Lue keskustelun säännöt.
HS: Avioerossa aloitteen tekee yleensä nainen
31.07.2016 |
Eli erot tapahtuvat puolisoiden ollessa 50-60 -vuotiaita, kun lapset ovat lentäneet pesästä ja nainen panikoi, että yhteiselo ei olekaan kuin naistenlehdestä.
Tutkimusprofessori Kontulan mukaan naisilla on miehiä enemmän odotuksia parisuhteelta, mikä saa heidät pettymään useammin suhteessa.
Eikö avioliitto enää merkitse ihmisille mitään? Ja voiko näille naistenlehtien levittämille kiiltokuville tehdä jotain?
http://www.hs.fi/m/sunnuntai/a1469762321472?jako=07e860e812eff67a9377f6…
Kommentit (490)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, olen juurikin kotitöihin osallistuva, vastuunsa kantava, toisen huomioiva mies. Yllätys yllätys, nämä ominaisuudet eivät todellisuudessa ole palaneen puusentin arvoisia näin nuorten aikuisten parisuhdemarkkinoilla! Lihakset, iso penis, sosiaalinen status yms houkuttavat naisia, ja sen mukaan mies valitaan. Sitten viisikymppisenä erotaan ja sanotaan, että no kun mies ei osallistu kotitöihin, kanna vastuuta, huomioi minua...
Liikut väärissä porukoissa, jos tämä on kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni ei yksikään nainen ole valinnut miestään lihasten tai sosiaalisen statuksen perusteella. Peniksen koosta en osaa sanoa, kun en ole ystävieni miesten mittoja kysellyt. Oma mieheni on lyhyehkö, ylipainoinen, kaikkea muuta kuin lihaksikas, penis on korkeintaan keskikokoinen eikä hän ole sosiaaliselta statukseltaan mitenkään merkittävä. Hän on kuitenkin luonteeltaan mitä mahtavin: huomioiva, huumorintajuinen, empaattinen ja oikeudenmukainen. Mies kokkaa ja tekee kotitöitä, arvostaa minua ja osoittaa välittämistään sanoin ja teoin. En voisi parempaa miestä toivoa! Kerron hänelle joka päivä, miten onnellinen olen. Samanlaisia harmonisia parisuhteita tuntuu myös ystävilläni olevan.
Hyvä juttu. Kuitenkin ketjun aihe kielii siitä, että varsin usein asia ei ole noin hyvin. Kysymys kuuluu: miksi on tehty niin typerä valinta alun perinkään?
Jutussa käsiteltiin 50-60-vuotiaiden eroja. Tuon ikäiset kuuluvat vielä konservatiivisemmin ajattelevaan sukupolveen. Aikanaan on menty yhteen ja perustettu perhe, koska niin kuuluu tehdä. Moni keski-ikäinen mies on kuitenkin sosiaalisilta taidoiltaan aika heikko, eikä välineitä parisuhteen tunnepuolen hoitamiseen ole. Myös alkoholismia on aivan valtavasti vanhempien miesten joukossa. Nuoremmat, noin kolmekymppiset miehet ovat jo ihan erilaisia. Kun ajattelen mitä tahansa tuntemaani pariskuntaa missä tahansa ikäluokassa, nousee esille yksi yhdistävä tekijä: molemminpuolinen arvostus ja toisen huomioiminen.
Joo, nykyään suhteet kestääkin mainiosti.
Eivät kestäkään, mutta jutussa käsiteltiin nimenomaan 50-60-vuotiaiden eroja, jotka tapahtuvat yleensä eri syistä kuin erot vaikka 40-vuotiaana. En ymmärrä, miksi "yhdessä vaikka väkisin" on ihanne, kun ulkopuolinenkin näkee, miten onnettomia monet liitot ovat. Onnettomia liittoja oli myös menneisyydessä, enkä mitenkään voi ihailla esimerkiksi isovanhempieni elämänmittaista liittoa, jossa isoäiti katseli vuosikymmeniä isoisän ryyppäämistä, hakkaamista ja pettämistä.
Miksei ne naiset sitten vieläkään sitten osaa valita? Vai onko kuten tuolla kirjoitettiin, että eri vaiheisiin eri mies?
Mistäs valitset? En ymmärrä tätäkään argumenttia, että huono parisuhde on naisen vika, koska hän valitsi väärin. Jos ajatellaan, että on kyse kuitenkin aika laajasta ilmiöstä, niin aika pienet mahdollisuuden naisella on valita oikein.
Jos nainen on tyytymätön, eikä mies ei ole muuttunut, niin ketä muuta nainen voi syyttää kuin itseään? Miehiä on vaikka kuinka paljon, ja jos sieltä ottaa puhumattoman itserakkaan sovinistin, niin voi katsoa peiliin.
Voi erota. Miksi se nyt tuntuu olevan niin kauhea asia palstamiehille? Pelottaako, että joutuu pian itse siivoamaan sotkunsa?
Eroaminen on aina pelottavampaa miehille, eikä se johdu mistään omien sotkujen siivoamisesta. Erossa kun mies yleensä menettää enemmän kuin nainen.
Miten ja miksi? Jos vanhemmat ovat käyttäneet vanhempain- ja hoitovapaat puoliksi ja kantaneet muutenkin vastuun lapsistaan tasapuolisesti ja jos heillä on avioehto, niin mitä ja miksi mies menettää enemmän kuin nainen?
Koska miehiä syrjitään sukupuolensa vuoksi. Jos molemmat vanhemmat ovat käyttäneet vanhempain ja hoitovapaat puoliksi ja kantaneet vastuun lapsista tasapuolisesti, niin kyllä äidistä tulee lähivanhempi eron tullessa voimaan, vaikka isä haluaisikin että lapset on hänellä. Tasatilanteessa äiti voittaa. Äidin pitää olla selvästi huono vanhempi jotta isä saa lapset itselleen.
Onko näitä tapauksia paljonkin, että oikeasti kaikki ovat menneet tasan, mutta äiti ottaa lapset niin, ettei isä pääse heitä juuri edes tapaamaan? Vai mitä tässä tarkoitetaan sillä, että isä ei saa lapsia?
Vain toinen voi olla lähivanhempi ja toinen on etävanhempi. Erossa vanhemmat joka tapauksessa asetetaan eriarvoiseen asemaan, vaikka yhdessä ollessa oltaisiinkin oltu tasavertaisia. Isä joutuu useimmiten etävanhemman rooliin, jossa hän saa nähdä lapsia joka toinen vkl. Hänen lailliset oikeutensa ovat huomattavasti heikommat kuin äidin.
Aina jaksetaan kitistä siitä, että mies ei "saa" lapsia. Kunpa joku tekisi tutkimuksen siitä, miten moni mies erotilanteessa ihan oikeasti ne lapset ottaisi, saati haluaisi. Itse en tiedä yhtään tällaista miestä, vaikka eronneita miehiä varsin paljon tunnenkin. Kaikki ovat erittäin mielellään siirtyneet viettämään lapsettoman poikamiehen elämää. Jopa ne harvat lapsiviikonloput tuntuvat joillekin olevan niin ylivoimainen ponnistus, että jälkikasvua hoitamaan hälytetään äidit, mummot ja siskot.
Herää oikeasti kysymys että minkälaisten miesten kanssa keskimääräinen nainen oikein lisääntyy? Sillä on paljon lapsirakkaita miehiä jotka eivät edes saa vaimoa koskaan. Sitten tuollaiset kusipäät saavat vielä lapsiakin.
Miksi menette tuollaisten kanssa naimisiin ja teette lapsia tuollaisten kanssa?
Onko se oikeasti sen arvoista?
Eikö kiltti ja lapsirakas mies ole minkään arvoinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat jo aikuisia niin onko se pakko jatkaa yhdessä...
Miksi ylipäänsä mennä sellaisen ihmisen kanssa yhteen jonka kanssa ei halua elää ilman lapsia?
No vaikka siksi, että se silloin tuntuu hyvältä idealta? Ihmiset ja tilanteet kun saattavat muuttua. Voitko käsittää?
No ei ne nyt muutu. Tunnut olevan kuin pikkulapsi joka ensiksi haluaa karkkia ja kun saa sitä niin ja kun pääsee kotiin niin valittaa että miksi sai sitä eikä sipsiä.
Niin, että jos 10 vuoden jälkeen huomaa, että ei tämä onnistu, vaikka miten yrittäisi, niin minä olen kuin pikkulapsi? Miten ihmeessä voit sanoa, etteivät ihmiset muutu 10 vuodessa? Tai että ihmisen voi oppia tuntemaan niin hyvin muutamassa vuodessa, ettei 10 vuoden aikana voi tulla mitään uutta vastaan?
99% ihmisistä ei tule mitään merkittävää uutta parin vuoden jälkeen.Ellei hän ole FSB agentti tai sarjamurhaaja niin hän on sama tyyppi 2 kuin 20 vuoden kulttua. Mitä nyt vanhempi, kokeneempi jne.Kyllä noi sun selitykset kuullostaa juuri niiltä selityksiltä. Halusit vain pois liitosta ja sillä selvä. Mitään tekemistä miehen kanssa sillä ei ollut.
