Työkaveri varasti muumimukini
Pitkä sepustus, pahoittelen.
Minulla on töissä kahvimukina sininen Rauha-muumimuki, jonka olen joskus kauan sitten saanut lahjaksi silloiselta hyvältä ystävältäni. Työpaikkani on suht pieni toimisto, meitä on yhteensä kahdeksan henkeä. Jokaisella on omat mukit ja niitä pidetään keittiön kuivauskaapissa. Tai siis ne pitävät, jotka pesevät mukinsa, toisilla se on aina pöydällä. Itse kuitenkin pesen omani yleensä päivän päätteeksi ja pistän kaappiin kuivumaan.
Yksi työkaverini meinasi pudottaa silmät päästään, kun joskus näki minkä mukin olin tuonut kahvimukikseni. Sanoi, että kyseessä on vähän arvokkaampi muumimuki ja kyseli, että enkö pelkää että se hajoaa töissä. Sanoin että ei pelota, vaikka onhan sillä vähän tunnearvoa, kun sen olen kerta lahjaksi aikanaan saanut.
Työkaveri on siitä asti (noin kaksi vuotta) vahdannut mukiani kuin haukka ja on välillä kysellyt, olisinko kiinnostunut myymään sen "kerta se on sulle niin arvoton, että voit pitää sitä työpaikan kahvimukina". Ja hänen kokoelmastaan tämä muki kuulemma vielä puuttuu. Olen aina sanonut kohteliaasti ei.
Tänä aamuna, kun tulin töihin, ei muki ollutkaan tiskikaapissa paikoillaan. Ajattelin, että olen jättänyt sen pöydälleni - niin käy joskus kiireessä ja nyt on ollut todella kiireistä - mutta muki ei ollut sielläkään. Kurkkasin varuiksi vielä muut keittiön kaapit, neukkarit ja jopa omat laatikkoni, ei mukia. Otin sitten keittiöstä yhden varamukeistamme (muutama muki firman logolla, asiakastapaamisia varten) ja kaadoin siihen kahvia, kun tänä muumimukiani himoinnut työkaveri tuli paikalle. Silmissä pilkahti tietävästi, kun hän mukaviattomalla äänellä kysyi, että "ai asiakastapaaminen heti aamusta?". Sanoin tiukasti että ei, vaan mukini on kadonnut. Työkaveri kohautti olkiaan ja sanoi välinpitämättömällä äänellä jaa ja lähti keittiöstä.
Onko työkaverini varastanut muumimukini? Tiedän, että hän jäi vielä tekemään töitä eilen kun lähdin, joten hänellä oli mahdollisuus.
Kommentit (396)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mmuki kirjoitti:
Täällä taas. Tulostin päivän päätteeksi keittiöön jääkaapin oveen lapun, jossa lukee jotakuinkin
KADONNUT/VARASTETTU
Sininen muumimuki (Rauha)
[netistä otettu kuva]
Palautathan tiskikaappiin tai työpöydälleni pe 12.8. mennessä, niin en aloita jatkotoimenpiteitä.
Jos hajotit sen, olethan valmis korvaamaan.
Terkuin, "Mmuki"Yritin ehtiä vielä puhumaan epäilemäni työkaverin kanssa päivän päätteeksi, mutta hän lähti tasan silloin, kun työpäivä päättyi ja itselläni oli työt huonossa vaiheessa juuri siinä kohtaa. Muilta työkavereilta kysyin ohimennen, kukaan ei ainakaan tunnustanut mitään eikä kenestäkään tullut samanlaista epäilystä kuin tästä yhdestä. Kurkkasin vielä lähteissäni roskiksen, keittiön kaapit, jääkaapin, mikron, työpöytäni laatikot ja jopa vessan, ei löytynyt. Jos olisin ollut toimistolla yksin, olisin tarkastanut työkaverienkin laatikot, nyt en kehdannut. En myöskään sanonut muille mitään epäilyksistäni ja kuten arvelinkin, esimies ei ole lukenut spostiaan (tai ainakaan vastannut). Toivottavasti maanantaina selviää lisää.
