Lue keskustelun säännöt.
Mun mies on niin suuri pettymyksen aihe mulle
29.07.2016 |
Se vaan on. Valitsin sen huolellisesti, mutta ei se ollutkaan hyvä valinta, koska itse aloin muuttua. Ja on mies ilmankin muuttumistani pettymyksen aihe minulle. Ei hän elä perhe-elämääkään laisinkaan minun kuvittelemallani tavalla. En kestä. Mulla on väärä mies, aarght. Siis minulle väärä. Mun on vaikea kuitenkaan erota, koska ei siellä ole näköpiirissä elämää, yksinäisenä. Masennusta vain. Mies ei tee asioita siten kuin mä haluaisin. Olen sille sanonut sata kertaa, että tee näin, mutta mies ei tee. Nyt alan olla liian pettynyt kestämään enää syyttäen itseäni liioista vaatimuksista. Näin olen siis tehnyt ja ajatellut, että mä vaadin liikoja tai väärin. Mutta ei se olisi liikaa vaadittu, että elämäni olisi sellaista kuin itse haluan. Se olisi kivaa.
Kommentit (333)
Jos lapsuusvalokuvani ovat menneet vintillä pilalle, niin kuinka mieheni korvaa ne minulle?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä minä minä. Oman rautapanssarinsa sisällä on tunkkaista ja yksinäistä.
Voi olla, mutta enpä ole sitä itse itselleni luonut. Jos mulla sellainen on se on lapsuuskotini vika.
ApEihän tuo tilanne paremmaksi muutu, ellet ymmärrä sitä, että olet itse oman elämäsi herra. Muutos lähtee sinusta ja ei se surkuttelemalla ainakaan kohene. Lapsuudenkodista huolimatta on moni tehnyt elämästään sellaisen kuin haluaa.
Joo joo, mutta säkin taas olet loukkaava luullessasi että sen voi aina vain sormia napsauttamalla hoitaa. Elämästä sellaisen saada kuin haluaa lapsuudenkodin vaurioiden jälkeen. Osa ei koskaan edes tajua mitä menetti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ajatellut miltä mahtaa miehestäsi tuntua? Ei varmasti halua elää määräämäsi tavalla ja siksi pistää hanttiin. Hyvä niin. Joskus on hyvä pysähtyä ja ajatella vieressä olevan ihmisen näkökulmasta.
En halua miestä, joka ei halua antaa minun elää kuten minä haluan ja jos mä sanon, että min tavaroita ei viedä vinttiin ja toinen silti vie, niin en ajattele miltä hänestä tuntuu jos mä suutun. Vois edes neuvotella että mihin ne sitten pannaan. Tai jos on niin huono muisti, ettei muista mitä hänelle on sanottu niin kirjoittakoon vintinportaisiin lapun, että "en vie toisen tavaroita vinttiin". Jos se että rajoitan näin kamalasti on ikävää niin en halua elää enää miehen kanssa.
Ap
Olet siis marttyyri, uhriutuja, komentoora-pirttihirmu ja itsekkäästi ulkoistat kaiken vastuun elämäsi onnellisuudesta muille. Onpas kiva juttu. Not.
Olet saanut täältä hyvät ohjeet miten toimia. Toimi.
Kuinkahan paljon ulkoaohjautuvia ihmisiä Suomessakin taaplaa? Ja sitten tulee näitä valopäitä selittämään, että hekin ovat oman elämänsä herroja. Eivät ole, ennen kuin oppivat sisältäänkäsin ohjautuviksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ajatellut miltä mahtaa miehestäsi tuntua? Ei varmasti halua elää määräämäsi tavalla ja siksi pistää hanttiin. Hyvä niin. Joskus on hyvä pysähtyä ja ajatella vieressä olevan ihmisen näkökulmasta.
