Lue keskustelun säännöt.
Miksi joku työntää liian läheisen ihmisen pois ja ahdistuu tästä?
18.07.2016 |
Minulle kävi näin, että pääsin liian lähelle, ja yhtenä päivänä se oli vaan liikaa ja nyt välit on käytännössä poikki ilman että tein mitään väärää.
Haluaisin jotenkin ymmärtää, miksi joku päästää toisen liian lähelle ja yhtäkkiä ahdistuu tästä? Voiko tilannetta korjata?
Kommentit (106)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko näissä vastauksissa kyse ystävyyssuhteista, jotka päätyyivät yksipuoliseen rakkauteen. Vai mitä ihmettä nämä liian lähelle pääsemiset ovat?
Onko teillä perhettä ja puolisoa? Jos perheellisen työssäkäyvän ihmisen aikaa haluaa käyttää 24/7 päätyy äkkiä etäystäväksi.Mulla oli kyse ystävyysuhteesta jossa ihastuttiin kumpikin. Sitten yhtäkkiä hän ei pystynytkään siihen. Ja etääntyminen ainoa ratkaisu, vaikka enhän minä nyt herranjestas yksinäni mitään olis tehnyt :D. Olisi sanonut vaan että mentiin liian pitkälle ja jatketaan kavereina, niin olisin käsitellyt asian, toisin kuin nyt kun on kaikenmaailman inhot ja ahdistukset minua kohtaan :(. Tuntuu surulliselta.
Tiedätkö että on inhot ja ahdistukset? Vai kuvitteletko ne? Ihan yhtä hyvin voi olla kyse vaikka syyllisyydentunteesta.
Hän sanoi että ei halunnut nähdä ja ahdisti. Kun nähtiin hän oli ylimielinen ja ilkeä. Aivan hetkessä. Eli tuskin kyseessä pelkkä syyllisyys :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaa paastaneensa vaaran ihmisen liian lahelle eika tunnu hyvalta. Eihan parisuhde tai ystavyys Saa olla elinkautinen. Molemmilla pitää tuntua hyvältä jotta suhde on antoisa ja tasa-arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
Tässä kejussa tulee hyvin esiin syy, miksi en halua säätöjä ystävien kanssa. 99% niistä ihmissuhteista katkeaa ja ikävästi.
Minä TYHMÄ tiesin tämän, koska kerran aiemmin kävi näin.
Minä sanoin tästä vielä aikaisemmin, mutta eihän meille niin käy. Eipä :(
Vierailija kirjoitti:
Huomaa paastaneensa vaaran ihmisen liian lahelle eika tunnu hyvalta. Eihan parisuhde tai ystavyys Saa olla elinkautinen. Molemmilla pitää tuntua hyvältä jotta suhde on antoisa ja tasa-arvoinen.
Niin pitää eikä tämä minustakaan enää hyvältä tunnu... Joudumme olosuhteiden pakosta olemaan vielä niin paljon tekemisissä, että ikävämpi juttu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko näissä vastauksissa kyse ystävyyssuhteista, jotka päätyyivät yksipuoliseen rakkauteen. Vai mitä ihmettä nämä liian lähelle pääsemiset ovat?
Onko teillä perhettä ja puolisoa? Jos perheellisen työssäkäyvän ihmisen aikaa haluaa käyttää 24/7 päätyy äkkiä etäystäväksi.Mulla oli kyse ystävyysuhteesta jossa ihastuttiin kumpikin. Sitten yhtäkkiä hän ei pystynytkään siihen. Ja etääntyminen ainoa ratkaisu, vaikka enhän minä nyt herranjestas yksinäni mitään olis tehnyt :D. Olisi sanonut vaan että mentiin liian pitkälle ja jatketaan kavereina, niin olisin käsitellyt asian, toisin kuin nyt kun on kaikenmaailman inhot ja ahdistukset minua kohtaan :(. Tuntuu surulliselta.
Tiedätkö että on inhot ja ahdistukset? Vai kuvitteletko ne? Ihan yhtä hyvin voi olla kyse vaikka syyllisyydentunteesta.
