Lue keskustelun säännöt.
Siis miten te oikein hoidatte ruoanlaiton arkisin?
08.08.2016 |
Me tullaan klo 16-18 välillä kotiin, ja lapset on silloin jo niin nälkäisiä, että melkein minkä tahansa ruoan kokkaamisessa menee liian pitkään. Iltaisin ei huvita käyttää vähäistä omaa aikaa ruoan tekemiseen valmiiksi, ja toisaalta vain harvat ruoat kelpaavat meillä uudestaan lämmitettynä.
Ihan konkreettiset vinkit ja ohjeet kiinnostavat!
Kommentit (333)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
No sä olet onnekas kun et koe kotitöitä rasittavana! :D Paljon riipuu myös muusta elämästä; millaista työtä tekee, paljonko työmatkoihin menee aikaa, minkä ikäisiä lapsia ja paljonko, kaatuuko kotityöt yksin äidilel jne.
Lapsia on 4, tosin 3 jo poissa kotoa mutta ovathan hekin olleet vauvoja, taaperoita, eskarilaisia, pieniä ja isoja koululaisia. Ja olen aina ollut töissä perus äitiyslomaa lukuunottamatta. Siihen aikaan työmatkaan meni tunti suuntaansa, nykyään enää 20 min. Olen tosiaan ollut onnekas koska mieheni on aina osallistunut perheen elämään ja kotitöihin tasapuolisesti. Mutta tosiaan, silloin kun perheen perustin ymmärsin mitä äitiys on ja että joudun vähän tinkimään omista menoistani perheen ja lasten hyväksi. En kadu enkä koe jääneeni mitään ilman. Olen onnekas:)
Tää keskustelu on varmaan sitten avannut sun silmiä; ihmisiä, tilanteita ja vomavaroja on erilaisia. :)
Joo, en ole ymmärtänytkään miten voimattomia ihmiset nykyään on! Todella silmät avaava ketju.
Hienoa jos tää keskustelu on onnistunut lisäämään sun ymmärrystä ja empatiaa. :) Ihan kaikki niistä joiden ruuhkaisesta lapsiperhearjesta on kulunut noin kauan aikaa, eivät välttämättä enää muista millaista se oli. Sullakin se taisi olla vähän hakusessa ennen tätä keskustelua. (Sen verran voisin oikaista sun käsityksiä että kyllä sitä väsymystä oli ennenkin. )
Onhan meillä edelleenkin yksi lapsi kotona, 14v teini. 35 vuotta lapsiperhearkea takana:) En mä kiellä sitä etteikö voisi olla väsynyt, minäkin olen ollut mutta kyllä mä kodin ja lapset olen silti hoitanut.
Niin, ei täsä ketjussa varmaan kukaan ole tuonut esiin sellaista että kotia ja lapsia hoidettaisiin huonosti. Sen sijaan siitä on kerrottu että ruuanlaitto on rasittavaa pitkän työpäivän jälkeen ja kysytty että miten sen sais hoidettua mahdollisimman helposti. Eli nykyäidit ovat samassa tilanteessa kuin sinä aikoinaan; ehkä pitkiä työmatkoja, pieniä lapsia jne.
Saahan sen ääneen sanoa että kotityöt vie voimia ja kysyä vinkkejä miten hommia voisi helpottaa. On ankeaa jos tähän saa vastaukseksi ylenkatsetta ja vähättelyä.
Ei ylenkatsetta vaan puhdasta hämmästelyä. Päihdeperheitä tms lukuunottamatta olen luullut että vanhemmilla on jonkinlainen sisäänrakennettu huolehtimisen tarve lapsiaan kohtaan. Vaikka sitten ravinnosta huolehtiminen. Ei tietenkään kaikki tykkää kaikesta, jokainen inhoaa jotain kotityötä mutta silti se tehdään. En ole ymmärtänyt miten paljon ihmiset kuluttavat energiaa asioista murehtimiseen sen sijaan että hoitaisivat ne äkkiä alta pois.
