Lue keskustelun säännöt.
onko kenelläkään ystävää jolla on epävakaa persoonallisuushäiriö?
14.08.2016 |
Mietin vaan, kun kaikki oireet viittaa siihen:/.
Miten olette pärjänneet tällaisen ihmisen kanssa?
Kommentit (536)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on ja huonosti olen pärjännyt. Kaikki on alisteista hänen oikuille ja värittyneelle todellisuuskuvalle. Lisäksi vaativa persoona tyypiltään, itsekäs.
Sama.En ole katunut,että päätin 20v kestäneen kaveruuden. Oma elämä aukeni sen jälkeen ihan uudella tavalla.On niin ihanaa,että voi luottaa ystäviin.Uusi kokemus😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kun ei ole tarvetta seurustella kuin tasa vertaisissa suhteissa mitä aloittajalla ei ilmeisesti taas ole. Oma haku on ystäviin nähden päällä. Vakka kantensa valitsee.
Ei ole ystävää, mutta itselläni on todettu ko. sairaus. Ei ole ystäviä, enkä ihmettele. :(
Koko paska pilaa elämäni ja haluan vain vittu eroon siitä. EN PYSTY
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on ja huonosti olen pärjännyt. Kaikki on alisteista hänen oikuille ja värittyneelle todellisuuskuvalle. Lisäksi vaativa persoona tyypiltään, itsekäs.
Sama.En ole katunut,että päätin 20v kestäneen kaveruuden. Oma elämä aukeni sen jälkeen ihan uudella tavalla.On niin ihanaa,että voi luottaa ystäviin.Uusi kokemus😊
Kauan siitä on kun kaveruutenne päättyi? Miltä se tuntui alkuaikoina ? Olisi kiva kuulla lisää.
fVierailija kirjoitti:
Ei ole ystävää, mutta itselläni on todettu ko. sairaus. Ei ole ystäviä, enkä ihmettele. :(
Koko paska pilaa elämäni ja haluan vain vittu eroon siitä. EN PYSTY
Sä voisit ehkä hyötyä jostain vertaisryhmästä? Tapaisit siellä toisia ja itsetuntemuksesi saisi kasvaa. Olen lukenut yhden epävakaan nuoren naisen blogia, mutten harmikseni muista nimeä. Voisinpa jotenkin olla avuksi sinulle, tietäisinpä miten? Kaikki varmaan lähtee siitä, että pyrit hyväksymään itsesi? Vähän kerrallaan. Halaus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensin hirveä lapsuus, jossa häiriö kehittyy. Sitten hylätään ja vierotaan. Niitä jotka haluavat olla ystäviä, kehotetaan häipymään. -- Ajatelkaa, jos itse olisitte siinä tilanteessa. Paranisitteko? Eheytyisittekö? Muuttuisitteko?
No, olen yksin, en häiritse teitä. Toivottavasti se kohentaa elämänlaatuanne.
Täällä moni puolustaa - ymmärrettävästi - itseään, koska kokee, että persoonallisuushäiriö on... noh... osa persoonaa. Tämän taakse ei kuitenkaan voi paeta vaan sinä teet niitä juttuja läheisillesi eikä se häiriö. Se on loppujen lopuksi pinttynyt käytös- ja ajattelutapa, vaikkakin erittäin hankala ja siitä on vaikea päästä eroon, mutta se ei ole millään tavalla kirjattu sinun DNA:hasi, ettet pystyisi myös yrittää parantua ja käyttyä toisella tavalla. Sen valinnan yrittää parantua teet sinä itse.
Minulla on 3 kaveria, joilla epävakaa. Vain yksi suostuu oikeasti työstämään sitä, eikä käytä omaa persoonaansa tekosyynä jatkaa tässä ketjussa mainituin tavoin. Toki laukaisijoita on erilaisia ja usein epävakaa ei ole yksin vaan samaan aikaan voidaan kärsiä vaikkapa psykiatrisesta sairaudesta, jolloin tilanne hankaloituu.
