Onko täällä kenelläkään minimalismi elämäntapana?

Vierailija kirjoitti:

Sotkulla ja masennuksella näyttäisi yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan olevan jonkinlainen yhteys. Tavarakaaos näyttäisi ahdistavan etenkin naisia. Ylimääräisestä roinasta voi kuitenkin päästä eroon.

Kalifornian yliopiston tutkijat tutkivat neljän vuoden ajan 32 keskiluokkaista losangelesilaisperhettä, jossa vanhemmat kävivät töissä. He löysivät monia viitteitä siitä, että stressillä ja sotkulla on yhteys. Tulokset julkaistiin Life at Home in the Twenty-First Century: 32 Families Open Their Doors -kirjassa, vapaasti suomennettuna "Elämää 2000-luvun kodissa: perheet avaavat ovensa".

Tavaramäärä ahdisti etenkin naisia

Tutkimuksessa mukana olleet perheet eivät olleet taipuvaisia hamstraukseen. Heillä sattui vain olemaan paljon nurkkiin kertynyttä tavaraa. Tämä tavaramäärä näytti vievän paljon tilaa niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Kolmella neljänneksellä tutkimukseen osallistuneista perheistä autotalli oli niin täynnä tavaraa, että siellä ei ollut enää tilaa autolle.

Tutkimuksessa havaittiin, että sotkuisuus vie hyväntuulisuutta. Tavaran määrä näytti ahdistavan etenkin naisia. Tutkimukseen osallistuneilla äideillä näytti kehittyvän sitä enemmän stressihormoneja, mitä enemmän tavaraa oli. Sotku ja tavaran määrä näytti vaikuttavan myös lapsiin.

Vaikka perheet tiesivät, että tavaroille olisi pitänyt tehdä jotain, harva kuitenkaan ryhtyi tuumasta toimeen.

Toisessa National Association for Professional Organizers -järjestön tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että hieman yli puolet amerikkalaisista koki hukkuvansa kotona olevan tavaran määrään. Tästä joukosta liki 80 prosenttia antoi tavaran vain kasaantua, koska ei tiennyt, mitä sille tekisi.

Ammattijärjestäjäksi itseään tituleeraava Cas Aarssen kertoo että tavaravuoren purkamisessa voi päästä alkuun pienin askelin: valitse joka päivä viikon ajan 21 tavaraa, jotka joko lahjoitat tai heität pois. Viikon lopussa huomaat jo eron ja innostut todennäköisesti jatkamaan kokeilua.

Kun hommiin ryhtyy kunnolla, voi tehdä vaikka näin: Hanki neljä laatikkoa, laukkua tai vaikka koria. Nimeä yksi niistä sellaisten tavaroiden laatikoksi, jotka ehdottomasti haluat säilyttää. Yritä pitää tavaramäärä kohtuullisena äläkä säilytä kaikkea vain tunnesyistä.

Toiseen laatikkoon laitat ne tavarat, jotka haluat myydä eteenpäin tai lahjoittaa. Tämä on myös hyvä keino tienata hieman ylimääräistä.

Kolmanteen laariin menevät tavarat voit heittää surutta roskiin. Tähän kategoriaan kuuluvat esimerkiksi vanhat aikakauslehdet sekä paperit, joita kukaan ei tarvitse. Et edes sinä.

Neljänteen laatikkoon menevät ne säilytettävät tavarat, joita et tarvitse joka päivä. Mieti, voisitko säilöä nämä tavarat jonnekin muualle kuin kotiisi. Jos sinulla ei ole mitään ylimääräistä säilytyspaikkaa etkä halua maksaa säilytystilasta, pistä nämä tavarat joko myyntiin, lahjoitukseen tai suoraan roskiin.

Lähde: Simplemost.com

Tämä on aika hyvä tutkimus. Olen myös itsestäni saman huomannut, mitä sotkuisempaa on, sitä kiukkuisempi ja stressaantuneempi olen.

On monenlaisia karsimisjuttuja, tuo 21 tavaraa päivässä kuulostaa paljolta, mutta jos laskee jokaisen turhan paperin ym mukaan, niin varmasti tuleekin äkkiä täyteen.

Ainut mistä olen erimieltä on tuo neljäs laatikko. Mikä eroaa siinä, että vuokraa varaston kuin ostaa vaikka yhden kaapin kotiin? Ensinnäkin se kaappi tulee halvemmaksi ja joskus on välttämätöntä. Meillä on paljon tavaroita, joita emme käytä jokainen päivä, mutta tarvitsemme niitä silti. Ja kiinteitä kaappeja ei ole montaa. Esim. lasten pelit, niitä kaikkia pelaamme, mutta emme joka päivä, samoin askartelutarvikkeet, muovailuvahat, taikahiekat, maalit, kynät ym. Näille on ihan ok ostaa se kaappi, jos muuten ei ole tarpeeksi ja niissä edellisissä on vain tarpeellinen, eikä turhaa. Ja ei, meillä ei ole muovailuvahoja ja maalejakaan mitenkään äkyttömiä määriä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju meni ihan oudoksi. Asetelma tuntuu nyt olevan Oikeat Minimalistit vs. Kastemekon Hoardaajat.

Todellisuudessa suvun perintökalujen säilyttäjä voi olla kovemman linjan minimalisti kuin muodikkaat Ikea-minimalistit.

Tässä on mielenkiintoinen näkökulma.

Tuli mieleen, että historiattomuus on nykyisin sekoitettu minimalismiin.

Tulevaisuudessa ihannoimme henkistä minimalismia. Ei ole yhtään kirjaa (ei osata lukea "liian pitkiä juttuja"), on iso taulutelkkari ja yksi sohva (nämä uusitaan parin vuoden välein). Illat pitkät istutaan minimalistisesti paikoillaan ja katsotaan nettiyhtiöistä tursuavaa tarjontaa. Ympäristön turha roina on muuttanut pään sisälle, mutta kun se roina ei näy, ollaan siististi ajan hermolla.

Kontrollin tarpeestahan näissä nykybuumeissa on kysymys. Fitness on vastaus maailman muuttamisen mahdottomuuteen: muokataan omaa kehoa, mikä on lopulta aika helppoa ja nopeaa, koska siinä ei tarvitse tehdä yhteistyötä muiden kanssa. Ja minimalismi on vastaus maailman informaatiohälyyn, kämppä on paljon helpompi tyhjentää turhuuksista kuin oma pää, joka on jatkuvasti online.

Pienessä mittakaavassa tämän tietää jokainen, joka on joskus joutunut kirjoittamaan vähän enemmän. Milloinkaan ei kämpän siivoaminen tunnu niin tärkeältä kuin silloin, kun gradu takkuilee. Ja usein se vessan pesu aukaiseekin jonkin ajatussolmun. Ikävä kyllä informaatiovirrassa ei mikään valmistu ikinä.

Näinhän se on. Jokin ahdistaa, ja syntipukki on löydyttävä jostain - vaikka sitten suvun vanhasta kastemekosta.

