Nainen, voisitko seurustella transnaisen kanssa?
Oletetaan, että alakerrassa on kalusto tallessa ja yläkertaan on muodustuneet rinnat.
Kommentit (2495)
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Oletan että niitä on koska aiheesta on nyt kohta 90 sivun verran riittänyt asiaa. Tällä hetkellä itse ehkä koen että aiheen suurin ongelma on se, että oikeisto onnistuu käyttämään transihmisiä punaisena vaatteena jolla tyhmimpien huomion saa tehokkaasti käännettyä tärkeistä aiheista pois. Jenkeissä juuri valittiin presidentti osin sillä perusteella, että saadaan penikselliset henkilöt pois naisurheilusta, vaikka varmasti suurin osa äänestäjistä ei ikinä ole katsonut yhtä kokonaista matsia mitään naisurheilua, joka ei tapahdu Olympialaisissa ja jossa ei näy lähikuvia haarovälistä.
Kävi myös ilmi, että tämä "transurheilijaongelma" koski noin 0,002% yliopistourheilijoista. Ja osittain tuon kokoluokan asian ansiosta Trump on nyt presidentti. Onnistunut pelonlietsontaoperaatio, johon "tolkun ihmiset (lue hyväuskoiset tai aivopestyt)" lähtevät rinta rottingilla mukaan. Itse ihmettelen eivätkö ihmiset huomaa tulevan
Eivät he ole tulleet "lietsotuiksi taransihmisiä vastaan", vaan he ovat aina olleet transihmisiä vastaan. Heille vain annettiin keinotekoiset ja hyväksyttävät syyt öyhöttää, jossa sitten riitti tekemistä niin, ettei huomiota riittänyt muualle. Se vain naisena ja feministinä v*tuttaa kun nämä oman elämänsä "valkoritarit" käyttävät naisasioita perusteluna syrjinnälle. Ihan kuin niitä olisi ikinä naisasiat kiinnostaneet, mutta nyt siitä pitäisi antaa kruunu ja kiittää kauniisti, että kiitos kun käytätte mun kehoa keppihevosena oman agendanne ajamiseen. Varsinkin kun suurin uhka naisille on aina ollut nimenomaan nämä samat oikeistolaiset öyhöttäjät, jotka yrittävät viedä naisilta oikeuden omaan kehoonsa.
Miksi ihmeessä haluaisin seurustella transnaisen kanssa? Olen hetero ja haluan oikean miehen, tissit ja naiseksi tälläytyvä tyyppi ei todellakaan sytytä.
Ja jos olisin lesbo, niin en kyllä silloinkaan haluaisi transnaista vaan oikean naisen. Silloinhan pointtina olisi nimenomaan se, että sitä miehen vehjettä ka kroppaa EI halua, eli transnainen kiinnostaisi vieläkin vähemmän.
Lähinnä kai noista kiinnostuu jotkut bi-miehet, joita ajatus miehen ja naisen kropan yhdistämisestä kiihottaa.

"jos olisin lesbo, niin"
hahaha

näissä aina herää kysymys kuinka tiukka vaatimus sulla on juuri "miehekkyydelle". missä menee se raja missä miehen rinnat on esim liian suuret, hiukset liian pitkät, parta liian ajeltu, käytös liian pehmeä, ettei hän enää ole tarpeeksi "mies" sinua varten. tai "jos olisit lesbo", kuten sanoit, kelpaisiko sinulle pienirintainen kapealantioinen nainen, lyhythiuksinen, tippaakaan maskuliininen
Kävi myös ilmi, että tämä "transurheilijaongelma" koski noin 0,002% yliopistourheilijoista. Ja osittain tuon kokoluokan asian ansiosta Trump on nyt presidentti. Onnistunut pelonlietsontaoperaatio, johon "tolkun ihmiset (lue hyväuskoiset tai aivopestyt)" lähtevät rinta rottingilla mukaan. Itse ihmettelen eivätkö ihmiset huomaa tulevan
Eivät he ole tulleet "lietsotuiksi taransihmisiä vastaan", vaan he ovat aina olleet transihmisiä vastaan. Heille vain annettiin keinotekoiset ja hyväksyttävät syyt öyhöttää, jossa sitten riitti tekemistä niin, ettei huomiota riittänyt muualle. Se vain naisena ja feministinä v*tuttaa kun nämä oman elämänsä "valkoritarit" käyttävät naisasioita perusteluna syrjinnälle. Ihan kuin niitä olisi ikinä naisasiat kiinnostaneet, mutta nyt siitä pitäisi antaa kruunu ja kiittää kauniisti, että kiitos kun käytätte mun kehoa keppihevosena oman agendanne ajamiseen. Varsinkin kun suurin uhka naisille on aina ollut nimenomaan nämä samat oikeistolaiset öyhöttäjät, jotka yrittävät viedä naisilta oikeuden omaan kehoonsa.
