Horoskooppimerkkien luonteenpiirteiden stereotypiat
Tehdäänkö lauantain ratoksi tällainen leikkimielinen ketju, missä pistetään yleisimpiä käsityksiä eri horoskooppimerkkien edustajien luonteenpiirteistä. Itse olen vaakanainen, ja olisi hauska kuulla ihmisten käsityksiä millaisia vaakanaiset ovat. Ja en ota horoskooppeja niin kauhean vakavasti, mutta tällaisten pohtiminen on ihan hauskaa. Muistetaan toki yksilölliset erot. :)
Itse allekirjoitan ainakin sen, etten osaa tehdä päätöksiä ja vitkuttelen niiden kanssa viimeiseen asti. Mietin aina asioiden molemmat puolet ja vertailen perusteellisesti. Esteettisyys ja harmonia on tärkeää, esimerkiksi juuri vaate- tai sisustustyylissä.
Olisi kiva kuulla myös muista merkeistä, esimerkiksi omasta mielestäni kauriit ovat usein vaikeita ihmisiä. Tai itselläni on ollut vaikeuksia tulla toimeen jostain syystä kauriin aikoina syntyneiden kanssa. :D
Oletteko myös onnistuneet arvaamaan livenä jonkun uuden tuttavuuden kohdalla tämän horoskooppimerkin? Itse pystyn, en nyt joka kerta, mutta aika usein arvaamaan oikein suurin piirtein ainakin vuodenajan, jollen kuukaudenkin, jolloin henkilö on syntynyt.
Kommentit (383)
Vaa'at ovat karismaattisia, kärsimättömiä, tunnereaktioissaan aika äärimmäisiä. Perheessäni on monta vaakaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen vesimies, yleensä ystävällinen (vesimies on ystävyyden merkki), itsepäinen, usein omissa ajatuksissaan, mutta rakastan mielenkiintoisia keskusteluja. Kuulemma olen hauska. Olen taiteellinen oman tien kulkija. Päämäärätietoisempi kuin kalat. Kestän aika pitkälle veemäisiä juttuja, mutta kun mitta täyttyy, sen huomaa ja kuulee. Olen sekä hiljainen että puhelias, suurpiirteinen. Olen huono taloudenpidossa.
Kuvailit juuri 17v tyttäreni, joka on myös vesimies :)
Olen tripla-jousimies. Eli aurinko, nouseva ja kuu jousimiehessä. En kuitenkaan välttämättä sovi täysin jousimiehen luonnekuvaukseen. Olen herkkä ja haaveileva. Ehkä siksi minulla on eniten vesimerkkisiä kavereissa ja seurustelusuhteissa, joiden ei horoskooppi-käsityksen mukaan pitäisi minulle sopia. Voisin kuvitella, että en kyllästyisi kaloihin ikinä. Niin mystisiä ihmisiä. Sopii jousimiehelle, joka kyllästyy, jos ihmisessä ei ole mitään "metsästettävää". Toisaalta syvällistä ymmärrystä ei välttämättä kalojen ja jousimiehen välille kehity. Nuorempana ihastuin aina oinaisiin, kunnes tajusin niiden särkevän sydämeni aina. Toisia tulimerkkejä minun on pidemmän päälle vaikea sietää, vaikka huumori tulimerkkien kesken onkin omaa luokkaansa. Tulimerkit ovat jääräpäitä – toisaalta myös maamerkki härkä on aivan käsittämättömän ärsyttävä jääräpää, jonka kanssa kommunikointi on jatkuvaa väärinymmärrystä. Ehdoton EI jousimiehelle niin ystävänä, kumppanina, työkaverina kuin sukulaisenakin, jos jälkimmäiset vain voisi valita. Leijona osaa halutessaan olla hyvä ystävä, mutta on toisaalta joskus ärsyttävän itsekeskeinen ja mahtaileva ja taatusti ainoa merkki, joka lapsekkaasti vaatimalla vaatii kehuja itsestään. Jousimiehen luonnekuvauksesta omalla kohdallani sopivat avarakatseisuus, suorapuheisuus ja valitettavasti jatkuva tarve muutokseen joko ammatin, asuinpaikan, seurustelukumppanin tms. suhteen. Koen "masentuvani" helposti, jos elämässä ei ole mitään muutosta tai kehitystä. Listaan vielä omia havaintojani merkkien stereotypioista, täysin mitä sylki suuhun tuo -periaatteella...
