Lue keskustelun säännöt.
Syyttäminen itsemurhasta?
Syyllistätkösinäkin?
06.08.2016 |
Miksi ihmiset väittävät itsemurhaa itsekkääksi?!??
Minusta tämä on täyttä paskaa, sillä olen itse kärsinyt myös MT-ongelmista ja menettänyt yhden ystävän. Syy miksei itsemurha ole itsekästä on mielestäni se, että tuo ihminen joka aikoo tappaa itsensä joutuu kärsiä joka päivä ja minuutti. Tämäkään ei riitä,koska: Tuo ihminen on varmasti taistellut kauan kaikkea pahaa vastaan kuten. rahattomuutta,väkivaltaa,syrjintää tai psyykkisiä ongelmia.
JOTEN ÄLKÄÄ SAATANA SYYTTÄKÖ ITSEMURHAN TEHNEITÄ!
Huom. En suosi itsemurhaa, olen hoitanut itsenikin "kuntoon" ja nähnyt monia tapauksia.
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
Minun mielestäni itsemurha on erittäin itsekäs teko. Ajatuksissa on vain se oma tuska ja pahaolo eikä ajatella ollenkaan esim. omia pieniä lapsia ja vaimoa jotka jäävät ilman isää ja puolisoa.
Se on sairaus. Sairaus joka aiheuttaa sen ettei näe muuta kuin omaa kärsimystä.
Sairaus joka vakuuttaa että lapsilla ja puolisoilla on parempi olla ilman masentunutta ihmistä taakkanaan.
Masennuksesta puhutaan edellen niin halveksuvasti, että masentuneen kynnys puhua ja hakea apua on hyvin korkealla, koska vallitseva asenne "kyllä muillakin on rankkaa eikä silti vello itsesäälissä" aiheuttaa sen että masentunut tuntee itseään entistä epäonnistuneemmaksi.
Eikö ihmiset oikeasti tajua että aiinä vaiheessa kum ihminen päättää kuolla niin hänellä on ollut äärimmäisen vaikeaa?
Tajuan! Mutta itsemurhaa miettivän ja syvästi masentuneen ihmisen on tajuttava myös, ettei hän voi SYYLLISTÄÄ MUITA IHMISIÄ teostaan. Ja tuo vallitseva asenne "kyllä muillakin on rankkaa" on nimenomaan TOTTA! Muillakin ihmisillä on rankkaa ja vaikeuksia. Mutta suinkaan jokainen ihminen ei rankkojen tapahtumien ja vaikeuksien keskellä masennu ja sairastu psyykkisesti. Näillä ihmisillä voimavarat riittävät käsittelemään raskaat ja vaikeat asiat itse sairastumatta. Mutta moni masentunut ajattelee ja itsekin masentuneena ajattelin, että terveet ystäväni ovat jotenkin ajattelemattomia, kun he eivät tajua miten raskasta minulla on ja heillä kun on niin helppoa, kun he eivät ole masentuneita. Ihminen voi olla psyykkisesti terve ja silti kohdata raskaita asioita elämässä, joihin menee energiaa. Ihminen voi olla ei-masentunut ja silti kokea surua, ei terveen ihmisen surua ja vaikeuksia saa luokitella turhemmiksi vain siksi ettei terve ole sairas psyykkisesti. Ihminen pysyy terveenä, kun löytää tasapainon ja rakentavan tavan käsitellä näitä raskaita asioita. Siihen kuuluu myös se, että on pystyttävä päästämään toisista ihmisistä irti sen verran, että voi keskittyä positiivisella tavalla itseensä, eikä ala kantamaan toisten murheita ja kävelemään toisen puolesta. Itselläni avain masennuksesta paranemiseen oli se, että kun olin ahdistuspuuskissa ja suoraan ääneen sanoin läheiselle, että en pärjää, sekoan, en pysty olemaan yksin, älä jätä mua yksin yms--- niin tämä läheinen sanoi, ettei hän voi pysäyttää omaa elämäänsä vuokseni ja hänen on mentävä. Ja mitä tapahtui? Tapoinko itseni? EN! tuosta hetkestä meni kyllä vielä vuosia, mutta lopulta paranin masennuksesta. Ihminen on yhteisöllinen eläin ja tarvitsemme toisiamme, mutta tarvitsemme hyvinvoivia yksilöitä. Ja jokaisen täytyy itse huolehtia psyykkisestä hyvinvoinnistaan, se kun on asia johon me muut emme pääse käsiksi, emme voi ruokkia sieluanne jos te ette itse ruoki sitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
Minun mielestäni itsemurha on erittäin itsekäs teko. Ajatuksissa on vain se oma tuska ja pahaolo eikä ajatella ollenkaan esim. omia pieniä lapsia ja vaimoa jotka jäävät ilman isää ja puolisoa.