Esim. Terveyskirjastossa on hyvää tietoa:
"Itsehoito ja hoito
Vaikka persoonallisuushäiriöt ovatkin luonteeltaan henkilön persoonallisuudelle ominaisia itsepintaisia reaktio- ja käytöstapoja, niiden jäykkyys ja joustamattomuus saattaa iän myötä keventyä. Jos henkilö itse kärsii itselle ominaisesta kokemisen tavasta ja käytöksestä, hän voi kuitenkin huomattavastikin hyötyä tiiviistä psykoterapiasta. Psykoterapiassa käytetään sekä psykoanalyyttistä että erilaisia kognitiivis-käyttäytymisterapeuttisia lähestymistapoja. Psykoterapian päämääränä on oppia tunnistamaan ja hallitsemaan uudella tavalla jäykkien käytöstapojen taustalla olevia ahdistavia tunnemuistoja. Käytöksestään ja sen seurauksista huolestuneen henkilön kannattaa kääntyä psykiatrin tai psykoterapeutin puoleen.
Epävakaalle persoonallisuushäiriölle on kehitetty itsehoidollinen valmennusohjelma"
Tämä myös hyvä: https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietoha…
Vastauksena kysymykseen: vois olla Ev-henkilön ystävä, mutta tarvitsen silloin yritystä myös toiselta osapuolelta. En jaksa sitä, että joku vetää raivareita ja ei edes pyydä anteeksi sen jälkeen, koska se ei ollut hän vaan hänen persoonallisuushäiriönsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensin hirveä lapsuus, jossa häiriö kehittyy. Sitten hylätään ja vierotaan. Niitä jotka haluavat olla ystäviä, kehotetaan häipymään. -- Ajatelkaa, jos itse olisitte siinä tilanteessa. Paranisitteko? Eheytyisittekö? Muuttuisitteko?
No, olen yksin, en häiritse teitä. Toivottavasti se kohentaa elämänlaatuanne.
Höpö höpö! Täällä on moneen kertaan todettu, ettei kenenkään tarvitse sietää epäasiallista käytöstä. Piste. Vastuu omasta käytöksestä on asiattomalla. Moni epävakaa kyllä aiheuttaa ihan itse ne hylkäykset, kenenkään ei tarvitse sietää.
Vierailija kirjoitti:
Jos epävakaa on hyväntahtoinen ja aidosti välittävä ihminen, joka kunnioittaa toisia niin on todellakin ok, mutta sitten joukko muita piirteitä ja käytösmalleja voi tehdä kyseistä sairautta sairastavasta helvetillisen ihmisen, kateus on yksi. Joillain epävakaa voi olla myös todellinen luonnehäiriö. En sano, että kaikilla vaan joillain. Ei sellaista tarvitse kenenkään sietää.
En väitä olevani asiantuntija, mutta jos epävakaa on hyväntahtoinen ja aidosti välittävä ihminen, joka kunnioittaa toisia niin kannattaa myös miettiä väärän diagnoosin mahdollisuutta. Monen kannattaisi tutustua kompleksiseen PTSD:hen.
"In my experience, many clients with Complex PTSD have been misdiagnosed with various anxiety and depressive disorders, as well as bipolar, narcissistic, codependent and borderline disorders...most of the diagnoses mentioned above imply deep innate characterological defects rather than the learned maladaptations to stress that children of trauma are forced to make– adaptations, once again that were learned and can therefore usually be extinguished and replaced with more functional adaptations to stress."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan pohtia ääneen sitä, mitä minusta (ja "meistä") sanotaan, ilman raivoa tai halveksivaa naurua, vaan ihan omana itsenäni, koska nämä keskustelut ovat minulle surullista luettavaa. Haluan kysyä "teiltä": olenko uhri ja marttyyri sanoessani sen totuuden, että en tehnyt mitään tahallani?
Minulla on persoonallisuushäiriö, ja tämä häiriö nyt vaan on iso syy siihen, miksi olen käyttäytynyt kuin olen käyttäytynyt. En ole koskaan - siis koskaan - nauttinut ystävieni satuttamisesta, vaikka siltä olen saattanut jopa näyttää. Siinä on sellaiset defenssit pystyssä että oksat pois, kun kaikki menee mönkään, ihan kaikkien kanssa, luokkakavereista rakkaimpaan lapsuudenystävään. En ole uhriutunut tarkoituksenani manipuloida läheisiäni, vaan siksi, että olen todella jäänyt yksin. Olen yksinäisyyden uhri. Olen oman itseni uhri.
Ja se on sattunut ja sattuu ja tulee aina sattumaan. Kumpaa on sattunut enemmän; niitä, joita olen kohdellut väärin vai minua itseäni, joka on sen seurauksena yksin, se ei ole olennaista. Olennaista on se, että kaikkia sattuu, mutta sitä ei silloin hylkäämisen hetkellä ymmärrä.
Koska minulla on persoonallisuushäiriö. Koska en ymmärrä itseäni sitäkään vertaa mitä "ne muut".