kauris = hyvä huumorintaju, hyvät käytöstavat, työorientoitunut, asiallinen, hieman väritön
vesimies = kova juoruaja, usein vaihtoehtoihminen, hieman omituinen, vaikea tutustua syvällisesti
kalat = liiankin empaattinen, kaikkien kaveri, vekkuli huumorintaju, taiteellinen
oinas = naurattaa kanssaihmisiä joka paikassa, innostunut, helppo ihastua ja lopuksi vihastua
härkä = laiska muiden käskyttäjä, perinteitä ja juuriaan arvostava, panostaa kotiinsa
kaksonen = nopea ja nokkela, osaa olla hauska tai sitten vittumainen, naama virneessä jatkuvasti, ei taatusti koskaan melankolinen
rapu = lutuinen, kaikkien kaveri, herkkä, lapsekas huumorintaju, suuttuessaan ehkä ilkein merkki – jollain tapaa patoutunut?
leijona = ailahteleva drama queen, aidosti empaattinen ja kiinnostunut auttamaan muita ihmisiä, toisaalta itsekäs, eniten hedonisti
neitsyt = pilkunviilaaja, hyvä huumorintaju – tosin nauraa aivan liikaa omille vitseilleen, paremmin tutustuessa yllättävän pervo (sekä naiset että miehet – salanymfejä?)
vaaka = aina iloinen, söpöilijä, kaikkien kaveri, toisinaan rasittavuuteen asti menevä miellyttäminen, loistavaa small talkia ja flirttiä, syvällisesti vaikea tutustua
skorpioni = hieman kaksinaamainen, osaa esittää itse aurinkoa ja sitten puukottaa täysiä selän takana, salaperäinen, luottamuksen muodostuttua mainio ystävä, taistelisi eniten rakkaidensa puolesta
Ja rasittavasta jousimiehestä en enää sano mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen jousimies on?
En tiedä muista, mutta itse olen joskus tahdittomuuteen asti suorapuheinen, ilmeisesti en kuitenkaan kovin paha, sillä minua yleensä pidetään mukavana ihmisenä. Päättelen siitä, että ystäviä on.
Itseäni harmittaa ylikorostunut oikeudemukaisuuden vaaliminen. Ei ole yks eikä kaks kertaa, kun haluan, että homma menee oikein, vaikka on selkeästi oman etuni vastaista. Sitten mulla on vielä ehdoton vaatimus saada päättää omista asioista. Parisuhteet olleet aina haastavia, koska olen niin ehdoton ja myös mustasukkainen eli omistava. En voi sietää tosikkoja. Itse tykkään veistellä hauskoja juttuja ja sana on minulla hallussa vähän liiankin hyvin.
Tykkään loputtomiin kuunnella muiden tarinoita, omat asiat pidän itselläni.
Sanoisin, että ajat, joita nyt elämme, ovat jouskarille vaikeita.