Se on sairaus. Sairaus joka aiheuttaa sen ettei näe muuta kuin omaa kärsimystä.
Sairaus joka vakuuttaa että lapsilla ja puolisoilla on parempi olla ilman masentunutta ihmistä taakkanaan.
Masennuksesta puhutaan edellen niin halveksuvasti, että masentuneen kynnys puhua ja hakea apua on hyvin korkealla, koska vallitseva asenne "kyllä muillakin on rankkaa eikä silti vello itsesäälissä" aiheuttaa sen että masentunut tuntee itseään entistä epäonnistuneemmaksi.
Eikö ihmiset oikeasti tajua että aiinä vaiheessa kum ihminen päättää kuolla niin hänellä on ollut äärimmäisen vaikeaa?Tajuan! Mutta itsemurhaa miettivän ja syvästi masentuneen ihmisen on tajuttava myös, ettei hän voi SYYLLISTÄÄ MUITA IHMISIÄ teostaan. Ja tuo vallitseva asenne "kyllä muillakin on rankkaa" on nimenomaan TOTTA! Muillakin ihmisillä on rankkaa ja vaikeuksia. Mutta suinkaan jokainen ihminen ei rankkojen tapahtumien ja vaikeuksien keskellä masennu ja sairastu psyykkisesti. Näillä ihmisillä voimavarat riittävät käsittelemään raskaat ja vaikeat asiat itse sairastumatta. Mutta moni masentunut ajattelee ja itsekin masentuneena ajattelin, että terveet ystäväni ovat jotenkin ajattelemattomia, kun he eivät tajua miten raskasta minulla on ja heillä kun on niin helppoa, kun he eivät ole masentuneita. Ihminen voi olla psyykkisesti terve ja silti kohdata raskaita asioita elämässä, joihin menee energiaa. Ihminen voi olla ei-masentunut ja silti kokea surua, ei terveen ihmisen surua ja vaikeuksia saa luokitella turhemmiksi vain siksi ettei terve ole sairas psyykkisesti. Ihminen pysyy terveenä, kun löytää tasapainon ja rakentavan tavan käsitellä näitä raskaita asioita. Siihen kuuluu myös se, että on pystyttävä päästämään toisista ihmisistä irti sen verran, että voi keskittyä positiivisella tavalla itseensä, eikä ala kantamaan toisten murheita ja kävelemään toisen puolesta. Itselläni avain masennuksesta paranemiseen oli se, että kun olin ahdistuspuuskissa ja suoraan ääneen sanoin läheiselle, että en pärjää, sekoan, en pysty olemaan yksin, älä jätä mua yksin yms--- niin tämä läheinen sanoi, ettei hän voi pysäyttää omaa elämäänsä vuokseni ja hänen on mentävä. Ja mitä tapahtui? Tapoinko itseni? EN! tuosta hetkestä meni kyllä vielä vuosia, mutta lopulta paranin masennuksesta. Ihminen on yhteisöllinen eläin ja tarvitsemme toisiamme, mutta tarvitsemme hyvinvoivia yksilöitä. Ja jokaisen täytyy itse huolehtia psyykkisestä hyvinvoinnistaan, se kun on asia johon me muut emme pääse käsiksi, emme voi ruokkia sieluanne jos te ette itse ruoki sitä!
Tekstistäsi käy hyvin ilmi että kuvittelet että ymmärrät, muttet silti tajua.
Henkisesti terve suree kun läheinen kuolee, mutta löytää tapoja käsitellä suruaan.
Masentunut ihminen kokee että ei kestä enää ja kokee sen henkilökohtaisena loukkauksena jos lempijugurtti on kaupasta loppu. (Karkea esimerkki.)
Se ei ole itsekkyyttä ettei silloin kykene muita ajattelemaan!
