Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttääkö muita yli-innokas anoppi (vauvan isoäiti) ?
Hulluko..?
29.07.2016 |
Meillä on nyt noin 4kk ikäinen vauva ja ennen lapsen syntymää ei anoppi ahdistanut. Nyt pitäisi olla näkemässä mahdollisimman usein ja tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että hänen pojallaan on nyt oma perhe ja kaivataan myös omaa rauhaa. Jos menemme kylään anoppi "repii" vauvan sylistä ja ei haluaisi siellä ollessa päästää sylistään, vaikka lapsi selvästi ei ole tyytyväinen. Sivusta seuraaminen turhauttaa. Ja se loputon vauvalle "lässyttäminen" ärsyttää. Muilla samanlaisia fiiliksiä?
Kommentit (183)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsenlapsi on nyt 7 kk ikäinen. Kertaakaan en ole ottanut häntä syliin, soitellut perään ja kysellyt kuulumisia, neuvonut millään tavoin vanhempiaan tai kärttänyt yökylään. En halua tunkeutua perheeseensä. Toki on ollut hankalia hetkiä, kun vauva on selkeästi itkenyt nälkäänsä ja miniä on heijannut, että nyt nukutaan, mutta olen ollut hiljaa enkä ole neuvonut. Paha mielihän siitä tulisi kaikille, jos olisin oikeassa. Mieluummin kuuntelen 4 tuntia nälkähuutoa kuin menen sanomaan, että jos vaikka maitoa. Antaa äidin tehdä virheensä, jos se tuo hänelle onnen.
Lapsenlapsi on osa pojan perhettä, ei tätä omaani. Siksi minulle ei kuulu, miten toimivat. Toinen isoäiti on valittanut, että ei jaksaisi joka viikonloppu olla hoitajana ja että välillä saisi olla minunkin vuoroni, mutta olen tässä asiassa tiukkana. En sotkeudu pojan perheen tekemisiin, en ole joka paikkaan nenäänsä tunkeva anoppi. Nyt ei pojan tarvitse asettaa minulle rajoja eikä miniän itkeä ilkeitä sanojani.
Oikea kunnon marttyyri. Voin kuvitella, miten joka välissä korostaa passiivis-aggressiivisesti sitä, miten ei nyt ainakaan ole vaivaksi.
Sinulle kelpaa lapsesi isoäiti vain silloin, kun tämä on hiljaa ja nöyrästi tottelee sinua? Ei lapsesi tarvitse isoäitiä, sinä haluat ilmaisen piian.
En ole se jota lainasit, mutta useimmat haluavat anopin joka luottaa miniän lastenhoitotaitoihin, ja yksinkertaisesti ymmärtää että vanhemmat tuntevat lapsensa paremmin kuin isovanhemmat. Ei se oman roolin tunteminen ole sitä, että selän takana jauhetaan pa*skaa kuinka itse osaisi hoitaa miniää paremmin hänen lapsensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
äityli kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
äityli kirjoitti:
Hyvistä (lapsen) isovanhemmista kannattaa iloita, sori ap, eivät omasi kuulosta kovin pahoilta.
Minun apestani:
- Hössötti ja tiesi kaiken paremmin.
- Soitti joka n. aamu ensimmäisen puolen vuoden ajan n. kello 8 kysyäkseen olemmeko tulossa tänään(kään) käymään.
- Koitti opettaa lastamme kutsumaan itseään äidiksi ja minua ja miestäni omilla nimillämme.
- Juoruili meille muiden huonosti kasvatetuista lapsista ja päinvastoin.
- Kerran meidän oli pakko antaa hänen tulla hoitamaan lastamme, jolloin teetti kopion avaimesta ja rupesi soittamaan ovikelloa n. 4-6 kertaa viikossa kahdeksan maissa aamulla.
- Meillä on sääntö ettei karkkia syödä kuin lauantaina, appeni ei meinannut millään uskoa tätä vaan syötti lapselle aina kylässä ollessa paljon karkkia ja antoi vielä kotiinkin viemisiksi. Asiasta mainitsin hänelle monesti.
- Ylisuojelevainen meidän ja vauvan sisarien suhteen (esim vauvalla ei ole asiaa meidän keittiöön eikä vauva saa olla samassa tilassa leikkivien lasten kanssa, asia ei päde miehen sisarten perheissä koska on itse kasvattanut lasten äidin)
- Vaatii meitä muuttamaan toistuvasti kotiinsa joka on hänen mielestään turvallisempi kuin meidän, sitäpaitsi rahamme säästyisi niin voisimme ostaa lapsille kaikkea muuta tarpeellista.
Tämä oli vasta alkua, mutta en jaksa kirjoittaa enempää, siunattuja ovat useimmat ketjuun kirjoittaneista.
Siis ymmärsinkö nyt oikein... Että APPU olisi yrittänyt saada lasta kutsumaan häntä äidiksi..? Outoa tietty anopinkin kohdalla, mutta apen kohdalla vielä hitusen oudompaa.
Ja apestahan tietty puhuttiin, ei appu 😊 kerrankin autocorrect olisi voinut tehdä työnsä mutta ei.
Eli siis anoppi kyseessä, kaikissa kohdissa, appi (todella ihana ihminen) on valitettavasti jo kuollut.
Ok 👍 sieluni silmin vaan jo näin karvaisen appiukon selittämässä lapselle, että minua kutsut sitten äidiksi 😂
Meillä muuten anoppi ihan ehdottomasti kieltäytyy kutsumasta mua ja miestäni äidiksi ja isiksi kun puhuu meistä lapsille. Itselle kyllä kelpaa mummu-titteli.
