelämäksi.

Vierailija kirjoitti:

Ei enää yhtäkään epävakaata mun elämään. Kiintiö täysi koko loppuelämäksi.

Kiertoon taitaa mennä täälläkin yksi ystävä, ei vaan jaksa enää!

Pahinta on se, kun oma huono käytös pienellä viiveellä käännetään toisen halveksunnaksi ja mitätöinniksi, jos tiedätte mitä tarkoitan? Siirretään oma häpeä toiselle...