Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Loki: "Elämä olisi siedettävää, jos olisin niin rikas, ettei minun tarvitsisi tehdä jotain turhan päiväistä työtä, johon menee kahdeksan tuntia päivästä ja josta maksetaan rusinoita. Työpäivän päälle sitten vielä työmatkat ja kotiaskareet, niin niille omille harrastuksille jää pari tuntia illassa, ja silloin olen yleensä ollut niin ärsyyntynyt/väsynyt, etten halua tehdä mitään järkevää, vaan haluan turruttaa aivoni jollain turhanpäiväisellä."

"Ja voisin varmaan painottaa, että siis näen tietyn ristiriidan sanojeni välillä. Loppujen lopuksi meidät kaikki unohdetaan, myös Albert Einstein, joten ammatillinen menestyskään ei takaisi mitään ikuista muistoa."

Joskus pitää suostua tekemään jotain turhanpäivästä työtä – sitä kestää aikansa, ja kun mittasi on täynnä, keksit jotain muuta. Ammatillinen tai mikään muukaan menestys ei ole niin merkityksellistä kuin sisäinen rauha.

Haluatko siis, että sinutkin muistetaan, että jäisit niin sanotusti historian kirjoihin jonkun erityislahjakkuuden vuoksi, kuten esim. Einstein? Jos haluat, kannattaa miettiä, miksi se on sinulle niin tärkeää.  Ja onko se kuitenkaan niin tärkeää?

Kuvittele naista tai miestä, joka on saanut lähes kaiken, vaikka Whitney Houstonia - ehkä liian vanha muistettavaksesi, mutta kuitenkin. Hän oli todella hyvä laulamaan, kaunis, rikas, menestynyt, ihailtu, mutta hänellä ei ollut sisäistä rauhaa, vaan sen sijaan rauhattomuus ja jatkuva halu jostain muusta kuin siitä, mitä hänellä oli. Lisäksi huumeidenkäyttöä ja lopulta aivan liian nuorena kuolema sen elämäntyylinsä vuoksi. 

Haluaisin, että minut muistettaisiin jonkun erityislahjakkuuteni myötä, mutta samalla tiedän, ettei sillä ole merkitystä. Sillä ei ole merkitystä sen takia, että mitä minä siitä välitän, että joku muistaa minut kuolemani jälkeen, koska olen kuollut ja on aika todennäköistä, etten välitä silloin yhtään mistään. Toiseksi sillä ei ole merkitystä sen takia, että vaikka Einstein muistetaan nyt, niin kyllä hänkin jossain historian vaiheessa katoaa siihen samaan tuntemattomuuden tilaan kuin kaikki muutkin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ihmiskunta kuolee omaan tyhmyyteensä tai maailmankaikkeus loppuu. Eli mikään ulkoinen saavutus ei tuo pysyvää onnea tai merkityksellisyyttä.

Merkityksellisyyden pitäisi tulla sisältä, mutta se tuntuu huijaamiselta. Jos mä en ole tyytyväinen mun elämän ulkoisiin puitteisiin, niin miksi mä yritän huijata itseäni olemaan onnellinen. Tai usein näissä keskusteluissa puhutaan siitä, miten pitäisi keskittyä siihen käsillä olevaan hetkeen, mutta onko tää hetki nyt oikeasti mitenkään erityisen upea? Vau, mä kirjoitan valitan tympeästä elämästäni netissä tuntemattomille ja välillä käännän huomioni tuohon tietokonepöydällä olevaan romuun ja suolatikkurasiaan ja ihastelen sitä faktaa, että mulla on suolatikkuja. Kyllä tämä tekee elämästä elämisen arvoista! Nyt mulla on jano ja kävelen toimivilla jaloillani hakemaan puhdasta ja raikasta vettä hanasta. En siis väitä, etteikö noi olisi kivoja asioita, joita monella muulla ei ole, mutta tuostako minun pitäisi löytää joku elämäntarkoitus? Tai vaan nauttia niistä? Mä keksin paljon parempiakin asioita, joista voisin nauttia.

Musta tuntuu taas, etten saa ilmaistua sitä ajatusta mikä minulla on tuosta itsensä huijaamisesta. Tiedän, että periaatteessa huijaan itseäni myös siinä, että ajattelen maineen tuovan merkityksellisyyttä, koska tiedän, ettei se tuo. Mutta jostain syystä se on parempi valhe kuin se, että ihastelen tavallista, tympeää elämää. Logiikka, missä olet? :D

Loki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loki: ”Mielestäni elämä on turhaa, jos en saa mitä haluan. Jos saan mitä haluan, on elämä silti turhaa, mutta ainakin olen nauttinut siitä. En varmaan ole selviytyjätyyppiä, koska en ymmärrä miksi minun pitäisi elää, koska elämällä ei ole mitään kunnollista tarkoitusta.” 

Mielestäni elämälle pitää itse keksiä tarkoitus, tai toinen vaihtoehto on suostua elämään vain liikoja odottamatta, haluamatta ja suunnittelematta, ja suunnitella tulevaa vain silloin kun tuntee siihen vahvaa houkutusta tai tarvetta.

Lisäksi meillä varmaan on kullakin joku tarkoitus tai elämänsuunnitelma, mutta saattaa selvitä vasta paljon vanhempana, mikä se on ollut ja mikä tärkeäkin elämäntehtävä on kohdalle vielä tulossa.

En halua mitenkään sinua loukata enkä tosiaan näin vähällä tietämisellä sinusta ole mitään diagnoosia sinulle keksimässä, mutta kerron kuitenkin, että kirjoituksestasi tuli mieleen kaksi ihanaa ystävääni. He ovat joskus kuvailleet menneisyyttään vähän samoin kuin sinä. Toisella on adhd ja toisella on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Kumpikin on hyvissä töissä, perheellisiä, fiksuja naisia. Oletko koskaan miettinyt, voisiko sinulla olla jompi kumpi tai jotain muuta, esim. erityisherkkyyttä?

En loukkaannu keittiödiagnoosistasi, koska se osui naulan kantaan ADHD:n suhteen. Sain diagnoosin aikuisena, kun valitin, etteivät opintoni suju niin hyvin kuin haluaisin ja poukkoilen harrastuksesta/unelmasta ja mielenkiinnon kohteesta toiseen. Sen takia tuo suunnittelu silloin, kun tuntee vahvaa houkutusta tai tarvetta siihen, on hieman huono, koska tunnen valtavaa tarvetta varmaan joka viikko eri asiaan ja aina vannon, että tämä on kyllä edes melkein pysyvä kiinnostuksen kohde. Samasta syystä keksin itselleni tarkoituksia harva se päivä, mutta ne tarkoitukset kyllä muuttuvat myös toiseen harva se päivä. Se on mielestäni aika masentavaa, koska tiedän, etten ehdi saavuttaa minkäänlaista järkevää tasoa missään kiinnostuksen kohteessani/tavoitteessani ennen kuin se vaihtuu johonkin toiseen.

Loki

Jos olisin sinä, niin luottaisin vain siihen, ettei tarvitsekaan erikoistua johonkin tiettyyn osaamisalueeseen, vaan on ihan ok ja tarkoituksellista, että hankit tietoa ja kokemuksia laaja-alaisesti, joiltain aihealueilta vähän enemmän, joiltain vähän vähemmän. Myöhemmin tulet huomaamaan, että se meni just hyvin niin. 

Sitten tuosta, ettei ole todisteita kuolemanjälkeisestä elämästä. Ei ole todisteita monesta muustakaan asiasta, joita jotkut kertoilevat. Mm. Einstein uskoi asioihin, joita ei voi todistaa vieläkään.

Toimin aiemmin selvänäkijänä ja meediona jonkun aikaa. Tein netissä tulkintoja ilmaiseksi. En saanut tietää henkilöistä muuta kuin nimimerkin ja kysymykset, en nähnyt henkilön kuvaa, en ikää, en sukupuoltakaan, vaikka joskus sen toki nimimerkistä saattoi päätellä. Sain heille vastauksia, jotka osuivat ihan oikeaan. Sain myös myöhemmin kiitollista palautetta asioista, jotka olivat toteutuneet, vaikkei henkilö olisi edes uskonut sen olevan mahdollista. Mitä arvelet, uskonko oman kokemukseni kautta, että selvänäkeminen ja yhteys henkiin on mahdollista vai kuvittelenko sen olevan vain jotain psykologiaa ja ihmistuntemusta vain. 

Kun kokee jotain, jonka vahvasti tietää todeksi, ja jonka jotkut muutkin ehkä voivat todistaa, niin ei sitä voi olla uskomatta, vaikka se olisikin sellaista, mitä tiede ei voi todistaa.

Olen nyt viime aikoina yrittänyt antaa itselleni luvan vain kokeilla asioita, kunhan niihin ei mene liikaa rahaa. Minulla on aina aloittaessani suuria suunnitelmia, että minusta tulee esimerkiksi erinomainen nokkahuilisti, puhun sujuvaa kiinaa tai voisin päästä vielä olympialaisiin ammunnassa, vaikka en ole mitään näistä ikinä harrastanut ja olen jo 35-vuotias. Nämä tavoitteet syntyvät lähes automaattisesti aina jostain uudesta kiinnostuessani. En varsinaisesti yritä suitsia innostustani tai haaveitani, mutta lähden harrastukseen sillä mielellä, ettei se haittaa, vaikka en niitä saavuttaisikaan. Tarkoitukseni on vain kokeilla jotain uutta kivaa harrastusta ja en suomi itseäni, vaikka jättäisin sen kesken enkä pääsisikään olympialaisiin.

Tuo tiedon ja taitojen hankkiminen laaja-alaisesti on myös sinäänsä hyvä neuvo ja uskon, että laajasta pohjasta voi olla hyötyä. Aiheesta on myös kirjoitettu kirjoja. Ongelma minun kohdallani on vain se, että se pohja on ihan liian laaja-alainen. Noi yllä annetut esimerkit ovat ihan oikeasta elämästäni ja kun niiden määrän kertoo jollain sadalla ja ottaa huomioon sen, että yleensä pääsen harrastuksessani hädin tuskin alkuun, muodostuu ongelmaksi se, että vaikka tietoni ovat teoriassa laaja-alaiset, ei se oikeasti näy missään. Olen halunnut oppia kiinaa vähintään kymmenen vuotta ja olen opiskellut sitä useaan otteeseen, mutta tiedän muutaman kirjoitusmerkin, vähän tietoa kieliopista ja osaan sanoa huonolla aksentilla, että rakastan sinua. Kukaan ei tarvitse missään minun kiinankielen taitojani. Yleensä silloin kun puhutaan, että tietoa ja taitoja pitäisi hankkia laaja-alaisesti, tarkoitetaan että puhutaan esimerkiksi hyvää mandariinikiinaa, mutta sitten siihen sivuun on harrastuksenomaisesti opettellut kantonia ja hakka-kiinaa, jolloin noista kiinoista on jotain hyötyä.

