Lue keskustelun säännöt.
Voiko perhe-elämästä/arjesta oppia nauttimaan? Mies haluaisi lapsen...
31.07.2016 |
Olen lähemmäs 30-v nainen, jolla ei vielä koskaan ole ollut varsinaista vauvakuumetta. Ystävilläni on lapsia, jotka ovat ihan suloisia, mutta aina kun pääsen takaisin omaan kotiin, huokaisen vain helpotuksesta - onneksi minulla ei ole omia lapsia.
Mieheni on alkanut puhumaan, kuinka hän haluaisi isäksi. Olemme olleet yhdessä 8 vuotta ja suhde on vakaalla pohjalla. Lapsen tulolle ei ole sinänsä mitään esteitä - kaikki on taloudellisestikin kunnossa.
En ole kuitenkaan varma, haluanko lapsia. Olen alusta saakka sanonut miehelleni, että en tiedä, onko lapsiperhe-elämä minua varten. Olen ihminen, joka rakastaa rauhaa ja hiljaisuutta. Minusta on ihanaa, että voin tehdä asioita aikuisten kesken silloin, kun se omiin aikatauluihin sopii. Jos se pitäisi itsekkäästi ilmaista, niin yksinkertaisesti pidän omasta elämästäni ilman lapsia ja pelkään, että lapsen tulo "pilaisi" elämäni täysin.
Minun on vaikea kuvitella nauttivani lapsiperhearjesta. En kestäisi itkua, yöherätyksiä, jatkuvaa 24/7 valmiustilassa olemista ja kaikkea hässäkkää, mitä vauvoihin ja lapsiin liittyy. Tuntuu, että lapsen jälkeen koko elämä pyörii lapsen ja hänen tarpeidensa ympärillä. Toki lapsiarjessa on niitä ihania hetkiä - ensimmäinen hymy, lapsi nauraa, halaa sinua yms. mutta silti tuntuu, että ne hirveät arjen realiteetit kuitenkin hallitsevat sitä arkea. Pelkään, että katkeroituisin täysin lapsen hankinnan jälkeen. Sittenkin, kun lapsi on jo isompi, niin siinähän sitten kuljettaa lasta harrastuksiin, selvittää koulujuttuja yms. Kierre ei lopu koskaan.
Voisiko siis perhe-elämästä oppia nauttimaan, vaikka etukäteen onkin sellainen ajatus, että se on pääosin aivan kamalaa? Jos tästä jotain positiivista hakee, niin ainakin suhtaudun lapsiperhearkeen vähän turhankin raadollisen realistisesti.
Kommentit (159)
Vierailija kirjoitti:
Ap, miehesi syy haluta oma lapsi, suvun jatkaminen on aivan hyvä syy, tai oikeastaan se on melkeinpä ainoa syy miksi niitä lapsia tehdäänkään. Tai olisi syytä olla. Ei niitä tehdä tai pitäisi tehdä, että "haluaa vauvan", vauvana se lapsi ei pysy pitkään. Ei siksi, kun "se olisi kivaa". Lapsia tehdään siitä tarpeesta, että haluaa osan itsestään jatkuvan oman elämän ulkopuolella, aluksi hyvin lähellä itseä, lapsuusajan mutta sitten kokonaisen ihmiselämän ajan. Ja taas sitten eteenpäin.
Minkä takia tätä alapeukutetaan? Olen samaa mieltä. Biologinen suvunjatkaminen on kaikkien eläinten prioriteetti numero 1. Miksi ihminen ei saisi toteuttaa sitä!? Kaikki ylimääräinen jauhanta ihmisen tehtävästä on kulttuurien luomaa illuusiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä edes yritä hankkia lasta! Susta ei ole äidiksi. Kaikista ei vaan ole ja se on hyvä tiedostaa.
Sä voit vaikka ottaa pari koiraa ja pukea niitä tutuihin ja puhua niistä " mamman omina mussukoina, äidin pikku vauvoina" :D :DMistä päättelet, että minusta ei olisi äidiksi?
Koen, että olisin lapselleni hyvä äiti. Hoitaisin lapseni hyvin ja näkisin varmasti paljon vaivaa sen eteen, että lapseni olisi onnellinen. Se, tekisikö kaikki tämä MINUT onnelliseksi - kyllä, varmasti osittain, mutta tekisikö se yhtä onnelliseksi, kuin elämä ilman 24/7 huolenpitoa ja vastuuta? Ei välttämättä.