Edelleen; miksi ei sais kysyä että miten ruuanlaitosta pääsee mahdollisimman helpolla? Että jos vaikka sattuu inhoamaan ruuanlaittoa - ja tekee sitä silti koska ruokahuollosta lapsiperheessä on huolehdittava - miksi sitä ei saa sanoa ääneen? Itsekin olet sanonut että välillä väsytti. Nykypäivänä apua ja vinkkejä saa ja pitää pyytää ja suotavaa ois että siihen ei vastata vttuilulla kun mitään aihetta siihen ei ole.
Ohjeita on annettu täällä sivutolkulla mutta kun ei kelpaa! Ainoa kelvollinen asia olisi lottovoitto ja ruuanlaiton ulkoistaminen piialle tai ravintoloissa syöminen. Se kenellä on varaa tehköön niin mutta muiden pitää selvitä jotenkin itse
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
No sä olet onnekas kun et koe kotitöitä rasittavana! :D Paljon riipuu myös muusta elämästä; millaista työtä tekee, paljonko työmatkoihin menee aikaa, minkä ikäisiä lapsia ja paljonko, kaatuuko kotityöt yksin äidilel jne.
Lapsia on 4, tosin 3 jo poissa kotoa mutta ovathan hekin olleet vauvoja, taaperoita, eskarilaisia, pieniä ja isoja koululaisia. Ja olen aina ollut töissä perus äitiyslomaa lukuunottamatta. Siihen aikaan työmatkaan meni tunti suuntaansa, nykyään enää 20 min. Olen tosiaan ollut onnekas koska mieheni on aina osallistunut perheen elämään ja kotitöihin tasapuolisesti. Mutta tosiaan, silloin kun perheen perustin ymmärsin mitä äitiys on ja että joudun vähän tinkimään omista menoistani perheen ja lasten hyväksi. En kadu enkä koe jääneeni mitään ilman. Olen onnekas:)
Tää keskustelu on varmaan sitten avannut sun silmiä; ihmisiä, tilanteita ja vomavaroja on erilaisia. :)
Joo, en ole ymmärtänytkään miten voimattomia ihmiset nykyään on! Todella silmät avaava ketju.
Hienoa jos tää keskustelu on onnistunut lisäämään sun ymmärrystä ja empatiaa. :) Ihan kaikki niistä joiden ruuhkaisesta lapsiperhearjesta on kulunut noin kauan aikaa, eivät välttämättä enää muista millaista se oli. Sullakin se taisi olla vähän hakusessa ennen tätä keskustelua. (Sen verran voisin oikaista sun käsityksiä että kyllä sitä väsymystä oli ennenkin. )
Onhan meillä edelleenkin yksi lapsi kotona, 14v teini. 35 vuotta lapsiperhearkea takana:) En mä kiellä sitä etteikö voisi olla väsynyt, minäkin olen ollut mutta kyllä mä kodin ja lapset olen silti hoitanut.
Niin, ei täsä ketjussa varmaan kukaan ole tuonut esiin sellaista että kotia ja lapsia hoidettaisiin huonosti. Sen sijaan siitä on kerrottu että ruuanlaitto on rasittavaa pitkän työpäivän jälkeen ja kysytty että miten sen sais hoidettua mahdollisimman helposti. Eli nykyäidit ovat samassa tilanteessa kuin sinä aikoinaan; ehkä pitkiä työmatkoja, pieniä lapsia jne.
Saahan sen ääneen sanoa että kotityöt vie voimia ja kysyä vinkkejä miten hommia voisi helpottaa. On ankeaa jos tähän saa vastaukseksi ylenkatsetta ja vähättelyä.
Tuo on tyypillinen ankea anoppi, miniän kyykyttäjä. Kaikki on ollut helppoa ja sujunut suit sait.269
Eipä ole tarvinnut miniää kyykyttää, sen verran upea ja pystyvä nainen! Johtavassa asemassa, paljon työmatkoja, harrastuksia jne. Silti hoitaa kotihommat vaikka unissaan ja miehensä tietty auttaa. Se hoitaa kodin ja lapsen kuka on kotosalla toisen ollessa työmatkoilla tms. Tuskin mun pojalle mikään vetelys olisi kelvannutkaan
Miniälle ei hirveästi jää aikaa olla läsnä lastensa kanssa. :/
Joka päivä jää aikaa jos ei ole matkoilla (n 3-4 pv/kk). Ja silloin lapsella on laatuaikaa isänsä kanssa. Moniko voi sanoa samaa??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
No sä olet onnekas kun et koe kotitöitä rasittavana! :D Paljon riipuu myös muusta elämästä; millaista työtä tekee, paljonko työmatkoihin menee aikaa, minkä ikäisiä lapsia ja paljonko, kaatuuko kotityöt yksin äidilel jne.