AP
Oletko nyt ihan tosissasi tuosta korvausvelvollisuudesta, jos joku on vahingossa hajottanut sen? En itse ainakaan suostuisi korvaamaan noin arvokasta mukia jos se ihan työpaikan tiskikaapissa majailisi, näkisin, että se on tällöin omalla vastuulla. Toki sen reilun kympin voisi korvata, jolla saa uuden normaalin muumimukin
Missä maailmassa teon vahinko on ikinä vapauttanut korvausvelvollisuudesta?
Vahinko on vahinko, ei mitään velvollisuutta korvata. Hyvänä eleenä voi viedä jonkun mukin tilalle, muumimukin vaikka.
Jokainen tervejärkinen ymmärtää ettei itselle arvokasta viedä julkiseen tilaan.
Tahallisuudesta on sitten asia.No, jos sulla olisi kallis auto, ja joku vahingossa peruuttaisi parkkipaikalla autoasi päin.
Miltä tuntuisi jos hän kuittaisi asian samoin kuin sinä nyt teet?
Muuten, se työpaikan kahvihuone ei ole julkinen tila.
Autoon peruuttaminen on liikennevahinko, ja siitä on laissa säädetty seuraamus ja sitä varten pitää olla vakuutus.
Mukin vahingossa särkeminen ei taas ole.
Ohis.Vahingonkorvauslaissa käsitellään vahingon aiheuttajan korvausvastuuta. Käytännössä olet korvausvelvollinen kaikesta minkä olet rikkonut.
"Joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu."
Vahingonkorvauslaki 2. luku 1.§
Ajattelinkin tilannetta, josta tuottamuksellisuus puuttuu, keittiö on paikka, jossa usein tapahtuu astioiden kanssa ihan puhtaita vahinkoja. Lisäksi poliisi tuskin uhraa resursseja tutkiakseen tuottamuksellisuutta mukin särkymisessä. Huvittaa ajatuskin.
Edelleen, korvausvastuu rajoittuu uuden mukin ostamiseen.
Jos vahingossa, siis ilman tuottamuksellisuutta, rikkoo työpaikan kahviossa kahvimukin, oletuksena lähtökohtaisesti lienee, että se on kahvimuki, ei keräilyesine, joita ei säilytetä työpaikan kahviossa. Ja jos, niin vakuutukset on syytä olla kunnossa.
Jos teko tahallinen tai varkaus korvausvastuu myös, mutta kuten olemme saaneet tietää, sitä ei, tämänhetkisten tietojen perusteella, voi ap todistaa. Jos voisi, olisi varmaan jo toiminut.
Tulee mieleen työskenteleekö ap julkisella puolella. Tältä palstalta olen oppinut, että siellä ei tehdä töitä, vaan lusmuillaan. Ehkäpä julkisen puolen esimiehillä on aikaa setviä mukin katoamisen suurta mysteeriä .
Lisäksi ap, ketjun otsikossa leimaa työkaverinsa, josta ei pidä, varkaaksi, Joka on kunnianloukkaus, jos apllä ei ole todisteita. Otsikko ei ole kysymys, koska kysymysmerkki puuttuu.
Se voi mennä hyvään tarkoitukseen. Työkaverisi saattaa haluta lisääntyä muumimukimenetelmällä eikä löytänyt muita mukeja tähän hätään ja tärppipäivät lähestyivät.
Voi hyvinkin olla, että saat mukisi takaisin kun pulla on saatu uuniin mutta muista pestä se ensin, ihan varmuuden vuoksi.
Mmuki kirjoitti:
No niin, pikainen päivitys kahvitauolta. Työkaveri palasi lounaaltaan juuri, kun oma taukoni päättyi. Minut nähdessään näytti ensin pelokkaalta, sitten vähän mairealta (?!). Päätinkin pysäyttää hänet ja kysäisin ihan pokkana, että onkos muumimukikokoelma saanut viime aikoina täydennystä. Hän oli hetken hiljaa ja vastasi sitten myhäilevästi "voi ollakin". Esimiehemme palaa lomalta maanantaina, ajattelin ottaa asian käsittelyyn hänen avullaan heti silloin. Laitoin hänelle jo nopeasti sähköpostin aiheesta, en tiedä lukeeko enää viimeisinä lomapäivinään työpostiaan kovin ahkerasti. Ja jos ehdin, niin teen kuitenkin vielä sellaisen varastettu-lapun keittiöön.
