Horoskooppimerkkien luonteenpiirteiden stereotypiat
Tehdäänkö lauantain ratoksi tällainen leikkimielinen ketju, missä pistetään yleisimpiä käsityksiä eri horoskooppimerkkien edustajien luonteenpiirteistä. Itse olen vaakanainen, ja olisi hauska kuulla ihmisten käsityksiä millaisia vaakanaiset ovat. Ja en ota horoskooppeja niin kauhean vakavasti, mutta tällaisten pohtiminen on ihan hauskaa. Muistetaan toki yksilölliset erot. :)
Itse allekirjoitan ainakin sen, etten osaa tehdä päätöksiä ja vitkuttelen niiden kanssa viimeiseen asti. Mietin aina asioiden molemmat puolet ja vertailen perusteellisesti. Esteettisyys ja harmonia on tärkeää, esimerkiksi juuri vaate- tai sisustustyylissä.
Olisi kiva kuulla myös muista merkeistä, esimerkiksi omasta mielestäni kauriit ovat usein vaikeita ihmisiä. Tai itselläni on ollut vaikeuksia tulla toimeen jostain syystä kauriin aikoina syntyneiden kanssa. :D
Oletteko myös onnistuneet arvaamaan livenä jonkun uuden tuttavuuden kohdalla tämän horoskooppimerkin? Itse pystyn, en nyt joka kerta, mutta aika usein arvaamaan oikein suurin piirtein ainakin vuodenajan, jollen kuukaudenkin, jolloin henkilö on syntynyt.
Kommentit (383)
Ikävin merkki on neitsyt. Todella kriittisiä kaiken suhteen, silloinkin, kun siihen ei ole mitään aihetta. Epäluuloisia. Keskimääräistä älykkäämpiä, mutta ikävää on että he eivät kuitenkaan ole aina oikeassa, mutta eivät pysty myöntämään sitä yleensä. He luulevat olevansa aina oikeassa. Viisaus ei yleensä liity neitsyen monipuoliseen älykkyyteen. Sängyssä puuttuu miellyttämisen halu tai vain ei yhtään tiedetä miten toista kosketetaan, kovakouraisia. Neitsyet ovat kyllä todella hyvää ja viihdyttävää seuraa, kun neitsyt tuntee että joku sen ansaitsee.
Kalat on toinen äärimmäisyyksiin asti hermoja koetteleva merkki. He ovat toki erittäin empaattisia ja todella hyvää seuraa. Kalan merkeissä syntyneet ovat yleensä turhan kovia ottamaan alkoholia tai heillä on muita päihderiippuvuuksia. Se mikä kaloissa ärsyttää, on äärimmäinen epäluotettavuus. Kalat tekevät sillä hetkellä mitä sattuu huvittamaan (läheisillekin), mutta eivät ilmeisesti ymmärrä että se syö sitä luottamusta. Kalat esittävät usein jotain aivan muuta kuin mitä todellisuudessa ovat, eivät avaudu yleensä täysin kumppaneillekaan. Ovat yleensä todella huomionhakuisia (kalanaiset, kutsuvat sitä kiinnostavuudeksi ja salaperäisyydeksi) ja erittäin flirttailevia. Monet kalat myös manipuloivat siinä mielessä, että esittävät viatonta ja laittavat muiden piikkiin tekemiään ja sanomiaan asioita. Heillä on usein tietynlaista viisautta mukanaan ja he ovat rentoja. Kovin introverttejä tai taiteellisia kaloja en ole tavannut. Ainakin naispuoliset kalat ovat yleensä ulkoisesti viehättäviä.
Skorpioneista kyllä pidän, mutta en ikinä aloittaisi parisuhdetta skorpionin kanssa. Skorpionit valitettavasti pitävät yllä valtapelejä ihmissuhteissa ja parisuhteessa yrittävät hallita toista. Ovat erittäin epäluuloisia, mistäköhän se voisi johtua? Joskus se ei haittaa kumppania (silloin suhde yleensä toimii), monesti haittaa. Kostonhimoisia. Skorpionit myös manipuloivat, mutta yleensä ei niin että sillä olisi kauheasti väliä. Lähinnä kyse on siitä, että tehdään jokin asia sillä tavalla miten hän haluaa. Olen itse aika joustava. Kumppanina erittäin rakastava, puolustava ja omistushaluinen, mutta skorpionimiehet eivät siitä huolimatta välttämättä ole täysin uskollisia. Sängyssä intuitiivinen ja hyvä. Hyvin seksuaalinen. Muuten skorpioni on lojaali ja luotettava, toivoisin kuitenkin että skorpioni panostaisi hieman enemmän myös muihin ihmissuhteisiin, kuin pelkästään siihen parisuhteeseen. Skorpioni on tummien, vahvojen tunteiden tulkki, tetyllä tavalla samaistun.
