Miksi suomalaiset hylkäävät muut, kun saavat lapsia

Jos viikolla ollaan töissä ja lapset päivähoidissa, niin viikonloppuna mielellään ollaan perheen kanssa tai muiden lapsiperheiden kanssa.

Harva lapseton haluaa nähdä ystäviään lasten kanssa kylästellen. Pinet lapset monesti valvottavat yöt ja isompia viedään harrastuksiin, arki täyttyy.

Kyllä tuota samaa tapahtuu ulkomaalaistenkin keskuudessa. Ei ole mikään suomalainen ilmiö.

Vierailija kirjoitti:

Jos viikolla ollaan töissä ja lapset päivähoidissa, niin viikonloppuna mielellään ollaan perheen kanssa tai muiden lapsiperheiden kanssa.

Harva lapseton haluaa nähdä ystäviään lasten kanssa kylästellen. Pinet lapset monesti valvottavat yöt ja isompia viedään harrastuksiin, arki täyttyy.

Eikö useimmilla ole kuitenkin puoliso, joka voi kaitsea lapsia, kun hän tapaa ystäviään?

Tää riipas ja syvältä.

T. Taaperon ja vauvan äiti jolla kaverisuhteet hyytyny

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos viikolla ollaan töissä ja lapset päivähoidissa, niin viikonloppuna mielellään ollaan perheen kanssa tai muiden lapsiperheiden kanssa.

Harva lapseton haluaa nähdä ystäviään lasten kanssa kylästellen. Pinet lapset monesti valvottavat yöt ja isompia viedään harrastuksiin, arki täyttyy.

Eikö useimmilla ole kuitenkin puoliso, joka voi kaitsea lapsia, kun hän tapaa ystäviään?

Työviikon jälkeen ja illat/yöt lapsia hoitaen voi olla niin väsyksissä että illanvietto ystävien ksnssa ei ole ensimmäisenä mielessä.

Suomalainen ei ehkä ole kovin sosiaalinen ihminen, varmaan siksi. Kun töissä pitää olla sosiaalinen, sitten kotona vielä perheen kanssa, kissanristiäiset ja pakolliset muut menot (vanhempainillat ym pakkopullat) päälle, niin sen jälkeen alkaa olla keskiverto suomalaisen sosiaalisuuspurnukka lopussa. Sit vaan tahtoo olla yksin tai korkeintaan oman kumppanin/perheen kanssa. Ruuhkavuodet. Sit taas kun lapset kasvaa ja monet niihin liittyvät menot ja velvollisuudet loppuu, jaksaa panostaa muihin ihmissuhteisiin.

Näin minulla, muista en tiedä, kunhan Veikkasin...

Kyllä kotiinsa linnoittautunut perheellinen silloin pitää yhteyttä, kun jotain tarvitsee. Mulla ollut näitä "kadonneita perheellisiä" tuttavissa ja jonkun kerran olinkin heille lastenvahtina. Omakotitalon talkoisiin on pyydetty myös sekä muuttoavuksi. Jos sitten tavattiin muuten, niin aina piti nähdä koko perhettä eikä vain tätä kaveria.

Lapseton haluaisi tavata perheellisiä sukulaisia, mutta  kun suomalainen ideologia. Kummilapsen vanhemmat nyhtäävät kummilta hyötyä, omaisuutta ja 24/7 stressipuhelinkin heille pitää olla. Vanhemmat ovat minä-minä ja lasten ihmissuhteista sukuun ei välitetään yhtään. Mitä ongelmia näillä lapsilla onkaan aikuisina. Yksinäisyyttä, kylmyyttä, ei tukiverkkoja.  Ajatelkaa mitä itsekkäät vanhemmat teette omille lapsillenne!

Riipaisi myös. Töitä 9-17, kaksi pientä lasta. Jotenkin sitä aikaa jää heidän kanssaan niin vähän. Äitiyslomalla kukaan ei ikinä ehtinyt nähdä, varsinkaan päivällä. Pyrin kyllä kerran viikossa näkemään aina jonkun ystävän.

