onko kenelläkään ystävää jolla on epävakaa persoonallisuushäiriö?

minni_hiiri112 kirjoitti:

OLENKO AINOA JOLLA ON YLI 10VUODEN HYVÄ KOKEMUS EPÄVAKAASTA IHMISESTÄ ?

lyhyesti selitettynä hänellä on vain muutama ystävä ja kavereita ei ollenkaan. Käytännössä koko kaupunki vihaa kyseistä ihmistä - ihan hänen oman perseilynsä takia.

Hänellä on diagnoosi ja kaikki täsmää.

MUTTA IKINÄ hän ei ole tehnyt pienintäkään loukkaavaa elettä minua kohtaan. Ei hyvänä eikä huonona päivänä.

Jokaista muuta harvaa jäljellä olevaa ystäväänsä kohtaa on - säännöllisin väliajoin käyttäytyy huonosti heille.

Tämä ihminen on loppupeleissä ollut minulle niin kullanarvoinen ystävä - että seison käytännössä yksin koko pientä kaupungillista ihmisiä vastaan - hänen puolellaan. Ja niin aion tehdä niin kauan kun hän on minulle hyvä.

Tässä kaupungissa lähes jokainen tietää/tuntee hänet ja 99%väestöstä vihaa. Mutta hän on ollut minulle lojaali - niin minä olen hänelle.

Sanoisinko että tähän ihmistyyppiin pätee lause "vihaan itseäni mutta olen parempi kuin kaikki muut ".

Kerro lisää hänen 'perseilystä' siitä miksi ihmiset vihaa häntä?

minni_hiiri112 kirjoitti:

OLENKO AINOA JOLLA ON YLI 10VUODEN HYVÄ KOKEMUS EPÄVAKAASTA IHMISESTÄ ?

lyhyesti selitettynä hänellä on vain muutama ystävä ja kavereita ei ollenkaan. Käytännössä koko kaupunki vihaa kyseistä ihmistä - ihan hänen oman perseilynsä takia.

Hänellä on diagnoosi ja kaikki täsmää.

MUTTA IKINÄ hän ei ole tehnyt pienintäkään loukkaavaa elettä minua kohtaan. Ei hyvänä eikä huonona päivänä.

Jokaista muuta harvaa jäljellä olevaa ystäväänsä kohtaa on - säännöllisin väliajoin käyttäytyy huonosti heille.

Tämä ihminen on loppupeleissä ollut minulle niin kullanarvoinen ystävä - että seison käytännössä yksin koko pientä kaupungillista ihmisiä vastaan - hänen puolellaan. Ja niin aion tehdä niin kauan kun hän on minulle hyvä.

Tässä kaupungissa lähes jokainen tietää/tuntee hänet ja 99%väestöstä vihaa. Mutta hän on ollut minulle lojaali - niin minä olen hänelle.

Sanoisinko että tähän ihmistyyppiin pätee lause "vihaan itseäni mutta olen parempi kuin kaikki muut ".

OLET MUTTEI TARVII SILTIKÄÄN HUUTAA :D!!

Up

Uppista up

Ottakaa huomioon että epävakaita on kahdenlaisia, ulospäinsuuntautunut (purkaa pahan olonsa ulos) ja rajatila (purkaa pahan olonsa itseensä). Ja epävakaushan monesti johtuu traumaattisesta lapsuudesta ihan wikipediankin mukaan ja psykologikin on minulle näin sanonut. Ihmettelen tässä ketjussa kuinka herkästi ihmiset pahastuvat (oikeasti en) ja katkaisevat välit jos heitä haukkuu kerrankin, saa raivarin tai lyö vyön alle. Itse olen rajatila nykyisin ja oma äitini teki tuota pari kertaa viikossa+väkivalta ja häntä ei ole diagnosoitu ja hän on menestynyt elämässään. Itse nuoruudessa luulin, kun minut nuorempana diagnosoitiinkin epävakaaksi, että tuo on normaalia käytöstä läheisissä ihmissuhteissa. Jopa lapsena kerran potkinkin ystävääni. Silti, kannan toki vastuun omista teoistani mutta tuntuu ettei minun omia traumojani ole otettu vakavasti vaan valitetaan vaan siitä miten olen nuorempana käyttäytynyt. Yritän olla parempi ihminen ja käynkin terapiassa.