AP
Onnellisuus ei ole yhtenäinen möntti, jota annostellaan tietty määrä koko elämäksi. Olet tottunut tuettyyn elämäntyyliin, joka nyt tuo onnea. Niin olin minäkin, kunnes sain 37 vuotiaana ainokaisen lapseni. Jouduin luopumaan edellisestä elämäntyylistä osittain, mutta sain taas uusia asioita, joita lapseton ei voi koskaan saada. En näe lastani taakkana vaan rikkautena, jonka elämä pikkuhiljaa laajenee itsenäiseksi ( on jo yli 10 v). Lapsen kanssa olemisen puuduttavuus ja raskaus koskee yleensä vain pikkulapsivaihetta, joka oli helvetillisen raskasta ajoittain, mutta selvittiin silti!
Niin, ja ne ihmiset, joille vanhemmuus olisi taakka, eivät lapsia yleensä hanki. Mikä on pointtisi? Kuvitteletko tosiaan, että aloittaja voisi olla yhtä onnellinen lapsettomana ja vanhempana, koska sinäkin voit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä edes yritä hankkia lasta! Susta ei ole äidiksi. Kaikista ei vaan ole ja se on hyvä tiedostaa.
Sä voit vaikka ottaa pari koiraa ja pukea niitä tutuihin ja puhua niistä " mamman omina mussukoina, äidin pikku vauvoina" :D :DMistä päättelet, että minusta ei olisi äidiksi?
Koen, että olisin lapselleni hyvä äiti. Hoitaisin lapseni hyvin ja näkisin varmasti paljon vaivaa sen eteen, että lapseni olisi onnellinen. Se, tekisikö kaikki tämä MINUT onnelliseksi - kyllä, varmasti osittain, mutta tekisikö se yhtä onnelliseksi, kuin elämä ilman 24/7 huolenpitoa ja vastuuta? Ei välttämättä.
AP
Vai niin :D Kyllähän nyt SINÄ sen tiedät :D :D :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, miehesi syy haluta oma lapsi, suvun jatkaminen on aivan hyvä syy, tai oikeastaan se on melkeinpä ainoa syy miksi niitä lapsia tehdäänkään. Tai olisi syytä olla. Ei niitä tehdä tai pitäisi tehdä, että "haluaa vauvan", vauvana se lapsi ei pysy pitkään. Ei siksi, kun "se olisi kivaa". Lapsia tehdään siitä tarpeesta, että haluaa osan itsestään jatkuvan oman elämän ulkopuolella, aluksi hyvin lähellä itseä, lapsuusajan mutta sitten kokonaisen ihmiselämän ajan. Ja taas sitten eteenpäin.
Minkä takia tätä alapeukutetaan? Olen samaa mieltä. Biologinen suvunjatkaminen on kaikkien eläinten prioriteetti numero 1. Miksi ihminen ei saisi toteuttaa sitä!? Kaikki ylimääräinen jauhanta ihmisen tehtävästä on kulttuurien luomaa illuusiota.
Teet alkeelliseen naturalistisen virhepäätelmän. Luonnossa ei ole mitään prioriteetteja tai tavoitteita. Lisääntyminen on biologinen mekanismi siinä missä vaikka yhteyttäminen tai ulostaminen. Yhtä hyvin voisit sanoa, että lisääntyminen on vain väline, jolla varmistetaan, että ulostaminen maailmassa jatkuu. Kaikki merktykset, joita luonnolle annetaan, ovat juuri niitä kulttuurien luomia illuusioita, joita sinäkin olet niin kovasti paheksumassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ainakaan tuon miehen kanssa lapsia tee! Kuulostaa siltä, että sinä joutuisit hoitamaan lapsen yksin samalla, kun mies jatkaa elämäänsä entisellään. Hyvin suurella todennäköisyydellä katkeroituisit miehelle tuosta, jolloin olisi sekä elämä että parisuhde pilalla.