Härät ovat mukavia, hauskoja ja älykkäitä ihmisiä, mutta usein toisten alistaminen ja dominointi on minulle liikaa, ovat myös todella vittumaisia kun sille päälle sattuvat. Omistushaluisia. Hyvin seksuaalisia. Härkänaiset ovat yleensä klassisen kauniita.
Kauriit ovat mukavia, luotettavia ja asiallisia ihmisiä, mutta meillä ei ole yleensä koskaan mitään yhteistä. Tarkkoja. Työorientoituneita ja oikeudenmukaisia. Henkisesti erittäin vahvoja. Yleensäkin ottaen kauriin mieleen pääseminen on vaikeaa, koska he eivät päästä sinne ketä tahansa. En tunne paljon kauriita. Ehkä siksi he ovat minusta hieman värittömiä. Kaurismiehet ovat yleensä klassisen komeita.
Pirkko-Liisa jatkaa:
Leijonat ei ole yleensä yhtään sellaisia lopulta mistä heitä syytetään. Leijonat ovat usein kyllä liian pomottavia, se on totta. Mutta en tunne oikeastaan yhtäkään, joka pitäisi huomion keskipisteenä olemisesta. He ovat lämpimiä ja älykkäitä, ehkä jopa viisaita. Usein oikeudenmukaisia. Todella karismaattisia. Monesti taiteellisia. Hyvin suvaitsevaisia. Tietynlainen laiskuus on heille yleensä tyypillistä. Leijona osaa olla todella vittumainen kun haluaa.
Ravut ovat erittäin herkkiä, siis joka tavalla. Heidän kanssaan pitää olla aika varovainen, koska rapu käsittää asiat juuri niinkuin hän haluaa. Muuten todella mukavaa ja hauskaa seuraa. Usein flirttailevia. Sängyssä ovat alusta asti intuitiivisia, hyviä ja tietävät mitä juuri sinä haluat. Ravut ovat yleensä monella tapaa viehättäviä. Ravut eivät yleensä ole huippuälykkäitä, mutta se ei häiritse ketään.
Oinaat, en tunne juuri ketään. Fyysisiä, käyvät päälle aika estottomasti, vaikka asia olisi vasta flirttailun tasolla. Mukavia, avoimia ja hauskaa seuraa. Ehkä turhan painostavia välillä, kun haluavat tahtonsa läpi. Positiivisia. Sängyssä ok.
Vaa`at ovat niitä lämpimiä, rauhallisia ja ulkoisesti tasapainoisia. Todella luotettavia ja suvaitsevia erilaisuutta kohtaan. Vahva oikeudentaju. He eivät halua riidellä, väitellä kyllä. Kaikki eivät ymmärrä eroa. Vaa`at ovat yleensä monella tavalla erittäin viehättäviä, sukupuolesta riippumatta. Sängyssä huomioivia ja nautinnollisia. Mutta välillä sellainen tietynlainen älykkyys tuntuu puuttuvan, jotta henkinen yhteys toimisi. Vaikka itse arvostan enemmän piirrettä olla rakastettava ihminen, kuin älykkyyttä. Flirttailevia ja ehdottoman rentoja ihmisiä.
Kauris olen, ja vähiten tulen toimeen Leijonien kanssa. Myöskään skorpionit eivät sytytä.
Parhaiten tulen toimeen kalojen kanssa.
Oinaiden itsepäisyys taasen ei mulle sovi.
Pirkko-Liisa kirjoitti:
Ikävin merkki on neitsyt. Todella kriittisiä kaiken suhteen, silloinkin, kun siihen ei ole mitään aihetta. Epäluuloisia. Keskimääräistä älykkäämpiä, mutta ikävää on että he eivät kuitenkaan ole aina oikeassa, mutta eivät pysty myöntämään sitä yleensä. He luulevat olevansa aina oikeassa. Viisaus ei yleensä liity neitsyen monipuoliseen älykkyyteen. Sängyssä puuttuu miellyttämisen halu tai vain ei yhtään tiedetä miten toista kosketetaan, kovakouraisia. Neitsyet ovat kyllä todella hyvää ja viihdyttävää seuraa, kun neitsyt tuntee että joku sen ansaitsee.
