"Naisten on helppo saada seksiseuraa" No ei ole!
.. tai ehkä olisi, jos ei yhtään mitään kriteereitä olisi kumppanille ja olisi valmis lähtemään jonkun tuntemattoman luo hotelliin. Olen nyt yrittänyt löytää netistä (iskuri, milan, alastonsuomi) seuraa satunnaiseen seksiin useamman kuukauden ajan, mutta eipä onnistukaan vaikka niin mainostetaan kuinka naisella on miehiä jonossa. Olen itse nätti, urheilullinen (ja sitä myöten hyväkroppainen) ja naisellisen näköinen 30+ nainen. Nätiksi uskallan itseäni sanoa, koska en ole keltään saanut vielä pakkeja kuvien vaihtamisen jälkeen. Etsin samanlaista seuraa, eli +-10 vuotta omaan ikääni nähden olevaa miestä; lisäksi pitäisi edes jonkin verran olla liikunnallinen ja ei saa tupakoida. Naamarajaa minulla ei ole, sillä monet miehet on livenä paljon paremman näköisiä kuin kuvissa, enkä oikeastaan edes pidä mistään hunksmalleista. Eli ihan "tavallinen pallinaama" on ulkonäön puolesta ok, kunhan ei ole kymmeniä kiloja ylipainoa. Katsotaanpa tarkemmin sitä "miesten pitkää jonoa":
Saan kyllä omiin ilmoituksiini vastauksia, ja olen toki myös ottanut paljon miehiin itse yhteyttä heidän ilmoitustensa perusteella. Sadasta ensikontaktista:
- 50 on jotain ihan muuta kuin mitä olen hakenut. Ikää on esim. 10 vuotta hakemaani enemmän tai kuvassa näkyy tupakoiva isomahainen äijä.
- 20 aloittaa tyyliin "olen nyt hotellissa, tule panemaan" tai "haluaisin roiskia s***mat naamallesi".
--> Heti alkuun karsiutuu siis noin 70% miehistä, sillä a) en vaan kiihotu pätkän vertaa isäni ikäisistä miehistä tai halua toimia kenellekään pumpattavana nukkena. Jo ihan turvallisuussyistäkään en lähde suoraan kenenkään luokse panemaan. Jäljelle jää siis 30 jotka edes suunnilleen vastaavat hakemaani ja eivät ole täysin idiootteja.
.. jatkuu
Kommentit (470)
Naisten ON helppoa saada seksiseuraa, vaikka huonojakin ehdokkaita toki joukkoon mahtuu. Baarissa, taide-näyttelyssä, harrastuspiirissä tmv. kun hymyilee itseään miellyttäville miehille tai ehkä jopa aloittaa jutun heidän kanssaan, niin päässee pukille huomattavasti nopeammin kuin vastaavaa yrittävä mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset edelleen luulee, että baarissa on pakko olla kuin Ellun kanat.
Mutta jos ei halua itse juoda. ei halua että kumppani on juonut eikä halua olla humalaisten seurassa niin mitä sitten teet?
Niinpä. Olisi vastenmielistä suudella miestä, joka on juuri juonut kaljaa esmes. Puistattaa ajatuskin.
Minä en siis ollut tämän kirjoittaja (olen allekirjoittanut kaikki viestini), mutta olen samaa mieltä. Jos/kun ei itse ole juonut alkoholia, pienikin alkoholin haju toisen hengityksessä on todella epämiellyttävä. Sama kuin jos ei itse tupakoi, niin ei se mitään auta että tupakoiva on esim. syönyt purkan sen jälkeen kun on polttanut - pahalta haisee, ja on major turn off.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksiseuraa haluaa myös 40-vuotias normaalipainoinen ja liikunnallinen yh. Ikinä ei ole kukaan tullut ehdottelemaan missään livenä, joten tämä tarjonnan runsaus on kyllä myytti 😄.