Lapsia on 4, tosin 3 jo poissa kotoa mutta ovathan hekin olleet vauvoja, taaperoita, eskarilaisia, pieniä ja isoja koululaisia. Ja olen aina ollut töissä perus äitiyslomaa lukuunottamatta. Siihen aikaan työmatkaan meni tunti suuntaansa, nykyään enää 20 min. Olen tosiaan ollut onnekas koska mieheni on aina osallistunut perheen elämään ja kotitöihin tasapuolisesti. Mutta tosiaan, silloin kun perheen perustin ymmärsin mitä äitiys on ja että joudun vähän tinkimään omista menoistani perheen ja lasten hyväksi. En kadu enkä koe jääneeni mitään ilman. Olen onnekas:)
Tää keskustelu on varmaan sitten avannut sun silmiä; ihmisiä, tilanteita ja vomavaroja on erilaisia. :)
Joo, en ole ymmärtänytkään miten voimattomia ihmiset nykyään on! Todella silmät avaava ketju.
Hienoa jos tää keskustelu on onnistunut lisäämään sun ymmärrystä ja empatiaa. :) Ihan kaikki niistä joiden ruuhkaisesta lapsiperhearjesta on kulunut noin kauan aikaa, eivät välttämättä enää muista millaista se oli. Sullakin se taisi olla vähän hakusessa ennen tätä keskustelua. (Sen verran voisin oikaista sun käsityksiä että kyllä sitä väsymystä oli ennenkin. )
Onhan meillä edelleenkin yksi lapsi kotona, 14v teini. 35 vuotta lapsiperhearkea takana:) En mä kiellä sitä etteikö voisi olla väsynyt, minäkin olen ollut mutta kyllä mä kodin ja lapset olen silti hoitanut.
Niin, ei täsä ketjussa varmaan kukaan ole tuonut esiin sellaista että kotia ja lapsia hoidettaisiin huonosti. Sen sijaan siitä on kerrottu että ruuanlaitto on rasittavaa pitkän työpäivän jälkeen ja kysytty että miten sen sais hoidettua mahdollisimman helposti. Eli nykyäidit ovat samassa tilanteessa kuin sinä aikoinaan; ehkä pitkiä työmatkoja, pieniä lapsia jne.
Saahan sen ääneen sanoa että kotityöt vie voimia ja kysyä vinkkejä miten hommia voisi helpottaa. On ankeaa jos tähän saa vastaukseksi ylenkatsetta ja vähättelyä.
Tuo on tyypillinen ankea anoppi, miniän kyykyttäjä. Kaikki on ollut helppoa ja sujunut suit sait.269
Eipä ole tarvinnut miniää kyykyttää, sen verran upea ja pystyvä nainen! Johtavassa asemassa, paljon työmatkoja, harrastuksia jne. Silti hoitaa kotihommat vaikka unissaan ja miehensä tietty auttaa. Se hoitaa kodin ja lapsen kuka on kotosalla toisen ollessa työmatkoilla tms. Tuskin mun pojalle mikään vetelys olisi kelvannutkaan
Tää kertoo kyllä kaiken. Superäidin poika "auttaa". Siinäpä on saatu vätys aikaan! Miniästä ei kiinnosta muu kuin se että on kodinkone.