Kalat on toinen äärimmäisyyksiin asti hermoja koetteleva merkki. He ovat toki erittäin empaattisia ja todella hyvää seuraa. Kalan merkeissä syntyneet ovat yleensä turhan kovia ottamaan alkoholia tai heillä on muita päihderiippuvuuksia. Se mikä kaloissa ärsyttää, on äärimmäinen epäluotettavuus. Kalat tekevät sillä hetkellä mitä sattuu huvittamaan (läheisillekin), mutta eivät ilmeisesti ymmärrä että se syö sitä luottamusta. Kalat esittävät usein jotain aivan muuta kuin mitä todellisuudessa ovat, eivät avaudu yleensä täysin kumppaneillekaan. Ovat yleensä todella huomionhakuisia (kalanaiset, kutsuvat sitä kiinnostavuudeksi ja salaperäisyydeksi) ja erittäin flirttailevia. Monet kalat myös manipuloivat siinä mielessä, että esittävät viatonta ja laittavat muiden piikkiin tekemiään ja sanomiaan asioita. Heillä on usein tietynlaista viisautta mukanaan ja he ovat rentoja. Kovin introverttejä tai taiteellisia kaloja en ole tavannut. Ainakin naispuoliset kalat ovat yleensä ulkoisesti viehättäviä.
Skorpioneista kyllä pidän, mutta en ikinä aloittaisi parisuhdetta skorpionin kanssa. Skorpionit valitettavasti pitävät yllä valtapelejä ihmissuhteissa ja parisuhteessa yrittävät hallita toista. Ovat erittäin epäluuloisia, mistäköhän se voisi johtua? Joskus se ei haittaa kumppania (silloin suhde yleensä toimii), monesti haittaa. Kostonhimoisia. Skorpionit myös manipuloivat, mutta yleensä ei niin että sillä olisi kauheasti väliä. Lähinnä kyse on siitä, että tehdään jokin asia sillä tavalla miten hän haluaa. Olen itse aika joustava. Kumppanina erittäin rakastava, puolustava ja omistushaluinen, mutta skorpionimiehet eivät siitä huolimatta välttämättä ole täysin uskollisia. Sängyssä intuitiivinen ja hyvä. Hyvin seksuaalinen. Muuten skorpioni on lojaali ja luotettava, toivoisin kuitenkin että skorpioni panostaisi hieman enemmän myös muihin ihmissuhteisiin, kuin pelkästään siihen parisuhteeseen. Skorpioni on tummien, vahvojen tunteiden tulkki, tetyllä tavalla samaistun.
Härät ovat mukavia, hauskoja ja älykkäitä ihmisiä, mutta usein toisten alistaminen ja dominointi on minulle liikaa, ovat myös todella vittumaisia kun sille päälle sattuvat. Omistushaluisia. Hyvin seksuaalisia. Härkänaiset ovat yleensä klassisen kauniita.
Kauriit ovat mukavia, luotettavia ja asiallisia ihmisiä, mutta meillä ei ole yleensä koskaan mitään yhteistä. Tarkkoja. Työorientoituneita ja oikeudenmukaisia. Henkisesti erittäin vahvoja. Yleensäkin ottaen kauriin mieleen pääseminen on vaikeaa, koska he eivät päästä sinne ketä tahansa. En tunne paljon kauriita. Ehkä siksi he ovat minusta hieman värittömiä. Kaurismiehet ovat yleensä klassisen komeita.
Taidat olla se 13. merkki eli turha jaarittelija.
Ja Pirkko-Liisa jatkaa: Vesimiehet ovat helppoa ja mukavaa seuraa. He ovat yleensä erittäin älykkäitä ja tarkkailevat ympäristöään paljon. Viisaus on heille myös ominaista. Vesimies saattaa vaikuttaa pinnalliselta ja viileältä. Heihin on hyvin vaikeaa tutustua syvemmin, koska he avautuvat sisimmästään niin hitaasti. Vaikka käyvät luontevia keskusteluja kenen kanssa tahansa. He ovat tietyllä tavalla todella hankalia ihmisiä, mutta sanoisin että sen arvoisiakin. Yllättävän hyvän yhteyden syntyminen heidän kanssaan on kyllä mahdollista, ilman syvempää tuntemustakin. Yleensä he nauttivat matkustamisesta muita enemmän. Vesimies on seikkailijaluonne, joten uskollisena pysyminen saattaa olla joillekin heille vaikeaa. Vesimiehet ovat yleensä jollain elämänsä osa-alueella valtavirrasta poikkeavia ja hyvin avarakatseisia.