En halua miestä, joka ei halua antaa minun elää kuten minä haluan ja jos mä sanon, että min tavaroita ei viedä vinttiin ja toinen silti vie, niin en ajattele miltä hänestä tuntuu jos mä suutun. Vois edes neuvotella että mihin ne sitten pannaan. Tai jos on niin huono muisti, ettei muista mitä hänelle on sanottu niin kirjoittakoon vintinportaisiin lapun, että "en vie toisen tavaroita vinttiin". Jos se että rajoitan näin kamalasti on ikävää niin en halua elää enää miehen kanssa.
ApOlet siis marttyyri, uhriutuja, komentoora-pirttihirmu ja itsekkäästi ulkoistat kaiken vastuun elämäsi onnellisuudesta muille. Onpas kiva juttu. Not.
Olet saanut täältä hyvät ohjeet miten toimia. Toimi.
Mitkä hyvät ohjeet? Millaisia ohjeita kuinka kuunnella sisintäni yliminän varjosta? En ole lukenut ensimmäistäkään. Koska siitä lähdetään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitäpaitsi moni hyväksikäyttää näitä ulkoaohjautuvia ihmisiä itsekkäästi vieläpä hyväkseen ja kavahtaa heidän haluaan päästä pois siitä muiden miellyttämisen ikeestä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä minä minä. Oman rautapanssarinsa sisällä on tunkkaista ja yksinäistä.
Voi olla, mutta enpä ole sitä itse itselleni luonut. Jos mulla sellainen on se on lapsuuskotini vika.
ApOnkohan tää se "mies ei uskalla olla oma itsensä.." ketjun aloittaja? Vaikuttaa niin samalle jankuttamiselle.
Ei kuulosta tutulle?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millä logiikalla ulkoaohjautuva ihminen on oman elämänsä ja itsensä herra?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keksitty aloitus. Tarkoitus kritisoida minäminä-ihmisiä.
En keksi mutta jos joku minä-minä -ihminen tuntee piston sydämessään niin ei haittaa.
Ap
Anteeksi tuo kommenttini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen usean kuukauden ajan lukenut näitä ap:n ketjuja joissa SAMA asia vain kiertää kehää. Tilanne on nähtävästi ollut tällainen jo pitkään.
Pahinta on, että kaikki ap:n toiminta ja erityisesti lasten kaltoinkohtelu selitetään vain YHDELLÄ asialla: Koska äiti, koska lapsuudenkoti jne. niin minulla on OIKEUS kohdella omia lapsiani huonosti.
Ap ymmärrätkö että vaikka olisit miten henkisesti vammautunut niin sinulla *EI*, kuuletko *EI OLE* oikeutta kohdella lapsiasi huonosti? Teet VÄÄRIN.
Sinulla on VELVOLLISUUS (kyllä, vaikka olisit kokenut mitä tahansa) poistua lasten ja miehen elämästä jos et pysty lopettamaan kaltoinkohtelua.
Ymmärrän paljonkin mielenterveyden häiriöistä mutta ap:n toiminta on täysin anteeksiantamatonta, koska hän TIEDOSTAA tilanteensa mutta itsekkyyttään jatkaa muiden satuttamista ja tuhoamista.
Toivoisin että olisit trolli mutta taidat valitettavasti olla todellinen. Sydämeni itkee lastesi puolesta.
Koska jos ulkoaohjautuvalla ihmisellä olisi kyky muuttua, niin ei hän olisi ulkoaohjautuva. Itse tiedostin olevani sitä jo noin 1994, tai aiemminkin, mutta en ole tähän päivään saakka saanut siihen apua, vaikka olen terapiassakin käynyt 6 vuotta. Oma ajatukseni miksi en ole saanut on se, että terapiani ei ollut joko tarpeeksi syväluotaavaa tai sitten siinä ei ymmärretty minun kotini narsistisuuden luonnetta, vaan käsiteltiin kasvattaajaani ns. normaalina ja ongelmia minussa olevina. En tiedä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen usean kuukauden ajan lukenut näitä ap:n ketjuja joissa SAMA asia vain kiertää kehää. Tilanne on nähtävästi ollut tällainen jo pitkään.