Kiitos vastauksestasi. Fakta on se, ettei tällaisen ihmisen oikkujen mukaan pysty elämään, se alkaa käydä liian raskaaksi. Moni ei tajua/kieltää sairastavansa joten elävät ilman lääkitystä, vaika lääkityksestä olisi apua.
Ap
Mikä lääkitys? Ei epävakaa persoonallisuushäiriö ole sairaus eikä siihen ole lääkitystä. Se nyt vaan valitettavasti on osa persoonallisuutta, mutta oireilu helpottaa monilla epävakailla iän myötä.
Mä olen mahdollisesti epävakaa ja ahdistaa ihan suunnattomasti lukea tätä keskustelua. Meitä on monenlaisia, osa purkaa pahan olonsa itseensä ja osa läheisiinsä. Itse olen enemmänkin kohdistanut kaiken itseeni. Välillä olen myös ihan hirveä läheisiäni kohtaan, mutta onneksi niin harvoin, ettei kukaan oikeasti tärkeä ole mihinkään luotani kaikonnut. Oon 21-vuotias ja viimeiset pari vuotta on olleet helpompia kuin teini-ikä. 19-vuotiaana siis lääkäri sanoi, että ehkä kyse onkin epävakaasta persoonallisuudesta, kun aiemmat lääkärit ovat diagnosoineet vain ahdistuneisuushäiriön, masennuksen ja syömishäiriön.
Osa ihmisistä on ihan kauheita vittupäitä ilman persoonallisuushäiriötäkin. Ja osa persoonallisuushäiriöisistä on niin arkoja ja sisäänpäinsuuntautuneita, ettette heitä edes koskaan tunnistaisi. En siis kannusta ketään viettämään aikaansa kuluttavan ja tuhoavan ihmisen kanssa, mutta oksettaa, miten niputatte kaikki epävakaat samaan kimppuun.
Olin kommentoimassa samaa. Suurin osa ei edes ikinä näe esim musta sitä epävakaata "puolta" kun se kohdistuu itseen ja oon todella sisäänpäin suuntautunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan pohtia ääneen sitä, mitä minusta (ja "meistä") sanotaan, ilman raivoa tai halveksivaa naurua, vaan ihan omana itsenäni, koska nämä keskustelut ovat minulle surullista luettavaa. Haluan kysyä "teiltä": olenko uhri ja marttyyri sanoessani sen totuuden, että en tehnyt mitään tahallani?
Minulla on persoonallisuushäiriö, ja tämä häiriö nyt vaan on iso syy siihen, miksi olen käyttäytynyt kuin olen käyttäytynyt. En ole koskaan - siis koskaan - nauttinut ystävieni satuttamisesta, vaikka siltä olen saattanut jopa näyttää. Siinä on sellaiset defenssit pystyssä että oksat pois, kun kaikki menee mönkään, ihan kaikkien kanssa, luokkakavereista rakkaimpaan lapsuudenystävään. En ole uhriutunut tarkoituksenani manipuloida läheisiäni, vaan siksi, että olen todella jäänyt yksin. Olen yksinäisyyden uhri. Olen oman itseni uhri.
Ja se on sattunut ja sattuu ja tulee aina sattumaan. Kumpaa on sattunut enemmän; niitä, joita olen kohdellut väärin vai minua itseäni, joka on sen seurauksena yksin, se ei ole olennaista. Olennaista on se, että kaikkia sattuu, mutta sitä ei silloin hylkäämisen hetkellä ymmärrä.
Koska minulla on persoonallisuushäiriö. Koska en ymmärrä itseäni sitäkään vertaa mitä "ne muut".
Kiitos vastauksestasi. Fakta on se, ettei tällaisen ihmisen oikkujen mukaan pysty elämään, se alkaa käydä liian raskaaksi. Moni ei tajua/kieltää sairastavansa joten elävät ilman lääkitystä, vaika lääkityksestä olisi apua.
Ap
Mikä lääkitys? Ei epävakaa persoonallisuushäiriö ole sairaus eikä siihen ole lääkitystä. Se nyt vaan valitettavasti on osa persoonallisuutta, mutta oireilu helpottaa monilla epävakailla iän myötä.