Vierailija kirjoitti:

Ottakaa huomioon että epävakaita on kahdenlaisia, ulospäinsuuntautunut (purkaa pahan olonsa ulos) ja rajatila (purkaa pahan olonsa itseensä). Ja epävakaushan monesti johtuu traumaattisesta lapsuudesta ihan wikipediankin mukaan ja psykologikin on minulle näin sanonut. Ihmettelen tässä ketjussa kuinka herkästi ihmiset pahastuvat (oikeasti en) ja katkaisevat välit jos heitä haukkuu kerrankin, saa raivarin tai lyö vyön alle. Itse olen rajatila nykyisin ja oma äitini teki tuota pari kertaa viikossa+väkivalta ja häntä ei ole diagnosoitu ja hän on menestynyt elämässään. Itse nuoruudessa luulin, kun minut nuorempana diagnosoitiinkin epävakaaksi, että tuo on normaalia käytöstä läheisissä ihmissuhteissa. Jopa lapsena kerran potkinkin ystävääni. Silti, kannan toki vastuun omista teoistani mutta tuntuu ettei minun omia traumojani ole otettu vakavasti vaan valitetaan vaan siitä miten olen nuorempana käyttäytynyt. Yritän olla parempi ihminen ja käynkin terapiassa.

Miksi pitäisi sietää? Se on luottamus, mikä menee. Ei missään nimessä ole normaalia käytöstä vaan SAIRASTA. Itsekö kestäisit ja sietäisit tuollaista esim. minulta? Epäilen.

Vierailija kirjoitti:

Ottakaa huomioon että epävakaita on kahdenlaisia, ulospäinsuuntautunut (purkaa pahan olonsa ulos) ja rajatila (purkaa pahan olonsa itseensä). Ja epävakaushan monesti johtuu traumaattisesta lapsuudesta ihan wikipediankin mukaan ja psykologikin on minulle näin sanonut. Ihmettelen tässä ketjussa kuinka herkästi ihmiset pahastuvat (oikeasti en) ja katkaisevat välit jos heitä haukkuu kerrankin, saa raivarin tai lyö vyön alle. Itse olen rajatila nykyisin ja oma äitini teki tuota pari kertaa viikossa+väkivalta ja häntä ei ole diagnosoitu ja hän on menestynyt elämässään. Itse nuoruudessa luulin, kun minut nuorempana diagnosoitiinkin epävakaaksi, että tuo on normaalia käytöstä läheisissä ihmissuhteissa. Jopa lapsena kerran potkinkin ystävääni. Silti, kannan toki vastuun omista teoistani mutta tuntuu ettei minun omia traumojani ole otettu vakavasti vaan valitetaan vaan siitä miten olen nuorempana käyttäytynyt. Yritän olla parempi ihminen ja käynkin terapiassa.

Kenenkään muun ei kuulu kantaa sinun traumojesi seurausta. Tottakai persoonallisuushäiriö jostakin "johtuu" mutta ei se oikeuta käyttäytymään huonosti muita kohtaan. Jokaisella meistä on valitettavasti historiamme kannettavana.

Sain aikanaan sairaalassa alustavan diagnoosin "rajatilapersoonallisuus" pelkästään jonkun iänikuisen mustetahratestin perusteella. Näin niissä kuvissa "liikaa". Testaaja ei tajunnut, että maalaan ja tulkitsen kuvia omalla tavallani. Hän ei puhunut kanssani samaa kieltä.

Onneksi osaava psykiatri tunnisti, mistä on kyse. Vakava masennus ja vaativa persoonallisuus.

Vieläkin opettelen olemaan tekemisissäni riittävän hyvä. En suorita liikaa ja ole kaikille mieliksi. Voi olla, että käyttäydyn usein tökerösti, mutta olen mielestäni vain suora. Jos jonkun käytös ottaa aivoon, niin tulee kyllä mainittua. On paljon asioita, jotka kuuluvat ihmisen luonteeseen eivätkä ole merkki "mielenviasta".

Vierailija kirjoitti:

Sain aikanaan sairaalassa alustavan diagnoosin "rajatilapersoonallisuus" pelkästään jonkun iänikuisen mustetahratestin perusteella. Näin niissä kuvissa "liikaa". Testaaja ei tajunnut, että maalaan ja tulkitsen kuvia omalla tavallani. Hän ei puhunut kanssani samaa kieltä.

Onneksi osaava psykiatri tunnisti, mistä on kyse. Vakava masennus ja vaativa persoonallisuus.

Vieläkin opettelen olemaan tekemisissäni riittävän hyvä. En suorita liikaa ja ole kaikille mieliksi. Voi olla, että käyttäydyn usein tökerösti, mutta olen mielestäni vain suora. Jos jonkun käytös ottaa aivoon, niin tulee kyllä mainittua. On paljon asioita, jotka kuuluvat ihmisen luonteeseen eivätkä ole merkki "mielenviasta".