Masennustakin on erilaista, se että sinä olet sen yhdellä tavalla kokenut ei tarkoita että se on samanlainen kellään muulla.
Jokaiselle se oma tuska ja kärsimys on todellinen.
Jos pyytää apua ja haluaa puhua voinnistaan, se on itsekkyyttä jos ei kykene muita ajattelamaan.
Kun antaa periksi koska ei jaksa enää sekin on itsekästä.
En mä masentuneena kyl syytellyt ketään min ongelmista. En pommittanut ystäviäni, enkä uhkailua itsemurhalla vaikka olin jo varma,että kuolen kohta.
Ajattelin etten halua jättää kellekään sitä tuskaa. Ainoat jolle kerroin itsetuhoisista ajatuksista oli alan ammattilaiset, koska ajattelin, että he jaksavat "kantaa" murheeni.
Sairaus varmasti puhuu jos/kun ihminen syyllistää muita, mutta kaikilla meillä on ongelmia ja arjen kiireiden kanssa tasapainottelua. Itseään ei saa sairastuttaa toisen takia!
Eikös itsemurhan tehnyt ole silloin sankari, kun ei enää sairastuta muita pahalla olollaan? Uhraa itsensä muiden hyväksi?
Se riippuu miten tekee itsemurhan. Jos on valmis uhraamaan muita siinä samalla, kyllä syyllistän. En arvosta ihmistä.
Veljeni meni junan alle. Se ei vaan ole reilua vaaraantaa niin paljon muitakin ihmisiä. Raukkamaista tehdä junan kuskista murhaaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laajennettu itsemurha ei ole ollenkaan itsekästä; siinä voi ajatella maapallon kantokykyä.
Voisiko läheisten suru olla myöskin sitä, että kuoleminen on kallista ja sitä kautta tulee lisää murheita edesmenneen lisäksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsemurha on itsekäs teko ja masennus on tavallaan itsekäs sairaus. Koko elämä pyörii niin tiukasti omien tuntemusten ympärillä, ettei mikään muu kiinnosta. Sellaista sisäänpäin käpertymistähän se on. Minkäpä tuolle voi, se nyt vaan on sen sairauden luonne.
Älä viitsi, kukaan ei varmasti halua sitä sairautta itsekkäistä syistä.
Puolison itsemurhan jälkeen jäin taloudelliseen ahdinkoon koska esim. henkivakuutuksesta ei saanut mitään korvauksia koska hän lähti oman käden kautta. Velkoja maksan edelleen vaikka tapahtumasta on pian 20v. Ja lapset ovat kasvaneet ilman isää. Eli kyllä on itsekäs teko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsemurha on itsekäs teko ja masennus on tavallaan itsekäs sairaus. Koko elämä pyörii niin tiukasti omien tuntemusten ympärillä, ettei mikään muu kiinnosta. Sellaista sisäänpäin käpertymistähän se on. Minkäpä tuolle voi, se nyt vaan on sen sairauden luonne.
Älä viitsi, kukaan ei varmasti halua sitä sairautta itsekkäistä syistä.
Ei siitä tarvitse loukkaantua. Se nyt vaan on sen sairauden luonne, että mikään muu ei kiinnosta kuin oma napa. Olen tuota katsonut sivusta aika monta vuotta, kun läheinen sairastaa. Pienimmätkin tuntemukset pitää analysoida ja ruotia ja jotenkin tuntuu että jos nyt ei olekaan hirveän huono päivä, niin kyllä sen sellaiseksi saa kun menee makuulle ja alkaa analysoimaan taas niitä omia tuntemuksia.
Jossain vaiheessa, ehkä viiden vuoden kohdalla, on alkanut tuntumaan, että onkohan se hoitokaan aivan oikeanlaista, vai tukeeko sekin vaan tuota itseensä käpertymistä. En tiedä kun en ole siellä mukana, mutta mitään vaikutusta sillä ei ainakaan näytä olevan. Jos siellä vaan kysellään että miltä tänään tuntuu, niin ehkä se ei tehoa. Ehkä pitäisi suunnata sitä ajatusta pois päin sieltä omasta navasta ja ulkomaailmaan. Tuskin kukaan on löytänyt elämäänsä mielekästä tarkoitusta omien tunteiden märehtimisestä.