Toki fakta on, että informaation lisäksi hukumme myös tavaraan. Jännä juttu vain, että niin monia tuntuu ahdistavan juuri vanhat tavarat, jotka ovat kestäneet sukupolvesta toiseen ja kestäisivät edellenkin. Ja sen lisäksi tietysti ahdistavat viisi vuotta vanhat vaatteet ja vanhat kynsilakat, jotka eivät enää pirskahtele iloa. Jostain syystä ne kaupassa olevat uusimman muodin mukaiset vaatteet ja tulevan kesän kynsilakat eivät ahdistakaan ihan niin paljon, vaikka maapallon tavarakuormaa lisäävätkin monta kertaa enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju meni ihan oudoksi. Asetelma tuntuu nyt olevan Oikeat Minimalistit vs. Kastemekon Hoardaajat.

Todellisuudessa suvun perintökalujen säilyttäjä voi olla kovemman linjan minimalisti kuin muodikkaat Ikea-minimalistit.

Tässä on mielenkiintoinen näkökulma.

Tuli mieleen, että historiattomuus on nykyisin sekoitettu minimalismiin.

Tulevaisuudessa ihannoimme henkistä minimalismia. Ei ole yhtään kirjaa (ei osata lukea "liian pitkiä juttuja"), on iso taulutelkkari ja yksi sohva (nämä uusitaan parin vuoden välein). Illat pitkät istutaan minimalistisesti paikoillaan ja katsotaan nettiyhtiöistä tursuavaa tarjontaa. Ympäristön turha roina on muuttanut pään sisälle, mutta kun se roina ei näy, ollaan siististi ajan hermolla.

Kontrollin tarpeestahan näissä nykybuumeissa on kysymys. Fitness on vastaus maailman muuttamisen mahdottomuuteen: muokataan omaa kehoa, mikä on lopulta aika helppoa ja nopeaa, koska siinä ei tarvitse tehdä yhteistyötä muiden kanssa. Ja minimalismi on vastaus maailman informaatiohälyyn, kämppä on paljon helpompi tyhjentää turhuuksista kuin oma pää, joka on jatkuvasti online.

Pienessä mittakaavassa tämän tietää jokainen, joka on joskus joutunut kirjoittamaan vähän enemmän. Milloinkaan ei kämpän siivoaminen tunnu niin tärkeältä kuin silloin, kun gradu takkuilee. Ja usein se vessan pesu aukaiseekin jonkin ajatussolmun. Ikävä kyllä informaatiovirrassa ei mikään valmistu ikinä.

Näinhän se on. Jokin ahdistaa, ja syntipukki on löydyttävä jostain - vaikka sitten suvun vanhasta kastemekosta.

Toki fakta on, että informaation lisäksi hukumme myös tavaraan. Jännä juttu vain, että niin monia tuntuu ahdistavan juuri vanhat tavarat, jotka ovat kestäneet sukupolvesta toiseen ja kestäisivät edellenkin. Ja sen lisäksi tietysti ahdistavat viisi vuotta vanhat vaatteet ja vanhat kynsilakat, jotka eivät enää pirskahtele iloa. Jostain syystä ne kaupassa olevat uusimman muodin mukaiset vaatteet ja tulevan kesän kynsilakat eivät ahdistakaan ihan niin paljon, vaikka maapallon tavarakuormaa lisäävätkin monta kertaa enemmän.

Tätä minäkin olen miettinyt - erityisesti sisustuksen suhteen. Suuret ikäluokat kuolevat ja siirtyvät palvelutaloihin sellaista vauhtia, että luulisi ettei kenenkään minimalistin tarvitsisi ostaa yhtään uutta huonekalua. Sellainen määrä vanhaa 60-90-lukujen lastulevyä - ja kokopuutakin - maailmassa ja Suomessa on.

Mutta jostakin syystä vanha lastulevy tuntuu ahdistavan enemmän kuin uusi - vaikka sisäilmatutkimukset päinvastaista osoittavatkin.

Yksi kastemekko on pisara meressä verrattuna koko kämpän kalustukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju meni ihan oudoksi. Asetelma tuntuu nyt olevan Oikeat Minimalistit vs. Kastemekon Hoardaajat.

Todellisuudessa suvun perintökalujen säilyttäjä voi olla kovemman linjan minimalisti kuin muodikkaat Ikea-minimalistit.

Tässä on mielenkiintoinen näkökulma.

Tuli mieleen, että historiattomuus on nykyisin sekoitettu minimalismiin.

Tulevaisuudessa ihannoimme henkistä minimalismia. Ei ole yhtään kirjaa (ei osata lukea "liian pitkiä juttuja"), on iso taulutelkkari ja yksi sohva (nämä uusitaan parin vuoden välein). Illat pitkät istutaan minimalistisesti paikoillaan ja katsotaan nettiyhtiöistä tursuavaa tarjontaa. Ympäristön turha roina on muuttanut pään sisälle, mutta kun se roina ei näy, ollaan siististi ajan hermolla.

Kontrollin tarpeestahan näissä nykybuumeissa on kysymys. Fitness on vastaus maailman muuttamisen mahdottomuuteen: muokataan omaa kehoa, mikä on lopulta aika helppoa ja nopeaa, koska siinä ei tarvitse tehdä yhteistyötä muiden kanssa. Ja minimalismi on vastaus maailman informaatiohälyyn, kämppä on paljon helpompi tyhjentää turhuuksista kuin oma pää, joka on jatkuvasti online.

Pienessä mittakaavassa tämän tietää jokainen, joka on joskus joutunut kirjoittamaan vähän enemmän. Milloinkaan ei kämpän siivoaminen tunnu niin tärkeältä kuin silloin, kun gradu takkuilee. Ja usein se vessan pesu aukaiseekin jonkin ajatussolmun. Ikävä kyllä informaatiovirrassa ei mikään valmistu ikinä.

Näinhän se on. Jokin ahdistaa, ja syntipukki on löydyttävä jostain - vaikka sitten suvun vanhasta kastemekosta.

Toki fakta on, että informaation lisäksi hukumme myös tavaraan. Jännä juttu vain, että niin monia tuntuu ahdistavan juuri vanhat tavarat, jotka ovat kestäneet sukupolvesta toiseen ja kestäisivät edellenkin. Ja sen lisäksi tietysti ahdistavat viisi vuotta vanhat vaatteet ja vanhat kynsilakat, jotka eivät enää pirskahtele iloa. Jostain syystä ne kaupassa olevat uusimman muodin mukaiset vaatteet ja tulevan kesän kynsilakat eivät ahdistakaan ihan niin paljon, vaikka maapallon tavarakuormaa lisäävätkin monta kertaa enemmän.

Tätä minäkin olen miettinyt - erityisesti sisustuksen suhteen. Suuret ikäluokat kuolevat ja siirtyvät palvelutaloihin sellaista vauhtia, että luulisi ettei kenenkään minimalistin tarvitsisi ostaa yhtään uutta huonekalua. Sellainen määrä vanhaa 60-90-lukujen lastulevyä - ja kokopuutakin - maailmassa ja Suomessa on.

Mutta jostakin syystä vanha lastulevy tuntuu ahdistavan enemmän kuin uusi - vaikka sisäilmatutkimukset päinvastaista osoittavatkin.