Just.

Toivottomia tapauksia joka ikinen anteeksi vaan...

Tunnen yhden, joka sopii täydellisesti häiriön oirekuvaan ja jolla on paljon tässäkin ketjussa esiin tulleita piirteitä eli  uhriutuminen, törkeä käytös, jatkuva draama, raivarit, kontrolloivuus ja mustasukkaisuus, väkivaltaisuus, itsekeskeisyys, sen itkeminen, etteivät muut ymmärrä hänen herkkyyttään jne... Hänellä on kuitenkin vain masennusdiagnoosi, vaikka kaikki piirteet olivat esillä jo ennen masennuksen puhkeamista, masennus vain pahensi niitä moninkertaisesti.

Sitten tunnen yhden, jolla on ihan lääkärin antama diagnoosi epävakaaseen persoonallisuushäiriöön. Vaikka taistelee häiriön kanssa loppuikänsä, on aina ystävällinen, lämmin ja touhukas, olemme olleet ystäviä jo n. 5 vuotta. Ainoa "ongelma", miten ulos näkyy, on impulsiivisuus ja välillä vaikeudet keskittyä toisten asioihin sekä siitä seuraava satunnainen vahinkotöykeys. Oireilee vain sisäänpäin vaikka olisi kuinka paha tilanne, muita kohtaan ei ole hyökännyt koskaan ja aina on ollut ainoastaan kiitollinen tuesta.

Vierailija kirjoitti:

Epävakaa persoonallisuushäiriöinen ei ymmärrä tuhoavansa läheistensä mielenterveyden ka että vauriot ovat pahimmillaan pitkäaikaisia.

Aivan niin. Nuoruudenystävää ei ollut diagnosoitu epävakaaksi, mutta käyttäytyi aivan kuin sellainen. Itse olin naiivi ja hyväntahtoinen ja yritin häntä "parantaa", eikä kukaan minulle nuorena kertonut, että ei ole väärin katkaista ihmissuhdetta, jos se aiheuttaa pahaa oloa. Luulin saavani sekä ystävän että kaikkien muidenkin vihat päälleni ja siksi kärvistelin.

Välit ovat sittemmin katkenneet, kun havahduin siihen, että ystävä oli eristänyt minut täysin kaikista muista läheisistäni, minulla oli pahoja univaikeuksia ja pakkoajatuksia. Siitä ihmissuhteesta jäi käteen PTSD, joka nyt rajoittaa omaa elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen yhden, joka sopii täydellisesti häiriön oirekuvaan ja jolla on paljon tässäkin ketjussa esiin tulleita piirteitä eli  uhriutuminen, törkeä käytös, jatkuva draama, raivarit, kontrolloivuus ja mustasukkaisuus, väkivaltaisuus, itsekeskeisyys, sen itkeminen, etteivät muut ymmärrä hänen herkkyyttään jne... Hänellä on kuitenkin vain masennusdiagnoosi, vaikka kaikki piirteet olivat esillä jo ennen masennuksen puhkeamista, masennus vain pahensi niitä moninkertaisesti.

Sitten tunnen yhden, jolla on ihan lääkärin antama diagnoosi epävakaaseen persoonallisuushäiriöön. Vaikka taistelee häiriön kanssa loppuikänsä, on aina ystävällinen, lämmin ja touhukas, olemme olleet ystäviä jo n. 5 vuotta. Ainoa "ongelma", miten ulos näkyy, on impulsiivisuus ja välillä vaikeudet keskittyä toisten asioihin sekä siitä seuraava satunnainen vahinkotöykeys. Oireilee vain sisäänpäin vaikka olisi kuinka paha tilanne, muita kohtaan ei ole hyökännyt koskaan ja aina on ollut ainoastaan kiitollinen tuesta.

Jälkimmäinen taitaa kompensoida älyllä. Älykäs pystyy tuohon kyllä jos haluaa.

Jouduin katkaisemaan välit. En enää jaksanut vaikka ymmärrän että kyseessä on itsestä riippumaton häiriö. Kaiken kestin mutta en sitä jatkuvaa haukkumista.