Ruokaa täytyy alkaa vain tekemään. Kun tarpeeksi tekee, se sujuu ihan itsestään eikä tarvitse miettiä asiaa sen kummemmin. Se on kuin mikä tahansa taito. Ennen lapsen tuloa en laittanut itse ruokaa juuri koskaan. Nyt taapero syö kahdesti päivässä tekemääni ruokaa. Eihän se aluksi helppoa ole, mutta se helpottuu ajan myötä. Täytyy vain myöntää itselleen miksi se on vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Arjen ruokahuolto on rasittavaa ja aikaanvievää. Laskin että nelihenkisessä perheessämme siihen menee ainakin 25 tuntia viikossa, jos laskee kokkailut, kauppareissut, leivonnat, pakastamiset, siivoamiset ja tiskailut.
Joo, sitä kutsutaan lapsiperhe-elämäksi. Lapsista huolehtiminen nyt vaan tuppaa viemään vähän aikaa siltä tärkeämmältä rentoutumiselta ja telkkarinkatselulta. Olisi ehkä kannattanut valita sinkkuelämä, niin ei olisi tarvinnut ottaa vastuuta kasvavien lasten ravitsemisesta muullakin kuin lisäainemössöllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arjen ruokahuolto on rasittavaa ja aikaanvievää. Laskin että nelihenkisessä perheessämme siihen menee ainakin 25 tuntia viikossa, jos laskee kokkailut, kauppareissut, leivonnat, pakastamiset, siivoamiset ja tiskailut.
Joo, sitä kutsutaan lapsiperhe-elämäksi. Lapsista huolehtiminen nyt vaan tuppaa viemään vähän aikaa siltä tärkeämmältä rentoutumiselta ja telkkarinkatselulta. Olisi ehkä kannattanut valita sinkkuelämä, niin ei olisi tarvinnut ottaa vastuuta kasvavien lasten ravitsemisesta muullakin kuin lisäainemössöllä.
En ole valittanut. Totesin vain faktan. Kun täällä väitetään että se sujuu jotenkin suit sait, muun ohessa ja helposti. Ei suju. Jos oikeasti tarjoaa vaihtelevaa ja terveellistä kotiruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap poikkeaa kaikkivoivan ja -tietävän pullantuoksuisen äidin ihanteesta = puolet ketjusta on tälle vittuilua.
Ja sanovat vielä, ettei äitimyyttiä ole olemassa.
Ja yläpeukkuja tälle? Miten ap ja varsinkin nälkäiset lapsensa saivat tästä apua arkiruokaongelmaansa?
Ikävä kyllä lapsille tulee nälkä nopeammin ja niille on annettava ruokaa. Jos se tulee yllätyksenä, se on ihan oma moka. Nirsoiksi opetetut lapset ovat myös oma moka. Kukaan ei käske eristäytyä tuntikausiksi keittiöön kokkaamaan joka päivä tai edes kerran viikossa, jos ei huvita.
Netistä löytyy valtava määrä 15 minuutin ruokaohjeita, arkikäyttöön sopivia ja jää aikaa sohvalla makoiluun tai lasten kanssa ulkoiluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ruokaa täytyy alkaa vain tekemään. Kun tarpeeksi tekee, se sujuu ihan itsestään eikä tarvitse miettiä asiaa sen kummemmin. Se on kuin mikä tahansa taito. Ennen lapsen tuloa en laittanut itse ruokaa juuri koskaan. Nyt taapero syö kahdesti päivässä tekemääni ruokaa. Eihän se aluksi helppoa ole, mutta se helpottuu ajan myötä. Täytyy vain myöntää itselleen miksi se on vaikeaa.
Mä myönnän että ruuanlaitto on musta tappavan tylsää ja ankeaa eikä mua oikeasti yhtään kiinnosta se ruuan suunnittelupuolikaan. Ruokaa teen silti kun on pakko. Miten tästä eteenpäin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap poikkeaa kaikkivoivan ja -tietävän pullantuoksuisen äidin ihanteesta = puolet ketjusta on tälle vittuilua.
Ja sanovat vielä, ettei äitimyyttiä ole olemassa.Ja yläpeukkuja tälle? Miten ap ja varsinkin nälkäiset lapsensa saivat tästä apua arkiruokaongelmaansa?