AP
Kova ilmeilemään tämä sinun muka-työkaverisi. Nyt sillä oli pelokas ilme ja maireakin. Myhäilevästi puhuu. On jännä. Älä satuile niin maalailevasti ap, vaikka ei sillä näköjään mitään väliä ole, kun av:llä uppoaa näemmä tällainenkin soopa.
Turha sitä mukia on nettihuutokaupoista etsiä, jos se on päätynyt muumimukikeräilijän hyllyyn... Jos siis tämä työkaveri on syyllinen.
Tuskin mukia takaisin saa. Ehkä otit opiksesi tästä?
Osta seuraavaksi joku varas muki töihin jossa kuittailet työkaverillesi. Vaikka tähän tyyliin:
http://www.e-ville.com/img/p/8088-38957-thickbox.jpg
Jos ap:ltä olisi duunissa kadonnut/varastettu koru, puhelin tai vaikka 20€ seteli, niin kaikki täällä neuvoisi tekemään rikosilmoituksen. Mutta kun kyse on hemmetin MUUMImukista niin haukutaan ap:tä idiootiksi kun on sellaisen vienyt töihin.
Onko muumimukin varastaminen jotenkin enemmän ok, kuin jonkun muun esineen? Jos vie työpaikalle muumimukin, niin kannattaa varautua siihen että se varastetaan?
Ps, mua vituttaisi jos joku työkaveri pöllisi töissä mun mukin, vaikka se olis joku euron tiimarikippo. Työkavereilta ei vaan varasteta!!

Jäitä hattuun, onko jossakin todistettu että muki on varastettu ja joku tietty henkilö on sen varastanut.
Luulojen varassa ei voi toimia, täytyy olla todisteet.
Hyväksytkö sen, että kerron nyt tässä sinulle, että olet varas, koska olet mielestäni epämiellyttävä ja tympeä henkilö, ihan vaan kirjoitustyylisi perusteella?
Pöllijällä ei ollut kaikki muumit laaksossa. Siksi tarvitsi vähän lisää muumeja.
kaffimånsteri kirjoitti:
Ja ihan näin pienenä infona teille: en aio lopettaa palstailua, en loukkaannu ihmeellisistä vittuiluistanne, joissa ei btw ole pienintäkään järkeä, koska olen ehkä harmittomin palstalainen ikinä XD. Jos parit kirosanat ja mielipiteiden julkituomiset saavat teissä randomeissa tuollaista ihmeellistä vihaa syntymään, niin lienee paikallaan katsoa peiliin ja kysyä itseltään, että missä meni vikaan? Miksi minä suutun tuntemattomalle palstailijalle netissä, mikä logiikka siinä on? XD Osoitatte niin henkilökohtaisesti minulle noita typeriä vittuiluviestejänne, että en voi olla miettimättä, että minkähän sortin ongelmaa siellä taustalla mahtaa olla XD. "SUA, SUA, SUA, SÄ SÄ SÄ." "Sä olet sellainen, sä olet tollainen." Eh... Leukanne loksahtaisivat auki livenä, jos tapaisitte minut ja kertoisin olevani suklis XD. Se ei tarkoita, että esitän netissä jotain. En esitä. Mutta livenä te vittuilijat kehuisitte, kuinka herttainen ja ihana ihminen olen. Sen takia vittuilujuttunne ovat niin naurettavia. XD
olette huvittavia, mutta minä olen aina askeleen edempänä.
- suklis/månsteri
//Oletteko muuten huomanneet, että minä reagoin joka ikiseen vittuiluun XD:llä? XD Kertonee jotain siitä, että ei hirveästi tunnu missään. EI KAI, KUN OLETTE ILMAA, ette ole edes aitoja ihmisiä minulle täällä, pelkkää tekstiä ruudulla. Jos MINÄ en välitä, miksi TE välitätte? XD Miksi näette vaivaa?
Kysykää sitä peilin edessä. XD
Johan nyt.
XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD
Riittääkö?
XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD
Vielä vähän.
XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD XD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mmuki kirjoitti:
Täällä taas. Tulostin päivän päätteeksi keittiöön jääkaapin oveen lapun, jossa lukee jotakuinkin
KADONNUT/VARASTETTU
Sininen muumimuki (Rauha)
[netistä otettu kuva]
Palautathan tiskikaappiin tai työpöydälleni pe 12.8. mennessä, niin en aloita jatkotoimenpiteitä.
