Työkaveri varasti muumimukini
Pitkä sepustus, pahoittelen.
Minulla on töissä kahvimukina sininen Rauha-muumimuki, jonka olen joskus kauan sitten saanut lahjaksi silloiselta hyvältä ystävältäni. Työpaikkani on suht pieni toimisto, meitä on yhteensä kahdeksan henkeä. Jokaisella on omat mukit ja niitä pidetään keittiön kuivauskaapissa. Tai siis ne pitävät, jotka pesevät mukinsa, toisilla se on aina pöydällä. Itse kuitenkin pesen omani yleensä päivän päätteeksi ja pistän kaappiin kuivumaan.
Yksi työkaverini meinasi pudottaa silmät päästään, kun joskus näki minkä mukin olin tuonut kahvimukikseni. Sanoi, että kyseessä on vähän arvokkaampi muumimuki ja kyseli, että enkö pelkää että se hajoaa töissä. Sanoin että ei pelota, vaikka onhan sillä vähän tunnearvoa, kun sen olen kerta lahjaksi aikanaan saanut.
Työkaveri on siitä asti (noin kaksi vuotta) vahdannut mukiani kuin haukka ja on välillä kysellyt, olisinko kiinnostunut myymään sen "kerta se on sulle niin arvoton, että voit pitää sitä työpaikan kahvimukina". Ja hänen kokoelmastaan tämä muki kuulemma vielä puuttuu. Olen aina sanonut kohteliaasti ei.
Tänä aamuna, kun tulin töihin, ei muki ollutkaan tiskikaapissa paikoillaan. Ajattelin, että olen jättänyt sen pöydälleni - niin käy joskus kiireessä ja nyt on ollut todella kiireistä - mutta muki ei ollut sielläkään. Kurkkasin varuiksi vielä muut keittiön kaapit, neukkarit ja jopa omat laatikkoni, ei mukia. Otin sitten keittiöstä yhden varamukeistamme (muutama muki firman logolla, asiakastapaamisia varten) ja kaadoin siihen kahvia, kun tänä muumimukiani himoinnut työkaveri tuli paikalle. Silmissä pilkahti tietävästi, kun hän mukaviattomalla äänellä kysyi, että "ai asiakastapaaminen heti aamusta?". Sanoin tiukasti että ei, vaan mukini on kadonnut. Työkaveri kohautti olkiaan ja sanoi välinpitämättömällä äänellä jaa ja lähti keittiöstä.
Onko työkaverini varastanut muumimukini? Tiedän, että hän jäi vielä tekemään töitä eilen kun lähdin, joten hänellä oli mahdollisuus.
Kommentit (396)
Yksi hyvä esimerkki heikkoakin heikommasta trollista, joka POIKKEUKSETTA saa aina kamalan lauman ketjuihinsa, on tämä vaimojankkaaja. Siis joku tyttö tai nainen, joka on keksinyt "nokkelan" provoaiheen ja suoltaa sitä päivästä toiseen tänne. Tarinoissaan hän selittää asiat aina niin stereotyyppisesti kuin vain ikinä voi, ja ongelma ja aihe on AINA SAMA. Ap on tietenkin aina se --haukotus-- isomunainen, rikas, pitkä ja komea mies, joka kyttäilee hottismisuja, koska kotona on ällöttävä vaimo kuvottavine ihroineen. Voiko tuosta stereotyyppisempää paskaa enää keksiä? :D Olen kommentoinut niihin ketjuihin monta, monta kertaa samat asiat, koska en tajua että sellainen paska menee läpi ja uppoaa aikuisiin ihmisiin. Katsokaa vain, kyllä se jatkaa jauhamistaan niin kauan kun, kuin, kumpi? saa teiltä sinisilmäistä huomiotanne.
En ole työkaveri, mutta olen toimistonne siivooja. Pudotin muumimukinne kun olitte jättäneet sen huonosti pöydälle. Pahoittelen.
T. Olga
PS. Nyt se vaimojankkaaja on keksinyt uuden termin: akka.