Viikonloppuna näen kyllä sisaruksia ja vanhempia, mutta kavereita harvemmin 😞

Vuorotellaan miehen kanssa juhlimassa käyntiä, noin kerran 2kk.

Niin ja isovanhemmat haukutaan ja aletaan pitää vihaa jos anoppi on vähän innostunut vauvasta. Mut kun napanuora pitää katkaista ja omiin vanhempiin ja sisaruksiin ei sovi pitää yhteyttä. 

Näin joillakin. Mä en ymmärrä miksi. Tietenkään ei tarvitse väkisin olla väleissä jos suku on oikeasti kauheaa mutta aika pienestä monet lopettaa yhteyden pidon.

Suomalaiset voisivat varmaan paljon paremmin jos olisivat sosiaalisempia.

Vierailija kirjoitti:

Lapseton haluaisi tavata perheellisiä sukulaisia, mutta  kun suomalainen ideologia. Kummilapsen vanhemmat nyhtäävät kummilta hyötyä, omaisuutta ja 24/7 stressipuhelinkin heille pitää olla. Vanhemmat ovat minä-minä ja lasten ihmissuhteista sukuun ei välitetään yhtään. Mitä ongelmia näillä lapsilla onkaan aikuisina. Yksinäisyyttä, kylmyyttä, ei tukiverkkoja.  Ajatelkaa mitä itsekkäät vanhemmat teette omille lapsillenne!

Todellakin jaan ajatuksesi! Kenenkään lapsettoman ei kannata ryhtyä kummiksi, sillä vanhempien mielestä "kummin tehtävä on ostaa lapsille lahjoja (ja toimia ilmaisena hoitoapuna).

Tosin sitten kun perheelliselle tulee ero, tuleekin hänelle mieleen ottaa yhteyttä, pyytää seuraksi baariin ja vuodattaa ex-miehensä tekemisiä. Tosin siinä vaiheessa on kaveruus voinut jo väljähtyä, mikäli aiemmin ei kaveruus oikeastaan kiinnostanutkaan.

No! Ensinnäkin se että lähdet lapsen kansa kodin ulkopuolelle on show. Pitää olla laukku pakattuna kaikkea, vaihtovaatteista peppupyyhkeisiin. Jos vuorokaudessa on kaksi tuntia jotka on mahdollista viettää sen ystävistä parhaimman, eli oman puolison kanssa, niin ei ole vaikeaa miettiä missä vapaa-aikaa viettää! Lisäksi suomi on muuttunut sellaiseksi että jos lasten kanssa liikkuu vähänkään myöhemmin missään niin niskassa on lastensuojelu.

Syitä on varmasti yhtä monta kuin perheitäkin. Mä tunnistan ainakin muutaman syyn. Jostain syystä Suomessa ajatellaan, että alle kouluikäisen pitää päästä kotona rauhoittumaan iltapuuhiin viimeistään klo 19 ja alakouluikäisenkin viimeistään klo 20. Jos vanhemmat tulevat töistä kotiin klo 17 eikä ajomatkakaan kyläpaikkaan kestä kauempaan kuin 30 minuuttia suuntaansa, tuo matka vie kuitenkin tunnin ja edellyttää, että kyläpaikassa on lämmin ruoka tarjolla. Suuri osa suomalaisista syö keittiössä eikä keittiöissä yleensä ole 8-hengen ruokapöytää (jotta mahtuu nelihenkisen isäntäperheen lisäksi nelihenkinen vierasperhe ruokailemaan). Meillä ei siis ole oikein tapana hakea töiden jälkeen lapsia päiväkodista ja surauttaa samantien jonnekin tuttavaperheeseen syömään. Jos matka on pidempi kuin 30 minuuttia suuntaansa, koko homma voi kaatua siihen. Suomalaiset eivät yleensä valitse asuinpaikkaansa sen perusteella, että vanhempien kaverit asuisivat lähellä vaan asunto voidaan hankkia varsin kaukaakin, jos se miellyttää, saadaan suurempi asunto kuin lähempänä keskustaa tai on muulla tavalla lapsille ja perheelle hyvä ratkaisu. 