Ikävä kyllä lapsille tulee nälkä nopeammin ja niille on annettava ruokaa. Jos se tulee yllätyksenä, se on ihan oma moka. Nirsoiksi opetetut lapset ovat myös oma moka. Kukaan ei käske eristäytyä tuntikausiksi keittiöön kokkaamaan joka päivä tai edes kerran viikossa, jos ei huvita.
Netistä löytyy valtava määrä 15 minuutin ruokaohjeita, arkikäyttöön sopivia ja jää aikaa sohvalla makoiluun tai lasten kanssa ulkoiluun.
Eli tältä palstalta vinkkien kysyminen on sun mielestä kielletty? Selvä. Aion tulla itse kysymään jatkossa kaikenlaista vinkkiä ihan vaan siksi että saisitte pöyristyä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis millaisia pata ruokia teette?
Ei pataruokia tehdä sellaisina arkipäivinä, kun ruoka pitää valmistua nopeasti. Niitä valmistetaan viikonloppuisin, esim. possupataa johon tulee ruskistettua possua + perunaa ja juureksia. Viikonloppuisin tehdään iso annos , josta loput lämmitetään arkipäivänä.
Sama pätee mm. makaronilaatikkoon.
Itseasiassa minä teen. Mutta homma on pitkälle suunniteltu siten, että sinä pataruuan tekopäivänä syödään eilistä (jota siis tehty kahdeksi päiväksi), ja pataruoka valmistetaan vaikka tänään huomisen ja ylihuomisen ruuaksi. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arjen ruokahuolto on rasittavaa ja aikaanvievää. Laskin että nelihenkisessä perheessämme siihen menee ainakin 25 tuntia viikossa, jos laskee kokkailut, kauppareissut, leivonnat, pakastamiset, siivoamiset ja tiskailut.
Joo, sitä kutsutaan lapsiperhe-elämäksi. Lapsista huolehtiminen nyt vaan tuppaa viemään vähän aikaa siltä tärkeämmältä rentoutumiselta ja telkkarinkatselulta. Olisi ehkä kannattanut valita sinkkuelämä, niin ei olisi tarvinnut ottaa vastuuta kasvavien lasten ravitsemisesta muullakin kuin lisäainemössöllä.
EEEEeeeeiiiiiii...!!!!!! xD Ja tämmöisiä ihmisiä on ihan oikeasti olemassa. Että jos väsyttää ja uuvuttaa niin ei saa kysyä vinkkejä. Tai joo saa jos ihan välttämättä haluaa lukea kaikenlaista pään aukomista, besserwisseröintiä, perseilyä ja urpoilua. Hitto te ootte kauniita ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silläaikaa kun täällä on jänkätty turhasta mä olen laittanut keiton tulille (6 min valmistelut + kiehumisaika 10min) ja tehnyt focaccian (8min valmistelut, kohotus ja kohta uuniin - 15min)
En vaan ymmärrä mikä siinä on vaikeaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arjen ruokahuolto on rasittavaa ja aikaanvievää. Laskin että nelihenkisessä perheessämme siihen menee ainakin 25 tuntia viikossa, jos laskee kokkailut, kauppareissut, leivonnat, pakastamiset, siivoamiset ja tiskailut.
Joo, sitä kutsutaan lapsiperhe-elämäksi. Lapsista huolehtiminen nyt vaan tuppaa viemään vähän aikaa siltä tärkeämmältä rentoutumiselta ja telkkarinkatselulta. Olisi ehkä kannattanut valita sinkkuelämä, niin ei olisi tarvinnut ottaa vastuuta kasvavien lasten ravitsemisesta muullakin kuin lisäainemössöllä.
Miettikää miten herttaisia ja empaattisia ihmisiä tän mamman lapsista kasvaa..! xD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Silläaikaa kun täällä on jänkätty turhasta mä olen laittanut keiton tulille (6 min valmistelut + kiehumisaika 10min) ja tehnyt focaccian (8min valmistelut, kohotus ja kohta uuniin - 15min)
En vaan ymmärrä mikä siinä on vaikeaa?