Pahinta on, että kaikki ap:n toiminta ja erityisesti lasten kaltoinkohtelu selitetään vain YHDELLÄ asialla: Koska äiti, koska lapsuudenkoti jne. niin minulla on OIKEUS kohdella omia lapsiani huonosti.
Ap ymmärrätkö että vaikka olisit miten henkisesti vammautunut niin sinulla *EI*, kuuletko *EI OLE* oikeutta kohdella lapsiasi huonosti? Teet VÄÄRIN.
Sinulla on VELVOLLISUUS (kyllä, vaikka olisit kokenut mitä tahansa) poistua lasten ja miehen elämästä jos et pysty lopettamaan kaltoinkohtelua.
Ymmärrän paljonkin mielenterveyden häiriöistä mutta ap:n toiminta on täysin anteeksiantamatonta, koska hän TIEDOSTAA tilanteensa mutta itsekkyyttään jatkaa muiden satuttamista ja tuhoamista.
Toivoisin että olisit trolli mutta taidat valitettavasti olla todellinen. Sydämeni itkee lastesi puolesta.
Mun tytär tulee joka päivä syliini useita kertoja eli en ole onnistunut täysin torpedoimaan suhdettamme. Poika ei ole sen sorttinen, että tulee syliin mutta antaa halata ja ei ainakaan vaikuta suhde menneen vielä mönkään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä minä minä. Oman rautapanssarinsa sisällä on tunkkaista ja yksinäistä.
Voi olla, mutta enpä ole sitä itse itselleni luonut. Jos mulla sellainen on se on lapsuuskotini vika.
ApAp, olet uhriutuja. Uhriutuminen estää sua etenemästä. googlaa "uhriutuminen". Voit ihan hyvin tehdä elämästäsi sellaisen kuin haluat, rajoitteet ovat vain omassa päässäsi. Nykyaikana ei ole mitenkään tavatonta ottaa avioeroa, olla yksinhuoltaja tai naisen etävanhempi. Miehen kanssa voitte sopia viikko-viikko-systeemin, siihen on ns. pakko suostua jos et halua enempää vastuuta. Sulla on itsellä käsissä sun loppuelämän avaimet! Voi olla että nyt tunnet ettet halua lapsiakaan enää, kun sulla on päässä ajatus siitä, millainen äiti sun tulisi olla. Sä voit olla vapaa, nauttia elämästä ja hyvä äiti lapsillesi silti. Luotat vaan itseesi ja löydät vahvuudet sun sisältä! Ei mitään tuollaisia puheita "minne mä menisin, mitä mä tekisin, en osaa haluta mitään..." tuo on uhriutuvan puhetta! Tottakai sulla on haluja, tahtoa, ideoita, haaveita! Et ole tyhjä sisältä, sä et vaan kuule nyt täysin mitä sisällä kuuluu! Aloita pienestä ja tee jotain. Ihmettele elämää. Miestä ei kannata yrittää muuttaa, toiselle täytyy antaa vapaus tehdä asiat omalla tavallaan. Jos kyse ei ole laiminlyönneistä/väkivallasta, on vain erilaisia tapoja tehdä asiat. Olet päässyt pitkälle kun tiedostat, että haluaisit vain erilaisen kumppanin. Sitä kannattaa kuunnella! Sulla on mahdollisuus luoda sun oma onni! Suomalaisessa yhteiskunnassa onneksi yhteiskunnan turvaverkkokin kantaa, ja kun tyytyy vähempään (esim. jos menetät materiaalista turvallisuutta erotessa), vähempi tekee onnelliseksi! Oikeita ajatuksia sulla on, kuuntele niitä! Ja älä välitä mitä muut sanovat. Varmasti löytyy tuhansia ihmisiä jotka tuomitsevat valintasi ja miksi? Koska heillä ei ole rohkeutta kuunnella itseään ja ratkaista sisäisen tyytymättömyytensä ongelmia! Muista vaan kuitenkin tehdä asiat huolella, järkevästi, rauhassa ja itseä kuunnellen, ettei lähde vauhti liian kovaksi. Muista lepo ja sisäinen ääni. Sä voit tänään ottaa sun elämän ohjat sun käsiin :)
En mä ole uhriutuja, mä olen uhri. Käyn terapiassa ja terapeutti sanoi niin. Ja annatsä mulle itsenäisen naisen neuvoja? Haha, mun äidinkin vanhemmat ovat aikanaan eronneet, eli suvussamme ei naiset todellakaan ole mihistä riippuvaisia. Mun turvallisuudentunne on henkisesti vaurioitunut, siis emotionaalisesti, ei ulkoisissa puitteissa, osaan elää täysin itsenäistä elämää jos valitsen niin. Mutta kun se on ulkoaohjautuvaa, ei minäni ohjaamaa. Lapsuudenkodin kaikuja. No, täytyy sanoa miehen eduksi, että hän on tukenut minua itsenäistymään ja ajattelemaan minästä käsin.