Yksi kastemekko on pisara meressä verrattuna koko kämpän kalustukseen.

Ah, nyt mie ymmärrän. Tämä vastakkainasettelu kumpuaa siitä, että täällä on vanhempia ihmisiä jotka haluaisivat siirtää vanhat kalusteet nuoremmille sukupolville ja nyt tuntuu siltä, ettei niitä arvosteta, vaan halutaan jonku japanialainen komero, jossa on tyynny keskellä lattiaa.

Olen itsekin viisikymppinen, mutta ymmärrän hyvin sen, ettei tässä ole kyse pelkästä järkevyydestä. On ikävä asua sellaisten huonekalujen keskellä ja "kanssa" joista ei pidä. Vaikka ne olisivat hyväkuntoisia, laadukkaita jne. Jos nuori sukupolvi ei halua niitä tavaroita niin se pitää vaan hyväksyä. Ihan varmasti ne käyvät jollekin toiselle! Lahjoittakaa tai myykää järkevällä hinnalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju meni ihan oudoksi. Asetelma tuntuu nyt olevan Oikeat Minimalistit vs. Kastemekon Hoardaajat.

Todellisuudessa suvun perintökalujen säilyttäjä voi olla kovemman linjan minimalisti kuin muodikkaat Ikea-minimalistit.

Tässä on mielenkiintoinen näkökulma.

Tuli mieleen, että historiattomuus on nykyisin sekoitettu minimalismiin.

Tulevaisuudessa ihannoimme henkistä minimalismia. Ei ole yhtään kirjaa (ei osata lukea "liian pitkiä juttuja"), on iso taulutelkkari ja yksi sohva (nämä uusitaan parin vuoden välein). Illat pitkät istutaan minimalistisesti paikoillaan ja katsotaan nettiyhtiöistä tursuavaa tarjontaa. Ympäristön turha roina on muuttanut pään sisälle, mutta kun se roina ei näy, ollaan siististi ajan hermolla.

Kontrollin tarpeestahan näissä nykybuumeissa on kysymys. Fitness on vastaus maailman muuttamisen mahdottomuuteen: muokataan omaa kehoa, mikä on lopulta aika helppoa ja nopeaa, koska siinä ei tarvitse tehdä yhteistyötä muiden kanssa. Ja minimalismi on vastaus maailman informaatiohälyyn, kämppä on paljon helpompi tyhjentää turhuuksista kuin oma pää, joka on jatkuvasti online.

Pienessä mittakaavassa tämän tietää jokainen, joka on joskus joutunut kirjoittamaan vähän enemmän. Milloinkaan ei kämpän siivoaminen tunnu niin tärkeältä kuin silloin, kun gradu takkuilee. Ja usein se vessan pesu aukaiseekin jonkin ajatussolmun. Ikävä kyllä informaatiovirrassa ei mikään valmistu ikinä.

Näinhän se on. Jokin ahdistaa, ja syntipukki on löydyttävä jostain - vaikka sitten suvun vanhasta kastemekosta.

Toki fakta on, että informaation lisäksi hukumme myös tavaraan. Jännä juttu vain, että niin monia tuntuu ahdistavan juuri vanhat tavarat, jotka ovat kestäneet sukupolvesta toiseen ja kestäisivät edellenkin. Ja sen lisäksi tietysti ahdistavat viisi vuotta vanhat vaatteet ja vanhat kynsilakat, jotka eivät enää pirskahtele iloa. Jostain syystä ne kaupassa olevat uusimman muodin mukaiset vaatteet ja tulevan kesän kynsilakat eivät ahdistakaan ihan niin paljon, vaikka maapallon tavarakuormaa lisäävätkin monta kertaa enemmän.

Tätä minäkin olen miettinyt - erityisesti sisustuksen suhteen. Suuret ikäluokat kuolevat ja siirtyvät palvelutaloihin sellaista vauhtia, että luulisi ettei kenenkään minimalistin tarvitsisi ostaa yhtään uutta huonekalua. Sellainen määrä vanhaa 60-90-lukujen lastulevyä - ja kokopuutakin - maailmassa ja Suomessa on.

Mutta jostakin syystä vanha lastulevy tuntuu ahdistavan enemmän kuin uusi - vaikka sisäilmatutkimukset päinvastaista osoittavatkin.

Yksi kastemekko on pisara meressä verrattuna koko kämpän kalustukseen.

Ah, nyt mie ymmärrän. Tämä vastakkainasettelu kumpuaa siitä, että täällä on vanhempia ihmisiä jotka haluaisivat siirtää vanhat kalusteet nuoremmille sukupolville ja nyt tuntuu siltä, ettei niitä arvosteta, vaan halutaan jonku japanialainen komero, jossa on tyynny keskellä lattiaa.

Olen itsekin viisikymppinen, mutta ymmärrän hyvin sen, ettei tässä ole kyse pelkästä järkevyydestä. On ikävä asua sellaisten huonekalujen keskellä ja "kanssa" joista ei pidä. Vaikka ne olisivat hyväkuntoisia, laadukkaita jne. Jos nuori sukupolvi ei halua niitä tavaroita niin se pitää vaan hyväksyä. Ihan varmasti ne käyvät jollekin toiselle! Lahjoittakaa tai myykää järkevällä hinnalla.

Noup. Minä (vanhan tavaran arvostaja, uudelleenkäyttäjä ja tuunaaja) olen ainakin kolmenkymmenen.

En tiedä lasketaanko se sitten nuoreksi sukupolveksi vai ei. Parikymppisillä tuntuu ainakin olevan kovin erilainen ajatusmaailma kuin minulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju meni ihan oudoksi. Asetelma tuntuu nyt olevan Oikeat Minimalistit vs. Kastemekon Hoardaajat.

Todellisuudessa suvun perintökalujen säilyttäjä voi olla kovemman linjan minimalisti kuin muodikkaat Ikea-minimalistit.

Tässä on mielenkiintoinen näkökulma.

Tuli mieleen, että historiattomuus on nykyisin sekoitettu minimalismiin.

Tulevaisuudessa ihannoimme henkistä minimalismia. Ei ole yhtään kirjaa (ei osata lukea "liian pitkiä juttuja"), on iso taulutelkkari ja yksi sohva (nämä uusitaan parin vuoden välein). Illat pitkät istutaan minimalistisesti paikoillaan ja katsotaan nettiyhtiöistä tursuavaa tarjontaa. Ympäristön turha roina on muuttanut pään sisälle, mutta kun se roina ei näy, ollaan siististi ajan hermolla.

Kontrollin tarpeestahan näissä nykybuumeissa on kysymys. Fitness on vastaus maailman muuttamisen mahdottomuuteen: muokataan omaa kehoa, mikä on lopulta aika helppoa ja nopeaa, koska siinä ei tarvitse tehdä yhteistyötä muiden kanssa. Ja minimalismi on vastaus maailman informaatiohälyyn, kämppä on paljon helpompi tyhjentää turhuuksista kuin oma pää, joka on jatkuvasti online.