Livenä ehdottelu saattaisi monen naisen mielestä mennä jo seksuaalisen häirinnän puolelle (esim. bussinkuski ja nuori feministi -keissi), joten ei tuon perusteella voi mitään tarjonnan runsautta päätellä. Sinun pitää jotenkin saada miehille viestitettyä, että juuri sinulle voi ehdottelemaan etkä ole niitä naisia, jotka marssivat feministisen tomerasti lähimmälle poliisiasemalle kokemastasi häirinnästä ilmoitusta tekemään, niin takaan, että ehdottelijamiehiä alkaa löytyä. Tarjonta on runsasta, useimmille naisille ainakin.
Näin pienellä paikkakunnalla on myös aika riskialtista lähteä ehdottelemaan kellekään, puolin ja toisin. Ihmettelen vain sitä, että kun tässäkin ketjussa iskuyrityksiä on kuulemma tullut kirjastossa, kaupassa ja kuntosalilla - ei kuulosta tutulta😀.
Olen kuullut mieheltä mm. että "ei halua tulla luokseni vain harrastamaan seksiä". Itse ajattelin ap:n tavoin, että sehän olisi monelle miehelle ideaalitilanne.
-sama yh-
Väärästä paikasta etsit jos jostain iskurista ja alastomasta etsit. Siellä on vain tosi pervoja ja sp*rman heitto naamalle niissä oikeissa naisissa saa reaktion "aah ihanaa!". Puolella on joku fetissi, vähintään siis itsensä paljastelu.
Mee tinderiin, kerro että et oo liian vakavasti hakemassa seuraa.
Jos nainen laittaa suoraan, että on hakemassa seksiseuraa niin se kyllä karkoittaa ainakin osan miehistä, koska vaikutat superkokeneelta kyläpyörältä.
Ehkä sä et oikeesti myöskään ymmärrä miesten seksuaalisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Naisten ON helppoa saada seksiseuraa, vaikka huonojakin ehdokkaita toki joukkoon mahtuu. Baarissa, taide-näyttelyssä, harrastuspiirissä tmv. kun hymyilee itseään miellyttäville miehille tai ehkä jopa aloittaa jutun heidän kanssaan, niin päässee pukille huomattavasti nopeammin kuin vastaavaa yrittävä mies.
No mulla tämä "huomattavasti nopeammin" on vienyt nyt sen reilu 30 vuotta eikä ole vielä pukille pyrkijöitä näkynyt. Miten kauan arvelet että vielä menee? Osallistuin joskus aiemmin täällä keskusteluun aiheesta, ja kerroin siinäkin että miehet SÄIKÄHTÄÄ kun niitä katsoo silmiin ja hymyilee. Ei ne tule juttelemaan, ja jos niille yrittää vielä jopa jutellakin, niin alkaa jo ihan säälittää se "peura ajovaloissa" ilme mikä niillä on. Minä tykkään jutella smalltalkia ihmisten kanssa ihan ilman iskuaiettakin, mutta ei se onnistu kun äijät lähtee pakoon tai enintään ynähtää jonkun "joo/ei" vastauksen ja luikkuu kauemmas. Tai jos jotain katsoo ja hymyilee, katse käännetään heti pois.
Eikä ne harvat joista on tullut tervehdys/smalltalk-tuttuja esim. salilla, ole ikinä koskaan ehdotelleet mitään. Tai mitenkään ilmaisseet kiinnostusta. Tässä tulee juurikin se ilmeinen ongelma, että en osaa flirttailla oikealla tavalla ja/tai antaa ymmärtää asioita, koska miehet suhtautuvat minuun kuin kaveriin tai kollegaan, eivät kuin "naiseen". Enkä sinänsä moiti heitä, koska minäkään en osaa "miehittää" miehiä, vaan miesten keskellä ikäni työskennelleenä tunnen itsekin olevani ns. samalla puolella, tai miten sen nyt ilmaiseekaan. Juttelen miehille kuin juttelisin naisillekin, enkä muuta osaa.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sä et oikeesti myöskään ymmärrä miesten seksuaalisuutta.