Hän sanoi että ei halunnut nähdä ja ahdisti. Kun nähtiin hän oli ylimielinen ja ilkeä. Aivan hetkessä. Eli tuskin kyseessä pelkkä syyllisyys :(
Ilkeys ja ylimielisyys voi olla vain keino saada sinut olemaan yrittämättäkään lähestyä enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko näissä vastauksissa kyse ystävyyssuhteista, jotka päätyyivät yksipuoliseen rakkauteen. Vai mitä ihmettä nämä liian lähelle pääsemiset ovat?
Onko teillä perhettä ja puolisoa? Jos perheellisen työssäkäyvän ihmisen aikaa haluaa käyttää 24/7 päätyy äkkiä etäystäväksi.Mulla oli kyse ystävyysuhteesta jossa ihastuttiin kumpikin. Sitten yhtäkkiä hän ei pystynytkään siihen. Ja etääntyminen ainoa ratkaisu, vaikka enhän minä nyt herranjestas yksinäni mitään olis tehnyt :D. Olisi sanonut vaan että mentiin liian pitkälle ja jatketaan kavereina, niin olisin käsitellyt asian, toisin kuin nyt kun on kaikenmaailman inhot ja ahdistukset minua kohtaan :(. Tuntuu surulliselta.
Tiedätkö että on inhot ja ahdistukset? Vai kuvitteletko ne? Ihan yhtä hyvin voi olla kyse vaikka syyllisyydentunteesta.
Hän sanoi että ei halunnut nähdä ja ahdisti. Kun nähtiin hän oli ylimielinen ja ilkeä. Aivan hetkessä. Eli tuskin kyseessä pelkkä syyllisyys :(
Ilkeys ja ylimielisyys voi olla vain keino saada sinut olemaan yrittämättäkään lähestyä enää.
Näinhän se varmasti olikin. Halusi pitää minut kaukana, ennen kuin pystyi sanomaan mistä kyse. Hurjan surullista minulle, helpottavaa hänelle, käsittämätön tunne siis itselle työstää, kun tietää ettei tehnyt mitään varsinaisesti väärää tai ahdistavaa, kun ei voinut sitä sanoa, ja nyt ollaan tässä tilanteessa, missä pitäisi itse päästä tästä surusta yli...vaan miten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko näissä vastauksissa kyse ystävyyssuhteista, jotka päätyyivät yksipuoliseen rakkauteen. Vai mitä ihmettä nämä liian lähelle pääsemiset ovat?
Onko teillä perhettä ja puolisoa? Jos perheellisen työssäkäyvän ihmisen aikaa haluaa käyttää 24/7 päätyy äkkiä etäystäväksi.Mulla oli kyse ystävyysuhteesta jossa ihastuttiin kumpikin. Sitten yhtäkkiä hän ei pystynytkään siihen. Ja etääntyminen ainoa ratkaisu, vaikka enhän minä nyt herranjestas yksinäni mitään olis tehnyt :D. Olisi sanonut vaan että mentiin liian pitkälle ja jatketaan kavereina, niin olisin käsitellyt asian, toisin kuin nyt kun on kaikenmaailman inhot ja ahdistukset minua kohtaan :(. Tuntuu surulliselta.
Tiedätkö että on inhot ja ahdistukset? Vai kuvitteletko ne? Ihan yhtä hyvin voi olla kyse vaikka syyllisyydentunteesta.
Hän sanoi että ei halunnut nähdä ja ahdisti. Kun nähtiin hän oli ylimielinen ja ilkeä. Aivan hetkessä. Eli tuskin kyseessä pelkkä syyllisyys :(
Voi sinua! Lähetän halauksen täältä!
Ystäväsi kuulostaa kyllä kypsymättömältä ihmiseltä - minkä ikäinen hän on? Jos on jo ikää niin kyllähän tuo seurustelusuhteiden puuttuminenkin viittaa siihen, että jotain on jäänyt hänessä kehittymättä, ainakin jos tilaisuuksia olisi ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko näissä vastauksissa kyse ystävyyssuhteista, jotka päätyyivät yksipuoliseen rakkauteen. Vai mitä ihmettä nämä liian lähelle pääsemiset ovat?