Ei voi olla totta, täällä yksi samanlainen jousimies! Suorapuheisuus, kyllä. Vanhempani ja sisarukseni vitsailevatkin aina, että jos johonkin asiaan haluaa suoran ja rehellisen vastauksen niin kannattaa kysyä minulta. Sanon siis asiat hyvin suoraan ja niinkuin itse ajattelen enkä kaunistele. Ystäviä kuitenkin löytyy myös :D Oikeudenmukaisuuden kanssa sama homma, saatan vatvoa ja pyöritellä mielessäni asioita, että menikö nyt ihan oikein ja reilusti ja korjata jälkeenpäin. Parisuhteessa myös samoja ongelmia! Olen hirveän tarkka siitä, että minun selkäni takana ei tehdä mitään suunnitelmia, ja jos suunnitelmia on niin niissä pitäisi pysyä :D Myös mulla on sana hallussa ja juttu luistaa, mutta kuten sanoit, omat asiat pysyy omassa tiedossa. Lähinnä keskustelut siis pyörii muiden asioiden ympärillä ja tykkään kuunnella ja kertoa sen suoran mielipiteeni :D
Hui. Alkoi tuntua ihan aavemaiselta. Sain oikeasti kylmiä väreitä. Piti vielä lisätä, että jos mulla on joku asia just nyt hyvin tärkeä ja sydämellä, niin alan helposti julistamaan ja todistamaan, että olen oikeassa. Hyvät ystävät huomauttavat silloin, että hei, nyt sä vaahtoat taas, jolloin älyän sulkea suuni. Pidn itsekin suu vaahdossa paasaajia kamalan rasittavina ihmisinä.
Voi ei, minäkin olen tuollainen paasaaja oikein innostuessani! :D -Se jousimies, jota lainasit
Minä myös. Mies (härkä) välillä joutuu sanoman, että rauhottuisin... Suhtaudun joihinkin asioihin tosi intohimoisesti. :D
T. yks aikaisemmista jousimiehistä.
Olin pitkässä avioliitossa kalat-miehen kanssa ja hänen jälkeensä kahdessa lyhyessä suhteessa niin ikään kalat-miesten kanssa.
Nämä miehet muistuttavat hyvin paljon toisiaan luonteensa puolesta; esim. kaikki rakastavat viettää vapaa-aikaa veden äärellä, erakkoluonteisia (usein pakko päästä yksin oleilemaan, ja mieluiten sinne veden äärelle), juovat suht paljon alkoholia, herkkiä, avuliaita, haluavat olla riippumattomia (tehdä asiat oman mielensä mukaan).
kommentti 16 kirjoitti:
Pakko lisätä vielä lisää näitä kalojen ominaisuuksia :D
Olen laiska ja mukavuudenhaluinen. Huumorintajuinen,omaperäinen huumorintaju jonka osaan mukauttaa sen mukaan millaisessa seurassa olen. Olen hyvä myös näyttelemään ja imitoimaan. Seurassani viihtyy lähes poikkeuksetta jokainen ja sosiaalinen kanssakäyminen yleensä kuluttaa minua paljon koska annan itsestäni paljon.
Olen äärimmäisen herkkä siinäkin suhteessa etten pysty lukemaan ikäviä uutisia (vaikka eläinrääkkäys,lapsen hyväksikäyttö yms) koska vatvon asioita pitkään mielessäni.
Jos minut saa suuttumaan,olen todella viekas ja annan samalla mitalla takaisin,olen pitkävihainen todellisuudessa vaikka antaisinkin anteeksi pian.
Olen seksuaalinen ja pidän siitä että minua halutaan. Flirttailen ja ihastun helposti.
Lisäilen näitä jos tulee vielä mieleen. :)
Heh, kuulostat ihan minulta :D Kalat siis täälläkin. Minulle on tärkeää, että ihmiset viihtyvät seurassani.Ja murehdin kovasti sitä, mitä muut ajattelevat minusta. Pidän ihmisistä, mutta parhaiten viihdyn kuitenkin yksin. En viihdy isoissa ihmisjoukoissa (juhlat ym.) vaan yhden tai parin ihmisen seurassa kerrallaan.
Olen hyvä manipuloimaan muita, mutta tunnen siitä huonoa omaatuntoa. Olen taitava lukemaan ihmisä, ja teen nopeita johtopäätöksiä (jotka hyvin usein osuvat oikeaan). Muistan pitkään kokemani vääryydet vaikka yritän olla katkeroitumatta (helpommin sanottu kuin tehty).
Ihastun myös helposti ja minulla on monesti epärealistiset odotukset muista ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
No entäs neitsyiden hyvät puolet?
Tarkkoja, huolellisia. Töissä joutuvat tunnollisina tekemään muidenkin duunit. Että valittakaa vaan jos kehtaatte ihan oikeesti.