Ei minun äitini ole koskaan kutsunut minua äidiksi lapsilleni. Hän puhuu Laurasta ja Kimistä, joskus erityistilanteessa "sinun isästäsi". Mitä väärää tai outoa siinä on? Ihan samalla siskoni on hänelle Elina ja minulle sisko, vaikka lapsi kutsuu tätä tädiksi. Olen kuvitellut, että näin tehdään kaikissa perheissä.
Mun mielestä se on outoa, mä ainakin lapsille juttelen heidän vanhemmistaan äitinä/isänä vaikka itse toki muissa yhteyksissä nimellä. Tädit/sedät ovat ihan etunimi-pohjalla, Liisa on Liisa, ei Liisa-täti. Näin siis mä oon oppinut lapsuudenkodissa. Tosin kaikki, mitä mä oon oppinut lapsuudenkodissa on anopistani väärin.... Olen siis monta kertaa sanonut asiasta, nätisti ja vähemmän nätisti, mutta ei vaan mene jakeluun. Se tässä eniten tympäsee, että itseään tosiaan kutsuu mummuksi mutta lasten vanhemmat eivät mitään turhia titteleitä ansaitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsytti. Ongelma ratkesi, kun hermoni vihdoin pettivät ja valehtelematta karjaisin "nyt jumalauta" ja tykitin totuuksia suoraan päin anopin naamaa.
Anoppi tietysti loukkaantui ja heittäytyi marttyyriksi, mutta joutui taipumaan kun tajusi, että minulle on ihan sama, vaikkei hän tapaisi lasta enää ikinä. (Mies yritti parhaansa mukaan sovitella, mutta toisaalta oli samaa mieltä siitä, että äitinsä käytös oli mennyt liian pitkälle, ja varmaankin luotti myös siihen, että jompikumpi vielä antaa periksi, eli mitään radikaalia ei tapahdu.)
Ensimmäisillä tapaamisilla riidan jälkeen anoppi kyseli kaikkeen mahdolliseen lupaa ja mielipidettä minulta ihan vain vittuillakseen, mutta sekin sitten loppui, kun rupesin vain systemaattisesti tekemään lähtöä sanaakaan sanomatta. Tämän jälkeen ongelmat onneksi loppuivat. Jälkeenpäin kadun ainoastaan sitä, etten puhunut anopille suoraan jo silloin, kun olisin pystynyt tekemään sen vielä asiallisesti.
No hoiditpa "sivistyneesti". Miehestäkin oli varmaan kiva joutua tuollaiseen väliin ja miehesi varmaan saa puhua omalle äidillesi samoin? Olikohan tämän voinut hoitaa toisin? Niinkun.. no emmätiiä.. milä se nyt onkaan toi toi.. aikuinen?
Oma äitini ei onneksi käyttäydy siten, että hänelle tarvitsisi räjähtää. Yksityisyyden rajat on asetettu jo varhaisessa aikuisuudessa. Ja jos hän kuitenkin käyttäytyisi huonosti, hoitaisin asian aikailematta, jo ennen kuin mies ehtisi. Miehen reaktiokyky hänen vanhempiensa törttöilyyn on vaan... No, passiivisempi.
Kuten sanoin, en ole ylpeä siitä, että räjähdin. Tilanne vaan pääsi kärjistymään. Miestä ei räjähdykseni siinä mielessä haitannut, että hän oli kanssani samaa mieltä: anopin käytös oli mennyt liian pitkälle ja siihen piti puuttua. Hänestä oli siis hyvä asia, että ongelma tuli hoidettua (ilman, että hänen piti liata käsiään), vaikka nätimminkin olisi voinut sanoa. Hän ei kuitenkaan missään vaiheessa odottanut minun pyytävän anteeksi äidiltään, vaan toivoi minun vain antavan anteeksi tälle.
Mulla oli samanlainen tilanne. Vuosien varrella saanut lokaa, paskaa ja vittuilua niskaan urakalla, minä kilttinä yrittänyt sietää ja ymmärtää hammasta purren, lähinnä parille kaverille ja miehelle naristen tilanteesta. Sitten tuli THE tilanne, se oljenkorsi joka katkaisi kamelin selän. Kaikki se patoutunut viha purkautui. Enkä ole katunut yhtään. Se harmittaa, että odotin liian kauan, olisi pitänyt sanoa aikaisemmin - hillitymmin ja harkitummin. Olin henkisesti aivan lopussa, mutta olin ylpeä siitä että sain vihdoin suuni auki ja pidin puoleni.
Niin metsä vastaa kun sinne huutaa. En jaksa uskoa, että noin monella on oikeasti paha anoppi.
Ja jos olisi, niin tuskin olisitte niiden poikiakaan kelpuuttaneet. Aika pieleenhän ne olis poikansakin kasvattaneet.
Meillä anoppi lässyttää edelleen 7-vuotiaalle kuin vauvalle, alkaa jo lapsellekin riittää. Hoitoapua ei olla tähän mennessä tarvittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ärsytti. Ongelma ratkesi, kun hermoni vihdoin pettivät ja valehtelematta karjaisin "nyt jumalauta" ja tykitin totuuksia suoraan päin anopin naamaa.
Anoppi tietysti loukkaantui ja heittäytyi marttyyriksi, mutta joutui taipumaan kun tajusi, että minulle on ihan sama, vaikkei hän tapaisi lasta enää ikinä. (Mies yritti parhaansa mukaan sovitella, mutta toisaalta oli samaa mieltä siitä, että äitinsä käytös oli mennyt liian pitkälle, ja varmaankin luotti myös siihen, että jompikumpi vielä antaa periksi, eli mitään radikaalia ei tapahdu.)