Muuten samaa mieltä, mutta uskon, että joukossa on pieni osa niitä, jotka ovat löytäneet transvastaisuudesta yhteisön ja yhteenkuuluvuuden tunnetta ja onnessaan kokevat olevansa osa jotain ruohonjuuriliikettä, joka taistelee pahaa "transideologiaa" vastaan. Heihin on kyllä ihan aivopesu purenut.
Voisin toki, olen naisen kanssa nytkin 👍.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei antitrans vakkari, huomasitko että aloit taas ilmiantamaan viestejä?
Lainatakseni sinun therianiasi Donald J Trumpia: "so sad..."
Tehdään niin, että laitan viestin illalla uusiksi, niin voit kertoa mikä siinä loukkasi sinua, tehdään niin! :)
Hei! Antitrans vouhka, tässä ilmiantamasi viesti uusiksi kuten lupasin, voit nyt kertoa mikä siinä sinua loukkasi? Eikö :)
Summataan:
Olemme oppineet sen, että palstan antitrans vakkarin mielestä on miehelle mitä heterointa seurustella esimerkiksi seuraavan naaraan kanssa, hänellähän on vagina:
https://en.wikipedia.org/wiki/Buck_Angel#/media/File:Buck_Angel_Headsho…
Sen sijaan heteromies ei ole kiinnostunut seuraavasta koiraasta:
https://hips.hearstapps.com/hmg-prod/images/valentina-sampaio-victorias…
Itse ehdottaisin radikaalia, suorastaan tajunnan räjäyttävää, huomiota, että seksuaalisuus ja sukupuoli ovat sukuelimiä monitasoisempi ilmiö. Uskon, että todellisuus on tässä puolellani :) Ei muuta.
Seksuaalisuus ja sukupuoli ovat monivaiheisia ilmiöitä, mutta biologiset tekijät kuten hormonit, feromonit, ääni ja kehon rakenne määrittävät sukupuolten eron selkeästi ja havaittavasti. Nämä biologiset vihjeet ohjaavat sukupuolen tunnistamista, vaikka sukupuoli onkin henkilökohtainen kokemus. Tutkimukset osoittavat, että noin 90 % ihmisistä on heteroseksuaaleja, ja heidän seksuaalisuutensa ja sukupuoli-identiteettinsä pohjautuvat pääasiassa näihin biologisiin tekijöihin.
Mikä tutkimus kertoo että 10% on ei-heteroita?
"Seksuaalisuus ja sukupuoli ovat monivaiheisia ilmiöitä"
On! Samaa mieltä olen.
Ihan mielenkiintoinen tämä keskustelu kyllä on ollut, luen sen joskus paremmalla ajalla uudestaan. Vahinko, ettei mukana ole yhtään transmiestä, joka olisi ennen ollut butch. Aika moni kun ehkä todella on kokenut sukupuolidysforiaa ilman mahdollisuutta muuttaa sukupuoltaan. Femme taas ei ole kaivannut butchiinsa mitään muutosta. Pointti kun butchissa on nimenomaan se, että hän on nainen.
