Lue keskustelun säännöt.
Siis miten te oikein hoidatte ruoanlaiton arkisin?
08.08.2016 |
Me tullaan klo 16-18 välillä kotiin, ja lapset on silloin jo niin nälkäisiä, että melkein minkä tahansa ruoan kokkaamisessa menee liian pitkään. Iltaisin ei huvita käyttää vähäistä omaa aikaa ruoan tekemiseen valmiiksi, ja toisaalta vain harvat ruoat kelpaavat meillä uudestaan lämmitettynä.
Ihan konkreettiset vinkit ja ohjeet kiinnostavat!
Kommentit (333)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
No sä olet onnekas kun et koe kotitöitä rasittavana! :D Paljon riipuu myös muusta elämästä; millaista työtä tekee, paljonko työmatkoihin menee aikaa, minkä ikäisiä lapsia ja paljonko, kaatuuko kotityöt yksin äidilel jne.
Lapsia on 4, tosin 3 jo poissa kotoa mutta ovathan hekin olleet vauvoja, taaperoita, eskarilaisia, pieniä ja isoja koululaisia. Ja olen aina ollut töissä perus äitiyslomaa lukuunottamatta. Siihen aikaan työmatkaan meni tunti suuntaansa, nykyään enää 20 min. Olen tosiaan ollut onnekas koska mieheni on aina osallistunut perheen elämään ja kotitöihin tasapuolisesti. Mutta tosiaan, silloin kun perheen perustin ymmärsin mitä äitiys on ja että joudun vähän tinkimään omista menoistani perheen ja lasten hyväksi. En kadu enkä koe jääneeni mitään ilman. Olen onnekas:)
Tää keskustelu on varmaan sitten avannut sun silmiä; ihmisiä, tilanteita ja vomavaroja on erilaisia. :)
Joo, en ole ymmärtänytkään miten voimattomia ihmiset nykyään on! Todella silmät avaava ketju.
Hienoa jos tää keskustelu on onnistunut lisäämään sun ymmärrystä ja empatiaa. :) Ihan kaikki niistä joiden ruuhkaisesta lapsiperhearjesta on kulunut noin kauan aikaa, eivät välttämättä enää muista millaista se oli. Sullakin se taisi olla vähän hakusessa ennen tätä keskustelua. (Sen verran voisin oikaista sun käsityksiä että kyllä sitä väsymystä oli ennenkin. )
Onhan meillä edelleenkin yksi lapsi kotona, 14v teini. 35 vuotta lapsiperhearkea takana:) En mä kiellä sitä etteikö voisi olla väsynyt, minäkin olen ollut mutta kyllä mä kodin ja lapset olen silti hoitanut.
Niin, ei täsä ketjussa varmaan kukaan ole tuonut esiin sellaista että kotia ja lapsia hoidettaisiin huonosti. Sen sijaan siitä on kerrottu että ruuanlaitto on rasittavaa pitkän työpäivän jälkeen ja kysytty että miten sen sais hoidettua mahdollisimman helposti. Eli nykyäidit ovat samassa tilanteessa kuin sinä aikoinaan; ehkä pitkiä työmatkoja, pieniä lapsia jne.
Saahan sen ääneen sanoa että kotityöt vie voimia ja kysyä vinkkejä miten hommia voisi helpottaa. On ankeaa jos tähän saa vastaukseksi ylenkatsetta ja vähättelyä.
Tuo on tyypillinen ankea anoppi, miniän kyykyttäjä. Kaikki on ollut helppoa ja sujunut suit sait.269
Eipä ole tarvinnut miniää kyykyttää, sen verran upea ja pystyvä nainen! Johtavassa asemassa, paljon työmatkoja, harrastuksia jne. Silti hoitaa kotihommat vaikka unissaan ja miehensä tietty auttaa. Se hoitaa kodin ja lapsen kuka on kotosalla toisen ollessa työmatkoilla tms. Tuskin mun pojalle mikään vetelys olisi kelvannutkaan
Miniälle ei hirveästi jää aikaa olla läsnä lastensa kanssa. :/
Joka päivä jää aikaa jos ei ole matkoilla (n 3-4 pv/kk). Ja silloin lapsella on laatuaikaa isänsä kanssa. Moniko voi sanoa samaa??
Miniällä on työmatkoja ja harrastuksia paljon, lisäksi hän kantaa päävastuun ruuasta ja kaikesta muusta kodinhoidosta. Johtajan työpäivät saattaa muutenkin venyä pitkiksi. Millä matikalla miniällä on reilusti aikaa jälkikasvunsa kanssa?
Tässä perheessä isä lienee se lasten ykkösvanhempi, ihan jees sekin tietty.