Jos hajotit sen, olethan valmis korvaamaan.
Terkuin, "Mmuki"Yritin ehtiä vielä puhumaan epäilemäni työkaverin kanssa päivän päätteeksi, mutta hän lähti tasan silloin, kun työpäivä päättyi ja itselläni oli työt huonossa vaiheessa juuri siinä kohtaa. Muilta työkavereilta kysyin ohimennen, kukaan ei ainakaan tunnustanut mitään eikä kenestäkään tullut samanlaista epäilystä kuin tästä yhdestä. Kurkkasin vielä lähteissäni roskiksen, keittiön kaapit, jääkaapin, mikron, työpöytäni laatikot ja jopa vessan, ei löytynyt. Jos olisin ollut toimistolla yksin, olisin tarkastanut työkaverienkin laatikot, nyt en kehdannut. En myöskään sanonut muille mitään epäilyksistäni ja kuten arvelinkin, esimies ei ole lukenut spostiaan (tai ainakaan vastannut). Toivottavasti maanantaina selviää lisää.
AP
Oletko nyt ihan tosissasi tuosta korvausvelvollisuudesta, jos joku on vahingossa hajottanut sen? En itse ainakaan suostuisi korvaamaan noin arvokasta mukia jos se ihan työpaikan tiskikaapissa majailisi, näkisin, että se on tällöin omalla vastuulla. Toki sen reilun kympin voisi korvata, jolla saa uuden normaalin muumimukin
Missä maailmassa teon vahinko on ikinä vapauttanut korvausvelvollisuudesta?
Vahinko on vahinko, ei mitään velvollisuutta korvata. Hyvänä eleenä voi viedä jonkun mukin tilalle, muumimukin vaikka.
Jokainen tervejärkinen ymmärtää ettei itselle arvokasta viedä julkiseen tilaan.
Tahallisuudesta on sitten asia.
Miten voi selviytyä elämästä olemalla noin tyhmä? Joku raja pitäs nettiinpääsylle asettaa.
Sä varmaan et ikinä palauta viallisia tuotteita takas kauppaan ja oleta saavat korvausta etkä vaadi mitään jos sun koko omaisuutes palaa tulipalossa tai pilaantuu tulvassa naapurin kännisekoilun takia. Vahinkoja nekin eikä edes vakavia. Sattuuhan noita. Jätekuski runnoo sun jätekatoksen ja huoltomies päästää kissan karkuun. Äitis istuu sun tabletin rikki ja serkun lapsi pomppii auton katolla. No problem. Jos vahingoista ei joudu kantamaan vastuuta, niin kohta kaikki rikokset on vahinkoja.
Aivan yliarvostettuja ja ylihinnoiteltuja nämä kotimaiset tuotteet. Tyttärellä on mm. Teema-astioita, jotka alle kymmenen vuoden käytön jälkeen ovat tosi kuluneita. Meillä taas ruotsalaisen Rörstrandin lautasia ollut käytössä yli 40 vuotta ja edelleenkin lasitus on kunnossa. Pesen ne tiskikoneessa.

Tahallisuudesta on sitten asia.Miten voi selviytyä elämästä olemalla noin tyhmä? Joku raja pitäs nettiinpääsylle asettaa.

Rauhoitu nyt hyvä ihminen.
Nyt puhutaan mukista, josta kukaan ei tiedä, onko sitä oikeasti edes olemassa, onko sitä laisinkaan varastettu, vai onko se vahingossa särkynyt. Tai vaikkapa joku lainannut ja unohtanut johonkin.
Tulipaloja, tabletin rikkoutumista, jätekatoksen rikkomista varten on olemassa vakuutukset, ja jos tahallisuus/tuottamuksellisuus täyttyy myös korvausvastuu. Jätekatoksen rikkomisen korvaa aina jätefurma, koska edelleenkään ei autolla saa luvallusesti ajaa kenenkään/minkään päälle. Jos vahinko, korvaa myös silloin.
Vialliset tavarat, jotka maksanut, voi tottakai vaihtaa kunnollisiin.