Ensimmäisillä tapaamisilla riidan jälkeen anoppi kyseli kaikkeen mahdolliseen lupaa ja mielipidettä minulta ihan vain vittuillakseen, mutta sekin sitten loppui, kun rupesin vain systemaattisesti tekemään lähtöä sanaakaan sanomatta. Tämän jälkeen ongelmat onneksi loppuivat. Jälkeenpäin kadun ainoastaan sitä, etten puhunut anopille suoraan jo silloin, kun olisin pystynyt tekemään sen vielä asiallisesti.
Olet huonosti kasvatettu jo itse, siksi et osaa rakentavasti sovitella, vaan pidättelet sisälläsi kunnes räjähdät toisen silmille. Et ole saanut lapsuuden kodissasi keinoja ratkoa ristiriitoja, et vain osaa. Mutta osaat kai katsoa peiliin. Me fiksut lukijat osaamme kyllä nähdä, että suurin vika on lapsensa omivassa miniässä. Säälin tässä tapauksessa miestäsi, joka kärsii tilanteesta, olethan mennyt tavallaan hänen ja äitinsä väliin laittamalla heidät vastakkain. Olet tyhmä, typerä itsekeskeinen ihminen, mitenhän tulet kasvattamaan lapsesi? Sääli häntäkin. Toivon todella, että tulet löytämään itsesi vastaavasta tilanteesta joskus tulevaisuudessa, että saisit maistaa miltä anopin osa tuntuu kun miniä tai vävy dissaa!!
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaapa valitettavan tutulle! Meiliä oli myös anopin kanssa hyvät välit kunnes syntyi lapsenlapsia ja he ostivat mökin paikkakunnalta, jolla asumme. Kesät he käytännössä asuvat paikkakunnalla ja ramppaavat meillä päivittäin. Todella inhottavaa, kun vain ilmaannutaan meille ilmoittamatta ja kysymättä sopiiko. Pahin oli, kun tulivat ilmoittamatta heille ruohonleikkurin lainaamista varten annetuilla avaimilla ilmoittamatta suoraan sisään, vaikka oltiin kotona. Tästä kun sanottiin, niin johan alkoi marttyyrismi. Avaimia pyydettiin suurieleisesti joka asiaan lainaan ja omat kappaleet avaimista oli jätetty mökille.
Lasten hoidossa ei juuri ole autettu vaan lapsia nähdään änkemällä meille istumaan moneksi tunniksi ja anoppi juoruaa minulle lähes koko ajan minulle tuntemattomien ihmisten asioita. Lapsia käy vain moikkaamassa pikaisesti. Nyt meille syntyi kolmas lapsi, sitä ollaan samalla lailla sylistä repimässä jatkuvasti. Kävin kaupassa ja sanoin anopille että seuraa tuleeko vauvalla kakka ja vaihtaa sen heti jos tulee (osakestoillaan). N. 30 min päästä tulen kaupasta niin vauva on tyytymätön ja kiemurtelee sylissä. Tarkistan vaipan niin onhan ne kakat vaipassa ja peppu punainen. Anoppi ihmeissään, että sielläkö oli kakka.
Pahinta on tuo meidän perheen rajojen totaalinen kunnioittamattomuus ja vittuilu ja marttyyrismi jos niitä rajoja yrittää ystävällisesti laittaa... Joten sympatiat Ap:lle.
Vauvan peppu ei mene punaiseksi kakkavaipasta, kuin tuntien kuluessa. Eli olet humputellut kylillä tuntikausia, ja jättänyt vauvanhoidon isovanhempien vastuulle. Kyllä se niin on, että isovanhemmille kuuluu parhaat palat isovanhemmuudesta, ei kakkavaippojen ja pyllyjen pesu. Hoida sinä ne, kun äiti olet, ja kanna vastuusi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsenlapsi on nyt 7 kk ikäinen. Kertaakaan en ole ottanut häntä syliin, soitellut perään ja kysellyt kuulumisia, neuvonut millään tavoin vanhempiaan tai kärttänyt yökylään. En halua tunkeutua perheeseensä. Toki on ollut hankalia hetkiä, kun vauva on selkeästi itkenyt nälkäänsä ja miniä on heijannut, että nyt nukutaan, mutta olen ollut hiljaa enkä ole neuvonut. Paha mielihän siitä tulisi kaikille, jos olisin oikeassa. Mieluummin kuuntelen 4 tuntia nälkähuutoa kuin menen sanomaan, että jos vaikka maitoa. Antaa äidin tehdä virheensä, jos se tuo hänelle onnen.
Lapsenlapsi on osa pojan perhettä, ei tätä omaani. Siksi minulle ei kuulu, miten toimivat. Toinen isoäiti on valittanut, että ei jaksaisi joka viikonloppu olla hoitajana ja että välillä saisi olla minunkin vuoroni, mutta olen tässä asiassa tiukkana. En sotkeudu pojan perheen tekemisiin, en ole joka paikkaan nenäänsä tunkeva anoppi. Nyt ei pojan tarvitse asettaa minulle rajoja eikä miniän itkeä ilkeitä sanojani.
Mä olen myös ajatellut, että en puutu. En sanaakaan sano. Kysykööt itse neuvoa sitten jos haluavat. Ja tuokoot itse vauvansa sitten näytille kun haluavat. En edes ehdota, että menisin sairaalaan jo katsomaan.
En jaksanut lukea vastauksia.
Lapsen vanhemmat päättävät, miten lapsen kanssa toimitaan. Mummu tottakai haluaa vauvaa sylittää. Jos vauva ei viihdy mummun sylissä, pitäisi mummun se huomata ja hyväksyä. Toivottavasta antaa vauvan pois jos isompi itku alkaa?
Itse mummuna en omi vauvoja, sylitän niin kauan kun ovat olleet tyytyväisiä. Itku jos alkaa niin heivaan äidille, oletan että hän on paras lääke.