Isä matkustaa myös työkseen joten vuorotellen ovat kotona, aina jompikumpi. En sanonut että miniä hoitaisi päävastuun, molemmat tekevät varmasti yhtä paljon. Käytin ehkä väärää sanaa kun sanoin että poikani "auttaa" häntä kotitöissä. Kuten jatkoin - se tekee joka ehtii. Ja kun molemmat ovat kotona toinen voi olla lapsen kanssa silläaikaa kun toinen tekee vaikka ruokaa. Ei varmasti tarvitse olla hetkeäkään yksin jos ei tahdo. Ja heilläkin tehdään kiirepäivinä edellisenä iltana ruuat valmiiksi ettei mene aikaa ruuanlaittoon seuraavana päivänä vaan lämmittäminen riittää ja taas voi olla lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokkiperhe kirjoitti:
Meillä esivalmistetaan seuraavan päivän ruoka jo edellisenä iltana. Toimii meillä parhaiten siten, että toinen lähtee koirien ja poikien kanssa iltalenkille ja toinen jää valmistelemaan seuraavaa päivää. Alustavasti salaatin teko (ilman vetisiä kasviksia/hedelmiä, jotka pilkotaan just ennen pöytään laittamista), lihan/kalan/kanan valmistaminen ja jälkkäri (monasti sama useammalle päivälle. Esim. suklaakiisseli kelpaa kolmekin päivää, vispipuuro, mannavanukas (tehdään monesti viikonlopun mannapuurosta), viikonlopun torttupala, marjakiiselit tai jätski pakastemarjoilla jne.....
Samalla laitetaan iltapalaa varten kaikki valmiiksi ja siivotaan paikat. Kun iltapala on syöty astianpesukone päälle ja siinä se on.
Se joka tulee kotiin ensimmäisenä keittää perunat/riisin/pastan yms. ja höyryttää vihannekset. Lämmittää kastikkeen, viimeistelee salaatin ja kattaa pöydän. Näin lapset saapuvat valmiiseen ruokapöytään.
Talvisin hyödynnämme isoa leivinuunia, jossa tehty ruoka on aivan vertaansa vailla!
Kuulostaa tosi hienosti suunnitellulta. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
No sä olet onnekas kun et koe kotitöitä rasittavana! :D Paljon riipuu myös muusta elämästä; millaista työtä tekee, paljonko työmatkoihin menee aikaa, minkä ikäisiä lapsia ja paljonko, kaatuuko kotityöt yksin äidilel jne.
Lapsia on 4, tosin 3 jo poissa kotoa mutta ovathan hekin olleet vauvoja, taaperoita, eskarilaisia, pieniä ja isoja koululaisia. Ja olen aina ollut töissä perus äitiyslomaa lukuunottamatta. Siihen aikaan työmatkaan meni tunti suuntaansa, nykyään enää 20 min. Olen tosiaan ollut onnekas koska mieheni on aina osallistunut perheen elämään ja kotitöihin tasapuolisesti. Mutta tosiaan, silloin kun perheen perustin ymmärsin mitä äitiys on ja että joudun vähän tinkimään omista menoistani perheen ja lasten hyväksi. En kadu enkä koe jääneeni mitään ilman. Olen onnekas:)
Tää keskustelu on varmaan sitten avannut sun silmiä; ihmisiä, tilanteita ja vomavaroja on erilaisia. :)
Joo, en ole ymmärtänytkään miten voimattomia ihmiset nykyään on! Todella silmät avaava ketju.
Hienoa jos tää keskustelu on onnistunut lisäämään sun ymmärrystä ja empatiaa. :) Ihan kaikki niistä joiden ruuhkaisesta lapsiperhearjesta on kulunut noin kauan aikaa, eivät välttämättä enää muista millaista se oli. Sullakin se taisi olla vähän hakusessa ennen tätä keskustelua. (Sen verran voisin oikaista sun käsityksiä että kyllä sitä väsymystä oli ennenkin. )
Onhan meillä edelleenkin yksi lapsi kotona, 14v teini. 35 vuotta lapsiperhearkea takana:) En mä kiellä sitä etteikö voisi olla väsynyt, minäkin olen ollut mutta kyllä mä kodin ja lapset olen silti hoitanut.
Niin, ei täsä ketjussa varmaan kukaan ole tuonut esiin sellaista että kotia ja lapsia hoidettaisiin huonosti. Sen sijaan siitä on kerrottu että ruuanlaitto on rasittavaa pitkän työpäivän jälkeen ja kysytty että miten sen sais hoidettua mahdollisimman helposti. Eli nykyäidit ovat samassa tilanteessa kuin sinä aikoinaan; ehkä pitkiä työmatkoja, pieniä lapsia jne.
Saahan sen ääneen sanoa että kotityöt vie voimia ja kysyä vinkkejä miten hommia voisi helpottaa. On ankeaa jos tähän saa vastaukseksi ylenkatsetta ja vähättelyä.