Tablettiani en laske tuolille, juurikin sen takia, kun se tuoli on istumista ja pöytä tablettia varten. Edesmennyt anoppini piti tuoleja, sohvia, penkkejä myös istumusalustana, joten jos tablettini päälle olisi hän istunut, olisin ollut itse typeryydestäni vastuussa.
Kissaa minulla ei ole, mutta huoltomies ei voi ilmoittamatta tulla, ja kun tiedän tulostaan, huolehtisin kyllä kissastani, niin tekee jokainen, jolle lemmikki on tärkeä. Jos huoltomies tekisi tahallaan, jota vaikea kuvitella, niin vakava hänen kannaltaan.
Otahan nyt lääkkeet ja kylmää vettä tai mehua ja rauhoitu.
Vierailija kirjoitti:
Pöllijällä ei ollut kaikki muumit laaksossa. Siksi tarvitsi vähän lisää muumeja.
Kuka on pöllijä. Joko se on selvinnyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mmuki kirjoitti:
Täällä taas. Tulostin päivän päätteeksi keittiöön jääkaapin oveen lapun, jossa lukee jotakuinkin
KADONNUT/VARASTETTU
Sininen muumimuki (Rauha)
[netistä otettu kuva]
Palautathan tiskikaappiin tai työpöydälleni pe 12.8. mennessä, niin en aloita jatkotoimenpiteitä.
Jos hajotit sen, olethan valmis korvaamaan.
Terkuin, "Mmuki"Yritin ehtiä vielä puhumaan epäilemäni työkaverin kanssa päivän päätteeksi, mutta hän lähti tasan silloin, kun työpäivä päättyi ja itselläni oli työt huonossa vaiheessa juuri siinä kohtaa. Muilta työkavereilta kysyin ohimennen, kukaan ei ainakaan tunnustanut mitään eikä kenestäkään tullut samanlaista epäilystä kuin tästä yhdestä. Kurkkasin vielä lähteissäni roskiksen, keittiön kaapit, jääkaapin, mikron, työpöytäni laatikot ja jopa vessan, ei löytynyt. Jos olisin ollut toimistolla yksin, olisin tarkastanut työkaverienkin laatikot, nyt en kehdannut. En myöskään sanonut muille mitään epäilyksistäni ja kuten arvelinkin, esimies ei ole lukenut spostiaan (tai ainakaan vastannut). Toivottavasti maanantaina selviää lisää.
AP
Oletko nyt ihan tosissasi tuosta korvausvelvollisuudesta, jos joku on vahingossa hajottanut sen? En itse ainakaan suostuisi korvaamaan noin arvokasta mukia jos se ihan työpaikan tiskikaapissa majailisi, näkisin, että se on tällöin omalla vastuulla. Toki sen reilun kympin voisi korvata, jolla saa uuden normaalin muumimukin
Missä maailmassa teon vahinko on ikinä vapauttanut korvausvelvollisuudesta?
Vahinko on vahinko, ei mitään velvollisuutta korvata. Hyvänä eleenä voi viedä jonkun mukin tilalle, muumimukin vaikka.
Jokainen tervejärkinen ymmärtää ettei itselle arvokasta viedä julkiseen tilaan.
Tahallisuudesta on sitten asia.Miten voi selviytyä elämästä olemalla noin tyhmä? Joku raja pitäs nettiinpääsylle asettaa.
Sä varmaan et ikinä palauta viallisia tuotteita takas kauppaan ja oleta saavat korvausta etkä vaadi mitään jos sun koko omaisuutes palaa tulipalossa tai pilaantuu tulvassa naapurin kännisekoilun takia. Vahinkoja nekin eikä edes vakavia. Sattuuhan noita. Jätekuski runnoo sun jätekatoksen ja huoltomies päästää kissan karkuun. Äitis istuu sun tabletin rikki ja serkun lapsi pomppii auton katolla. No problem. Jos vahingoista ei joudu kantamaan vastuuta, niin kohta kaikki rikokset on vahinkoja.
Rauhoitu nyt hyvä ihminen.