Mä olen mahdollisesti epävakaa ja ahdistaa ihan suunnattomasti lukea tätä keskustelua. Meitä on monenlaisia, osa purkaa pahan olonsa itseensä ja osa läheisiinsä. Itse olen enemmänkin kohdistanut kaiken itseeni. Välillä olen myös ihan hirveä läheisiäni kohtaan, mutta onneksi niin harvoin, ettei kukaan oikeasti tärkeä ole mihinkään luotani kaikonnut. Oon 21-vuotias ja viimeiset pari vuotta on olleet helpompia kuin teini-ikä. 19-vuotiaana siis lääkäri sanoi, että ehkä kyse onkin epävakaasta persoonallisuudesta, kun aiemmat lääkärit ovat diagnosoineet vain ahdistuneisuushäiriön, masennuksen ja syömishäiriön.
Osa ihmisistä on ihan kauheita vittupäitä ilman persoonallisuushäiriötäkin. Ja osa persoonallisuushäiriöisistä on niin arkoja ja sisäänpäinsuuntautuneita, ettette heitä edes koskaan tunnistaisi. En siis kannusta ketään viettämään aikaansa kuluttavan ja tuhoavan ihmisen kanssa, mutta oksettaa, miten niputatte kaikki epävakaat samaan kimppuun.
Olin kommentoimassa samaa. Suurin osa ei edes ikinä näe esim musta sitä epävakaata "puolta" kun se kohdistuu itseen ja oon todella sisäänpäin suuntautunut.
Tiedän, että on osa tota persoonallisuushäiriötä ottaa asioita raskaasti, mutta eihän tämä kritiikki silloin kohdistu teihin. Jos te ette käyttäydy noin, niin silloin, ette ole sellaisia henkilöitä, jotka käyttäytyvät noin. Täällä on monesti sanottu, että jos tekee näin ja näin ja näin, niin silloin hankala olla ystävä, mutta harva sanoo, että "kaikki epavakaat on tasan tällaisia", koska ei kukaan ole tasan samanlainen.
Jos ette ole välillä ihania ihmisille, jotka teitä rakastaa, ja välillä maailman suurimpia vittupäitä, niin tämä kritiikki ei ole teille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
252&270 siis sama ihminen,en ole muuta kommentoinut /itse yrittänyt diagnosoida ketään koska edelleenkään siinä ei ole järkeä.
Ehkä tämä asia ei olekaan selitettävissä järjellä, itse ainakin ajattelen tunteella. Jos tiedän lähimmäiseni olevan manipuloiva, syyllistävä, ailahtelevainen, musta-valkoiseen ajatteluun taipuvainen, ja tiedän epävakaaseen persoonallisuushöiriöön kuuluvan nämä piirteet, niin todella vaikea sivuutta asiaa. Pitäisikö esim. ajatella, että tällä henkilöllä on ollut vain huonoja päiviä, etten vain vahingossakaan leimaa häntä. Ei se silti tarkoita etteikö tämä lähimmäinen olisi rakas ja läheinen henkilö.
Diagnosoinnissa käytetään järkeä, ei tunnetta.
Sinun nimenomaan pitäisi ajatella että jos läheisesi on manipuloiva,syyllistävä,ailahtelevainen,musta-valkoiseen ajatteluun taipuvainen niin hän on sellainen.
Syitä voi olla monia ja sinulla ei ole ammattitaitoa diagnosoida häntä.
Sinun tehtäväsi on osoittaa missä rajasi kulkevat ja jos joku kohtelee sinua huonosti ja ylittää jatkuvasti rajojasi, kannattaa miettiä haluaako tuollaista ihmistä elämänsä.
Se on ihan se ja sama että onko tuolla ihmisellä joku diagnoosi vai ei, se ei edes kuulu sinulle.
Sinun tehtäväsi ei ole myöskään kertoa mitä minun pitäisi ajatella tai miten pitäisi suhtautua läheisen huonoon käytökseen. Tässä nyt ei ollut kyse siitä, että diagnosoisin tämän läheisen ja sen jälkeen kuuluttaisin kaikille miten hänellä on epävakaa persoonallisuushäiriö. Jos itselläni on helpompi suhtautua tähän henkilöön ja kommunikoida hänen kanssaan, kun olen ottanut selvää epävakaasta persoonallisuuahäiriöstä niin eiköhän "diagnosointi" ole sen arvoista. Mielestäni myös aika törkeää väittää miten läheisen mahdollinen persoonallisuushäiriö ei kuulu minulle. Eli jos vaikka läheiselleni diagnosoitaisiin persoonallisuushäiriö niin hänen olisi parempi pitää tietoo itsellään, koska asia ei kuulu läheisille. Jännä teoria.
