Lue keskustelun säännöt.
Miksi suomalaiset hylkäävät muut, kun saavat lapsia
04.08.2016 |
Joku sanoikin jo tuon suomalaisten yli 30-vuotiaiden perheellisten kotona jumittamisen. Viikolla ei ehditä nähdä ystäviä ja viikonloput pyhitetään omalle perheelle. Kaverisuhteita ei pidetä yllä ja omien sisarusten tapaaminenkin on taakka.
.
Mistä tämä johtuu? Kyllä muuallakin maailmalla välitetään perheestä, mutta se ei samalla tavalla sulje muita ihmisiä pois.
Ja ymmärrän jos sukulaiset eivät miellytä itseä, mutta kaverit on saanut itse valita. Ja kun aina ei se perhekään tunnu olevan erityinen, mies vituttaa ja sisimmässään toivotaan että saisi välillä lapsettomia viikonloppuja. Silti ei nähdä ketään muutakaan.
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva lapseton haluaa nähdä ystäviään lasten kanssa kylästellen.
Ai. En ole tätä tullut ajatelleeksi, koska itse ihan mielelläni näen kavereita ja heidän jälkikasvuaankin. Yleensä se on kyllä se lapsellinen osapuoli, joka ei ehdi/halua nähdä.
Höpö höpö. Perheellisellä ei ihan oikeasti ole yhtä paljon aikaa ystävien tapailuun kuin perheettömällä. Mutta koska oma lapsi on tärkeä, niin siitä myös puhutaan paljon, jolloin lapseton ystävä alkaa vältellä perheellistä, koska hän mielummin puhuu itsestään ja omista asioistaan kuin kuuntelee juttuja Jessicanicosta.
Kaikilla on vuorokaudessa sama määrä tunteja. Vanhempi vain päättää käyttää kaiken johonkin muuhun kuin ystäviinsä.
Huh huh. Että vanhempi vain päättää, että nyt jätän vaipat vaihtamatta, tarttee pistäytyä vähän sosiaalisissa harrastuksissa. Miten s-nan tyhmiä ihmiset voi olla?
Jotkin vanhemmat tuntuvat ainakin olevan "s-nan tyhmiä", kun eivät saa koskaan järjestettyä asioitaan niin, että tapaaminen onnistuisi. Onko kyseessä puoliso, joka ei hoida vanhemman velvollisuuksiaan?
Tervetuloa järjestelemään niitä asioita. Sillä aikaa pistäydynkin työstämässä ensi viikon suunnitelmaa naapurikorttelin kaljabaarissa. Muista lukea lapsille iltasatu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva lapseton haluaa nähdä ystäviään lasten kanssa kylästellen.
Ai. En ole tätä tullut ajatelleeksi, koska itse ihan mielelläni näen kavereita ja heidän jälkikasvuaankin. Yleensä se on kyllä se lapsellinen osapuoli, joka ei ehdi/halua nähdä.
Höpö höpö. Perheellisellä ei ihan oikeasti ole yhtä paljon aikaa ystävien tapailuun kuin perheettömällä. Mutta koska oma lapsi on tärkeä, niin siitä myös puhutaan paljon, jolloin lapseton ystävä alkaa vältellä perheellistä, koska hän mielummin puhuu itsestään ja omista asioistaan kuin kuuntelee juttuja Jessicanicosta.
Kaikilla on vuorokaudessa sama määrä tunteja. Vanhempi vain päättää käyttää kaiken johonkin muuhun kuin ystäviinsä.
Huh huh. Että vanhempi vain päättää, että nyt jätän vaipat vaihtamatta, tarttee pistäytyä vähän sosiaalisissa harrastuksissa. Miten s-nan tyhmiä ihmiset voi olla?
Jotkin vanhemmat tuntuvat ainakin olevan "s-nan tyhmiä", kun eivät saa koskaan järjestettyä asioitaan niin, että tapaaminen onnistuisi. Onko kyseessä puoliso, joka ei hoida vanhemman velvollisuuksiaan?
Ehkä sinun tapauksessasi sinua ei halua tavata ja siksi vedotaan niihin lapsiin...