Varmaan sitten en, vaan olen tyhmänä uskonut että miehet ovat suorapuheisia ja sanovat mitä tarkoittavat. Ts. kun yleisesti sanotaan että on hyvä jos nainen haluaisi vain seksiä, niin näin olen uskonut. Mutta ilmeisesti ei sitten pidäkään paikkaansa, vaan pitäisi esittää jotain kainostelevaa puolineitsyttä joka vähän niinkuin vahingossa hakee seksiä ilmaisematta sitä kuitenkaan suoraan, mutta silti pitäisi kuitenkin antaa ymmärtää harrastavansa seksiä ekalla tapaamisella että miehet viitsii tavata? Ei saisi olla ujo mutta silti pitäisi antaa ymmärtää jotenkin maagisesti että on kokenut ilman miesten kanssa seksin harrastamista. Olen hämmentynyt, sillä nämä vaatimukset ovat mielestäni keskenään hyvinkin ristiriitaisia!
En tiedä yhtään normaalia miestä joka seksiseuraa hakisi näistä iskureista jne. Vähän epäilyttäviä sivustoja muutenkin... Tinderistä tai suomi24:sta vaan seuraa.
Mistä päin se yh on? Eikö sulla olekaan tarvetta miehelle?
Vierailija kirjoitti:
Miehet eivät täällä nyt jostain kumman syystä millään ymmärrä, että ap haluaa sellaista seksiä josta hänkin nauttisi, jossa hänetkin huomioitaisi ja jossa hänkin laukeaisi. Ja jossa olisi tavallisen mukava jutustelutunnelma ennen ja jälkeen seksin. Täysin normaalit ja tavalliset odotukset ja vaatimukset naiselta.
Mun mielestä toi kuulostaa parisuhteelta. Kannattaa varmaan seksin sijaan etsiä mies joka osaa ja haluaa rakastaa. Semmoinen varmaan huomioi naisen.
Hyviä panomiehiä on harvassa ja ainakin kaikki mun tuntemat (1kpl) kiertää kyllä myös kukasta kukkaan.
Kyllä aloittajalla on tässä enemmänkin itsetutkiskelun paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset edelleen luulee, että baarissa on pakko olla kuin Ellun kanat.
Mutta jos ei halua itse juoda. ei halua että kumppani on juonut eikä halua olla humalaisten seurassa niin mitä sitten teet?
Suurin osa suomalaisista ei ole absolutisteja. Asut ilmeisesti melko pienellä paikkakunnalla ja sinulla on erikoiset kriteerit etkä suostu menemään Tinderiin joka on nykyään tärkeä kanava satunnaisseuralle (samoin kuin ravintolat). Ehkä sinulla sitten kuitenkin on jotain sisäisiä esteitä satunnaisseksille?
Monikin olisi absolutisti jos vain voisi olla mutta kun se tässä maassa en erittäin vaikeata kun kaikki vetää alkoholia kaksin käsin.
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemukseni laadukasta seksiseuraa etsineenä naisena on tämä.
On olemassa kahdenlaisia miehiä.
-Niitä jotka etsivät vakavaa seuraa tai seuraa, jolla on edes mahdollisuus muuttua vakavaksi. He usein haluavat vastavuoroista suhdetta, molemminpuolista hyvää seksiä, keskustelua, hauskanpitoa ja että tämä edes mahdollisesti lopulta johtaa parisuhteeseen. He eivät halua olla fuck buddyjä tai friend zonella. He haluavat olla yhdessä, lähekkäin. Nainen pystyy tähän ilman parisuhdetta. Mies yleensä ei. Mies joko on lähekkäin ja parisuhteessa tai välttelee parisuhdetta ja etsii pelkkää seksiä. Vain hyvin harva mies haluaa olla naisen kanssa kuin olisi parisuhteessa ja silti tyytyä pelkkään seksiin. He mieluummin haluavat joko vain seksiä tai niin sanotusti koko paketin.