Ap
Googleta se uhriutuminen. se tapahtuu useimmiten ihmisille, jotka ovat olleet uhreja. Uhri-status jää päälle ja estää elämästä omaa elämää todella. Juuri niin kuin kuvailet! Itsekin "sairastuin" uhriutumiseen juuri uhriksi joutumisen kautta. Harva ei-uhri siihen kierteeseen joutuu! Uhriutuminen-termiä käytetään väärin, googlaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen usean kuukauden ajan lukenut näitä ap:n ketjuja joissa SAMA asia vain kiertää kehää. Tilanne on nähtävästi ollut tällainen jo pitkään.
Pahinta on, että kaikki ap:n toiminta ja erityisesti lasten kaltoinkohtelu selitetään vain YHDELLÄ asialla: Koska äiti, koska lapsuudenkoti jne. niin minulla on OIKEUS kohdella omia lapsiani huonosti.
Ap ymmärrätkö että vaikka olisit miten henkisesti vammautunut niin sinulla *EI*, kuuletko *EI OLE* oikeutta kohdella lapsiasi huonosti? Teet VÄÄRIN.
Sinulla on VELVOLLISUUS (kyllä, vaikka olisit kokenut mitä tahansa) poistua lasten ja miehen elämästä jos et pysty lopettamaan kaltoinkohtelua.
Ymmärrän paljonkin mielenterveyden häiriöistä mutta ap:n toiminta on täysin anteeksiantamatonta, koska hän TIEDOSTAA tilanteensa mutta itsekkyyttään jatkaa muiden satuttamista ja tuhoamista.
Toivoisin että olisit trolli mutta taidat valitettavasti olla todellinen. Sydämeni itkee lastesi puolesta.
Ja kiertää samaa uhriutumisen kehää. Niin kauan kun ei sitä tiedosta, muutosta ei tule. Se menneisyys kun ei muuksi muutu. Ulkoaohjautumisen katkaiseminen on saakelin pelottavaa ja tuntuu että järki lähtee, mutta siihen pystyy kyllä. Pitää vaan mennä vähän romuksi ensin. Monet SSRI-lääkkeet estää tän kierteen katkeamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä minä minä. Oman rautapanssarinsa sisällä on tunkkaista ja yksinäistä.
Voi olla, mutta enpä ole sitä itse itselleni luonut. Jos mulla sellainen on se on lapsuuskotini vika.