Tuo on tyypillinen ankea anoppi, miniän kyykyttäjä. Kaikki on ollut helppoa ja sujunut suit sait.269
Eipä ole tarvinnut miniää kyykyttää, sen verran upea ja pystyvä nainen! Johtavassa asemassa, paljon työmatkoja, harrastuksia jne. Silti hoitaa kotihommat vaikka unissaan ja miehensä tietty auttaa. Se hoitaa kodin ja lapsen kuka on kotosalla toisen ollessa työmatkoilla tms. Tuskin mun pojalle mikään vetelys olisi kelvannutkaan
Miniälle ei hirveästi jää aikaa olla läsnä lastensa kanssa. :/
Joka päivä jää aikaa jos ei ole matkoilla (n 3-4 pv/kk). Ja silloin lapsella on laatuaikaa isänsä kanssa. Moniko voi sanoa samaa??
Miniällä on työmatkoja ja harrastuksia paljon, lisäksi hän kantaa päävastuun ruuasta ja kaikesta muusta kodinhoidosta. Johtajan työpäivät saattaa muutenkin venyä pitkiksi. Millä matikalla miniällä on reilusti aikaa jälkikasvunsa kanssa?
Tässä perheessä isä lienee se lasten ykkösvanhempi, ihan jees sekin tietty.
Isä matkustaa myös työkseen joten vuorotellen ovat kotona, aina jompikumpi. En sanonut että miniä hoitaisi päävastuun, molemmat tekevät varmasti yhtä paljon. Käytin ehkä väärää sanaa kun sanoin että poikani "auttaa" häntä kotitöissä. Kuten jatkoin - se tekee joka ehtii. Ja kun molemmat ovat kotona toinen voi olla lapsen kanssa silläaikaa kun toinen tekee vaikka ruokaa. Ei varmasti tarvitse olla hetkeäkään yksin jos ei tahdo. Ja heilläkin tehdään kiirepäivinä edellisenä iltana ruuat valmiiksi ettei mene aikaa ruuanlaittoon seuraavana päivänä vaan lämmittäminen riittää ja taas voi olla lapsen kanssa.
Kaiken tämän sinä tiedät... Miten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silläaikaa kun täällä on jänkätty turhasta mä olen laittanut keiton tulille (6 min valmistelut + kiehumisaika 10min) ja tehnyt focaccian (8min valmistelut, kohotus ja kohta uuniin - 15min)
En vaan ymmärrä mikä siinä on vaikeaa?
Kuka on väittänyt että se on vaikeaa?
Esimerkiksi ap joka ei pysty eikä halua suoriutua muutamassa minuutissa ruuanlaitosta
Sunnuntaina teen illasta alkuviikon ruoan.
11 vuotias tekee kerran-kaksi viikossa ruoan, perus makaronilaatikko, kanakastike riisillä, lihapullat ja perunoiden keitto onnistuu helposti ku on apukokkina ollut kolmen vanhasta mulle.
Loppuviikkona saatetaan käydä ulkona syömässä yhden kerran ruokaostosten lomassa ja perjantaina kokataan pitkän kaavan mukaan koko perhe, pahimpaan nälkään ennen ruokaa rahka,hedelmä tms.
Äidit, älkää suostuko yksin olemaan vastuussa ruokahuollosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silläaikaa kun täällä on jänkätty turhasta mä olen laittanut keiton tulille (6 min valmistelut + kiehumisaika 10min) ja tehnyt focaccian (8min valmistelut, kohotus ja kohta uuniin - 15min)
En vaan ymmärrä mikä siinä on vaikeaa?
Kuka on väittänyt että se on vaikeaa?
Esimerkiksi ap joka ei pysty eikä halua suoriutua muutamassa minuutissa ruuanlaitosta
Esimerkeissäsi et sinäkään selviä siitä muutamassa minuutissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
No sä olet onnekas kun et koe kotitöitä rasittavana! :D Paljon riipuu myös muusta elämästä; millaista työtä tekee, paljonko työmatkoihin menee aikaa, minkä ikäisiä lapsia ja paljonko, kaatuuko kotityöt yksin äidilel jne.
Lapsia on 4, tosin 3 jo poissa kotoa mutta ovathan hekin olleet vauvoja, taaperoita, eskarilaisia, pieniä ja isoja koululaisia. Ja olen aina ollut töissä perus äitiyslomaa lukuunottamatta. Siihen aikaan työmatkaan meni tunti suuntaansa, nykyään enää 20 min. Olen tosiaan ollut onnekas koska mieheni on aina osallistunut perheen elämään ja kotitöihin tasapuolisesti. Mutta tosiaan, silloin kun perheen perustin ymmärsin mitä äitiys on ja että joudun vähän tinkimään omista menoistani perheen ja lasten hyväksi. En kadu enkä koe jääneeni mitään ilman. Olen onnekas:)
Tää keskustelu on varmaan sitten avannut sun silmiä; ihmisiä, tilanteita ja vomavaroja on erilaisia. :)
Joo, en ole ymmärtänytkään miten voimattomia ihmiset nykyään on! Todella silmät avaava ketju.