Eikö tosiaan? :D Itse sain tietää, että ex-miestäni oli kuritettu ruumiillisesti vasta neljän vuoden jälkeen ja hän ei tänä päivänäkään tiedä teini-iän syömishäiriöstäni.Ja minä en ole selittämässä tässä yhtään mitään. Minä erosin, koska mieheni oli alkoholisti. Sinun mielestäsihän sekään ei ole hyvä syy erota tai minun olisi se pitänyt nähdä 10 vuotta sitten, mutta minulle on ihan sama, mitä sinä siitä ajattelet. Sinä elät jossain supermaailmassa, jossa kaikilla on kristallipallot. Pidä hauskaa siellä.
Jos sinä elät 10 vuotta alkoholistin kanssa niin minkälaista oikeasti kuvittelet sen elämän olevan?
Näin siinä sitten käy, kun oletetaan, että ihminen ei voi muuttua. :D Sinäkin oletat, että minun mieheni joi koko yhdessäolomme ajan. Arvaa mitä: ei juonut! Hän joi vain viimeiset 3 vuotta. Mitenköhän sen olisi voinut nähdä 7 vuotta etukäteen, kun juomista ei nähneet miehen omat vanhemmat ja työnantajakaan?Tiedätkö, että sinullakin on todennäköisesti tuttavapiirissäsi alkoholisti, vaikka sinulla ei ole aavistustakaan?
Minun tuttavapiirissäni kukaan ei juo edes alkoholia.
Älä nyt vielä luovuta.
Luovuta mitä? Nyt en ymmärrä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat jo aikuisia niin onko se pakko jatkaa yhdessä...
Miksi ylipäänsä mennä sellaisen ihmisen kanssa yhteen jonka kanssa ei halua elää ilman lapsia?
No vaikka siksi, että se silloin tuntuu hyvältä idealta? Ihmiset ja tilanteet kun saattavat muuttua. Voitko käsittää?
No ei ne nyt muutu. Tunnut olevan kuin pikkulapsi joka ensiksi haluaa karkkia ja kun saa sitä niin ja kun pääsee kotiin niin valittaa että miksi sai sitä eikä sipsiä.
Niin, että jos 10 vuoden jälkeen huomaa, että ei tämä onnistu, vaikka miten yrittäisi, niin minä olen kuin pikkulapsi? Miten ihmeessä voit sanoa, etteivät ihmiset muutu 10 vuodessa? Tai että ihmisen voi oppia tuntemaan niin hyvin muutamassa vuodessa, ettei 10 vuoden aikana voi tulla mitään uutta vastaan?
99% ihmisistä ei tule mitään merkittävää uutta parin vuoden jälkeen.Ellei hän ole FSB agentti tai sarjamurhaaja niin hän on sama tyyppi 2 kuin 20 vuoden kulttua. Mitä nyt vanhempi, kokeneempi jne.Kyllä noi sun selitykset kuullostaa juuri niiltä selityksiltä. Halusit vain pois liitosta ja sillä selvä. Mitään tekemistä miehen kanssa sillä ei ollut.
Eikö tosiaan? :D Itse sain tietää, että ex-miestäni oli kuritettu ruumiillisesti vasta neljän vuoden jälkeen ja hän ei tänä päivänäkään tiedä teini-iän syömishäiriöstäni.Ja minä en ole selittämässä tässä yhtään mitään. Minä erosin, koska mieheni oli alkoholisti. Sinun mielestäsihän sekään ei ole hyvä syy erota tai minun olisi se pitänyt nähdä 10 vuotta sitten, mutta minulle on ihan sama, mitä sinä siitä ajattelet. Sinä elät jossain supermaailmassa, jossa kaikilla on kristallipallot. Pidä hauskaa siellä.
Jos sinä elät 10 vuotta alkoholistin kanssa niin minkälaista oikeasti kuvittelet sen elämän olevan?
Näin siinä sitten käy, kun oletetaan, että ihminen ei voi muuttua. :D Sinäkin oletat, että minun mieheni joi koko yhdessäolomme ajan. Arvaa mitä: ei juonut! Hän joi vain viimeiset 3 vuotta. Mitenköhän sen olisi voinut nähdä 7 vuotta etukäteen, kun juomista ei nähneet miehen omat vanhemmat ja työnantajakaan?
Tiedätkö, että sinullakin on todennäköisesti tuttavapiirissäsi alkoholisti, vaikka sinulla ei ole aavistustakaan?
Ikävä että sinulle on noin käynyt. Yleensä asiat alkaa miten ne loppuu. Minä en itse ottaisi ihmistä kumppanikseni joka juo alkoholia. Mutta tietenkin jokainen voi myöhemmin aloittaa juomisen tai vaikka huumeiden käytön.
Tarkoituksenani ei ollut loukata sinua. Toivottavasti seuraava mies on parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, olen juurikin kotitöihin osallistuva, vastuunsa kantava, toisen huomioiva mies. Yllätys yllätys, nämä ominaisuudet eivät todellisuudessa ole palaneen puusentin arvoisia näin nuorten aikuisten parisuhdemarkkinoilla! Lihakset, iso penis, sosiaalinen status yms houkuttavat naisia, ja sen mukaan mies valitaan. Sitten viisikymppisenä erotaan ja sanotaan, että no kun mies ei osallistu kotitöihin, kanna vastuuta, huomioi minua...
Liikut väärissä porukoissa, jos tämä on kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni ei yksikään nainen ole valinnut miestään lihasten tai sosiaalisen statuksen perusteella. Peniksen koosta en osaa sanoa, kun en ole ystävieni miesten mittoja kysellyt. Oma mieheni on lyhyehkö, ylipainoinen, kaikkea muuta kuin lihaksikas, penis on korkeintaan keskikokoinen eikä hän ole sosiaaliselta statukseltaan mitenkään merkittävä. Hän on kuitenkin luonteeltaan mitä mahtavin: huomioiva, huumorintajuinen, empaattinen ja oikeudenmukainen. Mies kokkaa ja tekee kotitöitä, arvostaa minua ja osoittaa välittämistään sanoin ja teoin. En voisi parempaa miestä toivoa! Kerron hänelle joka päivä, miten onnellinen olen. Samanlaisia harmonisia parisuhteita tuntuu myös ystävilläni olevan.
Hyvä juttu. Kuitenkin ketjun aihe kielii siitä, että varsin usein asia ei ole noin hyvin. Kysymys kuuluu: miksi on tehty niin typerä valinta alun perinkään?
Jutussa käsiteltiin 50-60-vuotiaiden eroja. Tuon ikäiset kuuluvat vielä konservatiivisemmin ajattelevaan sukupolveen. Aikanaan on menty yhteen ja perustettu perhe, koska niin kuuluu tehdä. Moni keski-ikäinen mies on kuitenkin sosiaalisilta taidoiltaan aika heikko, eikä välineitä parisuhteen tunnepuolen hoitamiseen ole. Myös alkoholismia on aivan valtavasti vanhempien miesten joukossa. Nuoremmat, noin kolmekymppiset miehet ovat jo ihan erilaisia. Kun ajattelen mitä tahansa tuntemaani pariskuntaa missä tahansa ikäluokassa, nousee esille yksi yhdistävä tekijä: molemminpuolinen arvostus ja toisen huomioiminen.
Joo, nykyään suhteet kestääkin mainiosti.
Eivät kestäkään, mutta jutussa käsiteltiin nimenomaan 50-60-vuotiaiden eroja, jotka tapahtuvat yleensä eri syistä kuin erot vaikka 40-vuotiaana. En ymmärrä, miksi "yhdessä vaikka väkisin" on ihanne, kun ulkopuolinenkin näkee, miten onnettomia monet liitot ovat. Onnettomia liittoja oli myös menneisyydessä, enkä mitenkään voi ihailla esimerkiksi isovanhempieni elämänmittaista liittoa, jossa isoäiti katseli vuosikymmeniä isoisän ryyppäämistä, hakkaamista ja pettämistä.
Miksei ne naiset sitten vieläkään sitten osaa valita? Vai onko kuten tuolla kirjoitettiin, että eri vaiheisiin eri mies?
Mistäs valitset? En ymmärrä tätäkään argumenttia, että huono parisuhde on naisen vika, koska hän valitsi väärin. Jos ajatellaan, että on kyse kuitenkin aika laajasta ilmiöstä, niin aika pienet mahdollisuuden naisella on valita oikein.
Jos nainen on tyytymätön, eikä mies ei ole muuttunut, niin ketä muuta nainen voi syyttää kuin itseään? Miehiä on vaikka kuinka paljon, ja jos sieltä ottaa puhumattoman itserakkaan sovinistin, niin voi katsoa peiliin.
Voi erota. Miksi se nyt tuntuu olevan niin kauhea asia palstamiehille? Pelottaako, että joutuu pian itse siivoamaan sotkunsa?
Eroaminen on aina pelottavampaa miehille, eikä se johdu mistään omien sotkujen siivoamisesta. Erossa kun mies yleensä menettää enemmän kuin nainen.
Miten ja miksi? Jos vanhemmat ovat käyttäneet vanhempain- ja hoitovapaat puoliksi ja kantaneet muutenkin vastuun lapsistaan tasapuolisesti ja jos heillä on avioehto, niin mitä ja miksi mies menettää enemmän kuin nainen?