Juttele asiasta lapsen isän kanssa. Hänen pitää puhua äitinsä kanssa siitä, miten haluatte asioiden rullaavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsenlapsi on nyt 7 kk ikäinen. Kertaakaan en ole ottanut häntä syliin, soitellut perään ja kysellyt kuulumisia, neuvonut millään tavoin vanhempiaan tai kärttänyt yökylään. En halua tunkeutua perheeseensä. Toki on ollut hankalia hetkiä, kun vauva on selkeästi itkenyt nälkäänsä ja miniä on heijannut, että nyt nukutaan, mutta olen ollut hiljaa enkä ole neuvonut. Paha mielihän siitä tulisi kaikille, jos olisin oikeassa. Mieluummin kuuntelen 4 tuntia nälkähuutoa kuin menen sanomaan, että jos vaikka maitoa. Antaa äidin tehdä virheensä, jos se tuo hänelle onnen.
Lapsenlapsi on osa pojan perhettä, ei tätä omaani. Siksi minulle ei kuulu, miten toimivat. Toinen isoäiti on valittanut, että ei jaksaisi joka viikonloppu olla hoitajana ja että välillä saisi olla minunkin vuoroni, mutta olen tässä asiassa tiukkana. En sotkeudu pojan perheen tekemisiin, en ole joka paikkaan nenäänsä tunkeva anoppi. Nyt ei pojan tarvitse asettaa minulle rajoja eikä miniän itkeä ilkeitä sanojani.
Veikkaanpa, että sinua ei välttämättä pyydetä hoitajaksi ym. ihan sen vuoksi koska poikasi tuntee sinut. Passiivis-aggressiivinen vanhempi saa paljon vahinkoa aikaan lapselleen, eikä niitä toimintamalleja halua siirtää seuraavalla sukupolvelle.
Eiköhän se miniäsi ole tiennyt OMAN vauvansa huudot, milloin mitäkin itkee. Ei vauvoilla ole mitään standardi nälkähuutoa, tyyliin että jokaikinen vauva itkee tällaisella äänellä kun on nälkä, vaan jokaisella vauvalla omanlaisensa äännähdys/itku millekin vaivalle. Ne äännähdykset oppii tuntemaan vain ja ainoastaan jakamalla päivittäin vauvan kanssa arjen ja vastaamalla hänen tarpeisiin. Sinä et ole osa vauvan arkea, he ovat, ja tietävät mitä vauva milloinkin haluaa.
Huh, pysy vain kaukana tuoreesta perheestä, varmasti pääsevät näin helpommalla. Alkoi ahdistaa poikasi puolesta, ei ole varmasti ollut helppoa kasvaa kanssasi.
Niin, nälkäänsä itkevä vauvahan ei tee suullaan imemisliikettä, hamuile rintaa jne. ja tyynny siitä, kun saa ruokaa? Tarkkailepa omaa vauvaasi, aika ripeästi huomaat, että erilaisiin itkuihin liittyy muutakin kuin ääntä. Ja ei, miniä ei todellakaan tunnista lapsensa erilasia itkuja, mutta onneksi poikani ei ole yhtä itsepäinen vaan saattaa kokeilla myös ruuan tarjoamista, vaikka lapsen äiti olisi eri mieltä itkun syystä. Siitä he saavat aikaan pienen riidan, mutta siihenkään en puutu menemällä jommankumman puolelle.
Tässä ketjussa on itketty sitä, että anoppi tunkee liikaa perheeseen ja kun minä toimin päinvastoin, katsot sen passiivis-aggressiiviseksi käytökseksi. Ei, tämä on ihan normaalia aikuista elämää, jossa napanuora omaan lapseen on katkaistu ja hyväksytään se, että nyt lapsi pärjää. Ei puututa tekemiseen, ei neuvota, ei ohjata, ei soitella perään. Juuri tätä on peräänkuulutettu monissa viesteissä. Ollaan aikuisia puolin ja toisin ja hyväksytään se, että myös lapsen äiti oppii tuntemaan vauvansa arjessa eikä niin, että hoidattaa lapsensa omalla äidillään.
Vai onko niin, että anoppi kelpaa vain silloin, kun on 24/7 valmiina saapumaan perheen avuksi, mutta toimii kuin entisaikojen piika eli on hiljaa, siivoaa ja tekee töitä ohjeiden mukaan eikä puutu millään tavalla perheen tekemisiin. Vauvan saa ottaa syliin vain erillisestä käskystä ja äiti tietää aina, mikä on lapselle parasta, vaikka kuka tahansa ulkopuolinen olisi eri mieltä.
Nyt menee astetta kovemmin ohi aiheen, mutta hamuilu on refleksi, toisilla vauvoilla on kova imutarve ja jotkut vauvat rauhoittuvat rinnalle/pullolle kun itkevät esim. väsymystä tai kipuakin.
Naurettavaa että yhden riidan ja pariskunnan yhteisen vauvapohdinnan perusteella päättelet, että äiti ei ymmärrä lapsensa viestejä. Niin kuin et itse äiti olisi koskaan ollutkaan. Kyllä vauva useinkin ruuan/rinnan äärelle rauhoittuu vaikka syy olisikin alunperin väsymys. Siihen ruokintaan liittyy vauvan puolelta paljon turvaa, kiintymystä ja lohtua. Ihan normaalilta lapsensa tuntevalta pariskunnalta kuulostavat, joilla välillä tulee erimielisyyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Niin metsä vastaa kun sinne huutaa. En jaksa uskoa, että noin monella on oikeasti paha anoppi.
Ja jos olisi, niin tuskin olisitte niiden poikiakaan kelpuuttaneet. Aika pieleenhän ne olis poikansakin kasvattaneet.