Jousimiehet ovat spontaaneja, suoria (joidenkin mielestä liikaa) ja erittäin lojaaleja. He ovat helppoa, rentoa ja hauskaa seuraa. Monesti karismaattisia ja suurisydämisiä. Anteliaita ja oikeudenmukaisia. Jousimiehet ovat yleensä liian hyväuskoisia ihmisten suhteen, eivätkä niin tarkkanäköisiä että osaisivat nähdä tai ymmärtää tietynlaista käytöstä. Monet ovat rahallisesti jollain tapaa onnekkaita. Heillä ei ole aina hyvä paikan tai ajantaju ja saattavat olla erittäin kömpelöitä ja huonomuistisia. Muuten jousimies on hyvin positiivinen, lämmin, avarakatseinen ja yleensä älykäs. Sängyssä ok.
Kaksoset, eli kuten minä. Vaikea aina arvioida itse. Kaksoset ovat helppoa ja hauskaa seuraa. Monesti hyvin älykkäitä, mutta sitä ei tuoda aina esiin. Oikeudentajuisia. Heillä viisaus ja äly kulkevat aika usein tasapainossa. He ovat usein kärsimättömiä ja hermostuneita. Ehkä levottomiakin. Sängyssä monesti taitavia, mutta sen hetken tunteeseen paneutuminen saattaa olla muualla. Monet kaksoset saattavat olla henkisesti ns. kylmiä. Se on usein vain kaksosten omasta päästä kiinni. Ja siitä että vaikka he ovat avoimia, niin taustalla saattaa olla vaikka huono itsetunto, jonka takia monet tunteet jäävät pimentoon. Monesti kaksosten päässä onkin ikuisten ajatusten jatkumo, joista murto-osa pääsee ilmoille. Uskollisuus on joillekin kaksosille välillä vaikeaa. Muuten he ovat yleensä positiivisia, karismaattisia, ja jotkut ovat myös aikamoisia flirttejä. Seikkailijaluonteena kaksoset myös kyllästyvät harmillisen nopeasti asioihin ja kaipaavat muutoksia.
Millaisia kokemuksia teillä on neitsyt miehistä?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen horoskooppikartan vittupää, eli oinas. "Terveen itsetunnon omaava Oinas ei juuri kysele muiden mielipiteitä päätöksiä tehdessään ja siksi Oinaita pidetään usein itsekkäinä ja jopa välinpitämättöminä ihmisinä. " En kyllä tunnista itseäni tästä, olen päinvastoin joskus liiankin "päättäkää te, mulle on ihan sama" -tyyppiä. Myös useissa luonnehdinnoissa esiintuleva aggressiivisuus ja riitaherkkyys on jotain, mitä en itsessäni tunnista.
Minä olen rapu ja olen ollut naimisissa oinas-miehen kanssa yli 20 vuotta. Minunkaan mieheni ei ole riitaisa tai aggressiivinen. Minä taas raivostun helposti epäoikeudenmukaisuudesta ja olen aggressiivinen, jos tarve vaatii. Mies kehuu myös, että osaan sanoa "kohtikäyvästi," jos tulee eripuraa. Meillä onkin käänteinen "Matti&Mervi-liitto", jossa minä olen Matin tavoin rapu ja mies Mervin tavoin oinas. Luin jostain, että rapu ja oinas ovat surkein parivaljakko. Ei voi mitään, meillä on hauskaa yhdessä ja osaamme viettää aikaa myös erikseen.
Olen kalat, mutta erittäin ulospäinsuuntautunut, organisoiva, suora, innokas, sarkastinen ja iloinen. Aina kun luen horoskopppiani (ehkä kaksi kertaa vuodessa) alkaa ihan naurattamaan kun kaiken mukaan olen luova, introvertti ja mitä lie mikä ei sovi lainkaan :D Täällä näytti muutaman ensi sivun perusteella kyllä olevan montakin sen kaltaista kalaa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä rapunainen. Omistan paksun panssarin, enkä päästä hevillä ihmisiä lähelleni. Viihdyn kotona.