Uudemmat sukupolvet ovat hylänneet sukupuolieron jäsentävänä tekijänä, mutta sitä ei suuri enemmistö koskaan tule näkemään samalla tavalla. Enkä minäkään, nykytermein olen varmaan sitten tuollainen spicy hetero enkä biseksuaali saati pan. Femmen aika on varmaankin lopullisesti ohi, kun butcheja ei enää ole.
Sukupuolivähemmistön (transihmisten) ja seksuaalivähemmistöjen asian erottaminen toisistaan kuten joku ketjussa teki on todellakin tärkeää. Kuten femmen tapauksessa, toimii eron häivyttäminen omaa seksuaalivähemmistöön kuuluvaa suuntautumista vastaan.
Kun taas miehinen vastine (heteroksi itseään nimittävä transnaisen mieskumppani) saa tästä ideologiasta itselleen syyn nimittää itseään heteroksi. Ovathan transnaiset tämän ideologian mukaan myös naisia, sanokoon yleinen mielipide mitä tahansa. Tuo porukka ei siis milloinkaan ole samaistunut seksuaalivähemmistöön ja sopii vallan mainiosti tähän konservatiiviseen oikeistolaiseen maailmaan. Amerikkalaiset oikeistoporukan bionaiset (ks. vaikka Trumpin virkaanastujaiset) näyttävät monet transnaisilta itsekin kaikkine lisäkkeineen ja muoveineen. Tärkeintä on olla ehdottomasti hetero! Ihan tältä pohjalta suhtaudun vähän kriittisesti transideologiaan. Onhan sen päämääränä kuitenkin sukupuoliron korostaminen - nyt vain siten, että se tapahtuu kirurgisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä Suomessa on suunniteltu transien kansanmurhaa? Kuulostaa vakavalta ja toivottavasti siitä on poliisille ilmoitettu.
Muussa tapauksessa epäilen että sitä on luettu jenkkiläisten palstoja ja käytetään samoja argumentteja ja perusteluita täällä Suomessa.
t. "rotta"
Jenkkitransit ovat määritelleet kansanmurhaksi sen, että naisten määritelmä, tilat, kiintiöt, ryhmät ja urheilusarjat ovat jatkossa peniksettömiä.
Kuinkahan paljon sua tämän aiheen ulkopuolella on kiinnostanut naisten tilat, kiintiöt, ryhmät ja naisurheilu.. Ketkäs voitti naisten jääkiekon MM-mestaruuden viime vuonna?
En ole sama, mutta olin joskus nuori tyttö ja häpeilin kuukautisiani. Silloin naiserityiset wc-tilat olivat henkireikä.
Toisaalta aivan kuten sinun sydämesi asia on transsukupuolisten murheet, voi joku kokea myötätuntoa pieniä tyttöurheilijoita kohtaan, jotka harjoittelevat isolla työllä ja sitten kaikesta työstä huolimatta jäävät toiseksi kun joku jyrää miehisellä voimalla ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitäkin loukkaavampana kokisin jonkun ulkopuolisen ilakoinnin, että noniin! kaikissa meissä elää pieni lesbo.
eli myönnät että kaikista kamalin juttu on se että paljastuisi sun voivan nauttia seksistä samansukupuolisen kanssa
ihan sataprosenttista homofobiaa, oli asiasta muuten mitä mieltä tahansa
Tottakai kokisin sen ra*skauksena toisen jälkeen. Nautinto on meille normaaleille ihmisille muutakin kuin genitaaleihin pakkautunut veri ja hermostimulaatio. Se on myös henkinen tila. Henkinen tilani oli huono sen jälkeen kun olin exäni kanssa ollut missään fyysisessä kontaktissa sen jälkeen kun olin jo halunnut eroa.
Kiitos myötätunnosta, se ei teidän maailmassanne kuulu kuin "omille", on huomattu.
Fyysisessä mielessä ehkä voisinkin. Rinnat olisi jees, mutta toisaalta tekorinnat ei kyllä kiinnosta. Ongelmia tulisi luultavasti henkisen puolen kanssa. Jos toinen ei ole kyennyt hyväksymään itseään sellaisena kun on niin olisi luultavasti henkisesti raastava kumppani.
