Mun mies on niin suuri pettymyksen aihe mulle

Pettymys tavallaan hallitsee mun elämää. En tiedä onko se narsistin jäljiltä tavallinen tunne, luultavasti on. Mutta en käsittänyt sitä ennen kuin muutamia päiviä sitten. Siksi sille ei ole osannut tehdä mitään. Vaikka olin edellisessä terapiassani, niin eihän se vienyt pois mun pettymystä asioihin. Siihen, että ylipäätään masennuin, ja terapia auttoi sitten sen kanssa. Mieluumminhan mä oisin saanut sellaista apua, että masennus ois loppunut. Mutta ei se päättynyt, sain vain opiskeltua siitä huolimatta ja päästyä paskaan työhön.

Mutta olinko mä onnellinen? En.

Ap

Koen lastenkin normaalin valituksen arvosteluna. Olen nyt koittanut oppia sietämään sitä niin, etten ajattele, että he minua pilkkaavat. En silti ymmärrä, miksi he marisevat. Mehän olemme heille kilttejä vanhempia, toisin kuin äitini oli minulle. Mutta ehkä sitä ei muista että itsekin marisi lapsena, mutta en muista että niistä tuli riitoja vanhempien kanssa. He jotenkin käskivät lopettaa. Mieheni ei halua käskeä. Se on pettymys. Sitten koitin kuunnella sitä marinaa, ja kun se ei lopu niin...hermostuin. Minusta mieheni olisi voinut ystävällisen jämäkästi katkaista marinan, niin minulla olisi ollut helpompaa. Itse en pysty, koska ystävällisen jämäkkä on mulle mahdottomuus. Muistan lapsuudesta vain nöyryytyksen, jolla vanhempani varmaan hallitsivat minua niin ettei minulla saanut olla omaa vapaata tahtoa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on klassinen esimerkki ns varjonarsistista. Narsistin lapsi, joka ei näe, että on itsekin samanlainen. Ei samalla lailla avoimen narsistinen kuin vanhempi vaan juurikin tällainen uhriutumisen kautta narsistista tyydytystä hakeva. Nämä ovat oksettavimpia ihmisiä, joita maa päällään kantaa. Koska olen joutunut itse elämään tällaisen vaikutuspiirissä, tiedän millaista tuhoa saa aikaan. PArannuskeinoa ei taida olla, joten näihin on turha tuhlataa aikaa tai empatiaa.

Olen muistaakseni lukenut, että narsismia voidaan hoitaa. 

Joo, voidaan hoitaa, mutta ei kovin kummoisin tuloksin - saatika parantaa. Voi saada parempia käyttäytymismalleja jne, mutta esim empatiakykyä on todella vaikea luoda tyhjästä. Lisäksi tarvittaisin sairaudentunto ja motivaatio, että kannattaisi edes aloittaa, mutta kuten tästä äitihullusta huomaa mitään vastuunottokykyä omasta tilanteesta ei ole. Ap on täysi kusipäämulkku, ja kohtelee perhettään vähintään yhtä karmeasti kun hänen äitnsä kohteli omaa perheettään. Mutta ap ei vaan tajua kun pyöriskelee omassa narsistisessa löyhkässään ja tonkii napanöyhtäänsä. Oikeasti oksennus tulee tästä ihmisestä.

Tuli mieleen tuosta tyttö ei tuu pääsemään lukiota läpi -otsikosta, että äitini koitti sanoa minulle, että menisin ammattikouluun, kun mulla oli riitoja hänen kanssaan en muista enää olinko jo lukion ekalla vai ysillä. Ja mun keskiarvo oli noin 9! Ja kirjoitin L:n paperit. Äiti ois alistanut ja alentanut mut ammattikouluun, koska näin en olisi kiivennyt hänen ohitseen, hän varmaan ajatteli. Miehenikin on ihmetellyt, kun äiti ei koskaan kehu minua, vaikka olisi tilaisuuskin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on klassinen esimerkki ns varjonarsistista. Narsistin lapsi, joka ei näe, että on itsekin samanlainen. Ei samalla lailla avoimen narsistinen kuin vanhempi vaan juurikin tällainen uhriutumisen kautta narsistista tyydytystä hakeva. Nämä ovat oksettavimpia ihmisiä, joita maa päällään kantaa. Koska olen joutunut itse elämään tällaisen vaikutuspiirissä, tiedän millaista tuhoa saa aikaan. PArannuskeinoa ei taida olla, joten näihin on turha tuhlataa aikaa tai empatiaa.