Tuu sää meille tekemään ruokaa, meillä ei kumpikaan aikuinen kykene noin nopeaan toimintaan! :D
Meillä esivalmistetaan seuraavan päivän ruoka jo edellisenä iltana. Toimii meillä parhaiten siten, että toinen lähtee koirien ja poikien kanssa iltalenkille ja toinen jää valmistelemaan seuraavaa päivää. Alustavasti salaatin teko (ilman vetisiä kasviksia/hedelmiä, jotka pilkotaan just ennen pöytään laittamista), lihan/kalan/kanan valmistaminen ja jälkkäri (monasti sama useammalle päivälle. Esim. suklaakiisseli kelpaa kolmekin päivää, vispipuuro, mannavanukas (tehdään monesti viikonlopun mannapuurosta), viikonlopun torttupala, marjakiiselit tai jätski pakastemarjoilla jne.....
Samalla laitetaan iltapalaa varten kaikki valmiiksi ja siivotaan paikat. Kun iltapala on syöty astianpesukone päälle ja siinä se on.
Se joka tulee kotiin ensimmäisenä keittää perunat/riisin/pastan yms. ja höyryttää vihannekset. Lämmittää kastikkeen, viimeistelee salaatin ja kattaa pöydän. Näin lapset saapuvat valmiiseen ruokapöytään.
Talvisin hyödynnämme isoa leivinuunia, jossa tehty ruoka on aivan vertaansa vailla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap poikkeaa kaikkivoivan ja -tietävän pullantuoksuisen äidin ihanteesta = puolet ketjusta on tälle vittuilua.
Ja sanovat vielä, ettei äitimyyttiä ole olemassa.Ja yläpeukkuja tälle? Miten ap ja varsinkin nälkäiset lapsensa saivat tästä apua arkiruokaongelmaansa?
Ikävä kyllä lapsille tulee nälkä nopeammin ja niille on annettava ruokaa. Jos se tulee yllätyksenä, se on ihan oma moka. Nirsoiksi opetetut lapset ovat myös oma moka. Kukaan ei käske eristäytyä tuntikausiksi keittiöön kokkaamaan joka päivä tai edes kerran viikossa, jos ei huvita.
Netistä löytyy valtava määrä 15 minuutin ruokaohjeita, arkikäyttöön sopivia ja jää aikaa sohvalla makoiluun tai lasten kanssa ulkoiluun.Eli tältä palstalta vinkkien kysyminen on sun mielestä kielletty? Selvä. Aion tulla itse kysymään jatkossa kaikenlaista vinkkiä ihan vaan siksi että saisitte pöyristyä. :)
Lue ennen kuin lainaat kommentteja. Ei mulla muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
No sä olet onnekas kun et koe kotitöitä rasittavana! :D Paljon riipuu myös muusta elämästä; millaista työtä tekee, paljonko työmatkoihin menee aikaa, minkä ikäisiä lapsia ja paljonko, kaatuuko kotityöt yksin äidilel jne.
Lapsia on 4, tosin 3 jo poissa kotoa mutta ovathan hekin olleet vauvoja, taaperoita, eskarilaisia, pieniä ja isoja koululaisia. Ja olen aina ollut töissä perus äitiyslomaa lukuunottamatta. Siihen aikaan työmatkaan meni tunti suuntaansa, nykyään enää 20 min. Olen tosiaan ollut onnekas koska mieheni on aina osallistunut perheen elämään ja kotitöihin tasapuolisesti. Mutta tosiaan, silloin kun perheen perustin ymmärsin mitä äitiys on ja että joudun vähän tinkimään omista menoistani perheen ja lasten hyväksi. En kadu enkä koe jääneeni mitään ilman. Olen onnekas:)
Tää keskustelu on varmaan sitten avannut sun silmiä; ihmisiä, tilanteita ja vomavaroja on erilaisia. :)
Joo, en ole ymmärtänytkään miten voimattomia ihmiset nykyään on! Todella silmät avaava ketju.