Sinun tehtäväsi taas ei ole diagnosoida ketään. Jos alat kohdella läheistäsi tämän itse kehittelemän pikku luokituksesi mukaan saattaa käydä niin että ennemmin pahennat kuin parannat tilannetta. Sen sijaan voisit yrittää saada läheisesi juttelemaan jollekin alan ammattilaiselle,se on minusta parasta mitä tuossa asemassa voi tehdä. Yrität nyt ottaa turhan isoa roolia toisen ihmisen määrittelyssä. Onko itselläsi ehkä jotain ongelmaa rajojen kanssa? Läheisesi ongelman määrittely ei todellakaan kuulu sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa yleistystä kyllä täällä. Itselläni diagnoosina tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö ja se näkyy lähinnä hirveänä tunteiden vuoristoratana jossa yhtenä hetkenä ollaan onnellisia ja seuraavana yhden sanan takia halutaan kuolla kun tuntee itsensä niin kamalaksi. Ikinä pura tätä toisiin, vaan vetäydyn yksikseni ja olen itsetuhoinen (mutta pidän sen salassa ystäviltä ja perheeltä etteivät he joutuisi kärsimään).
Mutta vauva-palstailijathan ne kaiken paremmin tietävät kuin kolme kouluttautunutta psykiatria, terapeutti ja psykologi.
Luepa otsikko ja mieti, mikä ketjun aihe on. Tässä keskustelussa epävakaan ystävät ja omaiset saavat kertoa kokemuksiaan epävakaan lähellä. Tämä ketju on sitä varten. Piste. Painu muualle jos et hyväksy toisten kokemuksia.
Eivät ne muutkaan taida otsikkoa lukea, kun kertovat kokemuksistaan kaikenmaailman narsistien kynsissä vetäen kaikki mahdolliset epämiellyttävät piirteet tuon itsediagnosoimansa "epävakauden" piiriin.
Kenellä se häiriö olikaan?Pistää miettimään kun monet "läheisten" tekstit ovat täynnä uhriutumista,rajuja yleistyksiä ja mustavalkoisuutta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen diagnosoinut itseni epävakaaksi, mutta parantuneeksi sellaiseksi.
Ikävuodet 16-25 olivat pahimmat, sitten alkoi helpottaa.
Sain raivokohtauksia tuntemattomille ihmisille ja myös läheisilleni, ahdistus päällä 24/7, uhriuduin, mustavalkoista ajattelua - saatoin kehitellä päässäni skenaarioita kuinka muut vihaavat mua ihan naurettavista "merkeistä" joita näin, ja alkaa sitten vihaamaan näitä ihmisiä ensin - eli näiden ihmisten silmissä totaalinen kusipää. Työpaikoilla aina meni sukset ristiin muiden kanssa - syytin heitä ja niitä näkymättömä merkkejä joita muka havaitsin.
No, jossain välissä ahdistus ja vitutus kasvoi niin suureksi, että tajusin että tämän on pakko olla mun vikaa, ei ympäristön. Että mä aiheutan tämän itse.
Aloin meditoimaan ja terapioimaan itseäni, näin itseni oikeassa valossa - kuinka minä olen se joka kehittelen nämä ongelmat itselleni, ei mun ympäristö. Kuinka joku kuiskaa mun mielessäni valheita muista ihmisistä, ja mä ennen uskoin sitä ääntä päässäni. Nyt ymmärrän, että se on mun persoonallisuushäiriö joka kuiskii mulle, enkä kiinnitä sen valheisiin huomiota.
Oli. Todella paha suustaan jos suuttui, toisinaan tuntui kuin olisi oikein etsimällä etsinyt syytä mistä suuttua. Valehteli paljon, kovaa ja korkealta. Väitti/väittää olevansa ylpeä itsestään ja huolehtivansa todella paljon lähipiiristään.
Lopulta tajusin kaksinaamaisuuden ja katkaisin välit sivistyneesti ja hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas täällä unohdetaan että kaikki epävakaat eivät ole samanlaisia .Jotkut yksilöt voivat olla oikeita maanvaivoja raivokohtauksineen, mutta sellainen voi olla ilman diagnoosiakin. Nyt järki käteen!
Enpä nyt tiedä. Jokainen epävakaa on aina kuvitellut olevansa todella hyvä ja herkkä ihminen syvällä sisimmässään. Uhriutuminen on aina näillä aivan uskomatonta luokkaa ja tämä selitys vaikuttaa myös vähän sellaiselta.