Meediointi tai ennustus ei vielä oikein todista mitään, koska mitään tarkkoja tietoja ei ole saatavilla. Usein tulkinnat ovat niin ympäripyöreitä ja ihmiset ovat halukkaita uskomaan niihin, että ne tuntuvat sopivan moniin tilanteisiin. Tai on iso ero siinä, onko sanooko tulkinta, että ikävä tilanteesi muuttuu paremmaksi vai sanooko se, että parannut täydellisesti puolen vuoden sisällä halvauksesta, jonka sait kaksi kuukautta sitten. Lisäksi voisi kysyä, että missä suhteessa olet saanut kiitoksia onnistuneista tulkinnoista suhteessa niihin ihmisiin, jotka eivät ole kommentoineet mitään ja joiden tulkinnat eivä mahdollisesti ole toteutuneet. Tai on käsittääkseni paljon todennäköisempää, että ihmiset kertovat sinulle positiivisista lopputuloksistaan kuin että he, joiden tulkinnat eivät ole toteutuneet kertoisivat sinulle niistä. He vain unohtavat tekemäsi tulkinnan.

Tämä ei siis ollut mitään kritiikkiä juuri sinun tekemiäsi tulkintoja kohtaan, koska en yhtään tiedä miten tarkkoja ne ovat olleet tai mitään muutakaan, vaan tämä on sellaista yleistä pohdintaa selvänäkemisen ongelmista. Tiedekään ei ole täydellistä ja maailmassa on vielä paljon sellaista, mitä tieteellä ei voi selittää tai mitä se ei ole tutkinut tarpeeksi.

Loki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loki: "Elämä olisi siedettävää, jos olisin niin rikas, ettei minun tarvitsisi tehdä jotain turhan päiväistä työtä, johon menee kahdeksan tuntia päivästä ja josta maksetaan rusinoita. Työpäivän päälle sitten vielä työmatkat ja kotiaskareet, niin niille omille harrastuksille jää pari tuntia illassa, ja silloin olen yleensä ollut niin ärsyyntynyt/väsynyt, etten halua tehdä mitään järkevää, vaan haluan turruttaa aivoni jollain turhanpäiväisellä."

"Ja voisin varmaan painottaa, että siis näen tietyn ristiriidan sanojeni välillä. Loppujen lopuksi meidät kaikki unohdetaan, myös Albert Einstein, joten ammatillinen menestyskään ei takaisi mitään ikuista muistoa."

Joskus pitää suostua tekemään jotain turhanpäivästä työtä – sitä kestää aikansa, ja kun mittasi on täynnä, keksit jotain muuta. Ammatillinen tai mikään muukaan menestys ei ole niin merkityksellistä kuin sisäinen rauha.

Haluatko siis, että sinutkin muistetaan, että jäisit niin sanotusti historian kirjoihin jonkun erityislahjakkuuden vuoksi, kuten esim. Einstein? Jos haluat, kannattaa miettiä, miksi se on sinulle niin tärkeää.  Ja onko se kuitenkaan niin tärkeää?

Kuvittele naista tai miestä, joka on saanut lähes kaiken, vaikka Whitney Houstonia - ehkä liian vanha muistettavaksesi, mutta kuitenkin. Hän oli todella hyvä laulamaan, kaunis, rikas, menestynyt, ihailtu, mutta hänellä ei ollut sisäistä rauhaa, vaan sen sijaan rauhattomuus ja jatkuva halu jostain muusta kuin siitä, mitä hänellä oli. Lisäksi huumeidenkäyttöä ja lopulta aivan liian nuorena kuolema sen elämäntyylinsä vuoksi. 

Haluaisin, että minut muistettaisiin jonkun erityislahjakkuuteni myötä, mutta samalla tiedän, ettei sillä ole merkitystä. Sillä ei ole merkitystä sen takia, että mitä minä siitä välitän, että joku muistaa minut kuolemani jälkeen, koska olen kuollut ja on aika todennäköistä, etten välitä silloin yhtään mistään. Toiseksi sillä ei ole merkitystä sen takia, että vaikka Einstein muistetaan nyt, niin kyllä hänkin jossain historian vaiheessa katoaa siihen samaan tuntemattomuuden tilaan kuin kaikki muutkin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ihmiskunta kuolee omaan tyhmyyteensä tai maailmankaikkeus loppuu. Eli mikään ulkoinen saavutus ei tuo pysyvää onnea tai merkityksellisyyttä.

Merkityksellisyyden pitäisi tulla sisältä, mutta se tuntuu huijaamiselta. Jos mä en ole tyytyväinen mun elämän ulkoisiin puitteisiin, niin miksi mä yritän huijata itseäni olemaan onnellinen. Tai usein näissä keskusteluissa puhutaan siitä, miten pitäisi keskittyä siihen käsillä olevaan hetkeen, mutta onko tää hetki nyt oikeasti mitenkään erityisen upea? Vau, mä kirjoitan valitan tympeästä elämästäni netissä tuntemattomille ja välillä käännän huomioni tuohon tietokonepöydällä olevaan romuun ja suolatikkurasiaan ja ihastelen sitä faktaa, että mulla on suolatikkuja. Kyllä tämä tekee elämästä elämisen arvoista! Nyt mulla on jano ja kävelen toimivilla jaloillani hakemaan puhdasta ja raikasta vettä hanasta. En siis väitä, etteikö noi olisi kivoja asioita, joita monella muulla ei ole, mutta tuostako minun pitäisi löytää joku elämäntarkoitus? Tai vaan nauttia niistä? Mä keksin paljon parempiakin asioita, joista voisin nauttia.

Musta tuntuu taas, etten saa ilmaistua sitä ajatusta mikä minulla on tuosta itsensä huijaamisesta. Tiedän, että periaatteessa huijaan itseäni myös siinä, että ajattelen maineen tuovan merkityksellisyyttä, koska tiedän, ettei se tuo. Mutta jostain syystä se on parempi valhe kuin se, että ihastelen tavallista, tympeää elämää. Logiikka, missä olet? :D

Loki

Ihmiselle on luonnollista analysoida tuohon tyyliin asioita. Itsekin jatkoin tuollaista vuosikymmeniä, yhtä loputonta funtsimista, vähän kyyniseltäkin vaikuttavaa. Sitten kun olin kuoleman rajalla, tai niin ainakin vahvasti koin, niin minulle tuli todella voimakas halu elää. Enää en miettinyt, että minulla pitäisi olla erilaisia juttuja tai mielenkiintoinen työ yms., että voisin iloita elämästä, vaan tuntui vain siltä - päiväkausia - että iloitsin suunnattomasti siitä, että sain vielä nähdä, kuulla, tuntea, jutella ja hengittää, ja mikä oli myös ihanaa, minulla oli ne rakkaat ihmiset elämässäni. Vaikka olin aiemmin ajatellut, etten varmasti haluaisi elää, jos olisin vain sängyn pohjalla lähes täysin muiden armoilla, niin kuitenkin tuo kuoleman läheisyys teki sen, että olin siihenkin valmis eikä se ollutkaan huono juttu. Tunsin lähes koko ajan armoa siitä, että sain vielä elää.

Eläimetkään eivät mieti, että mitä heidän pitäisi saada, jotta elämä tuntuisi elämisen arvoiselta. Ihminen tekee itsensä onnettomaksi jatkuvilla toiveillaan, haluillaan, vertailuillaan muihin ja määritelmillään siitä, millaista elämän pitäisi olla, jotta elämästä voisi nauttia. Entä jos ottaisi vain hetken tai edes päivän kerrallaan, toimisi spontaanisti sen mukaan, mikä milloinkin tuntuu tarpeellisesta tai välttämättömältä. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loki: "Elämä olisi siedettävää, jos olisin niin rikas, ettei minun tarvitsisi tehdä jotain turhan päiväistä työtä, johon menee kahdeksan tuntia päivästä ja josta maksetaan rusinoita. Työpäivän päälle sitten vielä työmatkat ja kotiaskareet, niin niille omille harrastuksille jää pari tuntia illassa, ja silloin olen yleensä ollut niin ärsyyntynyt/väsynyt, etten halua tehdä mitään järkevää, vaan haluan turruttaa aivoni jollain turhanpäiväisellä."

"Ja voisin varmaan painottaa, että siis näen tietyn ristiriidan sanojeni välillä. Loppujen lopuksi meidät kaikki unohdetaan, myös Albert Einstein, joten ammatillinen menestyskään ei takaisi mitään ikuista muistoa."

Joskus pitää suostua tekemään jotain turhanpäivästä työtä – sitä kestää aikansa, ja kun mittasi on täynnä, keksit jotain muuta. Ammatillinen tai mikään muukaan menestys ei ole niin merkityksellistä kuin sisäinen rauha.

Haluatko siis, että sinutkin muistetaan, että jäisit niin sanotusti historian kirjoihin jonkun erityislahjakkuuden vuoksi, kuten esim. Einstein? Jos haluat, kannattaa miettiä, miksi se on sinulle niin tärkeää.  Ja onko se kuitenkaan niin tärkeää?

Kuvittele naista tai miestä, joka on saanut lähes kaiken, vaikka Whitney Houstonia - ehkä liian vanha muistettavaksesi, mutta kuitenkin. Hän oli todella hyvä laulamaan, kaunis, rikas, menestynyt, ihailtu, mutta hänellä ei ollut sisäistä rauhaa, vaan sen sijaan rauhattomuus ja jatkuva halu jostain muusta kuin siitä, mitä hänellä oli. Lisäksi huumeidenkäyttöä ja lopulta aivan liian nuorena kuolema sen elämäntyylinsä vuoksi. 

