Miksi suomalaiset hylkäävät muut, kun saavat lapsia

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoikin jo tuon suomalaisten yli 30-vuotiaiden perheellisten kotona jumittamisen. Viikolla ei ehditä nähdä ystäviä ja viikonloput pyhitetään omalle perheelle. Kaverisuhteita ei pidetä yllä ja omien sisarusten tapaaminenkin on taakka.

.

Mistä tämä johtuu? Kyllä muuallakin maailmalla välitetään perheestä, mutta se ei samalla tavalla sulje muita ihmisiä pois.

Ja ymmärrän jos sukulaiset eivät miellytä itseä, mutta kaverit on saanut itse valita. Ja kun aina ei se perhekään tunnu olevan erityinen, mies vituttaa ja sisimmässään toivotaan että saisi välillä lapsettomia viikonloppuja. Silti ei nähdä ketään muutakaan.

Jos koko viikon painaa työn ja kodin väliä, lauantaina siivoaa ja käy kaupassa ja tekee rästejä, se sunnuntai on ainoa pöivä, kun saa hetken olla vaan. Kunnes pitää taas valmistautua viikkoon, silittää, pakata reppuja, tarkastaa läksyjä, kokata ennakkoon viikkoa varten. Ei jaksa!

Siinä on jotenkin ae, että monet kokevat muut ihmiset rasitteeksi, eivätkä niinkään iloksi.

Moni vanhempi ihminen on yksinäinen kun on tullut hukattua omat ystävänsä.

Tämä ketju on kyllä parasta mahdollista mainosta lapsettomuuden puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Mun viikonloput menevät siivoukseen, pyykinpesuun ja kaupassa käyntiin. Arki-iltana on tosiaan se n. 2 h aikaa kotona, ennen kuin lapsia aletaan laittaa nukkumaan. Yhdeksän pintaan voisin nähdä/soitella, mutta usein teen vielä pari tuntia töitä silloin. Töistä pitää lähteä 15.45 että ehdin hakea lapset ennen kuin päiväkoti menee kiinni.

Ja koska mun elämä on tätä nyt, niin jos kaverit ei halua kuulla mun töistä tai lapsista, noin vähiin jää jutun juuret.

Miksi valehtelet? Tällä palstallahan on tehty selväksi, että ihan kaikkea voi tehdä lasten kanssa mitä ilman lapsiakin, lapset eivät estää mitään.

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoikin jo tuon suomalaisten yli 30-vuotiaiden perheellisten kotona jumittamisen. Viikolla ei ehditä nähdä ystäviä ja viikonloput pyhitetään omalle perheelle. Kaverisuhteita ei pidetä yllä ja omien sisarusten tapaaminenkin on taakka.

.

Mistä tämä johtuu? Kyllä muuallakin maailmalla välitetään perheestä, mutta se ei samalla tavalla sulje muita ihmisiä pois.

Ja ymmärrän jos sukulaiset eivät miellytä itseä, mutta kaverit on saanut itse valita. Ja kun aina ei se perhekään tunnu olevan erityinen, mies vituttaa ja sisimmässään toivotaan että saisi välillä lapsettomia viikonloppuja. Silti ei nähdä ketään muutakaan.

Perhe on meille niin vakava asia, työn ohella. Siitä ei ole kauan kun suomalaisnaiset leikkasivat hiuksensa lyhyiksi äitiyden symbolina. Samoin itsestä huolehtimista perheellisenä naisena katsotaan yhä hieman kieroon.

Edelleen melko luterilaisesti kristillinen kulttuurimme saattaa olla toinen osatekijä. Kuten 1800-luvun lopulla (kristityn) keskiluokan parissa, perhe ja työ ovat olemassaolon kaksi kiintopistettä enemmistölle. Kirkossa käynti on ainoa, joka on pudonnut pois.

Mun hyvä ystävä eristäytyi jotenkin ihan täysin kun sai lapsen. Jos en ota häneen yhteyttä, niin voi mennä ihan kevyesti puolikin vuotta ettei hänestä kuulu mitään. Minun täytyy aina mennä heidän luokseen käymään, vaikka minulla ei ole autoa eikä bussikorttia (asun suurehkon kaupungin keskustassa, josta kävelymatka töihin, kauppoihin ym). Hän asuu esikaupunkialueella ja omistaa auton. Minulle ei ole ongelma nähdä häntä lapsen ollessa läsnä, ja olenkin sanonut, että lapsen voi mielellään ottaa meillekin mukaan. Mutta onpa vaan mökkiytynyt sinne asuntoonsa lapsensa kanssa.