Hienoa jos tää keskustelu on onnistunut lisäämään sun ymmärrystä ja empatiaa. :) Ihan kaikki niistä joiden ruuhkaisesta lapsiperhearjesta on kulunut noin kauan aikaa, eivät välttämättä enää muista millaista se oli. Sullakin se taisi olla vähän hakusessa ennen tätä keskustelua. (Sen verran voisin oikaista sun käsityksiä että kyllä sitä väsymystä oli ennenkin. )
Onhan meillä edelleenkin yksi lapsi kotona, 14v teini. 35 vuotta lapsiperhearkea takana:) En mä kiellä sitä etteikö voisi olla väsynyt, minäkin olen ollut mutta kyllä mä kodin ja lapset olen silti hoitanut.
Niin, ei täsä ketjussa varmaan kukaan ole tuonut esiin sellaista että kotia ja lapsia hoidettaisiin huonosti. Sen sijaan siitä on kerrottu että ruuanlaitto on rasittavaa pitkän työpäivän jälkeen ja kysytty että miten sen sais hoidettua mahdollisimman helposti. Eli nykyäidit ovat samassa tilanteessa kuin sinä aikoinaan; ehkä pitkiä työmatkoja, pieniä lapsia jne.
Saahan sen ääneen sanoa että kotityöt vie voimia ja kysyä vinkkejä miten hommia voisi helpottaa. On ankeaa jos tähän saa vastaukseksi ylenkatsetta ja vähättelyä.
Tuo on tyypillinen ankea anoppi, miniän kyykyttäjä. Kaikki on ollut helppoa ja sujunut suit sait.269
Eipä ole tarvinnut miniää kyykyttää, sen verran upea ja pystyvä nainen! Johtavassa asemassa, paljon työmatkoja, harrastuksia jne. Silti hoitaa kotihommat vaikka unissaan ja miehensä tietty auttaa. Se hoitaa kodin ja lapsen kuka on kotosalla toisen ollessa työmatkoilla tms. Tuskin mun pojalle mikään vetelys olisi kelvannutkaan
Miniälle ei hirveästi jää aikaa olla läsnä lastensa kanssa. :/
Joka päivä jää aikaa jos ei ole matkoilla (n 3-4 pv/kk). Ja silloin lapsella on laatuaikaa isänsä kanssa. Moniko voi sanoa samaa??
Miniällä on työmatkoja ja harrastuksia paljon, lisäksi hän kantaa päävastuun ruuasta ja kaikesta muusta kodinhoidosta. Johtajan työpäivät saattaa muutenkin venyä pitkiksi. Millä matikalla miniällä on reilusti aikaa jälkikasvunsa kanssa?
Tässä perheessä isä lienee se lasten ykkösvanhempi, ihan jees sekin tietty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruokaa täytyy alkaa vain tekemään. Kun tarpeeksi tekee, se sujuu ihan itsestään eikä tarvitse miettiä asiaa sen kummemmin. Se on kuin mikä tahansa taito. Ennen lapsen tuloa en laittanut itse ruokaa juuri koskaan. Nyt taapero syö kahdesti päivässä tekemääni ruokaa. Eihän se aluksi helppoa ole, mutta se helpottuu ajan myötä. Täytyy vain myöntää itselleen miksi se on vaikeaa.
Mä myönnän että ruuanlaitto on musta tappavan tylsää ja ankeaa eikä mua oikeasti yhtään kiinnosta se ruuan suunnittelupuolikaan. Ruokaa teen silti kun on pakko. Miten tästä eteenpäin?
Saatko onnistumisen tunteita ruuanlaitosta? Millaiset fiilikset on silloin, kun ruoka on valmis? Iloitsetko siitä, että teit perheellesi hyvää ruokaa? Minulla ainakin onnistumisen tunteet motivoivat ja se, että tiedän mitä lapseni syö.
Mitä vikaa on uudelleen lämmitetyssä ruuassa? :D Minusta ainakin on järkevämpää tehdä kerralla isompia satseja ja sitten laittaa ne jääkaappiin tai pakkaseen. Kun nälkä iskee, niin heittää vaan mikroon tai pannulle lämpiämään. Säästyy aikaa ja rahaa.
Ja sun mielestä ei sais pohtia miten sen kaiken sais hoidettua tehokkaammin ja helpommin? Tolla asenteella me kaikki asuttaisi vieläkin jossain maakuopissa.