Hienoa jos tää keskustelu on onnistunut lisäämään sun ymmärrystä ja empatiaa. :) Ihan kaikki niistä joiden ruuhkaisesta lapsiperhearjesta on kulunut noin kauan aikaa, eivät välttämättä enää muista millaista se oli. Sullakin se taisi olla vähän hakusessa ennen tätä keskustelua. (Sen verran voisin oikaista sun käsityksiä että kyllä sitä väsymystä oli ennenkin. )
Onhan meillä edelleenkin yksi lapsi kotona, 14v teini. 35 vuotta lapsiperhearkea takana:) En mä kiellä sitä etteikö voisi olla väsynyt, minäkin olen ollut mutta kyllä mä kodin ja lapset olen silti hoitanut.
Niin, ei täsä ketjussa varmaan kukaan ole tuonut esiin sellaista että kotia ja lapsia hoidettaisiin huonosti. Sen sijaan siitä on kerrottu että ruuanlaitto on rasittavaa pitkän työpäivän jälkeen ja kysytty että miten sen sais hoidettua mahdollisimman helposti. Eli nykyäidit ovat samassa tilanteessa kuin sinä aikoinaan; ehkä pitkiä työmatkoja, pieniä lapsia jne.
Saahan sen ääneen sanoa että kotityöt vie voimia ja kysyä vinkkejä miten hommia voisi helpottaa. On ankeaa jos tähän saa vastaukseksi ylenkatsetta ja vähättelyä.
Tuo on tyypillinen ankea anoppi, miniän kyykyttäjä. Kaikki on ollut helppoa ja sujunut suit sait.269
Eipä ole tarvinnut miniää kyykyttää, sen verran upea ja pystyvä nainen! Johtavassa asemassa, paljon työmatkoja, harrastuksia jne. Silti hoitaa kotihommat vaikka unissaan ja miehensä tietty auttaa. Se hoitaa kodin ja lapsen kuka on kotosalla toisen ollessa työmatkoilla tms. Tuskin mun pojalle mikään vetelys olisi kelvannutkaan
Miniälle ei hirveästi jää aikaa olla läsnä lastensa kanssa. :/
Joka päivä jää aikaa jos ei ole matkoilla (n 3-4 pv/kk). Ja silloin lapsella on laatuaikaa isänsä kanssa. Moniko voi sanoa samaa??
Miniällä on työmatkoja ja harrastuksia paljon, lisäksi hän kantaa päävastuun ruuasta ja kaikesta muusta kodinhoidosta. Johtajan työpäivät saattaa muutenkin venyä pitkiksi. Millä matikalla miniällä on reilusti aikaa jälkikasvunsa kanssa?
Tässä perheessä isä lienee se lasten ykkösvanhempi, ihan jees sekin tietty.
Isä matkustaa myös työkseen joten vuorotellen ovat kotona, aina jompikumpi. En sanonut että miniä hoitaisi päävastuun, molemmat tekevät varmasti yhtä paljon. Käytin ehkä väärää sanaa kun sanoin että poikani "auttaa" häntä kotitöissä. Kuten jatkoin - se tekee joka ehtii. Ja kun molemmat ovat kotona toinen voi olla lapsen kanssa silläaikaa kun toinen tekee vaikka ruokaa. Ei varmasti tarvitse olla hetkeäkään yksin jos ei tahdo. Ja heilläkin tehdään kiirepäivinä edellisenä iltana ruuat valmiiksi ettei mene aikaa ruuanlaittoon seuraavana päivänä vaan lämmittäminen riittää ja taas voi olla lapsen kanssa.
Kaiken tämän sinä tiedät... Miten?
Öh, oma poikani ja miniäni? Olemme hyvin läheisiä ja tekemisissä lähes päivittäin. Kai mä nyt oman perheeni tunnen ja tiedän miten olen omani kasvattanut??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Crock pot. Valmistan ruoan valmiiksi pataan jossain kohtaa edellisenä päivänä ja laitan jääkaappiin. Aamulla pata päälle, kun tullaan kotiin on valmista. Pataan sopivia ruokalajeja on pilvin pimein, etenkin englanniksi löytyy googlettamalla. Monia ruokia voi myös pilkkoa valmiiksi ja pakastaa isossa pussissa kaikkine mausteineen jne. Käyttää tähän pari tuntia yhdestä viikonlopusta vaikkapa, ja on sit pakastimessa helposti otettavissa kun on tosi kiire. Otan edellisenä iltana sulamaan ja taas aamulla pata päälle työpäivän ajaksi. Googleta crock pot freezer meals.
Ilman crock potiakin voi tehdä monenlaisia ruokia valmiiksi pakastimeen. Aamulla sulamaan ja kotiin tultua vain lämmitys.
Mullaki on haudutuskattila ajastimella , ainekset aamulla sisään , kansi päälle ajastin klo 16.00. Klo 17 sammuu itsestään ja pysyy kuumana vähän niin kuin termoksessa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silläaikaa kun täällä on jänkätty turhasta mä olen laittanut keiton tulille (6 min valmistelut + kiehumisaika 10min) ja tehnyt focaccian (8min valmistelut, kohotus ja kohta uuniin - 15min)
En vaan ymmärrä mikä siinä on vaikeaa?
