Lue keskustelun säännöt.
Mun mies on niin suuri pettymyksen aihe mulle
29.07.2016 |
Se vaan on. Valitsin sen huolellisesti, mutta ei se ollutkaan hyvä valinta, koska itse aloin muuttua. Ja on mies ilmankin muuttumistani pettymyksen aihe minulle. Ei hän elä perhe-elämääkään laisinkaan minun kuvittelemallani tavalla. En kestä. Mulla on väärä mies, aarght. Siis minulle väärä. Mun on vaikea kuitenkaan erota, koska ei siellä ole näköpiirissä elämää, yksinäisenä. Masennusta vain. Mies ei tee asioita siten kuin mä haluaisin. Olen sille sanonut sata kertaa, että tee näin, mutta mies ei tee. Nyt alan olla liian pettynyt kestämään enää syyttäen itseäni liioista vaatimuksista. Näin olen siis tehnyt ja ajatellut, että mä vaadin liikoja tai väärin. Mutta ei se olisi liikaa vaadittu, että elämäni olisi sellaista kuin itse haluan. Se olisi kivaa.
Kommentit (333)
Vierailija kirjoitti:
Ap, oletko koskaan miettinyt kuinka monelle ihmiselle, esim. vanhemmillesi, lapsillesi, miehellesi, ystävillesi sinä tai sinun tekemisesi tai tekemättä jättämisesi ovat olleet pettymyksiä? Joskus voi myös katsoa peiliin eikä vain osoittaa syyttävää sormea joka suuntaan.
Tääkin on siis niin tyhmää, pitäiskö mun jotenkin mittiä, että olenko mä ollut tuolle Eevillekin nyt pettymys? Perkele, Eevi on hyvä ja kertoo, avaa suunsa. En ala meedioksi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, minä en olisi ollut pettymys äidilleni, jos olisin ollut sellainen kuin äitini halusi. Mutta eihän oikeasti hyvä ja kunnon vanhempi niin ajattele. En edes tiedä, missä ne vanhempien kriteerit sitten ovat, ettei lapsi ole heille pettymys, vai mitä sä 39 ajattelet, että ne on? Ei kai mun nyt äitini halun lailla kuulu elää, että vain jos olisin elänyt kuten äiti sanoo, äitini ei ois ollut pettynyt minuun? Sitäkö sä halusit sanoa?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Äitihullun perjantaipläjäys
Äitijärkevän.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä minä minä. Oman rautapanssarinsa sisällä on tunkkaista ja yksinäistä.
Voi olla, mutta enpä ole sitä itse itselleni luonut. Jos mulla sellainen on se on lapsuuskotini vika.
Ap
Ap, olet uhriutuja. Uhriutuminen estää sua etenemästä. googlaa "uhriutuminen". Voit ihan hyvin tehdä elämästäsi sellaisen kuin haluat, rajoitteet ovat vain omassa päässäsi. Nykyaikana ei ole mitenkään tavatonta ottaa avioeroa, olla yksinhuoltaja tai naisen etävanhempi. Miehen kanssa voitte sopia viikko-viikko-systeemin, siihen on ns. pakko suostua jos et halua enempää vastuuta. Sulla on itsellä käsissä sun loppuelämän avaimet! Voi olla että nyt tunnet ettet halua lapsiakaan enää, kun sulla on päässä ajatus siitä, millainen äiti sun tulisi olla. Sä voit olla vapaa, nauttia elämästä ja hyvä äiti lapsillesi silti. Luotat vaan itseesi ja löydät vahvuudet sun sisältä! Ei mitään tuollaisia puheita "minne mä menisin, mitä mä tekisin, en osaa haluta mitään..." tuo on uhriutuvan puhetta! Tottakai sulla on haluja, tahtoa, ideoita, haaveita! Et ole tyhjä sisältä, sä et vaan kuule nyt täysin mitä sisällä kuuluu! Aloita pienestä ja tee jotain. Ihmettele elämää. Miestä ei kannata yrittää muuttaa, toiselle täytyy antaa vapaus tehdä asiat omalla tavallaan. Jos kyse ei ole laiminlyönneistä/väkivallasta, on vain erilaisia tapoja tehdä asiat. Olet päässyt pitkälle kun tiedostat, että haluaisit vain erilaisen kumppanin. Sitä kannattaa kuunnella! Sulla on mahdollisuus luoda sun oma onni! Suomalaisessa yhteiskunnassa onneksi yhteiskunnan turvaverkkokin kantaa, ja kun tyytyy vähempään (esim. jos menetät materiaalista turvallisuutta erotessa), vähempi tekee onnelliseksi! Oikeita ajatuksia sulla on, kuuntele niitä! Ja älä välitä mitä muut sanovat. Varmasti löytyy tuhansia ihmisiä jotka tuomitsevat valintasi ja miksi? Koska heillä ei ole rohkeutta kuunnella itseään ja ratkaista sisäisen tyytymättömyytensä ongelmia! Muista vaan kuitenkin tehdä asiat huolella, järkevästi, rauhassa ja itseä kuunnellen, ettei lähde vauhti liian kovaksi. Muista lepo ja sisäinen ääni. Sä voit tänään ottaa sun elämän ohjat sun käsiin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä minä minä. Oman rautapanssarinsa sisällä on tunkkaista ja yksinäistä.