Pienessä mittakaavassa tämän tietää jokainen, joka on joskus joutunut kirjoittamaan vähän enemmän. Milloinkaan ei kämpän siivoaminen tunnu niin tärkeältä kuin silloin, kun gradu takkuilee. Ja usein se vessan pesu aukaiseekin jonkin ajatussolmun. Ikävä kyllä informaatiovirrassa ei mikään valmistu ikinä.

Näinhän se on. Jokin ahdistaa, ja syntipukki on löydyttävä jostain - vaikka sitten suvun vanhasta kastemekosta.

Toki fakta on, että informaation lisäksi hukumme myös tavaraan. Jännä juttu vain, että niin monia tuntuu ahdistavan juuri vanhat tavarat, jotka ovat kestäneet sukupolvesta toiseen ja kestäisivät edellenkin. Ja sen lisäksi tietysti ahdistavat viisi vuotta vanhat vaatteet ja vanhat kynsilakat, jotka eivät enää pirskahtele iloa. Jostain syystä ne kaupassa olevat uusimman muodin mukaiset vaatteet ja tulevan kesän kynsilakat eivät ahdistakaan ihan niin paljon, vaikka maapallon tavarakuormaa lisäävätkin monta kertaa enemmän.

Tätä minäkin olen miettinyt - erityisesti sisustuksen suhteen. Suuret ikäluokat kuolevat ja siirtyvät palvelutaloihin sellaista vauhtia, että luulisi ettei kenenkään minimalistin tarvitsisi ostaa yhtään uutta huonekalua. Sellainen määrä vanhaa 60-90-lukujen lastulevyä - ja kokopuutakin - maailmassa ja Suomessa on.

Mutta jostakin syystä vanha lastulevy tuntuu ahdistavan enemmän kuin uusi - vaikka sisäilmatutkimukset päinvastaista osoittavatkin.

Yksi kastemekko on pisara meressä verrattuna koko kämpän kalustukseen.

Ah, nyt mie ymmärrän. Tämä vastakkainasettelu kumpuaa siitä, että täällä on vanhempia ihmisiä jotka haluaisivat siirtää vanhat kalusteet nuoremmille sukupolville ja nyt tuntuu siltä, ettei niitä arvosteta, vaan halutaan jonku japanialainen komero, jossa on tyynny keskellä lattiaa.

Olen itsekin viisikymppinen, mutta ymmärrän hyvin sen, ettei tässä ole kyse pelkästä järkevyydestä. On ikävä asua sellaisten huonekalujen keskellä ja "kanssa" joista ei pidä. Vaikka ne olisivat hyväkuntoisia, laadukkaita jne. Jos nuori sukupolvi ei halua niitä tavaroita niin se pitää vaan hyväksyä. Ihan varmasti ne käyvät jollekin toiselle! Lahjoittakaa tai myykää järkevällä hinnalla.

Ehkä tämä on sukupolvijuttu, mutta toivottavasti toisin päin kuin sinä ajattelet. Olen tuo, jolle vastasit, ja olen selvästi sinua nuorempi.

Omat vanhempani saivat minut vanhana, ja he sattuivat saamaan niskoilleen omien vanhempiensa kuolinpesät. Näin ollen olen varsin nuoresta nähnyt, kuinka se maailman kama kumuloituu.

Onnekseni minun isovanhempieni kamat ovat ajalta, jolloin huonekalut tehtiin puusta. Näin ollen minun ei tarvitse eläessäni ostaa juurikaan huonekaluja. Riittää kun unohdan muodit ja nautin huonekalujen käytännöllisyydestä ja hyvästä laadusta.

Realisti minussa kuitenkin ymmärtää, että osa huonekaluista on niin kamalaa kuraa, ettei se kelpaa kenellekään. Myös nykypäivän uusista huonekaluista. Siksi pitäisi oikeasti harkita nimenomaan sitä ostopuolta. Minimalismiin liittyy läheisesti tyytymisen filosofia.

Minun on vaikea ymmärtää sitä raivoa ja agressiota mitä niin moni kohdistaa tähänkin asiaan. Heti kun jostain ideasta tulee "muotia" - vaikka kyse olisi ikivanhasta metodista eikä mistään uudesta - se nostattaa karvat pystyyn ja se on "hömpötystä". Tai asia otetaan jonkinlaisena solvauksena omaa elämäntapaa kohtaan. Sitä on vaikea ymmärtää. Kun kaikki me kuitenkin itse päätetään, mitä kodissamme ja kaapeissamme on. Miksi jonkun toisen ratkaisu ärsyttää niin kovasti?

up

Minun pikkusiskoni oli vähän radalta tippunut. Vääriä valintoja, huonoja poikaystäviä, ei-toivottuja lapsia jne.

On ollut työkokeiluissa monta krt, mutta ovat olleet pakkopullaa.

Muutama vuosi sitten, ehkä n 5 v, meni työkokeiluun kirpputoriin.

Ei saanut palkkaa, mutta sai tyhjänä olevia pöytiä ja siivosi kodin.

Se, että oli säännöllinen työrytmi, sai rahaa tavaroista ja yhtäkkiä koti oli lähes siisti. Kävi joka ikisen tavaran kotoa läpi, jätti vaan tarpeettomat. Sosiaalityöntekijä tuli käymään pari kk sen jälkeen kun oli aloittanut, ei voinut uskoa silmiään.

Työkokeilun jälkeen oli kesän kotona, leikki lasten kanssa , nautti siististä kodista. Syksyllä aloitti työkokeilun uudestaan.

Tyhjensi meidän kotoa kaiken tarpeettoman, samoin vanhempiemme, isämme täti oli kuollut vuosia sitten, omaisuus oli kellarissa, sitä oli paljon.

Oli jutellut päivittäin pitäjän kanssa, joka selitti kulurakennetta. Kuinka paljon pitää vuokrata pöytiä, jotta liike pysyy pystyssä jne.

Oli siellä työharjoittelussa syksystä kevääseen ja haki kouluun ja pääsi sisään.

Valmistui kauppaopistosta reilu vuosi sitten. Koulu oli takkuista aluksi, kävi ruotsin kurssin varmaan 3 krt ennen kuin pääsi läpi. Mutta sisukkuutta ei puuttunut.

Meni ekana kesänä työharjoitteluun tilitoimistoon. Sen jälkeen pääsi sinne kesätöihin ja on nyt ollut siellä nyt osa-aikaisena siitä asti.

Kaikki alkoi työkokeilusta, halusta muuttaa oman elämän ja tukiverkosta.

Meidän kaikkien kodit ovat hyvin minimalisteja. Vanhempani muuttivat pienempään kotiin, meillä lapset ovat jo niin isoja, ettei leluja kerry.

Ja kerran vuodessa sisko vuokraa kirppispaikan, jonne tulee pöydällinen verran tavaraa kaikista 3.sta kodista.

Olipa ihanan positiivinen tarina!

Vierailija kirjoitti:

Joo on, mutta en ole kovin hyvä vastaamaan tämmöisiin. :) Yritetään nyt kuitenkin, kun aihe on hyvä ja ketju hiljainen.