En tiedä kauanko jaksan enää väkisin pitää kasassa tätä kuihtuvaa ystävyyssuhdetta. Ollaan tunnettu lapsista asti. En vaan jaksa aina olla se, joka pitää yhteyttä, sopii tapaamiset ja tulee joka kerta kotiovelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoikin jo tuon suomalaisten yli 30-vuotiaiden perheellisten kotona jumittamisen. Viikolla ei ehditä nähdä ystäviä ja viikonloput pyhitetään omalle perheelle. Kaverisuhteita ei pidetä yllä ja omien sisarusten tapaaminenkin on taakka.

.

Mistä tämä johtuu? Kyllä muuallakin maailmalla välitetään perheestä, mutta se ei samalla tavalla sulje muita ihmisiä pois.

Ja ymmärrän jos sukulaiset eivät miellytä itseä, mutta kaverit on saanut itse valita. Ja kun aina ei se perhekään tunnu olevan erityinen, mies vituttaa ja sisimmässään toivotaan että saisi välillä lapsettomia viikonloppuja. Silti ei nähdä ketään muutakaan.

Jos koko viikon painaa työn ja kodin väliä, lauantaina siivoaa ja käy kaupassa ja tekee rästejä, se sunnuntai on ainoa pöivä, kun saa hetken olla vaan. Kunnes pitää taas valmistautua viikkoon, silittää, pakata reppuja, tarkastaa läksyjä, kokata ennakkoon viikkoa varten. Ei jaksa!

Kerro, miksi sukulainen ei voisi noina aikoina huolehtia lapsistasi, jotta saisit enemmän vapaata vaikka lapsen läksyjen teon ajan? Tai hän voisi silittää vaatteita lapsen kanssa yhdessä tai kokata lapsen kanssa. Sitä juuri kaipaisi lapsettomana sukulaisensa, olla arjessa mukana, ymmärtäen myöskin äitiä ja isää. Miksi se ei käy? Kerro.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on kyllä parasta mahdollista mainosta lapsettomuuden puolesta.

Myöskin kovin surullista, lapsien kannalta, olemassaolevien.

Ketjussa on tullut selväksi miksi työssä käyvien vanhempien aika ei riitä ystäville. Tuntuu ettei nuo illan muutamat tunnit riitä lapsillekaan. Valitettavaa ja surullista.

Työn, lasten ja kodin arjen pyörittämisen lisäksi naisen pitäisi löytää aikaa myös parisuhteelle, ystävilleen, omille harrastuksilleen, ulkonäöstään huolehtimiselle, ajankohtaisten asioiden seuraamiselle, ja tietysti kuntoilulle jotta jaksaakseen arjessa.

Kotiäitinä ollessa aikaa riitti kaikkeen tähän, mutta kunnon äiti kantaa vastuunsa käymällä töissä, eikä elämällä miehen lompakolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoikin jo tuon suomalaisten yli 30-vuotiaiden perheellisten kotona jumittamisen. Viikolla ei ehditä nähdä ystäviä ja viikonloput pyhitetään omalle perheelle. Kaverisuhteita ei pidetä yllä ja omien sisarusten tapaaminenkin on taakka.

.

Mistä tämä johtuu? Kyllä muuallakin maailmalla välitetään perheestä, mutta se ei samalla tavalla sulje muita ihmisiä pois.

Ja ymmärrän jos sukulaiset eivät miellytä itseä, mutta kaverit on saanut itse valita. Ja kun aina ei se perhekään tunnu olevan erityinen, mies vituttaa ja sisimmässään toivotaan että saisi välillä lapsettomia viikonloppuja. Silti ei nähdä ketään muutakaan.

Jos koko viikon painaa työn ja kodin väliä, lauantaina siivoaa ja käy kaupassa ja tekee rästejä, se sunnuntai on ainoa pöivä, kun saa hetken olla vaan. Kunnes pitää taas valmistautua viikkoon, silittää, pakata reppuja, tarkastaa läksyjä, kokata ennakkoon viikkoa varten. Ei jaksa!