Totta, voihan olla, että seurasi onkin tylsää. Sopeudu siihen ja hae itsellesi uusia ystäviä. Ystävät vaihtuu elämän aikana moneen kertaan. En minäkään ole enää tekemisissä kouluaikaisten ystävieni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän miehet ehtivät edelleen käydä kahvilla ja aika usein kaljallakin, vaikka lapset olisivat pieniä? En ole havainnut lasten saannin tuovan mitään muutosta siinä, kuinka usein tapaan miepuolisia kavereitani. Kuinkas tämä on mahdollista?
Vastasin tuohon viestissä nro 60.
Mutta miksi naiset valitsevat tehdä näin ja miehet eivät? Naiset hautautuvat kotiin, miehet pitävät yllä ystävyyssuhteita.
Jospa naiset viihtyvät kotonaan, eivätkä enää kaipaakaan baareihin. Minun tietämäni miehet nimittäin menevät baariin hoitamaan "ystävyyssuhteitaan" ja makaavat krapulassa seuraavan päivän :D
Minun tuntemani miehet käyvät kahvilla tai parilla oluella, ei krapulaa. Mahdammeko kuulua eri sosiaaliluokkiin?
Helpottiko, kun sait sanoa tuon ;) ?
Täällä joku kirjoitti "muutamasta" ruuhkavuodesta. En itse 15-, 12-, ja 10v. Lasten äitinä allekirjoita mitään " muutamaa" vuotta vaan ennemmin pari vuosikymmentä.... Minulla on nyt aikaa vähemmän kuin koskaan. Tämän lauman ylläpito on ihan järjetön työ... Jollakin on joka ilta harkat, viikonloput menee myös harrastuksissa. Sosiaalisilla pojillani on jokaisella n. kymmenet kaverisynttärit per lukuvuosi, lisäksi on tämä "vahtiminen" että esim. ollaan illalla ajoissa kotona, pedissä, aamulla koulussa, tavaramäärä on ihan valtava! Ette usko kuinka monet luistimet meillä on!
Pesen joka päivä 1-2 koneellista pyykkiä, poikieni treenipuseroita, mieheni treenivaatteita ja mikä ruokamäärä joka päivä uppoaa... Joka päivä on pakko käydä kaupassa koska en vaan jaksa kantaa enempää kuin viisi purkkia maitoa kerralla. N. 2h päivästäni menee jo pelkkiin ruokahommiin.
Miksi sitten mieheni ei ripusta klo 23 jalkapallosukkia kuivamaan ja pakkaa reppuja eteiseen? Koska hän joko nukkuu tai on työmatkalla. Olemme panostaneet miehen uraan 110% ja hän on nyt niin korkealla tasolla että työaika ei enää ole 8-16, vastuu on melkoinen. Tämä kyllä sitten onneks mahdollistaa poikien harrastukset ja tulevat opiskelut, ajokortit jne. Itse teen osa-aikatöitä.
En olisi ikinä uskonut jos joku olisi kertonut 10v. sitten mitä elämäni nykypäivänä on. Ei tätä voi sanoin kuvailla mitä tää on... Viimeinen asia mielessäni on nyt kaverit. Arvelin että "joskus" helpottaa ja ehdin taas, sitäpä odotan yhä.
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin on ollut vaikka kuinka paljon ketjuja siitä, että lapset ärsyttävät kaupoissa/ravintoloissa/terasseilla/teattereissa/konserteissa/lentokoneissa/julkisissa kulkuvälineissä, you name it.
Ei lapset noissa ärsytä, jossei ne lapset oo kurittomia tai vanhemmat oo kurittomia. Kumpiakin on nykyisin niin paljon, että monesti valmiiksi ärsyttää. Kiva tietty pettyä, kun lapset käyttäytyvät tai vanhemmat keskittyvät muuhunkin kuin lapsiin, mutta se on poikkeus, Suomessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku kirjoitti "muutamasta" ruuhkavuodesta. En itse 15-, 12-, ja 10v. Lasten äitinä allekirjoita mitään " muutamaa" vuotta vaan ennemmin pari vuosikymmentä.... Minulla on nyt aikaa vähemmän kuin koskaan. Tämän lauman ylläpito on ihan järjetön työ... Jollakin on joka ilta harkat, viikonloput menee myös harrastuksissa. Sosiaalisilla pojillani on jokaisella n. kymmenet kaverisynttärit per lukuvuosi, lisäksi on tämä "vahtiminen" että esim. ollaan illalla ajoissa kotona, pedissä, aamulla koulussa, tavaramäärä on ihan valtava! Ette usko kuinka monet luistimet meillä on!