Minimalismi lähti omasta tarpeesta siihen. Järjestyksen ylläpito ja tavaroiden organisointi eivät ole vahvuuksiani, enkä oikein tykkää siivoamisesta.

En osaa antaa mitään tarkkoja lukuja, mutta taatusti kodin tavaroista on lähtenyt enemmän kuin puolet. Yhtään mitään ei olla kaivattu, suurinta osaa ei edes muisteta mitä ne olivat. Tavarat ovat enää vain harvoin hukassa ja elämää helpottaa, kun tietää mitä omistaa ja missä se on. Olen tässä kesälomaprojektina käymässä kaapit ja laatikot tänä vuonnakin läpi, aina sitä vähennettävää löytyy.

Lisäksi siivoaminen on helpompaa, kun ei tarvitse (juurikaan) ensin tehdä sitä järjestelyä. Kyllä edelleen kotiin saa sotkun aikaiseksi, mutta nykyisten sotkujen korjaaminen on nopeaa touhua.

Vähempi tavara saa myös miettimään ostokäyttäytymistä. Tässä on edelleen opittavaa, mutta kaikki on kotiin päin. Vaikka sen on aina jollakin tavalla tiennytkin, nyt on tullut kristallinkirkkaana ajatuksena mieleen se, mitä kaikkea paskaa meille myydään pelkoihin ja epävarmuuteen vedoten.

Ennen kodin sotkut ja kodinhoidon puutteellisuus oli sellainen arjen (työelämän ulkopuolella oleva) ykkösmurehtimisen, stressin ja huolehtimisen aihe. Hassua, ettei tätä tajunnut silloin kun asia oli ajankohtainen. Nyt kun asia on tavallaan "hoidettu", hoksaan kyllä mikä on nykyinen ykköshuoleni ja se on oma terveyteni ja siitä huolehtiminen. Olen myös saanut muutoksia tällä saralla vaikka vähän vaiheessa sekin on. Nykyisin käyn vuosittain lääkärintarkastuksessa, verikokeissa yms., olen hoidattanut ihoni ja kohonneen verenpaineeni kuntoon ja yritän vähitellen muuttua sohvapotusta jumppaihmeeksi.

Monenlaista elämänmuutosta siis. Voin koettaa vastailla, jos on lisäkysymyksiä. :)

AI, meillä kolmensadan neliön talo ja koen, että more isä more. Olisi ollut kurjaa kärvistellä pienten lasten kanssa pienissä neliöissä ja nyt kun lapset teinejä niin mitä luxusta, kun ei tarvitse jonottaa veskiin vuoronumerolla. 5 perheenjäsentä, kolme veskiä ja yksi tuplasinkeillä. Mukavaa myös, kun lapsilla ollut yllin kyllin leluja, mutta näihin neliöihin tietysti mahtuu. Meillä on perussiistiä aina, kaunis koti lasipöytineen, mutta en kerää pikkuposliiniä. Taidetta meiltä kyllä löytyy, helppo pitää puhtaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo on, mutta en ole kovin hyvä vastaamaan tämmöisiin. :) Yritetään nyt kuitenkin, kun aihe on hyvä ja ketju hiljainen.

Minimalismi lähti omasta tarpeesta siihen. Järjestyksen ylläpito ja tavaroiden organisointi eivät ole vahvuuksiani, enkä oikein tykkää siivoamisesta.

En osaa antaa mitään tarkkoja lukuja, mutta taatusti kodin tavaroista on lähtenyt enemmän kuin puolet. Yhtään mitään ei olla kaivattu, suurinta osaa ei edes muisteta mitä ne olivat. Tavarat ovat enää vain harvoin hukassa ja elämää helpottaa, kun tietää mitä omistaa ja missä se on. Olen tässä kesälomaprojektina käymässä kaapit ja laatikot tänä vuonnakin läpi, aina sitä vähennettävää löytyy.

Lisäksi siivoaminen on helpompaa, kun ei tarvitse (juurikaan) ensin tehdä sitä järjestelyä. Kyllä edelleen kotiin saa sotkun aikaiseksi, mutta nykyisten sotkujen korjaaminen on nopeaa touhua.

Vähempi tavara saa myös miettimään ostokäyttäytymistä. Tässä on edelleen opittavaa, mutta kaikki on kotiin päin. Vaikka sen on aina jollakin tavalla tiennytkin, nyt on tullut kristallinkirkkaana ajatuksena mieleen se, mitä kaikkea paskaa meille myydään pelkoihin ja epävarmuuteen vedoten.

Ennen kodin sotkut ja kodinhoidon puutteellisuus oli sellainen arjen (työelämän ulkopuolella oleva) ykkösmurehtimisen, stressin ja huolehtimisen aihe. Hassua, ettei tätä tajunnut silloin kun asia oli ajankohtainen. Nyt kun asia on tavallaan "hoidettu", hoksaan kyllä mikä on nykyinen ykköshuoleni ja se on oma terveyteni ja siitä huolehtiminen. Olen myös saanut muutoksia tällä saralla vaikka vähän vaiheessa sekin on. Nykyisin käyn vuosittain lääkärintarkastuksessa, verikokeissa yms., olen hoidattanut ihoni ja kohonneen verenpaineeni kuntoon ja yritän vähitellen muuttua sohvapotusta jumppaihmeeksi.

Monenlaista elämänmuutosta siis. Voin koettaa vastailla, jos on lisäkysymyksiä. :)

AI, meillä kolmensadan neliön talo ja koen, että more isä more. Olisi ollut kurjaa kärvistellä pienten lasten kanssa pienissä neliöissä ja nyt kun lapset teinejä niin mitä luxusta, kun ei tarvitse jonottaa veskiin vuoronumerolla. 5 perheenjäsentä, kolme veskiä ja yksi tuplasinkeillä. Mukavaa myös, kun lapsilla ollut yllin kyllin leluja, mutta näihin neliöihin tietysti mahtuu. Meillä on perussiistiä aina, kaunis koti lasipöytineen, mutta en kerää pikkuposliiniä. Taidetta meiltä kyllä löytyy, helppo pitää puhtaana.

Minä taas koen, että mahtavaa asua pienten lasten kanssa pienissä neliöissä. Asutaan viisihenkisenä perheenä isossa kolmiossa (lähes 90 m2) eivätkä lapset kuulemma halua muuttaa ikinä isompaan. Katsotaan muutaman vuoden päästä uudestaan.

Minulle minimalismi on sitä, että pärjään tekemällä töitä vain 20 tuntia viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo on, mutta en ole kovin hyvä vastaamaan tämmöisiin. :) Yritetään nyt kuitenkin, kun aihe on hyvä ja ketju hiljainen.

Minimalismi lähti omasta tarpeesta siihen. Järjestyksen ylläpito ja tavaroiden organisointi eivät ole vahvuuksiani, enkä oikein tykkää siivoamisesta.