Kuka on väittänyt että se on vaikeaa?
Esimerkiksi ap joka ei pysty eikä halua suoriutua muutamassa minuutissa ruuanlaitosta
Esimerkeissäsi et sinäkään selviä siitä muutamassa minuutissa.
Missä menee sinulla muutaman raja? Jos sopan laittaa kiehumaan 6 minuutissa ja valmistuu 10 minuutissa se on yhteensä 16 minuuttia. Ei paha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassua että nykyään tehdään kaikesta niin iso juttu. Omaa aikaa, omat harrastukset, minä minä minä.... en jaksa, en viitsi, EN HALUA! Kuin pikkulasten kitinää.
Ennen lapset tehtiin ja heidän kanssaan elettiin. Ei siinä koko iltaa äiti tai isä istunut pakertamassa legolinnaa vaan lapset touhusivat keskenään osan aikaa. Siis sen ajan että vanhemmat ehtivät tekemään ruuan. Tai lapset olivat tosiaan keittiössä vaikka tekemässä läksyjä samalla kun vanhemmat laittoivat ruuan. Yhdessäoloa sekin, ihan laadukasta vieläpä. Viikonloppuisin leivottiin tai käytiin mummolassa sunnuntailounaalla (tämä perinne jatkuu omassa kodissani edelleen, nyt kaikki tulevat meille).
Ja kuitenkin käytiin töissä, kaukaakin ja julkisilla kulkuneuvoilla jolloin matkaan meni tupla-aika omaan autoon verrattuna. Silti lapsista kasvoi täysipäisiä perhekeskeisiä terveellistä ja hyvää itsetehtyä ruokaa arvostavia aikuisia.
Älä viitsi. Muistan erinomaisen hyvin että oma äitini marisi päivittäin. Ja melkein joka päivä heitä kokoontui oiein kaarti marisemaan. Anoppi ei muuta tehnytkään kuin marissut. Ja naiset hyökkää yleensä just tuolla lailla syyllisäen toistensa kimppuun. Että olet laiska jos et lomalla kokkaa pakastinta täyteen.
No mulla ei ole syytä marista eikä heittäytyä marttyyriksi. Rakastan ruuanlaittoa ja samoin mieheni. Se tekee joka ehtii, jos mieheni on kotitoimistolla meillä on ruoka valmiina kun tulen kotiin. Viikonloppuna tehdään sitten pitkän kaavan mukaan. Pari kertaa kuukaudessa meillä on ruokavieraita, joko omaa sakkia tai ystäviä. Harrastukset on sovitettu siten ettei ruoka-ajoista tarvitse tinkiä, kaikki on yhtä aikaa pöydässä.
En ole koskaan ajatellut että hyvä ruoka olisi rasite, tämän opin jo kotona missä äitini oli erinomainen ruuanlaittaja. Ja tyttäret - no yksi tekee cateringia ja toinen auttaa, teini-ikäinen kuopus auttaa ruuanlaitossa ja pyöräyttää usein jonkun piiraan, pikkuleipiä tai vaikka mutakakun meille iltakahville.
Niin. Sinä. Sinä et ole koko maailma. Minusta mikä tahansa asia joka toistuu monta kertaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa vuosikymmeniä on puuduttavaa ja rutiininomaista.
Monta kertaa päivässä? Teemme aamiaisen ja päivällisen, ehkä joku syö myös iltapalaa mutta tekee sen itse. Viikonloppuisin aamiainen, päiväkahvi ja päivällinen. Eipä tuossa hirveästi rasitetta ole:) Ja tosiaan ruuan teen joka toinen päivä ja toisena vain lämmitän (10 min max).
En ole koko maailma mutta olen luullut olevani ihan tavallinen ja normaali, nyt huomaankin olevani joku superäiti kun jaksan ja viitsin. Ehdin silti käymään töissä, harrastamaan, nauttimaan omasta ajasta ja laatuajasta miehen kanssa;D Omassa ystäväpiirissä kaikki samanlaisia joten senkään takia en ole tajunnut mitään outoa tässä...
No sä olet onnekas kun et koe kotitöitä rasittavana! :D Paljon riipuu myös muusta elämästä; millaista työtä tekee, paljonko työmatkoihin menee aikaa, minkä ikäisiä lapsia ja paljonko, kaatuuko kotityöt yksin äidilel jne.