Pesen joka päivä 1-2 koneellista pyykkiä, poikieni treenipuseroita, mieheni treenivaatteita ja mikä ruokamäärä joka päivä uppoaa... Joka päivä on pakko käydä kaupassa koska en vaan jaksa kantaa enempää kuin viisi purkkia maitoa kerralla. N. 2h päivästäni menee jo pelkkiin ruokahommiin.
Miksi sitten mieheni ei ripusta klo 23 jalkapallosukkia kuivamaan ja pakkaa reppuja eteiseen? Koska hän joko nukkuu tai on työmatkalla. Olemme panostaneet miehen uraan 110% ja hän on nyt niin korkealla tasolla että työaika ei enää ole 8-16, vastuu on melkoinen. Tämä kyllä sitten onneks mahdollistaa poikien harrastukset ja tulevat opiskelut, ajokortit jne. Itse teen osa-aikatöitä.
En olisi ikinä uskonut jos joku olisi kertonut 10v. sitten mitä elämäni nykypäivänä on. Ei tätä voi sanoin kuvailla mitä tää on... Viimeinen asia mielessäni on nyt kaverit. Arvelin että "joskus" helpottaa ja ehdin taas, sitäpä odotan yhä.
Tuon ikäisille tenaville voi jo delegoida osan hommista. Minusta ei olisi haitaksi, vaikka isoimmalle maksaisi siitä, että huolehtii pienempien rojuista. Mielikuvitusta peliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän miehet ehtivät edelleen käydä kahvilla ja aika usein kaljallakin, vaikka lapset olisivat pieniä? En ole havainnut lasten saannin tuovan mitään muutosta siinä, kuinka usein tapaan miepuolisia kavereitani. Kuinkas tämä on mahdollista?
Mun veljeni jäi leskeksi lasten ollessa alakouluikäisiä. Hän joutui ottamaan kokonaisvastuun perheen arjesta eikä enää ehtinytkään tavata ystäviään kuten ennen. Muistan, kuinka hän ensimmäisenä talvena vaimonsa kuoleman jälkeen kertoi tyttärensä liikuntatunnista. Koulusta oli tullut edellisellä viikolla lappu, että seuraavalla viikolla on luistelua. Veljeni tarkisti, että on tytölle varastossa luistimet ja tarkisti vielä senkin, että ne ovat samaa kokoa kuin tytön lenkkarit. Luistelupäivä tuli ja tytön mukana oli opettajalta lappu, että tytöllä oli ollut liian pienet luistimet eikä tyttö ollut voinut sen vuoksi luistella ja vanhempien tulee huolehtia, että lapsella on tarvittavat liikuntavarusteet. Niinpä, ei niihin luistimiin ollut mahtunut villasukat. Veljeni sanoi, että tämä oli yksi niistä lukuisista asioista, joita hänen ei vaimonsa elinaikana ollut koskaan tarvinnut edes ajatella, mutta leskeksi jäätyään tuli jatkuvasti tilanteita, jotka olisi pitänyt osata ennakoida. Hyvin hän lasten kanssa lopulta pärjäsi, mutta tietynlainen huolettomuus hänestä katosi vaimonsa kuoleman jälkeen.
"Luistimien pitää olla sopivan kokoiset. Luistimiin ei tungeta villasukkia tai monia paksuja tennissukkia päällekkäin." Olisiko aihetta ottaa veljen tyttären liikkamaikka luokille ja pitää puhuttelu? Tuon saman tiedon saat joka sanperin urheiluseuran sivuilta. Jääpalloilijatkaan ei tunge luistimeen mitään saapassukkaa.