Jos mun työkaveri laittaisi "varastettu"-lappuja, ottaisi asian puheeksi viikkopalaverissa ja uhkailisi poliisilla, niin mä alkaisin pitämään häntä seonneena...
Just saying.
"Välihuomautus: olipa hauskaa huomata, kuinka ketju kuoli, kun tajusitte että teitä todella ON helppo höynäyttää."
No päin persettä päätelty sun pienillä älynlahjoilla. Mua ei enää kiinnostanut sun holtiton jankkaus sun superälykkyydestä, ja kuinka joskus kehittelet tosi mahtavan trollin, alkoi kuulostamaan niin sekopäätouhulta. Paras vaan tsekata ap:n tilannepäivitys maanantaina.
Mulla oli vähän samanlainen tilanne. Huomasin, että kahvihuoneessa joku oli käyttänyt muumimukiani. Tajusin orastavan vaaran, että muki lähtee kohta kävelemään ja ostin vahvan kaulaketjun, johon pujotan muumimukin työpäivän ajaksi. Kuljen sen kanssa myös asiakaspalavereissa. Katsokoot pirulaiset, mutta muukimukini on minulle tärkein!
Mietittekö koskaan voiko teidät tunnistaa näistä kirjoituksista? :D
Vai kirjoitatteko tarinoita?
kaffimånsteri kirjoitti:
esim. aspergerit ovat helposti höynäytettävää porukkaa, heille ei yleensä aukea loogiset asiat, vitsit, sarkasmi ja piilovittuilu. HeitäKIN on palstalla paljon, ja se osittain selittää, miksi heikkoakin heikommat trollit saavat aina niin paljon porukkaa typeriin juttuihinsa "myötäelämään."
Minun käsittääkseni asperger-syndroomaiset ovat hyvin älykkäitä ja kyse ei luultavasti ole siitä etteivätkö he tajuaisi näitä vitsejä ja trollailuja, mutta ehkäpä he ovat kuin eivät ymmärtäisi, säälistä, kun näkevät että toinen on niin tohkeissaan.
Mmuki kirjoitti:
Pitkä sepustus, pahoittelen.
Minulla on töissä kahvimukina sininen Rauha-muumimuki, jonka olen joskus kauan sitten saanut lahjaksi silloiselta hyvältä ystävältäni. Työpaikkani on suht pieni toimisto, meitä on yhteensä kahdeksan henkeä. Jokaisella on omat mukit ja niitä pidetään keittiön kuivauskaapissa. Tai siis ne pitävät, jotka pesevät mukinsa, toisilla se on aina pöydällä. Itse kuitenkin pesen omani yleensä päivän päätteeksi ja pistän kaappiin kuivumaan.Yksi työkaverini meinasi pudottaa silmät päästään, kun joskus näki minkä mukin olin tuonut kahvimukikseni. Sanoi, että kyseessä on vähän arvokkaampi muumimuki ja kyseli, että enkö pelkää että se hajoaa töissä. Sanoin että ei pelota, vaikka onhan sillä vähän tunnearvoa, kun sen olen kerta lahjaksi aikanaan saanut.
Työkaveri on siitä asti (noin kaksi vuotta) vahdannut mukiani kuin haukka ja on välillä kysellyt, olisinko kiinnostunut myymään sen "kerta se on sulle niin arvoton, että voit pitää sitä työpaikan kahvimukina". Ja hänen kokoelmastaan tämä muki kuulemma vielä puuttuu. Olen aina sanonut kohteliaasti ei.
Tänä aamuna, kun tulin töihin, ei muki ollutkaan tiskikaapissa paikoillaan. Ajattelin, että olen jättänyt sen pöydälleni - niin käy joskus kiireessä ja nyt on ollut todella kiireistä - mutta muki ei ollut sielläkään. Kurkkasin varuiksi vielä muut keittiön kaapit, neukkarit ja jopa omat laatikkoni, ei mukia. Otin sitten keittiöstä yhden varamukeistamme (muutama muki firman logolla, asiakastapaamisia varten) ja kaadoin siihen kahvia, kun tänä muumimukiani himoinnut työkaveri tuli paikalle. Silmissä pilkahti tietävästi, kun hän mukaviattomalla äänellä kysyi, että "ai asiakastapaaminen heti aamusta?". Sanoin tiukasti että ei, vaan mukini on kadonnut. Työkaveri kohautti olkiaan ja sanoi välinpitämättömällä äänellä jaa ja lähti keittiöstä.