Haluaisin, että minut muistettaisiin jonkun erityislahjakkuuteni myötä, mutta samalla tiedän, ettei sillä ole merkitystä. Sillä ei ole merkitystä sen takia, että mitä minä siitä välitän, että joku muistaa minut kuolemani jälkeen, koska olen kuollut ja on aika todennäköistä, etten välitä silloin yhtään mistään. Toiseksi sillä ei ole merkitystä sen takia, että vaikka Einstein muistetaan nyt, niin kyllä hänkin jossain historian vaiheessa katoaa siihen samaan tuntemattomuuden tilaan kuin kaikki muutkin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ihmiskunta kuolee omaan tyhmyyteensä tai maailmankaikkeus loppuu. Eli mikään ulkoinen saavutus ei tuo pysyvää onnea tai merkityksellisyyttä.

Merkityksellisyyden pitäisi tulla sisältä, mutta se tuntuu huijaamiselta. Jos mä en ole tyytyväinen mun elämän ulkoisiin puitteisiin, niin miksi mä yritän huijata itseäni olemaan onnellinen. Tai usein näissä keskusteluissa puhutaan siitä, miten pitäisi keskittyä siihen käsillä olevaan hetkeen, mutta onko tää hetki nyt oikeasti mitenkään erityisen upea? Vau, mä kirjoitan valitan tympeästä elämästäni netissä tuntemattomille ja välillä käännän huomioni tuohon tietokonepöydällä olevaan romuun ja suolatikkurasiaan ja ihastelen sitä faktaa, että mulla on suolatikkuja. Kyllä tämä tekee elämästä elämisen arvoista! Nyt mulla on jano ja kävelen toimivilla jaloillani hakemaan puhdasta ja raikasta vettä hanasta. En siis väitä, etteikö noi olisi kivoja asioita, joita monella muulla ei ole, mutta tuostako minun pitäisi löytää joku elämäntarkoitus? Tai vaan nauttia niistä? Mä keksin paljon parempiakin asioita, joista voisin nauttia.

Musta tuntuu taas, etten saa ilmaistua sitä ajatusta mikä minulla on tuosta itsensä huijaamisesta. Tiedän, että periaatteessa huijaan itseäni myös siinä, että ajattelen maineen tuovan merkityksellisyyttä, koska tiedän, ettei se tuo. Mutta jostain syystä se on parempi valhe kuin se, että ihastelen tavallista, tympeää elämää. Logiikka, missä olet? :D

Loki

Ei siitä hetkestä tarvitse pyrkiä mitenkään erityisesti nauttimaan, jotta metodi toimisi –itse asiassa neutraali suhtaututuminen saattaa jopa edesauttaa asiaa, kun toimintaan ei liity mitään sisäistä tavoitetta. Siihen voi asennoitua ihan puhtaasti vain havainnoitsijan roolissa, tyyliin "minä tässä nyt kävellessäni tunnustelen maata jalkojeni alla" tai "näen puiden lehtien vihreän eri sävyt". Tämä auttaa kahdella tavalla: ensinnäkin se lopettaa mielen jatkuvan pyörimisen menneessä tai tulevassa ja palauttaa siihen pisteeseen, missä muutos on mahdollinen, ja toiseksi se avaa (ainakin minulla) tilaa "jollekin suuremmalle" tulla osaksi omaa kokemusmaailmaa.

En tiedä, mikä on seuraus mistäkin eikä sillä ole väliäkään, mutta nykyään saatan saada sanoinkuvaamattomia täyteyden ja elävyyden kokemuksia näennäisesti hyvin pienistäkin asioista. On kaksi eri asiaa vain suorittaa elämää kuin todella elää, kaikki aistit auki ja valmiina kokemaan mitä tahansa (myös ihmismielen negatiivisiksi arvottamia kokemuksia). En ole mitenkään erityisesti pyrkinyt tähän tilaan, se vain on tullut tämän kaiken sivutuotteena, mutta saan sen ansiosta syvää tyydytystä myös tästä pienestä, mitättömästä elämästä, jota nyt elän.

‌Tavallaan tunnistan tuon "suurudenhulluuden", josta puhut, koska ajattelin itsekin aina aiemmin, että minussa olisi potentiaalia vaikka mihin (mikä on muuten totta kenen tahansa kohdalla). Mutta miksi kaipasin menestystä? Jotta tulisin nähdyksi ja tunnustetuksi MUIDEN silmissä, kun olin aina kokenut olevani jonkinlainen sosiaalinen hylkiö ja kummajainen. Paradoksi on siinä, että "energia ulos on energia sisään" ja jos toimin sillä lähtökohtaisella asenteella, että kokemusmaailmastani puuttuu jotain, sitä puutetta tulen saamaan maailmalta takaisin jatkossakin. Metafyysisessä luomisessa se menee niin päin, että ensin on "korjattava" sisäinen kokemusmaailma ja vasta sitten ulkoinen voi ilmentyä sen mukaisesti. Sana "korjattava" on heittomerkeissä siksi, että siinä ei varsinaisesti ole mitään rikki, mutta sitä voi muuttaa melko pitkälle oman mielensä mukaan, kun vain oppii löytämään itselleen toimivat keinot.

Itse saatan esim. tietoisesti leikkiä ilolla tai naurulla tai kauneudella, ja jäädä sitten vain seuraamaan, millä jännittävällä ja yllättävällä tavalla maailmankaikkeus "vastaa" tuohon sisäiseen kokemukseeni. Se on tavanomaisiin keinoihin nähden täysin päinvastainen tapa elää, kun usein ihmiset hakevat ensin ulkoista kokemusta ja sen kautta tavoittelemaansa sisäistä tunnetta tai mielentilaa. Tämä uusi tapa on kuitenkin itselläni tuonut vapautuksen monista aiemmista rajoitteista, ja vaikka välillä edelleenkin kompastelen, olen saanut vahvistuksen siitä, mistä Mystikkokin on joskus puhunut: minä olen oman todellisuuteni luoja niin kuin on jokainen muukin Jumalan yksilöitymä tällä olemisen tasolla. Ei tarvitse yrittää pelastaa ketään tai parantaa mitään –riittää, kun ottaa vain täyden vastuun omasta sisäisestä tilastaan, ja siihen kyllä pystyn yksi askel kerrallaan.

Loppuun on vielä huomautettava, että olen jossain määrin edelleen kiinni materiaalisen tason laeissa ja sekin on täysin hyväksyttävää henkisyyttä. Esimerkiksi kokemus kauneudesta ilmentyi elämääni lääketieteellisenä apuna erääseen fyysiseen vaivaan, ja tartuin siihen apuun lopulta kun hyväksyin, ettei minulla ollut vielä tarpeeksi uskoa "ihmeen" ilmentymiseen. Älyllinen ymmärrys henkisyydestä on siis omalla kohdallani saattanut joskus muodostua jopa esteeksi todellisuuteni luomiselle, mutta siitäkin voi päästä yli kun näkee ja hyväksyy sen, missä kohti oikeasti milläkin hetkellä seisoo.

Arvoisa Mystikko. Kiitos kirjotuksistasi. Niiden avulla pääsin henkiselle polulle. Nyt koen olevani jumissa. Ja aivan loppu. Ymmärrän että tämäkin on vain egon harhaa. Yritän opiskella IOK:ta ja tehdä harjoitteita. Usein olen hyvin väsynyt ja minun on vaikea saada selvää tekstistä. Minulla on ollut masennusta ja univaikeuksia sekä työuupumusta. Lapseni on sairas. Teen vaativaa työtä ihmisten parissa asiantuntijana. Tuntuu että olen kertakaikkiaan loppu. Rukoilisitko puolestani. Toivoisin jonkinlaista apua, johdatusta, nopeutusta. Kiitos ja siunausta.

T. Elämänpuu

Loki: "Meediointi tai ennustus ei vielä oikein todista mitään, koska mitään tarkkoja tietoja ei ole saatavilla. Usein tulkinnat ovat niin ympäripyöreitä ja ihmiset ovat halukkaita uskomaan niihin, että ne tuntuvat sopivan moniin tilanteisiin. Tai on iso ero siinä, onko sanooko tulkinta, että ikävä tilanteesi muuttuu paremmaksi vai sanooko se, että parannut täydellisesti puolen vuoden sisällä halvauksesta, jonka sait kaksi kuukautta sitten. Lisäksi voisi kysyä, että missä suhteessa olet saanut kiitoksia onnistuneista tulkinnoista suhteessa niihin ihmisiin, jotka eivät ole kommentoineet mitään ja joiden tulkinnat eivä mahdollisesti ole toteutuneet. Tai on käsittääkseni paljon todennäköisempää, että ihmiset kertovat sinulle positiivisista lopputuloksistaan kuin että he, joiden tulkinnat eivät ole toteutuneet kertoisivat sinulle niistä. He vain unohtavat tekemäsi tulkinnan."

"Tämä ei siis ollut mitään kritiikkiä juuri sinun tekemiäsi tulkintoja kohtaan, koska en yhtään tiedä miten tarkkoja ne ovat olleet tai mitään muutakaan, vaan tämä on sellaista yleistä pohdintaa selvänäkemisen ongelmista. Tiedekään ei ole täydellistä ja maailmassa on vielä paljon sellaista, mitä tieteellä ei voi selittää tai mitä se ei ole tutkinut tarpeeksi. Loki"

Olen käynyt elämäni aikana monella selvänäkijällä ja meediolla. Heissä on eroja. Jotkut puhuivat ympäripyöreitä, lähes kalastelivat tietoja, mutta jotkut olivat tosi hyviä ja tarkkoja työssään. Huijareitakin on joukossa - valitettavasti.

Kerroin aiemmin, että tein selvänäkötulkintoja ja meediointia ilmaiseksi. Se on siten totta, etten ottanut mitään maksua keneltäkään. Kyseessä oli tavallaan tutkimus, jossa korvaukseni oli se, että sain jokaisesta tulkinnasta mahdollisimman tarkan palautteen, ja niin onneksi sainkin, usein sain palautteen jopa jokaisesta lauseestani.  Autoimme siis toisiamme.

Tein tulkinnan ainakin 58 henkilölle. Harvemmille ennustin mitään tulevaisuuteen liittyvää, mutta he saivat silti sellaisia oivalluksia vastauksistani, jotka auttoivat tulevaisuuden suunnitelmissa ja päätöksenteossa.

Sovimme, että kukin, minulle täysin tuntematon, ei kerro itsestään, vaan kysyy muutaman kysymyksen, joihin  yritän löytää vastauksen, mutta lisäksi kerron, mitä mieleen tulee.