Mutta siinä olet oikeassa, virheistä oppii. Esimerkissäsi olisi pitänyt oppia veljesi lisäksi kyllä opettajankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän miehet ehtivät edelleen käydä kahvilla ja aika usein kaljallakin, vaikka lapset olisivat pieniä? En ole havainnut lasten saannin tuovan mitään muutosta siinä, kuinka usein tapaan miepuolisia kavereitani. Kuinkas tämä on mahdollista?
Mun veljeni jäi leskeksi lasten ollessa alakouluikäisiä. Hän joutui ottamaan kokonaisvastuun perheen arjesta eikä enää ehtinytkään tavata ystäviään kuten ennen. Muistan, kuinka hän ensimmäisenä talvena vaimonsa kuoleman jälkeen kertoi tyttärensä liikuntatunnista. Koulusta oli tullut edellisellä viikolla lappu, että seuraavalla viikolla on luistelua. Veljeni tarkisti, että on tytölle varastossa luistimet ja tarkisti vielä senkin, että ne ovat samaa kokoa kuin tytön lenkkarit. Luistelupäivä tuli ja tytön mukana oli opettajalta lappu, että tytöllä oli ollut liian pienet luistimet eikä tyttö ollut voinut sen vuoksi luistella ja vanhempien tulee huolehtia, että lapsella on tarvittavat liikuntavarusteet. Niinpä, ei niihin luistimiin ollut mahtunut villasukat. Veljeni sanoi, että tämä oli yksi niistä lukuisista asioista, joita hänen ei vaimonsa elinaikana ollut koskaan tarvinnut edes ajatella, mutta leskeksi jäätyään tuli jatkuvasti tilanteita, jotka olisi pitänyt osata ennakoida. Hyvin hän lasten kanssa lopulta pärjäsi, mutta tietynlainen huolettomuus hänestä katosi vaimonsa kuoleman jälkeen.
"Luistimien pitää olla sopivan kokoiset. Luistimiin ei tungeta villasukkia tai monia paksuja tennissukkia päällekkäin." Olisiko aihetta ottaa veljen tyttären liikkamaikka luokille ja pitää puhuttelu? Tuon saman tiedon saat joka sanperin urheiluseuran sivuilta. Jääpalloilijatkaan ei tunge luistimeen mitään saapassukkaa.
Mutta siinä olet oikeassa, virheistä oppii. Esimerkissäsi olisi pitänyt oppia veljesi lisäksi kyllä opettajankin.
Opettajan mielestä 12 vuotta sitten 18 asteen pakkasella luistimissa pitää olla villasukka. Omasta kokemuksestani voin kyllä sanoa, että alakoulun opettajien kanssa ei kauheasti kannata alkaa vängätä vastaan, jos haluaa pitää välit opettajiin hyvinä.
Siksi, koska olen erakkoluonne, en omista aikaani kuin omalle rakkaalle perheelleni ja olen tyytyväinen näin. Miksi olen erakko? Kokeiluntuloksena pyöriä satunnaisesti saadun yhdenillan vapaani perheettömien kavereitteni kanssa pitkästä aikaa, meni sekin aika siihen, että jouduin ristikuulusteluun heidän loukkaantumisen takia, kun en ollut pitänyt yhteyksiä pahemmin. He taas eivät voineet sulattaa, kun sanoin, ettei minulla ole energiaa ja aikaa enää niinkuin ennen. Olin koko illan "ulkopuolinen" heidän kertoessaan salitreeneistään, miesjutuistaan, shoppailuistaan ym. Yritin toki jotenkin osallistua, mutta nihkeästi meni, kun ei minulla ollut muuta kerrottavaa, kuin paskavaipparallia, tuttipullojen ja pyykinpesua sekä unettomien öiden tuomia ristiriitoja mieheni kanssa. Totesin, etten enää tuhlaa pientä vapaatani tuntemalla itseäni syylliseksi kun olen halunnut perustaa perheen. Mielummin rentoudun mieheni tai itseni seurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidön tarina: esikoinen 2003, kotihoidossa, kuopus 2005, kotihoidossa. Teimme vuosia töitä limittäin, että saimme lapset hoidettua kotona. Kaikki yhteinen vapaa-aika perheen aikaa. Esikoinen kouluun 2008 ja kuopus 2011, koulu muualla koska lähikoulu homeessa ja koulutilanne sekava. Koulukuskausta joka päivä 1,5 - 2 tuntia. Kotona illalla kello 18 ja lasten kanssa aamulla lähtö taas 7.10. Toisella lapsella krooninen sairaus, molemmilla siedätyshoidot ja hammasoionnat. Koko ajan työpaikoilla sekava tilanne, mies irtisanottiin ja perusti yrityksen. Minulla vuosia pelkkää yt-tulitusta. Äärirajoilla. 2015 esikoisen koulu viimein lähemmäksi. Hengähdys, joko helpottaisi. Ei. Kuopuksen koulussa kouluverkkotarkastelu, koko talvi kokouksia, adresseja, kampanjointia. Tähän päälle sairas mummo ja alzheimeriin sairastunut pappa 400 kilsan päässä ja kaksi syöpärumbaa läpikäynyt sisko. Että miksikö ei ole ollut aikaa lapsettomille ystäville?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän miehet ehtivät edelleen käydä kahvilla ja aika usein kaljallakin, vaikka lapset olisivat pieniä? En ole havainnut lasten saannin tuovan mitään muutosta siinä, kuinka usein tapaan miepuolisia kavereitani. Kuinkas tämä on mahdollista?
Mun veljeni jäi leskeksi lasten ollessa alakouluikäisiä. Hän joutui ottamaan kokonaisvastuun perheen arjesta eikä enää ehtinytkään tavata ystäviään kuten ennen. Muistan, kuinka hän ensimmäisenä talvena vaimonsa kuoleman jälkeen kertoi tyttärensä liikuntatunnista. Koulusta oli tullut edellisellä viikolla lappu, että seuraavalla viikolla on luistelua. Veljeni tarkisti, että on tytölle varastossa luistimet ja tarkisti vielä senkin, että ne ovat samaa kokoa kuin tytön lenkkarit. Luistelupäivä tuli ja tytön mukana oli opettajalta lappu, että tytöllä oli ollut liian pienet luistimet eikä tyttö ollut voinut sen vuoksi luistella ja vanhempien tulee huolehtia, että lapsella on tarvittavat liikuntavarusteet. Niinpä, ei niihin luistimiin ollut mahtunut villasukat. Veljeni sanoi, että tämä oli yksi niistä lukuisista asioista, joita hänen ei vaimonsa elinaikana ollut koskaan tarvinnut edes ajatella, mutta leskeksi jäätyään tuli jatkuvasti tilanteita, jotka olisi pitänyt osata ennakoida. Hyvin hän lasten kanssa lopulta pärjäsi, mutta tietynlainen huolettomuus hänestä katosi vaimonsa kuoleman jälkeen.
"Luistimien pitää olla sopivan kokoiset. Luistimiin ei tungeta villasukkia tai monia paksuja tennissukkia päällekkäin." Olisiko aihetta ottaa veljen tyttären liikkamaikka luokille ja pitää puhuttelu? Tuon saman tiedon saat joka sanperin urheiluseuran sivuilta. Jääpalloilijatkaan ei tunge luistimeen mitään saapassukkaa.
Mutta siinä olet oikeassa, virheistä oppii. Esimerkissäsi olisi pitänyt oppia veljesi lisäksi kyllä opettajankin.
Se on samperi, ei sanperi. Urheiluseurat luistelee sisäjäillä, koulu ulkojäillä. Siksi se villasukka. T kahden luistelua harrastavan koululaisen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän miehet ehtivät edelleen käydä kahvilla ja aika usein kaljallakin, vaikka lapset olisivat pieniä? En ole havainnut lasten saannin tuovan mitään muutosta siinä, kuinka usein tapaan miepuolisia kavereitani. Kuinkas tämä on mahdollista?