Olen määrätietoinen ja pirullinen akka!
Ha ha ha! Joooo, ja joku väitti meitä kaikkia mielisteleviksi lässyttäjiksi. Parhaat työkaverini ovat olleet rapuja, joiden sanaan on voinut luottaa, eikä takana ole puhuttu. Mitään nuoleskelijoita he eivät ole olleet, vaan pikemminkin suorasanaisia ja reiluja tyyppejä. Toivon itsekin olleeni sellainen.
Olen horoskooppimerkiltäni rapu, nouseva leijona. Olen saanut molemmista merkeistä itselleni ne huonot piirteet ;) En ole yhtään "lutuinen", esiintymishaluinen tai perhekeskeinen. Olen ailahteleva ja äärimmäinen, mutta toisaalta herkkä lukemaan ihmisiä ja varmaan siitä syystä ihmiset seuraani herkästi hakeutuvatkin. Parhaimmat parisuhteet ovat onnistuneet skorpionien kanssa, ystävyyssuhteissa yleensä kaikki ovat olleet vesimiehiä. Yleensä rapu-tutkani toimii myös ja tunnistan toiset suuripiirteiset ja taiteelliset saksikädet, tullaan myös hyvin toimeen. Leijonien kanssa en niinkään, sama juttu oinaiden kanssa. Ihan liian itsepäisiä merkkejä itsepäiselle ravulle.
kommentti 16 kirjoitti:
128 hoi! Kuulostat kalalta :). Me kalat olemme siitä kummallisia että viihdymme yksin vaikka saisimme kenet vaan,se on vaan eri asia tulemmeko toimeen. Itse pyydystin 15v sitten juuri sen miehen (leijona)kenet halusin,hän oli suhteessa jossa lapsi ja toinen lapsi tulossa,silti hänet sain. Hän on siitä huolimatta vaikka oli suhteessa,pysynyt uskollisena minulle. Koska hän jumaloi minua ja seksi elämämme ei ole koskaan muuttunut,päinvastoin. Jos joku kehtaa väittää että seksi kuihtuu pitkässä suhteessa,niin meillä se on ihan toisin. Leijona on sopinut minulle aina,tykkään kietoa leijonan sormeni ympärille hyvällä tarkoituksella :).
Kalat on siitä kummallinen, että hän kuvittelee saavansa kenet tahansa. Ja käyttäytyy siten. Johtuu varmaan fantasiamaailmasta. Pyydystit varatun miehen ja ole tylpeä siitä. Tyypillistä kalaa.
Olen sinkku rapunainen ja jostain syystä vierekkäiset merkit kaksoset ja leijonat on vetäneet puoleensa, mutta onko näitten merkkien kanssa minkaanlaisia onnistumisen edellytyksiä?
Olen aurinkoskorpioni, kuumerkki vesimies ja nousumerkki jousimies. Ehkä siksi moni ei voi ymmärtää, että olen skorpioni ?! Toisaalta olen aika vakava kuoreni alla, mustasukkainen enkä päästä ihmisiä turhan lähelle. Olen rauhallinen ja usein se sovitteleva osapuoli, suuttuessani osaan olla kyllä todella veemäinen. Ehkä pahinta on, jos luottamukseni petetään. Siitä en pääse yli koskaan.
Parhaimmat kaverisuhteeni ovat olleet rapujen ja härkien kanssa ja kumppaneina on ollut kauriita ja skorpioneja. Kaksosten/oinaiden kanssa en pääse samalle aaltopituudelle sitten millään, mutta leijonat ovat yleensä tarpeeksi "hulluja" eivätkä ota mua turhan vakavasti ja tuovat minuunkin vähän sosiaalista eloa ja uskallusta :) Toisten skorpionien kanssa tulen yleensä hyvin juttuun ja yhteinen kieli löytyy aika nopeasti eikä tarvi teeskennellä mitään.
Telkkarissa oli aikoinaan työpaikkahaastattelu
livenä joka löytyy youtubesta.
Siinä mm; Aleksi 13 haki somistajaa.Työnantaja kysyi horoskooppimerkit hakijoilta koskatyöntekijät olivat sitä pyytäneet.
Yllätys,yllätys neitsyttä ei valittu vaikka oli pitkä työkokemus .