ApAp, olet uhriutuja. Uhriutuminen estää sua etenemästä. googlaa "uhriutuminen". Voit ihan hyvin tehdä elämästäsi sellaisen kuin haluat, rajoitteet ovat vain omassa päässäsi. Nykyaikana ei ole mitenkään tavatonta ottaa avioeroa, olla yksinhuoltaja tai naisen etävanhempi. Miehen kanssa voitte sopia viikko-viikko-systeemin, siihen on ns. pakko suostua jos et halua enempää vastuuta. Sulla on itsellä käsissä sun loppuelämän avaimet! Voi olla että nyt tunnet ettet halua lapsiakaan enää, kun sulla on päässä ajatus siitä, millainen äiti sun tulisi olla. Sä voit olla vapaa, nauttia elämästä ja hyvä äiti lapsillesi silti. Luotat vaan itseesi ja löydät vahvuudet sun sisältä! Ei mitään tuollaisia puheita "minne mä menisin, mitä mä tekisin, en osaa haluta mitään..." tuo on uhriutuvan puhetta! Tottakai sulla on haluja, tahtoa, ideoita, haaveita! Et ole tyhjä sisältä, sä et vaan kuule nyt täysin mitä sisällä kuuluu! Aloita pienestä ja tee jotain. Ihmettele elämää. Miestä ei kannata yrittää muuttaa, toiselle täytyy antaa vapaus tehdä asiat omalla tavallaan. Jos kyse ei ole laiminlyönneistä/väkivallasta, on vain erilaisia tapoja tehdä asiat. Olet päässyt pitkälle kun tiedostat, että haluaisit vain erilaisen kumppanin. Sitä kannattaa kuunnella! Sulla on mahdollisuus luoda sun oma onni! Suomalaisessa yhteiskunnassa onneksi yhteiskunnan turvaverkkokin kantaa, ja kun tyytyy vähempään (esim. jos menetät materiaalista turvallisuutta erotessa), vähempi tekee onnelliseksi! Oikeita ajatuksia sulla on, kuuntele niitä! Ja älä välitä mitä muut sanovat. Varmasti löytyy tuhansia ihmisiä jotka tuomitsevat valintasi ja miksi? Koska heillä ei ole rohkeutta kuunnella itseään ja ratkaista sisäisen tyytymättömyytensä ongelmia! Muista vaan kuitenkin tehdä asiat huolella, järkevästi, rauhassa ja itseä kuunnellen, ettei lähde vauhti liian kovaksi. Muista lepo ja sisäinen ääni. Sä voit tänään ottaa sun elämän ohjat sun käsiin :)
En mä ole uhriutuja, mä olen uhri. Käyn terapiassa ja terapeutti sanoi niin. Ja annatsä mulle itsenäisen naisen neuvoja? Haha, mun äidinkin vanhemmat ovat aikanaan eronneet, eli suvussamme ei naiset todellakaan ole mihistä riippuvaisia. Mun turvallisuudentunne on henkisesti vaurioitunut, siis emotionaalisesti, ei ulkoisissa puitteissa, osaan elää täysin itsenäistä elämää jos valitsen niin. Mutta kun se on ulkoaohjautuvaa, ei minäni ohjaamaa. Lapsuudenkodin kaikuja. No, täytyy sanoa miehen eduksi, että hän on tukenut minua itsenäistymään ja ajattelemaan minästä käsin.
ApGoogleta se uhriutuminen. se tapahtuu useimmiten ihmisille, jotka ovat olleet uhreja. Uhri-status jää päälle ja estää elämästä omaa elämää todella. Juuri niin kuin kuvailet! Itsekin "sairastuin" uhriutumiseen juuri uhriksi joutumisen kautta. Harva ei-uhri siihen kierteeseen joutuu! Uhriutuminen-termiä käytetään väärin, googlaa
Joo no kiitos, täytty katsoa. Ja anteeksi vähän ärähtävä viestini sinulle(?) koska edellinen viestisihän oli niin positiivinen, ettei tod ansainnut moista. Kiitos siitä siis,
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen usean kuukauden ajan lukenut näitä ap:n ketjuja joissa SAMA asia vain kiertää kehää. Tilanne on nähtävästi ollut tällainen jo pitkään.
Pahinta on, että kaikki ap:n toiminta ja erityisesti lasten kaltoinkohtelu selitetään vain YHDELLÄ asialla: Koska äiti, koska lapsuudenkoti jne. niin minulla on OIKEUS kohdella omia lapsiani huonosti.
Ap ymmärrätkö että vaikka olisit miten henkisesti vammautunut niin sinulla *EI*, kuuletko *EI OLE* oikeutta kohdella lapsiasi huonosti? Teet VÄÄRIN.