Onko työkaverini varastanut muumimukini? Tiedän, että hän jäi vielä tekemään töitä eilen kun lähdin, joten hänellä oli mahdollisuus.
Hommaa koraani tyopoydallesi ja teroittele veista kolleegasi silmaillen. Hanen ollessa lahettyvilla heittele allahu akbarit ilmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mmuki kirjoitti:
Täällä taas. Tulostin päivän päätteeksi keittiöön jääkaapin oveen lapun, jossa lukee jotakuinkin
KADONNUT/VARASTETTU
Sininen muumimuki (Rauha)
[netistä otettu kuva]
Palautathan tiskikaappiin tai työpöydälleni pe 12.8. mennessä, niin en aloita jatkotoimenpiteitä.
Jos hajotit sen, olethan valmis korvaamaan.
Terkuin, "Mmuki"Yritin ehtiä vielä puhumaan epäilemäni työkaverin kanssa päivän päätteeksi, mutta hän lähti tasan silloin, kun työpäivä päättyi ja itselläni oli työt huonossa vaiheessa juuri siinä kohtaa. Muilta työkavereilta kysyin ohimennen, kukaan ei ainakaan tunnustanut mitään eikä kenestäkään tullut samanlaista epäilystä kuin tästä yhdestä. Kurkkasin vielä lähteissäni roskiksen, keittiön kaapit, jääkaapin, mikron, työpöytäni laatikot ja jopa vessan, ei löytynyt. Jos olisin ollut toimistolla yksin, olisin tarkastanut työkaverienkin laatikot, nyt en kehdannut. En myöskään sanonut muille mitään epäilyksistäni ja kuten arvelinkin, esimies ei ole lukenut spostiaan (tai ainakaan vastannut). Toivottavasti maanantaina selviää lisää.
AP
Oletko nyt ihan tosissasi tuosta korvausvelvollisuudesta, jos joku on vahingossa hajottanut sen? En itse ainakaan suostuisi korvaamaan noin arvokasta mukia jos se ihan työpaikan tiskikaapissa majailisi, näkisin, että se on tällöin omalla vastuulla. Toki sen reilun kympin voisi korvata, jolla saa uuden normaalin muumimukin
Missä maailmassa teon vahinko on ikinä vapauttanut korvausvelvollisuudesta?
Vahinko on vahinko, ei mitään velvollisuutta korvata. Hyvänä eleenä voi viedä jonkun mukin tilalle, muumimukin vaikka.
Jokainen tervejärkinen ymmärtää ettei itselle arvokasta viedä julkiseen tilaan.
Tahallisuudesta on sitten asia.No, jos sulla olisi kallis auto, ja joku vahingossa peruuttaisi parkkipaikalla autoasi päin.
Miltä tuntuisi jos hän kuittaisi asian samoin kuin sinä nyt teet?
Muuten, se työpaikan kahvihuone ei ole julkinen tila.
Autoon peruuttaminen on liikennevahinko, ja siitä on laissa säädetty seuraamus ja sitä varten pitää olla vakuutus.
Mukin vahingossa särkeminen ei taas ole.
Ohis.
Vahingonkorvauslaissa käsitellään vahingon aiheuttajan korvausvastuuta. Käytännössä olet korvausvelvollinen kaikesta minkä olet rikkonut.
"Joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu."
Vahingonkorvauslaki 2. luku 1.§
Muki kateissa. Joskun mun kollega söi evääni arvo noin 3 €. ehkä se ei ollu se raha harmitti. korvaukseksi osti kyllä suklaalevyn. terveisiä vaan jos tunnistat itsesi. Sinä päivänä en saanukaan syyä mikrolounastani sillä olemattomalla tauolla mikä siellä orjatyöpaikassa oli. Eiköhän sulla riitä rahaa uuden mukin ostamiseksi. Olet varmaan roikkunu netissä työajalla kirjoittaaksesi tälläistä tyhjänpäiväistä nettiin.