Vierailija kirjoitti:
Kaikki naispuoliset OINAS-työkaverit ovat olleet sellaisia että ovat enemmän äänessä kuin saavat aikaan eli huutamalla yrittävät tahtonsa läpi, kaikkitietäviä jankuttajia, ajavat toisten yli tuolla huutamisellaan ja käytöksellään, varastavat toisten ideat ja esittävät muka-ominaan, puukottavat selkään ja mielistelevät johtajia. Pakko olla näin, koska näitä naisia osunut kohdalle 5 kappaletta 10 vuoden sisään!
Olen oinas ja nainen ja v-mäinen mutta aivan eri tavalla kuin sinun oinaasi. Olen hiljainen ja en tykkää puhua palavereissa. Sanon lyhyesti mielipiteeni ja sillä selvä. Olen myös kärsimätön enkä voi sietää jossittelua. Uusissa projekteissa mietin parhaimman ja tehokkaimman tavan tehdä ko työ, kerron suunnitelmani, ja suoraansanottuna en kuuntele, kun muut alkavat pohtimaan asiaa. Olen jo tehnyt päätökseni ja ei minua kiinnosta mitä muut ovat mieltä.
Pomojeni mielestä olen erittäin hankala ihminen ja erinomainen työntekijä. Melkein jokaisesta pomosta mitä minulla on ollut on tullut kaveri. Parin kaljan jälkeen kertovat minun olevan vitun kusipää mutta tehokkain työntekijä mitä heillä on ollut. Varsinkin kriisitilanteissa olen elementissäni. Hoidan hommat kotia. Neuvotteluissa ja henkilöstöhallinta tehtävissä olen surkea.
Ikinä en ole töissä huutanut mutta pidän huolen siitä, että asiat tehdään MINUN suunnitelman mukaan
örmy kirjoitti:
Telkkarissa oli aikoinaan työpaikkahaastattelu
livenä joka löytyy youtubesta.
Siinä mm; Aleksi 13 haki somistajaa.Työnantaja kysyi horoskooppimerkit hakijoilta koskatyöntekijät olivat sitä pyytäneet.
Yllätys,yllätys neitsyttä ei valittu vaikka oli pitkä työkokemus .
Neitsyet on kyllä parjatuin merkki. Kiukkuinen ja tiukkis päälle päin mutta pohjimmiltaan hyvin kiltti ja avulias.
Olen niin streotyyppinen kalat kuin voi olla. Tätä ketjua lukiessa tuntuu kuin lukisi itsestään :D humalanhakuisesta runsaasta alkoholin käytöstä olen tosin onneksi päässyt eroon. Onko täällä muita kaloja joille on tapahtunut kaikkea "mystistä"? Nään enneunia ja olen kokenut paljon kaikkea yliluonnollista.
Uskon että luonne määräytyy horoskoopin ja nousevan horoskoopin mukaan sekä onko syntyny alku, keski vai loppukuusta.
Horoskooppina Neitsyt.
Tietyissä asioissa tulee kontrollifriikki esiin ja järjestelmällisyys.Tosi kova analysoimaan asioita eri näkökulmista. Vahva empatiakyky. Varovaisuus uusien ihmisten kanssa (seuraan jonkin aikaa, että onko toinen kaveruuden arvoinen) Kaverina ja ystävänä todella lojaali ja luotettava. Jakelee viisauksia eli kova neuvomaan eli ehkä pientä näsäviisastelua:D, mutta tämä vain tarkoituksena auttaa. Itsekriittisyys. Vahvat mielipiteet asioihin.
Oikeudenmukaisuus. Suorapuheisuus eli mieltä painavat asiat ilmoille heti ennen kuin paisuu mielessä isommaksi. Romanttisuus ja herkkyys ja kuten tuolla joku kirjoitti niin ollaan piilonymfoja😄 Suuttuessa satutetaan raa,asti sanoilla. Työelämässä tunnollinen,ahkera ja joka valitettavasti paikkaa muidenki hommia.
159 jatkaa että nouseva merkki Vaaka "Itse allekirjoitan ainakin sen, etten osaa tehdä päätöksiä ja vitkuttelen niiden kanssa viimeiseen asti. Mietin aina asioiden molemmat puolet ja vertailen perusteellisesti. Esteettisyys ja harmonia on tärkeää, esimerkiksi juuri vaate- tai sisustustyylissä"
Kalat? Seesteinen? Buahahahaa, ehkä ulospäin joskus saattaa näyttää seesteiseltä, mutta mielen sisällä uidaan niin syvissä vesissä että hukuttautuminen pyörii usein päässä.