Koska miehiä syrjitään sukupuolensa vuoksi. Jos molemmat vanhemmat ovat käyttäneet vanhempain ja hoitovapaat puoliksi ja kantaneet vastuun lapsista tasapuolisesti, niin kyllä äidistä tulee lähivanhempi eron tullessa voimaan, vaikka isä haluaisikin että lapset on hänellä. Tasatilanteessa äiti voittaa. Äidin pitää olla selvästi huono vanhempi jotta isä saa lapset itselleen.
Onko näitä tapauksia paljonkin, että oikeasti kaikki ovat menneet tasan, mutta äiti ottaa lapset niin, ettei isä pääse heitä juuri edes tapaamaan? Vai mitä tässä tarkoitetaan sillä, että isä ei saa lapsia?
Vain toinen voi olla lähivanhempi ja toinen on etävanhempi. Erossa vanhemmat joka tapauksessa asetetaan eriarvoiseen asemaan, vaikka yhdessä ollessa oltaisiinkin oltu tasavertaisia. Isä joutuu useimmiten etävanhemman rooliin, jossa hän saa nähdä lapsia joka toinen vkl. Hänen lailliset oikeutensa ovat huomattavasti heikommat kuin äidin.
Se, oletko lähivanhempi vai etävanhempi ei itsessään vie lapsia mihinkään. Ja tuo tapaaminen vain joka toinen viikonloppu ei ole mikään automaatio.
Halusin tietää, miten laajasta ongelmasta nyt puhutaan, vai mutuillaanko tässä nyt vain. Eli onko sinulla nyt antaa jotain tietoa, miten usein tällaista tapahtuu?
Sinua ei kai sitten haittaisi olla etävanhempi? Jos kerta se on ihan sama? Sen verran laajasta ongelmasta on kyse että useat kansanedustajat ovat viime vuosien aikana tästä asiasta huomauttaneet.
En ole ihan varma mikä kysymyksesi on. Miten usein tälläistä tapahtuu? Siis mitä tapahtuu? Kuinka usein äidistä tulee lähivanhempi? Muistaakseni 85% huoltajuuskiistoista päättyy siihen että äidistä tulee lähi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, olen juurikin kotitöihin osallistuva, vastuunsa kantava, toisen huomioiva mies. Yllätys yllätys, nämä ominaisuudet eivät todellisuudessa ole palaneen puusentin arvoisia näin nuorten aikuisten parisuhdemarkkinoilla! Lihakset, iso penis, sosiaalinen status yms houkuttavat naisia, ja sen mukaan mies valitaan. Sitten viisikymppisenä erotaan ja sanotaan, että no kun mies ei osallistu kotitöihin, kanna vastuuta, huomioi minua...
Liikut väärissä porukoissa, jos tämä on kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni ei yksikään nainen ole valinnut miestään lihasten tai sosiaalisen statuksen perusteella. Peniksen koosta en osaa sanoa, kun en ole ystävieni miesten mittoja kysellyt. Oma mieheni on lyhyehkö, ylipainoinen, kaikkea muuta kuin lihaksikas, penis on korkeintaan keskikokoinen eikä hän ole sosiaaliselta statukseltaan mitenkään merkittävä. Hän on kuitenkin luonteeltaan mitä mahtavin: huomioiva, huumorintajuinen, empaattinen ja oikeudenmukainen. Mies kokkaa ja tekee kotitöitä, arvostaa minua ja osoittaa välittämistään sanoin ja teoin. En voisi parempaa miestä toivoa! Kerron hänelle joka päivä, miten onnellinen olen. Samanlaisia harmonisia parisuhteita tuntuu myös ystävilläni olevan.
Hyvä juttu. Kuitenkin ketjun aihe kielii siitä, että varsin usein asia ei ole noin hyvin. Kysymys kuuluu: miksi on tehty niin typerä valinta alun perinkään?
Jutussa käsiteltiin 50-60-vuotiaiden eroja. Tuon ikäiset kuuluvat vielä konservatiivisemmin ajattelevaan sukupolveen. Aikanaan on menty yhteen ja perustettu perhe, koska niin kuuluu tehdä. Moni keski-ikäinen mies on kuitenkin sosiaalisilta taidoiltaan aika heikko, eikä välineitä parisuhteen tunnepuolen hoitamiseen ole. Myös alkoholismia on aivan valtavasti vanhempien miesten joukossa. Nuoremmat, noin kolmekymppiset miehet ovat jo ihan erilaisia. Kun ajattelen mitä tahansa tuntemaani pariskuntaa missä tahansa ikäluokassa, nousee esille yksi yhdistävä tekijä: molemminpuolinen arvostus ja toisen huomioiminen.
Joo, nykyään suhteet kestääkin mainiosti.
Eivät kestäkään, mutta jutussa käsiteltiin nimenomaan 50-60-vuotiaiden eroja, jotka tapahtuvat yleensä eri syistä kuin erot vaikka 40-vuotiaana. En ymmärrä, miksi "yhdessä vaikka väkisin" on ihanne, kun ulkopuolinenkin näkee, miten onnettomia monet liitot ovat. Onnettomia liittoja oli myös menneisyydessä, enkä mitenkään voi ihailla esimerkiksi isovanhempieni elämänmittaista liittoa, jossa isoäiti katseli vuosikymmeniä isoisän ryyppäämistä, hakkaamista ja pettämistä.
Miksei ne naiset sitten vieläkään sitten osaa valita? Vai onko kuten tuolla kirjoitettiin, että eri vaiheisiin eri mies?
Mistäs valitset? En ymmärrä tätäkään argumenttia, että huono parisuhde on naisen vika, koska hän valitsi väärin. Jos ajatellaan, että on kyse kuitenkin aika laajasta ilmiöstä, niin aika pienet mahdollisuuden naisella on valita oikein.
Jos nainen on tyytymätön, eikä mies ei ole muuttunut, niin ketä muuta nainen voi syyttää kuin itseään? Miehiä on vaikka kuinka paljon, ja jos sieltä ottaa puhumattoman itserakkaan sovinistin, niin voi katsoa peiliin.
Voi erota. Miksi se nyt tuntuu olevan niin kauhea asia palstamiehille? Pelottaako, että joutuu pian itse siivoamaan sotkunsa?
Eroaminen on aina pelottavampaa miehille, eikä se johdu mistään omien sotkujen siivoamisesta. Erossa kun mies yleensä menettää enemmän kuin nainen.
Miten ja miksi? Jos vanhemmat ovat käyttäneet vanhempain- ja hoitovapaat puoliksi ja kantaneet muutenkin vastuun lapsistaan tasapuolisesti ja jos heillä on avioehto, niin mitä ja miksi mies menettää enemmän kuin nainen?
Koska miehiä syrjitään sukupuolensa vuoksi. Jos molemmat vanhemmat ovat käyttäneet vanhempain ja hoitovapaat puoliksi ja kantaneet vastuun lapsista tasapuolisesti, niin kyllä äidistä tulee lähivanhempi eron tullessa voimaan, vaikka isä haluaisikin että lapset on hänellä. Tasatilanteessa äiti voittaa. Äidin pitää olla selvästi huono vanhempi jotta isä saa lapset itselleen.
Onko näitä tapauksia paljonkin, että oikeasti kaikki ovat menneet tasan, mutta äiti ottaa lapset niin, ettei isä pääse heitä juuri edes tapaamaan? Vai mitä tässä tarkoitetaan sillä, että isä ei saa lapsia?
Vain toinen voi olla lähivanhempi ja toinen on etävanhempi. Erossa vanhemmat joka tapauksessa asetetaan eriarvoiseen asemaan, vaikka yhdessä ollessa oltaisiinkin oltu tasavertaisia. Isä joutuu useimmiten etävanhemman rooliin, jossa hän saa nähdä lapsia joka toinen vkl. Hänen lailliset oikeutensa ovat huomattavasti heikommat kuin äidin.
Aina jaksetaan kitistä siitä, että mies ei "saa" lapsia. Kunpa joku tekisi tutkimuksen siitä, miten moni mies erotilanteessa ihan oikeasti ne lapset ottaisi, saati haluaisi. Itse en tiedä yhtään tällaista miestä, vaikka eronneita miehiä varsin paljon tunnenkin. Kaikki ovat erittäin mielellään siirtyneet viettämään lapsettoman poikamiehen elämää. Jopa ne harvat lapsiviikonloput tuntuvat joillekin olevan niin ylivoimainen ponnistus, että jälkikasvua hoitamaan hälytetään äidit, mummot ja siskot.
Herää oikeasti kysymys että minkälaisten miesten kanssa keskimääräinen nainen oikein lisääntyy? Sillä on paljon lapsirakkaita miehiä jotka eivät edes saa vaimoa koskaan. Sitten tuollaiset kusipäät saavat vielä lapsiakin.
Miksi menette tuollaisten kanssa naimisiin ja teette lapsia tuollaisten kanssa?
Onko se oikeasti sen arvoista?
Eikö kiltti ja lapsirakas mies ole minkään arvoinen?
