Lue keskustelun säännöt.
Mun mies on niin suuri pettymyksen aihe mulle
29.07.2016 |
Se vaan on. Valitsin sen huolellisesti, mutta ei se ollutkaan hyvä valinta, koska itse aloin muuttua. Ja on mies ilmankin muuttumistani pettymyksen aihe minulle. Ei hän elä perhe-elämääkään laisinkaan minun kuvittelemallani tavalla. En kestä. Mulla on väärä mies, aarght. Siis minulle väärä. Mun on vaikea kuitenkaan erota, koska ei siellä ole näköpiirissä elämää, yksinäisenä. Masennusta vain. Mies ei tee asioita siten kuin mä haluaisin. Olen sille sanonut sata kertaa, että tee näin, mutta mies ei tee. Nyt alan olla liian pettynyt kestämään enää syyttäen itseäni liioista vaatimuksista. Näin olen siis tehnyt ja ajatellut, että mä vaadin liikoja tai väärin. Mutta ei se olisi liikaa vaadittu, että elämäni olisi sellaista kuin itse haluan. Se olisi kivaa.
Kommentit (333)
Perusvirhe ja asenne perustaa elämä toisen henkilön varaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pettynyt omaan aiempaan elämääni, se oli olosuhteiden uhrina elämistä, olen pettynyt vanhempiini, sekä isääni että äitiini. Kaikki parin vuoden sisällä. Tai no elämääni olen ollut pettynyt 15-vuotiaana elon jälkeen, mutta vanhempiini vasta nyt aivan äskettäin eskaloitui pettymiset jne. Kamalia kakaroita ja idiootteja itsekkäitä hirviöitä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Perusvirhe ja asenne perustaa elämä toisen henkilön varaan.
No ehkä oli, mutta se oli ainoa malli joka mulla oli narsistisen äitini (ja isäni) jatkeena.
Ap
Hyvä aloittaja. Kirjoitat että jopa valitsit miehesi itse. Eikö yleensä rakastuminen tapahdu niin, että molempia vetää toinen puoleensa, vai olenko käsittänyt väärin? Valitaanko puoliso siis jostain listasta, vai miten se on kohdallasi tapahtunut?
Jos nyt koet pettymystä liittoosi, ota ero, ja jätä lapset suosiolla miehellesi. Tee sopimus elatuksesta, ja lasten tapaamisesta, ei se sen kummempaa ole.
Sitten kun olet tarpeeksi elänyt omaa elämää, voit alkaa uudelleen tutustua lapsiisi, jotka ehkä jo silloin ovat aikuistuneet, ja katselevat sinua ja elämäntyyliäsi vähän pitkin nenänvartta.
Huomaa se seikka, että elämä on todella lyhyt, aika menee niin nopeasti, että parin-kolmenkymmenen vuoden kuluttua kadut kaikkea mitä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä, mutta silloin se on todella myöhäistä.
Jos jaksat puurtaa liittosi ja lastesi eteen, se tulee kantamaan hedelmää, takaan sen. Ei siinä tarvitse itseään uhrata, omien ajatusten ja asenteiden muuttaminen auttaa.
Mutta tee kuten mielesi sanoo, jos etsit lyhytaikaista onnea. Muistele omia vanhempiasi, isovanhempiasi, ja miltä olisi tuntunut/miltä tuntuu heidän ratkaisunsa elämässään.
Luulen ettei elämäsi laatu tule ainakaan lähivuosina paranemaan, pikemminkin päinvastoin. Niin kauan kuin elämässäsi on lapsia, miehesi, lapsuuskotisi vaikutuksia tai ylipäätään minkäänlaisia olosuhteita, joudut kokemaan pettymyksiä ja turhautumista aivan loputtomiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
harkintaa kirjoitti:
Hyvä aloittaja. Kirjoitat että jopa valitsit miehesi itse. Eikö yleensä rakastuminen tapahdu niin, että molempia vetää toinen puoleensa, vai olenko käsittänyt väärin? Valitaanko puoliso siis jostain listasta, vai miten se on kohdallasi tapahtunut?
Jos nyt koet pettymystä liittoosi, ota ero, ja jätä lapset suosiolla miehellesi. Tee sopimus elatuksesta, ja lasten tapaamisesta, ei se sen kummempaa ole.
Sitten kun olet tarpeeksi elänyt omaa elämää, voit alkaa uudelleen tutustua lapsiisi, jotka ehkä jo silloin ovat aikuistuneet, ja katselevat sinua ja elämäntyyliäsi vähän pitkin nenänvartta.
Huomaa se seikka, että elämä on todella lyhyt, aika menee niin nopeasti, että parin-kolmenkymmenen vuoden kuluttua kadut kaikkea mitä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä, mutta silloin se on todella myöhäistä.
Jos jaksat puurtaa liittosi ja lastesi eteen, se tulee kantamaan hedelmää, takaan sen. Ei siinä tarvitse itseään uhrata, omien ajatusten ja asenteiden muuttaminen auttaa.