Lapsia on 4, tosin 3 jo poissa kotoa mutta ovathan hekin olleet vauvoja, taaperoita, eskarilaisia, pieniä ja isoja koululaisia. Ja olen aina ollut töissä perus äitiyslomaa lukuunottamatta. Siihen aikaan työmatkaan meni tunti suuntaansa, nykyään enää 20 min. Olen tosiaan ollut onnekas koska mieheni on aina osallistunut perheen elämään ja kotitöihin tasapuolisesti. Mutta tosiaan, silloin kun perheen perustin ymmärsin mitä äitiys on ja että joudun vähän tinkimään omista menoistani perheen ja lasten hyväksi. En kadu enkä koe jääneeni mitään ilman. Olen onnekas:)
Tää keskustelu on varmaan sitten avannut sun silmiä; ihmisiä, tilanteita ja vomavaroja on erilaisia. :)
Joo, en ole ymmärtänytkään miten voimattomia ihmiset nykyään on! Todella silmät avaava ketju.
Hienoa jos tää keskustelu on onnistunut lisäämään sun ymmärrystä ja empatiaa. :) Ihan kaikki niistä joiden ruuhkaisesta lapsiperhearjesta on kulunut noin kauan aikaa, eivät välttämättä enää muista millaista se oli. Sullakin se taisi olla vähän hakusessa ennen tätä keskustelua. (Sen verran voisin oikaista sun käsityksiä että kyllä sitä väsymystä oli ennenkin. )
Onhan meillä edelleenkin yksi lapsi kotona, 14v teini. 35 vuotta lapsiperhearkea takana:) En mä kiellä sitä etteikö voisi olla väsynyt, minäkin olen ollut mutta kyllä mä kodin ja lapset olen silti hoitanut.
Niin, ei täsä ketjussa varmaan kukaan ole tuonut esiin sellaista että kotia ja lapsia hoidettaisiin huonosti. Sen sijaan siitä on kerrottu että ruuanlaitto on rasittavaa pitkän työpäivän jälkeen ja kysytty että miten sen sais hoidettua mahdollisimman helposti. Eli nykyäidit ovat samassa tilanteessa kuin sinä aikoinaan; ehkä pitkiä työmatkoja, pieniä lapsia jne.
Saahan sen ääneen sanoa että kotityöt vie voimia ja kysyä vinkkejä miten hommia voisi helpottaa. On ankeaa jos tähän saa vastaukseksi ylenkatsetta ja vähättelyä.
Tuo on tyypillinen ankea anoppi, miniän kyykyttäjä. Kaikki on ollut helppoa ja sujunut suit sait.269
Eipä ole tarvinnut miniää kyykyttää, sen verran upea ja pystyvä nainen! Johtavassa asemassa, paljon työmatkoja, harrastuksia jne. Silti hoitaa kotihommat vaikka unissaan ja miehensä tietty auttaa. Se hoitaa kodin ja lapsen kuka on kotosalla toisen ollessa työmatkoilla tms. Tuskin mun pojalle mikään vetelys olisi kelvannutkaan
Miniälle ei hirveästi jää aikaa olla läsnä lastensa kanssa. :/
Joka päivä jää aikaa jos ei ole matkoilla (n 3-4 pv/kk). Ja silloin lapsella on laatuaikaa isänsä kanssa. Moniko voi sanoa samaa??
Miniällä on työmatkoja ja harrastuksia paljon, lisäksi hän kantaa päävastuun ruuasta ja kaikesta muusta kodinhoidosta. Johtajan työpäivät saattaa muutenkin venyä pitkiksi. Millä matikalla miniällä on reilusti aikaa jälkikasvunsa kanssa?
Tässä perheessä isä lienee se lasten ykkösvanhempi, ihan jees sekin tietty.
Isä matkustaa myös työkseen joten vuorotellen ovat kotona, aina jompikumpi. En sanonut että miniä hoitaisi päävastuun, molemmat tekevät varmasti yhtä paljon. Käytin ehkä väärää sanaa kun sanoin että poikani "auttaa" häntä kotitöissä. Kuten jatkoin - se tekee joka ehtii. Ja kun molemmat ovat kotona toinen voi olla lapsen kanssa silläaikaa kun toinen tekee vaikka ruokaa. Ei varmasti tarvitse olla hetkeäkään yksin jos ei tahdo. Ja heilläkin tehdään kiirepäivinä edellisenä iltana ruuat valmiiksi ettei mene aikaa ruuanlaittoon seuraavana päivänä vaan lämmittäminen riittää ja taas voi olla lapsen kanssa.
Kaiken tämän sinä tiedät... Miten?
Öh, oma poikani ja miniäni? Olemme hyvin läheisiä ja tekemisissä lähes päivittäin. Kai mä nyt oman perheeni tunnen ja tiedän miten olen omani kasvattanut??
Käsittämätön kyylä. Mitähän ne tykkää kun anoppi nuuskii ja kirjaa päivittäin sitä johtajaelämää. Onpa luontevaa näytellä täydellistä perhe-elämää, että anoppi pääsee leuhkimaan! Yöööök.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silläaikaa kun täällä on jänkätty turhasta mä olen laittanut keiton tulille (6 min valmistelut + kiehumisaika 10min) ja tehnyt focaccian (8min valmistelut, kohotus ja kohta uuniin - 15min)
En vaan ymmärrä mikä siinä on vaikeaa?