Kerro, miksi sukulainen ei voisi noina aikoina huolehtia lapsistasi, jotta saisit enemmän vapaata vaikka lapsen läksyjen teon ajan? Tai hän voisi silittää vaatteita lapsen kanssa yhdessä tai kokata lapsen kanssa. Sitä juuri kaipaisi lapsettomana sukulaisensa, olla arjessa mukana, ymmärtäen myöskin äitiä ja isää. Miksi se ei käy? Kerro.

Mikä sukulainen? Ei meillä ole yhtäkään sukulaista joka haluaisi tehdä noin... Se ainoa sukulainen joka edes vähän auttaa lasten kanssa ei tod auta kotitöissä vaan sotkee lasten kanssa koko talon. Majat olkkarissa, tarrat etuovessa, kaikki pelit lattioilla jne. Kerran olen pyytänyt että auttaisi siirtämään pöydän lapsen huoneeseen. Siis lapselle. Ei. Hän on tullut tapaamaan lapsia.

Mulla on nyt pieni poika ja mies, tää perhe ja yhteinen aika on tärkeintä. Ystävät oli ennen, nyt oon mennyt elämässä eteenpäin ja nää on mun prioriteetti 1. En voi edes verrata tuttujen kanssa hengaamista siihen, et saan olla rakkaimpieni kanssa<3

Käyn töissä, mies hoitaa lapset kotona. Iltaisin haluan olla lasteni kanssa sen pari tuntia mitä kerkeän ennen kuin lapset menevät nukkumaan. Viikonloppuisin sama juttu ja toisena päivänä on miehen harrastuspäivä. Mies on ollut koko pitkän viikon lasten kanssa kotona, joten totta kai hänelle suon oman hengähdystauon arjen keskelle. Minä harrastan yksilölajia pari kertaa viikossa lasten mentyä nukkumaan.

Jostakin kumman syystä ystävillä ei ole halua tulla meille tai näkemään extemporee nopeasti jossakin. Aina pitää suunnitella ja vatvoa, muutaman tunnin reissuja jossakin. Elämäntilanteet on toistaiseksi liian erilaiset. Jos ystävyys kaatuu ruuhkavuosiin, eikä ole elvytettävissä elämän helpottuessa, niin saa sellainen ystävyys minusta kaatuakkin. Parasta ystävyyttä on sellainen, joka ei muutu tai katkea pitkiinkään taukoihin. Jopa vuoden päästä jatketaan siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin.🙂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun viikonloput menevät siivoukseen, pyykinpesuun ja kaupassa käyntiin. Arki-iltana on tosiaan se n. 2 h aikaa kotona, ennen kuin lapsia aletaan laittaa nukkumaan. Yhdeksän pintaan voisin nähdä/soitella, mutta usein teen vielä pari tuntia töitä silloin. Töistä pitää lähteä 15.45 että ehdin hakea lapset ennen kuin päiväkoti menee kiinni.

Ja koska mun elämä on tätä nyt, niin jos kaverit ei halua kuulla mun töistä tai lapsista, noin vähiin jää jutun juuret.

Miksi valehtelet? Tällä palstallahan on tehty selväksi, että ihan kaikkea voi tehdä lasten kanssa mitä ilman lapsiakin, lapset eivät estää mitään.

Täh? Tietysti lapset on mukana kaikessa tässä. Niitä kotitöitä on vaan nyt se viisinkertainen määrä sinkkuaikoihin verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on nyt pieni poika ja mies, tää perhe ja yhteinen aika on tärkeintä. Ystävät oli ennen, nyt oon mennyt elämässä eteenpäin ja nää on mun prioriteetti 1. En voi edes verrata tuttujen kanssa hengaamista siihen, et saan olla rakkaimpieni kanssa<3

Turha sitten eron tai leskeytymisen tullessa ruikuttaa, kun ei enää olekaan tukiverkostoa ympärillä.

No Suomessa kaikki vihaa lapsia niin vähän on vaikeaa.