-Niitä jotka haluavat pelkkää seksiä. Nämä ovat lähes poikkeuksetta itsekkäitä eikä nainen kiinnosta heitä muuten kuin välineenä omaan nautintoon. Tavallaan on inhimillistä ja järkevää olla itsekäs, jos etsii pelkkää seksiä. Kunhan halut kohtaavat, molemmat ovat luultavasti tyytyväisiä. Nämä syväkurkku ja bukkake-alustaa etsivät miehet luultavasti löytävät sellaisen naisen, joka tätä haluaa ja molemmat saavat, mitä haluavat. Miehiä, jotka etsivät samaa kuin ap, on todella vähän. Mies haluaa sitoutua naiseen, jonka kanssa on henkinen yhteys. Jos sellaista ei ole ollenkaan, mies haluaa pelkän seksisuhteen. Jos taas on, mies haluaa enemmän.
Miehen ei tarvitse suostua epätyydyttävään suhteeseen. Ei edes epätyydyttävään seksisuhteeseen. Kuten ei naisenkaan. Jos mies ei koe saavansa mitään siitä, että on puoliksi parisuhteessa, puoliksi friend zonella ja puoliksi pano, ei hänen tarvitse siihen suostua. Suurin osa ei suostu. He haluavat olla joko seksisuhteessa tai suhteessa, jolla on edes mahdollisuus muuttua vakavaksi, jos kemiat kohtaavat. Ap ei tarjoa kumpaakaan, joten mies etsii muualta. Mies joko sitoutuu täysin tai ei sitoudu ollenkaan. Välimuotoa ei ole.
Todennäköisintä löytää hyvä fuck buddy on, kun sen löytää ystävien joukosta. Todennäköisyys sille, että toinen haluaa jossain vaiheessa jotain enemmän on silti suuri.
Ap tavallaan haluaa rusinat pullasta. Hän haluaa suhteen, joka on kuin parisuhde ilman sitoutumista ja lupausta tulevaisuudesta. Fiksu mies ei tuhlaa aikaansa naiseen, joka ei häntä oikeasti halua ja silti tavallaan haluaa enemmän kuin seksiä etsivä mies on valmis antamaan. Ap.n diili on tavallaan todella huono miehen näkökulmasta ja jos joku siihen suostuu niin luultavasti joku, joka ei kerta kaikkiaan saa muuten seksiä ja jonka on pakko suostua. Nämä ovat usein juuri niitä epävarmoja neitsyitä, jotka myöskin ärsyttävät ap.tä. Toisaalta siihen saattaa suostua joku, joka on ihastunut ap.hen. Kuten vaikka joku kaveri, jolle seksisuhde on kuitenkin parempi diili kuin friend zone. Ongelmia seuraa kuitenkin lopulta tästäkin, koska tällainen mies aina alkaa jossain vaiheessa haluta enemmän.
Täydellinen analyysi tilanteesta!
Miehenä ja elämää (omaa ja kavereiden) jo jonkin verran nähneenä olen 100% samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Mistä päin se yh on? Eikö sulla olekaan tarvetta miehelle?
Tässä on sama ilmiö kyseessä, mitä muissakin naisten valitusketjuissa. Valitetaan, että ei saada seuraa, mutta kun joku mies ilmoittautuu kiinnostuneeksi, niin nainen sivuuttaa koko viestin. Ilmeisesti valittaminen ja uhriutuminen on tärkeämpää, mitä itse seuran saaminen.
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etsit seuraa satunnaiseen seksiin, mutta diskaat kaikki miehet, jotka ilmaisevat kiinostuksensa seksiin kanssassi.
Haluat panna, muttet halua lähteä suoraan panemaan.
Jne.