Tää on sitä samaa järjen juoksua, kuin että isovanhempiin pitäisi sokeasti luottaa, koska ovat lapsensa kasvattaneet. Vaam useimmat ovat ne lapsensa kasvattaneet 30 vuotta sitten, kyllä siinä ihmisem järjenjuoksu kerkeää muuttua ja piirteet pahentua. Oma äitini on ihan erilainen mummo mitä oli äitinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ärsyttää, meillä anoppi puuttuu joka asiaan ja arvostelee jopa siitä onko ikkunat pesty tai joku reikä matossa. Siis aivan kuin joku vammainen, joka sanoo kaiken ajattelemansa ääneen. Ja mitä lapseen tulee niin lapsen pitäisi käyttäytyä niin ja näin, kaikki luonnollinen sotku syömään opetellessa on pahasta, kiukkuaminen ja protestointi saa hampaat kiristymään, siis aivan kuin ei olisi saatu lapselle opetettua mitään oikein. Ja anoppi ostelee jotain Marimekko-vaatteita lapselle, siis sellaisia joustamattomasta, silitystä vaativasta kankaasta. Kenen lapsi oikeasti viihtyy semmoisissa, enkä minäkään ole mikään silitän kaikki alusvaatteista lähtien -äiti. Ja sitten vielä kuiskailee että olisi ollut sekin vaate, miksi en pukenut lapselle sitä. Ja sitten lisää kommentointia, että säästä nyt kauneimmat - ai säästäisin ne epäkäytännölliset, ja mitä varten? Ei ole seuraavia tulossa ja eiköhän oma lapseni päätä sitten joskus 20-30v päästä mitä omalle lapselleen pukee jos lapsen saa. Toki pari, ehkä, rakkainta vaatetta ja lelua säästän, tai no turhalta tuntuu sekin kun neliöhinnat on sitä luokkaa että mitä oikeasti arvostaa. Ärsyttävää todella, olen siis pyrkinyt vähentämään kontaktointia minimiin, itse en jaksa tuota arvostelua, en jaksa miettiä ja pakata että no vain mnä vaatteet on tälle vierailuille sopivia ja hyväksyttyjä, enkä myöskään halua että lapsi joutuu miettimään ja kasvamaan tuommoisen analysoinnin kohteena ja saa kuvan ettei hänkään riitä sellaisena kuin on.
Mulle onsäilytetty laatikollinen vanhoja vaatteitani. En ole niitä tyttöjen vaatteita ollut omille pojilleni pukemassa, mutta kiva kun on säästetty. Tuskin yks mummon ostama Marimekko pakottaa teitä isompaan asuntoon muuttamaan...?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaapa valitettavan tutulle! Meiliä oli myös anopin kanssa hyvät välit kunnes syntyi lapsenlapsia ja he ostivat mökin paikkakunnalta, jolla asumme. Kesät he käytännössä asuvat paikkakunnalla ja ramppaavat meillä päivittäin. Todella inhottavaa, kun vain ilmaannutaan meille ilmoittamatta ja kysymättä sopiiko. Pahin oli, kun tulivat ilmoittamatta heille ruohonleikkurin lainaamista varten annetuilla avaimilla ilmoittamatta suoraan sisään, vaikka oltiin kotona. Tästä kun sanottiin, niin johan alkoi marttyyrismi. Avaimia pyydettiin suurieleisesti joka asiaan lainaan ja omat kappaleet avaimista oli jätetty mökille.
Lasten hoidossa ei juuri ole autettu vaan lapsia nähdään änkemällä meille istumaan moneksi tunniksi ja anoppi juoruaa minulle lähes koko ajan minulle tuntemattomien ihmisten asioita. Lapsia käy vain moikkaamassa pikaisesti. Nyt meille syntyi kolmas lapsi, sitä ollaan samalla lailla sylistä repimässä jatkuvasti. Kävin kaupassa ja sanoin anopille että seuraa tuleeko vauvalla kakka ja vaihtaa sen heti jos tulee (osakestoillaan). N. 30 min päästä tulen kaupasta niin vauva on tyytymätön ja kiemurtelee sylissä. Tarkistan vaipan niin onhan ne kakat vaipassa ja peppu punainen. Anoppi ihmeissään, että sielläkö oli kakka.
Pahinta on tuo meidän perheen rajojen totaalinen kunnioittamattomuus ja vittuilu ja marttyyrismi jos niitä rajoja yrittää ystävällisesti laittaa... Joten sympatiat Ap:lle.Vauvan peppu ei mene punaiseksi kakkavaipasta, kuin tuntien kuluessa. Eli olet humputellut kylillä tuntikausia, ja jättänyt vauvanhoidon isovanhempien vastuulle. Kyllä se niin on, että isovanhemmille kuuluu parhaat palat isovanhemmuudesta, ei kakkavaippojen ja pyllyjen pesu. Hoida sinä ne, kun äiti olet, ja kanna vastuusi!
No mun lapset on kai sit tosi herkkäihoisia, kun heillä helotti takapuoli kuin paviaanilla konsanaan varsin nopeasti jos oli kakat vaipassa. Tunteja ei ollut kai ikinä, mutta välillä oli pylly vereslihalla kakan vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaapa valitettavan tutulle! Meiliä oli myös anopin kanssa hyvät välit kunnes syntyi lapsenlapsia ja he ostivat mökin paikkakunnalta, jolla asumme. Kesät he käytännössä asuvat paikkakunnalla ja ramppaavat meillä päivittäin. Todella inhottavaa, kun vain ilmaannutaan meille ilmoittamatta ja kysymättä sopiiko. Pahin oli, kun tulivat ilmoittamatta heille ruohonleikkurin lainaamista varten annetuilla avaimilla ilmoittamatta suoraan sisään, vaikka oltiin kotona. Tästä kun sanottiin, niin johan alkoi marttyyrismi. Avaimia pyydettiin suurieleisesti joka asiaan lainaan ja omat kappaleet avaimista oli jätetty mökille.