Yleensä kerroin jokaiselle jotain hänen luonteestaan, menneisyydestään, ja esim. ammattiin tai koulutukseen liittyvistä asioita. Joskus sain tarkkojakin tietoja ihmisen ulkonäöstä, kävelytyylistä, äänestä, naurutavasta, harrastuksista, ihmissuhteista, asumismuodosta jne. Saatoin kertoa, että näen henkilön asuvan nyt kerrostalon 3. kerroksessa, mutta hän on muuttamassa pian johonkin omakotitaloon. Kerroin, millainen ympäristö nykyisen asunnon ikkunasta näkyy. Saatoin nähdä, että jollakin oli kissa karannut ja kuvailin hänen kotinsa ympäristön ja kerroin, mihin suuntaan kissa lähti. Henkilö sitten vahvisti, että sinne suuntaan kissa yleensäkin lähti, esim. pellon vierestä metsään. Joidenkin kohdalla näin, että heillä on koira, jolle hän heittää keppiä isolla viheriöllä jne. Sain sitten palautteen, ettei hän heitä keppiä vaan jotain keppiä vastaavaa palikkaa (en muista nyt sen nimeä).  

Minulla ikään kuin joku tietoisuuteni osa lähti kysyjän luokse, kun samalla kirjoitin vastausta hänelle. Erään rouvan näin istuvan paplarit päässä pöydän ääressä. Kerroin millainen ja minkä värinen pöytäliina oli ja minkä tyyppisiä sormuksia hänellä oli sormissaan.

Jatkuu...

Joillekin sain kanavoitua tietoa esim. siitä, miten heidän kannattaa toimia jonkun ihmissuhteen, asunnon, työn tai koulutuksen suhteen. Harvoille tuli henkimaailmassa olevia läheisiä, mutta joitain kyllä. Sain myös henkien nimen ja ulkonäön ja/tai pukeutumistyylin kerrottavaksi kysyjälle viestin lisäksi.

Sain tosi tarkkaa ja hämmästynyttäkin palautetta siitä, miten saatoin tietää asioita niin hyvin ja tarkasti. Olin hyvin hämmästynyt itsekin, miten hyvin saatoin tietää, vaikka minulla onkin ollut se taito jo lapsuudesta asti.

Esimerkkejä, miten saatoin nähdä väärin:

Näin henkilön tekevän jotain tiedotustyötä asiakkaille. Sitten hän kertoi, että ei tiedota, vaan tekee mainoksia - no vähän sinne päin sentään. :) 

Tai joskus näin jollekin työn, jota hän oli tehnyt ennen. Tai näin, että joku tekee kirjapainohommia tai kirjojen kuvitusta, mutta hän olikin kirjapainofirmassa muissa hommissa.

Uskoin, että olisin voinut alkaa tehdä sitä työksi, jolla saisin lisätienestiä vakitulojen lisäksi, mutta niin ei ollut tarkoitus enkä ole enää tehnyt tulkintoja kenellekkään yli 10 vuoteen, paitsi mitä on joskus spontaanisti tullut mieleen läheisilleni tai ystävilleni.

Tämä ketju on toki valaistumisaiheinen, mutta jonkun verran nämäkin asiat aiheeseen liittyvät, sillä monilla valaistuineillakin olisi taitoja tehdä vastaavia tulkintoja, mutta miksipä he tekisivät, kun näkijöitä on muutenkin riittävästi, kun taas valaistuneita ja valaistumisaiheesta kertovia ihmisten auttajia on paljon vähemmän.

Kiitos kaikille keskustelijoille. Löysin tämän keskustelun vasta, en pahemmin välitä vauvafoorumista, kun täällä ihmiset ovat niin pahoinvoivia. Painin samojen kysymyksien kanssa: etenkin Lokin kirjoitukset voisivat olla omiani. 

Tunnen kateutta sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka ovat tyytyväisiä tavalliseen elämään ja perusarkeen. Koko elämä tuntuu menevän asioiden vatvomiseen ja ahdistumiseen, ja sillä aikaa muut elävät elämäänsä. 

Minulla ei ole tuskin mitään annettavaa kenenkään muun polulle, mutta sen olen oppinut että kaikkiin guruihin ja valaistuneisiin kannattaa suhtautua varauksella. Ihminen on olentona hyvin rajallinen ja kaikki oman jumalallistumisen korostus on siksi aina lähtökohtaisesti epäilyttävää. 

Gurujen palvonta on epätoivoiselle ihmiselle ymmärrettävää: halutaan löytää joku, joka muka olisi löytänyt valmiit vastaukset kaikkiin elämän ongelmiin. Siinä asettaa itsensä hyvin haavoittuvaiseen asemaan, henkisesti ja usein myös taloudellisesti.

Etsivä löytää (ei kirjautunut) kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loki: "Elämä olisi siedettävää, jos olisin niin rikas, ettei minun tarvitsisi tehdä jotain turhan päiväistä työtä, johon menee kahdeksan tuntia päivästä ja josta maksetaan rusinoita. Työpäivän päälle sitten vielä työmatkat ja kotiaskareet, niin niille omille harrastuksille jää pari tuntia illassa, ja silloin olen yleensä ollut niin ärsyyntynyt/väsynyt, etten halua tehdä mitään järkevää, vaan haluan turruttaa aivoni jollain turhanpäiväisellä."

"Ja voisin varmaan painottaa, että siis näen tietyn ristiriidan sanojeni välillä. Loppujen lopuksi meidät kaikki unohdetaan, myös Albert Einstein, joten ammatillinen menestyskään ei takaisi mitään ikuista muistoa."

Joskus pitää suostua tekemään jotain turhanpäivästä työtä – sitä kestää aikansa, ja kun mittasi on täynnä, keksit jotain muuta. Ammatillinen tai mikään muukaan menestys ei ole niin merkityksellistä kuin sisäinen rauha.

Haluatko siis, että sinutkin muistetaan, että jäisit niin sanotusti historian kirjoihin jonkun erityislahjakkuuden vuoksi, kuten esim. Einstein? Jos haluat, kannattaa miettiä, miksi se on sinulle niin tärkeää.  Ja onko se kuitenkaan niin tärkeää?

Kuvittele naista tai miestä, joka on saanut lähes kaiken, vaikka Whitney Houstonia - ehkä liian vanha muistettavaksesi, mutta kuitenkin. Hän oli todella hyvä laulamaan, kaunis, rikas, menestynyt, ihailtu, mutta hänellä ei ollut sisäistä rauhaa, vaan sen sijaan rauhattomuus ja jatkuva halu jostain muusta kuin siitä, mitä hänellä oli. Lisäksi huumeidenkäyttöä ja lopulta aivan liian nuorena kuolema sen elämäntyylinsä vuoksi. 

Haluaisin, että minut muistettaisiin jonkun erityislahjakkuuteni myötä, mutta samalla tiedän, ettei sillä ole merkitystä. Sillä ei ole merkitystä sen takia, että mitä minä siitä välitän, että joku muistaa minut kuolemani jälkeen, koska olen kuollut ja on aika todennäköistä, etten välitä silloin yhtään mistään. Toiseksi sillä ei ole merkitystä sen takia, että vaikka Einstein muistetaan nyt, niin kyllä hänkin jossain historian vaiheessa katoaa siihen samaan tuntemattomuuden tilaan kuin kaikki muutkin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ihmiskunta kuolee omaan tyhmyyteensä tai maailmankaikkeus loppuu. Eli mikään ulkoinen saavutus ei tuo pysyvää onnea tai merkityksellisyyttä.

Merkityksellisyyden pitäisi tulla sisältä, mutta se tuntuu huijaamiselta. Jos mä en ole tyytyväinen mun elämän ulkoisiin puitteisiin, niin miksi mä yritän huijata itseäni olemaan onnellinen. Tai usein näissä keskusteluissa puhutaan siitä, miten pitäisi keskittyä siihen käsillä olevaan hetkeen, mutta onko tää hetki nyt oikeasti mitenkään erityisen upea? Vau, mä kirjoitan valitan tympeästä elämästäni netissä tuntemattomille ja välillä käännän huomioni tuohon tietokonepöydällä olevaan romuun ja suolatikkurasiaan ja ihastelen sitä faktaa, että mulla on suolatikkuja. Kyllä tämä tekee elämästä elämisen arvoista! Nyt mulla on jano ja kävelen toimivilla jaloillani hakemaan puhdasta ja raikasta vettä hanasta. En siis väitä, etteikö noi olisi kivoja asioita, joita monella muulla ei ole, mutta tuostako minun pitäisi löytää joku elämäntarkoitus? Tai vaan nauttia niistä? Mä keksin paljon parempiakin asioita, joista voisin nauttia.

Musta tuntuu taas, etten saa ilmaistua sitä ajatusta mikä minulla on tuosta itsensä huijaamisesta. Tiedän, että periaatteessa huijaan itseäni myös siinä, että ajattelen maineen tuovan merkityksellisyyttä, koska tiedän, ettei se tuo. Mutta jostain syystä se on parempi valhe kuin se, että ihastelen tavallista, tympeää elämää. Logiikka, missä olet? :D

Loki

Ei siitä hetkestä tarvitse pyrkiä mitenkään erityisesti nauttimaan, jotta metodi toimisi –itse asiassa neutraali suhtaututuminen saattaa jopa edesauttaa asiaa, kun toimintaan ei liity mitään sisäistä tavoitetta. Siihen voi asennoitua ihan puhtaasti vain havainnoitsijan roolissa, tyyliin "minä tässä nyt kävellessäni tunnustelen maata jalkojeni alla" tai "näen puiden lehtien vihreän eri sävyt". Tämä auttaa kahdella tavalla: ensinnäkin se lopettaa mielen jatkuvan pyörimisen menneessä tai tulevassa ja palauttaa siihen pisteeseen, missä muutos on mahdollinen, ja toiseksi se avaa (ainakin minulla) tilaa "jollekin suuremmalle" tulla osaksi omaa kokemusmaailmaa.