Jos arkena näkee lapsia vain 2-3h iltaisin, ei kyllä tee mieli lähteä mihinkään kahville kavereiden kanssa. Sitä viettää kaiken ajan lasten kanssa minkä voi. Viikonloppuisin erityisesti kun on koko päivä aikaa touhuta perheen kanssa ja illalla lasten mentyä nukkumaan on sitä parisuhdeaikaa. Arki-iltaisin ei oikein onnistu kun minä teen kouluhommia lasten mentyä nukkumaan.

Moni lapseton ei ymmärrä miten hektistä lasten kanssa eläminen voi pahimmillaan olla. Ymmärrän hyvin miksi moni parisuhde kariutuu ruuhkavuosien aikana. Pelkästään työn/opiskelun, lasten ja parisuhteen hoito vie kaiken ylimääräisen ajan. Siinä välissä tehdään myös ne kotityöt. Ja silloin harvoin kun lapset ovat hoidossa muualla, sitä vain haluaa levätä ja olla sen puolison kanssa ja oikeasti jutella, muustakin kuin "pirkkopetterillä on retki huomenna, muista pakata kumisaappaat!" tai "pirkkopetterin hammaslääkäri on samaan aikaan jennijessen harkkojen kanssa, kumman viet?" tai "muistithan ostaa millamanulle teippivaippoja päiväkotiin?".

Suomessa ollaan varsin lapsivihamielisiä ja perheentynyt kaveri hylätään. Huomaa varskin hyvin tätä palstaa lukemalla.

Suomessa on naisten ja varsinkin äitien täysipäiväisessä työssäkäyntiaste maailman huippua. Kun molemmat vanhemmat käyvät töissä 8 h/päivä, se on matkoineen ja lasten kuskauksineen niin suuri osa valveillaoloajasta, että se on väkisin poissa jostain. Tai siis oikeastaan melkein kaikesta. Ei tähän sen kummempaa syytä tarvita.

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoikin jo tuon suomalaisten yli 30-vuotiaiden perheellisten kotona jumittamisen. Viikolla ei ehditä nähdä ystäviä ja viikonloput pyhitetään omalle perheelle. Kaverisuhteita ei pidetä yllä ja omien sisarusten tapaaminenkin on taakka.

.

Mistä tämä johtuu? Kyllä muuallakin maailmalla välitetään perheestä, mutta se ei samalla tavalla sulje muita ihmisiä pois.

Ja ymmärrän jos sukulaiset eivät miellytä itseä, mutta kaverit on saanut itse valita. Ja kun aina ei se perhekään tunnu olevan erityinen, mies vituttaa ja sisimmässään toivotaan että saisi välillä lapsettomia viikonloppuja. Silti ei nähdä ketään muutakaan.

Muualla maailmassa äidit eivät tee yhtä paljon töitä kuin Suomessa. Jos käyvät töissä niin tekevät sitä osa-aikaisesti.

Toinen asia on se, että lapset viedään päivähoitoon vaikka äiti olisi kotona. Tai jos ei päivähoitoon, niin sitten kouluun. Päivähoitoa se 4-vuotiaan koulu käytännössä on vaikka sitä kouluksi sanotaan.

Kannattaa ymmärtää myös se että muualla kaikkea ei pidä tehdä itse. On ihan ok ostaa kodinhoitopalveluita.

Äitien ei tarvitse vetää itseänsä täysin piippuun työn, lasten ja kodinhoidon kanssa. Energiaa ja aikaa jää myös ystäville.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos viikolla ollaan töissä ja lapset päivähoidissa, niin viikonloppuna mielellään ollaan perheen kanssa tai muiden lapsiperheiden kanssa.

Harva lapseton haluaa nähdä ystäviään lasten kanssa kylästellen. Pinet lapset monesti valvottavat yöt ja isompia viedään harrastuksiin, arki täyttyy.

Eikö useimmilla ole kuitenkin puoliso, joka voi kaitsea lapsia, kun hän tapaa ystäviään?

Niin?

Jos ennen on ollut tapana käydä joka päivä kavereiden kanssa johonkin, niin lapsen myötä puolet reissuista jää pois kun vuorotellaan puolison kanssa lapsen hoidosta ja kaverit kokee että lapsen vuoksi heidät on hylätty. Sehän ei Suomessa käy että niihin samoihin vanhoihin menoihin mentäisiinkin lapsen kanssa.