Lasten hoidossa ei juuri ole autettu vaan lapsia nähdään änkemällä meille istumaan moneksi tunniksi ja anoppi juoruaa minulle lähes koko ajan minulle tuntemattomien ihmisten asioita. Lapsia käy vain moikkaamassa pikaisesti. Nyt meille syntyi kolmas lapsi, sitä ollaan samalla lailla sylistä repimässä jatkuvasti. Kävin kaupassa ja sanoin anopille että seuraa tuleeko vauvalla kakka ja vaihtaa sen heti jos tulee (osakestoillaan). N. 30 min päästä tulen kaupasta niin vauva on tyytymätön ja kiemurtelee sylissä. Tarkistan vaipan niin onhan ne kakat vaipassa ja peppu punainen. Anoppi ihmeissään, että sielläkö oli kakka.
Pahinta on tuo meidän perheen rajojen totaalinen kunnioittamattomuus ja vittuilu ja marttyyrismi jos niitä rajoja yrittää ystävällisesti laittaa... Joten sympatiat Ap:lle.Vauvan peppu ei mene punaiseksi kakkavaipasta, kuin tuntien kuluessa. Eli olet humputellut kylillä tuntikausia, ja jättänyt vauvanhoidon isovanhempien vastuulle. Kyllä se niin on, että isovanhemmille kuuluu parhaat palat isovanhemmuudesta, ei kakkavaippojen ja pyllyjen pesu. Hoida sinä ne, kun äiti olet, ja kanna vastuusi!
Olisin kuule ottanu vauvan mukaan kauppaan mutta anopille se ei sopinut vaan piti saada väkisin hoitaa vauvaa, kun äkkiähän minä kaupassa käväisen. Plus samalla lailla ja kauemmin oli aamupäivällä kakat jääny huomaamatta, kun piti pitää väkisin omassa sylissä lapsen kiemurtelusta ja kitinästä huolimatta.
Ihme juttu, kun kaikkien maailman muiden ihmisten kanssa ei tarvi tulla toimeen mutta kaikki anopithan on niin mukavia ja täydellisiä yli-ihmisiä, joita ei voi arvostella millään lailla. Samalla tavalla kai vähemmän mukavan työkaverin kanssa pitää yrittää pärjäillä vaikka ei hänestä pitäisikään. On kai muutenkin ihan normaalia, että joskus ne kaikkein rakkaimmat ja lähimmätkin ihmiset ärsyttää vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaapa valitettavan tutulle! Meiliä oli myös anopin kanssa hyvät välit kunnes syntyi lapsenlapsia ja he ostivat mökin paikkakunnalta, jolla asumme. Kesät he käytännössä asuvat paikkakunnalla ja ramppaavat meillä päivittäin. Todella inhottavaa, kun vain ilmaannutaan meille ilmoittamatta ja kysymättä sopiiko. Pahin oli, kun tulivat ilmoittamatta heille ruohonleikkurin lainaamista varten annetuilla avaimilla ilmoittamatta suoraan sisään, vaikka oltiin kotona. Tästä kun sanottiin, niin johan alkoi marttyyrismi. Avaimia pyydettiin suurieleisesti joka asiaan lainaan ja omat kappaleet avaimista oli jätetty mökille.
Lasten hoidossa ei juuri ole autettu vaan lapsia nähdään änkemällä meille istumaan moneksi tunniksi ja anoppi juoruaa minulle lähes koko ajan minulle tuntemattomien ihmisten asioita. Lapsia käy vain moikkaamassa pikaisesti. Nyt meille syntyi kolmas lapsi, sitä ollaan samalla lailla sylistä repimässä jatkuvasti. Kävin kaupassa ja sanoin anopille että seuraa tuleeko vauvalla kakka ja vaihtaa sen heti jos tulee (osakestoillaan). N. 30 min päästä tulen kaupasta niin vauva on tyytymätön ja kiemurtelee sylissä. Tarkistan vaipan niin onhan ne kakat vaipassa ja peppu punainen. Anoppi ihmeissään, että sielläkö oli kakka.
Pahinta on tuo meidän perheen rajojen totaalinen kunnioittamattomuus ja vittuilu ja marttyyrismi jos niitä rajoja yrittää ystävällisesti laittaa... Joten sympatiat Ap:lle.Vauvan peppu ei mene punaiseksi kakkavaipasta, kuin tuntien kuluessa. Eli olet humputellut kylillä tuntikausia, ja jättänyt vauvanhoidon isovanhempien vastuulle. Kyllä se niin on, että isovanhemmille kuuluu parhaat palat isovanhemmuudesta, ei kakkavaippojen ja pyllyjen pesu. Hoida sinä ne, kun äiti olet, ja kanna vastuusi!
Olisin kuule ottanu vauvan mukaan kauppaan mutta anopille se ei sopinut vaan piti saada väkisin hoitaa vauvaa, kun äkkiähän minä kaupassa käväisen. Plus samalla lailla ja kauemmin oli aamupäivällä kakat jääny huomaamatta, kun piti pitää väkisin omassa sylissä lapsen kiemurtelusta ja kitinästä huolimatta.
Ihme juttu, kun kaikkien maailman muiden ihmisten kanssa ei tarvi tulla toimeen mutta kaikki anopithan on niin mukavia ja täydellisiä yli-ihmisiä, joita ei voi arvostella millään lailla. Samalla tavalla kai vähemmän mukavan työkaverin kanssa pitää yrittää pärjäillä vaikka ei hänestä pitäisikään. On kai muutenkin ihan normaalia, että joskus ne kaikkein rakkaimmat ja lähimmätkin ihmiset ärsyttää vai mitä?