En tiedä, mikä on seuraus mistäkin eikä sillä ole väliäkään, mutta nykyään saatan saada sanoinkuvaamattomia täyteyden ja elävyyden kokemuksia näennäisesti hyvin pienistäkin asioista. On kaksi eri asiaa vain suorittaa elämää kuin todella elää, kaikki aistit auki ja valmiina kokemaan mitä tahansa (myös ihmismielen negatiivisiksi arvottamia kokemuksia). En ole mitenkään erityisesti pyrkinyt tähän tilaan, se vain on tullut tämän kaiken sivutuotteena, mutta saan sen ansiosta syvää tyydytystä myös tästä pienestä, mitättömästä elämästä, jota nyt elän.

‌Tavallaan tunnistan tuon "suurudenhulluuden", josta puhut, koska ajattelin itsekin aina aiemmin, että minussa olisi potentiaalia vaikka mihin (mikä on muuten totta kenen tahansa kohdalla). Mutta miksi kaipasin menestystä? Jotta tulisin nähdyksi ja tunnustetuksi MUIDEN silmissä, kun olin aina kokenut olevani jonkinlainen sosiaalinen hylkiö ja kummajainen. Paradoksi on siinä, että "energia ulos on energia sisään" ja jos toimin sillä lähtökohtaisella asenteella, että kokemusmaailmastani puuttuu jotain, sitä puutetta tulen saamaan maailmalta takaisin jatkossakin. Metafyysisessä luomisessa se menee niin päin, että ensin on "korjattava" sisäinen kokemusmaailma ja vasta sitten ulkoinen voi ilmentyä sen mukaisesti. Sana "korjattava" on heittomerkeissä siksi, että siinä ei varsinaisesti ole mitään rikki, mutta sitä voi muuttaa melko pitkälle oman mielensä mukaan, kun vain oppii löytämään itselleen toimivat keinot.

Itse saatan esim. tietoisesti leikkiä ilolla tai naurulla tai kauneudella, ja jäädä sitten vain seuraamaan, millä jännittävällä ja yllättävällä tavalla maailmankaikkeus "vastaa" tuohon sisäiseen kokemukseeni. Se on tavanomaisiin keinoihin nähden täysin päinvastainen tapa elää, kun usein ihmiset hakevat ensin ulkoista kokemusta ja sen kautta tavoittelemaansa sisäistä tunnetta tai mielentilaa. Tämä uusi tapa on kuitenkin itselläni tuonut vapautuksen monista aiemmista rajoitteista, ja vaikka välillä edelleenkin kompastelen, olen saanut vahvistuksen siitä, mistä Mystikkokin on joskus puhunut: minä olen oman todellisuuteni luoja niin kuin on jokainen muukin Jumalan yksilöitymä tällä olemisen tasolla. Ei tarvitse yrittää pelastaa ketään tai parantaa mitään –riittää, kun ottaa vain täyden vastuun omasta sisäisestä tilastaan, ja siihen kyllä pystyn yksi askel kerrallaan.

Loppuun on vielä huomautettava, että olen jossain määrin edelleen kiinni materiaalisen tason laeissa ja sekin on täysin hyväksyttävää henkisyyttä. Esimerkiksi kokemus kauneudesta ilmentyi elämääni lääketieteellisenä apuna erääseen fyysiseen vaivaan, ja tartuin siihen apuun lopulta kun hyväksyin, ettei minulla ollut vielä tarpeeksi uskoa "ihmeen" ilmentymiseen. Älyllinen ymmärrys henkisyydestä on siis omalla kohdallani saattanut joskus muodostua jopa esteeksi todellisuuteni luomiselle, mutta siitäkin voi päästä yli kun näkee ja hyväksyy sen, missä kohti oikeasti milläkin hetkellä seisoo.

Kiitos Etsivä löytää - tosi hienosti kirjoitit. On hyvä saada muistutuksia noista tärkeistä asioista, miten voimme luoda elämäämme. On hyvä myös yleensäkin lukea muiden kokemuksia.

Kertoisitko tästä esimerkin, miten leikit tietoisesti ilolla ja naurulla?

 "Itse saatan esim. tietoisesti leikkiä ilolla tai naurulla tai kauneudella, ja jäädä sitten vain seuraamaan, millä jännittävällä ja yllättävällä tavalla maailmankaikkeus "vastaa" tuohon sisäiseen kokemukseeni."

Nuu kirjoitti:

Kiitos kaikille keskustelijoille. Löysin tämän keskustelun vasta, en pahemmin välitä vauvafoorumista, kun täällä ihmiset ovat niin pahoinvoivia. Painin samojen kysymyksien kanssa: etenkin Lokin kirjoitukset voisivat olla omiani. 

Tunnen kateutta sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka ovat tyytyväisiä tavalliseen elämään ja perusarkeen. Koko elämä tuntuu menevän asioiden vatvomiseen ja ahdistumiseen, ja sillä aikaa muut elävät elämäänsä. 

Minulla ei ole tuskin mitään annettavaa kenenkään muun polulle, mutta sen olen oppinut että kaikkiin guruihin ja valaistuneisiin kannattaa suhtautua varauksella. Ihminen on olentona hyvin rajallinen ja kaikki oman jumalallistumisen korostus on siksi aina lähtökohtaisesti epäilyttävää. 

Gurujen palvonta on epätoivoiselle ihmiselle ymmärrettävää: halutaan löytää joku, joka muka olisi löytänyt valmiit vastaukset kaikkiin elämän ongelmiin. Siinä asettaa itsensä hyvin haavoittuvaiseen asemaan, henkisesti ja usein myös taloudellisesti.

Kun tiedostamaton ihminen palvoo gurua eikä ymmärrä hänen sanomaansa tai guru on henkilö, joka on vielä egonsa vallassa, niin silloin voi tulla huonoja seurauksia seuraajalle/palvojalle.

Sinäkin olet alkuperältäsi/perimmäiseltä olemukseltasi Jumalan/Tietoisuuden yksilöllistymä ihmiseksi.

Voimia ja oivalluksia sinulle kaikkeen! 

Vierailija kirjoitti:

Arvoisa Mystikko. Kiitos kirjotuksistasi. Niiden avulla pääsin henkiselle polulle. Nyt koen olevani jumissa. Ja aivan loppu. Ymmärrän että tämäkin on vain egon harhaa. Yritän opiskella IOK:ta ja tehdä harjoitteita. Usein olen hyvin väsynyt ja minun on vaikea saada selvää tekstistä. Minulla on ollut masennusta ja univaikeuksia sekä työuupumusta. Lapseni on sairas. Teen vaativaa työtä ihmisten parissa asiantuntijana. Tuntuu että olen kertakaikkiaan loppu. Rukoilisitko puolestani. Toivoisin jonkinlaista apua, johdatusta, nopeutusta. Kiitos ja siunausta.

T. Elämänpuu

Hei Elämänpuu, en ole Mystikko, mutta toivottavasti on ok, jos sinulle vähän kirjoitan.  Uskon, että Mystikko sinulle vastaa seuraavalla kerralla - toivottavasti pian. 

Sinulla on tosiaan haasteellinen ja raskas tilanne, ja lisäksi IOK on aika raskas opintopolku mielestäni, jotenkin mielen tasolla voimia vievä.

Sinun kannattaisi ehdottomasti pitää taukoa noista IOK-asioista. Anna niiden oppimiesi asioiden nyt tavallaan "muhia" sinussa, niin myöhemmin levänneenä sitten ymmärrät asiat helpommin ja saat tarvitsemiasi oivalluksia.

Olen itsekin vähän IOK:ia opiskellut, mutta en kokenut sitä omakseni. Jeesus on sanonut, että totuudet ovat yksinkertaisia. IOK ei ole mikään helppo ja yksinkertainen kirja, ja vaikka sen sisällön oppisikin, niin mielestäni sen vuoksi ei kannata itseään väsyttää liikaa. Kuuntele sydämesi ääntä tässä asiassa. 

Sorry, kun annan suoria ohjeita, ota niistä sen verran, mitä sopivaksi koet. Kokemuksesta tiedän, mitä on burn out. Ei kannata ottaa sitä riskiä, että sairastuu vielä pahemmin, kuten jotkut, jotka ovat saaneet kovan uupumuksen jälkeen jonkun fyysisen sairauden. Jotkut ovat joutuneet jäämään ennen aikojaan eläkkeellekin. Kun alat heti huolehtia itsestäsi, niin vältät pahemman ja voimaannut nopeammin.

Mielestän sinun kannattaisi hakea sairauslomaakin. Paljon voimia ja oivalluksia sinulle! <3

Mikå on selitys tälle unelle: olen unessa menossa ratikkpysäkille ja matkalla töihin. Yhtäkkiä takanani pyöräilee joku nainen, jota en tunnista, mutta hän on myös yksi saman konsernin työntekijöistä, jota en osaa unessa yhdistää keneenkään. Hän polkee takanani ja pyytää minua kiirehtimään töihin. Totean hänelle joo kyllä minä ehdin ja yhtäkkiä vastaantuleva ratikka ajaa tämän naisen yli ja hän litistyy ja kuolee ratikan alle. Unessa järkytyn tilanteesta, miten hän tuolla tavoin ajautui ratikan alle ja hetken katson hänen ruumistaan ja uni loppuu siihen.

Joskus muinoin näin vähän vastaavanlaisen unen jossa itse jouduin kahden vastaan tulevan ratikan väliin ja litistyin kuoliaaksi. Kokeilin unessa väistellä ylitse kulkevia ratikan renkaita, mutta yllättäen jo seuraankin tapahtumaa ulkopuolelta ja näen oman ruumiini, jonka päälle vedettiin valkoinen peitto. Tuo uni edelsi avioeroa joka minulle joskus tapahtui. Unen selityksen tulkitsin myöhemmin oman sisimpäni kuolemana kun olin kieltäytynyt nuoruuden tyhmyydessä kuuntelemasta itseäni ja olin mennyt vääristä motiiveista naimisiin täysin väärän ihmisen kanssa. Siinä ristitulessa ja tyytymöttömyydessä lopulta tavallaan kuolin. Sen ymmärsim, mutta tälle uusimmalle unelle en keksi varmaa selitystä tai yhtymökohtaa reaalielämään. Onko mystikolla näkemystä?