Käyt' pahvimukia tästä lähin ajaa asian ja kahv i maistuu
Mmuki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törkeää ja väärin tietysti varastaa toisen omaisuutta, mutta jos joku olisi meillä tuonut töihin monen sadan arvoisen mukin ja vahingossa hajoittaisin sen omaani tiskatessa, en kyllä olisi valmis sitä korvaamaan. Hankkisin toki uuden mukin, mutta en mitään keräilyharvinaisuutta. Ei niiden paikka ole työpaikalla yleisissä tiloissa.
Oon saattanut ymmärtää väärin mut jotenkin käsitin että mukilla olisi ap:ole eniten tunnearvoa. Hän ei tainnut tietoisesti tuoda keräilyharvinaisuutta taukotilaan. Eikä se oikeuttaisi silti varkauteen.
Ymmärsit ihan oikein. En tiennyt mukin rahallista arvoa tuodessani sen töihin.
AP
Siis ensin tuodaan joku muki vaan töihin. Tod näk siksi se, ettei se sovi kodin astioihin ja on ns irtomuki. Sitten jos se olisi hajonnut, niin se olisi ollut vaan "se joku työmuki".
Kuitenkin ap sai tietää mukin arvon. EIKÄ VIENYT SITÄ KOTIIN. En sano, että varastaminen olisi ap:n syy, siitä saa tosiaan olla äkäinen, mutta liioittelua vaatia joku korvaamaan vahingossa hajonnut 200€ muki. Ei kukaan normijärkinen pidä työpaikalla 200€ mukia, ja odota saavansa sen verran, jos joku sen vahingossa rikkoo.
Vohki siltä hepulta jotain takasin. Se on reilu peli!
Se on vaan joku helvetin muki, anna olla
No, oli mikä muki vaan, mutta jos se on pöllitty ja sun omaisuutta, niin se on pöllittyä omaisuutta. Tee rikosilmoitus ja ilmota myös kovaan ääneen duunissa, että sellainen on tehty.
Vierailija kirjoitti:
"Välihuomautus: olipa hauskaa huomata, kuinka ketju kuoli, kun tajusitte että teitä todella ON helppo höynäyttää."
No päin persettä päätelty sun pienillä älynlahjoilla. Mua ei enää kiinnostanut sun holtiton jankkaus sun superälykkyydestä, ja kuinka joskus kehittelet tosi mahtavan trollin, alkoi kuulostamaan niin sekopäätouhulta. Paras vaan tsekata ap:n tilannepäivitys maanantaina.
Sua, SUA XD Oletko sinä yhtä kuin palsta? Kumma kun paskatrollien holtittomat jankkaukset jaksavat kiinnostaa, mutta maagisesti ääni kellossa muuttuu, kun nimimerkkinä on suklis/månsteri. XD
ps. itsehän jatkoin kuollutta ketjua edellisen viestini jälkeen. siinä välissä ehdin tehdä vaikka ja mitä, mutta viestimäärä oli pysynyt samana koko sen ajan.
Ja ihan näin pienenä infona teille: en aio lopettaa palstailua, en loukkaannu ihmeellisistä vittuiluistanne, joissa ei btw ole pienintäkään järkeä, koska olen ehkä harmittomin palstalainen ikinä XD. Jos parit kirosanat ja mielipiteiden julkituomiset saavat teissä randomeissa tuollaista ihmeellistä vihaa syntymään, niin lienee paikallaan katsoa peiliin ja kysyä itseltään, että missä meni vikaan? Miksi minä suutun tuntemattomalle palstailijalle netissä, mikä logiikka siinä on? XD Osoitatte niin henkilökohtaisesti minulle noita typeriä vittuiluviestejänne, että en voi olla miettimättä, että minkähän sortin ongelmaa siellä taustalla mahtaa olla XD. "SUA, SUA, SUA, SÄ SÄ SÄ." "Sä olet sellainen, sä olet tollainen." Eh... Leukanne loksahtaisivat auki livenä, jos tapaisitte minut ja kertoisin olevani suklis XD. Se ei tarkoita, että esitän netissä jotain. En esitä. Mutta livenä te vittuilijat kehuisitte, kuinka herttainen ja ihana ihminen olen. Sen takia vittuilujuttunne ovat niin naurettavia. XD
olette huvittavia, mutta minä olen aina askeleen edempänä.