Mulla anoppi yritti kanssa tunkea meille hoitamaan vauvaa kun eihän hänen tyhmä miniänsä voi pärjätä vauvasta ja kauppareissusta. En suostunut.
Ja jos joku lupautuu hoitamaan lapsia, siihen kuuluu kyllä myös kakkavaipan vaihto tarvittaessa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset 1v ja 3 v. Anopille kelpaa vain esikoinen, joka on hyvin rauhallinen ja "helppo" lapsi. Nuorempi vaan on kovaääninen ja kuulemma ylivilkas. (Kukaan muu ei huomannut moista) Luulisi että kolmen lapsen kokemuksella tietäisi että sisaruksilla voi olla hyvin erilaiset tempperamentit, kun omatkin lapsensa ovat hyvin erilaisia ihmisiä. Tätä suosimista esiintyy ihan kaikessa; esikoinen saa isoja lahjoja, toinen jotain pskaa kun"eiseymmärrä", esikoista pyydetään mukaan joka paikkaan (pienempää ei) ja kauheasti kehutaan kuinka "Vesa" osaa ja tuo "Veera" vaan sotkee ja huutaa. Ja se jatkuva ihmettely kuinka kiltti "Vesa" on... stana, pieni lapsi kyseessä, ei hänen pyhimys tarvi olla. Eikä anoppi ole ollut näkemässä minkälaisia tinttailukohtauksia tuo pyhimyslapsi saa aikaiseksi. Ihan kuten tuossa vaiheessa pitäkin olla. Inho pienempää kohtaan ollut ihan alusta asti, ei edes onnitellut kun mies kertoi "pikkukakkosesta".
Anoppi on joskus ollut lapsenvahtina, ja lapsi ollut korviaan myöten sonnassa kun palasin menoistani. Tämä hyvällä hajuaistilla kehuskeleva tapaus rupesi puolustelemaan ettei oo ollut kauaa kakka vaipassa ihanjust katsoin, vaikka en ollut muuta sanonut kuin lapselle että huhhuh, mennäänpäs vaihtamaan vaippa. Ja oli ollut kakka vaipassa vähän kauemmin kuin hetken, pylly ihan punainen ja kakan sai hinkata pois. Noin voi toki käydä itsellekin, mutta se stanan "ihan just katsoin"-selittely inhottaa. Ja esimerkkejä riittäisi vielä monta. Eikä muuten hoida enää, jäi kiinni siitä että pisti nuoremman päikkäreille heti aamiaisen jälkeen kun sitä niin väsytti... sitten itkuhälyttimestä volume nolliin, niin saa touhata lempilapsen kanssa rauhassa. Kun tulin kotiin, itku pienempi ihan hysteerisenä pinniksessä, oli tylsyyksissään heittänyt sieltä kaiken pois, ollut siellä n. 1,5 h. Keksi kyllä liudan varsin luovia tekosyitä kun asiasta muutaman valitun sanan hänelle sanoin. Meillä siis makkari yläkerrassa, mutta kunnon huuto kuuluu ilman itkuhälytintäkin. Sai kyllä käyttää itsehillinnästä viimeisetkin rippeet etten repiny omahyväiseltä narsistilta silmiä päästä.
Voi luoja mitä suosimista ja sorsimista!!! Kuka prkl lupautuu lapsenvahdiksi ja vääntää itkuhälyttimestä äänet pois?! Mä olisin kyllä niska-perse otteella nakannut ovesta pihalle, karjaissut et takaisin ei tartte tulla ennen kuin käytös muuttuu ja paiskaissut oven kiinni. En todella antaisi lapsien oppia että toinen on aina parempi ja tärkeämpi ja toinen huonompi ja vähempiarvoinen.
Voi luojan kiitos mun porukoilla ja mieheni porukoilla on järki päässä.
Meillä on ongelmana mummujen tavaratulva. Molemmille sanottu, mun äiti nykyään soittaa löydön tehtyään ja kysyy tarvitaanko. Anoppi suuttui kun "ei kelpaa", ei ostanut mitään puoleen vuoteen. Sitten taas jatkui.... Hitto, kysyisi edes joskus mitä tarvitaan. Vaippapaketti tai laatikollinen korviketta tulis enemmän tarpeeseen kuin helistin, joita on jo 10. Enkä pistäisi vastaan jos synttäri- tai joululahjaksi ostaisivat turhien lelujen sijaan vaikka vaatteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaapa valitettavan tutulle! Meiliä oli myös anopin kanssa hyvät välit kunnes syntyi lapsenlapsia ja he ostivat mökin paikkakunnalta, jolla asumme. Kesät he käytännössä asuvat paikkakunnalla ja ramppaavat meillä päivittäin. Todella inhottavaa, kun vain ilmaannutaan meille ilmoittamatta ja kysymättä sopiiko. Pahin oli, kun tulivat ilmoittamatta heille ruohonleikkurin lainaamista varten annetuilla avaimilla ilmoittamatta suoraan sisään, vaikka oltiin kotona. Tästä kun sanottiin, niin johan alkoi marttyyrismi. Avaimia pyydettiin suurieleisesti joka asiaan lainaan ja omat kappaleet avaimista oli jätetty mökille.