Sinulla on VELVOLLISUUS (kyllä, vaikka olisit kokenut mitä tahansa) poistua lasten ja miehen elämästä jos et pysty lopettamaan kaltoinkohtelua.
Ymmärrän paljonkin mielenterveyden häiriöistä mutta ap:n toiminta on täysin anteeksiantamatonta, koska hän TIEDOSTAA tilanteensa mutta itsekkyyttään jatkaa muiden satuttamista ja tuhoamista.
Toivoisin että olisit trolli mutta taidat valitettavasti olla todellinen. Sydämeni itkee lastesi puolesta.
Ja kiertää samaa uhriutumisen kehää. Niin kauan kun ei sitä tiedosta, muutosta ei tule. Se menneisyys kun ei muuksi muutu. Ulkoaohjautumisen katkaiseminen on saakelin pelottavaa ja tuntuu että järki lähtee, mutta siihen pystyy kyllä. Pitää vaan mennä vähän romuksi ensin. Monet SSRI-lääkkeet estää tän kierteen katkeamista.
No, romuksimenovaihe on ainakin olemassa. Ja SSRI:eitä ei ole :)
Mutta en tiedä miten se katkaistaan, mutta nykyinen terapia auttanee siinä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen pettynyt omaan aiempaan elämääni, se oli olosuhteiden uhrina elämistä, olen pettynyt vanhempiini, sekä isääni että äitiini. Kaikki parin vuoden sisällä. Tai no elämääni olen ollut pettynyt 15-vuotiaana elon jälkeen, mutta vanhempiini vasta nyt aivan äskettäin eskaloitui pettymiset jne. Kamalia kakaroita ja idiootteja itsekkäitä hirviöitä. Ap
Hei sä tarviit terapiaa jotta voit muuttaa ajattelutapasi. Sitten pääset eteenpäin.
Ap mulla on narsistinen läheinen ja olen käynyt tismalleen samoja asioita ja ajatuksia läpi. Itsellä 10v terapiaa takana, viimein loppumassa. toista ei voi potkia väkisin eteenpäin, mutta ainakin näkisin nuo ajatuksesi miehesi jättämisestä kuitenkin positiivisina, vaikka sun mieli ei vielä uskokaan että mihinkään positiiviseen pystyt. Sä oot menneisyyden vanki, aika katkaista ne kahleet ja lakata pelkäämästä. hurjia tunteita voi tulla, etenkin kun on tottunut olemaan ulkoa ohjautuva. Itse tunsin että sekoan, epäilin olevani hullu, ne omat askeleet tuntui niin vaikeilta ilman narsistin kahletta. Ja se tunne kun tajusin, että voin päästä eteenpäin. Olin melkein vihainen itselleni, että hetkinen..eihän musta tältä saa tuntua. Munhan pitää vihata sitä väkivaltaista narsistia loppuelämäni (ja jähmettyä paikoilleen). Jotain vain naksahti päässä ja tässä ollaan. Nyt aion tehdä sen mitä haluan, miten haluan, kunhan muistan olla hyvä ihminen. Narsisti sai mut uskomaan että olen täysi paska. Meni vuosia että tajusin, että eihän kukaan muu ihminen voi määritellä mua paskaksi. Ja itselläkin takana n. 20 vuotta aktiivisesti jatkunut narsistin läheisenä oleminen (perheenjäsen). Tuo narsisti teki minusta tavallaan nukkensa, ja siihen rooliin kasvoin. roolista poispyristely on vienyt 10 vuotta, mutta niin kuin sanoin, aika vahvana täältä suosta noustiin. tuntuu että kun on tällaisen helvetin läpi mennyt, ei mikään enää satuta mua (kärjistetysti).
ups, käytkin jo. Toivottavasti siitä on apua!
Eihän tuo tilanne paremmaksi muutu, ellet ymmärrä sitä, että olet itse oman elämäsi herra. Muutos lähtee sinusta ja ei se surkuttelemalla ainakaan kohene. Lapsuudenkodista huolimatta on moni tehnyt elämästään sellaisen kuin haluaa.