Vierailija kirjoitti:

Mikå on selitys tälle unelle: olen unessa menossa ratikkpysäkille ja matkalla töihin. Yhtäkkiä takanani pyöräilee joku nainen, jota en tunnista, mutta hän on myös yksi saman konsernin työntekijöistä, jota en osaa unessa yhdistää keneenkään. Hän polkee takanani ja pyytää minua kiirehtimään töihin. Totean hänelle joo kyllä minä ehdin ja yhtäkkiä vastaantuleva ratikka ajaa tämän naisen yli ja hän litistyy ja kuolee ratikan alle. Unessa järkytyn tilanteesta, miten hän tuolla tavoin ajautui ratikan alle ja hetken katson hänen ruumistaan ja uni loppuu siihen.

Joskus muinoin näin vähän vastaavanlaisen unen jossa itse jouduin kahden vastaan tulevan ratikan väliin ja litistyin kuoliaaksi. Kokeilin unessa väistellä ylitse kulkevia ratikan renkaita, mutta yllättäen jo seuraankin tapahtumaa ulkopuolelta ja näen oman ruumiini, jonka päälle vedettiin valkoinen peitto. Tuo uni edelsi avioeroa joka minulle joskus tapahtui. Unen selityksen tulkitsin myöhemmin oman sisimpäni kuolemana kun olin kieltäytynyt nuoruuden tyhmyydessä kuuntelemasta itseäni ja olin mennyt vääristä motiiveista naimisiin täysin väärän ihmisen kanssa. Siinä ristitulessa ja tyytymöttömyydessä lopulta tavallaan kuolin. Sen ymmärsim, mutta tälle uusimmalle unelle en keksi varmaa selitystä tai yhtymökohtaa reaalielämään. Onko mystikolla näkemystä?

Tämä ketju taitaa olla vähän eri tarkoitukseen kuin unien selittämiseen, vaikka "unta unessa" nähdäänkin.

Alla oleva vanhempi ketju on varmaan hyvä paikka tuolle viestillesi mutta kenties joku voi täälläkin siihen vastata.

https://www.vauva.fi/keskustelu/1681056/ketju/suuri_uni_ja_unien_tulkin…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvoisa Mystikko. Kiitos kirjotuksistasi. Niiden avulla pääsin henkiselle polulle. Nyt koen olevani jumissa. Ja aivan loppu. Ymmärrän että tämäkin on vain egon harhaa. Yritän opiskella IOK:ta ja tehdä harjoitteita. Usein olen hyvin väsynyt ja minun on vaikea saada selvää tekstistä. Minulla on ollut masennusta ja univaikeuksia sekä työuupumusta. Lapseni on sairas. Teen vaativaa työtä ihmisten parissa asiantuntijana. Tuntuu että olen kertakaikkiaan loppu. Rukoilisitko puolestani. Toivoisin jonkinlaista apua, johdatusta, nopeutusta. Kiitos ja siunausta.

T. Elämänpuu

Hei Elämänpuu, en ole Mystikko, mutta toivottavasti on ok, jos sinulle vähän kirjoitan.  Uskon, että Mystikko sinulle vastaa seuraavalla kerralla - toivottavasti pian. 

Sinulla on tosiaan haasteellinen ja raskas tilanne, ja lisäksi IOK on aika raskas opintopolku mielestäni, jotenkin mielen tasolla voimia vievä.

Sinun kannattaisi ehdottomasti pitää taukoa noista IOK-asioista. Anna niiden oppimiesi asioiden nyt tavallaan "muhia" sinussa, niin myöhemmin levänneenä sitten ymmärrät asiat helpommin ja saat tarvitsemiasi oivalluksia.

Olen itsekin vähän IOK:ia opiskellut, mutta en kokenut sitä omakseni. Jeesus on sanonut, että totuudet ovat yksinkertaisia. IOK ei ole mikään helppo ja yksinkertainen kirja, ja vaikka sen sisällön oppisikin, niin mielestäni sen vuoksi ei kannata itseään väsyttää liikaa. Kuuntele sydämesi ääntä tässä asiassa. 

Sorry, kun annan suoria ohjeita, ota niistä sen verran, mitä sopivaksi koet. Kokemuksesta tiedän, mitä on burn out. Ei kannata ottaa sitä riskiä, että sairastuu vielä pahemmin, kuten jotkut, jotka ovat saaneet kovan uupumuksen jälkeen jonkun fyysisen sairauden. Jotkut ovat joutuneet jäämään ennen aikojaan eläkkeellekin. Kun alat heti huolehtia itsestäsi, niin vältät pahemman ja voimaannut nopeammin.

Mielestän sinun kannattaisi hakea sairauslomaakin. Paljon voimia ja oivalluksia sinulle! <3

Olen kiitollinen vastauksestasi! Mietin koko päivän juurikin sairaslomaa ja nyt kun luin vastauksesi se tuntuu järkevältä. Olen laittanut itseäni liian koville vähän joka suunnasta. Uupuminen on pettymys, koska ajattelin löytäneeni jo niin paljon rauhaa IOK:n ym. hengellisten opetusten kautta. Ajattelin että ehkä en enää kohta kestä mutta se on minulle hyväksi. Näin minua valmistellaan. Ilo ja nauru ei ole pitkään aikaan ollut elämässäni. Nautin valtavasti kuitenkin luonnosta. Ulkoiset asiat ovat menettäneet voimaansa. Välillä ajattelen että muutan jonnekin syrjään mutta lasten vuoksi se ei ole vaihtoehto. Työasioissa minun on kuitenkin jatkuvasti kamppailtava oman vaativuuteni ja muiden ihmisten toiveiden paineiden alla. Yritän auttaa nuoria. Se että kirjoitan tästä tuntuu jo jotenkin väärältä. Ajattelen että minun pitäisi vain mennä syrjään ja antaa pyhän hengen toimia. Mutta en tiedä miten. Kiitos sinulle vastaaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvoisa Mystikko. Kiitos kirjotuksistasi. Niiden avulla pääsin henkiselle polulle. Nyt koen olevani jumissa. Ja aivan loppu. Ymmärrän että tämäkin on vain egon harhaa. Yritän opiskella IOK:ta ja tehdä harjoitteita. Usein olen hyvin väsynyt ja minun on vaikea saada selvää tekstistä. Minulla on ollut masennusta ja univaikeuksia sekä työuupumusta. Lapseni on sairas. Teen vaativaa työtä ihmisten parissa asiantuntijana. Tuntuu että olen kertakaikkiaan loppu. Rukoilisitko puolestani. Toivoisin jonkinlaista apua, johdatusta, nopeutusta. Kiitos ja siunausta.

T. Elämänpuu

Hei Elämänpuu, en ole Mystikko, mutta toivottavasti on ok, jos sinulle vähän kirjoitan.  Uskon, että Mystikko sinulle vastaa seuraavalla kerralla - toivottavasti pian. 

Sinulla on tosiaan haasteellinen ja raskas tilanne, ja lisäksi IOK on aika raskas opintopolku mielestäni, jotenkin mielen tasolla voimia vievä.

Sinun kannattaisi ehdottomasti pitää taukoa noista IOK-asioista. Anna niiden oppimiesi asioiden nyt tavallaan "muhia" sinussa, niin myöhemmin levänneenä sitten ymmärrät asiat helpommin ja saat tarvitsemiasi oivalluksia.

Olen itsekin vähän IOK:ia opiskellut, mutta en kokenut sitä omakseni. Jeesus on sanonut, että totuudet ovat yksinkertaisia. IOK ei ole mikään helppo ja yksinkertainen kirja, ja vaikka sen sisällön oppisikin, niin mielestäni sen vuoksi ei kannata itseään väsyttää liikaa. Kuuntele sydämesi ääntä tässä asiassa. 

Sorry, kun annan suoria ohjeita, ota niistä sen verran, mitä sopivaksi koet. Kokemuksesta tiedän, mitä on burn out. Ei kannata ottaa sitä riskiä, että sairastuu vielä pahemmin, kuten jotkut, jotka ovat saaneet kovan uupumuksen jälkeen jonkun fyysisen sairauden. Jotkut ovat joutuneet jäämään ennen aikojaan eläkkeellekin. Kun alat heti huolehtia itsestäsi, niin vältät pahemman ja voimaannut nopeammin.

Mielestän sinun kannattaisi hakea sairauslomaakin. Paljon voimia ja oivalluksia sinulle! <3

Olen kiitollinen vastauksestasi! Mietin koko päivän juurikin sairaslomaa ja nyt kun luin vastauksesi se tuntuu järkevältä. Olen laittanut itseäni liian koville vähän joka suunnasta. Uupuminen on pettymys, koska ajattelin löytäneeni jo niin paljon rauhaa IOK:n ym. hengellisten opetusten kautta. Ajattelin että ehkä en enää kohta kestä mutta se on minulle hyväksi. Näin minua valmistellaan. Ilo ja nauru ei ole pitkään aikaan ollut elämässäni. Nautin valtavasti kuitenkin luonnosta. Ulkoiset asiat ovat menettäneet voimaansa. Välillä ajattelen että muutan jonnekin syrjään mutta lasten vuoksi se ei ole vaihtoehto. Työasioissa minun on kuitenkin jatkuvasti kamppailtava oman vaativuuteni ja muiden ihmisten toiveiden paineiden alla. Yritän auttaa nuoria. Se että kirjoitan tästä tuntuu jo jotenkin väärältä. Ajattelen että minun pitäisi vain mennä syrjään ja antaa pyhän hengen toimia. Mutta en tiedä miten. Kiitos sinulle vastaaja <3

Mukava, että kerroit, kiitos.

Yritä olla armollinen itseäsi kohtaan. Todella monet uupuvat nykyaikana. Monet yrittävät peittää sitä, monet myös häpeävät sitä. Ei ole mitään hävettävää siinä, että on yrittänyt parhaansa eikä ole mitään väärää siinä, että purkaa mieltään/sydäntään silloin, kun sen tarpeelliseksi kokee.

Joskus ihmiset, joilla on taipumus ylittää itsensä, saattavat painaa syvälle erilaisia tunteita. Itkeminenkin on helpottavaa, eli sitäkään ei kannata pidätellä, jos itku on tullakseen. Joskus se helpottava itku tulee vasta sitten, kun ei tarvitse enää väkisin jaksaa suorittaa. On myös hyvä ajatus hakea sairauslomaa silloin, kun sitä oikeasti tarvitsee, ja sinun tilanteessasi vaikuttaa siltä, ettet todellakaan laiskottele, vaan ihan oikeasti olet loman tarpeessa.

On ihana, että tykkäät luonnosta, se on suuri voimavara ja terveyttä edistävä tekijä elämässä.