Minä haluan ehdottomasti lapsia, mutta halusin myös miehen, joka varmasti kantaa oman puolensa vastuusta. Ajatus sellaisesta 50-luvun työnjaosta on ihan kammottava, en todellakaan ole mitään kotiäiti-/kotirouvatyyppiä, vaikka lapsen haluankin. Nyt odotan lasta miehelle, jonka oikeasti uskon ja luotan hoitavan lasta niin tasa-arvoisesti kuin on mahdollista. Silti välillä harmittaa se, että jo yritysaikana minä olin se, jonka piti miettiä ovulaatioita ja kuukautisia ja kaikkea mahdollista. Raskausaikana stressaa (ihmisestä riippuen) kaikesta mahdollisesta, joutuu olemaan ilman alkoholia, varomaan kiellettyjä ruokia, vartalo muuttuu, väsyttää, synnytys pelottaa jne. Samalla mies saa jatkaa elämäänsä ihan entiseen tapaan vailla huolen häivää. Jos en oikeasti haluaisi itsekin tätä lasta, vaan hankkisin sen ennemminkin miehen mieliksi, olisin varmasti katkeroitunut jo nyt, vaikka oma raskausaikani on ollut todella helppo tähän asti. En siis suosittele hankkimaan lasta miehelle, jonka mielestä nainen hoitaa sen näppärästi tuosta vaan samalla, kun mies harrastaa ja tekee töitä entiseen tapaan ja odottaa ruokaa valmiina pöytää siistissä kodissa.
En usko, että joutuisin hoitamaan lapsia koko aikaa yksin - sen tiedän, että päävastuu lapsista olisi kyllä minulla. Samaten ns. metatyö - eli pohtisin koko ajan vaikka synttärikutsujen lähetystä, neuvoloiden hoitamista yms. kun mies taas laittaisi synttäreillä kakun pöytään eikä tule edes ajatelleeksi, että ennen sitä on pitänyt päättää juhlien päivämäärä, lähettää kutsut yms.. :)
Mieheni kyllä tekee asioita, mutta "metatyötä" hän ei tee ollenkaan. Hän hoitaa hyvin kotia, on kätevä käsistään ja varmasti ottaisi lapsen hoidosta myös vastuuta. Tajuaisi vain, että esimerkiksi vaipan vaihtoonkin liittyy se, että pitää miettiä, kuinka paljon vaippoja on vielä jäljellä, milloin menee kauppaan ja ostaa lisää yms. Mieheni on sitä tyyppiä, että kun hän vaihtaa vaipan, se on siinä.
En tiedä, onko tämä kovin poikkeavaa - tuntuu, että monella mies on sellainen, että metatyö unohtuu täysin?
AP
Vai metatyö :D Kaikenlaisia "hienoja" termejä sitä bongaillaan ja keksitään nykyään. Mä kutsun sitä ihan vaan arjeksi ja elämäksi. Toiset on vaan laiskoja ja kitisee kaikesta. Sä jo pelkästä ajatuksesta että joutuisit jotain oikein tekemään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee miten teet aloittaja, oleellisinta on muistaa että kadut kumpaakin valintaa jossakin vaiheessa.
Missä vaiheessa valintaa jäädä lapsettomaksi oikein pitäisi katua?
Täältä kun lukee velojen juttuja niin jokainen lapsia hankkinut katuu niin maan hel#etisti. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Lapsia saanut katuu, ihan varmasti! Ja on lapsettomalle kateellinen, ihan varmasti!
Eli voi myös kysyä, missä vaiheessa valintaa hankkia lapsia oikein pitäisi katua?
Äitikaikestahuolimatta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten miehesi aiemmin sanonut siihen, kun olet arvellut ettet ehkä halua koskaan lapsia?
Hän ei ole oikein ottanut asiaa tosissaan. Olen sanonut hänelle siitä monta kertaa, mutta hän vain uskoo siihen, että se vauvakuume jostain ihmeellisesti laskeutuu leijailevana pilvenä päälleni.
Sinänsä tämä on riipivää, koska minulla on lapsiperhe-elämästä ristiriitaisia ajatuksia - varmasti rakastaisin omaa lastani ja olisi hienoa nähdä mieheni isänä, mutta samalla se arki tuntuu niin kamalalta ajatukselta, että ei mitään järkeä.
AP
Rehellisesti, lapsiperhearki on todennäköisesti vielä kamalampaa kuin etukäteen kuvittelet. Itse olin ajatellut aina etten halua lapsia, mutta ystävilläkään ei lapsia ollut, eikä lapsiarki ollut minulle tuttu asia millään muotoa. Tulin kuitenkin sattumalta raskaaksi ja pitkän pohdinnan jälkeen sitten päätimme miehen kanssa perustaa perheen, sillä mies tiesi haluavansa isäksi ja itse sitten sen myötä lämpenin ajatukselle. Noh, poika on nyt 3v, rakastan sitä pientä porilaista enemmän kuin mitään maailmassa, mutta elämä on kyllä kaikkea muuta kuin mukavaa ja myönnän olevani siitä katkera. Lapsiperheen arki on mielestäni huomattavasti paljon raskaampaa ja itsenäisyyttä, vapautta ja rauhaa rakastavalle ihmiselle yksinkertaisesti kamalampaa kuin annetaan ymmärtää. Tiedän etten itse tästä tule ikinä pitämään, vaikka yritän jatkuvasti sietää tätä jollain lailla paremmin.
