Esikoinen syntyt sektiolla,mies ei ymmärrä..

Se kuule helpompi ottaa se anoppi sinne osastolle vaan. Vauva ei vielä tee mitään ja pullat ja kahvit löytyy kahviosta, eikä sun edes oletata tekevän mitään vieraan eteen. Sen kun makoilet vaan.

Kotiin kun pääset niin ei ole ylimääräisiä apukäsiä ja kotihommat ja muut odottaa tekijäänsä. Tai sitten on tiheät imut päällänsä ja imetät imettämästä päästyäsi.

Oikeasti on helpompi ottaa vieraat vastaan osastolle kun se vierailuaikakin on rajattu tuntiin pariin.

Kiitos järkevistä neuvoista ja kommenteista! Suurin osa on ollut tsemppaavia <3

No eihän sinne sun huoneeseen nyt tarvitse tullakaan, niillä osastoilla on myös muita tiloja joissa anoppi voi tutustua vauvaan ja sinä voit olla rauhassa.

Joo, kaikkein helpommalla pääsee kun anoppi vilkaisee vauvaa (vaikka ap:ta näkemättä) ja sitten mies vie äitinsä kahvioon. Kotona joutuu kuitenkin kestitsemään ja viihdyttämään. paljon raskaampaa se on.

No eikö se anoppi itse tajua olla tulematta, jos se on toiveesi?!

Sanot osaston hoitajille, ettet halua vieraita, ne ei sillon päästä ketään eikä kerro missä olet. Sä olet siellä toipumassa leikkauksesta ja olet tullut juuri äidiksi. Kaikki on uutta ja stressaavaa. Joten luulis kunnioitusta heruvan. Anoppi voi poistua sairaalasta sitten vaikka vartijan saattelemana, mutta sä olet siellä se "potilas" ja sinun ei todellakaan tartte ottaa vieraita vastaan.

Joo, en minäkään ymmärrä mikä ongelma tuossa nyt on. Voihan se vauvan isäkin näyttää vauvaa, ei tosiaan ole pakko sinne potilashuoneeseen mennä, ne muutkin äidit voi häiriintyä ylimääräisistä.

Jos olet jo valmiiksi stressaantunut, niin kerro se miehelle tarpeeksi selvästi. Ei kai miehesi ihan puupää ole kuitenkaan.

Esikoinen kyseessä ja vielä sektio. Itse olin sektion jälkeen todella kipeä ja kaikki oli hankalaa. Meillä ramppasi vieraita perhehuoneessa ja minä olisin vaan halunnut olla rauhassa. Babyblueskin alkoi ahdistaa toisena yönä ikävästi. Etukäteen ei voi tietää tulevaa ja nyt viisaampana en vieraita ainakaan etukäteen kutsuisi sairaalaan.

Miksi noita ehdotuksia alapeukutetaan joissa todetaan että isäkin voi näyttää vauvaa, eikä ap:n tarvitse ottaa vieraita vastaan?

Omat vanhempani rynnivät paikalle väkisin. Olin hädin tuskin heräämöstä itse päässyt ja nähnyt vauvan. Kiukuttelivat vielä kun eivät saaneet tulla aikaisemmin. Sektio oli kiireellinen. Oli musta melkoisen röyhkeää.

Sä taidat ap luulla liikoja vauvan syntymästä ja siihen liittyvästä. Todennäköisesti naurat itsekin itsellesi myöhemmin kun tajuat miten väärässä olit odotuksiesi suhteen. 

Jos ja kun kaikki menee hyvin, olet jo seuraavana päivänä valmis tapaamaan muita ja tassuttelet yhteistilaan hakeaksesi seuraa jne. Älä stressaa asioista joita ei ole vielä tapahtunut eikä varmaan tule tapahtumaankaan. Se sektiohaava on yllättävän "huomaamaton". Kun otat särkylääkkeet määräysten mukaan ja noudatat muita ohjeita, et välttämättä tunne kipua ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin kauheaa jos miehen äiti nopeasti käy pyörähtämässä? Sulla on kipulääkitys ja kun vauva nukkuu niin sairaalassa on aika tylsääkin. Ehkä on ihan piristävääkin kun käy vieraita, sairaala on muutoin niin ankea paikka.