Mieti nyt ankarasti, mikä tässä meni pieleen.
Mietin. Ehdotatko sinä tosissasi, että minun pitäisi parin postin perusteella mennä suoraan tuntemattoman hotellihuoneeseen tai jopa kotiin? Jos seksin saaminen tämän vaatii, niin sitten todellakin olen mieluummin ilman. En halua tilanteeseen jossa vastassa on raiskaaja, tappaja, tai muuten vaan tyyppi johon en tunnekaan viehätystä ja joka suuttuu, kun ei saa "luvattua" seksiä. Luulin että olisi normaalia haluta tavata kasuaalisti etukäteen ennenkuin seksiin "lupautuu", mutta ilmeisesti olen sitten tosi naiivi jos ihmiset/etenkin naiset todellakin uskaltavat nykyään lähteä suoraan panemaan tuntematonta!
Turha ensiksi valittaa siitä että ei haksa kirjoitella kun haluaa nopeasti päästä asiaan mutta sitten haluaa tavata ihan turhan päiten. Siinä vasta turhaa aikaa meneekin hukkaan.
Eliiii... kun miehet valittavat että he eivät saa seksiä, on kuitenkin kuvan lähettäminen ja kahvilla käynti ihan liian hankala vaiva, ja sellaista vaativa nainen hylätään heti liian vaivalloisena? Ei taida p***nhimo sittenkään liian kova olla :D. Tahtoisin yhä muistuttaa, että minäKIN joudun vaivautumaan sinne treffeille, ja minäKIN olen lähettänyt kaikille kuvan ennen treffejä jos sitä on pyydetty. Kukaan ei ole vielä selittänyt, miten vain miehet on tässä se vaivaa näkevä osapuoli!
Itsehän valitit miten et jaksa mitään ylimääräistä vaan halut mahdollisimman nopeasti asiaan. Joten miksi kaiken maailman kahveilla juokseminen. Nussimaan vaan.
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sä et oikeesti myöskään ymmärrä miesten seksuaalisuutta.
Varmaan sitten en, vaan olen tyhmänä uskonut että miehet ovat suorapuheisia ja sanovat mitä tarkoittavat. Ts. kun yleisesti sanotaan että on hyvä jos nainen haluaisi vain seksiä, niin näin olen uskonut. Mutta ilmeisesti ei sitten pidäkään paikkaansa, vaan pitäisi esittää jotain kainostelevaa puolineitsyttä joka vähän niinkuin vahingossa hakee seksiä ilmaisematta sitä kuitenkaan suoraan, mutta silti pitäisi kuitenkin antaa ymmärtää harrastavansa seksiä ekalla tapaamisella että miehet viitsii tavata? Ei saisi olla ujo mutta silti pitäisi antaa ymmärtää jotenkin maagisesti että on kokenut ilman miesten kanssa seksin harrastamista. Olen hämmentynyt, sillä nämä vaatimukset ovat mielestäni keskenään hyvinkin ristiriitaisia!
Jos miehelle sanoo että haluaa kunnon seksisuhteen niin mies ymmärää sen silloin että sitten harrastetaan täysin tunteetonta rajua seksiä. Silloin se on sitä pornoseksiä missä mies käyttää sinua runkkualustana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet eivät täällä nyt jostain kumman syystä millään ymmärrä, että ap haluaa sellaista seksiä josta hänkin nauttisi, jossa hänetkin huomioitaisi ja jossa hänkin laukeaisi. Ja jossa olisi tavallisen mukava jutustelutunnelma ennen ja jälkeen seksin. Täysin normaalit ja tavalliset odotukset ja vaatimukset naiselta.
Mun mielestä toi kuulostaa parisuhteelta. Kannattaa varmaan seksin sijaan etsiä mies joka osaa ja haluaa rakastaa. Semmoinen varmaan huomioi naisen.
Hyviä panomiehiä on harvassa ja ainakin kaikki mun tuntemat (1kpl) kiertää kyllä myös kukasta kukkaan.