Mun veljeni jäi leskeksi lasten ollessa alakouluikäisiä. Hän joutui ottamaan kokonaisvastuun perheen arjesta eikä enää ehtinytkään tavata ystäviään kuten ennen. Muistan, kuinka hän ensimmäisenä talvena vaimonsa kuoleman jälkeen kertoi tyttärensä liikuntatunnista. Koulusta oli tullut edellisellä viikolla lappu, että seuraavalla viikolla on luistelua. Veljeni tarkisti, että on tytölle varastossa luistimet ja tarkisti vielä senkin, että ne ovat samaa kokoa kuin tytön lenkkarit. Luistelupäivä tuli ja tytön mukana oli opettajalta lappu, että tytöllä oli ollut liian pienet luistimet eikä tyttö ollut voinut sen vuoksi luistella ja vanhempien tulee huolehtia, että lapsella on tarvittavat liikuntavarusteet. Niinpä, ei niihin luistimiin ollut mahtunut villasukat. Veljeni sanoi, että tämä oli yksi niistä lukuisista asioista, joita hänen ei vaimonsa elinaikana ollut koskaan tarvinnut edes ajatella, mutta leskeksi jäätyään tuli jatkuvasti tilanteita, jotka olisi pitänyt osata ennakoida. Hyvin hän lasten kanssa lopulta pärjäsi, mutta tietynlainen huolettomuus hänestä katosi vaimonsa kuoleman jälkeen.
"Luistimien pitää olla sopivan kokoiset. Luistimiin ei tungeta villasukkia tai monia paksuja tennissukkia päällekkäin." Olisiko aihetta ottaa veljen tyttären liikkamaikka luokille ja pitää puhuttelu? Tuon saman tiedon saat joka sanperin urheiluseuran sivuilta. Jääpalloilijatkaan ei tunge luistimeen mitään saapassukkaa.
Mutta siinä olet oikeassa, virheistä oppii. Esimerkissäsi olisi pitänyt oppia veljesi lisäksi kyllä opettajankin.
Pitkään ei ulkojäällä kyllä luistella ohuella sukalla, jos pakkasta -10-15. Meillä täällä pohjoisempana on talvella kylmää ja luistelu tapahtuu aina ulkojäällä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos viikolla ollaan töissä ja lapset päivähoidissa, niin viikonloppuna mielellään ollaan perheen kanssa tai muiden lapsiperheiden kanssa.
Harva lapseton haluaa nähdä ystäviään lasten kanssa kylästellen. Pinet lapset monesti valvottavat yöt ja isompia viedään harrastuksiin, arki täyttyy.Eikö useimmilla ole kuitenkin puoliso, joka voi kaitsea lapsia, kun hän tapaa ystäviään?
Työviikon jälkeen ja illat/yöt lapsia hoitaen voi olla niin väsyksissä että illanvietto ystävien ksnssa ei ole ensimmäisenä mielessä.
Ei nyt voi aina olla niin väsynyt, että sosiaaliset suhteet estyy. Kuulostaa enemmän tekosyyltä.
Kyllä todella voi!
Niin voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku kirjoitti "muutamasta" ruuhkavuodesta. En itse 15-, 12-, ja 10v. Lasten äitinä allekirjoita mitään " muutamaa" vuotta vaan ennemmin pari vuosikymmentä.... Minulla on nyt aikaa vähemmän kuin koskaan. Tämän lauman ylläpito on ihan järjetön työ... Jollakin on joka ilta harkat, viikonloput menee myös harrastuksissa. Sosiaalisilla pojillani on jokaisella n. kymmenet kaverisynttärit per lukuvuosi, lisäksi on tämä "vahtiminen" että esim. ollaan illalla ajoissa kotona, pedissä, aamulla koulussa, tavaramäärä on ihan valtava! Ette usko kuinka monet luistimet meillä on!
Pesen joka päivä 1-2 koneellista pyykkiä, poikieni treenipuseroita, mieheni treenivaatteita ja mikä ruokamäärä joka päivä uppoaa... Joka päivä on pakko käydä kaupassa koska en vaan jaksa kantaa enempää kuin viisi purkkia maitoa kerralla. N. 2h päivästäni menee jo pelkkiin ruokahommiin.