Miten epävapaa ystävä on teitä pahimmillaan kohdellut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottakaa huomioon että epävakaita on kahdenlaisia, ulospäinsuuntautunut (purkaa pahan olonsa ulos) ja rajatila (purkaa pahan olonsa itseensä). Ja epävakaushan monesti johtuu traumaattisesta lapsuudesta ihan wikipediankin mukaan ja psykologikin on minulle näin sanonut. Ihmettelen tässä ketjussa kuinka herkästi ihmiset pahastuvat (oikeasti en) ja katkaisevat välit jos heitä haukkuu kerrankin, saa raivarin tai lyö vyön alle. Itse olen rajatila nykyisin ja oma äitini teki tuota pari kertaa viikossa+väkivalta ja häntä ei ole diagnosoitu ja hän on menestynyt elämässään. Itse nuoruudessa luulin, kun minut nuorempana diagnosoitiinkin epävakaaksi, että tuo on normaalia käytöstä läheisissä ihmissuhteissa. Jopa lapsena kerran potkinkin ystävääni. Silti, kannan toki vastuun omista teoistani mutta tuntuu ettei minun omia traumojani ole otettu vakavasti vaan valitetaan vaan siitä miten olen nuorempana käyttäytynyt. Yritän olla parempi ihminen ja käynkin terapiassa.

Kenenkään muun ei kuulu kantaa sinun traumojesi seurausta. Tottakai persoonallisuushäiriö jostakin "johtuu" mutta ei se oikeuta käyttäytymään huonosti muita kohtaan. Jokaisella meistä on valitettavasti historiamme kannettavana.

Ei toki kuulukaan. Ja on historia varmasti jokaisella, mutta tuskin niin vaikea, että olisi vaikuttanut persoonaan jopa niin että olisi diagnosoitavissa persoonallisuushäiriö joka johtuu traumoista. Ja joku kysyi sietäisinkö samaa kohtelua niin siedän ja olen sietänyt paljon pahempaakin.

Minun ystävälläni taitaa olla tämä.. On hyvin raskasta seuraa, kun puhuu aina vain itsestään ja puhuu toisista paskaa.

Säännöllisin väliajoin laittaa ystäviinsä välit poikki ja haukkuu pystyyn, kun heidän elintavat ei sovi hänen näkemyksiinsä. En tiedä, näkeekö hän itsessään vikaa, mutta on todella taitava projisoimaan omia puutteitaan toisiin. Möläyttelee sopimattomuuksia, eikä siedä kritiikkiä.. Hänellä oli traumaattinen lapsuus. Olemme ystäviä, mutta olen asunut kaukana hänestä jo muutaman vuoden. Se on ihan hyvä. Hän on hyvää seuraa, jos haluaa tehdä jotain, mutta samaa kahvipöytää välttelen ettei joudu tuntitolkulla kuuntelemaan myrkyllistä puhetta.

Kuuluuko tuohon häiriöön ehdottomuus? Mun kaveri kilahtelee. Pitkälti päälle nelikymppinen ja veti herneet nenään kun en pitänyt samasta musiikista. En ilmaissut asiaa törkeästi hänelle, siti äärimmäinen reaktio. Sillä menee jatkuvasti välit poikki ihmisten kanssa, ei tullut yllätyksenä tmä varsinaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Oli. Olimme ystäviä 15 vuoden ajan kunnes poikkaisi välit minuun ja samalla koko kaveripiiriimme.

Oli todella hauska tyyppi, hyvä huumorintaju ja spontaani. Osasi myös kuunnella ja tukea kun sille päälle sattui. Mutta oli todella ailahteleva, pisti välit poikki milloin kehenkin, aloitti harrastuksia, opiskeluita, töitä ja ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen keksi muka hyviä syitä miksi pitää lopettaa. Hänen pillinsä mukaan piti tanssia, muuten heittäytyi marttyyriksi. Vika oli aina muissa, ei koskaan hänessä. Häntä piti sääliä ja sallia kaikki oikut sillä hänellä oli vaikea lapsuus ja paskat vanhemmat. Tähän hän vetosi aina, kuitenkaan ei tehnyt mitään päästäkseen asioista yli tai muuttaakseen niitä. Hän oli uhri, piste. Terapiassa kävi useaan otteeseen mutta lopetti aina kun terapeutti sanoi jotain hänen mielestään väärää.

Todella hankala ihmissuhde mutta silti minulla on ystävääni ikävä. Ymmärsin ja kannustin. Lopulta kun vaadin häneltäkin jotain vastuunottoa ystävyyssuhteestamme ja omasta elämästään niin se oli hänelle liikaa. Sen koommin en ole ystävästäni kuullut.

Kuulostaa ihan minun kaveriltani. Tämä leimaa jokaisen narsistiksi joka yrittää pitää puoliaan ja laittaa rajoja. Alkaa tuntua ettei sen kanssa pärjää. Harmi kun kolikolla on kaksi puolta, niin erilaisia ja se toinen on ihan mahdoton.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli, en jaksanut enää. Piti katkaista välit :-(

No?