Ihminen, jolla ei ole perhettä on jäävi sanomaan millainen olisi perheellisenä. Jokainen varmasti ajattelee, että minusta tulee hyvä äiti tai isä, mutta todellisuus voi olla ihan muuta. Tunnen esim. erään pariskunnan joka kärsi lapsettomuudesta, ja usein he tuomitsivat pienenkin äänen korottamisen lapsille ja arvostelivat esim. kaupassa äitiä joka poltti päreensä ison lapsikatraansa kanssa. Ajatus oli, että enhän mä koskaan jos mulle se lapsi suodaan. No, he saivat sitten hoitojen avulla lapsen ja ihan samanlaisia naama punaisena karjujia ovat kuin ne entiset arvostelun kohteensa :D Ja kyllä, on tullut riitoja mm. siitä kumpi "joutuu" hoitamaan enemmän lasta.
En halua kuulostaa ilkeältä, mutta minulla kilkkaa hälytyskellot aina kun mies kuvailee itseään kiltiksi. Ne, jotka tätä ilmaisua ovat itsestään käyttäneet, ovat minun kohdallani olleet aika karmivia tapauksia. Hiljaisia ehkä juu ja ujoja, mutta pinnan alla voi kyteä aika hirveitä ajatuksia vaikkapa naisista. Ovathan kouluampujatkin yleensä olleet ujoja hissukoita joita kukaan ei uskonut pahatekijäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat jo aikuisia niin onko se pakko jatkaa yhdessä...
Miksi ylipäänsä mennä sellaisen ihmisen kanssa yhteen jonka kanssa ei halua elää ilman lapsia?
No vaikka siksi, että se silloin tuntuu hyvältä idealta? Ihmiset ja tilanteet kun saattavat muuttua. Voitko käsittää?
No ei ne nyt muutu. Tunnut olevan kuin pikkulapsi joka ensiksi haluaa karkkia ja kun saa sitä niin ja kun pääsee kotiin niin valittaa että miksi sai sitä eikä sipsiä.
Niin, että jos 10 vuoden jälkeen huomaa, että ei tämä onnistu, vaikka miten yrittäisi, niin minä olen kuin pikkulapsi? Miten ihmeessä voit sanoa, etteivät ihmiset muutu 10 vuodessa? Tai että ihmisen voi oppia tuntemaan niin hyvin muutamassa vuodessa, ettei 10 vuoden aikana voi tulla mitään uutta vastaan?
99% ihmisistä ei tule mitään merkittävää uutta parin vuoden jälkeen.Ellei hän ole FSB agentti tai sarjamurhaaja niin hän on sama tyyppi 2 kuin 20 vuoden kulttua. Mitä nyt vanhempi, kokeneempi jne.Kyllä noi sun selitykset kuullostaa juuri niiltä selityksiltä. Halusit vain pois liitosta ja sillä selvä. Mitään tekemistä miehen kanssa sillä ei ollut.
Eikö tosiaan? :D Itse sain tietää, että ex-miestäni oli kuritettu ruumiillisesti vasta neljän vuoden jälkeen ja hän ei tänä päivänäkään tiedä teini-iän syömishäiriöstäni.Ja minä en ole selittämässä tässä yhtään mitään. Minä erosin, koska mieheni oli alkoholisti. Sinun mielestäsihän sekään ei ole hyvä syy erota tai minun olisi se pitänyt nähdä 10 vuotta sitten, mutta minulle on ihan sama, mitä sinä siitä ajattelet. Sinä elät jossain supermaailmassa, jossa kaikilla on kristallipallot. Pidä hauskaa siellä.
Jos sinä elät 10 vuotta alkoholistin kanssa niin minkälaista oikeasti kuvittelet sen elämän olevan?
Näin siinä sitten käy, kun oletetaan, että ihminen ei voi muuttua. :D Sinäkin oletat, että minun mieheni joi koko yhdessäolomme ajan. Arvaa mitä: ei juonut! Hän joi vain viimeiset 3 vuotta. Mitenköhän sen olisi voinut nähdä 7 vuotta etukäteen, kun juomista ei nähneet miehen omat vanhemmat ja työnantajakaan?Tiedätkö, että sinullakin on todennäköisesti tuttavapiirissäsi alkoholisti, vaikka sinulla ei ole aavistustakaan?
Minun tuttavapiirissäni kukaan ei juo edes alkoholia.Älä nyt vielä luovuta.
Luovuta mitä? Nyt en ymmärrä?
Tässä keskustelussa. Tuohon viimeiseen lauseeseeni tuo sinun kommentti kuulosti vähän niin kuin luovuttamiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet eivät voi tulla vastaan ja olla enemmän sellaisia kuin naiset toivovat?
Eikai toisen pidä olla sellainen kuin toinen toivoo. Eihän naisenkaan pidä olla sellainen kuin mies toivoo vaan ihan oma itsensä.
Ihmistä pitäisi rakastaa omana itsenään. Eikä yrittää muovata toisesta jotain omaa tuotettaan
Aika pieni todennäköisyys löytää juuri sellainen henkilö, ettei omasta käytöksestä tarvitse hioa yhtään särmää tai skarpata minkään asian suhteen. Ihan normaalia huomaavaisuutta ja joustavuutta. Mahdottomiin toki ei tule mennä.
Kyllä se ihminen pitäisi ihan omana itsenään kelvata. Ei kukaan kestä sitä että ei omassa kodissaan voi olla oma itsensä. Jossei oman perheen kanssa ja omassa kodissa voi olla juuri sellainen kuin normaalisti olisi niin silloin on asiat erittäin huonosti.
Juuri näin. Ihmeellinen ajatusmaailma että ihmisen pitäisi muuttua kun menee naimisiin. Ei todellakaan pidä. Vaan pitää mennä sellaisen ihmisen kanssa naimisiin jonka kanssa haluaa olla sellaisenaan.
Ihmisen pitää esittää ihan tarpeeksi muutenkin maailmassa muuta kuin mitä hän on. Kotona ei todellakaan kuulu niin tehdä.
Muuttua ei pidä vasta kun menee naimisiin, vaan jo silloin, kun alkaa parisuhteeseen.
Ihan oikeasti, kuvitteletteko jostain löytävänne yksilön, jonka kanssa kaikki natsaa sataprosenttisesti eikä mistään tarvitse neuvotella tai tehdä konpromisseja? Vai mikä vielä pahempaa, ajatteletteko, että sen toisen täytyy mukautua teidän mielenne mukaisikeksi?
Ei ihme että eroja tulee niin paljon, jos ihmiset ovat nykyään noin joustamattomia. Kaksi tällaista "minäminäminä, minä olen oma itseni enkä tästä muutu, mun ei tarvitse" kun menee yhteen, niin ei kyllä hyvä seuraa... Kriisi on valmis viimeistään kun tulee lapsia, sillä lapset nyt vaan pakottavat ihmisen muuttumaan, se oma minä on pakko siirtää syrjään ja mukautua. Valitettavan tosin tämän tajuaa usein vain äiti, isä monesti jatkaa luupäistä minäminäminä-elämäänsä, mistä seuraa sitten mitä seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset odottavat, että mies kosii. Jos asiasta puhutaan yhdessä, se on miehen pakottamista naimisiin. Mutta naiset taas hakevat avioeroa.
Tässä on jotain, mitä en ymmärrä. Naiset vinkuu, että mies ei halua naimisiin. Ja kun on mies vihille saatu, naiset hakevat eroa, kun mies ei ollutkaan sellainen, kuin he halusivat
Miten se mies yhtäkkiä muka muuttuu kun se menee naimisiin???
Vastaus on että se ei muutu. Nainen vaan kyllästyy!
Joskus kyllästyy joskus huomaa vasta vuosien jälkeen että mies ollutkaan sellainen kuin kuvitteli tai hän ei muuttunut puolison toiveiden mukaisesti.
Muuttunut puolison toiveiden mukaan???
Mitä helv.....?
Harvassa on ne parisuhteet joissa ei vähintään toinen yrittäisi saada muuttumaan toista. Miksi sä aina... Etkö sä voisi (edes mun mieliksi)..., ...
Ainakin yhtä harvassa se muuttaminen onnistuu. Toisinaan lopulta se hyväksytään että et voi muuttaa toista. Usein myös vasta myöhemmin aletaan etsiä puolisoa joka jo alunperin vastaa paremmin niihin odotuksiin joita on itse parisuhteelle tai kumppanilleen asettanut.
Joutuu olemaan jotenkin sairas ihminen joka yrittää muuttaa toista ihmistä. Psykopaatti sillä ei terve ihminen rupea siihen.
Harvoin se yritys täyttää sairaanloisuuden määritelmää täyttää... toisaalta ei sitä terveyden merkkinäkään voi tietysti pitää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, olen juurikin kotitöihin osallistuva, vastuunsa kantava, toisen huomioiva mies. Yllätys yllätys, nämä ominaisuudet eivät todellisuudessa ole palaneen puusentin arvoisia näin nuorten aikuisten parisuhdemarkkinoilla! Lihakset, iso penis, sosiaalinen status yms houkuttavat naisia, ja sen mukaan mies valitaan. Sitten viisikymppisenä erotaan ja sanotaan, että no kun mies ei osallistu kotitöihin, kanna vastuuta, huomioi minua...