Olen muistaakseni lukenut, että narsismia voidaan hoitaa. 

Joo, voidaan hoitaa, mutta ei kovin kummoisin tuloksin - saatika parantaa. Voi saada parempia käyttäytymismalleja jne, mutta esim empatiakykyä on todella vaikea luoda tyhjästä. Lisäksi tarvittaisin sairaudentunto ja motivaatio, että kannattaisi edes aloittaa, mutta kuten tästä äitihullusta huomaa mitään vastuunottokykyä omasta tilanteesta ei ole. Ap on täysi kusipäämulkku, ja kohtelee perhettään vähintään yhtä karmeasti kun hänen äitnsä kohteli omaa perheettään. Mutta ap ei vaan tajua kun pyöriskelee omassa narsistisessa löyhkässään ja tonkii napanöyhtäänsä. Oikeasti oksennus tulee tästä ihmisestä.

Kyllä mä olen empaattinen. Tunnen kyllä empatiaa. Se ei tarkoita silti kaiken syyllisyyden niskoilleen ottamista. Muissakin on vikaa ja mä olen kärsinyt siitä.

Ap

Mä en siis tajua, muut saavat tehdä teille pahaa ja se on teistä vai ihan ok? Vaikka muissa on vikaa niin te vainko kannatte syyt niskoissanne, että teissähän se vika nyt onkin, kun suutuitte? Enpä oikein usko. Mäkin oon saanut nyt tarpeekseni muiden vioista mua kohtaan, ja haukun ihmisiä siitä, että ovat olleet minulle pahoja. Niin sitten muka mä oon paha. Ihan uskomatonta.

Ap

Eli ihmiset on pahoja, koska haukutte mua siitä, etten siivoa.

Teidän pitäisi olla myötätuntoisia sen takia, mutta kaikkea vielä. Te olette pahoja, en minä. Se, ettei siivoa ei ole pahuutta.

Ap

Eli TE itse, jotka HAUKUITTE minua ja saitte minut pahastumaan, olette niitä PAHOJA ihmisiä. En minä, kun en jaksa siivota. Olen sen takia ehkä hankala kumppani, mutta se ei oikeuta haukkumaan. En mä tarkoituksella ole hankala. TE NIITÄ ILKEITÄ IHMISIÄ OLETTE.

Ap

Mutta kyllä minä olen kokoajan tiennyt, että te olette niitä pahoja. Olen elänyt pahojen ihmisten keskellä. Minun mieheni ei onneksi ole paha ihminen laisinkaan.

Ap

Teillä sitä empatiaa ei ole laisinkaan minua kohtaan. Te niitä pahoja ja empatiakyvyttömiä ihmisiä olette. Jos teillä olisi empatiakykyä, niin se eka aloitukseni olisi tuonut tukea ja myötätuntoa minulle palstalla ja jos jotakuta olisikin harmittanut asuinkumppaneitteni puolesta se, että en masennukseltani saa siivottua, niin hänkin olisi ystävällisesti pitänyt mölynsä mahassa. Ja ollut sanomatta sitten mitään, jos ei empaattisuuteen kykene. Mutta ei. Te kaadoitt omaa vihaanne päälleni ja vielä kuvittelitte, että itse keskustelitte jonkun pahan kanssa. Hohhoijjaa. Saatan suuttua, mutta en ole paha. Te olette.

Ap

Ei minua teidän pahuutenne itketä. Eniten siitä kärsii sen kantaja. Hyvää illanjatkoa ja yötä. On täällä ollut onneksi mukaviakin kirjoittajia.