Kyllä aloittajalla on tässä enemmänkin itsetutkiskelun paikka.
Juuri näin. Tuo kuulostaa enemmän parisuhteelta. Seksisuhteessa ei todellakaan keskustella. Siinä nussitaan ja lähdetään kotiin. Suhteita voi olla useita samalla henkilöllä.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kannattaisi vielä selkeämmin tuoda esille vaatimuksensa ja sen miten hän kelpuutusprosessin haluaa viedä läpi.
Siis:
- Tavoitteena fuckbuddy-suhde / yksittäinen seksisuhde
- Ennen suhteeseen ryhtymistä tapaaminen julkisella paikalla, minkä perusteella jatkoon/ei jatkoon. .Miehen ehdotettava aika ja paikka tälle katselmustapaamiselle ja mielellään maksettava tarjoilut. Tässä yhteydessä ei puhuta seksistä eikä harrasteta sitä
- Kahvilakatselmusten jälkeen valitulle/valituille ilmoitetaan hyväksynnästä
- Seksi tulee olla mainstream-seksiä naisen orgasmi varmistaen
- Seksiä harjoitetaan ap:n halun ja tarpeen mukaan sovitussa paikassa ennen klo 22:00
Nämä askelmerkit kun teet ilmoituksissasi selväksi, niin ehdä saat paremmin sopivia ehdokkaita. Lisäksi ikä-, koko-, ulkonäkö- yms. vaatimukset.
LOL :) hehe.. näitäkin näkee, veikkaan vaan että kaikki fiksut miehet osaa kiertää noi kaukaa.
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap haluaa olla suoraviivainen ja ilmoittaa selkeästi haluavansa vain seksisuhdetta. Sitten kun siihen heti halukkaita löytyy, karsii hän heti nämä pois liiallisen innokkuuden takia. Jotenkin hän olettaa saavansa näiltä vain huonoa seksiä tai olevan muuten vaarallisia. Vähän vaikeaksi menee.
Ap ei tunnu tajuavan, että jos miehelle ehdottaa seksiä (tai oikeastaan mitä tahansa) se tarkoittaa sitten että siihen ryhdytään saman tien. Mutta ap ei tätä haluakaan. Hän haluaa miehen ensin tarkasteltavaksensa ja päättää sitten kelpuuttaako hän tämän seksisuhteeseen. Hän kuitenkin edellyttää että mies on aloitteellinen tämän katselmustilaisuuden järjestämisessä. Seksikumppanikandidaattien voi olla vaikea tietää ap:n logiikkaa ja toiveita ellei hän niitä selkeästi tuo esille.
Ap:n kannattaisi vielä selkeämmin tuoda esille vaatimuksensa ja sen miten hän kelpuutusprosessin haluaa viedä läpi.
Siis:
- Tavoitteena fuckbuddy-suhde / yksittäinen seksisuhde
- Ennen suhteeseen ryhtymistä tapaaminen julkisella paikalla, minkä perusteella jatkoon/ei jatkoon. .Miehen ehdotettava aika ja paikka tälle katselmustapaamiselle ja mielellään maksettava tarjoilut. Tässä yhteydessä ei puhuta seksistä eikä harrasteta sitä
- Kahvilakatselmusten jälkeen valitulle/valituille ilmoitetaan hyväksynnästä
- Seksi tulee olla mainstream-seksiä naisen orgasmi varmistaen
- Seksiä harjoitetaan ap:n halun ja tarpeen mukaan sovitussa paikassa ennen klo 22:00
Nämä askelmerkit kun teet ilmoituksissasi selväksi, niin ehdä saat paremmin sopivia ehdokkaita. Lisäksi ikä-, koko-, ulkonäkö- yms. vaatimukset.
"Sitten kun siihen heti halukkaita löytyy, karsii hän heti nämä pois liiallisen innokkuuden takia."