Liikut väärissä porukoissa, jos tämä on kokemuksesi. Minun tuttavapiirissäni ei yksikään nainen ole valinnut miestään lihasten tai sosiaalisen statuksen perusteella. Peniksen koosta en osaa sanoa, kun en ole ystävieni miesten mittoja kysellyt. Oma mieheni on lyhyehkö, ylipainoinen, kaikkea muuta kuin lihaksikas, penis on korkeintaan keskikokoinen eikä hän ole sosiaaliselta statukseltaan mitenkään merkittävä. Hän on kuitenkin luonteeltaan mitä mahtavin: huomioiva, huumorintajuinen, empaattinen ja oikeudenmukainen. Mies kokkaa ja tekee kotitöitä, arvostaa minua ja osoittaa välittämistään sanoin ja teoin. En voisi parempaa miestä toivoa! Kerron hänelle joka päivä, miten onnellinen olen. Samanlaisia harmonisia parisuhteita tuntuu myös ystävilläni olevan.
Hyvä juttu. Kuitenkin ketjun aihe kielii siitä, että varsin usein asia ei ole noin hyvin. Kysymys kuuluu: miksi on tehty niin typerä valinta alun perinkään?
Jutussa käsiteltiin 50-60-vuotiaiden eroja. Tuon ikäiset kuuluvat vielä konservatiivisemmin ajattelevaan sukupolveen. Aikanaan on menty yhteen ja perustettu perhe, koska niin kuuluu tehdä. Moni keski-ikäinen mies on kuitenkin sosiaalisilta taidoiltaan aika heikko, eikä välineitä parisuhteen tunnepuolen hoitamiseen ole. Myös alkoholismia on aivan valtavasti vanhempien miesten joukossa. Nuoremmat, noin kolmekymppiset miehet ovat jo ihan erilaisia. Kun ajattelen mitä tahansa tuntemaani pariskuntaa missä tahansa ikäluokassa, nousee esille yksi yhdistävä tekijä: molemminpuolinen arvostus ja toisen huomioiminen.
Joo, nykyään suhteet kestääkin mainiosti.
Eivät kestäkään, mutta jutussa käsiteltiin nimenomaan 50-60-vuotiaiden eroja, jotka tapahtuvat yleensä eri syistä kuin erot vaikka 40-vuotiaana. En ymmärrä, miksi "yhdessä vaikka väkisin" on ihanne, kun ulkopuolinenkin näkee, miten onnettomia monet liitot ovat. Onnettomia liittoja oli myös menneisyydessä, enkä mitenkään voi ihailla esimerkiksi isovanhempieni elämänmittaista liittoa, jossa isoäiti katseli vuosikymmeniä isoisän ryyppäämistä, hakkaamista ja pettämistä.
Miksei ne naiset sitten vieläkään sitten osaa valita? Vai onko kuten tuolla kirjoitettiin, että eri vaiheisiin eri mies?
Mistäs valitset? En ymmärrä tätäkään argumenttia, että huono parisuhde on naisen vika, koska hän valitsi väärin. Jos ajatellaan, että on kyse kuitenkin aika laajasta ilmiöstä, niin aika pienet mahdollisuuden naisella on valita oikein.
Jos nainen on tyytymätön, eikä mies ei ole muuttunut, niin ketä muuta nainen voi syyttää kuin itseään? Miehiä on vaikka kuinka paljon, ja jos sieltä ottaa puhumattoman itserakkaan sovinistin, niin voi katsoa peiliin.
Voi erota. Miksi se nyt tuntuu olevan niin kauhea asia palstamiehille? Pelottaako, että joutuu pian itse siivoamaan sotkunsa?
Eroaminen on aina pelottavampaa miehille, eikä se johdu mistään omien sotkujen siivoamisesta. Erossa kun mies yleensä menettää enemmän kuin nainen.
Miten ja miksi? Jos vanhemmat ovat käyttäneet vanhempain- ja hoitovapaat puoliksi ja kantaneet muutenkin vastuun lapsistaan tasapuolisesti ja jos heillä on avioehto, niin mitä ja miksi mies menettää enemmän kuin nainen?
Koska miehiä syrjitään sukupuolensa vuoksi. Jos molemmat vanhemmat ovat käyttäneet vanhempain ja hoitovapaat puoliksi ja kantaneet vastuun lapsista tasapuolisesti, niin kyllä äidistä tulee lähivanhempi eron tullessa voimaan, vaikka isä haluaisikin että lapset on hänellä. Tasatilanteessa äiti voittaa. Äidin pitää olla selvästi huono vanhempi jotta isä saa lapset itselleen.
Onko näitä tapauksia paljonkin, että oikeasti kaikki ovat menneet tasan, mutta äiti ottaa lapset niin, ettei isä pääse heitä juuri edes tapaamaan? Vai mitä tässä tarkoitetaan sillä, että isä ei saa lapsia?
Vain toinen voi olla lähivanhempi ja toinen on etävanhempi. Erossa vanhemmat joka tapauksessa asetetaan eriarvoiseen asemaan, vaikka yhdessä ollessa oltaisiinkin oltu tasavertaisia. Isä joutuu useimmiten etävanhemman rooliin, jossa hän saa nähdä lapsia joka toinen vkl. Hänen lailliset oikeutensa ovat huomattavasti heikommat kuin äidin.Se, oletko lähivanhempi vai etävanhempi ei itsessään vie lapsia mihinkään. Ja tuo tapaaminen vain joka toinen viikonloppu ei ole mikään automaatio.
Halusin tietää, miten laajasta ongelmasta nyt puhutaan, vai mutuillaanko tässä nyt vain. Eli onko sinulla nyt antaa jotain tietoa, miten usein tällaista tapahtuu?Sinua ei kai sitten haittaisi olla etävanhempi? Jos kerta se on ihan sama? Sen verran laajasta ongelmasta on kyse että useat kansanedustajat ovat viime vuosien aikana tästä asiasta huomauttaneet.
En ole ihan varma mikä kysymyksesi on. Miten usein tälläistä tapahtuu? Siis mitä tapahtuu? Kuinka usein äidistä tulee lähivanhempi? Muistaakseni 85% huoltajuuskiistoista päättyy siihen että äidistä tulee lähi.
Alun perinhän kysyin: "Onko näitä tapauksia paljonkin, että oikeasti kaikki (hoitovapaat sun muut vastuut) ovat menneet tasan, mutta äiti ottaa lapset niin, ettei isä pääse heitä juuri edes tapaamaan?"
En siis kysy, miten suuri osuus kaikista tapauksista, vaan miten suuri osuus näistä, joissa isä ja äiti ovat hoitaneet lapsiaan ihan tasan yhtä paljon. Ja siis siten, että eron jälkeen miehen ei anneta tavata lapsiaan kuin joka toinen viikonloppu. Jotenkin ajattelisi, että näissä tapauksissa niitä tapaamisiakin olisi enemmän, jos vastuuta on aiemminkin jaettu.
Ja kiinnostaa minua kyllä sekin, miten usein päädytään tapaamisiin vain joka toinen viikonloppu, vaikka isä itse haluaisi useammin. Jos ongelma on se, että naiset ovat jollain tavalla estämässä miesten isyyttä, niin silloin pitää tarkastella nimenomaan niitä tapauksia, eikä laskea mukaan myös niitä, joissa isä ei tapaamisista välitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset ovat jo aikuisia niin onko se pakko jatkaa yhdessä...
Miksi ylipäänsä mennä sellaisen ihmisen kanssa yhteen jonka kanssa ei halua elää ilman lapsia?
No vaikka siksi, että se silloin tuntuu hyvältä idealta? Ihmiset ja tilanteet kun saattavat muuttua. Voitko käsittää?
No ei ne nyt muutu. Tunnut olevan kuin pikkulapsi joka ensiksi haluaa karkkia ja kun saa sitä niin ja kun pääsee kotiin niin valittaa että miksi sai sitä eikä sipsiä.
Niin, että jos 10 vuoden jälkeen huomaa, että ei tämä onnistu, vaikka miten yrittäisi, niin minä olen kuin pikkulapsi? Miten ihmeessä voit sanoa, etteivät ihmiset muutu 10 vuodessa? Tai että ihmisen voi oppia tuntemaan niin hyvin muutamassa vuodessa, ettei 10 vuoden aikana voi tulla mitään uutta vastaan?
99% ihmisistä ei tule mitään merkittävää uutta parin vuoden jälkeen.Ellei hän ole FSB agentti tai sarjamurhaaja niin hän on sama tyyppi 2 kuin 20 vuoden kulttua. Mitä nyt vanhempi, kokeneempi jne.Kyllä noi sun selitykset kuullostaa juuri niiltä selityksiltä. Halusit vain pois liitosta ja sillä selvä. Mitään tekemistä miehen kanssa sillä ei ollut.
Eikö tosiaan? :D Itse sain tietää, että ex-miestäni oli kuritettu ruumiillisesti vasta neljän vuoden jälkeen ja hän ei tänä päivänäkään tiedä teini-iän syömishäiriöstäni.Ja minä en ole selittämässä tässä yhtään mitään. Minä erosin, koska mieheni oli alkoholisti. Sinun mielestäsihän sekään ei ole hyvä syy erota tai minun olisi se pitänyt nähdä 10 vuotta sitten, mutta minulle on ihan sama, mitä sinä siitä ajattelet. Sinä elät jossain supermaailmassa, jossa kaikilla on kristallipallot. Pidä hauskaa siellä.