Onko teillä perhettä ja puolisoa? Jos perheellisen työssäkäyvän ihmisen aikaa haluaa käyttää 24/7 päätyy äkkiä etäystäväksi.Mulla oli kyse ystävyysuhteesta jossa ihastuttiin kumpikin. Sitten yhtäkkiä hän ei pystynytkään siihen. Ja etääntyminen ainoa ratkaisu, vaikka enhän minä nyt herranjestas yksinäni mitään olis tehnyt :D. Olisi sanonut vaan että mentiin liian pitkälle ja jatketaan kavereina, niin olisin käsitellyt asian, toisin kuin nyt kun on kaikenmaailman inhot ja ahdistukset minua kohtaan :(. Tuntuu surulliselta.
Tiedätkö että on inhot ja ahdistukset? Vai kuvitteletko ne? Ihan yhtä hyvin voi olla kyse vaikka syyllisyydentunteesta.
Hän sanoi että ei halunnut nähdä ja ahdisti. Kun nähtiin hän oli ylimielinen ja ilkeä. Aivan hetkessä. Eli tuskin kyseessä pelkkä syyllisyys :(
Voi sinua! Lähetän halauksen täältä!
Ystäväsi kuulostaa kyllä kypsymättömältä ihmiseltä - minkä ikäinen hän on? Jos on jo ikää niin kyllähän tuo seurustelusuhteiden puuttuminenkin viittaa siihen, että jotain on jäänyt hänessä kehittymättä, ainakin jos tilaisuuksia olisi ollut.
Kiitos <3. Hän on ollut naimisissa ja seurustellut, muttei kuulemma enää pystyisi siihen. En tiedä miksi. Ja ikää on, niin yli neljäkymmentä. Eli luulisi, että tämän asian olisi osannut hoitaa toisin....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi, miksi joku vain "hylkää" toisen ihmisen ja se nyt vaan on ok, kun siitä vaan tuntu siltä... Eli ihmisiä saa kohdella just miten huvittaa? Jos itsestä nyt vaan tuntuu?
Minkä sille voi jos tunteet muuttuu? Olisiko se parempi, että hampaat irvessä väkisin tapailisi, ja esittäisi muka ystävää, vaikkei oikeasti enää olisikaan? En mä ainakaan toivo sellaisia ystäviä itselleni. Jos ei enää halua olla kaveri, ei tarvitse olla, enkä mä siihen mitään selityksiä kaipaa. Ei vaan halua, se on ihan hyvä syy.
Onhan se hyvä syy toki. Ystäväthän otetaan jätettäviksi, kun ei enää huvita vaikka pari päivä sitten huvitti. Juuri niinhän se on, ihmiset on toisille kertakäyttötavaraa.
Mietin välillä, jättäisinkö yhden ystäväni.
Olen miettinyt monta vuotta, mutta en uskalla enkä uskalla ehkä ikinä.
Välitänkin hänestä paljon ja se on yksi syy, miksi en ehkä halua häntä jättää.
Hänellä ei ole oikein muita ystäviä, joten tuntuisi pahalta jättää "yksin".Silti, vaikka en häntä ehkä haluakaan jättää, kärsin hänen sanoistaan, olemisestaan, siitä ettei meillä ole minkäänlaista sielunkumppanuutta eikä hänen kanssaan ole samalla tavalla "vapaata" ja sielua ravitsevaa yhdessäoloa kuin muiden ystävieni kanssa, en voi olla hänen edessään aivan "auki", en voi kertoa kaikkea hänelle, en avautua samalla tavalla luontevasti kuin muille ystäville jne.
En edes muista, milloin viimeksi olen nauranut hänen kanssaan aidosti.
Tuntuu, että pyörimme hänen elämänsä, mielipiteidensä ja vitsiensä ympärillä.