Mutta tee kuten mielesi sanoo, jos etsit lyhytaikaista onnea. Muistele omia vanhempiasi, isovanhempiasi, ja miltä olisi tuntunut/miltä tuntuu heidän ratkaisunsa elämässään.
En minä miestäni rakastanut enää siinä vaiheessa kun menin hänen kanssaan yhteen. Ei mulla ollut varaa sellaiseen yleellisyyteen kuin rakastaa ja saada vastarakkautta.
Ap
Ap, kerro nyt ihan oikeasti, millaisissa asioissa olet pettynyt mieheesi. Rahat? Ajankäyttö? Kodinhoito? Lastenhoito? Itsestään huolehtiminen? Seksi? Jotain muuta, mitä?
Hankala kommentoida muuten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen ettei elämäsi laatu tule ainakaan lähivuosina paranemaan, pikemminkin päinvastoin. Niin kauan kuin elämässäsi on lapsia, miehesi, lapsuuskotisi vaikutuksia tai ylipäätään minkäänlaisia olosuhteita, joudut kokemaan pettymyksiä ja turhautumista aivan loputtomiin.
Kamalaa. Ennen en tosin edes tajunnut, että koen pettymyksiä aivan kokoajan. (Vaikka siis koinkin). Saa nähdä mitä muutosta tuo sen konkreettinen havaitseminen, että niinpä niin paperilla ja käytökseltäsi täydellinen mieheni, olen sinuun täysin pettynyt.
Ap
Keksitty aloitus. Tarkoitus kritisoida minäminä-ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun olisi pitänyt naimisiinmenon sijasta, ottaa koira mitä saisit kouluttaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap, kerro nyt ihan oikeasti, millaisissa asioissa olet pettynyt mieheesi. Rahat? Ajankäyttö? Kodinhoito? Lastenhoito? Itsestään huolehtiminen? Seksi? Jotain muuta, mitä?
Hankala kommentoida muuten.
Lasten asioissakin olen pettynyt. Mies on liian lepsu ja sallii hölmön herkuttelun kunnon ruuan sijaan. Ei halua laittaa lapsia ajoissa nukkumaan. Meillä oli sellainen hoivasuhde minuun päin ennen lapsia (sairasta tajuan sen nyt, mutta olin niin heikossa hapessa, että tarttin sen kyllä, mutta en tajunnut, että se on huono alusta perheelle, kun en edes tajunnut, että se on liikaa hoivasuhde ja liian vähän (nolla?) parsuhde. Pidin sitä ihan normaalina suhteutumisena miehen ja naisen väleissä.) ja nyt en enää saa huomiota, tietenkään, koska se kuuluukin lapsille mutta olen silti tunteiden tasolla pettynyt. Jne.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keksitty aloitus. Tarkoitus kritisoida minäminä-ihmisiä.
En keksi mutta jos joku minä-minä -ihminen tuntee piston sydämessään niin ei haittaa.
Ap
Olet vastuussa itse omasta onnestasi. Lakkaa uhriutumasta ja peilaamasta omia vikojasi muihin. Terapia voisi auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon ollu niin vihainen miehelle. Nyt tämän myötä kun tajusin että tunteeni on pettymys tajuan mostä se vihaisuuskin johtuu. Oon ollut niin pettynyt tunnetasolla jo kauan aikaa. Ja kaatanut sen moehen niskaan. Kun mies ei ole tajunnut tätä ennen minua! Luulin hänen näkevän, mutta ei sitä sitten voinut nähdä. Hän oli niin paljon nähnyt, että ajattelin, että kaikenhan se näkee.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli pohjimmiltaan olet pettynyt itseesi, koska olet pettynyt omaan valintaasi. Eroprosessi on alkanut, mutta tunnistan ajattelutapasi ja ennustan, että eron tekemisessä menee todella pitkään, vuosia vielä. Se satuttaa kumppaniasi, ja sinuakin.
Sinulta puuttuu nyt rohkeus. Siksi koet masentuvasi. Puuttuu myös realismi. Vapaata elämää voi elää lastenkin kanssa. Sinua kahlitsee nyt side puolisoosi. Et ole velassa hänelle etkä itsellesi. Ala suunnitella elämänmuutostasi.
On tavallista, että parisuhde kuolee, kun lapset on tehty. Siinä ei aina pariterapiat auta, ainakaan jos seksuaalinen halu naiselta puuttuu. Siitä et puhu mitään. Mutta jos et enää halua miestäsi, merkit on selvät.
En ole pettynyt omaan valintaani. Se oli ainoa ja toisaalta paras mahdollinen sillä hetkellä kun sen tein. Se, mihin ehkä olen pettynyt on se, että minusta riippumattomat olosuhteet silloin olivat elämässäni sellaiset, (niin kamalat tai kaukana haluistani), etten voinut mitenkään tehdä parempaa valintaa. Olin olosuhteiden uhri.