Jos sinä elät 10 vuotta alkoholistin kanssa niin minkälaista oikeasti kuvittelet sen elämän olevan?Näin siinä sitten käy, kun oletetaan, että ihminen ei voi muuttua. :D Sinäkin oletat, että minun mieheni joi koko yhdessäolomme ajan. Arvaa mitä: ei juonut! Hän joi vain viimeiset 3 vuotta. Mitenköhän sen olisi voinut nähdä 7 vuotta etukäteen, kun juomista ei nähneet miehen omat vanhemmat ja työnantajakaan?
Tiedätkö, että sinullakin on todennäköisesti tuttavapiirissäsi alkoholisti, vaikka sinulla ei ole aavistustakaan?Ikävä että sinulle on noin käynyt. Yleensä asiat alkaa miten ne loppuu. Minä en itse ottaisi ihmistä kumppanikseni joka juo alkoholia. Mutta tietenkin jokainen voi myöhemmin aloittaa juomisen tai vaikka huumeiden käytön.
Tarkoituksenani ei ollut loukata sinua. Toivottavasti seuraava mies on parempi.
Ei sinun tarvitse minun kohtaloani pahoitella, mutta toivottavasti ymmärrät nyt, että eivät tällaiset asiat ja tilanteet ole muuttumattomia. Ja ennen kaikkea, että ne eivät näy päälle päin. Ne alkoholistit voivat päälle päin näyttää ihan tavallisilta ihmisiltä. Minun miehenikin kävi töissä ihan normaalisti, eikä ole päivääkään ollut juomisen takia pois. Parina aamuna nukkui pommiin. Eivät kaikki alkoholistit ole niitä kadulla notkuvia haisevia örvelöitä. Ihmeen sitkeässä ihmisillä ovat nämä käsitykset.
En usko että on olemassa tyytyväistä vaimoa. Itse olen pitkän avioliiton koulima nössykkä joka on hoitanut oman osansa siivoamisesta ja muista kotitöistä, lasten kasvatuksesta ja muusta perheen hoidosta, samalla kun olen yhteisistä rahoista tienannut suurimman osan. Olen myös puhetaitoinen ja koulutettu.
Itse alun perin nuorena ja tyhmänä vielä kuvitteli että näitä asioita arvostettaisiin.
Mitä se on tuonut?
Ei kehumista. Rouva on selvästi täysin kyllästynyt avioliittoomme, puuhaa omiaan eikä ole aktiivinen minkään yhteisen harrastuksen eteen. Kai se on se kuuluisa "ei huomioi tarpeeksi" syndrooma
Kai se pitää hankkia se moottoripyörä tai kallis moottorivene että saa rouvakin jotain valittamisen aihetta. Tai uusi vaimo, muita aviopareja katseltuani oletan että noin 5 vuotta nainen arvostaa miehen hyviä ominaisuuksia jonka jälkeen alkavat kaikki muut ominaisuudet ärsyttää naista suunnattomasti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet eivät voi tulla vastaan ja olla enemmän sellaisia kuin naiset toivovat?
Eikai toisen pidä olla sellainen kuin toinen toivoo. Eihän naisenkaan pidä olla sellainen kuin mies toivoo vaan ihan oma itsensä.
Ihmistä pitäisi rakastaa omana itsenään. Eikä yrittää muovata toisesta jotain omaa tuotettaan
Aika pieni todennäköisyys löytää juuri sellainen henkilö, ettei omasta käytöksestä tarvitse hioa yhtään särmää tai skarpata minkään asian suhteen. Ihan normaalia huomaavaisuutta ja joustavuutta. Mahdottomiin toki ei tule mennä.
Kyllä se ihminen pitäisi ihan omana itsenään kelvata. Ei kukaan kestä sitä että ei omassa kodissaan voi olla oma itsensä. Jossei oman perheen kanssa ja omassa kodissa voi olla juuri sellainen kuin normaalisti olisi niin silloin on asiat erittäin huonosti.
Juuri näin. Ihmeellinen ajatusmaailma että ihmisen pitäisi muuttua kun menee naimisiin. Ei todellakaan pidä. Vaan pitää mennä sellaisen ihmisen kanssa naimisiin jonka kanssa haluaa olla sellaisenaan.
Ihmisen pitää esittää ihan tarpeeksi muutenkin maailmassa muuta kuin mitä hän on. Kotona ei todellakaan kuulu niin tehdä.
Muuttua ei pidä vasta kun menee naimisiin, vaan jo silloin, kun alkaa parisuhteeseen.
Ihan oikeasti, kuvitteletteko jostain löytävänne yksilön, jonka kanssa kaikki natsaa sataprosenttisesti eikä mistään tarvitse neuvotella tai tehdä konpromisseja? Vai mikä vielä pahempaa, ajatteletteko, että sen toisen täytyy mukautua teidän mielenne mukaisikeksi?
Ei ihme että eroja tulee niin paljon, jos ihmiset ovat nykyään noin joustamattomia. Kaksi tällaista "minäminäminä, minä olen oma itseni enkä tästä muutu, mun ei tarvitse" kun menee yhteen, niin ei kyllä hyvä seuraa... Kriisi on valmis viimeistään kun tulee lapsia, sillä lapset nyt vaan pakottavat ihmisen muuttumaan, se oma minä on pakko siirtää syrjään ja mukautua. Valitettavan tosin tämän tajuaa usein vain äiti, isä monesti jatkaa luupäistä minäminäminä-elämäänsä, mistä seuraa sitten mitä seuraa.
Kyse ei juuri ole joustamattomuudesta vaan siitä että hyväksyy toisen sellaisena kuin se toinen on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet eivät voi tulla vastaan ja olla enemmän sellaisia kuin naiset toivovat?
Eikai toisen pidä olla sellainen kuin toinen toivoo. Eihän naisenkaan pidä olla sellainen kuin mies toivoo vaan ihan oma itsensä.
Ihmistä pitäisi rakastaa omana itsenään. Eikä yrittää muovata toisesta jotain omaa tuotettaan
Aika pieni todennäköisyys löytää juuri sellainen henkilö, ettei omasta käytöksestä tarvitse hioa yhtään särmää tai skarpata minkään asian suhteen. Ihan normaalia huomaavaisuutta ja joustavuutta. Mahdottomiin toki ei tule mennä.
Kyllä se ihminen pitäisi ihan omana itsenään kelvata. Ei kukaan kestä sitä että ei omassa kodissaan voi olla oma itsensä. Jossei oman perheen kanssa ja omassa kodissa voi olla juuri sellainen kuin normaalisti olisi niin silloin on asiat erittäin huonosti.
Juuri näin. Ihmeellinen ajatusmaailma että ihmisen pitäisi muuttua kun menee naimisiin. Ei todellakaan pidä. Vaan pitää mennä sellaisen ihmisen kanssa naimisiin jonka kanssa haluaa olla sellaisenaan.
Ihmisen pitää esittää ihan tarpeeksi muutenkin maailmassa muuta kuin mitä hän on. Kotona ei todellakaan kuulu niin tehdä.
Muuttua ei pidä vasta kun menee naimisiin, vaan jo silloin, kun alkaa parisuhteeseen.
Ihan oikeasti, kuvitteletteko jostain löytävänne yksilön, jonka kanssa kaikki natsaa sataprosenttisesti eikä mistään tarvitse neuvotella tai tehdä konpromisseja? Vai mikä vielä pahempaa, ajatteletteko, että sen toisen täytyy mukautua teidän mielenne mukaisikeksi?
Ei ihme että eroja tulee niin paljon, jos ihmiset ovat nykyään noin joustamattomia. Kaksi tällaista "minäminäminä, minä olen oma itseni enkä tästä muutu, mun ei tarvitse" kun menee yhteen, niin ei kyllä hyvä seuraa... Kriisi on valmis viimeistään kun tulee lapsia, sillä lapset nyt vaan pakottavat ihmisen muuttumaan, se oma minä on pakko siirtää syrjään ja mukautua. Valitettavan tosin tämän tajuaa usein vain äiti, isä monesti jatkaa luupäistä minäminäminä-elämäänsä, mistä seuraa sitten mitä seuraa.
Ei kaikkien tarvitse natsata täysin. Vaan pitää hyväksyä ne asiat mitkä ei natsaa. Jos toinen tekee asiat eri tavalla niin sitten tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis jos nyt palattaisiin alkuperäiseen asiaan eli hopeaeroihin. Kirjoitin ketjun alkupuolella että lähipiirissäni on useampi hopeaeronnut pariskunta eli kun lapset saatettu oman (lapsuuskodin ulkopuolisen) elämänsä alkutaipaleelle niin pariskunnalla ei olekaan enää mitään yhteistä. Kaikissa tuntemissani keisseissä pariskunnan "epäyhtenäisyys" on ollut meille ulkopuoliselle selvää ja kaikissa keisseissä vaimot olivat yrittäneet viestiä asiaa miehille eri tavoin pitkään ennen eroa. Silti ero on tullut miehelle yllätyksenä, koska miehet eivät yleensä kuuntele (esim. " hyvä" testi; kuinka monen mies tietää vaimonsa parhaiden ystävättärien nimet ja työpaikat? Ja kenen kanssa vaimo viimeksi kävikään sitä kesäteatteriesitystä katsomassa? Joku sirkku/mirkku se oli kuka niitä nyt selvän ottaa kun vaimo pälpättää niin paljon... ) Onni onnettomuudessa on se että pari tuttavapariskuntaa kuin oma miehenikin pelästyivät erobuumia ja alkoivat ihan tosissaan tekemään töitä yhteisen loppuelämän eteen.