Nauran tekonaurua, olen yleensä mukamas samaa mieltä kun en jaksa riidellä (hän loukkaantuu äärimmäisen helposti ja alkaa väittelemään, nyrpistelee nenäänsä kaikelle mikä ei ole juuri hänen mielipiteensä tai sovi hänen arvomaailmaansa) ja pidän tunteeni itselläni, koska jos yritän avata sisäistä maailmaani, hän alkaa puhua tilastoista ja keskimääräisyyksistä, torppaa sillä tavalla minut.
Äärimmäisen asiakeskeinen ja kuluttava ihminen siis, vaikkakin myös tavallansa mukava ja empaattinen (asiat joihin hän voi samaistua ja on kokenut omassa elämässäänkin).
En oikeastaan ihmettele miksi hänellä ei liiemmin ystäviä ole.
Miestänsä kyykyttää ja halventaa minkä ehtii, mutta sekin on toki vain "huumoria" (mitä hän itse ei kestä itseensä kohdistuen ollenkaan).Välillä olen todella väsynyt olemaan varovainen, seuraamaan merkkejä ja käyttäytymään toista miellyttävästi (silti onnistun häntä välillä loukkaamaan ja siitä nousee riita, kenenkään muun kanssa riitoja ei ole...).
Jos en vastaa hänelle muutaman tunnin aikana puheluun/viestiin, saattaa laittaa perään jotain ja pitää itsekkäänä, jos ei päivän aikana vastaa mihinkään.
Muiden kanssa taas on normaalia, ettei joskus jaksa/halua/voi vastata eikä olla yhteyksissä päivään tai muutamaankaan.Tässä hieman valoitusta sinulle kun et tunnu käsittävän ystävän "jättäjiä" ja ilmeisesti kuvittelet, että päätös tulee yhtäkkiä.
No, mä en ole ystävääni jättämässä, sillä toistaiseksi pärjään niin, että pidän välillä etäisyyttä ja keskityn ylipäätään enemmän niihin ystäviin, joilta saa energiaa ja olla oma itsensä, helppo kommunikaatio eikä tarvitse olla varpaillaan jne.
Ja jos joskus hänet jättäisinkin, päätös ei olisi helppo ja sitä olisi mietitty VUOSIA.Olet liian kiltti tai itse asiassa teet väärin kun et ilmaise avoimesti mikä sinua loukkaa jne, koska et halua riitaa. Kyllä riidan uhallakin tulee ystövyyssuhteessa olla avoin.
Jos et ensin vuosiin kerro eri mielipiteistäsi ja sitten katkaiset välit, teet tuplaväärin.
Niin teen, mutta kun sanominen ei auta, niin minkäs teet.
Olen siis joskus sanonut hänelle useamman kerrankin näistä asioista, mutta hän on loukkaantunut syvästi ja "riita" (helvetillinen sota) on kestänyt päiviä, jonka jälkeen hän on romahtanut ja myös hänen puolisonsa on laittanut minulle syyllistäviä viestejä niissä tilanteissa ym.
Lopulta en vaan enää jaksa ja pyydän anteeksi kun sanoin ja perun puheeni, koska sen ihmisen reaktioita ei vain kestä (viha, syyllistäminen ja uhriutuminen vuorotellen ja välillä sekaisin).
Hänen puolisonsa tekee samaa, peruu puheensa ja pyytää vaan äkkiä anteeksi ja lepyttelee vaimonsa, koska ei jaksa sitä myllyä mikä seuraa tosiasioioiden sanomisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaisi, miksi joku vain "hylkää" toisen ihmisen ja se nyt vaan on ok, kun siitä vaan tuntu siltä... Eli ihmisiä saa kohdella just miten huvittaa? Jos itsestä nyt vaan tuntuu?
Minkä sille voi jos tunteet muuttuu? Olisiko se parempi, että hampaat irvessä väkisin tapailisi, ja esittäisi muka ystävää, vaikkei oikeasti enää olisikaan? En mä ainakaan toivo sellaisia ystäviä itselleni. Jos ei enää halua olla kaveri, ei tarvitse olla, enkä mä siihen mitään selityksiä kaipaa. Ei vaan halua, se on ihan hyvä syy.