Ja joo, kukaan ei ymmärrä. Syyttelyn sijaan te masentuneet voisitte tänä aivan erityisenä päivänä miettiä miltä muista tuntuu. Ihan vaan vaihteeksi.
minulla ei ole siihen mielipidettä... minun mielestä se ei ole oikein eikä väärin. sitä on turha väitellä, koska mielipiteet jakautuvat. Ja itsemurhan halu on samanlainen kun haluaisit syödä kovasti jotain makeaa kun näät pöydällä jotain hyvää. Me kaikki joskus kuollaan eikä oikein näy eroa tunteillaan tekeekö itsemurhan vai kuoleeko esimerkiksi vanhuuteen. Samalla on idioottimaista sanoa, että kaikki tulee olemaan hyvin elämässä. Sitä et koskaan tule tietämään, entä jos ei olekaan tai sitten on. Se on ihmisen oma päätös uskoa siihen. Itsemurha on on sillä tavalla itsekästä kun aiheutat muille kipua, mutta jos ihminen kituu maailmassa ja elää tavallaan muita varten, että he olisivat onnellisia niin ne ihmiset, ketkä ovat iloisia sitä, että hän on maailmassa, mutta sisältään kuollut... eivät myöskään kovin eroa siitä tekeekö ihminen itsemurhan sillä samanlaisia itsekkäitä ne ovat kans. Itsemurha on ristiriitainen asia. Itsemurhasta voi väitellä vuosia putkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni masennusta pitäisi verrata fyysisiin sairauksiin. Jos joku tekee itsemurhan kovien kroonisten kipujen takia, joihin ei saa tai ei löydä riittävästi apua, niin luulen että se ymmärretään paremmin, eikä aleta syyllistämään että "olis nyt hakenut apua kipuihinsa, todella itsekästä jättää meidät suremaan". Jotenkin ihmiset eivät vain ymmärrä, että myös henkinen kipu voi olla ihan yhtä tuskallista, eikä kaikille ole tarjolla riittävästi oikeanlaista apua. Nämä ovat vaikeita ja surullisia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Tiedoksi vaan, että yleensä itsemurhaa aikovat antavat varoitusmerkkejä. Vaikka sinä et sitä halua uskoa. Sinä olet kiireinen, etkä taas jaksaisi auttaa pienissä asioissa (mitkä ko henkilölle olisivat suuria), "ei meillä muillakaan ole helppoa" jne. Kun ihminen huomaa, ettei ketään vaan kiinnosta, sitä kaivautuu syvemmälle ja syvemmälle kuoppaan. Sinä et jaksa välittää. Älä usko, jos et tahdo. Se ei silti tee siitä vähempää totta. Harva oikeasti hyvien ihmisten ympäröimänä tekee itsemurhaa.
Eivät välttämättä. Tosissaan itsemurhaa suunnitteleva on ajatuksistaan hiljaa, jotta muut eivät yrittäisi estää häntä. Itsemurha ja sen yrittäminen ovat usein eri asioita. Pieleen mennyt yritys on hätähuuto läheisille, onnistunut itsemurha ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On itsekäs teko, koska itsemurhan tehnyt traumatisoi läheisensä pahasti.
Vierailija kirjoitti:
On itsekäs teko, koska itsemurhan tehnyt traumatisoi läheisensä pahasti.
Ihan sama vaikka jotain tämä mielipide ei miellyttäisikään. Oma mielenterveys on palasina vielä yli 10 vuotta puolison tekemän itsemurhan jälkeen kaikesta terapiasta huolimatta. Joudun elämään loppuelämäni traumojeni kanssa. Turha selittää minulle etten muka tiedä mitä masennus ja ahdistus on kaiken kokemani jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni masennusta pitäisi verrata fyysisiin sairauksiin. Jos joku tekee itsemurhan kovien kroonisten kipujen takia, joihin ei saa tai ei löydä riittävästi apua, niin luulen että se ymmärretään paremmin, eikä aleta syyllistämään että "olis nyt hakenut apua kipuihinsa, todella itsekästä jättää meidät suremaan". Jotenkin ihmiset eivät vain ymmärrä, että myös henkinen kipu voi olla ihan yhtä tuskallista, eikä kaikille ole tarjolla riittävästi oikeanlaista apua. Nämä ovat vaikeita ja surullisia asioita.