Kääntöpuolena toisaalta on kyllä se, että en voisi kuvitella millaista olisi jos ei olisi koskaan kokenut tätä aivan järjetöntä rakkautta omaa lastaan kohtaan.
Jos päätät tehdä lapsen, valmistaudu siihen, että käytännössä elät elämää josta on viety KAIKKI ne asiat, joista sinulle tulee hyvä olo.
Kuulostaa kamalalta... :( Minulla ei ole kyllä ollenkaan ruusuinen kuva lapsiperhearjesta, mutta ajatus siitä, että se olisi VIELÄ kamalampaa, niin huhhu.
Mitä enemmän tästä puhutaan, niin tuntuu siltä, että sitä enemmän on vanhempia, jotka vihaavat lapsiperheen arkea ja ovat katkeria. Tuntuu kamalalta, että niin moni (?) elää elämää, joka katkeroittaa heidät.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit olla lapseton mutta älä pakota miestäsi siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä edes yritä hankkia lasta! Susta ei ole äidiksi. Kaikista ei vaan ole ja se on hyvä tiedostaa.
Sä voit vaikka ottaa pari koiraa ja pukea niitä tutuihin ja puhua niistä " mamman omina mussukoina, äidin pikku vauvoina" :D :DMistä päättelet, että minusta ei olisi äidiksi?
Koen, että olisin lapselleni hyvä äiti. Hoitaisin lapseni hyvin ja näkisin varmasti paljon vaivaa sen eteen, että lapseni olisi onnellinen. Se, tekisikö kaikki tämä MINUT onnelliseksi - kyllä, varmasti osittain, mutta tekisikö se yhtä onnelliseksi, kuin elämä ilman 24/7 huolenpitoa ja vastuuta? Ei välttämättä.
AP
Vai niin :D Kyllähän nyt SINÄ sen tiedät :D :D :D
Niin tiedän. Kuten huomaat, olen käyttänyt aikaa itseeni tutustumiseen ja koen tuntevani itseni melko hyvin.
Vai sinäkö se tiedät paremmin, olisinko hyvä äiti vai en?
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voit olla lapseton mutta älä pakota miestäsi siihen.
Miksi pakottaisin?
Hän on aikuinen ihminen, joka on tiennyt ajatuksistani vuosikausia. Hän on itse vastuussa valinnoistaan. Jos hän päättää lähteä ja etsiä itselleen puolison, joka 100% haluaa lapsia, hän voi sen tehdä. Sitten eroamme ja jatkamme elämäämme erillään.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä edes yritä hankkia lasta! Susta ei ole äidiksi. Kaikista ei vaan ole ja se on hyvä tiedostaa.
Sä voit vaikka ottaa pari koiraa ja pukea niitä tutuihin ja puhua niistä " mamman omina mussukoina, äidin pikku vauvoina" :D :DMistä päättelet, että minusta ei olisi äidiksi?
Koen, että olisin lapselleni hyvä äiti. Hoitaisin lapseni hyvin ja näkisin varmasti paljon vaivaa sen eteen, että lapseni olisi onnellinen. Se, tekisikö kaikki tämä MINUT onnelliseksi - kyllä, varmasti osittain, mutta tekisikö se yhtä onnelliseksi, kuin elämä ilman 24/7 huolenpitoa ja vastuuta? Ei välttämättä.
AP
Vai niin :D Kyllähän nyt SINÄ sen tiedät :D :D :D
Niin tiedän. Kuten huomaat, olen käyttänyt aikaa itseeni tutustumiseen ja koen tuntevani itseni melko hyvin.
Vai sinäkö se tiedät paremmin, olisinko hyvä äiti vai en?
AP
Mun ajatus vaan vahvistui. Susta ei todellakaan ole äidiksi. Äläkä sitä liikaa mieti. Ei meidän kaikkien elämä täällä vaan ole niin tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä edes yritä hankkia lasta! Susta ei ole äidiksi. Kaikista ei vaan ole ja se on hyvä tiedostaa.