Voi olla, mutta enpä ole sitä itse itselleni luonut. Jos mulla sellainen on se on lapsuuskotini vika.
ApAp, olet uhriutuja. Uhriutuminen estää sua etenemästä. googlaa "uhriutuminen". Voit ihan hyvin tehdä elämästäsi sellaisen kuin haluat, rajoitteet ovat vain omassa päässäsi. Nykyaikana ei ole mitenkään tavatonta ottaa avioeroa, olla yksinhuoltaja tai naisen etävanhempi. Miehen kanssa voitte sopia viikko-viikko-systeemin, siihen on ns. pakko suostua jos et halua enempää vastuuta. Sulla on itsellä käsissä sun loppuelämän avaimet! Voi olla että nyt tunnet ettet halua lapsiakaan enää, kun sulla on päässä ajatus siitä, millainen äiti sun tulisi olla. Sä voit olla vapaa, nauttia elämästä ja hyvä äiti lapsillesi silti. Luotat vaan itseesi ja löydät vahvuudet sun sisältä! Ei mitään tuollaisia puheita "minne mä menisin, mitä mä tekisin, en osaa haluta mitään..." tuo on uhriutuvan puhetta! Tottakai sulla on haluja, tahtoa, ideoita, haaveita! Et ole tyhjä sisältä, sä et vaan kuule nyt täysin mitä sisällä kuuluu! Aloita pienestä ja tee jotain. Ihmettele elämää. Miestä ei kannata yrittää muuttaa, toiselle täytyy antaa vapaus tehdä asiat omalla tavallaan. Jos kyse ei ole laiminlyönneistä/väkivallasta, on vain erilaisia tapoja tehdä asiat. Olet päässyt pitkälle kun tiedostat, että haluaisit vain erilaisen kumppanin. Sitä kannattaa kuunnella! Sulla on mahdollisuus luoda sun oma onni! Suomalaisessa yhteiskunnassa onneksi yhteiskunnan turvaverkkokin kantaa, ja kun tyytyy vähempään (esim. jos menetät materiaalista turvallisuutta erotessa), vähempi tekee onnelliseksi! Oikeita ajatuksia sulla on, kuuntele niitä! Ja älä välitä mitä muut sanovat. Varmasti löytyy tuhansia ihmisiä jotka tuomitsevat valintasi ja miksi? Koska heillä ei ole rohkeutta kuunnella itseään ja ratkaista sisäisen tyytymättömyytensä ongelmia! Muista vaan kuitenkin tehdä asiat huolella, järkevästi, rauhassa ja itseä kuunnellen, ettei lähde vauhti liian kovaksi. Muista lepo ja sisäinen ääni. Sä voit tänään ottaa sun elämän ohjat sun käsiin :)
En mä ole uhriutuja, mä olen uhri. Käyn terapiassa ja terapeutti sanoi niin. Ja annatsä mulle itsenäisen naisen neuvoja? Haha, mun äidinkin vanhemmat ovat aikanaan eronneet, eli suvussamme ei naiset todellakaan ole mihistä riippuvaisia. Mun turvallisuudentunne on henkisesti vaurioitunut, siis emotionaalisesti, ei ulkoisissa puitteissa, osaan elää täysin itsenäistä elämää jos valitsen niin. Mutta kun se on ulkoaohjautuvaa, ei minäni ohjaamaa. Lapsuudenkodin kaikuja. No, täytyy sanoa miehen eduksi, että hän on tukenut minua itsenäistymään ja ajattelemaan minästä käsin.
Ap
Oletko ajatellut miltä mahtaa miehestäsi tuntua? Ei varmasti halua elää määräämäsi tavalla ja siksi pistää hanttiin. Hyvä niin. Joskus on hyvä pysähtyä ja ajatella vieressä olevan ihmisen näkökulmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäminäminäminä.
Sopeudu, ääliö. Sinä et ole maailman keskipiste.
Sopeudu? Miksi pitäisi sopeutua, jos ei ole tyytyväinen ja jopa masentaa?
Minä neuvoisin keskustelemaan asiasta vakavasti puolison kanssa. Tarpeistanne ja toiveistanne. Jos siitä ei ole apua, puoliso on väärä, niin silloin parempi vaihtoehto on erota. Lapsillekin parempi, kuin onnettomat vanhemmat ja huono parisuhdemalli.