Anonymorius kirjoitti:
Olen tripla-jousimies. Eli aurinko, nouseva ja kuu jousimiehessä. En kuitenkaan välttämättä sovi täysin jousimiehen luonnekuvaukseen. Olen herkkä ja haaveileva. Ehkä siksi minulla on eniten vesimerkkisiä kavereissa ja seurustelusuhteissa, joiden ei horoskooppi-käsityksen mukaan pitäisi minulle sopia. Voisin kuvitella, että en kyllästyisi kaloihin ikinä. Niin mystisiä ihmisiä. Sopii jousimiehelle, joka kyllästyy, jos ihmisessä ei ole mitään "metsästettävää". Toisaalta syvällistä ymmärrystä ei välttämättä kalojen ja jousimiehen välille kehity. Nuorempana ihastuin aina oinaisiin, kunnes tajusin niiden särkevän sydämeni aina. Toisia tulimerkkejä minun on pidemmän päälle vaikea sietää, vaikka huumori tulimerkkien kesken onkin omaa luokkaansa. Tulimerkit ovat jääräpäitä – toisaalta myös maamerkki härkä on aivan käsittämättömän ärsyttävä jääräpää, jonka kanssa kommunikointi on jatkuvaa väärinymmärrystä. Ehdoton EI jousimiehelle niin ystävänä, kumppanina, työkaverina kuin sukulaisenakin, jos jälkimmäiset vain voisi valita. Leijona osaa halutessaan olla hyvä ystävä, mutta on toisaalta joskus ärsyttävän itsekeskeinen ja mahtaileva ja taatusti ainoa merkki, joka lapsekkaasti vaatimalla vaatii kehuja itsestään. Jousimiehen luonnekuvauksesta omalla kohdallani sopivat avarakatseisuus, suorapuheisuus ja valitettavasti jatkuva tarve muutokseen joko ammatin, asuinpaikan, seurustelukumppanin tms. suhteen. Koen "masentuvani" helposti, jos elämässä ei ole mitään muutosta tai kehitystä. Listaan vielä omia havaintojani merkkien stereotypioista, täysin mitä sylki suuhun tuo -periaatteella...
kauris = hyvä huumorintaju, hyvät käytöstavat, työorientoitunut, asiallinen, hieman väritön
vesimies = kova juoruaja, usein vaihtoehtoihminen, hieman omituinen, vaikea tutustua syvällisesti
kalat = liiankin empaattinen, kaikkien kaveri, vekkuli huumorintaju, taiteellinen
oinas = naurattaa kanssaihmisiä joka paikassa, innostunut, helppo ihastua ja lopuksi vihastua
härkä = laiska muiden käskyttäjä, perinteitä ja juuriaan arvostava, panostaa kotiinsa
kaksonen = nopea ja nokkela, osaa olla hauska tai sitten vittumainen, naama virneessä jatkuvasti, ei taatusti koskaan melankolinen
rapu = lutuinen, kaikkien kaveri, herkkä, lapsekas huumorintaju, suuttuessaan ehkä ilkein merkki – jollain tapaa patoutunut?
leijona = ailahteleva drama queen, aidosti empaattinen ja kiinnostunut auttamaan muita ihmisiä, toisaalta itsekäs, eniten hedonisti
neitsyt = pilkunviilaaja, hyvä huumorintaju – tosin nauraa aivan liikaa omille vitseilleen, paremmin tutustuessa yllättävän pervo (sekä naiset että miehet – salanymfejä?)
vaaka = aina iloinen, söpöilijä, kaikkien kaveri, toisinaan rasittavuuteen asti menevä miellyttäminen, loistavaa small talkia ja flirttiä, syvällisesti vaikea tutustua
skorpioni = hieman kaksinaamainen, osaa esittää itse aurinkoa ja sitten puukottaa täysiä selän takana, salaperäinen, luottamuksen muodostuttua mainio ystävä, taistelisi eniten rakkaidensa puolesta
Ja rasittavasta jousimiehestä en enää sano mitään.