Miksi sitten mieheni ei ripusta klo 23 jalkapallosukkia kuivamaan ja pakkaa reppuja eteiseen? Koska hän joko nukkuu tai on työmatkalla. Olemme panostaneet miehen uraan 110% ja hän on nyt niin korkealla tasolla että työaika ei enää ole 8-16, vastuu on melkoinen. Tämä kyllä sitten onneks mahdollistaa poikien harrastukset ja tulevat opiskelut, ajokortit jne. Itse teen osa-aikatöitä.
En olisi ikinä uskonut jos joku olisi kertonut 10v. sitten mitä elämäni nykypäivänä on. Ei tätä voi sanoin kuvailla mitä tää on... Viimeinen asia mielessäni on nyt kaverit. Arvelin että "joskus" helpottaa ja ehdin taas, sitäpä odotan yhä.
Tuon ikäisille tenaville voi jo delegoida osan hommista. Minusta ei olisi haitaksi, vaikka isoimmalle maksaisi siitä, että huolehtii pienempien rojuista. Mielikuvitusta peliin.
He tekevät osan kotitöistä, esim. vievät roskat, hakevat halkoja vajasta, käyvät kaupassa, imuroivat, pitävät oman huoneen siistinä, vanhin ajaa kesällä nurmikot, yksi tykkää marjastaa.... Mieskin tekee paljon jos on kotona. Yksin en ehtisi/pystyisi kaikkea. Silti arki on tällaista. Kauhulla katselen meidän vanhempia, kunpa selviäisivät ilman meidän apua kunnes saadaan pojat omilleen. Siinä sitten seuraava rupeama, neljä vanhusta.
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku kirjoitti "muutamasta" ruuhkavuodesta. En itse 15-, 12-, ja 10v. Lasten äitinä allekirjoita mitään " muutamaa" vuotta vaan ennemmin pari vuosikymmentä.... Minulla on nyt aikaa vähemmän kuin koskaan. Tämän lauman ylläpito on ihan järjetön työ... Jollakin on joka ilta harkat, viikonloput menee myös harrastuksissa. Sosiaalisilla pojillani on jokaisella n. kymmenet kaverisynttärit per lukuvuosi, lisäksi on tämä "vahtiminen" että esim. ollaan illalla ajoissa kotona, pedissä, aamulla koulussa, tavaramäärä on ihan valtava! Ette usko kuinka monet luistimet meillä on!
Pesen joka päivä 1-2 koneellista pyykkiä, poikieni treenipuseroita, mieheni treenivaatteita ja mikä ruokamäärä joka päivä uppoaa... Joka päivä on pakko käydä kaupassa koska en vaan jaksa kantaa enempää kuin viisi purkkia maitoa kerralla. N. 2h päivästäni menee jo pelkkiin ruokahommiin.
Miksi sitten mieheni ei ripusta klo 23 jalkapallosukkia kuivamaan ja pakkaa reppuja eteiseen? Koska hän joko nukkuu tai on työmatkalla. Olemme panostaneet miehen uraan 110% ja hän on nyt niin korkealla tasolla että työaika ei enää ole 8-16, vastuu on melkoinen. Tämä kyllä sitten onneks mahdollistaa poikien harrastukset ja tulevat opiskelut, ajokortit jne. Itse teen osa-aikatöitä.
En olisi ikinä uskonut jos joku olisi kertonut 10v. sitten mitä elämäni nykypäivänä on. Ei tätä voi sanoin kuvailla mitä tää on... Viimeinen asia mielessäni on nyt kaverit. Arvelin että "joskus" helpottaa ja ehdin taas, sitäpä odotan yhä.
En nyt ymmärrä miksei tuon ikäiset jo itse hoida omia asioitaan tai edes osaa kotitöistä. Kiertävät kotityölistat tai muu systeemi, jotta lapsetkin osallistuvat. Ymmärrän ettei mies voi osallistua, mutta sitä en ymmärrä mikseivät teinit voisi laittaa välillä ruokaa tai pestä pyykkiä.
Kaiken huippu on tuo esittämäsi naisen malli. Nainen on äiti, joka passaa toisia ja puunaa kotia.
Parasta tässä ketjussa tositarinoiden jälkeen on ollut tuo yksi (provo)vänkääjä, joka mielestään kuuluu korkeaan sosiaaliluokkaan ja jonka päänvaiva näyttää olevan yrittää vänkyttää, että mammat on vain valinneet huonon miehen.