Onhan se hyvä syy toki. Ystäväthän otetaan jätettäviksi, kun ei enää huvita vaikka pari päivä sitten huvitti. Juuri niinhän se on, ihmiset on toisille kertakäyttötavaraa.
No mitä sä ehdotat? Sinäkö tykkäisit siitä, että ihmiset roikkuu sun kanssa pelkän velvollisuuden takia, vaikka oikeasti eivät haluaisi? Ja sinä koet itse velvollisuudeksi jatkaa tuttavuutta hamaan hautaan asti, vaikket enää pitäisi koko ihmisestä? Minun elämä on liian lyhyt sellaiseen muka-ystävyyteen, sori.
Mä ehdotan sitä, että kasvaisit ihmisenä jos alkaa ihan ilman syytä tuntua tuolta.
Hei, ap, häpeällähän (hän voi hävetä itseään siis) on myös sellainen outo ilmenemismuoto että yrittää ulkoistaa oman häpeänsä toisen kannettavaksi. Tulee esiin ilkeytenä, jopa nolaamisena. Siihen peliin älä suostu. Suojele itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei, ap, häpeällähän (hän voi hävetä itseään siis) on myös sellainen outo ilmenemismuoto että yrittää ulkoistaa oman häpeänsä toisen kannettavaksi. Tulee esiin ilkeytenä, jopa nolaamisena. Siihen peliin älä suostu. Suojele itseäsi.
Kyllä, en tule suostumaan. Ja olkoonkin vika sen vastapuolen ahdistuksessa, jos ystävyyttä koitetaan jatkaa, niin hänenkin on pakko yrittää saada itsestään irti muutakin kuin negatiivisia tunteita. Ei tämä peli mullekaan vetele, itse ahdistun hänen käytöksestään. Mutta katsotaan nyt, voihan olla ettei tätä enää korjata. Vaikka minä olen aika avarasydäminen ja voin antaa anteeksikin, niin en silti suostu siihen ettei tämä ystävyys anna mitään muuta kuin pahaa mieltä.
En yksinkertaisesti ymmärrä ihmisiä jotka pitävät toisia vaan pelinappuloina, silloin kun itselle sopii on hauskaa, sit kun itsellä kurjaa, voi toisen hävittää elämästään. Ei välitetä muiden huolista kunhan vain itsellä on hyvin. Mihin nämä ihmissuhteet perustuvat? Siihen että aina on kivaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En yksinkertaisesti ymmärrä ihmisiä jotka pitävät toisia vaan pelinappuloina, silloin kun itselle sopii on hauskaa, sit kun itsellä kurjaa, voi toisen hävittää elämästään. Ei välitetä muiden huolista kunhan vain itsellä on hyvin. Mihin nämä ihmissuhteet perustuvat? Siihen että aina on kivaa?
Ei ihmissuhteet saa olla mitään elinkautisia vankilatuomioita. Ihmiset muuttuu, elämäntilanteet muuttuu, tunteet muuttuu. Se ihmissuhde, joka vielä viime kuussa tuntui antoisalta ja positiiviselta, saattaa tässä kuussa alkaa muuttua ahdistavaksi ja väsyttäväksi. Kuinka pitkään täytyy pinnistellä suhteen eteen (oli se sitten ystävyys- tai seurustelusuhde), jos kerta kaikkiaan ei enää halua eikä kiinnosta? Jos toinen alkaa muuttua sellaiseksi, ettei sen kanssa ole enää hyvä olla, tai jos itse alkaa haluta jotain muuta? Eikö voi vain hyväksyä, että ihmissuhteita ei tarvitsekaan roikottaa puolipakolla koko elämän loppuun asti, jos se suhde ei enää toimi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko näissä vastauksissa kyse ystävyyssuhteista, jotka päätyyivät yksipuoliseen rakkauteen. Vai mitä ihmettä nämä liian lähelle pääsemiset ovat?