Joo oon neitsyt ja nymfomaaniksi haukuttu. Ja tämä tarina on tosi.
Täällä kanssa yksi jousimies, jolla on aina ihan saatanan hyvä tuuri. Olen aina saanut työpaikkoja tekemättä niiden eteen juuri mitään, voitan aina jotain arpajaisissa ja silloin harvoin kun ostan loton niin jotain voitan. Päävoitto on vielä tulematta, mutta olen toiveikas että joku päivä sekin osuu kohdalle! Olen voittanut muutaman vuoden sisään mm. Lomamatkan ja kaasugrillin. Löydän usein myös esim kadulta seteleitä jne. Töissä jos mokaan niin pääsen tilanteesta kuin koira veräjästä.
Vältän myös viimeiseen asti konflikteja ja yritän miellyttää kaikkia. Parisuhteessa olen kuitenkin melko ehdoton ja periksiantamaton, mikä aiheuttaa aikapaljon hässäkkää koska mieheni on tyypillinen oinas. En ole kuitenkaan pitkävihainen, joten minä meillä pyydän ekana anteeksi ja unohdan riidat. Olen myös hyvin oikeudenmukainen vaikka se olisi oman etuni vastaista.
Täällä jousimies joka innostuu asioista nopeasti, uppoutuu vaikkapa uuteen harrastukseen täysillä ja kyllästyy totaalisesti muutamassa kuukaudessa. Olen myös tehnyt useita elämänmuutoksia, vältän sitoutumista ihmisiin ja omaisuuteen koska pysyvyys ei oikein sovi minulle. Olen ystävällinen ja kohtelias mutta otan asiat asioina, en niinkään tunteella. Monesti hauskanpito on minulle tärkeämpää kuin täydellisyyden tavoittelu mitä tulee vapaa-aikaan, harrastuksiin ja kotiin. Tosikot ja itsensä liian vakavasti ottavat ihmiset eivät voi sietää minua.
Allekirjoitan tuolla aiemmin sanotun, härkä on vihoviimeinen kumppani jousimiehelle.
Kaksoset; yleensä hyväntuulisia, positiivisia, vilkkaita, sosiaalisia (bessewissereitä).
Mitä kohdistuu vastakkaiseen sukupuoleen, niin antavat ymmärtää mutteivät ymmärrä antaa.
Hei 87! Puhut minun suullani,täydensit täydellisesti kommenttiani jonka lainasit! Käsittämätöntä :D <3
Minä olen horoskooppikartan vittupää, eli oinas. "Terveen itsetunnon omaava Oinas ei juuri kysele muiden mielipiteitä päätöksiä tehdessään ja siksi Oinaita pidetään usein itsekkäinä ja jopa välinpitämättöminä ihmisinä. " En kyllä tunnista itseäni tästä, olen päinvastoin joskus liiankin "päättäkää te, mulle on ihan sama" -tyyppiä. Myös useissa luonnehdinnoissa esiintuleva aggressiivisuus ja riitaherkkyys on jotain, mitä en itsessäni tunnista.
Muuten sovin neitsyyden kuvaukseen, mutta oon inttäjän vastakohta: en koskaan vaivaudu mihinkään juupas eipäs väittelyyn. Enkä näin ollen koe mitään tarvetta julistaa olevani oikeassa, järki ja totuus voittaa ilman mesoamistakin. Muuten neitsyille tyypillisesti olen herkkä, tarkka ja tunnollinen. Vihaan sotkua ja turhaa roinaa, koti onkin tosi pelkistetty. Autan mielelläni muita ja kaiken minkä teen, teen huolella. Analysoin paljon ja huolehdin liikaa. Monia ihmisiä varmasti ärsyttää mun järkiperäisyys ja seurausten puntarointi. Ärsyynnyn suunnattomasti piikikkäistä sählääjistä, jotka unohtavat aina kaiken ja tulevat aina myöhässä.