Monet pysyvät lasten takia yhdessä, mutteivät suostu näkemään, että lapset kärsivät eniten.
Vierailija kirjoitti:
Oletko ajatellut miltä mahtaa miehestäsi tuntua? Ei varmasti halua elää määräämäsi tavalla ja siksi pistää hanttiin. Hyvä niin. Joskus on hyvä pysähtyä ja ajatella vieressä olevan ihmisen näkökulmasta.
En halua miestä, joka ei halua antaa minun elää kuten minä haluan ja jos mä sanon, että min tavaroita ei viedä vinttiin ja toinen silti vie, niin en ajattele miltä hänestä tuntuu jos mä suutun. Vois edes neuvotella että mihin ne sitten pannaan. Tai jos on niin huono muisti, ettei muista mitä hänelle on sanottu niin kirjoittakoon vintinportaisiin lapun, että "en vie toisen tavaroita vinttiin". Jos se että rajoitan näin kamalasti on ikävää niin en halua elää enää miehen kanssa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko ajatellut miltä mahtaa miehestäsi tuntua? Ei varmasti halua elää määräämäsi tavalla ja siksi pistää hanttiin. Hyvä niin. Joskus on hyvä pysähtyä ja ajatella vieressä olevan ihmisen näkökulmasta.
Ja siis tämä olisi pitänyt sanoa minun äidilleni kun olin pieni. Ei lapsenkasvatus saa olla pakottamista, varsinkin kun en ollut hankala lapsi. Äiti vain mitoitti vaatimukset lapsen vaatimustason yli ja haukkui sitten minua (ja kehtasi olla pettynyt), kun ei tapahtunut. Ei osannut toisinsanoen kasvattaa tai ohjata lasta tai lasekutua lapsen tasolle.
Ap
Taasko tää sama äitijankkaaja? Kohta alkaa tulla juttua miten mies antaa lasten tuoda kivikissat sisälle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli tunne, ettei äiti välitä minusta yhtään, kun vaatimustaso oli liian korkea ja sitten sai haukkua eli purkaa vihapatoutumat minuun kun en ollut sellainen kuin hän halusi eli vaati liikaa ja jättää minut vieläpä oppimatta koko asiaa. Täysin paska kasvattaja ja äiti. Mieheni mielestä lapsia ei tartte edes kasvattaa vaan he kasvavat. Täysin toinen asenne lapsiin. Arvostaa lapsia aivan valmiiksi. Eikä vasta jos lapsi oppii asioita miehen ajattelemaan tahtiin tms.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Taasko tää sama äitijankkaaja? Kohta alkaa tulla juttua miten mies antaa lasten tuoda kivikissat sisälle
Niin no pettymys siinä oli se, ettei mies keskustellut ensin minun kanssani siitä, saako kivenmurikoita tuoda sisälle leikkikaluiksi vai ei, ennen kuin lupasi sen lapsille. Eihän nyt kunnon mies noin toimi. En voinut olla tyytyväinen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan tilanteelta, jossa narsisti ei pysty kontrolloimaan puolisoaan. Avuttomuus ja ylimielisyys yhdistettynä toisten syyttelyyn.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan tilanteelta, jossa narsisti ei pysty kontrolloimaan puolisoaan. Avuttomuus ja ylimielisyys yhdistettynä toisten syyttelyyn.
Voi kuulostaakin, mutta en halua kontrolloida miestä, vaan oman vapauteni, josta olen alkamassa vasta päästä jyvälle, mitä sellainen on. Hankalaksi asian, siis vapaan lähtemisen omaa elämää kohti tekee se, että olen masentunut ja meillä on lapsia.
Ap
Terapeuttini mielestä minulla saattaa olla natsistisia käyttäytymismalleja koska minua kohtaan on käyttäytsytty niin, mutta ne ovat opittuja, enkä olisi narsisti. Uskon itsekin niin.
Ap
Siis ei natsistisia vaan narsistisia.
Ap
Eikä se ole miehen kontrollointia jos haluan päättää, missä arkoja tavaroitani säilytetään (ei vintillä) ja että yhdessä sovitaan sopivatko terävät isot kivet sisälle leikkikaluiksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä minä minä. Oman rautapanssarinsa sisällä on tunkkaista ja yksinäistä.
Voi olla, mutta enpä ole sitä itse itselleni luonut. Jos mulla sellainen on se on lapsuuskotini vika.
Ap
Onkohan tää se "mies ei uskalla olla oma itsensä.." ketjun aloittaja? Vaikuttaa niin samalle jankuttamiselle.
Ja mitkä tekemättä jättämiset? Voisitko luetetlla? Eikö jokainen täällä ole vastuussa itsestään, mitä mun ois pitänyt tehdä?
Ap