Onko teillä perhettä ja puolisoa? Jos perheellisen työssäkäyvän ihmisen aikaa haluaa käyttää 24/7 päätyy äkkiä etäystäväksi.Mulla oli kyse ystävyysuhteesta jossa ihastuttiin kumpikin. Sitten yhtäkkiä hän ei pystynytkään siihen. Ja etääntyminen ainoa ratkaisu, vaikka enhän minä nyt herranjestas yksinäni mitään olis tehnyt :D. Olisi sanonut vaan että mentiin liian pitkälle ja jatketaan kavereina, niin olisin käsitellyt asian, toisin kuin nyt kun on kaikenmaailman inhot ja ahdistukset minua kohtaan :(. Tuntuu surulliselta.
Pystynyt? Oletko mies vai nainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yksinkertaisesti ymmärrä ihmisiä jotka pitävät toisia vaan pelinappuloina, silloin kun itselle sopii on hauskaa, sit kun itsellä kurjaa, voi toisen hävittää elämästään. Ei välitetä muiden huolista kunhan vain itsellä on hyvin. Mihin nämä ihmissuhteet perustuvat? Siihen että aina on kivaa?
Ei ihmissuhteet saa olla mitään elinkautisia vankilatuomioita. Ihmiset muuttuu, elämäntilanteet muuttuu, tunteet muuttuu. Se ihmissuhde, joka vielä viime kuussa tuntui antoisalta ja positiiviselta, saattaa tässä kuussa alkaa muuttua ahdistavaksi ja väsyttäväksi. Kuinka pitkään täytyy pinnistellä suhteen eteen (oli se sitten ystävyys- tai seurustelusuhde), jos kerta kaikkiaan ei enää halua eikä kiinnosta? Jos toinen alkaa muuttua sellaiseksi, ettei sen kanssa ole enää hyvä olla, tai jos itse alkaa haluta jotain muuta? Eikö voi vain hyväksyä, että ihmissuhteita ei tarvitsekaan roikottaa puolipakolla koko elämän loppuun asti, jos se suhde ei enää toimi?
Kyllähän se näin voi mennä, mutta itse en kyllä lopettaisi monen vuoden ystävyyttä kuin seinään, jos hetkeen ei jaksaisi niin paljon nähdä... Se voi olla ettei hänellä ollut enää hyvä olo minun kanssa, mutta kuitenkin voi kunnioittaa vuosien ystävyyttä ja olla rehellinen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko näissä vastauksissa kyse ystävyyssuhteista, jotka päätyyivät yksipuoliseen rakkauteen. Vai mitä ihmettä nämä liian lähelle pääsemiset ovat?
Onko teillä perhettä ja puolisoa? Jos perheellisen työssäkäyvän ihmisen aikaa haluaa käyttää 24/7 päätyy äkkiä etäystäväksi.Mulla oli kyse ystävyysuhteesta jossa ihastuttiin kumpikin. Sitten yhtäkkiä hän ei pystynytkään siihen. Ja etääntyminen ainoa ratkaisu, vaikka enhän minä nyt herranjestas yksinäni mitään olis tehnyt :D. Olisi sanonut vaan että mentiin liian pitkälle ja jatketaan kavereina, niin olisin käsitellyt asian, toisin kuin nyt kun on kaikenmaailman inhot ja ahdistukset minua kohtaan :(. Tuntuu surulliselta.
Pystynyt? Oletko mies vai nainen?
Naisia ollaan, teki selväksi ettei miehiä halua vaan naisen ja se nainen olen minä. mut ei sitten kyennytkään näemmä ...
Se voi olla, että läheisyys löytyy vain omasta päästäs. Toinen ei vaan avautunu, koska ei tohtinu loukata. Parempi että jäät siihen uskoon kuin missä nyt elät.
Introverttinä tunnistan tilanteen. Jotkut vaan tulevat liikaa iholle ja se on minulle tuskallista. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää välien katkaisu.
Tiedätkö että on inhot ja ahdistukset? Vai kuvitteletko ne? Ihan yhtä hyvin voi olla kyse vaikka syyllisyydentunteesta.