Huomaan, että vika löytyy aina jostakin toisesta tai muusta. On aika ottaa vastuu omasta onnesta ja lopettaa olosuhteiden ja muiden syyttely.
Vierailija kirjoitti:
Olet vastuussa itse omasta onnestasi. Lakkaa uhriutumasta ja peilaamasta omia vikojasi muihin. Terapia voisi auttaa.
No oon oon, mitä omia vikojani mä muka peilaan? Ei minussa ole mitään vikaa, paitsi masennus, minkä takia en kykene mihinkään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli pohjimmiltaan olet pettynyt itseesi, koska olet pettynyt omaan valintaasi. Eroprosessi on alkanut, mutta tunnistan ajattelutapasi ja ennustan, että eron tekemisessä menee todella pitkään, vuosia vielä. Se satuttaa kumppaniasi, ja sinuakin.
Sinulta puuttuu nyt rohkeus. Siksi koet masentuvasi. Puuttuu myös realismi. Vapaata elämää voi elää lastenkin kanssa. Sinua kahlitsee nyt side puolisoosi. Et ole velassa hänelle etkä itsellesi. Ala suunnitella elämänmuutostasi.
On tavallista, että parisuhde kuolee, kun lapset on tehty. Siinä ei aina pariterapiat auta, ainakaan jos seksuaalinen halu naiselta puuttuu. Siitä et puhu mitään. Mutta jos et enää halua miestäsi, merkit on selvät.
En ole pettynyt omaan valintaani. Se oli ainoa ja toisaalta paras mahdollinen sillä hetkellä kun sen tein. Se, mihin ehkä olen pettynyt on se, että minusta riippumattomat olosuhteet silloin olivat elämässäni sellaiset, (niin kamalat tai kaukana haluistani), etten voinut mitenkään tehdä parempaa valintaa. Olin olosuhteiden uhri.
Huomaan, että vika löytyy aina jostakin toisesta tai muusta. On aika ottaa vastuu omasta onnesta ja lopettaa olosuhteiden ja muiden syyttely.
Syy on ollit toisissa ja olosuhteissa, niin silloin sen voinee todeta. Miksi pitäisi syyttää itseään muiden (lue vanhempieni) vioista. Syytä sä vaan ja ryve pahassa olossasi elämäsi.
Ap
Ap, oletko koskaan miettinyt kuinka monelle ihmiselle, esim. vanhemmillesi, lapsillesi, miehellesi, ystävillesi sinä tai sinun tekemisesi tai tekemättä jättämisesi ovat olleet pettymyksiä? Joskus voi myös katsoa peiliin eikä vain osoittaa syyttävää sormea joka suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap, oletko koskaan miettinyt kuinka monelle ihmiselle, esim. vanhemmillesi, lapsillesi, miehellesi, ystävillesi sinä tai sinun tekemisesi tai tekemättä jättämisesi ovat olleet pettymyksiä? Joskus voi myös katsoa peiliin eikä vain osoittaa syyttävää sormea joka suuntaan.
Ei mun ole oikeastaan koskaan tarvinnut, koska äiti on oikeastaan aina tehnyt selväksi, että olin pettymys kaikin tavoin hänelle. Vaikka siis ei minussa olisi ollut mitään syytä siihen, vaan äiti itse ei osannut kasvattaa minua sellaiseksi kuin halusi, niin koitti sitten toki pakolla, mutta eihän se mitään hyvää tuottanut. Isäni on kuten sanoin elänyt itsekkäästi elämäänsä toteuttaen vain ne minun tarpeeni jotka hänelle sopivat minun näkökulmastani viis. Jos hän siis on minuun pettynyt, niin käsitelkööt sen vaikka terapiassa.
Kaikki muut ovatkin sitten vastuussa itse itsestään, jos olen heille pettymys, NIIN KERTOKAA, ETTÄ VOIN MUUTTAA käytöstäni, mutta enpä mä paljoa ole voinut muuttaa, koska en ole ensin saanut, josta ammentaisin muille. Joten kuule se on mulle herttaisen yhdentekevää kun sä haluat mun ajattelevan noin päin, se olen minä joka olen kärsinyt ja en ole vienyt muilta heidän mahdollisuuksiaan onneen millään lailla.
Lpseni ovat ainoa poikkeus tästä, mutta mitäpä tällainen vaurioitunut ihminen voi heti heillekään antaa, ennen kuin vauriot on korjattu?
Ap
En ole pettynyt omaan valintaani. Se oli ainoa ja toisaalta paras mahdollinen sillä hetkellä kun sen tein. Se, mihin ehkä olen pettynyt on se, että minusta riippumattomat olosuhteet silloin olivat elämässäni sellaiset, (niin kamalat tai kaukana haluistani), etten voinut mitenkään tehdä parempaa valintaa. Olin olosuhteiden uhri.