Siitäkin huolimatta, että lapset jäisivät puolison kanssa kotiin, niin illat ovat yksinkertaisesti vaan aika lyhyitä. Viikonloppuisin perheet surauttavat lauantaina markettiin, jossa tehdään isot ruokaostokset, hankitaan lapsille ja aikuisille tarvittavat jutut, kenties ruokaillaan jossain ravintolassa ja päivä menee siihen ja illalla vietetään rauhallista perheaikaa saunomisen jälkeen. Sunnuntai on joko "lepopäivä" tai sitten silloin tavataan juuri vanhempia, appivanhempia, sisaruksia lapsineen jne. Jos perheessä on jo harrastusikäinen lapsi, voi toiselta vanhemmalta mennä sunnuntai tai koko viikonloppukin tämän lapsen harrastuksissa ja toinen vanhempi on sitten nuorempien lasten kanssa. 

Myös vanhemmilla on usein kodin ulkopuolisia harrastuksia ja ne vievät osan vapaa-ajasta kotitöiden ja lastenhoidon lisäksi. Suomalaiset ovat hyvin ydinperhekeskeisiä, vaikka se puolison naama välillä miten sylettäisikin. 

Olen huomannut, että sellaiset ihmiset, joiden sosiaalinen verkosto asuu hyvin lähekkäin, myös tapaavat ystäviään useammin kuin ne, joiden ystävien luoksen on lähdettävä aina autolla tai julkisilla. Jos kävellen menee 5 minuuttia kaverin luokse, niin siellä tulee varmasti piipahdettua useamminkin kuin jos matkaan menee tunti. 

Lapsettomat kaverit suuttuvat jos tulee lapsen kanssa.

Täälläkin on tämän tästä pitkiä ketjuja ihmisiltä, jotka haluavat tavata lapsellisia kavereitaan ilman lapsia, eivätkä ymmärrä, että ei niitä lapsia niin vaan lykätä minnekään hoitoon. 

Me ollaan arkisin kotona ennen viittä. Vasta puoli kuudelta on ruoka valmis ja sitten syödään. Lapsia aletaan valmistelemaan kylpyyn ja nukkumaan puoli kahdeksalta. En tiedä miten tuossa ehtisi kyläilemään kun kaverit ei ihan naapurissa ole. Ja pitkä päivä päiväkodissa, toki he haluaa kotonaan olla. Eikä aina voi olla menossa. Asuin italiassa joskus ja perheen äiti kyllä kestitsi ystäviään arkena iltaisin vaikka oli kolme lasta. Mutta hänpä olikin ollut kotona viimeiset kymmenen vuotta eikä aikonutkaan töihin. Mies hoiti tienaamisen. Viikonloppunakin ollaan paljon perheen kesken.koska mä nyt ehsin nähdä niitä lapsianu arkena noin reilu 2h illassa..

Minun lapsettomat kaverini antoivat lasteni syntyessä ymmärtää, että he eivät halua tavata lapsiani edes meillä. Kukaan ei halunnut pitää tyytyväistä vauvaa sitä aikaa kun tein vieraille ruokaa. Vauvassa oli varmaan bakteereja veloille?

Lapsettomille kavereille en lasten kanssa ede yrittänyt. Minulle myös kerrotiin, että puhun vaan lapsista. Lapset olivat kyllä elämäni pääasiallinen sisältö kahdella vuoden kestäneellä äitiyslomallani. Kun samat kaverit myöhemmin saivat itse lapsia, saneltiin uudet säännöt. Voisitteko tehdä sitä ja tätä ruokaa kum meidän pirjopetteri...

Onneksi sain lasten kautta uusia ystäviä, joiden kanssa on kyläilty ristiin jo 10 vuotta.

Suomessa valitetaan jo siitä että etenkin äiti käy töissä, tienaa rahaa, maksaa veroja ja on tuottava yhteiskunnan jäsen sekä vie lapset hoitoon. Eihän lapsia saa viedä hoitoon, kouluun kun menee niin saa äiti mennä töihin. Kunhan tietenkin on kotona kun lapset on lähdössä kouluun ja kun sieltä tulevat.