En osaa antaa mitään tarkkoja lukuja, mutta taatusti kodin tavaroista on lähtenyt enemmän kuin puolet. Yhtään mitään ei olla kaivattu, suurinta osaa ei edes muisteta mitä ne olivat. Tavarat ovat enää vain harvoin hukassa ja elämää helpottaa, kun tietää mitä omistaa ja missä se on. Olen tässä kesälomaprojektina käymässä kaapit ja laatikot tänä vuonnakin läpi, aina sitä vähennettävää löytyy.

Lisäksi siivoaminen on helpompaa, kun ei tarvitse (juurikaan) ensin tehdä sitä järjestelyä. Kyllä edelleen kotiin saa sotkun aikaiseksi, mutta nykyisten sotkujen korjaaminen on nopeaa touhua.

Vähempi tavara saa myös miettimään ostokäyttäytymistä. Tässä on edelleen opittavaa, mutta kaikki on kotiin päin. Vaikka sen on aina jollakin tavalla tiennytkin, nyt on tullut kristallinkirkkaana ajatuksena mieleen se, mitä kaikkea paskaa meille myydään pelkoihin ja epävarmuuteen vedoten.

Ennen kodin sotkut ja kodinhoidon puutteellisuus oli sellainen arjen (työelämän ulkopuolella oleva) ykkösmurehtimisen, stressin ja huolehtimisen aihe. Hassua, ettei tätä tajunnut silloin kun asia oli ajankohtainen. Nyt kun asia on tavallaan "hoidettu", hoksaan kyllä mikä on nykyinen ykköshuoleni ja se on oma terveyteni ja siitä huolehtiminen. Olen myös saanut muutoksia tällä saralla vaikka vähän vaiheessa sekin on. Nykyisin käyn vuosittain lääkärintarkastuksessa, verikokeissa yms., olen hoidattanut ihoni ja kohonneen verenpaineeni kuntoon ja yritän vähitellen muuttua sohvapotusta jumppaihmeeksi.

Monenlaista elämänmuutosta siis. Voin koettaa vastailla, jos on lisäkysymyksiä. :)

AI, meillä kolmensadan neliön talo ja koen, että more isä more. Olisi ollut kurjaa kärvistellä pienten lasten kanssa pienissä neliöissä ja nyt kun lapset teinejä niin mitä luxusta, kun ei tarvitse jonottaa veskiin vuoronumerolla. 5 perheenjäsentä, kolme veskiä ja yksi tuplasinkeillä. Mukavaa myös, kun lapsilla ollut yllin kyllin leluja, mutta näihin neliöihin tietysti mahtuu. Meillä on perussiistiä aina, kaunis koti lasipöytineen, mutta en kerää pikkuposliiniä. Taidetta meiltä kyllä löytyy, helppo pitää puhtaana.

Minä taas koen, että mahtavaa asua pienten lasten kanssa pienissä neliöissä. Asutaan viisihenkisenä perheenä isossa kolmiossa (lähes 90 m2) eivätkä lapset kuulemma halua muuttaa ikinä isompaan. Katsotaan muutaman vuoden päästä uudestaan.

Minulle minimalismi on sitä, että pärjään tekemällä töitä vain 20 tuntia viikossa.

Meillä teinit rakastaa sitä, kun voivat käydä alakerran kuntohuoneessa kuntoilemassa kun haluavat. Meillä on kuntosalille tarkoitettu juoksumatto, joten saa hyvän treenin eikä tarvitse jonottaa vuoroaan. Meillä oli alakerta 150 neliötä pari vuotta sitten remontissa ja huomasin, että jäljelle jäänyttä 150 neliötä piti imuroida ainakin kahdesti viikossa. Näitä ongelmia ei isossa talossa ole. Yläkerta imuroidaan kerran viikossa (teinit tekee mielellään) ja alakerta imuroidaan kerran-pari kuussa. AI niin ja kaikille löytyy oma rauha ja huone, kun sitä kaipaavat. Alakerran elokuvateatterissa-baarissa saa huudattaa eikä yläkerrassa häiriinnytä. Pienissä neliöissä kaikki herää, kun yhdellä yskä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo on, mutta en ole kovin hyvä vastaamaan tämmöisiin. :) Yritetään nyt kuitenkin, kun aihe on hyvä ja ketju hiljainen.

Minimalismi lähti omasta tarpeesta siihen. Järjestyksen ylläpito ja tavaroiden organisointi eivät ole vahvuuksiani, enkä oikein tykkää siivoamisesta.

En osaa antaa mitään tarkkoja lukuja, mutta taatusti kodin tavaroista on lähtenyt enemmän kuin puolet. Yhtään mitään ei olla kaivattu, suurinta osaa ei edes muisteta mitä ne olivat. Tavarat ovat enää vain harvoin hukassa ja elämää helpottaa, kun tietää mitä omistaa ja missä se on. Olen tässä kesälomaprojektina käymässä kaapit ja laatikot tänä vuonnakin läpi, aina sitä vähennettävää löytyy.

Lisäksi siivoaminen on helpompaa, kun ei tarvitse (juurikaan) ensin tehdä sitä järjestelyä. Kyllä edelleen kotiin saa sotkun aikaiseksi, mutta nykyisten sotkujen korjaaminen on nopeaa touhua.

Vähempi tavara saa myös miettimään ostokäyttäytymistä. Tässä on edelleen opittavaa, mutta kaikki on kotiin päin. Vaikka sen on aina jollakin tavalla tiennytkin, nyt on tullut kristallinkirkkaana ajatuksena mieleen se, mitä kaikkea paskaa meille myydään pelkoihin ja epävarmuuteen vedoten.

Ennen kodin sotkut ja kodinhoidon puutteellisuus oli sellainen arjen (työelämän ulkopuolella oleva) ykkösmurehtimisen, stressin ja huolehtimisen aihe. Hassua, ettei tätä tajunnut silloin kun asia oli ajankohtainen. Nyt kun asia on tavallaan "hoidettu", hoksaan kyllä mikä on nykyinen ykköshuoleni ja se on oma terveyteni ja siitä huolehtiminen. Olen myös saanut muutoksia tällä saralla vaikka vähän vaiheessa sekin on. Nykyisin käyn vuosittain lääkärintarkastuksessa, verikokeissa yms., olen hoidattanut ihoni ja kohonneen verenpaineeni kuntoon ja yritän vähitellen muuttua sohvapotusta jumppaihmeeksi.

Monenlaista elämänmuutosta siis. Voin koettaa vastailla, jos on lisäkysymyksiä. :)

AI, meillä kolmensadan neliön talo ja koen, että more isä more. Olisi ollut kurjaa kärvistellä pienten lasten kanssa pienissä neliöissä ja nyt kun lapset teinejä niin mitä luxusta, kun ei tarvitse jonottaa veskiin vuoronumerolla. 5 perheenjäsentä, kolme veskiä ja yksi tuplasinkeillä. Mukavaa myös, kun lapsilla ollut yllin kyllin leluja, mutta näihin neliöihin tietysti mahtuu. Meillä on perussiistiä aina, kaunis koti lasipöytineen, mutta en kerää pikkuposliiniä. Taidetta meiltä kyllä löytyy, helppo pitää puhtaana.