Kaikella on aikansa, joten kun pääset lomalle, niin ole vain niin paljon rauhassa kuin mahdollista. Älä suorita liikaa edes kotitöissä. Anna itsesi kokonaisvaltaisesti levätä. Se on rakkautta niin itseäsi kuin myös läheisiäsi kohtaan. Kun lepäät, saatat oivaltaa asioita, mutta älä odota sitä aktiivisesti, sillä se on este oivaltamiselle. Lepäämällä osoitat rakkautta itseäsi kohtaan ja voit oppia pitämään paremmin rajoistasi huolta ja sitten myöhemmin palaat työhösi paljon vahvempana. jolloin et enää uuvu niin helposti.

Mietit, miten voit astua syrjään ja antaa Pyhän hengen toimia sinussa. Mystikko osaisi varmasti vastata siihen paremmin, mutta arvelisin, että auttaa, kun et yritä olla niin paljon itse puikoissa/johtamassa elämääsi egona, vaan teet spontaanisti ne asiat, mitkä on välttämättä tehtävä tai mitkä sinua vaistomaisesti kutsuvat ja muuten yrität olla vähän kuin seuraamassa elämääsi ja päiviäsi, että mitähän tänään tapahtuu - otanpa sen vastaan levollisesti luottaen, että kaikki kyllä selviää. <3

Vierailija kirjoitti:

Etsivä löytää (ei kirjautunut) kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loki: "Elämä olisi siedettävää, jos olisin niin rikas, ettei minun tarvitsisi tehdä jotain turhan päiväistä työtä, johon menee kahdeksan tuntia päivästä ja josta maksetaan rusinoita. Työpäivän päälle sitten vielä työmatkat ja kotiaskareet, niin niille omille harrastuksille jää pari tuntia illassa, ja silloin olen yleensä ollut niin ärsyyntynyt/väsynyt, etten halua tehdä mitään järkevää, vaan haluan turruttaa aivoni jollain turhanpäiväisellä."

"Ja voisin varmaan painottaa, että siis näen tietyn ristiriidan sanojeni välillä. Loppujen lopuksi meidät kaikki unohdetaan, myös Albert Einstein, joten ammatillinen menestyskään ei takaisi mitään ikuista muistoa."

Joskus pitää suostua tekemään jotain turhanpäivästä työtä – sitä kestää aikansa, ja kun mittasi on täynnä, keksit jotain muuta. Ammatillinen tai mikään muukaan menestys ei ole niin merkityksellistä kuin sisäinen rauha.

Haluatko siis, että sinutkin muistetaan, että jäisit niin sanotusti historian kirjoihin jonkun erityislahjakkuuden vuoksi, kuten esim. Einstein? Jos haluat, kannattaa miettiä, miksi se on sinulle niin tärkeää.  Ja onko se kuitenkaan niin tärkeää?

Kuvittele naista tai miestä, joka on saanut lähes kaiken, vaikka Whitney Houstonia - ehkä liian vanha muistettavaksesi, mutta kuitenkin. Hän oli todella hyvä laulamaan, kaunis, rikas, menestynyt, ihailtu, mutta hänellä ei ollut sisäistä rauhaa, vaan sen sijaan rauhattomuus ja jatkuva halu jostain muusta kuin siitä, mitä hänellä oli. Lisäksi huumeidenkäyttöä ja lopulta aivan liian nuorena kuolema sen elämäntyylinsä vuoksi. 

Haluaisin, että minut muistettaisiin jonkun erityislahjakkuuteni myötä, mutta samalla tiedän, ettei sillä ole merkitystä. Sillä ei ole merkitystä sen takia, että mitä minä siitä välitän, että joku muistaa minut kuolemani jälkeen, koska olen kuollut ja on aika todennäköistä, etten välitä silloin yhtään mistään. Toiseksi sillä ei ole merkitystä sen takia, että vaikka Einstein muistetaan nyt, niin kyllä hänkin jossain historian vaiheessa katoaa siihen samaan tuntemattomuuden tilaan kuin kaikki muutkin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ihmiskunta kuolee omaan tyhmyyteensä tai maailmankaikkeus loppuu. Eli mikään ulkoinen saavutus ei tuo pysyvää onnea tai merkityksellisyyttä.

Merkityksellisyyden pitäisi tulla sisältä, mutta se tuntuu huijaamiselta. Jos mä en ole tyytyväinen mun elämän ulkoisiin puitteisiin, niin miksi mä yritän huijata itseäni olemaan onnellinen. Tai usein näissä keskusteluissa puhutaan siitä, miten pitäisi keskittyä siihen käsillä olevaan hetkeen, mutta onko tää hetki nyt oikeasti mitenkään erityisen upea? Vau, mä kirjoitan valitan tympeästä elämästäni netissä tuntemattomille ja välillä käännän huomioni tuohon tietokonepöydällä olevaan romuun ja suolatikkurasiaan ja ihastelen sitä faktaa, että mulla on suolatikkuja. Kyllä tämä tekee elämästä elämisen arvoista! Nyt mulla on jano ja kävelen toimivilla jaloillani hakemaan puhdasta ja raikasta vettä hanasta. En siis väitä, etteikö noi olisi kivoja asioita, joita monella muulla ei ole, mutta tuostako minun pitäisi löytää joku elämäntarkoitus? Tai vaan nauttia niistä? Mä keksin paljon parempiakin asioita, joista voisin nauttia.

Musta tuntuu taas, etten saa ilmaistua sitä ajatusta mikä minulla on tuosta itsensä huijaamisesta. Tiedän, että periaatteessa huijaan itseäni myös siinä, että ajattelen maineen tuovan merkityksellisyyttä, koska tiedän, ettei se tuo. Mutta jostain syystä se on parempi valhe kuin se, että ihastelen tavallista, tympeää elämää. Logiikka, missä olet? :D

Loki

Ei siitä hetkestä tarvitse pyrkiä mitenkään erityisesti nauttimaan, jotta metodi toimisi –itse asiassa neutraali suhtaututuminen saattaa jopa edesauttaa asiaa, kun toimintaan ei liity mitään sisäistä tavoitetta. Siihen voi asennoitua ihan puhtaasti vain havainnoitsijan roolissa, tyyliin "minä tässä nyt kävellessäni tunnustelen maata jalkojeni alla" tai "näen puiden lehtien vihreän eri sävyt". Tämä auttaa kahdella tavalla: ensinnäkin se lopettaa mielen jatkuvan pyörimisen menneessä tai tulevassa ja palauttaa siihen pisteeseen, missä muutos on mahdollinen, ja toiseksi se avaa (ainakin minulla) tilaa "jollekin suuremmalle" tulla osaksi omaa kokemusmaailmaa.

En tiedä, mikä on seuraus mistäkin eikä sillä ole väliäkään, mutta nykyään saatan saada sanoinkuvaamattomia täyteyden ja elävyyden kokemuksia näennäisesti hyvin pienistäkin asioista. On kaksi eri asiaa vain suorittaa elämää kuin todella elää, kaikki aistit auki ja valmiina kokemaan mitä tahansa (myös ihmismielen negatiivisiksi arvottamia kokemuksia). En ole mitenkään erityisesti pyrkinyt tähän tilaan, se vain on tullut tämän kaiken sivutuotteena, mutta saan sen ansiosta syvää tyydytystä myös tästä pienestä, mitättömästä elämästä, jota nyt elän.

‌Tavallaan tunnistan tuon "suurudenhulluuden", josta puhut, koska ajattelin itsekin aina aiemmin, että minussa olisi potentiaalia vaikka mihin (mikä on muuten totta kenen tahansa kohdalla). Mutta miksi kaipasin menestystä? Jotta tulisin nähdyksi ja tunnustetuksi MUIDEN silmissä, kun olin aina kokenut olevani jonkinlainen sosiaalinen hylkiö ja kummajainen. Paradoksi on siinä, että "energia ulos on energia sisään" ja jos toimin sillä lähtökohtaisella asenteella, että kokemusmaailmastani puuttuu jotain, sitä puutetta tulen saamaan maailmalta takaisin jatkossakin. Metafyysisessä luomisessa se menee niin päin, että ensin on "korjattava" sisäinen kokemusmaailma ja vasta sitten ulkoinen voi ilmentyä sen mukaisesti. Sana "korjattava" on heittomerkeissä siksi, että siinä ei varsinaisesti ole mitään rikki, mutta sitä voi muuttaa melko pitkälle oman mielensä mukaan, kun vain oppii löytämään itselleen toimivat keinot.

Itse saatan esim. tietoisesti leikkiä ilolla tai naurulla tai kauneudella, ja jäädä sitten vain seuraamaan, millä jännittävällä ja yllättävällä tavalla maailmankaikkeus "vastaa" tuohon sisäiseen kokemukseeni. Se on tavanomaisiin keinoihin nähden täysin päinvastainen tapa elää, kun usein ihmiset hakevat ensin ulkoista kokemusta ja sen kautta tavoittelemaansa sisäistä tunnetta tai mielentilaa. Tämä uusi tapa on kuitenkin itselläni tuonut vapautuksen monista aiemmista rajoitteista, ja vaikka välillä edelleenkin kompastelen, olen saanut vahvistuksen siitä, mistä Mystikkokin on joskus puhunut: minä olen oman todellisuuteni luoja niin kuin on jokainen muukin Jumalan yksilöitymä tällä olemisen tasolla. Ei tarvitse yrittää pelastaa ketään tai parantaa mitään –riittää, kun ottaa vain täyden vastuun omasta sisäisestä tilastaan, ja siihen kyllä pystyn yksi askel kerrallaan.

Loppuun on vielä huomautettava, että olen jossain määrin edelleen kiinni materiaalisen tason laeissa ja sekin on täysin hyväksyttävää henkisyyttä. Esimerkiksi kokemus kauneudesta ilmentyi elämääni lääketieteellisenä apuna erääseen fyysiseen vaivaan, ja tartuin siihen apuun lopulta kun hyväksyin, ettei minulla ollut vielä tarpeeksi uskoa "ihmeen" ilmentymiseen. Älyllinen ymmärrys henkisyydestä on siis omalla kohdallani saattanut joskus muodostua jopa esteeksi todellisuuteni luomiselle, mutta siitäkin voi päästä yli kun näkee ja hyväksyy sen, missä kohti oikeasti milläkin hetkellä seisoo.