Vierailija kirjoitti:
Sulle fasismin määrittelijä 1671. Mulle on aivan sama mitkä sun vietit ja preferenssit on. Et löydä yhtäkään viestiä, joissa määräilisin tai tuomitsisin toisten preferenssejä partnerin valinnassa, mutta löydät useita viestejä, joissa puutun transvastaisuuteen. Se on se ongelma, ei kenenkään mieltymykset ja ihan kaikki saa sanoa kenelle tahansa ei.
Hyvä sinua. Huomaatko, että täällä on muitakin kirjoittajia. Sivulta 2 voit alkaa lukemaan kuinka biologiseen sukupuoleensa vedonnut vastaaja on autisti ja kehitysvammainen ja sama jatkuu 80 sivua ryyditettynä kehotuksilla tappaa itsensä jos ei transsukupuolinen "kelpaa" seksikumppaniksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä Suomessa on suunniteltu transien kansanmurhaa? Kuulostaa vakavalta ja toivottavasti siitä on poliisille ilmoitettu.
Muussa tapauksessa epäilen että sitä on luettu jenkkiläisten palstoja ja käytetään samoja argumentteja ja perusteluita täällä Suomessa.
t. "rotta"
Jenkkitransit ovat määritelleet kansanmurhaksi sen, että naisten määritelmä, tilat, kiintiöt, ryhmät ja urheilusarjat ovat jatkossa peniksettömiä.
Kuinkahan paljon sua tämän aiheen ulkopuolella on kiinnostanut naisten tilat, kiintiöt, ryhmät ja naisurheilu.. Ketkäs voitti naisten jääkiekon MM-mestaruuden viime vuonna?
En ole sama, mutta olin joskus nuori tyttö ja häpeilin kuukautisiani. Silloin naiserityiset wc-tilat olivat henkireikä.
Istuitko sä jossain naispiirissä vaihtamassa rättejäsi? Ymmärrän kyllä sen että kuukautisten aikaan tarvii vähän enemmän yksityisyyttä ja tilaa, mutta se pätee kaikkiin vessoihin. Itse käytän menkkojen aikaan invavessoja, sillä niissä on pönttö ja lavuaari samassa tilassa, niin voi pestä kuukupin. Lisäksi suurin osa nykyään rakennettavista unisex-vessoista on sellaisia, että niihin on ihan kunnon ovet ja seinät. Ei mitään vanerilla eristettyjä loosheja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä Suomessa on suunniteltu transien kansanmurhaa? Kuulostaa vakavalta ja toivottavasti siitä on poliisille ilmoitettu.
Muussa tapauksessa epäilen että sitä on luettu jenkkiläisten palstoja ja käytetään samoja argumentteja ja perusteluita täällä Suomessa.
t. "rotta"
Jenkkitransit ovat määritelleet kansanmurhaksi sen, että naisten määritelmä, tilat, kiintiöt, ryhmät ja urheilusarjat ovat jatkossa peniksettömiä.
Kuinkahan paljon sua tämän aiheen ulkopuolella on kiinnostanut naisten tilat, kiintiöt, ryhmät ja naisurheilu.. Ketkäs voitti naisten jääkiekon MM-mestaruuden viime vuonna?
En ole sama, mutta olin joskus nuori tyttö ja häpeilin kuukautisiani. Silloin naiserityiset wc-tilat olivat henkireikä.