Minä taas koen, että mahtavaa asua pienten lasten kanssa pienissä neliöissä. Asutaan viisihenkisenä perheenä isossa kolmiossa (lähes 90 m2) eivätkä lapset kuulemma halua muuttaa ikinä isompaan. Katsotaan muutaman vuoden päästä uudestaan.

Minulle minimalismi on sitä, että pärjään tekemällä töitä vain 20 tuntia viikossa.

Meillä teinit rakastaa sitä, kun voivat käydä alakerran kuntohuoneessa kuntoilemassa kun haluavat. Meillä on kuntosalille tarkoitettu juoksumatto, joten saa hyvän treenin eikä tarvitse jonottaa vuoroaan. Meillä oli alakerta 150 neliötä pari vuotta sitten remontissa ja huomasin, että jäljelle jäänyttä 150 neliötä piti imuroida ainakin kahdesti viikossa. Näitä ongelmia ei isossa talossa ole. Yläkerta imuroidaan kerran viikossa (teinit tekee mielellään) ja alakerta imuroidaan kerran-pari kuussa. AI niin ja kaikille löytyy oma rauha ja huone, kun sitä kaipaavat. Alakerran elokuvateatterissa-baarissa saa huudattaa eikä yläkerrassa häiriinnytä. Pienissä neliöissä kaikki herää, kun yhdellä yskä.

Ihan kivalta kuulostaa, mutta vähän ahtaalta kumminkin. Mulla on juoksumattona koko maailma.

Ryhdyin minimalistiksi sen takia etten halua tukea nykyistä yhteiskuntaa ja päättäjiä,yritän kuluttaa mahdollisimman vähän

Itse siirryn nyt täydellisedtä hamstraajasta minimalistiksi. Muutto upouuteen 50% pienempään kotiin minne ei mahdu mitään. Nyt olen kerännyt 15 v kaiken. Sanonpa vaan että aika urakka on... mut jos en tätä tekis niin tulis avioero ihan varmasri. Tämä viimeinen keino. Elämä mahdotonta tavaroiden kanssa. Pari kk vielä aikaa. Sitten uuteen kotiin minne ei viedä kuin ihan tärkeimmät jutut.

Vierailija kirjoitti:

Ryhdyin minimalistiksi sen takia etten halua tukea nykyistä yhteiskuntaa ja päättäjiä,yritän kuluttaa mahdollisimman vähän

Juuri siksi minäkin ryhdyin minimalistiksi.

Arvonlisävero on tasavero. Se on rikkaille hyödyksi.

Siksi ostan mahdollisimman vähän, ettei valtio saa tuloja.

Ostan vain äärimmäiseen.tarpeeseen ja silloinkin käytettynä. Tai lainaan tavaran.

Rahaa on alkanut kertyä, minusta on tullut varakkaampi kuin koskaan. Vauraus on tavallaan saitasvakuutus. Voin mennä yksityislekuriin koska tarviin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju meni ihan oudoksi. Asetelma tuntuu nyt olevan Oikeat Minimalistit vs. Kastemekon Hoardaajat.

Todellisuudessa suvun perintökalujen säilyttäjä voi olla kovemman linjan minimalisti kuin muodikkaat Ikea-minimalistit.

Tämä minäkin ihmettelen. Kerroin vain siitä miten meillä elätään ja mikä meillä on toiminut, niin alkoi valtaisa hyökkäys henkilöäni vastaan. Riistän mukamas lapsilta leluja, vaikka lapsi itse päättää mistä luopuu jne. Sitten alkoi tuo nyt jo monta viestiä jatkunut kastemekon palvonta. Sitä ilmeisesti hypistellään jokaisena pyhäpäivänä ja ihastellaan isomummun tekemiä pistoja. En käsitä miten jotakuta voi näin kovasti kyrsiä jonkun toisen elämäntapa.

Luulen, että muut kommentoijat ovat huolissaan siitä, että saatat huomaamattasi painostaa lapsiasi. Se on hyvin helppoa tehdä vahingossa jos lapsi on luonteeltaan kuuliainen. Sun kannattaisi myös tiedostaa, että vaikka lapsuudenkodissa lapselle on opetettu minimalismiin liittyviä arvoja, hänestä ei silti välttämättä tule aikuisena minimalistia. Ainakin itse olen huomannut, että lapset usein tekevät kaiken juuri päinvastoin kuin vanhempansa.

No, ainakin niinpäin tuo toimii että jos vanhemmat tai toinen heistä on hoardaaja niin lapsi ahdistuu siitä niin, että yrittää pysyä normaalissa elämässä kiinni. Tietysti siitä tulee kaikenlaisia muita traumoja riippuen ongelman vakavuudesta (paljon koriste-esineitä ja sälää versus asunnossa on kujia ja ketään ei voi kutsua kylään).

Koriste-esineistä tulee traumoja? Oho.

Tiedätkö, kenelläkään ei ole mitään ongelmaa sinun perheesi kanssa, eikä kukaan lastesi hyvinvointia voi kommentoida, koska ei sinua tunne. Koko keskustelu alkoi siitä, kun SINÄ aloit saarnata, mutta et varmaan edes huomannut mitä teit, koska ääripääajattelu näkyy olevan sinulla sormenpäissä. Puhut jatkuvasti hoardaajista ja krääsästä.

Sanotaan nyt, että hypoteettisella lapsella (ei sinun lapsellasi) on 10 lelua, erilaisiin leikkeihin, kaikki niistä käytössä. Yleensä leluista jokin rikkoutuu käytössä tai lapsi kasvaa siitä ulos, mutta sanotaan nyt vaikka, että juuri tänä vuonna ei ole mikään kymmenestä poistunut. Lapsi saa joululahjaksi lelun, ja nyt leluja onkin 11 eikä 10.

Onko se yksi lelu lisää tällä hetkellä tosiaan mielestäsi maaginen raja juuri sopivan määrän ja hoardaamisen välillä?

Tässä ketjussa lasten lelut ja kirjat y.m. tuntuvat olevan automaattisesti krääsää, joita siedetään vain väliaikaisesti kun on pakko. Jos joku ihminen tykkääkin tavaroistaan vaikkei niitä liikaa olisikaan, hän on automaattisesti kelvoton materialisti jolla taatusti joka paikka tursuilee Kiinassa valmistettua krääsää. Aika jännä.

Henkilö, jolle vastasit, ei ole henkilö jota kuvittelet puhuttelevasi. Toisekseen, henkilö jota kuvittelet puhuttelevasi, ei ole saarnannut tai käyttänyt termiä hoardaaminen. Olet muodostanut eri ihmisten yksittäisistä viesteistä päähäsi valtavan olkiukon, jota vastaan nyt hyökkäät.

Minä olen minimalisti. Muutin uuteen kotiini jonkin aikaa sitten ja täällä ei ole kuin ne asiat joita oikeasti tarvitsen. Mainitsiko joku tässä ketjussa valkean kuution, että sinne pitäisi hommata harrastusvälineitä? No minulla on se valkoinen kuutio niillä harrastusvälineillä.