Sä voit vaikka ottaa pari koiraa ja pukea niitä tutuihin ja puhua niistä " mamman omina mussukoina, äidin pikku vauvoina" :D :DMistä päättelet, että minusta ei olisi äidiksi?
Koen, että olisin lapselleni hyvä äiti. Hoitaisin lapseni hyvin ja näkisin varmasti paljon vaivaa sen eteen, että lapseni olisi onnellinen. Se, tekisikö kaikki tämä MINUT onnelliseksi - kyllä, varmasti osittain, mutta tekisikö se yhtä onnelliseksi, kuin elämä ilman 24/7 huolenpitoa ja vastuuta? Ei välttämättä.
AP
Vai niin :D Kyllähän nyt SINÄ sen tiedät :D :D :D
Niin tiedän. Kuten huomaat, olen käyttänyt aikaa itseeni tutustumiseen ja koen tuntevani itseni melko hyvin.
Vai sinäkö se tiedät paremmin, olisinko hyvä äiti vai en?
AP
Mun ajatus vaan vahvistui. Susta ei todellakaan ole äidiksi. Äläkä sitä liikaa mieti. Ei meidän kaikkien elämä täällä vaan ole niin tärkeää.
Miksi en olisi mielestäsi hyvä äiti? Ja miksi elämäni ei ole yhtä tärkeä kuin äitien?
Turha toisaalta vastata trolliin, mutta silti.
AP
En ole tuohon keskusteluun osallistunut mutta jos olisit hyvä äiti niin sinun ei tarvitsisi edes miettiä haluatko äidiksi tai onko vapaa - aika tärkeämpää kuin äitiys. Sääli miestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä edes yritä hankkia lasta! Susta ei ole äidiksi. Kaikista ei vaan ole ja se on hyvä tiedostaa.
Sä voit vaikka ottaa pari koiraa ja pukea niitä tutuihin ja puhua niistä " mamman omina mussukoina, äidin pikku vauvoina" :D :DMistä päättelet, että minusta ei olisi äidiksi?
Koen, että olisin lapselleni hyvä äiti. Hoitaisin lapseni hyvin ja näkisin varmasti paljon vaivaa sen eteen, että lapseni olisi onnellinen. Se, tekisikö kaikki tämä MINUT onnelliseksi - kyllä, varmasti osittain, mutta tekisikö se yhtä onnelliseksi, kuin elämä ilman 24/7 huolenpitoa ja vastuuta? Ei välttämättä.
AP
Onnellisuus ei ole yhtenäinen möntti, jota annostellaan tietty määrä koko elämäksi. Olet tottunut tuettyyn elämäntyyliin, joka nyt tuo onnea. Niin olin minäkin, kunnes sain 37 vuotiaana ainokaisen lapseni. Jouduin luopumaan edellisestä elämäntyylistä osittain, mutta sain taas uusia asioita, joita lapseton ei voi koskaan saada. En näe lastani taakkana vaan rikkautena, jonka elämä pikkuhiljaa laajenee itsenäiseksi ( on jo yli 10 v). Lapsen kanssa olemisen puuduttavuus ja raskaus koskee yleensä vain pikkulapsivaihetta, joka oli helvetillisen raskasta ajoittain, mutta selvittiin silti!
Niin, ja ne ihmiset, joille vanhemmuus olisi taakka, eivät lapsia yleensä hanki. Mikä on pointtisi? Kuvitteletko tosiaan, että aloittaja voisi olla yhtä onnellinen lapsettomana ja vanhempana, koska sinäkin voit?
En kuvittele, koska kukaan ei voi tietää, millaista hänen elämänsä tulisi olemaan siinä tilanteessa. Ap on luonut niin tiukan käsityksen jo miehensäkin lastenhoitotaidottomuudesta ja kyvyttömyydestä asettua perheenisäksi, että ihmettelen, miksi hän on edes tuollaisen kanssa! Ei ap voi olla mielenlukija, joka hallitsee miehensä jokaisen ajatuksen ja taidon jopa tulevaisuudessakin! Ap elää jo kahden ihmisen elämää. Minä kävisin nyt avoimet keskustelut, jossa kaikki kortit on pöydällä. Ap tuntuu pitävän miestään kyvyttömänä lapsenkaltaisena oliona eli apn hybris ja omahyväisyys on jo sellaisella tasolla, että viisas mies hakisi toisenlaisen naisen. Ap voi jatkaa velana ja etsiä täydellisempää miestä, jota ei tietenkään tule koskaan hänelle löytymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit olla lapseton mutta älä pakota miestäsi siihen.