Ai sinä tunnet maailman kaikki epävakaat kun voit tuollaisia yleistyksiä tehdä? Olen epävakaa ja tunnen olevani kelvoton kaiken pahan alku ja juuri.Läheiseni ja hoitavat tahot taas yrittävät saada minut ymmärtämään sen etten ole syypää kaikkeen mitä maailmassa tapahtuu. Selkeästi olet juuri sellainen tyyppi joka tuntee yhden, max kaksi itse diagnosoimaasi "epävakaata" ja luulet olevasi oikea asiantuntija.
Kuten sanottua, uhriutuminen on näillä aivan uskomatonta luokkaa.
Tajuatteko ettei luola aikoina ollut psykiatreja eikä näitä leimoja? Mitä siitä voisi päätellä ko alueen eksaktiudesta?
Vierailija kirjoitti:
Draamakuningatar. Ilkeä, manipuloiva, juoruileva, itseään muiden kustannuksella korottava, hyväksikäyttävä, aggressiivinen ja myös väkivaltainen. Erittäin ulkonäkökeskeinen. Pitää yllä kulissia perhe-elämästään, pahoinpitelee miestään varsinkin juovuksissa. Osaa käsitellä tietyntyyppisiä ihmisiä, raivostuu suunnattomasti kun joku "alamainen" ei tottele tai toimi kuten hän haluaa. Syyttää muita siitä mitä itse tekee. Erittäin huomionhakuinen. Nauttii toisten vastoinkäymisistä. Valehtelee jatkuvasti. Korostaa seksuaalisuutta joka käänteessä. Antaa ensitapaamisella yleensä hyvän kuvan itsestään, tämän jälkeen alkaa pikkuhiljaa antaa merkkejä todellisesta luonteestaan.
Tälläinen on tuntemani nainen, onneksi ei tarvitse enää olla kyseisen hullun kanssa tekemisissä. Epävakaa, tai joku muu persoonallisuushäiriö.
narsistinen persoonallisuushäiriö
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Draamakuningatar. Ilkeä, manipuloiva, juoruileva, itseään muiden kustannuksella korottava, hyväksikäyttävä, aggressiivinen ja myös väkivaltainen. Erittäin ulkonäkökeskeinen. Pitää yllä kulissia perhe-elämästään, pahoinpitelee miestään varsinkin juovuksissa. Osaa käsitellä tietyntyyppisiä ihmisiä, raivostuu suunnattomasti kun joku "alamainen" ei tottele tai toimi kuten hän haluaa. Syyttää muita siitä mitä itse tekee. Erittäin huomionhakuinen. Nauttii toisten vastoinkäymisistä. Valehtelee jatkuvasti. Korostaa seksuaalisuutta joka käänteessä. Antaa ensitapaamisella yleensä hyvän kuvan itsestään, tämän jälkeen alkaa pikkuhiljaa antaa merkkejä todellisesta luonteestaan.
Tälläinen on tuntemani nainen, onneksi ei tarvitse enää olla kyseisen hullun kanssa tekemisissä. Epävakaa, tai joku muu persoonallisuushäiriö.
narsistinen persoonallisuushäiriö
Omalla ystävälläni oli myös jatkuvasti jotakin draamaa menossa. Hän käyttäytyi välillä hyvinkin ilkeästi muita kohtaan mutta väitti muiden kiusaavan häntä ja olevan ilkeitä, koska hän on poikkeuksellisen kiltti ja herkkä ihminen. Hänellä oli tapana juoruta myös tuttujen tai ei-niin tuttujen yksityisasioista ja selän takana arvostella heitä. Haukkui muita pinnallisiksi ja turhamaisiksi, kun taas itse oli hyvinkin ulkonäkökeskeinen ihminen. Hyväksikäytti muita, oli tekemisissä joidenkin kanssa vain silloin, kun itse tarvitsi kuuntelijaa. Kuvitteli että muidenkin elämä pyörii hänen ympärillään. Vertaili aina muita itseensä ja oli usein kateellinen. Tykkäsi mässäillä muiden virheillä ja huonoilla valinnoilla, jotta pääsi korottamaan itseään. Vääristeli myös asioita, ja loukkaantui myös joka asiasta. Oli "kostonhimoinen."
Eivät ne muutkaan taida otsikkoa lukea, kun kertovat kokemuksistaan kaikenmaailman narsistien kynsissä vetäen kaikki mahdolliset epämiellyttävät piirteet tuon itsediagnosoimansa "epävakauden" piiriin.