Olen keräilijä/hamstraajasuvun viimeinen vesa, lapseton henkilö. Olen nähnyt kuinka ihmiset ajaa itsensä vararikkoon ja tuhoaa terveytensä materiaan takertumalla. Omassa perheessäni siis. Omakin terveys on kärsinyt pölyn, hiiren- ja lepakonpaskan keskellä, stressistä ja uupumuksesta puhumattakaan.

Olen kohdannut paljon tuskaa, surua, menetystä elämässäni, yksinäisyyttä, tyhjyyttä. Itse olen sitä mieltä, että arvokasta on se jos on niitä rakkaita läheisiä, ei mikään tavara tai esine voi korvata läheisiä ja turvaverkkoa.

Voisin kirjoittaa asiasta romaanin mutta jätetään tähän. Olen menettänyt niin paljon että itselleni ei materia enää merkitse mitään. Haluan loppuelämäni omistautua niille asioille joilla on oikeasti itselleni merkitystä.

Toivoisin että niitä ihmisiä ei paneteltaisi jotka valitsevat elää ilman kastemekon säilytystä. Aina ei kaikki ole niin mustavalkeaa. Kastemekon säilymisiin voi sisältyä monenlaisia asioita, entä jos menet kauhistelemaan jollekin joka myy kastemekkoaan kirpputorilla että kuinka VOIT myydä OMAN kastemekon pois, entä jos tällä henkilöllä asiaan liittyy kipeitä asioita kuten lapsettomuus tai keskenmenot ja harteillaan suvun tai vanhempien velvoitetaakka tehdä lapsia. Kuinka paljon surua voi olla sen kastemekon myymisen taustalla, sitä et voi tietää. Älä siis tule kauhistelemaan jos elämäsi on niin helppoa että ainoa ongelma on jonkun toisen kastemekon myyminen. Omassa elämässäsi, keskity läheisiisi, nauti heistä, älä elostele materiaalilla mitä olet kerännyt. Kun kutsut sukujuhlille perhettäsi, nauti heidän seurastaan, keskity heihin, älä perintöastioihin.

"Meillä teinit rakastaa sitä, kun voivat käydä alakerran kuntohuoneessa kuntoilemassa kun haluavat. Meillä on kuntosalille tarkoitettu juoksumatto, joten saa hyvän treenin eikä tarvitse jonottaa vuoroaan. Meillä oli alakerta 150 neliötä pari vuotta sitten remontissa ja huomasin, että jäljelle jäänyttä 150 neliötä piti imuroida ainakin kahdesti viikossa. Näitä ongelmia ei isossa talossa ole. Yläkerta imuroidaan kerran viikossa (teinit tekee mielellään) ja alakerta imuroidaan kerran-pari kuussa. AI niin ja kaikille löytyy oma rauha ja huone, kun sitä kaipaavat. Alakerran elokuvateatterissa-baarissa saa huudattaa eikä yläkerrassa häiriinnytä. Pienissä neliöissä kaikki herää, kun yhdellä yskä."

Sinäkin keskity perheeseesi älä pröystäilyyn. Se mikä on oikeasti arvokasta on perheesi, ei 300 neliön talo.

"Koriste-esineistä tulee traumoja? Oho." Kyllä, meillä on koriste-esineistä tullut sekä fyysisiä että henkisiä traumoja. Erittäin, erittäin rankkoja sellaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju meni ihan oudoksi. Asetelma tuntuu nyt olevan Oikeat Minimalistit vs. Kastemekon Hoardaajat.

Todellisuudessa suvun perintökalujen säilyttäjä voi olla kovemman linjan minimalisti kuin muodikkaat Ikea-minimalistit.

Tämä minäkin ihmettelen. Kerroin vain siitä miten meillä elätään ja mikä meillä on toiminut, niin alkoi valtaisa hyökkäys henkilöäni vastaan. Riistän mukamas lapsilta leluja, vaikka lapsi itse päättää mistä luopuu jne. Sitten alkoi tuo nyt jo monta viestiä jatkunut kastemekon palvonta. Sitä ilmeisesti hypistellään jokaisena pyhäpäivänä ja ihastellaan isomummun tekemiä pistoja. En käsitä miten jotakuta voi näin kovasti kyrsiä jonkun toisen elämäntapa.

Luulen, että muut kommentoijat ovat huolissaan siitä, että saatat huomaamattasi painostaa lapsiasi. Se on hyvin helppoa tehdä vahingossa jos lapsi on luonteeltaan kuuliainen. Sun kannattaisi myös tiedostaa, että vaikka lapsuudenkodissa lapselle on opetettu minimalismiin liittyviä arvoja, hänestä ei silti välttämättä tule aikuisena minimalistia. Ainakin itse olen huomannut, että lapset usein tekevät kaiken juuri päinvastoin kuin vanhempansa.

No, ainakin niinpäin tuo toimii että jos vanhemmat tai toinen heistä on hoardaaja niin lapsi ahdistuu siitä niin, että yrittää pysyä normaalissa elämässä kiinni. Tietysti siitä tulee kaikenlaisia muita traumoja riippuen ongelman vakavuudesta (paljon koriste-esineitä ja sälää versus asunnossa on kujia ja ketään ei voi kutsua kylään).

Koriste-esineistä tulee traumoja? Oho.

Tiedätkö, kenelläkään ei ole mitään ongelmaa sinun perheesi kanssa, eikä kukaan lastesi hyvinvointia voi kommentoida, koska ei sinua tunne. Koko keskustelu alkoi siitä, kun SINÄ aloit saarnata, mutta et varmaan edes huomannut mitä teit, koska ääripääajattelu näkyy olevan sinulla sormenpäissä. Puhut jatkuvasti hoardaajista ja krääsästä.

Sanotaan nyt, että hypoteettisella lapsella (ei sinun lapsellasi) on 10 lelua, erilaisiin leikkeihin, kaikki niistä käytössä. Yleensä leluista jokin rikkoutuu käytössä tai lapsi kasvaa siitä ulos, mutta sanotaan nyt vaikka, että juuri tänä vuonna ei ole mikään kymmenestä poistunut. Lapsi saa joululahjaksi lelun, ja nyt leluja onkin 11 eikä 10.

Onko se yksi lelu lisää tällä hetkellä tosiaan mielestäsi maaginen raja juuri sopivan määrän ja hoardaamisen välillä?

Tässä ketjussa lasten lelut ja kirjat y.m. tuntuvat olevan automaattisesti krääsää, joita siedetään vain väliaikaisesti kun on pakko. Jos joku ihminen tykkääkin tavaroistaan vaikkei niitä liikaa olisikaan, hän on automaattisesti kelvoton materialisti jolla taatusti joka paikka tursuilee Kiinassa valmistettua krääsää. Aika jännä.

Henkilö, jolle vastasit, ei ole henkilö jota kuvittelet puhuttelevasi. Toisekseen, henkilö jota kuvittelet puhuttelevasi, ei ole saarnannut tai käyttänyt termiä hoardaaminen. Olet muodostanut eri ihmisten yksittäisistä viesteistä päähäsi valtavan olkiukon, jota vastaan nyt hyökkäät.

Tarkoitat varmaankin henkilöä, jota sinä kuvittelet hänen kuvittelevan puhuttelevansa.