Kuka on väittänyt että se on vaikeaa?
Esimerkiksi ap joka ei pysty eikä halua suoriutua muutamassa minuutissa ruuanlaitosta
Esimerkeissäsi et sinäkään selviä siitä muutamassa minuutissa.
Missä menee sinulla muutaman raja? Jos sopan laittaa kiehumaan 6 minuutissa ja valmistuu 10 minuutissa se on yhteensä 16 minuuttia. Ei paha.
Siinä missä suomen kielen perussanakirjassakin. Muutama on noin kolme.
Et taida käsittää sitäkään, että monet on tosi poikki tullessaan kotiin. Minäkin ajan 45 minsaa läpi tietöisen ja ruuhkaisen Helsingin todella tiukan ja kiireisen työpäivän päälle. Aivot lyö nollaa, kun vihdoin pääsen sisään. Sitten pitää kuoria lapsilta vaatteet, viedä kuivumaan, päästää koirat pissalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kuullut, että jotkut lounasravintolat myyvät ruokaa myös ulos kilohinnalla. Onko kukaan ostanut tällä tavalla ruokaa päivälliseksi?
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut, että jotkut lounasravintolat myyvät ruokaa myös ulos kilohinnalla. Onko kukaan ostanut tällä tavalla ruokaa päivälliseksi?
Työpaikkaruokalasta olen. Sieltä saa erilaisia laatikoita ja kiusauksia sekä leipää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silläaikaa kun täällä on jänkätty turhasta mä olen laittanut keiton tulille (6 min valmistelut + kiehumisaika 10min) ja tehnyt focaccian (8min valmistelut, kohotus ja kohta uuniin - 15min)
En vaan ymmärrä mikä siinä on vaikeaa?
Kuka on väittänyt että se on vaikeaa?
Esimerkiksi ap joka ei pysty eikä halua suoriutua muutamassa minuutissa ruuanlaitosta
Esimerkeissäsi et sinäkään selviä siitä muutamassa minuutissa.
Missä menee sinulla muutaman raja? Jos sopan laittaa kiehumaan 6 minuutissa ja valmistuu 10 minuutissa se on yhteensä 16 minuuttia. Ei paha.
Siinä missä suomen kielen perussanakirjassakin. Muutama on noin kolme.
Et taida käsittää sitäkään, että monet on tosi poikki tullessaan kotiin. Minäkin ajan 45 minsaa läpi tietöisen ja ruuhkaisen Helsingin todella tiukan ja kiireisen työpäivän päälle. Aivot lyö nollaa, kun vihdoin pääsen sisään. Sitten pitää kuoria lapsilta vaatteet, viedä kuivumaan, päästää koirat pissalle.
Ei sun väsymys saa olla syynä lasten huonolle ravinnolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruokaa täytyy alkaa vain tekemään. Kun tarpeeksi tekee, se sujuu ihan itsestään eikä tarvitse miettiä asiaa sen kummemmin. Se on kuin mikä tahansa taito. Ennen lapsen tuloa en laittanut itse ruokaa juuri koskaan. Nyt taapero syö kahdesti päivässä tekemääni ruokaa. Eihän se aluksi helppoa ole, mutta se helpottuu ajan myötä. Täytyy vain myöntää itselleen miksi se on vaikeaa.
Mä myönnän että ruuanlaitto on musta tappavan tylsää ja ankeaa eikä mua oikeasti yhtään kiinnosta se ruuan suunnittelupuolikaan. Ruokaa teen silti kun on pakko. Miten tästä eteenpäin?
Saatko onnistumisen tunteita ruuanlaitosta? Millaiset fiilikset on silloin, kun ruoka on valmis? Iloitsetko siitä, että teit perheellesi hyvää ruokaa? Minulla ainakin onnistumisen tunteet motivoivat ja se, että tiedän mitä lapseni syö.
Joo joskus vapaa-ajalla ruuanlaitto on kivaa, ei väsynenä töiden jälkeen. Kun ruoka on valmis, mulla on stressitasot korkealla edelleenkin. En mä erikseen iloitse siitä että teen perheelle hyvää ruokaa, pyykkihuoltokin on arkena vähemmän vastenmielistä. Onneksi miehelle arkikokkaus on vähemmän nihkeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silläaikaa kun täällä on jänkätty turhasta mä olen laittanut keiton tulille (6 min valmistelut + kiehumisaika 10min) ja tehnyt focaccian (8min valmistelut, kohotus ja kohta uuniin - 15min)
En vaan ymmärrä mikä siinä on vaikeaa?
Kuka on väittänyt että se on vaikeaa?
Esimerkiksi ap joka ei pysty eikä halua suoriutua muutamassa minuutissa ruuanlaitosta
Esimerkeissäsi et sinäkään selviä siitä muutamassa minuutissa.