Joillekin lapsettomille tuntuu olevan kovin vaikeaa ymmärtää, että jos työssäkäyvällä on päivässä 2-3 tuntia aikaa viettää lastensa kanssa, niin he haluavat viettää nuo tunnit lastensa kanssa. Vaikka olisi miten osallistuva ja hyvä mies, niin silti aikaa lasten kanssa on vain tuon verran.
Vierailija kirjoitti:
Joillekin lapsettomille tuntuu olevan kovin vaikeaa ymmärtää, että jos työssäkäyvällä on päivässä 2-3 tuntia aikaa viettää lastensa kanssa, niin he haluavat viettää nuo tunnit lastensa kanssa. Vaikka olisi miten osallistuva ja hyvä mies, niin silti aikaa lasten kanssa on vain tuon verran.
Aamen! Kun lasten kanssa oleminen ei ole vain sitä hoitamista ja ruokkimista vaan ihan tavallista yhdessä oloa. Pelaamista, leikkimistä, pelleilemistä, yhdessä jutustelua tai uuden opettelua yhdessä.
Eikä meilläkään mies juokse joka viikko näkemässä kavereita. Kotona se on auttamassa arjessa ja yhdessä touhuaa lasten kanssa siinä missä minäkin.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ollaan varsin lapsivihamielisiä ja perheentynyt kaveri hylätään. Huomaa varskin hyvin tätä palstaa lukemalla.
Mun kokemus on kanssa se, että sen jälkeen kun sain lapsen, muutuin lapsettomille ystäville ongelmaksi. Mm. seuraavan tyyppiset ystävät ovat (onneksi) jääneet:
-"Hei tehdäänkö äkkiä jotain kivaa." -tyypit, joille ei mene jakeluun että pienten lasten vanhemmat harvoin irtoavat jonnekin ilman suunnittelua. Jos ennen en ehtinyt illalla extempore kahville/drinksuille niin asia oli fine, joku toinen kerta sitten. Nyt kun on lapsia, muutama näistä ystävistä soitteli samaan tapaan ja sitten suuttuivat, kun en revennytkään arkena klo 20 kaupungille yhtäkkiä. Olin kuulemma nainut itsekkään paskan joka haluaa kahlita mut kotirouvan rooliin, tai sitten vaan muuttunut "tylsäksi".
-Vuorokyttääjät. Usein sinkkunaisia, jotka piti kirjaa siitä että kumpi soittaa/kyläilee/kyselee kuulumisia. Näiden kanssa näkeminen oli aina myös superintensiivistä, piti keskittyä keskustelemaan ja kuuntelemaan 110%, ja lasten läsnäolo "häiritsi", samoin kuin lapsista puhuminen, mikä "ei ole oikeita kuulumisia".
Nyt elän ihan tyytyväisenä ruuhkavuosia, ja ne ystävät (sekä perheellisiä että lapsettomia) joita nähdään, ymmärtävät arjen kiireet puolin ja toisin. Nähdään kun jaksetaan, ja jatketaan siitä mihin edellisviikolla/kuussa/vuonna jäätiin:D
Tämä! Ei esim. etelä euroopassa ihmisiä haittaa että lapset kulkevat mukana ravintoloissa ja kahviloissa. Ihmiset eivät vihaa lapsia ja aseta ystävyydelle näitä "en halua nähdä lapsiasi" sääntöjä.
Pienen lapsen kanssa Espanjassa asuminen oli elämäni parasta aikaa. Lähipiiri välittää toisistaan, myös lapsista. Valitettavasti työjutut toivat takaisin Suomeen.
Itsestäni ennen lasta oli kyllä ihanaa mennä kavereiden ja näiden lasten kanssa vaikka rannalle viettämään aikaa. Lapset ovat hauskaa seuraa kun suhtautuu leikkimielisesti. Kavereiden kanssa oltiin aikuisten kesken kun heille sopi, ja jos pystyin, hoidin lapsia kun he tarvitsivat. Samalla lailla olen nyt lapsellisena saanut myös heiltä hoitoapua.