- suklis/månsteri
//Oletteko muuten huomanneet, että minä reagoin joka ikiseen vittuiluun XD:llä? XD Kertonee jotain siitä, että ei hirveästi tunnu missään. EI KAI, KUN OLETTE ILMAA, ette ole edes aitoja ihmisiä minulle täällä, pelkkää tekstiä ruudulla. Jos MINÄ en välitä, miksi TE välitätte? XD Miksi näette vaivaa?
Kysykää sitä peilin edessä. XD
:D Tuo alkuperäinen trollijankkaaja en ollut minä, mutta hän on näköjään yhtä fiksu kuin minä. Lukaisin hieman taaksepäin tätä paskaketjua ja silmiini osui tuo ylempi kommentti, johon kommentoin nyt. Välihuomautus: olipa hauskaa huomata, kuinka ketju kuoli, kun tajusitte että teitä todella ON helppo höynäyttää :D
"Välillä mietin, millaisissa maailmoissa tämmöset ihmiset elää, kun kaikki on olevinaan valhetta."
Tosimaailmassa esim.? XD Tällä palstalla suurin osa jutuista on täyttä paskaa, iänikuisia kuluneita "provoja", trolleja. Sen faktan ymmärrät, jos päässäsi järki leikkaa.
Olen aina ihmetellyt, kuinka hemmetin vaikeaa voi olla tunnistaa trollit, vaikka kaikki merkit ovat siinä suoraan silmien edessä.
Trolli on: epälooginen, koska unohtelee pitkin ketjua, että miten se mielikuvitusstoori alunperin menikään. Sitten hommaan lisätään uusi yksityiskohta, jolle keksitään taas niin maan perkeleen looginen selitys että XDD
Trolli yrittää tehdä ketjusta mahdollisimman pitkän ja muka jännittävän, kertoen reaaliaikaisesti, mitä milloinkin mukamas tekee. Tällä tavoin saadaan sinisilmäiset typerykset koukuttumaan, uskomaan lisää ja lisää ja seuraamaan ketjua JÄNNITTYNEENÄ :DD
Sitten trolli palaa taas ketjuun "päivittämään jännääkin jännempää tapahtumasarjaa", ja TAAS idiootit ovat loukussa ja silmät sinisinä odottavat lisää trollin paskanjauhantaa.
Tällä välin tosimaailmassa tapahtuu todellisia asioita ja useimmiten todellisia keskustelujakin. Suurimmasta osasta EI TODELLAKAAN tulla avautumaan nettiin :D Minulla olisi tuhat ja sata tarinaa kerrottavana milloin mihinkin liittyen, mm. parisuhdedraamoihin, jotka ovat aiheutuneet MUISTA KUIN MINUSTA, erilaisia exien ilmestymisiä sun muita, mutta pidän ne tarinat itselläni ja harvoilla ja valituilla tosielämän tyypeillä.
Niin ja erilaisten luonnehäiriöiden kirjo on LAAJA. Jotkut valehtelevat ihan vain valehtelemisen ilosta. Itse rehellisenä ja terveenä ihmisenä en käsitä tällaisten ihmisten logiikkaa, motiiveja, mitään. Mutta osaan lukea artikkelit ja olen tietoinen asiasta. Samoin olen tietoinen asiasta, että esim. aspergerit ovat helposti höynäytettävää porukkaa, heille ei yleensä aukea loogiset asiat, vitsit, sarkasmi ja piilovittuilu. HeitäKIN on palstalla paljon, ja se osittain selittää, miksi heikkoakin heikommat trollit saavat aina niin paljon porukkaa typeriin juttuihinsa "myötäelämään."