Missä menee sinulla muutaman raja? Jos sopan laittaa kiehumaan 6 minuutissa ja valmistuu 10 minuutissa se on yhteensä 16 minuuttia. Ei paha.
Siinä missä suomen kielen perussanakirjassakin. Muutama on noin kolme.
Et taida käsittää sitäkään, että monet on tosi poikki tullessaan kotiin. Minäkin ajan 45 minsaa läpi tietöisen ja ruuhkaisen Helsingin todella tiukan ja kiireisen työpäivän päälle. Aivot lyö nollaa, kun vihdoin pääsen sisään. Sitten pitää kuoria lapsilta vaatteet, viedä kuivumaan, päästää koirat pissalle.
Ei sun väsymys saa olla syynä lasten huonolle ravinnolle.
Ei mun lapset syö huonoa ravintoa. Mistä nyt taas niin päättelet?
Kokkiperhe kirjoitti:
Meillä esivalmistetaan seuraavan päivän ruoka jo edellisenä iltana. Toimii meillä parhaiten siten, että toinen lähtee koirien ja poikien kanssa iltalenkille ja toinen jää valmistelemaan seuraavaa päivää. Alustavasti salaatin teko (ilman vetisiä kasviksia/hedelmiä, jotka pilkotaan just ennen pöytään laittamista), lihan/kalan/kanan valmistaminen ja jälkkäri (monasti sama useammalle päivälle. Esim. suklaakiisseli kelpaa kolmekin päivää, vispipuuro, mannavanukas (tehdään monesti viikonlopun mannapuurosta), viikonlopun torttupala, marjakiiselit tai jätski pakastemarjoilla jne.....
Samalla laitetaan iltapalaa varten kaikki valmiiksi ja siivotaan paikat. Kun iltapala on syöty astianpesukone päälle ja siinä se on.
Se joka tulee kotiin ensimmäisenä keittää perunat/riisin/pastan yms. ja höyryttää vihannekset. Lämmittää kastikkeen, viimeistelee salaatin ja kattaa pöydän. Näin lapset saapuvat valmiiseen ruokapöytään.
Talvisin hyödynnämme isoa leivinuunia, jossa tehty ruoka on aivan vertaansa vailla!
Olisinpa minäkin toiminut näin, kun lapset olivat pieniä. Meillä keittiössä oli jatkuva kaaos. Muksut haki kaapeista naposteltavaa, kun valmistin ruokaa. Ukko huuteli sohvalta että koska saa evästä. Minusta tuntui, että tein toisen työpäivän sen varsinaisen työni lisäksi. Olin iltaisin aivan poikki.
Olisi pitänyt ukolle vähän delegoida kotitöitä vaikka se uhkasi lähte lätkimään, jos joutuu akkain hommia tekemään. Kun se sitten lähti kuitenkin......
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silläaikaa kun täällä on jänkätty turhasta mä olen laittanut keiton tulille (6 min valmistelut + kiehumisaika 10min) ja tehnyt focaccian (8min valmistelut, kohotus ja kohta uuniin - 15min)
En vaan ymmärrä mikä siinä on vaikeaa?
Kuka on väittänyt että se on vaikeaa?
Esimerkiksi ap joka ei pysty eikä halua suoriutua muutamassa minuutissa ruuanlaitosta
Esimerkeissäsi et sinäkään selviä siitä muutamassa minuutissa.
Missä menee sinulla muutaman raja? Jos sopan laittaa kiehumaan 6 minuutissa ja valmistuu 10 minuutissa se on yhteensä 16 minuuttia. Ei paha.
Siinä missä suomen kielen perussanakirjassakin. Muutama on noin kolme.
Et taida käsittää sitäkään, että monet on tosi poikki tullessaan kotiin. Minäkin ajan 45 minsaa läpi tietöisen ja ruuhkaisen Helsingin todella tiukan ja kiireisen työpäivän päälle. Aivot lyö nollaa, kun vihdoin pääsen sisään. Sitten pitää kuoria lapsilta vaatteet, viedä kuivumaan, päästää koirat pissalle.
Ei sun väsymys saa olla syynä lasten huonolle ravinnolle.
Ei kai kukaan ole sanonut lastensa saavan huonoa ravintoa. Monet täällä sen sijaan ovat sanoneet että ruuanlaitto on rasittavaa, tylsää jne. Mä luen ainakin ihan mielelläni miten muut tekee siitä hommasta mahdollisimman helppoa ja nopeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulle on siis oma aika tärkeämpi kuin lasten ravinto?
Kyllä näin työssäkäyvänä vanhempana tekee iltaisin mieli vähän levähtää eikä vääntää jotain makaronilaatikkoa ja nakkikeittoa.
Makaronilaatikkohan on ihan oivallista arkiruokaa, koska se ei vaadi kuin kymmenen minuutin vaivan ennen kuin uuni hoitaa loput. Nakkikeitto vaatii jo enemmän käsityötä, mutta lapset voivat osallistua myös.
Kuka on väittänyt että se on vaikeaa?