Ja mitä tulee naisurheiluun, niin olen osittain samaa mieltä. Mutta okeastihan kyseessä on aivan marginaalinen ongelma. Mittasuhteiltaan niin pikkiriikkinen ongelma, että se ei vaikuta 99,9% elämään millään tavalla. Edes naisurheilijoiden. Silti se on jostain syystä politiikan polttavia kysymyksiä. Samalla kun meillä on runsain määrin ihan oikeitakin ongelmia. Ihan älytöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Oletan että niitä on koska aiheesta on nyt kohta 90 sivun verran riittänyt asiaa. Tällä hetkellä itse ehkä koen että aiheen suurin ongelma on se, että oikeisto onnistuu käyttämään transihmisiä punaisena vaatteena jolla tyhmimpien huomion saa tehokkaasti käännettyä tärkeistä aiheista pois. Jenkeissä juuri valittiin presidentti osin sillä perusteella, että saadaan penikselliset henkilöt pois naisurheilusta, vaikka varmasti suurin osa äänestäjistä ei ikinä ole katsonut yhtä kokonaista matsia mitään naisurheilua, joka ei tapahdu Olympialaisissa ja jossa ei näy lähikuvia haarovälistä.
Kävi myös ilmi, että tämä "transurheilijaongelma" koski noin 0,002% yliopistourheilijoista. Ja osittain tuon kokoluokan asian ansiosta Trump on nyt presidentti. Onnistunut pelonlietsontaoperaatio, johon "tolkun ihmiset (lue hyväuskoiset tai aivopestyt)" lähtevät rinta rottingilla muka
Se vain naisena ja feministinä v*tuttaa kun nämä oman elämänsä "valkoritarit" käyttävät naisasioita perusteluna syrjinnälle. Ihan kuin niitä olisi ikinä naisasiat kiinnostaneet, mutta nyt siitä pitäisi antaa kruunu ja kiittää kauniisti, että kiitos kun käytätte mun kehoa keppihevosena oman agendanne ajamiseen
Mitäpä jos et omi meidän naisten ja feministien ääntä itsellesi.
Yksikään menstruoinut feministi ei hyväksy sitä, että naiserityiset tilat poistetaan jopa koululaisilta, ettei joku marginaalinen ihmisryhmä joudu "nöyrtymään" invavessaan, ilmeisesti kun on nöyryyttävää tulla assosioiduksi liikuntarajoitteiseksi (tämähän ei meitä naisia ole häirinnyt vuosikymmeniin kun olemme täysin vailla mielipahaa vaihtaneet lasten vaippoja invavessoissa, mutta transidentifioituneen miehen PITÄÄ PÄÄSTÄ ihan omalla ilmoituksella naisten vessaan..)
Joten millä mandaatilla sinä väität ettei minua 45-vuotiasta naista ja kahden lapsen, tytön ja pojan, äitiä ole naisasiat ikinä kiinnostaneet?
Sun jenkkikeskustelusta omaksuma, päällesi toisen ihon lailla vetämä, intersektionaalinen feminismi ei ole feminismiä lainkaan. Se on vasemmiston poliittinen ohjelma joka on kehitetty amerikkalaisisten yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa vastauksena republikaanipuolueen demokraateille heittämään kannatushaasteeseen.
"Sinä olet kyllä yksi parhaita keulakuvia tämän ketjun "transien friikkisirkuksen" vastustajille. Miettikää te muut, jotka koette olevanne jotain "tolkun ihmisiä", tämän tyypin viiteryhmään te kuulutte. Vaikutus on sama kuin se, miten tulkitsette transihmisten yleisesti leimaantuvan muutaman kommentoija takia."
Millaisen käsityksen ketjun transit ja liittolaiset mielestäsi antavat transeista ja transien tavoitteista?
Ja on muuten tooosi näppärää sulta uhriutua ja tunnemanipuloida, kun olette ensin päiväkaupalla solvanneet, vääristelleet, rääkyneet kansanmurhaa, tunkeneet sanoja ja ajatuksia muille ja toitottaneet tappouhkauksia.
Minä en nyt saanut tietää mikä tuossa viestissä loukkasi sinua :).
Mutta sanotaan, että on positiivista, että olet viimein voinut kertoa noista kokemuksistasi jotka ovat transfobiasi taustalla. Vaikkakin teet sen nyt alter egossasi, joka "tuli tänne ensimmäistä kertaa tänään", mutta edistystä. Ja en usko että kukaan nauraa sinulle kokemastasi seksuaalisesta väkivallasta. Kaikkea hyvää sinulle siltä osin.