Kyllä, karsin todellakin ne jotka ilmoittavat mitä haluavat ruikkia ja mihin. Tai vaativat että tulen suoraan hotelliin. Yhä, jos tämä tekee minusta nirson, niin so be it.
Kyllä, haluan "tarkistaa" miehen ennen kuin lähden hänen kanssaan jonnekin kahden kesken. Minusta tämä on ihan järkevää varovaisuutta. Olenko ainoa joka ajattelee näin?
Kyllä, oletan että kun ilmoituksessa jo kerron että haluan käydä ensin tutustumassa kahvilla, ja viestissä kysyn "lähtisitkö kanssani kahville", niin mies osaa itse ehdottaa paikkaa ja aikaa. Eikä niin, että viestittely menee
(mies) "joo :)"
(minä) "no milloin sulle passaisi, käykö ensi viikolla?"
(mies) "eiköhän"
(minä)"mulle sopisi maanantaina illalla, oisko joku paikka keskustassa"
(mies)"hmmm kyllä varmaan, en minä sieltä oikein kyllä mitään tiedä"
jne jne jne. Kyllä, sen verran prinsessa olen että en tuollaista vaan jaksa. Täydellistä aloitekyvyttömyyttä.
Ei, miehen ei tarvitse maksaa tarjoilua (kupillista kahvia).
Kyllä, seksin tulee olla mainstream-seksiä naisen orgasmi varmistaen. En ole fetissi-ihminen ja tottakai haluan itsekin saada, miksi muuten seuraa etsisin?
Kyllä, haluan tavata muulloin kuin yöaikaan.
Kyllä, olen hämmästynyt että nämä vaatimukset ovat ilmeisesti liian suuret :D!
Eivät ne välttämättä ole liian suuret, vaan ongelma on siinä, että et selkeästi ilmaise noita vaatimuksiasi, vaan oletat, että mies osaa lukea ajatuksiasi. Jos haluat olla suoraviivainen, ole sitten sitä, äläkä räväkän aloituksen jälkeen ryhdy arvoitukselliseksi prinsessaksi, jota pitää osata oikealla tavalla miellyttää, jotta heruu.
Tässä on esimerkki yhdestä ilmoituksestani:
"Jos meinaat lähettää minulle vehkeesi kuvan ja kertoa kuinka haluaisit roiskia ties mitä päälleni, älä vaivaudu tämän pidemmälle. Etsin fiksua ja kivannäköistä seuraa satunnaisiin tapaamisiin - sellaista, joka ymmärtää että tieto siitä että sinulla on sukupuolielin, ei yhtäkään naista kiihota. Harrastan itse paljon liikuntaa (sali+pyöräily) joten samanlaiset ajanviettotavat ovat ainoa ulkonäköösi kohdistuva vaatimukseni; urheilullinen ihminen harvemmin on epäviehättävä.
En ole fetissi-ihminen enkä halua viedä neitsyyttäsi tai käyttää aikaani seksuaalineuvojana - etsin siis miestä joka on Mies riippumatta siitä mikä se syntymävuosi nyt sattuukaan olemaan, ja joka jo tietää suunnilleen mitä meidän naisten kanssa tehdään. En lähde kenenkään kanssa seksitreffeille vaan haluan ensin tutustua esim. kahvilla."
Tähän(kin) ilmoitukseen sain vastauksena peniksen kuvia, kuvauksia suorakurkkuseksistä jota minun haluttiin suorittavan, kutsuja hotelliin/panemaan jonnekin, ja useamman pyynnön opettaa 19v pojalle seksin saloja. Ja läjän niitä jotka vastasivat, ja sen jälkeen eivät millään uskaltaneet lähettää kuvaa tai sopia niitä treffejä, vaan olisivat halunneet vaan puhua seksistä. Kerro pliis kerro mitä voin vielä ilmaista suoremmin, kun tämä ilmoitukseni ei vielä selvästi tarpeeksi suoraa puhetta ollut :D?!?!