Tunnistaako kukaan muu neitsyt itseään tästä? :D
Täällä rapunainen. Omistan paksun panssarin, enkä päästä hevillä ihmisiä lähelleni. Viihdyn kotona.
Olen määrätietoinen ja pirullinen akka!
Ei neitsyt-horoskoopissa oo hyviä puolia:D:D:D neitsyeiden pitäis olla pikkutarkkoja, täsmällisiä ja järjestelmällisiä ja muuta shaibaa. Ei päde ainakaan muhun vaikka oon neitsyt itekki. Monesti myöhässä, suurpiirteinen, hukkaan aina tavaroita, kämppä ei pysy siistinä ku ehkä päivän:D
En yleensä usko mihinkään taikoihin, mutta horoskoopit pitävät oikeesti usein paikkansa sekä itseni että lähipiirin kohdalla. Olen itse tyypillinen neitsyt: pedantti, perfektionisti, hieman ujo, uskollinen ja myönnän että myös jossain asioissa kontrollifriikki (etenkin puhtauden ja yleisen siisteyden suhteen) :D
Vierailija kirjoitti:
- Olen kalat, melankoliaan ja päihteisiin taipuvainen. :D Myöskin vähän sulkeutunut ja omissa maailmoissani oleva.
-Olen kalat , haaveilija,herkkä ja taiteellinen. Seksi kanssani mahtavaa ja olen haluttava,kiinnostava ja salaperäinen .
- Allekirjoitan kalana myös päihteet ja melankolian,yksinäisyyden jonka olen itse valinnut ;)
- Olen kalat. Viihdyn omissa ajatuksissani, olen kiinnostunut musiikista ja kirjallisuudesta ja kaiketi olen jollain tapaa luova. Ainakin harrastan kirjoittamista ja säveltämistä. Seurassa olen usein vähän ulkopuolinen. Sen sijaan päädyn helposti kuuntelemaan toisten murheita. Lisäksi olen ylenpalttisen herkkä ja reagoin moniin asioihin tarpeettoman voimakkaasti ja tavoilla, joita en itsekään aina ymmärrä tai osaa ennakoida.
-sama täällä. Elän aika pitkälti omissa haaveissani. Olen erakkoluonne. Taitellinen ja aika herkkä, mutta myös aikaansaava ja täsmällinen jos asia kiinnostaa tarpeeksi. Ihmissuhteet tuntuvat aika raskailta ja ajoittain jopa taakalta.
- Kalat ei muista aina tulla edes töihin ryyppyreissultaan :D tai on mieluumin thaikuissa sukeltamassa.
- Allekirjoitan myös kalana tuon että tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja ylireagointia minunkin herkkyydessä. Otan myös äärimmäisen helposti itseeni ja vihaan epäonnistumista,vatvon sellaisia asioita kauan
Hei kalakaverit. Ollaanko me kaikki taiteellisia, luovia ja introvertteja? Ja tietysti kala on mieluimmin sukeltamassa kuin töissä..
Allekirjoitan. Luovuutta kylläkin varjostaa kova itsekritiikki. Omaan mielestäni hyvän tyylitajun ja visuaalisen silmän. Viehättävyys on minulle tärkeää. Olen vain niin laiska, etten viitsi aina laittautua ja meikata.
Haluaisin joskus asua veden äärellä. Ja kyllä, sellaista työtä on hankala löytää, jota jaksaisin tehdä pitemmän aikaa. Vihaan sääntöjä ja minulla on hieman auktoriteettivammaa.
En tule toimeen ns. kovien ihmisten kanssa ja tunne on usein molemminpuoleinen.
Olen Kaksoset:
Pidättyväinen ja sisäänpäinkääntynyt introvertti, pikkutarkka ja itsepäinen, herkkä. Aina myöhässä. En pidä yllätyksistä tai muutoksista. En ole seksuaalinen enkä osaa flirtata.
Nousumerkkini on Skorpioni, et ei sekään osu. Missä vika.
Voi ei, minäkin olen tuollainen paasaaja oikein innostuessani! :D -Se jousimies, jota lainasit