Kiitos Etsivä löytää - tosi hienosti kirjoitit. On hyvä saada muistutuksia noista tärkeistä asioista, miten voimme luoda elämäämme. On hyvä myös yleensäkin lukea muiden kokemuksia.

Kertoisitko tästä esimerkin, miten leikit tietoisesti ilolla ja naurulla?

 "Itse saatan esim. tietoisesti leikkiä ilolla tai naurulla tai kauneudella, ja jäädä sitten vain seuraamaan, millä jännittävällä ja yllättävällä tavalla maailmankaikkeus "vastaa" tuohon sisäiseen kokemukseeni."

Olen saattanut esim. jonkun ongelman edessä turhautuessani kuvitella erään edesmenneen henkilön kommentoimaan tekemisiäni hauskalla tavalla ja sitten olemme nauraneet sille asialle "yhdessä". Tai olen mielessäni tuonut paikalle erään ystäväni, jolla on erittäin lennokas energia ja joka tarttuu aina minuunkin. Tämän voisi tehdä yksinkertaisemminkin (nämä mielikuvat ovat täysin omaa energiaani ja voisin vain siirtyä suoraan iloon ilman edes kuviteltuja "välikäsiä"), mutta myös minulla, kuten Lokillakin, on erityisen rikas mielikuvitus ja voin aivan hyvin hyödyntää sitä näissä tilanteissa. Sillä ei ole väliä, millä tavalla ilon itselleen generoi, kunhan se toimii. Eikä siis ilokaan ole välttämättä se asia, mitä on luotava –se vain toimii minulle hyvin ja siksi olen valinnut keskittyä siihen.

Käytän kyllä myös puhtaita materialistisen tason keinoja, jos se vain on mahdollista: katson stand up -videoita, hassuttelen lapseni kanssa, tanssin iloisen musiikin tahtiin jne. Olen tietoisesti siirtänyt fokustani yhä vain enemmän niihin sisäisiin kokemuksiin, jotka saavat minut tuntemaan elämisen riemua, ja se näkyy myös fyysisellä tasolla. En esimerkiksi ole enää lainkaan niin väsynyt kuin vaikkapa vielä puoli vuotta sitten ja osaan olla omassa elämässäni paljon enemmän läsnä. Myös lapseni on huomannut sen ja välimme ovat parantuneet kovasti viime aikoina, joten tämä on ainakin sellaista käytännön henkisyyttä, joka sopii myös lasten vanhemmille. :)

Toki elämässäni ilmenee edelleen ihan normaaleja vastoinkäymisiä ja pettymyksiä, mutta ne eivät saa enää omassa sisäisessä havaintomaailmassani niin suhteettoman suurta roolia kuin aiemmin. Olin ennen vahvasti taipuvainen masentuneisuuteen ja ahdistuneisuuteen, mutta omalla fokuksen uudelleensuuntaamisella nuokin kokemukset ovat väistyneet ja antaneet tilaa muulle. En enää etsi valaistumistakaan samalla pakkomielteisyydellä kuin aiemmin: se tulee kun on tullakseen ja siihen asti voin "kuluttaa aikaani" leikkimällä luomistaidoillani. Jos tästä ei vielä käynyt selväksi, niin en kuitenkaan luo siten, että asettaisin mitään konkreettisia tavoitteita (esim. uuden asunnon, työpaikan, ihmissuhteen tms.) vaan luon ensin sen tunteen/ ajatuksen, mikä tavoitteen taustalla on ja kaikki muu järjestyy itsestään. Helppoa, huoletonta, kepeää ja ihanaa elämää!

Kiitos Etsivä löytää - hienosti selvensit asiaa.

Ihana, että olet löytänyt noin hyvän ja toimivan tavan luoda kevyempää ja iloisempaa olemista/elämää, josta lapsesikin hyötyvät. :) 

Vierailija kirjoitti:

Arvoisa Mystikko. Kiitos kirjotuksistasi. Niiden avulla pääsin henkiselle polulle. Nyt koen olevani jumissa. Ja aivan loppu. Ymmärrän että tämäkin on vain egon harhaa. Yritän opiskella IOK:ta ja tehdä harjoitteita. Usein olen hyvin väsynyt ja minun on vaikea saada selvää tekstistä. Minulla on ollut masennusta ja univaikeuksia sekä työuupumusta. Lapseni on sairas. Teen vaativaa työtä ihmisten parissa asiantuntijana. Tuntuu että olen kertakaikkiaan loppu. Rukoilisitko puolestani. Toivoisin jonkinlaista apua, johdatusta, nopeutusta. Kiitos ja siunausta.

T. Elämänpuu

Rukoilen. 

Mutta tiedän jo nyt että ei rukous eikä henkinen tie ole juuri tällä hetkellä pikaratkaisu noihin työuupumuksen, masennuksen jne ongelmiisi.  Asia pahenee, jos yrität käyttää henkisyyttä jaksamaan enemmän kuin on sinulle juuri nyt inhimillisesti mahdotonta. Luulen, että rukous tulee enemmänkin auttamaan rohkaisemaan hakemaan sairaslomaa tai muuta apua, kuin tuottamaan ihmeellistä paranemista.

Kiitos ❤️. Haluaisin vielä tarkentaa, että en halua käyttää henkistä tietä mihinkään maalliseen päämäärään tai pyrin ainakin olemaan valppaana asian kanssa. Olen saanut paljon lohtua ja valoa sekä rauhaa elämääni kun henkinen ulottuvuus tuli elämääni, mutta nyt viime aikoina tuntuu, kuin olisin joutunut jonkinlaiseen myllyyn. Kaikenlaista on sattunut ja helposti vajoan murehtimiseen ja ahdistuksen valtaan enkä tunnu löytävän niitä valon ja rauhan hetkiä. Mieleen tulee ajatuksia, että pitäisi yrittää vielä enemmän elää hetkessä ja löytää taas se sisäinen yhteys ykseyteen, josta sain jo joitain tuntemuksia. Lisäksi tunnen valtavasti syyllisyyttä pienistäkin asioista. Jos pohdin sairaslomaa, mietin jo kuinka tämä ja tuo ihminen ei tule saamaan apua poissaoloni vuoksi tai ainakin se viivästyy. Koska olemme kaikki pohjimmiltamme yhtä, olen päätellyt auttavani myös itseäni muita auttaessaan. Tämä persoonassani korostunut syyllisyys ja jonkinlainen itsemyötätunnon puute uuvuttaa. Ehkä kirjoitukseni on hieman ristiriitainen? En ehkä täysin ymmärrä mitä tarkoitat sillä, että henkistä ulottuvuutta ei voi käyttää tilanteeni ratkaisemiseen. Olen ajatellut, että hengellinen kasvu on juuri se vankka perusta, jossa raamatussakin puhutaan vertauksessa talon rakentamisesta kalliolle ja joka voisi auttaa löytämään rauhan vaatimusten keskellä.

T. Elämänpuu

Vierailija kirjoitti:

Kiitos ❤️. Haluaisin vielä tarkentaa, että en halua käyttää henkistä tietä mihinkään maalliseen päämäärään tai pyrin ainakin olemaan valppaana asian kanssa. Olen saanut paljon lohtua ja valoa sekä rauhaa elämääni kun henkinen ulottuvuus tuli elämääni, mutta nyt viime aikoina tuntuu, kuin olisin joutunut jonkinlaiseen myllyyn. Kaikenlaista on sattunut ja helposti vajoan murehtimiseen ja ahdistuksen valtaan enkä tunnu löytävän niitä valon ja rauhan hetkiä. Mieleen tulee ajatuksia, että pitäisi yrittää vielä enemmän elää hetkessä ja löytää taas se sisäinen yhteys ykseyteen, josta sain jo joitain tuntemuksia. Lisäksi tunnen valtavasti syyllisyyttä pienistäkin asioista. Jos pohdin sairaslomaa, mietin jo kuinka tämä ja tuo ihminen ei tule saamaan apua poissaoloni vuoksi tai ainakin se viivästyy. Koska olemme kaikki pohjimmiltamme yhtä, olen päätellyt auttavani myös itseäni muita auttaessaan. Tämä persoonassani korostunut syyllisyys ja jonkinlainen itsemyötätunnon puute uuvuttaa. Ehkä kirjoitukseni on hieman ristiriitainen? En ehkä täysin ymmärrä mitä tarkoitat sillä, että henkistä ulottuvuutta ei voi käyttää tilanteeni ratkaisemiseen. Olen ajatellut, että hengellinen kasvu on juuri se vankka perusta, jossa raamatussakin puhutaan vertauksessa talon rakentamisesta kalliolle ja joka voisi auttaa löytämään rauhan vaatimusten keskellä.

T. Elämänpuu

En ole tietenkään KM enkä voi hänen puolestaan puhua, mutta itse näkisin tilanteesi niin, että henkisellä "pika-avulla" sitä ei voi juuri nyt korjata (vaikkakin pidemmän päälle henkisyydestä on varmasti vain hyötyä). Itselleni kävi vuosia sitten KM:n rukousavun saatuani siten, että sairastuin äkillisesti ja vakavasti, minkä seurauksena kaikki velvollisuudet oli jätettävä hoitamatta ja maattava vain sairaalassa sekä kotona toipumassa jonkin aikaa. Silloiset syyllisyyden ja velvollisuuden tunteeni eivät mahdollistaneet sitä, että olisin sallinut kipeästi tarvitsemani levon itselleni muilla keinoin eli sairastuminen oli lopulta onnenpotku. Vuosien henkisellä työllä olen päässyt kuitenkin siihen pisteeseen, että voin antaa itseni levätä silloin, kun keho ja mieli sitä pyytävät. Tämä on edellyttänyt kuitenkin myös maallisia toimia: olen joutunut hyväksymään sen, että tiettyjen piirteideni takia en kykene samaan suoriutumiseen kuin moni muu vaan elämäntahtini on oltava tavanomaista hitaampi. Olen siis järjestänyt elämäni vaatimukset sopimaan omiin piirteisiini eikä niinpäin, että olisin yrittänyt muuttaa itseäni sopimaan noihin vaatimuksiin. Se on kuitenkin tosiaan vienyt aikaa, kun myös itselläni syyllisyyden tunne napisi aiemmin jatkuvasti, etten tee, ole tai auta muita riittävästi. Onneksi sekin on mahdollista hiljentää. :)

Kovasti tsemppiä sinulle matkallesi!