Ehkäpä sitä voisi vaikka levätä, jotta toipuminen tapahtuisi nopeammin. Minulla vuosi rinnoista maitoa ja kaikki paidat tahriintuivat ja vieraat naureskelivat asialle, kun en itse sitä huomannut eikä mieskään osannut tarkistaa, että näytin ihmiseltä. Olo oli tukala, rintoja pakotti, koko ajan kuumeinen fiilis ja naama kiilteli, sektiohaava oli ihan helvetin kipeä, ei se sillä Buranalla yhtään helpottanut. Jos esim. vertaa ohutsuolileikkaukseen, jossa olin vuosia sitten, niin ero oli valtava. Leikkauksessa poistettiin sekä ohutsuolta että vähän paksusuolta, leikkaushaava oli sellainen pieni viilto, ehkä 5 cm, ei tarvinnut nousta sängystä pariin ekaan päivään ollenkaan ja senkin jälkeen ihan fiiliksen mukaan, kipupiikkejä sain aina kun pyysin ja erityisesti öisin, kun olin yöllä eniten kipeä ja viikon vietin sairaalassa.

Sektiohaava oli koko alavatsan ulottuva haava, josta vauvan lisäksi poistettiin koko kohtu ja tarkistettiin huolella ja laitettiin takaisin mutta jo samana iltana piti itse könytä vessaan (sektio siis klo 15), seuraavana aamuna pakotettiin kävelemään suihkuun, aamupalaa en saanut, kun en itse jaksanut suihkukäynnin jälkeen hakea ja kipulääkkeeksi sain buranaa kolme kertaa päivässä. Ja tietenkin piti hoitaa vauva itse vaipanvaihdoista ja syötöistä yöitkuihin. Kun ensimmäisenä yönä kipeän sektiohaavan kanssa nousin 20. kertaa vauvan itkun takia, niin aloin itkeä ja sain kätilöltä kipakan tokaisun, että on sen vauvan kanssa muutkin äidit pärjänneet ilman itkua. Seuraavana päivänä vieraita tulvi virtana, kun näytin itkeneeltä, turvonneelta, kipeältä ja maitoa valuvalta.

Kyllä, olen kuullut, että moni on toipunut sektiosta hetkessä. Kun minut heitettiin kolmen yön jälkeen sairaalasta ulos ja sain kotona rauhassa levätä miehen auttaessa yösyöttöjen kanssa, niin viidentenä päivänä olo oli jo kuin ihmisellä eikä kipujakaan enää ollut. Mutta kun sairaalassa oltiin kärsimättömiä, vähätteleviä ja välinpitämättömiä, niin johan se vaikuttaa mielialaankin.

Loppupeleissä olin onnellinen, että vieraat kävivät sairaalassa, koska sain kotona olla ihan rauhassa seuraavat pari viikkoa, mutta erityisesti ensimmäistä kertaa sektioon joutuvan kannattaa kyllä rauhoittaa se sairaala-aika ja pyytää sitten apua vaikka kotona, jos ongelmat jatkuvat. Minä olin ihan normaalikuntoinen viidennestä päivästä alkaen, kun keksin maidonkerääjät ja liivinsuojat, joita kukaan ei tajunnut esitellä/neuvoa ostamaan sairaalassa (mies meni kauppaan ja teki löytöjä) ja kun sain oikeasti levätä enkä toteuttaa kätilöiden laatimia kuntosuunnitelmia. Olisi jäänyt se kurja olo kokematta kun vieraat naureskelevat maitotahroille ja kiiltelevälle naamalle ja pohtivat, miksi näytän noin väsyneeltä, vaikka olen saanut vain  maata sairaalassa.