Miksi pakottaisin?
Hän on aikuinen ihminen, joka on tiennyt ajatuksistani vuosikausia. Hän on itse vastuussa valinnoistaan. Jos hän päättää lähteä ja etsiä itselleen puolison, joka 100% haluaa lapsia, hän voi sen tehdä. Sitten eroamme ja jatkamme elämäämme erillään.
AP
No, älä pidä häntä löysässä hirressä enää päivääkään vaan ole rehellinen ja kerro,mikä on tilanne! Hän on vastuussa omasta elämästöän mutta sinä olet osaltasi myös parisuhteen jäsen! Olet ylimielinen ja ärsyttävä ihminen.
Mä ymmärrän sua täysin ap. Itselleni ei ole tähän 30-ikävuoteen mennessä koskaan iskenyt vauvakuume. Miehelläni on jo lapsia edellisestä liitosta eikä hänellä ole tarvetta tehdä enempää lapsia, joten olen siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa. Jos eroatte miehesi kanssa, suosittelen tutustumaan sellaisiin miehiin, jotka ovat jo lapset tehneet.
En lukenut koko ketjua läpi joten en tiedä kysyttiinkö jo tätä, mutta...
Et sä AP ole sitten puhunut miehesi kanssa siitä, että mies jäisi lapsen kanssa kotiin? Aloittaa koti-isyyden heti, kun olet synnytyksestä toipunut niin että voit mennä töihin. Eihän sinun AP ole pakko ottaa suurinta taakkaa lapsiarjesta. Minusta kuulostaa ihan järjevältä kompromissilta että mies ottaa suuremman vastuun kodinhoidosta ja lapsesta, jos sinun luonteelle "vaipparalli" ei vain sovi. Äkkiähän lapsi on kouluiässä ja on istten jo päivät koulussa, kerhoissa ja harrastuksissa, osaa nukkua yöt läpi, pukea itsensä jne.
Jos mies niin kovasti lasta tahtoo niin varmasti suostuu moiseen järjestelyyn.
Niitä kertoja ei tule vain yksi, kun tehdyt valinnat mietityttävät ja kaduttavat. Siksi on mahdotonta sanoa mitään tiettyä ajankohtaa. Ei koskaan voi tietää, miten olisi käynyt jos olisi valinnut toisin. Usein ihmiset luulevat että kaikki olisi paremmin jos olisi valinnut sen toisen vaihtoehdon.
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua läpi joten en tiedä kysyttiinkö jo tätä, mutta...
Et sä AP ole sitten puhunut miehesi kanssa siitä, että mies jäisi lapsen kanssa kotiin? Aloittaa koti-isyyden heti, kun olet synnytyksestä toipunut niin että voit mennä töihin. Eihän sinun AP ole pakko ottaa suurinta taakkaa lapsiarjesta. Minusta kuulostaa ihan järjevältä kompromissilta että mies ottaa suuremman vastuun kodinhoidosta ja lapsesta, jos sinun luonteelle "vaipparalli" ei vain sovi. Äkkiähän lapsi on kouluiässä ja on istten jo päivät koulussa, kerhoissa ja harrastuksissa, osaa nukkua yöt läpi, pukea itsensä jne.
Jos mies niin kovasti lasta tahtoo niin varmasti suostuu moiseen järjestelyyn.
Olemme puhuneet. Mieheni on sanonut olevansa valmis koti-isäksi ja mielellään kuulemma jäisikin kotiin hoitamaan vauvaa. Eli jos hankkisin lapsen joskus, pitäisimme vähintään saman verran perhevapaata tai mieheni ehkä vähän enemmän.
AP
Onnellisuus ei ole yhtenäinen möntti, jota annostellaan tietty määrä koko elämäksi. Olet tottunut tuettyyn elämäntyyliin, joka nyt tuo onnea. Niin olin minäkin, kunnes sain 37 vuotiaana ainokaisen lapseni. Jouduin luopumaan edellisestä elämäntyylistä osittain, mutta sain taas uusia asioita, joita lapseton ei voi koskaan saada. En näe lastani taakkana vaan rikkautena, jonka elämä pikkuhiljaa laajenee itsenäiseksi ( on jo yli 10 v). Lapsen kanssa olemisen puuduttavuus ja raskaus koskee yleensä vain pikkulapsivaihetta, joka oli helvetillisen raskasta ajoittain, mutta selvittiin silti!