Esimerkki (sori jos tunnistat), katkeroitunut tuttavamies vieläkin luulee pariterapiasta huolimatta että ero tuli siitä koska vaimosta on tylsää syödä joka päivä klo 17 vaikka hän MIES tekee ruoan. Vaimo yritti puhumalla, kirjallisesti ja terapeutin avulla ilmaista että nyt kun ei ole enää lapsia kotosalla niin viikkorytmi voisi olla vapaampi ja ei niin rutinoitu ja elämä voisi olla jopa vähän villimpää. Miehelle taasen ruoanvalmistaminen oli rakkaudenteko ja loukkaantui kuinka vaimo ei sitä enää arvostanutkaan. Kumpi oli oikeassa, kumpi väärässä, ei kai kumpikaan mutta ero tuli. Mies näki suloisena tulevaisuudenkuvana kuinka he vaimon kanssa aina syövät yhdessä keittiöpöydän ääressä klo 17 kunnes kuolema tai vanhainkoti heidät erottaa ja vaimo näki sen ahdistavana tulevaisuudenkuvana kuinka he aina syövät keittiönpöydän ääressä klo 17 kunnes kuolema tai vanhainkoti heidät erottaa...
Hopeaeroissa on kyse siitä että enää ei ole sosiaalisesti häpeällistä naiselle olla eronnut viiskymppinen. Monesti parit ovat olleet taloudellisesti tasa-arvoisia ja lapset on kasvatettu yhdessä ja "kunniallisesti". Ero ei ole ollut näiden parien, eikä naisten (vaikka näin jotkut ketjussa jankuttavatkin) tähtäimessä vaan se tulee ratkaisuna lukkiintuneeseen tilanteeseen jossa vakiintunut (> 20 v) pari puhuu jatkuvasti toisensa ohi. Siksi parisuhteessa on tärkeää puhua mutta myös kuunnella - puolin ja toisin.
Vierailija kirjoitti:
En yhtään ihmettele. Kun lapset ovat lentäneet pesästä, alkaa passiivisen miehen passiivisuus epäilemättä käydä entistä enemmän hermoille. Voi olla että näin käy meilläkin, ja jos käy, en enää ota miestä vaivoikseni.
Huvittavaa tämä naisten täydellisyys. Avioeroja otetaan koska miehet nyt vaan ovat paskoja. Eihän naisissa koskaan mitään vikaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska alleviivausta ei ole. Ei tarvitse uskoa, ei se ole minulta pois. Peace and love.
_Alleviivaus_ _tehdään_ _näin_. Tiedät ensi kerralla.
Se on typerän näköistä.
Koe
Saako tänne oikean alleviivauksen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroaminen on aina pelottavampaa miehille, eikä se johdu mistään omien sotkujen siivoamisesta. Erossa kun mies yleensä menettää enemmän kuin nainen.
Miten ja miksi? Jos vanhemmat ovat käyttäneet vanhempain- ja hoitovapaat puoliksi ja kantaneet muutenkin vastuun lapsistaan tasapuolisesti ja jos heillä on avioehto, niin mitä ja miksi mies menettää enemmän kuin nainen?
Vastaan sivusta, että minun näkemykseni mukaan teollistuneessa yhteiskunnassa miehen rooli ja arvo on määritelty perheen ja parisuhteen kautta. Sinkkumiehille ei ole ollut suurta tarvetta ja siten arvostustakaan, koska raakaa miestyövoimaa ei enää tarvita koneistumisen ja digitalisaation takia. Moni länsimaa on myös ollut vahvassa rauhan tilassa, joten miehet eivät ole voineet tai päässeet hankkimaan statusta sotaretkillä. Poikkeuksena ammattisotilaan uran valinneet, mutta eiväthän kaikki voi olla työkseen sotilaita. Lisäksi sukupuolten välinen jakauma vinoutuu kun miehiä ei enää 'luonnollisesti' kuole enemmän kuin naisia. Nyt kun kehittyneimmät hyvintointiyhteiskunnat takaavat toimeentulon naisille sosiaaliturvan kautta, ovat myös parisuhteen itselleen taistelleet miehet joutuneet syrjäytymisvaaraan kun naiset ottavat koko ajan enemmän eroja mm. taloudellisen riippumattomuutensa vuoksi ja mies voi tippua takaisin sinkkustatukselle.Miehet eivät samalla tavalla muodosta ystäväverkostoja kuin naiset vaan ystävyyden pohjana toimii jokin yhteen liittävä harrastus- tai mielenkiinnon kohde. Jos tuo em. kohde muuttuu tai poistuu jostain syystä niin koko tukiverkosto voi haihtua taivaan tuuliin. Joillakin työkaverit näyttelevät isoa osaa, mutta vaarana silloin on tukiverkon tuhoutuminen jos joutuu irtisanotuksi.Milloin viimeksi näit jonkun sinkkumiehille osoitetun mainoksen tai julkisesti lausutun arvostuksen osoituksen? Milloin itse viimeksi kehuit jotain lähipiirissäsi olevaa sinkkumiestä? Aivan. Tavissinkkumies on alinta kastia, oikeastaan yksinhuoltajaakin alempi. Yksinhuoltajaa muistetaan kiitellä kuinka hän on arjen sankari ja kasvattaa lapsia. Entäs sitten sinkkumies joka käy töissä, on ilman parisuhdetta, maksaa kuitenkin verot ja osallistuu yhteiskunnan rakentamiseen ja yhteiskuntarauhan ylläpitoon? Niinpä niin.
Eli kerro nyt, miksi mies on erottuaan syrjäytymisvaarassa, mutta nainen ei? Jos miehet eivät keskenään luo ystävyyssuhteita, niin ei kai se nyt naisten syy ole.Ja missä ihmeessä on sinkkunaisille osoitettuja mainoksia tai julkisesti lausuttuja arvostuksen osoituksia? Jos yksinhuoltajaa kiitellään, sehän koskee ihan molempia sukupuolia.
Perinteisessä erossa mies joutuu eroon lapsistaan, joka ei yleensä kohota mielialaa. Jää paljon tyhjää aikaa märehtiä eroa. Lisäksi yritin tuoda esille, että miesten ystävyyssuhteet toimivat eri pohjalta kuin naisten eivätkä sovellu kauhean hyvin henkilökohtaisesta kriisistä selviämiseen. Lisäksi mies joutuu monesti elatusmaksujen vuoksi taloudellisesti ahtaalle ja miettii hanskojen lyömistä tiskiin ja/tai päiviensä päättämistä. Naisella syrjäytymistä ja taloudellista riskiä pienentävät hänelle jäävät lapset. Tosin nykyään moni hyvin tienaava ja työelämässä kiinni oleva mies valitsee vapaaehtoisesti viikko-viikko systeemin, koska silloin ei yleensä tarvitse maksaa elareita eikä ole itsestään selvää kenelle asunto jää.Jos nyt katsotaan kuitenkin tätä varsinaista aihepiiriä eli aikuisten lasten vanhempien eroja, niin mies useimmiten odottaa naiselta sitä arjen kumppanuutta. Mies on monesti vaan keskittynyt siitä lapsiperhearjesta selviämiseen työssäkäynnin ohella eikä ole varautunut eroon. Nainen on saattanut jo vuosia tehdä eroa ja siihen liittyviä suunnitelmia eikä siten ns. tipu tyhjän päälle. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että naiset liioittelevat sitä tekemiensä (koti)töiden määrää. On valtava urakka miehenä rakentaa elämä uusiksi ihan nollasta, johtuen juuri siitä määrittelystä ettei mies ole oikein mitään ilman parisuhdetta. Esimerkiksi sinkkunaisen on keskimäärin (AV-raadin vastustelusta huolimatta) paljon helpompi saada parisuhde jos niin haluaa.Miehen ja naisen suhde seksiin on myös keskimäärin erilainen. Mies arvostaa vakaata ja säännöllistä seksiä kun taas nainen hakee seksistä elämyksiä ja ilotulitusta. Tämä pätee myös siihen parisuhteeseen kun lapset lähtevät kotoa. Mies on aivan nääntynyt ja toivoo että hengähdetään rauhassa ja eletään perusarkea kumppanin kanssa kun lapset ovat lähteneet kotoa. Nainen taas on saattanut odottaa käsiä hieroen lasten lähtöä ja suunnittelee parisuhteen ilotulitusta eli matkoja, kulttuuririentoja, aktiivista kyläilyä, harrastamista jne.