Vierailija kirjoitti:

No eikö se anoppi itse tajua olla tulematta, jos se on toiveesi?!

Sanot osaston hoitajille, ettet halua vieraita, ne ei sillon päästä ketään eikä kerro missä olet. Sä olet siellä toipumassa leikkauksesta ja olet tullut juuri äidiksi. Kaikki on uutta ja stressaavaa. Joten luulis kunnioitusta heruvan. Anoppi voi poistua sairaalasta sitten vaikka vartijan saattelemana, mutta sä olet siellä se "potilas" ja sinun ei todellakaan tartte ottaa vieraita vastaan.

Ei ne hoitajat mitään kerberoksia ole jotka ovella seisoo tanassa käännyttämässä vieraita. Sinne voi marssia sisään ja kysyä huoneen sijainnin lapsen isältä.

Jo on itsekästä. Yhtälailla isovanhemmat vauvaa on odottanut. Pieni vierailu ei kai maailmaa kaada. Siis PIENI.

Toivottavasti anoppi kans osaa olla yhtä vittumainen kun apua esim tarvitset. Että hoida itse se ipanas. Sittenkin kun se huutaa yöt ja sinä itket väsymystä.

Onneks ollaan menossa perhehuoneeseen jos vaan sellanen on vapaana silloin! Ahdistaa..tänään kyllä juttelen miehelle asiasta lisää,kunhan tulee kotiin. Ap

Minulle on tehty kolmesti sektio ja olisin ottanut vieraat mieluummin sairaalaan.

Ihme nipottamista. Tota se on kunnes eroatte.

Minäkin olisin ottanut vieraat mieluummin sairaalaan enkä sitten heti kun oltiin kotona ja oli kaikki ruoanlaitot, siivoamiset ym. sen toipumisen päälle. Sairaalassa vieraat ei kuitenkaan voi olla kun lyhyen hetken ja heistä pääsee nopeasti ja vaivatta eroon.

Aloittaja kirjoitti:

Kuten aloituksessa sanoin en halua omaa äitiäni sairaalaan myöskään! En anoppia. En omia veljiäni, en miehen veljiä. Haluan yksityisyyttä ja koen ajatuksenkin vierailijoista stressaavana, en halua lisästressiä tuohon meidä ainutlaatuiseen kokemukseen. Siinä pääsyyt..

Stressaannutko oikeasti siitä, että mies ja vauva ovat poissa vähän aikaa näkyvistäsi ja anoppi näkee vauvan? Ei hänen tarvitse tulla sinua katsomaan ja voivottelemaan sektiokipuja, onnittelut voi lähettää miehesi mukana.

Onneksi asun Oulussa, ei ollut tota ongelmaa kun ei sinne pääse kuin puoliso ja vauvan sisarrukset.

Vierailija kirjoitti:

Jo on itsekästä. Yhtälailla isovanhemmat vauvaa on odottanut. Pieni vierailu ei kai maailmaa kaada. Siis PIENI.

Toivottavasti anoppi kans osaa olla yhtä vittumainen kun apua esim tarvitset. Että hoida itse se ipanas. Sittenkin kun se huutaa yöt ja sinä itket väsymystä.

Onneks olen sitkeä sissi ja tottunut pärjäämään ilman apua kaikenlaisissa tilanteissa. Ja meitä on kuitenkin 2 vauvaa hoitamassa, minä ja mies. Mies on kuukauden kotona sektion jälkeen. Mieheni taas on tottunut et hänen äitinsä osallistuu hänen elämäänsä, ja nyt siis meidän elämään..mut mä en kaipaa sellasta vaan haluan itse määritellä millon sopii tulla...kompromisseja toki joutuu tekemään usein kun ollaan tuossa asiassa erilaisia, mut tässä asiassa mä taidan nyt vaan pitää pääni..