Lasten hoidossa ei juuri ole autettu vaan lapsia nähdään änkemällä meille istumaan moneksi tunniksi ja anoppi juoruaa minulle lähes koko ajan minulle tuntemattomien ihmisten asioita. Lapsia käy vain moikkaamassa pikaisesti. Nyt meille syntyi kolmas lapsi, sitä ollaan samalla lailla sylistä repimässä jatkuvasti. Kävin kaupassa ja sanoin anopille että seuraa tuleeko vauvalla kakka ja vaihtaa sen heti jos tulee (osakestoillaan). N. 30 min päästä tulen kaupasta niin vauva on tyytymätön ja kiemurtelee sylissä. Tarkistan vaipan niin onhan ne kakat vaipassa ja peppu punainen. Anoppi ihmeissään, että sielläkö oli kakka.
Pahinta on tuo meidän perheen rajojen totaalinen kunnioittamattomuus ja vittuilu ja marttyyrismi jos niitä rajoja yrittää ystävällisesti laittaa... Joten sympatiat Ap:lle.Vauvan peppu ei mene punaiseksi kakkavaipasta, kuin tuntien kuluessa. Eli olet humputellut kylillä tuntikausia, ja jättänyt vauvanhoidon isovanhempien vastuulle. Kyllä se niin on, että isovanhemmille kuuluu parhaat palat isovanhemmuudesta, ei kakkavaippojen ja pyllyjen pesu. Hoida sinä ne, kun äiti olet, ja kanna vastuusi!
Kaikkien peput kun ei ole samanlaisia. Mun murun takapuoli on hyvinkin arka, jos se kakka siellä puolikin tuntia oleskelee, kyllä tasan tarkkaan on kirkuvan punaiset pakarat.
Ja vaikka isovanhemmuuteen kuuluisikin vaan parhaat palat, lapsenhoitoon kuuluu että vaippa pidetään kakkavapaana alueena. Eli jos et kestä vaihtaa haisevaa pakettia, älä lupaudu lapsenvahdiksi.
Vierailija kirjoitti:
Mä tiedän mistä mun miniä tulee tänne tulevaisuudessa valittamaan.
Se valittaa siitä, että mä en hoida, enkä ota ikinä yökylään. En myöskään anna lapsille mitään ruokaa vaan niiden pitää aina tuoda omat ruoat mukana.
Tuli vaan mieleen
Tuskinpa olet ainoa mahdollinen lastenhoitoapu heille. Meille ainakin tädit, sedät ja kummit ovat olleet suuremmassa merkityksessä pikkulapsiaikana, ja sitten kouluiässä mummoloista on tullut hitti.
Etkö ruoki omia lapsiasikaan kun kylään tulevat, vai mitä oikein tarkoitit? Kun perhe tulee teille kylään, niin tarjoat ruokaa pojalle ja miniälle, mutta et lapselle? Jos tarkoitat vauvanruokaa, niin enpä sellaista emäntää ole tavannut joka on kuvitellut kyläpaikasta automaattisesti löytyvän pikkuvauvan murkinat, oli kyseessä tissimaito, korvike, tai jokin sose mikä sopii sillä hetkellä vauvalle.
Meillä lapset 1v ja 3 v. Anopille kelpaa vain esikoinen, joka on hyvin rauhallinen ja "helppo" lapsi. Nuorempi vaan on kovaääninen ja kuulemma ylivilkas. (Kukaan muu ei huomannut moista) Luulisi että kolmen lapsen kokemuksella tietäisi että sisaruksilla voi olla hyvin erilaiset tempperamentit, kun omatkin lapsensa ovat hyvin erilaisia ihmisiä. Tätä suosimista esiintyy ihan kaikessa; esikoinen saa isoja lahjoja, toinen jotain pskaa kun"eiseymmärrä", esikoista pyydetään mukaan joka paikkaan (pienempää ei) ja kauheasti kehutaan kuinka "Vesa" osaa ja tuo "Veera" vaan sotkee ja huutaa. Ja se jatkuva ihmettely kuinka kiltti "Vesa" on... stana, pieni lapsi kyseessä, ei hänen pyhimys tarvi olla. Eikä anoppi ole ollut näkemässä minkälaisia tinttailukohtauksia tuo pyhimyslapsi saa aikaiseksi. Ihan kuten tuossa vaiheessa pitäkin olla. Inho pienempää kohtaan ollut ihan alusta asti, ei edes onnitellut kun mies kertoi "pikkukakkosesta".
Anoppi on joskus ollut lapsenvahtina, ja lapsi ollut korviaan myöten sonnassa kun palasin menoistani. Tämä hyvällä hajuaistilla kehuskeleva tapaus rupesi puolustelemaan ettei oo ollut kauaa kakka vaipassa ihanjust katsoin, vaikka en ollut muuta sanonut kuin lapselle että huhhuh, mennäänpäs vaihtamaan vaippa. Ja oli ollut kakka vaipassa vähän kauemmin kuin hetken, pylly ihan punainen ja kakan sai hinkata pois. Noin voi toki käydä itsellekin, mutta se stanan "ihan just katsoin"-selittely inhottaa. Ja esimerkkejä riittäisi vielä monta. Eikä muuten hoida enää, jäi kiinni siitä että pisti nuoremman päikkäreille heti aamiaisen jälkeen kun sitä niin väsytti... sitten itkuhälyttimestä volume nolliin, niin saa touhata lempilapsen kanssa rauhassa. Kun tulin kotiin, itku pienempi ihan hysteerisenä pinniksessä, oli tylsyyksissään heittänyt sieltä kaiken pois, ollut siellä n. 1,5 h. Keksi kyllä liudan varsin luovia tekosyitä kun asiasta muutaman valitun sanan hänelle sanoin. Meillä siis makkari yläkerrassa, mutta kunnon huuto kuuluu ilman itkuhälytintäkin. Sai kyllä käyttää itsehillinnästä viimeisetkin rippeet etten repiny omahyväiseltä narsistilta silmiä päästä.