Miksi eron jälkeen se lapsista eroon joutuminen onkin yhtäkkiä kova paikka, kun ennen eroa ne lapset eivät liikuta pätkääkään? (Joo, kova yleistys, mutta niinhän sinäkin teet.)Se, että miesten ihmissuhteet toimivat eri tavalla, ei voi mitenkään olla naisten vastuulla.Miten niin naisilla taloudellista riskiä pienentävät lapset? Meinaatko, että elarit sun muut ovat vain lisä naisen omaan elämään ja lapset eivät tarvitse mitään?Jos mies ei ole varautunut eroon, voi katsoa vain peiliin. Ei ero kenellekään kiva juttu ole, mutta ei kai se nyt täysin puun takaakaan useimmille tule tai jos tulee, niin turha valittaa, jos ei ole koko aikana nähnyt omaa napaansa pidemmälle.Miten niin mies ei ole mitään ilman parisuhdetta? Miksi nainen on? Jos parisuhde miehelle merkitsee jotain, kannattaisi varmaan tehdä asialle jotain, ennen kuin se nainen on pakannut laukkunsa.Se, miten helposti parisuhteita saadaan ei todista yhtään mitään. Ja kenen kanssa naiset niitä parisuhteita solmivat? Keskenäänkö?Seksi ei liity asiaan mitenkään. Eikä erilaiset kiinnostuksen kohteet. Vai pitikö tuon kappaleen todistaa jotain?
Kun olet noin ärhäkkäällä tuulella, niin kerropa nyt vastineeksi oma näkemyksesi asiasta pelkkien vastakysymysten sijaan?
Minä olen yrittänyt kertoa asiaan vaikuttavia yhteiskunnallisia ja sosiaalisia asioita, mutta ei tunnu kelpaavan. Emme valitettavasti elä sukupuolineutraalissa maailmassa vaikka feministinä ilmeisesti sitä toivotkin. Jos yrität nyt saada minut myöntämään, että _pelkkä_ sukupuoli ei vaikuta syrjäytymisuhkaan, niin ei se ole mikään ongelma. Ihminen ei kuitenkaan ole pelkkä yksilö vaan elää yhteiskunnassa, jossa on tietyt normit joiden mukaan yhteiskunta pyörii. Vaati suuria ponnistua irtautua näistä normeista ja odotuksista.
Niin ja miten mies pystyy varautumaan eroon jos hänen mielestään kaikki on hyvin ja vaimo sitten yksi kaunispäivä lyö eropaperit kouraan? Vai pitäisikö kaikkien lähteä siitä kyynisestä oletuksesta, että koko ajan pitää olla varuillaan eron varalta? Monesti naiset täällä kertovat, että yritin minä sille Pentille monta kertaa sanoa olevani onneton...jos mieheltä kysytään niin näkemys voi olla ihan erilainen - No kyllä se Anja muutaman kerran sanoi että kun tuo roskapussi ei itsestään kävele roskiskatokseen, mutta ei meillä mitään oikeita ongelmia ole.
Sinkkunaisten ja -miesten arvostukseen vaikuttavat edelleen yhteiskunnassa vallitsevat odotukset sukupuolirooleille. Naiset voivat saada arvostusta työskentelemällä hoiva-alalla, opettajina, lasten parissa jne. Miehillä tällaisia aloja on tasan kaksi: poliisi tai palomies. Milloin viimeksi kehuttiin vientisektorilla teollisuuden parissa työskenteleviä (sinkku)miehiä tai entäpä IT-alalla työskenteleviä?No katsos kun tuossa roskapussissa se ongelma tulee. Miehen näkökulma asiaan on se, että nainen vain nalkuttaa tyhjänpäiväisistä, mutta kun se nalkutus tulee siitä, että kaikki ei todellakaan ole hyvin. Anja koki olonsa turhautuneeksi ja itsensä mitättömäksi itsestäänselvyydeksi, kun mies ei koskaan voinut sitä roskapussia viedä. Mies vain ajattelee, että nainen on ilkeä vaikka oikeasti naisella on paha olla ja hän pyytää apua.
En väitä, että elämme sukupuolineutraalissa maailmassa. Siksi juuri minusta onkin naurettavaa itkeä, kun miehet menettävät lapset erossa, kun todellisuus on se, että miehiä eivät lapset kiinnosta. Tuo lapsikortti onkin ainoa, missä näen eron naisen ja miehen välillä tässä yhteiskunnassa ja siitäkään ei kukaan näköjään pysty mitään lukuja lyömään tiskiin, miten suuresta ongelmasta oikeastaan on kyse.
Se, että miehillä on suurempi syrjäytymisvaara on kyllä ihan totta, mutta sen ei pitäisi olla kovinkaan suuresti liitoksissa eroihin ja parisuhteisiin. Ja jos onkin, on turha vierittää syy naisten niskoille, koska miehillä on kyllä tiedossa keinot, miten se nainen pysyy tyytyväisenä, jos vain haluaa. Syrjäytyminen itsessään on ihan vakava ilmiö, mutta naiset eivät ole se yhteiskunta, jonka tulisi tämä ongelma ratkaista, vaan yhteiskunnasta ovat puolet miehiä.
Miehet voivat ihan yhtä lailla hakeutua hoiva-alalle tai opettajiksi. Ei näiden alojen arvostus ole mitenkään sidonnaisia sukupuoleen, vaan pehmeisiin arvoihin. Eikä kukaan näitäkään ammattikuntia minkään sinkkuuden perusteella arvosta. En ihan oikeasti ymmärrä, mihin tässä viittaat. Ja miten voit oikeasti väittää, ettei it-yritysten menestystä arvosteta. Ihan jatkuvasti korostetaan nuoria innovaattoreita. On Roviot ja Slushit sun muut. Taidat seurata vähän erilaista mediaa, kuin minä.
No ehkäpä Pentti on vienyt niitä roskia ja toivoo että Anjakin veisi ne roskat joskus. Penttiä voi ärsyttää ettei Anja näe hirttä omassa silmässään vaan nalkuttaa roskien viemisestä ja käy siinä valtataistelua suhteen sisällä.
Pehmeän arvon (lue naisvaltaiselle) alalle kouluttautuva mies alentaa entisestään omaa statustaan sinkkuna ellei hanki parisuhdetta ennen valmistumista. On hurskastelua väittää että kyllä miehetkin voi kun yhteiskunnan suhtautuminen kertoo toista. Lisäksi noita mainostamiasi innovaattoreita on todella pieni prosentti IT-alan työntekijöistä ja homma pyörii riskirahalla. Todellinen tulos ja työ tehdään siellä epäseksikkäämmällä puolella.
Olet oikeassa että puolet ihmisistä on miehiä, mutta näissä eroissa selvästi tulee esille naisten tunnekylmyys ja pelkästään oman itsensä ajattelu. Normaali reaktio olisi mennä pariterapiaan jos suhde on menossa kiville, mutta moni nainen torjuu tämän suoralta kädeltä koska MINÄ olen jo päättänyt ja MINÄ olen ansainnut jne. Jos miehet ajattelisivat yhtä raadollisesti tämä yhteiskunta sortuisi kaaokseen ja lapsiperheitä hajoaisi VIELÄ nykyistä enemmän eli en avioliitot hajoaisivat jo aikaisemmassa vaiheessa.
Ei varmaankaan seurata samaa mediaa tai sitten asiat näyttää erilaisilta ilman punavihreitä laseja. Suosittelen seuraamaan muitakin medioita kuin Hesaria ja YLEä.
Aika pitkäänhän se liitto on kestänyt, jos tuossa vaiheessa erotaan.
Se, joka panostaa enemmän yleensä pettyy myös enemmän, jos suhde ei ole tasapainossa.
Vierailija kirjoitti:
En usko että on olemassa tyytyväistä vaimoa. Itse olen pitkän avioliiton koulima nössykkä joka on hoitanut oman osansa siivoamisesta ja muista kotitöistä, lasten kasvatuksesta ja muusta perheen hoidosta, samalla kun olen yhteisistä rahoista tienannut suurimman osan. Olen myös puhetaitoinen ja koulutettu.
Itse alun perin nuorena ja tyhmänä vielä kuvitteli että näitä asioita arvostettaisiin.
Mitä se on tuonut?
Ei kehumista. Rouva on selvästi täysin kyllästynyt avioliittoomme, puuhaa omiaan eikä ole aktiivinen minkään yhteisen harrastuksen eteen. Kai se on se kuuluisa "ei huomioi tarpeeksi" syndrooma
Kai se pitää hankkia se moottoripyörä tai kallis moottorivene että saa rouvakin jotain valittamisen aihetta. Tai uusi vaimo, muita aviopareja katseltuani oletan että noin 5 vuotta nainen arvostaa miehen hyviä ominaisuuksia jonka jälkeen alkavat kaikki muut ominaisuudet ärsyttää naista suunnattomasti
Täällä on yksi tyytyväinen vaimo. Johtunee siitä että minä olen se joka hommannut sen moottoripyörän. Mies on tänäänkin pussannut monesti, tehnyt ruokaa ja hoitanut kotia. Voi toki olla, että mies on se joka tulevaisuudessa hakee eron, vaikka en siihen uskokaan. t:20v yhdessä
Älä nyt vielä luovuta.