Että äiti vielä viettäisi kaverin kanssa aikaa töiden yms. jälkeen! Törkeää! Tähän se vakio "miksi tehdä lapsia jos ei halua olla niiden kanssa". Jatkuvasti. Vuorokauden ympäri. Vähintään 20 vuotta.

Minun kaverinani ei käytännössä voi olla, jos ei pääse mihinkään ilman lapsia. Sellainen on onneksi tosi harvinaista, koska minun sosiaalisissa piireissäni vanhemmat hoitavat lasta tasavertaisesti. Tuntuu, että nämä iltakiireet sun muut ovat tekosyitä, joilla naiset koettavat peitellä häpeää siitä, ettei heidän miehensä hoida lapsia.

Mun viikonloput menevät siivoukseen, pyykinpesuun ja kaupassa käyntiin. Arki-iltana on tosiaan se n. 2 h aikaa kotona, ennen kuin lapsia aletaan laittaa nukkumaan. Yhdeksän pintaan voisin nähdä/soitella, mutta usein teen vielä pari tuntia töitä silloin. Töistä pitää lähteä 15.45 että ehdin hakea lapset ennen kuin päiväkoti menee kiinni.

Ja koska mun elämä on tätä nyt, niin jos kaverit ei halua kuulla mun töistä tai lapsista, noin vähiin jää jutun juuret.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseton haluaisi tavata perheellisiä sukulaisia, mutta  kun suomalainen ideologia. Kummilapsen vanhemmat nyhtäävät kummilta hyötyä, omaisuutta ja 24/7 stressipuhelinkin heille pitää olla. Vanhemmat ovat minä-minä ja lasten ihmissuhteista sukuun ei välitetään yhtään. Mitä ongelmia näillä lapsilla onkaan aikuisina. Yksinäisyyttä, kylmyyttä, ei tukiverkkoja.  Ajatelkaa mitä itsekkäät vanhemmat teette omille lapsillenne!

Todellakin jaan ajatuksesi! Kenenkään lapsettoman ei kannata ryhtyä kummiksi, sillä vanhempien mielestä "kummin tehtävä on ostaa lapsille lahjoja (ja toimia ilmaisena hoitoapuna).

Tosin sitten kun perheelliselle tulee ero, tuleekin hänelle mieleen ottaa yhteyttä, pyytää seuraksi baariin ja vuodattaa ex-miehensä tekemisiä. Tosin siinä vaiheessa on kaveruus voinut jo väljähtyä, mikäli aiemmin ei kaveruus oikeastaan kiinnostanutkaan.

Mutta kun lapsettomia sisaruksia pyydetään kummiksi ja tottakai mielellään haluaakin olla kummi sisarelleen tai sisarensa lapselle. Kummina ja varsinkin sisarena sitä itse ajattelee itsestäänselvyytenä, että välittää kummilapsestaan, aina! Mutta totuutta on, kuten sanoit, että huolimatta sisar- ja sukulaissuhteesta, kummilapsen vanhemmat alkavat suhtautua kummin rahasampona, maallisena hyödykkeenä. Ja totta tuokin, että pohjalla on jo valmiiksi mm. sisaruuskisa, -kateus ja kilpailu. Ei sen kummin näkökulmasta, mutta kummivanhempien. Siksi tällaiset vanhemmat varmaankin valitsevat sellaisen kummin alunperin, joka on mentaliteetiltaan joviaali, ei kateellinen kenellekään, elämänarvot selllaista, johon lastaan haluaisivat kasvatettavan. Vanhemmat omassa huonossa itsetunnossaan lopulta pilaavat lapsensa kummisuhteen. Eikä lapsi tiedä asiasta mitään, ihmettelee vain miksi kummi ei välitä. Kyllä kummi välittää, lapsi ei vielä tiedä, että vanhemmat eivät välitä lapsesta, niinkuin pitäisi. Se selviää lapselle aikusempana ajan myötä.