Kiitos kommentistasi. Tuota ei tosiaankaan tajua kuin harva. Kunnon ahdistus ja masennus, se on kuin sinut olisi lävistetty seipäällä. Näkymättömällä seipäällä. Silti sinun odotetaan olevan yhtä suoriutumiskykyinen kuin muutkin. Eikä saa valittaa eikä olla kiittämätön! Tottahan nyt kaikki elämästä nauttii! Turhaa kiukuttelua ja hupsuttelua kaikki muu.
Monella on ollut lievä, lyhytkestoinen masennus. Ja touhukkaina ja hyväätarkoittavina sitten paasaavat elämäntapa- ja asennemuutos-ohjeitaan pitkin lehtiä ja nettiä, tupia ja toreja. Mutta näkymättömästä seipäästä hekään eivät tiedä yhtään mitään. Siihen ei ole auttanut vesijuoksu, avokado eikä ravinnelisät. Mindfullness on jotakin mikä tuottaa vain lisää tuskaa, epätoivoa ja epäonnistumisen tunnetta, kun siihenkään ei pysty, sekään ei auta. Mielen syöpä. Kietoutuu osaksi koko persoonaasi. Minä Olen Tämä Sairaus. Se ei ole Minussa. Se Olen Minä. Tulehtunut, turha, raskas.
Ja näin on voinut olla lapsesta saakka. Helpoimmalla pääsee, kun ei enää oikeastaan edes yritä puhua siitä kenellekään mitään, koskaan. Muuten sattuu lisää. Syystä tai toisesta. Joku päivä kuolemme, ihan jokainen.
Vierailija kirjoitti:
On itsekäs teko, koska itsemurhan tehnyt traumatisoi läheisensä pahasti.
Syöpään kuoleminenkin on läheisille traumatisoivaa - pahimmillaan täytyy seurata kitumista pitkiä aikoja. Tosi itsekästä semmoinen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On itsekäs teko, koska itsemurhan tehnyt traumatisoi läheisensä pahasti.
Syöpään kuoleminenkin on läheisille traumatisoivaa - pahimmillaan täytyy seurata kitumista pitkiä aikoja. Tosi itsekästä semmoinen!
Miten moni syöpäsairas jättää hoidot väliin ja jättää verisen ruumiinsa kotiin läheisten löydettäväksi? Itsemurhaan kuollut ei ole mikään kaunis näky. Traumat jäävät pysyviksi sillä, joka ruumiin kotoa löytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On itsekästä hypätä junan alle tai ajaa rekkaa päin. Tai jättää oma ruumis muiden löydettäväksi.
Ajan itse rekkaa, mutta olen myös sillä toisella puolella, eli mietin rekan keulaan ajamista ja päivieni päättämistä. Älkää loukkaantuko muiden puolesta (junakuskien/rekkakuskien jne.). Jos joku joskus päättää päivänsä mun rekan eteen, en todellakaan syyllistä sitä ihmistä, ymmärrän ja tiedän niin tasan tarkkaan sen tuskan ja sen että haluaa vaan että se kaikki loppuu. Ehkä ainoa ajatus sitä rekkakuskia kohtaan on se, että se rekkakuski selviää lähes 100% tapauksista fyysisesti vahingoittumatta. Muutenhan näitä itsemurhia tehtäisiin henkilöauto/henkilöauto -periaatteella.
Antakaa täysi-ikäiselle mahdollisuus eutanasiaan laillisesti piikillä, niinkuin eläimillekin tehdään, niin näistä liikenneitsemurhista päästään eroon. Kenenkään ei pitäisi kärsiä kohtuuttomasti, ei henkisesti eikä fyysisesti. Ja ne ketkä ovat hakeneet apua, tietävät miten oikean avun saaminen on vaikeampaa kuin lottovoiton täysosuman osumien kohdalleen. Ja kun tilanne on saavuttanut sen pisteen, että kuolema tuntuu suorastaan rauhoittavalta, ei voimia enää ole etsiä sitä apua, mitä ei luultavasti koskaan saa. Hyvin yksin meidät jätetään ongelmiemme kanssa.
Miksi aina höpötetään (lääkärin antamasta) piikistä, kun itseotettu pilleri ja lasi vettä ajaa saman asian.
Ja iso osa ei edes halua apua vaan ainoastaan etsii oikeutusta sille, että haluaa pahoittaa monen mielen.