Aivan järkyttävän ylimielinen bitch-ilmoitus. Sinä määräät ja se tulee kyllä tosta hyvin esille. Noihin juuri on ihan vittuilumielessä tapana laittaa juurikin sitä mitä tuossa ei haluta, että en ihmettele jos et järkevää seuraa saa :D
Vierailija kirjoitti:
Puutteessa mutta ei epätoivoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sä et oikeesti myöskään ymmärrä miesten seksuaalisuutta.
Varmaan sitten en, vaan olen tyhmänä uskonut että miehet ovat suorapuheisia ja sanovat mitä tarkoittavat. Ts. kun yleisesti sanotaan että on hyvä jos nainen haluaisi vain seksiä, niin näin olen uskonut. Mutta ilmeisesti ei sitten pidäkään paikkaansa, vaan pitäisi esittää jotain kainostelevaa puolineitsyttä joka vähän niinkuin vahingossa hakee seksiä ilmaisematta sitä kuitenkaan suoraan, mutta silti pitäisi kuitenkin antaa ymmärtää harrastavansa seksiä ekalla tapaamisella että miehet viitsii tavata? Ei saisi olla ujo mutta silti pitäisi antaa ymmärtää jotenkin maagisesti että on kokenut ilman miesten kanssa seksin harrastamista. Olen hämmentynyt, sillä nämä vaatimukset ovat mielestäni keskenään hyvinkin ristiriitaisia!
Jos miehelle sanoo että haluaa kunnon seksisuhteen niin mies ymmärää sen silloin että sitten harrastetaan täysin tunteetonta rajua seksiä. Silloin se on sitä pornoseksiä missä mies käyttää sinua runkkualustana.
Seksisuhteessa ei ole tippaakaan hellyyttä, ei tunteita ja puhettaa mahdollisimmaan vähän. Mieluiten ei ollenkaan koskaan. Suoraan asiaan ja sitten ulos asunnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen samassa tilanteessa kuin ap, omasta mielestäni ihan rittävän kaunis ja kiva seksiin. Myös hyvät sosiaaliset taidot löytyy. Baareista ei todellakaan löydy, siellä myös saavat vain timmit blondit seuraa (huom normaalipainoinen näyttää alipainoiseen verrattuna lihavalta eli ei ole mikään hyi läski asia tämä). Kerro sinä mistä foorumeilta voi seuraa etsiä?
Ja pöh, mä olen plösönä ja milloin milläkin hiusvärillä saanut kohtuullisen hyvää panoseuraa baarista.
Kyllä ainakin omalta kohdalta kuitenkin pakko todeta, että seksi on pidemmässä suhteessa, jossa on tunteita mukana ainakin itsellä, tuntunut aina paremmalta kuin yhden yön säädöissä. Myös niiden epävarmojen peräkamarineitsyiden kanssa.
Ap saa toki pitää sellaisia kriteereitä kuin tahtoo, mutta kertapanolle ovat ehkä vähän turhan kovat, jos tahtoo säännöllisesti seksiä harrastaa.
Löytyisikö sitä panoseuraa muualta kuin baarista ja netistä? Vaikka punttikselta? Tai kahvilasta? :D Ihmisiä nyt voi kohdata missä vaan, vaikka puiston penkiltä. Ja keskellä kirkasta päivää. Ei kannata kuvitella, että miehiä kiinnostaisi se seksiseuran etsintä vain yöllä baarissa tai kotona tietokoneen ääressä. ;)
Uskallan väittää, että varmaa seksiä saadakseen mies ennemmin yrittää sitä plösöä naista kuin baarin kuuminta gimmaa. Siinä syy, miksi sulla natsaa. Miehet saa kokea torjuntaa kaiketi niin paljon muutenkin, että pienessä humalassa kestävät sen b-luokan vaihtoehdon, jos seksiä on odotettavissa.