Ap

Oletko se kivikissaäiti?

Näen että ketju hiljeni jo, mutta silti. Olen tuumaillut Kivikissaäidin juttuja viime aikoina. Toisaalta ymmärrän, että hän on selvästi vaikea ihminen ja selvästi aivan yliherkkä loukkaantumaan, ja lisäksi kaikki suhteellisuudentaju ja itsehillintä tuntuu nopeasti lentävän romukoppaan kun hän kokee tunteitansa loukatun. Toisaalta taas hän on selvästi jokseenkin älykäs ja kykenevä itsereflektioon eikä mielestäni niinkään paha ihminen kuin vain hyvin sisältä rikkinäinen ja pohjattoman vihainen ihminen.

Mielestäni on jotenkin kiintoisaa ja samalla kauhistuttavaa millaisia reaktioita hän monissa palstalaisissa herättää. Jotain todella rumaa nousee pintaan niissä ihmisissä jotka esim. kehottavat häntä tappamaan itsensä (!) tai solvaavat häntä aivan suhteettomasti. Olkoonkin syvästi viallinen ihmisenä, äitinä ja puolisona, ainakin hän käy terapiassa ja yrittää työstää ongelmiaan myös täällä palstalla. Itse en suin surminkaan toisi likapyykkiäni palstan puitavaksi, mutta selvästi moni niin tekee ja todennäköisesti saavat siitä jotain irti.

Tästä tulee väkisinkin mieleeni, että ap tullessaan tänne riepoteltavaksi uudelleen ja uudelleen tavallaan asettaa palstan äitinsä rooliin (häntä loukataan ja arvostellaan säälimättömästi), koska täällä hän voi ns. luvalla päästää vihansa irti ja anonymiteetin suojista iskeä takaisin arvostelijoitaan kohtaan. Tähän hän ei ilmeisesti muualla pysty, ja hänellä on siihen ilmeinen tarve.

Sinänsä viha voi olla terve ja puhdistavakin tunne rakentavasti suunnattuna (tosin en tiedä voiko näitä palstadraamoja rakentaviksi kutsua). Kenties tämä käytös av:lla on jotenkin oudosti osa hänen paranemisprosessiaan.

Lopuksi vielä ap:lle, puhuit aiemmin empatiakyvystäsi. Kuitenkaan et ymmärrä, miksi lapsesi marisevat vaikka ette vanhempina ole läheskään niin pahoja kuin voisitte olla (esim. oma äitisi). Etkö ymmärrä, ettei lapsilla ole sellaista elämänkokemusta ja vertailukohtaa kuin itselläsi? Olette heille ainoat vanhemmat. Lapsilla ei ole suhteellisuudentajua kovinkaan paljon, jos kotona on isot asiat kunnossa niin silloin kitistään pienistä. Se on luonnollista, eri ikäkausiin kuuluu omat murheensa ja koettelemuksensa. Kiittämättömyyttä se ei suoraan ole eikä kohdistu sinuun henkilönä, välttämättä.

Toisekseen, äitisi sanoi kaikkien arvostelevan sinua vähintäänkin mielessään. Tämä on vääristyneen psyyken tapa ilmaista asia ja turhaa kärjistystä. Toki kaikki me arvostelemme toisia jonkin verran, mutta ei se ole lähtökohtaisesti julmaa tai negatiivista niinkuin äitisi ajattelee. Hänen oletuksensa on tässä selvästi lähtöisin hänen omista projektioistaan.

Vaikuttaa tosiaan siltä, että äidiltäsi opitut ajatus- ja käytösmallit hallitsevat sinua vielä suuresti. Toivon todella että onnistut pääsemään niistä irti, sillä maailma ei ole todellakaan niin kamala ja synkkä kuin miltä se vääristyneen mielen pirstaleisen linssin läpi näyttää. Voimia ja onnea sinulle ja perheellesi! T. Itsekin masennuksesta toipuva

Ps. Pahoittelut hehtaariviestistä!