Nyt puhutaan mukista, josta kukaan ei tiedä, onko sitä oikeasti edes olemassa, onko sitä laisinkaan varastettu, vai onko se vahingossa särkynyt. Tai vaikkapa joku lainannut ja unohtanut johonkin.Tulipaloja, tabletin rikkoutumista, jätekatoksen rikkomista varten on olemassa vakuutukset, ja jos tahallisuus/tuottamuksellisuus täyttyy myös korvausvastuu. Jätekatoksen rikkomisen korvaa aina jätefurma, koska edelleenkään ei autolla saa luvallusesti ajaa kenenkään/minkään päälle. Jos vahinko, korvaa myös silloin.
Vialliset tavarat, jotka maksanut, voi tottakai vaihtaa kunnollisiin.
Tablettiani en laske tuolille, juurikin sen takia, kun se tuoli on istumista ja pöytä tablettia varten. Edesmennyt anoppini piti tuoleja, sohvia, penkkejä myös istumusalustana, joten jos tablettini päälle olisi hän istunut, olisin ollut itse typeryydestäni vastuussa.
Kissaa minulla ei ole, mutta huoltomies ei voi ilmoittamatta tulla, ja kun tiedän tulostaan, huolehtisin kyllä kissastani, niin tekee jokainen, jolle lemmikki on tärkeä. Jos huoltomies tekisi tahallaan, jota vaikea kuvitella, niin vakava hänen kannaltaan.Otahan nyt lääkkeet ja kylmää vettä tai mehua ja rauhoitu.
Kiinnostipa ihan älyttömästi sun kyvyttömyys soveltaa antamiani esimerkkejä. Ei riittänyt kapasiteettia tajuamaan pointtini.
Eli korvausta odotat kuitenkin joltain. Vakuutusyhtiöltä tai what so ever. Siinä on vaan se, et ei nekään korvaa kaikkea ja yleensä on omavastuu. Jos sulla olis rahaa ja lukutaito, niin voisit hankkia vakuutuksen ja lukea sen ehdot sitten.
Vierailija kirjoitti:
Aivan yliarvostettuja ja ylihinnoiteltuja nämä kotimaiset tuotteet. Tyttärellä on mm. Teema-astioita, jotka alle kymmenen vuoden käytön jälkeen ovat tosi kuluneita. Meillä taas ruotsalaisen Rörstrandin lautasia ollut käytössä yli 40 vuotta ja edelleenkin lasitus on kunnossa. Pesen ne tiskikoneessa.
Johtuisiko enemmän astioiden iästä kuin valmistajan kotimaasta?
Hassua tai oikeasti ei. Isoveli valvoo, perhana! Täällä sensuroitiin, kun arvostelin suomalaisia astiafirmoja ja niiden laatua, joka nykyään on, sanonko mistä?
Vierailija kirjoitti:
Aivan yliarvostettuja ja ylihinnoiteltuja nämä kotimaiset tuotteet. Tyttärellä on mm. Teema-astioita, jotka alle kymmenen vuoden käytön jälkeen ovat tosi kuluneita. Meillä taas ruotsalaisen Rörstrandin lautasia ollut käytössä yli 40 vuotta ja edelleenkin lasitus on kunnossa. Pesen ne tiskikoneessa.
Arvaapa mikä firma omistaa Rörstrandin? Arvaapa mikä on tämän kotimaisen posliinin valmistusmaa? Arvaapa onko vanhojen posliinin lasite turvallista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pöllijällä ei ollut kaikki muumit laaksossa. Siksi tarvitsi vähän lisää muumeja.
Kuka on pöllijä. Joko se on selvinnyt?
Alapeukuttajat, onko selvinnyt?
Ei!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan yliarvostettuja ja ylihinnoiteltuja nämä kotimaiset tuotteet. Tyttärellä on mm. Teema-astioita, jotka alle kymmenen vuoden käytön jälkeen ovat tosi kuluneita. Meillä taas ruotsalaisen Rörstrandin lautasia ollut käytössä yli 40 vuotta ja edelleenkin lasitus on kunnossa. Pesen ne tiskikoneessa.
Johtuisiko enemmän astioiden iästä kuin valmistajan kotimaasta?[/quote
Mitä tarkoitat? Toiset astiat (ruotsalaiset) yli 40 vuotta ja nämä teemalautaset alle kymmenen vuotta käytössä ja kummatkin pesty tiskikoneessa.
Ehkä tarkoitatkin sitä, että ennen tehtiin kestävämpiä tuotteita.
Osta uusi muki ja jatka elämääsi, luoja paratkoon!